Jenny Jägerfeld: Comedy Queen

Alkuteos: Comedy Queen

Kääntäjä: Katriina Kauppila
Otava 2019

Comedy queen -romaanin on kirjoittanut Jenny Jägerfeld ja ruotsin kielestä suomentanut Katriina Kauppila. Teos kertoo 12-vuotiaasta Sashasta, joka yrittää selvitä äitinsä kuolemasta.

Strategiani on yksinkertainen. Äiti epäonnistui elämässä. Ja kuoli. Siihen oli monta syytä. Minä ajattelin onnistua elämässä. Yksi tapa onnistua on varmaankin, etten tee samoja asioita kuin äiti. Että opin hänen epäonnistumisistaan ja toimin päinvastoin. Siksi olen tehnyt listan, jossa on seitsemän tärkeää kohtaa. Ratkaisuja minun ongelmiini.

Sasha ei halua olla kuten äitinsä, joka itketti ihmisiä. Sashasta on tuleva hauskuuttaja, koomikkojen kuningatar. Hän tahtoo olla ihminen, jolla on funny bones, hauskat luut. Sellainen, joka on hauska ihan luita ja ytimiä myöden.

Isä mutisee jotain läksyistä, mutta Sashan mielestä on se ja sama, millaisista kerroksista maapallo koostuu. Sasha haluaa olla hauskuuttaja, ja hänellä on myös muita tavoitteita, jotka hän muotoilee listaksi. 

Sashan listan kuusi kohtaa ovat sisällöltään melko kirjavia. Esimerkiksi ”1) Leikkaa tukka pois.” ja ”3) Älä lue kirjoja.” Tarinan edetessä lukijalle selviää, miten Sasha suoriutuu näistä itse asettamistaan askelmerkeistä ja ovatko ne ylipäätään järkeviä.

Sanotaan, että äiti on se, jota ihminen kaipaa kuolinvuoteellaan. Äiti hoivaa lasta pyytettömästi ja auttaa tämän aikuisuuteen. Sasha menetti äitinsä ennenaikaisesti. Lukija, niin lapsi kuin vanhempi, pystyy samaistumaan päähenkilön menetyksen suuruuteen. On helppo ymmärtää myös Sashan isän voimattomuuden tunteita, kun tytär ei näy surevan.

Ja eikö hän tajua, että teen hänelle palveluksen? Eikö hän tajua, että en halua tehdä häntä surullisemmaksi kuin hän jo on? Minä en halua olla sellainen, jota hänen täytyy lohduttaa.Niin kuin äiti.

Sashan äiti sairasti masennusta ja päätyi tappamaan itsensä. Näitä teemoja ei kovin monessa nuortenkirjassa käsitellä. Eteenkin hautajaiskuvaus liikutti mieltäni. Onneksi Sashan setä oli isän ja Sashan tukena. Sashalla on myös useita muita viisaita aikuisia rinnallaan. Sekä kerrassaan loistava bestis.

Comedy queen loppu on toiveikas, mikä onkin nuortenromaanissa hyvä ratkaisu. Pidin myös kirjaan liitetystä tietoaineksesta ja puhelinnumeroista, joihin voi soittaa, jos haluaa puhua jonkun kanssa. Aivan viimeinen kohta listassa on: ”Jos tarvitset pikaista apua, soita hätänumeroon 112”.

Kustantaja kertoo sivuillaan, että Jenny Jägerfeld (1974) on ruotsalainen psykologi ja kirjailija. Hänen toinen romaaninsa Oli kerran äiti joka katosi voitti Ruotsissa nuortenkirjoille suunnatun August-palkinnon 2010. Comedy Queenin Ruotsin radio palkitsi parhaana lastenkirjana 2018.Wikipedia tietää kertoa, että muitakin palkintoja on tullut. Comedy Queen on Jägerfeldin toinen suomennettu teos. Ensimmäinen oli Oli kerran äiti joka katosi (Karisto, 2011).

Tämän romaanin on kustantanut Otava. Se on julkaistu 2019 sekä tavanomaisena kovakantisena kirjana että e-kirjana. Teos on saanut avainlippumerkin. Painotuotteella on myös ympäristömerkki.

Nuotio, Eppu & Louhi, Aino: Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät

Bazar 2015

 

Kirjailija Eppu Nuotion ja kuvittaja Aino Louhen uuden Tämä vai tuo? -kuvakirjasarjan ensimmäinen osa on nimeltään Viljan syntymäpäivät. Fiinu on lähdössä äitinsä kanssa kaverin syntymäpäiville, ja ennen lähtöä on tietysti päätettävä monenlaista. Millaiset vaatteet sitä laittaisi päälleen ja mitä olisi kiva viedä kaverille lahjaksi? Kirjasarjan nimi kuvaa hyvin dialogin ja pohdintojen kulkua: vaihtoehtoja on aina vähintään pari, mutta kyllä niistä yleensä ne mieluisimmat löytyvät. Äidillä on myös onneksi aina mielipide kaikesta, tai Fiinu voi vastavuoroisesti välillä auttaa äitiä, jos eteen sattuu vaikkapa hyvin vaikea kenkiin liittyvä päätös. Kysymysten ja vastausten myötä selviävät kaikenlaiset asiat.

 

Ihastuin kirjan tunnelmaan ja kuvitukseen ensi lukemalta, koska se tuntui niin aidolta. Juuri tuollaiselta sitä lapsiperheessä monesti näyttää! Leikit ovat vähän levällään, sänkyä ei ole juuri nyt huomattu pedata, eikä keittiökään ihan kiillä puhtauttaan. Elämisen jäljet näkyvät, ja nimenomaan saavat näkyä. Kirjan molemmat äidit vaikuttavat tyypeiltä, jotka maltavat heittäytyä mukaan lasten leikkiin ja keskittyä tärkeimpään, eli rentoon yhdessäoloon, silloin kun sen aika on.



Tekstit tukevat aitouden vaikutelmaa. Tuotahan se lasten kanssa on: otatko jugurttia vai puuroa (en, vaan lettuja tai pannukakkuja!) tai puetko punaisen vai keltaisen mekon? Vaihtoehtoja on yleensä lukuisia ja kompromisseilla mennään eteenpäin, mutta ehkä tosiaan olisi hyvä osata enemmän iloita kaikista erilaisista mahdollisuuksista. Kuten takakansiteksti sen sanoo: "Jokainen päivä on täynnä valintoja ja jokaiseen päivään sisältyy jos jonkinlaisia mahdollisuuksia. Arki on hauskaa ja jännittävää!"



Viljan syntymäpäivien kuvituksesta löytyy viittaus toiseen kirjasarjaan, joka on myös aina tuntunut hyvin aidolta ja kuvannut osuvasti lapsiperheen arkea, eli Kristiina Louhen Aino -kirjoihin. Ainoihin verrattuna Viljan syntymäpäivät on monella tapaa kuitenkin sekä tutumman että ajankohtaisemman oloinen, mikä on tietysti aivan luonnollista, sillä onhan Aino -sarja jo melko iäkäs. Toisenkin yhteyden olin keksivinäni: äidit ja tyttäret ovat vahvasti esillä molemmissa sarjoissa, ja ehkä myös tekijäpuolella?



Delikouras, Aleksi: Nörtti – New game

Otava (2012)

Nimimerkin DragonSlayer666 elämä pyörii tietokoneen ja pelaamisen ympärillä. Yläaste on välttämätön pakko täynnä pissiksiä ja ulkonäkökeskeisiä poikia, eikä tietokonenörtti varsinaisesti sovi joukkoon. Älyä Dragolta ei puutu, hän vain haluaa valita itse mihin aikansa käyttää ja mistä asioista kiinnostuu, ja sitä eivät sanele opettajat tai rehtori. He tuntuvat muutenkin lähinnä keskittyvän Dragon syyttelyyn, milloin mihinkin selkkaukseen liittyen. Jostain kumman syystä äitikään ei osaa keskittyä olennaiseen vaan raivoaa (vuodesta toiseen) niin siivoamisesta, liiasta pelaamisesta kuin koulunkäynnistä. Ja jos tässä ei olisi riittävästi, niin äidillä on myös kreikkalainen miesystävä, Jorgos, jonka tapoja Dragon on välillä aika vaikea ymmärtää, mutta joka sentään antaa tämän yleensä olla rauhassa.

Drago pelaa netissä esimerkiksi Runescapea ja Battlefieldia. DragonSlayer666 on Dragon Rune-hahmon nimi, jota hän haluaa käytettävän myös itsestään, ja jopa opettajat ovat joutuneet taipumaan. Yksi Dragon pahimpia vihollisia niin virtuaali- kuin todellisessakin maailmassa on Hege91. Satunnainen (tietysti voitettu) puukkomatsi tai muu virtuaalimaailman peli häntä vastaan on mitä parhaiten käytettyä aikaa. Ja sanoo mitä sanoo, niin maailman paras pelaaja tulee Dragosta, ei todellakaan Hegestä. Kunhan vain mutsi antaisi harjoitella… Yllättäen Dragon elämässä alkaa kuitenkin tapahtua virtuaalimaailman ulkopuolellakin vaikka mitä, ja – olisiko se mahdollista? – jotkut asiat saattavat jopa mennä pelaamisen edelle.

Brassmo on Dragon äidin tutun poika, tuleva elokuvaohjaaja, joka on keksinyt Dragosta mitä mainioimman kuvauksen kohteen. Tuloksena on YouTubessa suurta huomiota herättäneitä Nörtti-dokumentteja: Brassmon koulutyönä tekemää tutkielmaa tietokoneriippuvaisista nuorista. Kyseenalaista julkisuutta Drago saa myös IRC-Galleriassa, jonne on joutunut liittymään hävityn vedonlyönnin seurauksena. Tai siis ensin hän ei harmikseen saa siellä minkäänlaista huomiota, ja sitten hieman liikaakin… Ainoa, kenen huomion Drago varsinaisesti haluaisi, on nimimerkki Fetasalaatti. Punatukkainen tyttö samasta koulusta, ja kenties ainoa täyspäinen kaikkien koulun pissisten keskellä. Jotenkin Drago päätyykin tekemisiin Fetasalaatin kanssa – ihan oikeassa elämässä – mutta syntyykö tutustumisesta muuta kuin kaveruutta?

Aleksi Delikouras on parikymppinen elokuva- ja tv-alan opiskelija, joka tunnetaan YouTube-lyhytelokuvistaan sekä FatalNinja-trilogiasta. Nörtti-videot ovat siis oikeastikin YouTubessa ja DragonSlayer666 löytyy myös Facebookista. New Game on Dragon päiväkirja, joka kertoo hänen elämästään, hänen näkökulmastaan – ja hänen kielellään. Kieli onkin aidon tuntuista nuorten puhekieltä, mitään pois jättämättä. Pelimaailman käsitteet eivät ehkä aukea lukijalle (ainakaan tälle lukijalle) ilman omakohtaista kokemusta aiheesta, mutta se ei haittaa kirjan lukemista. Drago on yksinkertaisesti hauska ja virkistävän suorasanainen, eikä vaivaudu piilottamaan omia mielipiteitään, pidettiin niistä tai ei. Kohdatut vastoinkäymiset saavat myös sympatiat heräämään. Dragon juttuja voisi lukea lisääkin.

Tahvanainen, Sanna: Silva ja teeastiasto joka otti jalat alleen

Kuvat Sari Airola
Suomeksi kertonut
Jyrki Kiiskinen

Silva asuu äitinsä kanssa isossa talossa, jota ei näe tieltä. Taloa ympäröi sankka kuusiaita, jonka sisältä Silva on löytänyt piilopaikan. Siellä hän hieroo ystävyyttä harakan kanssa ja leikittelee ajatuksella, että hänellä on iso perhe, joka juuri nyt sattuu olemaan matkoilla.

Silvan äiti viihtyy omassa maailmassaan. Hän istuu kuistilla ja siemailee cappuccinoaan hauraista teekupeista. Välillä näyttää ja tuntuu ihan siltä kuin hän katoaisi kokonaan taustaan. Silloin Silvaa pelottaa. Äiti on luvannut aina jättää lapun ennen katoamistaan, mutta yleensä unohtaa. Aika usein äidillä myös on migreeni. Silloin hän makaa sen kanssa samettisohvalla, eikä häntä saa häiritä.

Äiti ihannoi Italiaa. Hän opiskelee kieltä, maistelee cannelloneja ja haluaisi varmaan asuakin Italiassa. Kirjan kuvituksessa Italia ei näy mitenkään. Se, niin kuin koko tarina, on selvästi Silvan näkökulmasta. Italian sijaan kuvituksessa on paljon vivahteita idästä: värit ja kuviot viittaavat Aasiaan. Kuvituksessa on käytetty sekä erittäin voimakkaita, hehkuvia värejä, että herkkiä mustavalkopiirroksia. Kuvat eivät välttämättä vastaa tarkalleen tekstin tapahtumia, vaan välittävät ennemminkin tekstin tunnelmia, Silvan ajatuksia ja pieniä yksityiskohtia ja vihjeitä sieltä täältä.

Silva on yksinäinen. Äiti on ehkä fyysisesti läsnä, mutta henkisesti poissaoleva, kenties masentunut. Sen äiti kuitenkin huomaa, että teeastiastosta on alkanut kadota osia. Mitä enemmän äiti on poissa, sitä vapaammin Silva vie astioita. Eräänä päivänä cappuccinokupillista varten ei enää löydy yhtään kuppia ja äiti löytää Silvan piilon – teeastiastoineen – kuusiaidasta. Vihdoin hän myös on sen verran läsnä, että Silva saa kerrottua pelostaan: äiti ei saisi sillä tavalla kadota. Ehkä äiti on vähitellen pääsemässä pois omasta sisäisestä maailmastaan. ”Kaikki mistä voi puhua tuntuu heti vähemmän pelottavalta.”  Puolin ja toisin.