Läckberg, Camilla: Super-Santtu

Kuvittanut Millis Sarri
Karisto 2014

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ruotsalainen Camilla Läckberg tunnetaan parhaiten suosituista aikuisten dekkareistaan. Kirjailijalta on ilmestynyt myös pari ruokakirjaa, ja Millis Sarrin kuvittama Super-Santtu on hänen ensimmäinen lastenkirjansa. Alkukielellä ruotsiksi Super-Charlieta on saatavilla jo kaikkiaan kolmen tarinan verran, ja lisäksi löytyy niin musiikkia kuin pelikin. Super-Santtu ja pehmoleluvaras ilmestyy keväällä 2015.

 

Santtu on syntyessään ihan tavallinen vauva, mutta heti syntymänsä jälkeen, vielä sairaalan kehdossa pötkötellessään, Santtu saa sattumalta päälleen hieman avaruudesta lähtöisin olevaa tähtipölyä. Kukaan ei huomaa mitään, eikä Santtu itsekään aavista, että siitä lähtien hän onkin kaikkea muuta kuin tavallinen.

 

 

Äiti ja isä ovat Santun mielestä oikein kivoja, ja kotona odottavat sisko ja veli vaikuttavat myös mukavilta. Santun päivät lähtevät rullaamaan niin kuin vauvojen päivät nyt yleensä rullaavat, kunnes hän kerran yrittää auttaa isää vaipanvaihdossa leijumalla hoitopöydän yllä, ja isä pyörtyy säikähdyksestä. Santtu ymmärtää nopeasti omaavansa vähän epätavallisia kykyjä, ja myös, että kannattaa teeskennellä olevansa tavallinen. Isä ja äiti kun eivät ilmeisesti ole kovin lujahermoisia.

 

 

Tavallisen vauvan teeskenteleminen on Santusta helppoa ja jopa hauskaa. Uhrauksiakin se kuitenkin vaatii: kuka nyt haluaisi vapaaehtoisesti vaippaan kakata, kun pystyy käymään pöntölläkin, ja kyllähän se leijuminen olisi paljon helpompaa ja nopeampaa kuin ryömiminen. Joskus on täpäriä tilanteita ja Santtu melkein paljastuu, mutta isoja ihmisiä on helppo hämätä jokeltelemalla ja kuolaamalla. Santtu kyllä toivoisi, että hänelle ei leperreltäisi. Eihän sellaisesta sössötyksestä oikein saa edes selvää.

 

 

Santtu käyttää erityistaitojaan vain omaksi ilokseen, kunnes kuulee, että isoveljeä on kiusattu koulussa. Santtu raivostuu, ja päättää tehdä asialle jotain. Hänen isoveljeään ei kyllä kiusata! Ainoa ongelma on, että Santtu ei pääse kunnolla liikkumaan, sillä lentäminen ei oikein onnistu, mutta yllättäen harjoitusapua löytyy ennalta-arvaamattomalta taholta. Lentotasapainon löytämiseen vaaditaan vain pieni, ja lopulta aika ilmiselvä yksityiskohta, mutta sen jälkeen alkaakin tapahtua. Apuun lentää: SUPER-SANTTU!

 

Super-Santun tarinassa on runsaasti huumoria, yllättäviä käänteitä ja pieniä kommelluksia. Kuvitus on onnistunut, ja sen hauskoja yksityiskohtia kannattaakin tutkailla tarkkaan. Aikuisia hämäävä ja hämmentävä Santtu, joka itsekin ajattelee varsin aikuismaisesti, vaikka toki käyttäytyy monesti myös ikäiselleen sopivasti, on hykerryttävän mainio hahmo, jonka seikkailuja luen mieluusti enemmänkin.

 

Parvela, Timo: Paten aikakirjat

Tammi 2014

Timo Parvela on tunnettu varsinkin hänen kirjoittamistaan Ella ja kaverit-kirjoista. Nyt kuitenkin Ellan sijasta päähenkilönä seikkailee urheilullinen Pate, joka saa oman kirjasarjansa. Kirja jatkaa samaa humoristista tyyliä, joka on tuttu Ella-kirjoistakin, mutta nyt tekstin lisäksi Pasi Pitkäsen oivaltavat, sarjakuvamaiset piirrokset kuvittavat tarinaa.

Patella on alkanut kesäloma ja hän alkaa kirjoittamaan omaa blogia. Paten kesälomaan tulee heti yllättävä käännös, kun vanhemmat ilmoittavat, että Pentti-eno tulee kylään.

Minä muistan, että opettaja on puhunut jollain tunnilla enoista. Ne ovat suuria lintuja, jotka elävät jossain kuumassa paikassa. Ne eivät osaa lentää. Se on ihan hyvä, sillä minun huoneeni on aika matala. Olisi ikävää, jos se eno räpistelisi siellä ympäriinsä ja kaikkisi kaikki paikat niin kuin se varpunen, joka lensi meidän olohuoneeseemme. Lentämisen sijaan enot ovat kovia juoksemaan ja ne voivat potkaista leijonan tajuttomaksi. Onneksi minä olin tarkkana sillä enotunnilla. Minä olen aika hyvä koulussa. Opettajakin sanoi kerran, että Pate pääsee vielä pitkälle, jos vain jaksaa juosta tarpeeksi kauas.

Vaikka eno ei loppujen lopuksi osoittaudukaan ihan sellaiseksi, kuin Pate on kuvitellut, on enon vierailu silti ikimuistoinen. Eikä ilman muutamaa kommellusta ja väärinkäsitystä tietenkään selvitä.

Paten aikakirjat on taattua Timo Parvelaa: paljon hauskoja väärinkäsityksiä ja oivaltavia tapahtumia. Kuvitukset ja blogimainen teksti tekevät kirjasta helppolukuisen. Ellan ja kavereiden kommellukset jaksavat naurattaa monenikäisiä lukijoita, joten kirjat sopivat ihan koko perheelle.

Littlewood, Kathryn: Lumoleipomo

Suomentanut Annika Eräpuro

Rosmariini Lumolan perheellä on salaisuus, joka liittyy heidän elinkeinoonsa. Perheellä on Vinksavaarassa leipomo, eikä se olekaan mikään tavallinen leipomo, sillä heidän käyttämänsä reseptit ovat poikkeuksellisia, ja leivonnaisten nauttimisella on erikoisia vaikutuksia.

Sinä kesänä kun Rosmariini Lumola täytti kymmenen, hän näki äitinsä sekoittavan taikinakulhoon salaman, ja hänelle valkeni - ilman epäilyksen häivää - että hänen vanhempansa tekivät Lumoleipomossa taikoja [..] Kun oli kulunut kaksi vuotta, Rosma oli nähnyt monen asian menevän Vinksanvaarassa enemmän tai vähemmän vaarallisesti vinksalleen - ja seurannut sivusta, miten hänen vanhempansa olivat kaikessa hiljaisuudessa saattaneet asiat taas kohdalleen.

Kun vanha herra Variksela alkoi kävellä unissaan ihmisten nurmikolla, Pirre leipoi hänelle pellillisen Tukkiunikeksejä: hän sekoitti yhdessä jättimäisistä kulhoistaan jauhoja, fariinisokeria, munia, muskottia sekä näädän haukoituksen, jonka Artturi oli suurella vaivalla saanut talteen. Sen jälkeen herra Variksela ei enää koskaan kävellyt unissaan.

Lumoleipomon maine on kiirinyt myös Vinksavaaran ulkopuolelle, ja naapurikaupungin pormestari saapuu pyytämään Rosman vanhempien Pirren ja Artturin apua flunssaepidemian taltuttamiseen. Rosma jää sisarustensa kanssa vastuuseen leipomosta siksi aikaa, kun vanhemmat ovat poissa. Lumoleipomon kapasiteetti nimittäin ei riitä tarvittavan leipomusmäärän valmistamiseen ja Pirren ja Artturin pitää siirtyä naapurikaupunkiin leipomaan. Suvun tarkkaanvarjeltu reseptikirja jää kotiin eivätkä lapset tietenkään malta pitää näppejään erossa siitä. He jäljentävät keittokirjasta esimerkiksi rakkausmuffinssien ja totuuskeksien ohjeet. Kopiot eivät ole aivan tarkkoja, ja tästä seuraa monenlaista hämminkiä. Totuuskeksien kanssa lapsille meinaa käydä köpelösti, kun tähdellä merkitty huomautus jää lukematta.

* Tarjoiltaessa maitolasin kera. Ilman lehmän-, lampaan-, vuohen- tai kissanmaidon vatsalaukkuun muodostamaa kalvoa valehtelijoiden kielet eivät vain oikene, vaan myös kaikki se myrkky, jota kohteliaat kielet viisaasti pitävät salassa pääsee ilmoille. Seuraa sekasorto.

Kun lapset ovat jääneet keskenään, karauttaa paikalle tuntematon nainen moottoripyörällään. Nainen esittäytyy Laila-tädiksi, todistaa henkilöllisyytensä näyttämällä kauhanmuotoisen syntymämerkinsä ja ilmoittaa jäävänsä lasten avuksi vanhempien poissaolon ajaksi. Miten tämä osuikaan näin sopivasti paikalle? Laila-täti vaikuttaa epäilyttävän kiinnostuneelta Lumolan keittokirjasta. Onko tädillä lainkaan puhtaita jauhoja pussissaan?

Lastenkirjallisuus tuntuu sarjoittuneen, ja tämänkin teoksen takakannen mainosteksi lupaa, että kirja aloittaa sarjan. Kirja on saatavilla äänikirjana, ja sen voi näköjään tilata myös e-kirjana. 

Altschuler, Sally: Villi laivamatka



Tammi (2012)

Kirjoittanut Sally Altschuler

Kuvittanut Sven Nordqvist

Suomentanut Outi Menna

Tanskalainen lastenkirjailija Sally Salomon Altschuler kertoo Nooasta, joka kutsuu kaikki eläimet laivaansa, kun tulva uhkaa hukuttaa ne. Tarina perustuu kertomukseen Nooan arkista, mutta kirjailija ei selvitä tätä asiaa. Taivaan isä mainitaan kahdesti. Nooa yrittää lähettää leppäkertun Taivaan isän luo pyytämään parempaa säätä. Leppistä tehtävä ei kuitenkaan varsinaisesti huvita.

Nooa ohjeistaa, että laivassa kaikki eläimet elävät sovussa keskenään, mutta alkuun yhteiselo ahtaassa tilassa on hankalaa. Sammakko on jäädä sarvikuonon jalkoihin, ja hiirihaukat ovat tyytymättömiä, kun Nooa ei anna niiden rakentaa pesää savupiipun päälle. Päästäinen puolestaan ihmettelee, miksi Herra Sarvikuono saa porkkanan, vaikka kiukuttelee ja käyttäytyy muutenkin huonosti.

Katastrofi on lähellä, kun tikka menee hakkaamaan laivan kylkeen reiän, josta alkaa suihkuta vettä sisälle. Vesipumput ovat unohtuneet laivasta eikä pelastusveneitäkään ole. Onneksi Nooalla on porkkana, ja sen avulla hän saakin tilanteen taas hallintaan.

Viirun ja Pesosen sekä Mimmi Lehmän tekijänä tuttu Sven Nordqvist on kuvittanut kirjan runsailla yksityiskohdilla. Kuvien eläimet ovat hyvin ilmeikkäitä. Majava lueskelee ajankulukseen kirjaa ja pingviini imeskelee piippuaan. Leijonapariskunta lepäilee rennosti, vaikka sika aivan niiden vieressä on muuttunut vihertäväksi kovassa merenkäynnissä. Kuvissa puuhailee muitakin eläimiä kuin vain ne, jotka teksti mainitsee. Kyytiin on päässyt koti- ja villieläimiä ympäri maailmaa, mutta myös lelukarhu. Keisaripingviini on ilmeisesti matkalla ilman lajitoveriaan, mutta yleensä samannäköisiä eläimiä on kaksi. Tosin ruskea ja valkoinen karhu esiintyvät kimpassa, mutta käärmeet luikertelevat aivan itsensä näköisen parin kanssa.

Kuviin tulee lisää valoa tarinan edetessä ja kirjan loppu on onnellinen. Pahantuulinen sarvikuono pelastaa laivan uppoamiselta ja nousee porukan sankariksi. Kun se saa toisten hyväksynnän, sekin alkaa näyttää iloiselta. Kaiken lisäksi sade lakkaa ja taivaalle ilmestyy iso sateenkaari.



Menna, Jon: Vintti pimeänä – Komisario Mäkelän tutkimuksia 1

WSOY (2012)

Kuvitus Tuomas Gustafsson

Jon Menna on kirjoittanut hilpeän tarinan komisario Mäkelän ja ylikonstaapeli Laineen tutkimuksista. Nämä poliisimiehet ovat vähäpätöisten tapausten yksikön henkilökunta, ja kyseisen työpäivän teemana tuntuvat olevan pimeät vintit, monin eri tavoin ymmärrettynä.

Vähäpätöisten tapausten yksikkö sijaitsee poliisilaitoksen ylimmässä kerroksessa, tai siis oikeastaan vielä sitäkin ylempänä, vintillä. Sinne on saatu järjestettyä varsin rauhaisa ja mukava tila, jossa on leppoisa juoda kahvia ja lueskella lehtiä. Ja välillä tietysti tehdä töitäkin, totta kai. Komisario Mäkelän työpäivä alkaa tänään poikkeuksellisesti: puhelin soi juuri kun hän pääsee osastolleen. Vanha nainen soittaa kertoakseen, että hänellä on ongelma, jossa vähäpätöisten tapausten yksikkö voisi olla avuksi. Ennen puhelun lopettamista hän vielä kertoo osoitteensa, ja jättää sitten Mäkelän kuuntelemaan luurin tuuttausta.

Komisario suhtautuu työtehtävään rauhallisesti, kuten ylikonstaapeli Lainekin töihin saapuessaan. Eipä muuta kuin poliisin autovarikolle kulkupeliä noutamaan ja sitten haastattelemaan ilmoituksen tehnyttä rouvaa. Helvi Hammasperäksi esittäytyvän rouvan ongelma on pulmallinen. Hänen miesvainajansa on alkanut kaatuilla! Nuoruuden kukoistuksessaan ja aivan ehjissä kehyksissä hän sen kun kaatuilee lipaston päällä. Mikä kumma sellaisen voi aiheuttaa?

Ylikonstaapeli Laine omistaa erityisen terävät hoksottimet, ja niitä tässä jutussa tarvitaan. Rouva Hammasperän lounastarjoilun aikana saavat poliisit itse havaita kehyksen kaatumisen, ja tutkimukset vievät vähitellen ulos talosta. Jonkinlainen tuskin havaittavissa oleva tärähdys tuntuu aiheuttavan kaatumisen, mutta mistä sellainen voisi olla lähtöisin? Komisario Mäkelän pettymykseksi tässä jutussa taitaa olla kysymys jostain hämärästä. Sellaiset jutut olisivat kovin paljon mukavampia, joissa ei olekaan kyse juuri mistään, kaikki onkin vain sattumaa tai väärinkäsitystä ja arki palaa kivasti takaisin uomiinsa. Nyt sen sijaan niin ei näytä käyvän, ja lounaspöydästäkin piti poistua juuri ennen jälkiruokaa.

Ylikonstaapeli Laineen hoksottimet johtavat heidät metsään, josta löytyy pieni luola, ja luolasta jotain räjähtelevää. Täältä siis tärähdykset ovat lähtöisin. Räjähtelyn takana näyttää olevan mies, jolla on poikkeuksellisen kiiluvat silmät, päässään kypärä, johon on kiinnitettynä sarvet ja kädessään ase. ”Myhahaa!” nauraa mies melkoisen omituisesti, ja ilmoittaa aikovansa valloittaa maailman. ”Sillä lailla”, huokaa komisario ja sitten onkin Mäkelällä ja Laineella edessään vaiherikkaat hetket ennen kuin tilanne saadaan rauhoittumaan. Ja päästään takaisin rouva Hammasperän lounaspöytään.

Tuomas Gustafssonin mustavalkoinen kuvitus istuu hauskasti tämän helppolukuisen tarinan vaiheisiin. Hersyviä ja vauhdikkaita yksityiskohtia riittää niin tekstissä kuin kuvissa ja tarina etenee jouhevasti hihityksestä toiseen. Samainen kirjailija-kuvittaja parivaljakko on tehnyt myös helppolukuisessa Werneri-sarjassa ilmestyneitä Agentti Kee Nan seikkailuja.

Hämäläinen, Karo: Kirjastonhoitaja Moilanen ja karanneet tarinat

Kuvitus Pasi Pitkänen

Sisarukset Liisa ja Matti viettävät rauhallista lauantaiaamupäivää kotikaupungissaan Jylhäkoskella. Painavaa kirjakassia raahaten he tekevät matkaa Kirjakujalle, Jylhäkosken kirjastoon, jossa tietävät suuresti arvostamansa (omalaatuisen) kirjastonhoitaja Moilasen odottavan. Matkalla alkaa kuitenkin tulla vastaan mitä mielenkiintoisinta porukkaa. Tuo kaunis nuori nainen valokuvausliikkeen edessä voisi olla Prinsessa Ruusunen, jäätelökioskilla jonottava pieni poika valehtelee ja näyttää ihan siltä niin kuin pojan nenä kasvaisi… Kun vielä kulman takaa vastaan kävelee lohikäärme, jolla on vaalenneet ja haalenneet suomut alkaa homma tosissaan ihmetyttää. Harhanäkyjäkö tässä nähdään vai mitä oikein on meneillään?

Yhtäkkiä kirjallisuudesta tuttujen hahmojen vilinässä näkyy yksi tuttu henkilö: kirjastonhoitaja Moilanen! Eikä syy voi olla aivan vähäinen kirjastonhoitajan näin jouduttua usean kymmenen metrin päähän kirjastostaan. Moilasen asunto kun sijaitsee kirjastoa vastapäätä, eikä hänellä yleensä ole tapana viettää aikaa juuri muualla kuin töissä tai kotona. Kirjastonhoitaja on hädissään ja kertoo kauhistuneena aamun tapahtumista eli kuinka hän oli ihmeellisesti hyllystä tipahtaneiden kirjojen kasaa selvitellessään huomannut niiden sivujen olevan tyhjiä! Kaikki tekstit olivat kadonneet ja kirjojen hahmot karanneet seikkailemaan oikeaan elämään. Syytteet virkavelvollisuuden laiminlyönnistä ja turvallisesti kirjojen maailmassa elävien henkilöiden heitteillejätöstä julmaan ulkomaailmaan risteilevät kirjastonhoitajan puheissa. Henkilöt olisi tietysti saatava takaisin kirjojen sivuille – eihän kukaan tyhjiä kirjoja lainaa.

Onneksi apuun löytyy kenties paras mahdollinen kirjallisuuden henkilö: Sherlock Holmes. Moilanen ja lapset pyytävät mestarietsivää apuun, selittävät ongelmansa ja saavatkin todistaa kuinka tämän maailman suurimman salapoliisin aivot alkavat toimia täydellä teholla. Yksitellen kirjojen hahmoja alkaa löytyä, ja heitä saadaan houkutelluksi takaisin omien kirjojensa lehdille. Osa on helpommin löydettävissä kuin toiset ja melkomoisia seikkailuja ja ponnistuksia vaaditaan joidenkin saamiseksi turvallisesti takaisin omaan maailmaansa. Klassisen salapoliisitarinan loppuun kuuluu tietysti myös syyllisen paljastaminen, eikä sellainen jää puuttumaan tästäkään kirjasta.

Karo Hämäläisen sympaattinen kirjastonhoitaja Moilanen (kuten myös Matti ja Liisa) on aiemmin seikkaillut Kirjakuja-nimisen äidinkielen oppikirjan kolmannen ja neljännen luokan kirjoissa. Myös muista Kirjakuja-hahmoista on ilmestynyt, ja kaiketi ilmestyy jatkossakin, kirjamittaisia teoksia. Jylhäkoskelle sijoittuvia tarinoita omista hahmoistaan kirjoittavat Hämäläisen lisäksi Eppu Nuotio, Tapani Bagge ja Tomi Kontio. Kuvittajia kirjoilla on kaikkiaan kuusi ja heidän näkemyksensä tuovat oman lisänsä lukijan saamaan kuvaan Jylhäkoskesta ja sen katuja tallaavista hahmoista. Kirjat on suunnattu 9-13 -vuotiaille.

Kirjastonhoitaja Moilanen ja karanneet tarinat -kirjan saapuminen painosta aiheutti järkytyksen kirjailijalle, mutta etenkin kustantajalle. Ilmeisesti kustantamon tietokonejärjestelmästä johtuen kirjan nimeksi oli livahtanut K.H. Moilanen ja karanneet tarinat Kirjastonhoitaja Moilasen sijaan. Kansien vaihtamiseen tai muuhunkaan asian korjaamiseen ei lopulta ryhdytty, ja Hämäläisenkin harmitus muuttui huvitukseksi. Seuraavassa, jo ilmestyneessä Moilas-tarinassa (K.H. Moilanen: Seikkailuni) virhe on hyödynnetty: kirja ilmestyi salanimellä K. H. Moilanen ja kertoo kirjastonhoitajan elämän varrelle kertyneistä seikkailuista hänen itsensä ollessa kirjan minäkertojana. Kirjasta selviää myös tarina alkukirjainten takana.

Forde, Patricia: Siilit eivät pidä korkeista paikoista

Kuvitus Joëlle Dreidemy

Noora ja Lotta ovat äidin ja isän kanssa eväsretkellä, kun Lotta katoaa. Isosisko Noora lähtee etsimään häntä ja aikoo jo luovuttaa, kun Lotta yhtäkkiä löytyy – hän on kiivennyt puuhun, ihan liian korkeaan puuhun.

Lotta tietysti uskaltaisi tulla itse puusta alas, mutta hän ei juuri sillä hetkellä ehdi. Puussa kun ovat meneillään hammaskeiju Sini Säihkysiiven häät ja Lottakin on saanut kutsun. Noora pyytää vanhempansa hätiin ja isä saapuu paikalle tikapuiden kera. Niin siinä kuitenkin käy, että äiti niille joutuu kiipeämään… ja lopulta hätiin kutsutaan palokunta.

Sillävälin hääjuhla on saanut suivaantuneen kuokkavieraan, joka ei käyttäydy kovin nätisti, ja sen saa tuta jopa palopäällikkö. Lotta toimii selostajana puun lehvien suojassa tapahtuville käänteille ja puun alle kerääntynyt porukka alkaa kiinnostua. Hääjuhla meinaa saada hurjan lopun, kun eräs siili joutuu tahtomattaan mukaan, eivätkä siilit pidä korkeista paikoista. Onneksi morsiamen pikkuserkun pikkupikkuserkku saapuu hätiin ja pelastaa päivän.

Lopulta Noora keksii, että he kaikki voisivat kiivetä ylös häitä seuraamaan, mutta sen Lotta kieltää jyrkästi. Hän olikin ihan juuri tulossa alas. Hiljaa hivuttautumalla Lotta pääsee varovasti puusta alas ja kaikki hurraavat. Myöhemmin Noora kiipeää itse puuhun, mutta hääväkeä ei enää näy. Mahtoikohan niitä häitä edes olla ollenkaan? Erään asian Noora kuitenkin näkee, joka käy yksiin Lotan kertomuksen kanssa, ja ainakin siinä Lotta näyttää olleen oikeassa, että siilit eivät pidä korkeista paikoista.

Sininen banaani -sarjan kirjat on suunnattu juuri lukemaan oppineille. Ne sisältävät paljon kuvitusta, joitain hauskoja puhekuplia ja itse teksti on helppolukuista. Juoni etenee melko nopeasti ja sisältää vauhtia ja käänteitä, joiden mukaan lukija toivottavasti tempautuu ja haluaa lukea tarinan loppuun saakka. (Ja sitten seuraavan ja…)

Weston, Carrie: Hissu Hirviö

Kuvitus Lara Jones

Lukukaveri-sarjan uudemmasta päästä oleva tarina kertoo pienestä hirviöstä nimeltä Hissu. Kirjan teksti on isokokoista ja melko yksinkertaista, ja tekstin kaverina on runsas kuvitus. Helppolukuisessa muodossa oleva nokkela tarina opettaa nuoria lukijoita nauttimaan kirjoista.

Hissu on hirviö, joka haluaisi pitää hauskaa ja esitellä temppujaan, mutta sillä ei oikein ole leikkikavereita. Hissun perheenjäsenet alkavat saada tarpeekseen Hissun tempuista; se ei tarkoita pahaa, mutta onnistuu siitä huolimatta aiheuttamaan puuhillaan harmia. Hissu asuu perheensä kanssa veden alla Sinijärvessä ja he pysyttelevät yleensä pohjassa piilossa, koska eivät halua pelotella ihmisiä.

Hissu on yksinäinen, ja välillä se käy kurkkaamassa miltä veden pinnalla näyttää. Siitä on hauskaa, kun rannalla olevat lapset pudottavat jäätelönsä ja alkavat osoitella Hissua tai kun retkeilijät säntäävät kirkuen karkuun. Muut Hissun perheessä eivät ole lainkaan huvittuneita. Äiti- ja isähirviö varoittelevat, että tällä menolla ihmiset yrittävät kohta pyydystää Hissun ja sitten Hissu joutuu johonkin näytteille. Hissu ei kuitenkaan malta kuunnella vanhempiaan.

Eräänä päivänä Hissu ei taaskaan löydä leikkikaveria ja päättää ponkaista kohti järven pintaa. Hyvin hitaasti se työntää nenänsä ylös vedestä, katselee ympärilleen ja alkaa liukua rannalla leikkiviä lapsia kohti. Hissu on jo aika lähellä kun lapset huomaavat sen, ja sitten Hissu alkaa esitellä lapsille temppujaan. Se pyörii ja polskii vedessä ja lähtee lopulta väsyneenä kotiin. Olipa sillä hauska päivä! Seuraavana päivänä Hissu lähtee taas rannalle, kurkistaa pinnalle ja ilahtuu nähdessään, että rannalla odottaa joukko innokkaita lapsia. Hissu temppuilee taas riemuissaan siihen asti, kun kuulee äidin huutavan syömään.

Jälleen seuraavana aamuna Hissu livahtaa kohti rantaa, kurkistaa pinnalle, ja siellä odottaakin melkoinen yllätys. Rannalla on iso kyltti ”Varokaa hirviötä!”, ankarailmeisiä aikuisia kameroiden kanssa, verkkoja, haaveja ja moottorivene! Hissu sukeltaa veteen ja ui nopeasti kotiin. Se on suunnattoman häpeissään, mutta kertoo kuitenkin perheelleen mitä on tehnyt. Seuraavan päivän sanomalehdessä on Hissun kuva etusivulla ja Hissun ei tee mieli edes puuroa…

Äitihirviöllä on idea, joka saattaisi ratkaista hirviöperheen pulmallisen tilanteen. Hissun ei ehkä myöskään tarvitsisi enää olla yksinäinen, vaan se saisi saman ikäisiä kavereita. Idea edellyttää jännää matkaa vuorten yli ja metsän halki, mutta lopulta tuloksena on onnellinen hirviöperhe.

Saarinen, Teemu: Iskä osaa melkein kaiken

Kuvitus Markus Majaluoma

Helppolukuisiin kirjoihin lukeutuva teos kertoo 12-vuotiaasta Maunosta, jonka iskä osaa kaikenlaista. Iskä on esimerkiksi aika kova urheilemaan ja pelaa jalkapalloa joukkueessa nimeltä FC Hutipotku. Luonnollisesti nestetankkaus on hyvin tärkeä osa urheilua ja FC Hutipotkullakin on futiskauden aikana paljon saunailtoja, joiden aikana tankkauksesta voi huolehtia. Maunon äiskä tosin on ehdottanut, että ehkä joukkueen nimeksi kannattaisi vaihtaa FC Saunailta, joka sitten toisinaan voisi järjestää nestetankkauksen lisäksi myös hutipotkuja.

Maunon iskän erikoistaitoihin kuuluu myös metsästys ja kerran hän on melkein onnistunut kaatamaan karhun. Iskä ja yksi hänen joukkuekaverinsa, Remppa, olivat juuri mökillä aloittelemassa jalkapallokauden saunailtoja, kun naapuri kertoi, että lähistöllä oli nähty karhu. Iskä ja Remppa tietysti päättivät saada nallen satimeen, mutta mielenkiintoisten juonenkäänteiden jälkeen tuloksena olikin lopulta vuoden luontokuva. Eikä ihan tarkalleen ottaen karhusta…

Iskä innostuu karhujahtikokemuksen jälkeen rakentamaan eräkämpän – omalle pihalleen, mutta tuokaan projekti ei mene ihan täysin suunnitellusti. Kämpän rakentamisen jälkeen on tarpeen loma, ja tällä kertaa iskä valitsee kohteeksi Pohjois-Korean. Äiskä ei ole aivan vakuuttunut kohteesta, vaikka iskä myhäileekin tyytyväisenä päästessään paikkaan, jossa kukaan naapureista ei ole käynyt ennen heitä. Äiskää ei myöskään erityisemmin miellytä lomakohteesta löytynyt hiekkaranta. Tai ei hiekkarannassa ole mitään vikaa, se on aivan upea, mutta kun rannalta puuttuu meri. Eikä ole järveä, jokea tai puroakaan.

Iskä on myös erittäin taitava korjaaja. Iskä ei esimerkiksi tarvitse ulkopuolista apua, kun hotellihuoneen telkkari vaikuttaa olevan rikki – sieltä kun ei tule kuin yhdenlaista ohjelmaa. Kuin ihmeen kaupalla samaan aikaan iskän sähkötöiden kanssa tulee koko hotelliin sähkökatko. Iskä lähtee selvittämään sen syytä ja äiskä ja Mauno saavat seurata pimeältä parvekkeelta, kuinka vuorten rinteitä reunustavien kaupunkien ja maanteiden valot yksi toisensa jälkeen sammuvat räsähdellen.

Perheelle järjestyy melko nopea kyyti takaisin kotiin, iskästä tulee julkkis ja tapahtumaketjusta aletaan tehdä elokuvaa. Elokuvanteon tiimellyksessä äiskälle ja iskälle tulee ero, joka lopulta osoittautuu väliaikaiseksi. Mauno taas ihastuu elokuvassa häntä esittävään tyttöön(!) Päivi Somasaloon ja nähtäväksi jää onnistuuko Mauno hurmaamaan Päivin. Kaiken kaikkiaan tarina on kasvattava kokemus, Maunokin on sen aikana kasvanut ihmisenä peräti 2 cm.

Tämä kirja sopii hauskaksi ja helpoksi lukukokemukseksi aloittelevalle lukijalle. Tarinan juonenkäänteet todennäköisesti imaisevat mukaansa ja kirja tulee huomaamatta luettua kokonaan. Aikuistakin monet iskän tempaukset hihityttävät ja äiskä tuskin on yksin monine tuntoineen, joita aikaansaavan iskän tempaukset aiheuttavat. Kuvia kirjasta löytyy aika vähän, mutta ne ovat hauskoja tarinan lomassa. Kuvitus on mustavalkoista, sarjakuvamaista ja välillä puhekuplilla tai muulla tekstillä varustettua.