Palviainen, Jukka-Pekka: Perjantai on hyvä päivä lähteä

Karisto 2014

Lotta tapaa sattumalta leikkipuistossa koulun uuden pojan. Molempien mieltä askarruttavat muut kuin kouluasiat, joten kouluun ei ole sinä päivänä tullut mentyä. Lotan isä on joutunut piiloutumaan todistettuaan rikollisia vastaan, eikä edes perhe, eli Lotta ja äiti, saa tietää missä hän on. Ero isästä on ollut vaikea kestää, ja Lotalla on suuri tarve löytää hänet. Poika on paikkakunnalla ja koulussa uusi, ja hänen taustansa selviää vasta tarinan loppupuolella. Hän on hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, eikä sellaisella olemuksella kovin helposti saa kavereita, jos haluaakaan. Jostain syystä Lotta kuitenkin kiinnostuu pojasta jollain tavoin, kaverina, seurana, ja lyhyt keskustelu johtaa toteamukseen: perjantai on hyvä päivä lähteä.

Molempien yllätykseksi toinenkin on lähtemisestä tosissaan. Perjantaina pakataan reput, ja tosiaan lähdetään etsimään Lotan isää. Lotalla on oma arvauksensa isän olinpaikasta, tai ainakin hyvä suunta josta yrittää, joten sillä mennään. Lotan ja pojan reissu kulkee Raumalta Poriin, Tampereelle, Helsinkiin, Sastamalaan, Naantaliin ja takaisin Raumalle. Kyyteinä toimivat esimerkiksi keikkabussi, rekka ja vene, ja majapaikkoja löytyy niin sukulaisista kuin vaikka kommuunista. Joka etapista löytyy vihjeitä jatkosta, muttei isää. Matkan varrella tavatut mielenkiintoiset persoonat tuovat lisäväriä tarinaan ja erilaisissa murteissa korostuu paikkakuntien vaihtuminen. Raumalaisena on aina tietysti hauska lukea etenkin raumaa.

Lottaa välillä vähän huolettaa pojan pysyminen matkassa. Poika tuntuu huollettavalta, huolehdittavalta ja vähän riipalta – tai ainakin niin Lotta itselleen asiaa selittää. Poikaystäväksi Lotta haluaa jonkun vahvan ja voimakkaan, sitten joskus. Nuorten suhde lähenee varovasti ja hiljalleen. On ihan hyvä olla toisen seurassa hiljaa ja rauhassa. Lotta ei edes tule kysyneeksi pojan nimeä ennen kuin vasta tarinan loppupuolella. Pinnan alla poika saattaa olla ihan erilainen kuin Lotan ajatuksissa, ja ehkä hänestä lopulta on jopa poikaystäväksi.

Teksti on keveää, vaivatonta ja paikoitellen hauskaakin. Lotta ja poika ovat nuoruudessaan herkkiä ja hauraita, ja koko asetelma saattaisi romahtaa koska tahansa – mutta ehkä ei kuitenkaan romahda, ja ehkä siitä nuoruudestakin pystyy kasvamaan läpi. Ei varmasti ole kovin realistista, että isä on ilman perhettään pakomatkalla tai että kaksi toisilleen tuntematonta nuorta lähtee yhdessä etsintäreissulle, mutta eihän kirjan tarvitse realistinen ollakaan. Matka on päähenkilöille tärkeä ja käänteentekevä, ja lukija saa kokea heidän mukanaan hienon ja kauniin tarinan.

Raumalaislähtöinen Jukka-Pekka Palviainen (s. 1967) on kirjoittanut niin lasten-, nuorten- kuin aikuistenkin romaaneja. Nuortenromaani Joku vieraileva tähti palkittiin Topelius-palkinnolla vuonna 2012.

 

 

Kaskiaho, Reija: Nikottelua

Myllylahti 2014

Reija Kaskiaho on kirjoittanut herkän, hauskan, rankan ja myös toivoa-antavan kirjan Nikosta, joka ei istu yhteiskunnan määrittelemään muottiin siitä millainen nuoren miehen tulisi olla. Niko ei ole kiinnostunut tytöistä, muttei myöskään koe sopivansa siihen kuvaan, jonka esimerkiksi monet tv-sarjat homomiehistä antavat.

Musta tuntui välillä entistä vaikeammalta elää, kun kaikki luulivat, että mä olin heti asustamassa käsilaukuilla, jos suuni avasin. Mä en voinut alun perinkään tajuta, miten koko homma oli niin älyttömän hankala. Toinen tykkäsi äidistä, toinen tyttärestä ja kolmas sen veljestä, ja sillä sen olisi pitänyt olla selvä.

Homous ei ole mitenkään ihmeellinen asia, mutta silti se joillekin tuntuu olevan. Niko joutuu kärsimään nimittelystä ja jopa väkivallasta, ja vielä vanhojen kaverien taholta. Miksi pitää vihata niin kovasti, vaikka voisi vain antaa toisen olla. Homous ei ole kenenkään vika, eikä hetken mielijohde. Ihminen vaan tuntee mitä tuntee, ja onneksi on myös sellaisia ihmisiä, kuten Nikon paras kaveri Lihis, joille homouden kaltainen asia on merkityksetön.

 

Kirjan kerronta vaihtelee kahden eri ajankohdan välillä. Se seuraa tilannetta, jolloin Niko kertoo homoudestaan vanhemmilleen, ja aikaa paljastuksen jälkeen, kun Nikon täytyy selvitä odottamattomista seurauksista. Joka toisessa luvussa ollaan ajassa vähän myöhemmin, kun asiat ovat vanhempien kanssa taas kunnossa, mutta muu maailma askarruttaa. Niko kaipaa kipeästi läheisyyttä ja vierelleen toista ihmistä, mutta ei tiedä mistä ja miten sellaisen löytäisi. Tai jos löytää, niin miten sen ihmisen kanssa sitten kuuluu olla. Ajatuksissa ovat myös kiusaajat, joiden kohtaamista hän pelkää, eikä syyttä.

 

Mä menen olohuoneeseen, missä äiti ja isä istuvat. Sanon niille urheasti, että nyt on pojalla vähän asiaa ja telkkari kiinni kiitos. Sen jälkeen urheus mureneekin johonkin, ja mä unohdan kaiken, mitä muistilapussa lukee. Mä olen harjoitellut tätä mielessäni jo kauan, muttei se sitten olekaan niin helppoa. Mun kaapin ovi tuntuu raskaalta ja sen saranat narisevat ilkeästi.

Kirjan kieli on sujuvaa ja hauskaa, ja täynnä koukkuja, joita voisi jäädä makustelemaan pitkäksikin aikaa. Niko osaa nauraa itselleen ja saa lukijankin hymähtelemään. Toisaalta lukiessa joutuu kokemaan myös surua ja ihmetystä ihmisten suvaitsemattomuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta.

Carter, Ally: Suloinen huijari

Bazar (2012)

Tässä tarina, josta ei puutu vauhtia, ja siitä on suurimmaksi osaksi vastuussa 15-vuotias Katarina Bishop. Kat on opiskellut Yhdysvaltojen parhaassa sisäoppilaitoksessa pari kuukautta varsin tyytyväisenä, ja sisäänpääsy oppilaitokseen on ollut merkittävä saavutus. Harmi vain, että juuri nyt hän on syytettynä rehtorin Porsche Speedsterin (vm. 1958) päätymisestä pihan suihkulähteeseen. Halutessaan hän olisi itse hoitanut homman helposti jäämättä siitä kiinni, joten lavastuksen takana on selvästikin joku, joka haluaa hänet pihalle koulusta.

Katin isä on tahollaan myös melkoisessa liemessä. Menetettyään tyttärensä, ja samalla parhaan avustajansa opiskelulle, on hän (kuten koko perheyhteisö ja lähipiiri) kärsinyt joitain takaiskuja. Isän valtaisa kokemus alallaan – varkaana ja huijarina – ovat tehneet hänestä epäillyn erääseen äärimmäisen vaativaan varkauteen, jota hän ei kuitenkaan ole tehnyt. Varkauden kohteeksi joutuneet taideteokset ovat herran nimeltä Taccone, joka sattuu olemaan paha mies, jopa mestarivarkaan näkökulmasta. Ja hän haluaa omaisuutensa takaisin. Herra Taccone ei tietenkään usko Katin isän syyttömyyteen ja kahden viikon määräajan päästä voi olla tiedossa isän päivien pää, jos taideteoksia ei siihen mennessä löydy.

Katille ei tunnu jäävän vaihtoehtoja: taideteokset on löydettävä ja palautettava. Isä ei näytä ymmärtävän vaaran vakavuutta, eikä toisaalta pysty itse tekemään asialle mitään Interpolin ollessa tiiviisti kannoilla. Tietyistä asianhaaroista johtuen lähipiiristäkään ei löydy apua, ainakaan perheen kokeneemmalta kaartilta. Katin on siis otettava haaste itse vastaan, värvättävä apujoukot sieltä mistä saa, ja suunniteltava kaikkien aikojen keikka. Onhan hän kyllä taitava, mutta onko riittävän? Isän antama koulutus alkoi kolmevuotiaana ja on tuottanut tulosta, mutta tämä varkaus ei taitaisi onnistua kokeneeltakaan porukalta.

Suunnittelu kuitenkin alkaa: serkut, kaverit ja muut eri alojen taitajat mukaan, tiedustelu ja taustatyö käyntiin. Mitä hyväksi havaittuja keinoja tässä tapauksessa voitaisiin käyttää, vai pitääkö keksiä kokonaan uudet? Aikataulu on tiukka, mutta olisiko lopulta mitään mahdollisuuksia onnistua vaikka aikaa olisi enemmänkin? Ja mitä sitten kun savu hälvenee, palaako Kat kouluun, vai jatkaako aiempien sukupolvien viitoittamalla tiellä, jolle hänellä selvästi on lahjoja?

Jonkin verran ajatuksiin tuntuu vaikuttavan myös salaperäinen W. W. Hale viides. Tyyppi, joka onnistui hankkimaan Katille potkut koulusta. Ärsyttävää, vaikka perusteet sille olivatkin hyvät. Ärsyttävää myös, ettei Kat millään onnistu arvaamaan kirjaimien taustalla olevia etunimiä, vaikka on yrittänyt jo vuosia. Ja ärsyttävää, että he jälleen kerran toimivat niin hyvin yhteen keikan aikana, ja muutenkin, kuin lukisivat toistensa ajatuksia…

Suloinen huijari nappaa lukijan otteeseensa, eikä päästä irti ennen viimeistä sivua. Kerronta on sujuvaa, ja vauhtia, hauskoja tilanteita ja yksityiskohtia riittää niin aiempia keikkoja muistellessa kuin tulevaa suunnitellessa. Henkilöt ovat mielenkiintoisia, eikä vähiten Kat itse: suloinen teinityttö kaikkien aikojen keikan aivoina. Pieni romantiikan pilkahduskaan ei jää puuttumaan, ja saanee suuremman roolin sarjan seuraavissa kirjoissa. Kirjassa esiintyvät taideteokset ovat kuvitteellisia, mutta myös todellista historiaa sivutaan niiden kohtaloita selvitettäessä.

Salminen, Hellevi: Samuel ja Kekkosen puku

Otava (2011)

Kuvat Hannamari Ruohonen

Samuel on ekaluokkalainen, joka odottaa kovasti kesälomaa. Kesällä ei tarvitsisi mennä kouluun, jonka ajattelukin saa ahdistavan tunteen ilmaantumaan, ja muuttumaan sitten mahakivuksi. Samuelilla ei koulussa juuri ole kavereita, ja siellä on Viljami, joka etenkään ei huoli Samuelia porukoihin, ja muistaa myös joka välissä asiasta mainita.

Yksi hyvä kaveri Samuelilla on, Josefiina, ja se on tietysti Viljamille ja muille kiusaajille mahtavaa materiaalia. Ei kai sitä nyt poika voi tytön kanssa olla kaveri! Vähintäänkin siinä on jostain nolostuttavasta tykkäämisestä silloin kysymys. Samuel ei muutenkaan sovi siihen tietynlaiseen pojan muottiin, johon kaiketi Viljamin mielestä tulisi sopia. Samuelia ei kiinnosta jääkiekko, vaan hän pitää näyttelemisestä. Hän ihailee isän parvekkeelle istuttamia kukkia, ja hänen suurin salaisuutensa on kampauspää, jolle hän mielellään tekee meikkejä ja kampauksia. Mummun ja Anne-tädin kanssa tehty Pariisin matka ei sekään mene Viljamin mielestä putkeen: onhan se ihme juttu jos Disneylandin sijaan käydään vain museoissa ja kahviloissa.

Kiusaaminen surettaa ja ahdistaa Samuelia. Yleensä hän yrittää olla kuin ei huomaisikaan koko asiaa, mutta se ei saa sitä loppumaan. Usein mahakipu yltyy niin kovaksi, että kouluun ei voi mennä, ja silloin saa olla kotona isän tai mummun kanssa. Kenellekään aikuiselle hän ei ole kiusaamisesta puhunut, mutta mummu saa lopulta asian houkuteltua esiin ja vanhemmatkin saavat sitten tietää. Isällä onkin kertoa tarina, johon liittyy Kekkosen puku: yllättäen isääkin on aikoinaan kiusattu, ja mummua myös, syyt vain ovat olleet kaikilla erilaiset. Samuelia tieto vähän helpottaa. Muitakin on kiusattu ja he ovat selvinneet siitä. Silti asiaa on vaikea ymmärtää: kiusaamisen syy voi olla mikä tahansa, ja kaikkia ei koskaan kiusata, joten miksi sitten joitakin?

Lopulta kauan odotettu kesä saapuu, mutta sitä ennen tapahtuu jotain merkittävää. Anne-tädin harrikasta on apua, mutta myös Samuelin aloitteellisuus auttaa asiaa. Viljamin käytös alkaakin muuttua, ja Samuelin ahdistava olo haihtua. Kesäloman alussa luokkakavereita on melkein jo ikävä.

Samuel ja Kekkosen puku kertoo vakavasta aiheesta, joka yhä vaan on valitettavan ajankohtainen. Samuelilla on elämässään paljon mukavia asioita: perhe ja muut läheiset, harrastuksia ja kavereitakin. Ja silti tilanne koulussa on lähes yhden ihmisen ansiosta todella raskas, mahakivun aiheuttaja. Kiusaamisen syitä ja kiusaajan motiiveja voi miettiä (kateutta, mustasukkaisuutta?), mutta lopulta syyt ovat yhdentekeviä, koska sellaisia voi halutessaan keksiä mistä tahansa. Kirjassa tilanne laukeaa suhteellisen helpon oloisesti, mikä on tietysti hyvä asia, ja kenties rohkaisee tai auttaa jotakuta pientä lukijaa. Todellisuus on monille kuitenkin erilainen, eikä kenenkään pitäisi joutua kärsimään edes "pienestä" kiusaamisesta. Miten tämän asian saisi muuttumaan?

Dyer, Sarah: Hirmun hauska päivä töissä

Pikkuinen Hirmu pääsee tänään isän kanssa töihin. Kunhan isä on lukenut aamun urheilumuutiset ja on valittu sopivat kravatit, niin päästään lähtemään. Aamuruuhkassa on hurja tungos. Monenlaiset ja monen väriset, hieman ehkä joitain tuntemiamme eläimiä muistuttavat oliot päristelevät menemään skoottereilla, potkulaidoilla ja olisikohan tuo yksi vaikka mäkiauto. Kuka tietää? Aamuisen kaupungin harmaa siluetti vain vilisee taustalla ja isää näyttää vähän hirvittävän. Hänen matkustustyyliään en kyllä suosittele kenellekään…

Työpaikalla on ensimmäisenä todella tärkeä kokous, ja pöydän ympärille näyttää kerääntyneen työmatkalta tuttua porukkaa. Tarjolla on keksiä ja kahvia ja muistiinpanojakin tehdään, sekä varmastikin hyvin tärkeitä päätöksiä. Isä viettää töissä myös paljon aikaa tietokoneella, mutta ei silti näytä pärjäävän Hirmulle pelissä.

Ruokatunnilla kaikki jonottavat tarjottimineen ruokalan linjastolla. Saakohan täällä ottaa itse vai annosteleeko ruokalan täti? Perunat näyttävät tehneen kauppansa, joku muu ei ehkä niinkään. Ruokatunnin jälkeen Hirmulla on tilaisuus ottaa nokoset, eikä isäkään kovin pirteältä näytä, mutta työt painavat päälle.

Työpäivän jälkeenkin on vielä monenlaista ohjelmaa, täytyy esimerkiksi käydä säästöpos… eikun siis pankissa, ja sitten kaikki haluavat yhtä aikaa kotiin. Taas on aikamoinen ruuhka. Hirmun mielestä päivä oli tosi kiva ja mikään ei ollut vaikeaa. Hän ei voi käsittää miksi isä aina valittaa työstään. Huomenna hän kuitenkin aikoo jäädä äidin kanssa kotiin. Ja äidillä se vasta näyttää helppoa olevankin…vai mitä luulet?

Työpäivä näyttää lapsen näkökulmasta aivan toiselta kuin aikuisen, mutta tämä kirja saattaa kuitenkin antaa jonkinlaisen käsityksen siitä mitä ne vanhemmat siellä päivät pitkät tekevät. Ainakin jos toimistotyöstä on kysymys. Kirjailija-kuvittajan omintakeinen tyyli on hauskaa katseltavaa. Hänen lempityöskentelymuodoikseen mainitaan pastelliliidut, muste, värikynät ja kollaasitekniikka ja taitaa olla niin, että niitä kaikkia on tässä kirjassa käytetty.