Strathie, Chae: Hiiren matka unten maille





Kuvitus: Sebastien Braun

Suomennos: Raija Rintamäki

Kustantaja: Mäkelä (2014)

 



 

 

 

 

 

 

 

Pikkuhiiren päässä käy kuhina, niinkuin monella pikkuisella tuppaa käymään, vaikka pitäisi rauhassa painaa päätä tyynyyn. Silmät räpsyvät väkisin auki ja uni ei tule millään. Mitäpä pieni siinä sitten muuta, kuin kömpii ylös sängystä ja tassuttelee pyytämään nukahtamisapua.

 



Äiti ehdottaa lampaiden laskemista, mutta siitä ei ole apua koska – tai no, enpä paljastakaan miksi... Sanon vain, että lisää neuvoja tarvitaan isältä ja isoveljeltä, mutta mikään ei oikein tunnu toimivan. Aina vaan ovat pikkuhiiren jalat täynnä sähikäisiä ja sääret sätkivät omia aikojaan niin, ettei uni tule.  



 

 

Onneksi pikkuhiirellä on muiden läheisten lisäksi myös mummu, joka lopulta osaa rauhoittaa kuhinan ja sähinän. Kauniita unia, pikkuinen.

 

 

Lamb, Albert: Pikkukarhun puuhakas päivä

Mäkelä (2012)

Kuvitus David McPhail

Suloisen lempeä kuvitus johdattelee pienen Tommi-karhun nukkumaanmenoaikaan. Hän muistaa kivan leikin edelliseltä kesältä, ja se sopii myös peittelemään tulleelle äitikarhulle. Tommi saa aloittaa, ja hän kertoo kuinka ennen nukkumaanmenoa harjattiin hampaat joen rannalla.

Tarina jatkuu jutusteluna äitikarhun kanssa, kun he käyvät läpi illan ja päivän tapahtumia – takaperin. Ihailtiin auringonlaskua ja sitä ennen oli iltapalan vuoro. Aurinkokin oli päivällä lämmittänyt mukavasti – sen jälkeen kun äitikarhulle oli aiheutettu hirvitystä hyppäämällä veteen. Sitä ennen taas löytyi laho kanto mehiläispesineen, ja olisi heti kannattanut pyytää äiti paikalle.

Lopulta päästään aamupalaan ja auringonnousuun asti, mutta kertomus ei lopukaan vielä siihen. Ennen aamua on nukuttu. Ja nukuttu ja nukuttu. Koko pitkän talven on pieni Tommi saanut nukkua yhdessä isän ja äidin kanssa. Seuraavat unet ovatkin sitten vähän lyhyemmät, vain seuraavaan aamuun asti, mutta ainakin päivän touhujen jälkeen tulee nopeasti uni.

Stein, David Ezra: Kukonpojan iltasatu

Pieni Karhu (2011)

Pienen punahelttaisen kukonpojan olisi aika käydä nukkumaan, joten isä auttaa sille yöpuvun päälle ja sitten suunnataan sänkyyn. Nukkumaan ei kyllä ihan heti ruveta, vaan ensin on ohjelmassa iltasatu. Sama asia on taidettu käydä läpi jo monta kertaa, sillä ensimmäiseksi isä vannottaa poikaansa olemaan tällä kertaa keskeyttämättä. Ja poikahan lupaa olla ihan kiltisti, totta kai.

Isä alkaa kertoa satua Hannusta ja Kertusta: Lapset olivat kovasti nälissään, löysivät syvältä metsästä karkista tehdyn mökin ja alkoivat nakertaa. Talossa asuva vanha nainen tuli ulos, ja pyysi lapsia astumaan sisälle. Hannu ja Kerttu aikoivat juuri seurata, kun – ”esiin sukelsi pieni punahelttainen kukonpoika, joka sanoi: ”Älkää menkö sisään! Se on NOITA!” Niinpä Hannu ja Kerttu eivät menneet sisään. Sen pituinen se.”

Isä katsoo ihmeissään poikaansa, joka taas kerran sukelsi innostuksissaan satukirjan lehdille. Mutta kun se nainen oli ihan oikeasti noita… Mitäpä siinä kukonpoika muutakaan voi, kun astua kehiin. Nyt pitäisi kuitenkin malttaa, rentoutua ja saada unen päästä kiinni. Ehkä jokin toinen satu tepsisi.

Paria tarinaa – ja keskeytystä – myöhemmin isän täytyy keksiä jokin muu konsti. Kukonpoika haluaa kokonaisen iltasadun nukahtaakseen, joten ehkä tämä voisi itse kertoa sellaisen. Isä käy haukotellen sänkyyn pitkäkseen ja iltasatu alkaa. Yhtäkkiä sen keskeyttää kova ääni! Hetken kukonpoika ihmettelee, kunnes tekee oman ratkaisunsa, ja lopulta nukahtaa. Sen pituinen se.

Kukonpojan iltasatu on paitsi hauska tarina, myös aika hauskannäköinen tarina. Väriliiduilla voimakkain värein tehdyt kuvat ovat eläviä ja lämpöisiä. Satukirjoista luetut pätkät taas erottuvat erilaisella tyylillään muusta kuvituksesta. Kukonpoika on mainion topakka hahmo: valmiina puuttumaan peliin, kun kerran tietää tilanteen muuten kääntyvän ikäväksi, ja pienet pyöreät silmät jälkikäteen niin suunnattoman viattomina ja tosissaan: vielä yksi, eikös juu, ”Olen ihan kiltisti.”