11. heinäkuuta 2014

Parvela, Timo: Paten aikakirjat

Tammi 2014
Timo Parvela on tunnettu varsinkin hänen kirjoittamistaan Ella ja kaverit-kirjoista. Nyt kuitenkin Ellan sijasta päähenkilönä seikkailee urheilullinen Pate, joka saa oman kirjasarjansa. Kirja jatkaa samaa humoristista tyyliä, joka on tuttu Ella-kirjoistakin, mutta nyt tekstin lisäksi Pasi Pitkäsen oivaltavat, sarjakuvamaiset piirrokset kuvittavat tarinaa.

Patella on alkanut kesäloma ja hän alkaa kirjoittamaan omaa blogia. Paten kesälomaan tulee heti yllättävä käännös, kun vanhemmat ilmoittavat, että Pentti-eno tulee kylään.
Minä muistan, että opettaja on puhunut jollain tunnilla enoista. Ne ovat suuria lintuja, jotka elävät jossain kuumassa paikassa. Ne eivät osaa lentää. Se on ihan hyvä, sillä minun huoneeni on aika matala. Olisi ikävää, jos se eno räpistelisi siellä ympäriinsä ja kaikkisi kaikki paikat niin kuin se varpunen, joka lensi meidän olohuoneeseemme. Lentämisen sijaan enot ovat kovia juoksemaan ja ne voivat potkaista leijonan tajuttomaksi. Onneksi minä olin tarkkana sillä enotunnilla. Minä olen aika hyvä koulussa. Opettajakin sanoi kerran, että Pate pääsee vielä pitkälle, jos vain jaksaa juosta tarpeeksi kauas.
Vaikka eno ei loppujen lopuksi osoittaudukaan ihan sellaiseksi, kuin Pate on kuvitellut, on enon vierailu silti ikimuistoinen. Eikä ilman muutamaa kommellusta ja väärinkäsitystä tietenkään selvitä.

Paten aikakirjat on taattua Timo Parvelaa: paljon hauskoja väärinkäsityksiä ja oivaltavia tapahtumia. Kuvitukset ja blogimainen teksti tekevät kirjasta helppolukuisen. Ellan ja kavereiden kommellukset jaksavat naurattaa monenikäisiä lukijoita, joten kirjat sopivat ihan koko perheelle.

2 kommenttia:

  1. Luen juuri tuota kirjaa. Riemukasta juttua, vaatii pientä sulattelua ja pysähtymistä nauttimaan erityisen hyvistä kohdista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa! Parvela osaa niin hauskasti kuvata sitä, miten lapset ymmärtävät asiat eri tavoin kuin aikuiset. Ja tosiaan, hyviä kohtia voi lukea useammankin kerran ja nauttia niistä :)

      Poista