29. kesäkuuta 2012

Seppälä, Anne: Topi ja Rasseli

Karisto (2012)
Koirakaverit-sarjan viidennessä osassa Juuson iso keltaraitainen Hyrrä-kissa katoaa, ja Juuso syyttelee tapauksesta itseään. Lapset päättävät lähteä etsiskelemään sitä. Onneksi päättävät lähteä, sillä eläin on jäänyt loukkuun suljettuun rakennukseen, ja onneksi etsijäretkikunnalla on mukana koira, joka löytää kadonneen. Mukana kirjan menossa ovat cainterrieri Topin lisäksi monirotuinen Rasseli, kettuterrieri Merri ja  pentukoira Nekku-Aarre.

Lapset ja lemmikit saavat toimia varsin itsenäisesti, joten tapahtumia riittää:
Taivaan vallat, mitä oikein tapahtui? Putosiko Heli laiturilta?
-Enkä pudonnut, minä hyppäsin ihan itse. Menin pelastamaan Nekku-Aarretta, Heli sanoi ylpeänä. - Ja sitten Topi hyppäsi pelastamaan meitä ja sitten Siru hyppäsi pelastamaan minua. Ja me pelastuttiin kaikki neljä!
Ikävä tunnelma syntyy, kun Rasselin entinen omistaja ryhtyy vaatimaan lemmikkiään takaisin Juuson perheeltä, joka on adoptoinut koiran eläinhoitolasta. Rasseli pelkää tätä miestä eikä Juuso tai hänen perheenjäsenensä ole valmiita luopumaan koirasta. Juuson isä lähtee lasten kanssa selvittämään tilannetta miehen kotiin, ja siellä heitä kohtaa karmea näky. Rasselin osalta tilanne kuitenkin päättyy onnellisesti, se pääsee takaisin Juuson luo. Juuson isä neuvoo lapsia olemaan ajattelematta näkemäänsä ja sysää eläintenpitoon liittyneiden epäkohtien setvimisen viranomaisille, jotka toki itse lähettää paikalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti