Ruohonen, Laura: Yökyöpelit ja Allakka pullakka

Otava 2008

Pikku kakkosen lauantaiaamuissa pyörii parhaillaan Yökyöpelit-sarja. Joku on saattanutkin huomata, että lastenohjelma pohjautuu Laura Ruohosen kirjoittamiin ja Erika Kallasmaan kuvittamiin lasten lorukirjoihin Allakka Pullakka ja Yökyöpelit.

Laura Ruohosen mielikuvitukselliset runot ja Erika Kallasmaan hauska kuvitus täydentävät toisiaan ja tuloksena on erilainen, hauska ja sanoilla leikittelevät lasten runokirja. Vai mitäs sanot tästä Mahtimummeli määrää -runosta:

Mahtimummeli määrää:

"Ei kukaan saa tehdä väärää, 

ei herjata, ei sotia,

ei ottaa liikaa totia." 

Mahtimummeli säätää:

"Pitää karvanaamat häätää.

 Vappua pidetään jouluna, 

 koirankoppia kouluna.

Kaikki yöt pitää valvoa 

ja mummeleita palvoa."

Erilaisia hahmoja löytyy laidasta laitaan, yllä olevan mahtimummelin lisäksi mm. Sir Kasimir Koi. Yökyöpeleitä ja Allakka Pullakkaa löytyy monista kirjastoista sekä erillisinä kirjoina että yhteisniteenä. 

Lisätietoa Yökyöpelit-sarjasta 
http://yle.fi/aihe/ohjelma/yokyopelit

Perkiö, Pia & Pelliccioni, Sanna: Kiitos! sanoi Leijona

Lasten keskus 2014

Pia Perkiö tunnetaan tuotteliaana runojen kirjoittajana, kun taas Sanna Pelliccionin käsistä on totuttu näkemään hienoja kuvituksia. Pelliccioni kirjoittaa myös suosittua kuvakirjasarjaa Onni-pojasta. Nyt he ovat yhdistäneet voimansa ja tuloksena on lasten lorukirja, jossa Pia Perkiön kirjoittamia loruja lasten arjesta rytmittävät Sanna Pelliccionin värikkäät kuvitukset. 

Kirja on täynnä opettavaisia ja kuvailevia loruja erilaisista lasten arkeen liittyvistä asioista: leikeistä, päivän puuhista, ystävyydestä ja tunteista.

"Jos ei edes haista / ja varovasti maista / vaan lautasen pois lykkää, / niin miten saisi tietää, / mistä ruuasta tykkää / ja mitä ei voi sietää", / tuumi leijona tiikerille, / kun tänään tarjosi sille, / ruokaa uudenlaista. / "Ota vähän ja maista!"

Pois alta, olen kiukkuinen / kuin myrskytuuli hirmuinen / enkä välitä linnuista / en kukista en kissoista / en suukoista en leluista / en väreistä en äideistä. / Pois alta! Olen kiukkuinen / ja puhisen ja pihisen!

Kun nurkassani murjotan, / toivon jonkun sanovan: / Tule, kulta tänne, / niin minä lohdutan.  

On hienoa, että lasten lorukirjoissa käsitellään myös ihan tavallisia, lasten elämään liittyviä asioita. Lorujen avulla on myös hyvä puhua esimerkiksi tunteista tai erilaisista ongelmista. Myös hyvää käyttäytymistä tai erilaisia tapoja voi pohtia yhdessä lasten kanssa.

Docherty, Helen: Pikkuinen kirjavoro





Mäkelä

Kuvittanut Thomas Docherty

 

Suomentanut Terhi Leskinen

Kun työkaverini näytti tätä kirjaa, oli pakko hakea se luettavaksi. Kirjan nimi jo itsessään herättää kirjastoihmisen mielenkiinnon. Tarina on hyvin vetoava ja suloinen kuvitus lisää lukunautintoa. Kirja alkaa siitä, kun kaikki  metsän eläimet kömpivät omiin sänkyihinsä lukemaan satuja.

Kun illan varjot tihenee,

niin metsän väki hiljenee.

On mieli kevyt,

huoleton.

Nyt iltasadun hetki on.

Eläinlasten lempisatukirjat kuitenkin katoavat salaperäisesti. Vain verhon heilahdus ja kirja on poissa. Elisa-pupu päättää virittää vorolle ansan. Kiinni jäädessään voro surullisena:

 Tiedän, on väärin varastaa,

 mutta muuten en kirjoja mistään saa!

 Kukaan ei minulle ikinä lue,

 yöpaitaa ei päälleni koskaan pue.

Asiaan onneksi löytyy ratkaisu. Viihdyttävän tarinan ohella kirja samalla valaisee lukijaa ymmärtämään satujen tärkeyden lapsille. On mukavaa, kun saa hetkeksi heittäytyä satujen maailmaan, jossa kaikki on mahdollista.

Sandelin, Annika: Retkuliina

Kuvitus Linda Bondestam

Retkuliina on itsensä surkutteluun taipuvainen pehmokoira, jonka Petra-tyttö löytää kadulta ja poimii mukaansa. Hylkäämisen pelkoon ja surkutteluun saattaa tietysti olla syytäkin, kun kerran Retkuliina on sinne kadulle hylätty. Petra siis kuitenkin tarjoaa lämpöisen sylin pikkukoiralle ja tutustuttaa sen kaikkiin muihin huoneensa asukkeihin, jotka ovatkin värikäs porukka.

Runomuotoisena etenevä tarina siirtyy kylvyn ja levottoman yön kautta aamiaiselle, jolla Retkuliina vähän riehaantuu. ”Ensin kannu liitää kattoon, sitten otsan kautta mattoon.” Jansson-kulta, kukikas sika, huutaa pelin poikki ja Retkuliina saa käytöksestään hieman palautetta. Muut ovat jo laittamassa Retkua pihalle ja se itsekin kuvittelee tulevansa taas hylätyksi ulos kylmään ja sateeseen, mutta kaverit kuitenkin heltyvät. Jotta kaikilla olisi parempi mieli laitetaan pystyyn juhlat, jotka jatkuvat ja jatkuvat. Viikon jälkeen muut eivät enää jaksa ja Retkuliina saa taas syyn surkutteluun.

Piristääkseen Retkua Petra vie sen puistoon, jossa se intoutuu keinumaan, yhä korkeammalle ja korkeammalle. Kohta käy se, mistä Petra on jo ehtinyt varoittaa, koira molskahtaa lätäkköön ja pelkää ihan kuolevansa. Haaverista selvitään kuitenkin laastareilla. Kotona Petran äiti on sitä mieltä, että kylpyä kaivattaisiin, ja laittaa koiran pesukoneeseen. Kuivana ja putipuhtaana on taas hurjien juhlien aika. ”Petra pussaa Retkun nenää. ’Olet rakas, vaikka toraisa, takas tahdo en elämää helppoa.’”

Kirjan kuvitus on värikästä ja hauskaa. Varsinkin Petran muissa leluissa on paljon katsottavaa, niitä on niin monta erilaista ja myös niiden hauskat ja mielikuvitukselliset nimet on erikseen mainittu. Petran vanhemmat ovat tarinassa sivuosissa ja isä ei saa edes yhtään vuorosanaa. Hänen roolinsa on kuitenkin melko hauska, ainakin tässä yhteydessä… Kuvituksesta käy kivasti ilmi tarinan ajankohta eli syksy, värikkäät lehdet ovat tippumassa puista ja ihmisillä on jo lämpimästi vaatetta päällä. Kontrasti on melkoinen juhlien ja värikkyyden sekä sen kohtauksen välillä, jossa Retkuliina kuvittelee joutuvansa yksin ulos pimeään, kylmään ja sateeseen. Kuvakirjojen kansien sisäpuolien kuvitukseen kannattaa myös kiinnittää huomiota. Tässä kirjassa ne ovat saaneet hauskan tassukuvioinnin.