Prinz, Yvonne: Vinyyliprinsessa

Siskodisko-sarjassa on julkaistu eri kirjailijoiden (niin koti- kuin ulkomaisten) nuorille aikuisille suunnattuja romaaneja, ja Vinyyliprinsessa on yksi niistä. Kirja kertoo 16-vuotiaasta Alliesta, jonka elämä pyörii musiikin ympärillä. Hänellä on erittäin laaja musiikkitietämys, hän kerää intohimoisesti vinyylilevyjä ja on töissä levydivarissa nimeltä Bob&Bob Records, joka on hänen mielestään lähes maailman paras paikka. Allie keksii itselleen salanimen Vinyyliprinsessa ja alkaa sen suojasta pitää musiikkiaiheista blogia sekä toimittaa omaa musiikkilehteä, joiden hän toivoo tuovan muitakin vinyyleistä ja musiikista innostuneita yhteen.

Allien perhe koostuu akateemisesta äidistä, joka valmistelee (aina vain) keskeneräistä väitöskirjaansa sekä muusikko-isästä, joka on jokin aika sitten muuttanut pois ja löytänyt uuden nuoren tyttöystävän, Kee Keen. Elämään kuuluvat myös erittäin aktiivista elämää viettävän äidinäidin säännölliset vierailut, sekä perheen erittäin ylemmyydentuntoinen kissa Pierre. Allien paras ystävä Kit on täysin erilainen kuin Allie. Hän on pieni ja siro, ja tykkää pukeutua nätisti ja erikoisestikin. Allie sen sijaan laittaa päälleen sen mitä sattuu ensimmäisenä käteen osumaan, eikä todellakaan omista korkokenkiä. Poikaystävärintamalla Kit on ollut Allieta onnekkaampi – jos nyt onneksi voi sanoa mitä todennäköisimmin petollista muusikkopoikaystävää – mutta eipä se Allieta suuremmin harmita. Kummankaan ei tarvitse kadehtia toista, Allie ja Kit ovat erilaisia ja siten täydentävät toisiaan. Heidän ystävyys ja avunantosopimuksensa pitää, ja toisen tukena ollaan vaikka mitä tapahtuisi.

Allien työpaikka Bob&Bob Records sijaitsee Telegraph Avenuella, jossa  aikaansa viettävää omalaatuista porukkaa kuvataan kirjassa runsaasti. Myös Bob&Bobin asiakaskunta on melko kirjavaa, mutta yksi pistää Allien silmään. Aikansa M:ksi ristimänsä miehen liikkeitä seurailtuaan (ja ruusuista tulevaisuutta hänen kanssaan kuviteltuaan) Allie ei voi uskoa onneaan, kun mies yllättäen pyytää häntä ulos. Treffit onnistuvat kivasti, mutta jossain alitajunnassa muotoutuu silti ajatus, ettei kaikki ehkä olekaan ihan niin kivaa kuin miltä näyttää. Myös toinen asiakas, Zach, vaivaa Allien mieltä, mutta lähinnä ärsyttävyydellään. Zach tuntuu kuitenkin olevan lähes Allien vertainen musiikkitietämyksessään, joten se on ainakin positiivista, sellaisia tyyppejä kun ei ole paljon.

Telegraph Avenuen alue on ollut suhteellisen rauhallista, mutta nyt alueella on alkanut tapahtua aseellisia ryöstöjä keskellä kirkasta päivää. Toistaiseksi kukaan ei ole loukkaantunut pahasti, mutta sekin voi vielä tulla eteen, jos ryöstöjä ei saada loppumaan. Liiketilojen työntekijät alkavat olla levottomia, poliisi ei saa syyllisiä kiinni, ja arvaillaan minne ryöstäjät iskevät seuraavaksi. Onko seuraava kohde Bob&Bob vai joku muu?

Kirjan kirjoittaja Yvonne Prinz on muusikon tytär, joka työskenteli 17-vuotiaana levykaupassa ja levytysstudiossa, ja pisti myöhemmin aviomiehensä kanssa pystyyn oman levykaupan, joka on sittemmin kasvanut ja levinnyt useampaankin kaupunkiin Yhdysvalloissa. Yvonne myös kerää ja rakastaa vinyylejä ja puhuu pienten levykauppojen puolesta – yhtäläisyyksiä Allien hahmoon löytyy siis melkoisesti. Levykaupan arjen sekä vinyylien ja musiikin maailmojen kuvaus kirjassa on hyvin yksityiskohtaista ja aidontuntuista, mikä ei ole ihme, kun kirjoittaja on alojen asiantuntija.

Musiikki on kirjassa todella suuressa osassa ja kirjasta saakin rautaisannoksen musiikkitietämystä ja erilaisia arvioita. Tuollainen tietomäärä voisi olla puuduttavaakin, mutta tässä tapauksessa tietoa on tarjoiltu mielenkiintoisesti kirjoitettuna ja kenties sopivan lyhyissä pätkissä, jotta kyllästymistä ei pääse tapahtumaan. Käsitellyt artistit ja heidän tuotantonsa ovat varmasti merkittäviä, mutta allekirjoittaneelle vieraampia. Suurta iloa kuitenkin aiheutti yhden omankin suosikin maininta. Vinyyliprinsessan blogi on olemassa myös oikeasti ja löytyy osoitteesta www.thevinylprincess.com.

Huotarinen, Vilja-Tuulia: Rakkaudella, Silja

Silja-sarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa Silja on muuttanut ilmaisutaidon lukioon kaupunkiin. Uuden koulun myötä hän saa ympärilleen paljon luovia ihmisiä – kavereita ja opettajia – jotka suhtautuvat musiikkiin ja muihin taiteisiin yhtä intohimoisesti kuin hän itse. Joistain ihmisistä tulee läheisempiä, ja Silja saa myös todeta, että kaikkiin ei kannata luottaa ja kaikista ei tarvitse pitää. Kotipuolessa vaikuttavat edelleen vanhat ystävät; Sisko-bändin tyypit ja poikaystävä, ja Silja joutuu pohtimaan mihin hän itse sopii näissä erillisissä porukoissa ja miten ystävät sopivat hänen elämäänsä nyt, kun välimatkakin vaikeuttaa asioita.

Sisko jatkaa edelleen harjoittelua aina kun Silja on paikalla, mutta vähitellen Siljasta alkaa tuntua oudolta ja ehkä hieman ulkopuoliselta niin harjoituksissa kuin keikoillakin. Siljan ystävä Paula löytää rakkauden ja muut joutuvat pohtimaan miten suhtautua uuteen poikaystävään. Pitääkö heidän sopeutua, vaikka poika ei täysin sopisikaan heidän porukkaansa?

Siljan poikaystävä Johannes on Siljan mielestä ihana – ja välillä taas suunnattoman ärsyttävä, milloin mistäkin syystä. Suhde vaatii harjoittelua; millaisia poika- ja tyttöystävien ns. kuuluu olla ja millaisia asioita taas kuuluu juuri tähän suhteeseen. Välillä on seesteistä ja välillä tulee kunnon riitaa, mutta kenties niistä selvitään. Johanneksen, Paulan ja Aneten ylioppilaskirjoitukset ovat jo todellisuutta, vaikka Siljalla ne häämöttävät vasta kaukaisessa tulevaisuudessa. Miten Silja suhtautuu Johanneksen lukion jälkeisiin suunnitelmiin ja miten ne tulevat vaikuttamaan heidän suhteeseensa? Entä miten sopii kuvioon Siljan uusi koulukaveri Ben, joka on melkoinen hurmuri ja selvästi ihastunut Siljaan…

Siljan koulu alkaa vähitellen sujua ja oma paikka löytyy. Myös ystävärintamalla löytyy tasapaino ja Silja voi todeta, että vanhat ystävät eivät katoa mihinkään, vaikka asiat muuttuvat ja esimerkiksi yhteinen bändi loppuisikin. Itsenäisen elämän opettelu tuntuu hienolta, ja kaupungin isommat kuviot vapauttavilta, vaikka äidin ja naapurin Irenen tukea myös kaivataan välillä. Yksi asia Siljalle ainakin kirkastuu selvääkin selvemmäksi: ”Musiikki! Sitä minä rakastan!”.

Vilja-Tuulia Huotarinen voitti vuonna 2006 Silja-sarjan ensimmäisellä osalla Anni Polvan muistoksi järjestetyn Tiina-kirjoituskilpailun, jolla haettiin rakastetulle tyttökirjasarjalle moderneja perillisiä. Silja ja ystävät ovatkin hyvin sopivia nykypäivän Tiinoiksi; aikaansaavia ja tiedostavia nuoria naisia romansseineen ja parisuhdevaikeuksineen. Kirja (-sarja) on nuorille aikuisille suunnattu lämpimästi kuvattu nuoren tytön kasvukertomus.