Paretskoi, Jyri: Shell's Angles

Karisto 2013

Henri, Rudi ja Samu ovat parhaat kaverit. Kaikilla jo 15-vuotta mittarissa, tai ainakin melkein, ja riittävän iän myötä haaveissa mopokortti ja mopo. Mopon jälkeen seuraava askel olisi hommata mopon tarakalle tyttöystävä. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta saahan sitä haaveilla. Kaikenlaisia ideoita syntyy, kun on vilkas mieli, ja yksi noista kuolemattomista on mopojengin perustaminen. Jengin nimi muodostuu helposti: Shell’s Angles, huoltoaseman kulmilla kun pyöritään, ja sitten puuttuvat enää logo ja liivit.

Henrin suuri ihastus, naapuriluokan Milla, on kuulemma hyvä piirtämään. Sehän voisi varmaan suunnitella pojille logon, ja samalla Henri voisi hurmata itselleen tyttöystävän. Just joo, ei ole aivan todennäköistä, ajattelee Henri, mutta yllättää itsensäkin alkamalla jutella Millalle kirjastossa. Juttu etenee nopeasti: logo syntyy, eka suudelma vaihdetaan ja yhtäkkiä Henrillä on kuin onkin tyttöystävä.

Kauan odotettu kesäloma alkaa ja edessä on vapauden aika. Moporistijengi ratsastaa kommelluksesta ja kepposesta toiseen, keskinäinen naljailu kukoistaa ja tunnelma on hyvin välitön. Parhaille kavereille voi kertoa mitä vain, ikäviäkin asioita, ja kirjan nuoret ovat myös aikuisia kohtaan melko avoimia. Tai ainakin pienen pakon edessä toilailut pystytään kertomaan ja tunnustamaan suoraselkäisesti.

Kirjan huumori on hulvatonta, henkilöhahmoilla on sana hallussa ja pojat taitavat olla poikia aina vaan. Ainakin nämä tapaukset hommaavat itsensä yhä uudelleen mitä mielenkiintoisimpiin tilanteisiin pienestä noloudesta välittämättä, ja täytyy sanoa kerronnan olevan monessa kohdin niin herkullista, että ääneen saa nauraa vesissä silmin.

Tarina muuttuu loppua kohden yllättäen aika rankaksi. Toki jo aiemmin on käsitelty Samun ikävää perhetaustaa, kuten myös Henrin äidin vuosia sitten tapahtunutta kuolemaa, mutta silti seuraava raskaansarjan hölmöily tuli minulle yllätyksenä. Inhimillisyyttä se tietysti on myös, että vaikkei yhtään tarkoita, voi suhteellisen pieni virhearviointi ja ajattelemattomuus johtaakin megaluokan mokaan, jonka seurauksia on vaikea tai mahdoton korjata.

Tämän kirjan tapauksessa kaikki päättyy lopulta hyvin. Tai ainakin siten, että elämä jatkuu, vanha porukka on edelleen kasassa, ja sama vanha totuus ”kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta” pätee yhä tulevissakin koitoksissa. Kenelle hommataan tyttöystävä seuraavaksi, ja onko se kenties Sofía Vergara vai ihan joku muu…? Shell’s Angles ratsastaa jälleen kirjassa Shell’s Angles ja kalajoen hiekat (2014).

Karisto 2014

Veirto, Kalle: Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja suuri salapoliisikisa

Karisto (2012)

Kuvittanut Jari Paananen

Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka ja suuri salapolisikisa on Henkan ja hänen ystävänsä Jiikoon etsivähommista kertovan sarjan kymmenes osa. Takakansitekstin mukaan se on myös kirjasarjan päättävä osa. Henkka täyttää kirjassa 11 vuotta ja viettää syntymäpäiväjuhlaa, jonka pääohjelmannumero on salapolisikisa. Vihjeiden perusteella synttäreille kutsutut lapset löytävät ilmielävän kuolleen, ja yrittävät selvittää, miksi ja miten murha on tehty, ja kuka on murhaaja. Tietysti kisaan liittyy myös yllättäviä sattumuksia ja ylimääräistä jännitystä.

Jari Paanasen piirtämät pienet mustavalkoiset kuvat havainnollistavat tekstiä yllättävän hyvin,  ja mielestäni kuvia olisi saanut olla enemmänkin.

Sarja on suunnattu varhaisnuorille. Teksti on suurta, mutta helppolukuisten hyllyyn kirjaa ei meillä kuitenkaan ole sijoitettu, sillä virkkeet ovat paikoin monimutkaisia. Teksti on kuitenkin vetävää, ja sen huumori uppoaa lukijakuntaan. Alla on yhden virkkeen pituinen lainaus, jonka mitta on kuusi riviä kirjassa käytetyllä fonttikoolla. Pitseriavierailulla kaikki ei suju mallikkaasti, ja yksi lapsista heittää toista ketsuppiin kastetulla hillosipulilla, mutta heitto osuikin naapuripöydässä istuvaan mieheen:

Lastenlastensa kanssa ruokaileva ukkeli ukkeli  hyväksyi lopulta anteeksipyynnön ja hyvitysjätskit haukuttuaan meidät kaikki ensin huonosti kasvatetuiksi metsäläislapsiksi ja sivistyksen selänpesijöiksi ja vielä päälle todellisiksi telkkarin roskaohjelmien toljottajiksi. 

Henkan ja Jiikoon tutkimuksista kertovaa sarjaa lainataan paljon, mutta onneksi sarjassa on monta osaa. Tule katsomaan, onko joku niistä paikalla. Suosittelen koko kirjasarjaa erityisesti pojille, jotka ovat suunnilleen Henkan ikäisiä eli noin 10-vuotiaita.

Lehtinen, Tuija: Piiitkä jäähy

Piiitkä jäähy ei nimestään huolimatta liity millään tavalla jääkiekkoon – tai mitä muita niitä lajeja nyt onkaan, joissa jäähyjä käytetään. Kirjan päähenkilö on 15-vuotias Roope, joka yrittää vähintäänkin kovasti pitää yllä kovan kundin rooliaan ja välinpitämätöntä asennettaan kaikkea mahdollista kohtaan; koulua, perhettä, uusia kavereita. Kaikki paitsi karting on turhaa, ehkä lukuunottamatta muita yhtä vauhdikkaita ajanvietteitä, enemmän tai vähemmän luvallisia sellaisia. Roopen viimeisin tempaus on lopulta kuitenkin ollut liikaa, karting saa jäädä, ja vanhemmat sekä muu lähipiiri ovat päättäneet järjestää hänelle merkittävän elämänmuutoksen. Roope muuttaa isänsä uusperheen luota äidin kotiseuduille Savon perukoille, isovanhempien vanhaan omakotitaloon, ja äiti tulee mukaan. Koulumenestyksen odotetaan paranevan ysiluokan aikana ja käytöksen kohenevan, kyseessä siis erittäin piiitkä jäähy Roopelle.

Roopen ympärillä häärii valitettavan monta huolestunutta aikuista, joiden hyysäys ei voisi häntä vähempää kiinnostaa. Roopen äiti, Pamsu, on (Roopen mukaan) kaikkien blondivitsien esiäiti, helposti manipuloitavissa, eikä pysty pitämään poikaansa aisoissa. Pamsu on kaikkein kiinnostunein miesystävänsä Orvon passaamisesta, silloin kun tämä sattuu olemaan paikalla, Orvo kun viettää pitkiä aikoja humppabändinsä keikkareissuilla. Roopen isä uusine perheineen valvoo tapahtumia pitkänkin matkan päästä. Isä on värvännyt kummisetä Sepon, paikallisen poliisin, pitämään jälkikasvuaan silmällä. Isovanhemmatkin pitävät kukkaronnyörinsä turhan tiukasti kiinni ja ovat ärsyttävän yhtenäisenä rintamana Roopea ojentamassa. Roope kokee rajoitukset ahdistaviksi ja itsensä kaltoinkohdelluksi, ja haluaa mahdollisimman pian mahdollisimman kauas. 15-vuotiaana olo ei taida olla helppoa juuri kenellekään, mutta joillekin se on erityisen vaikeaa ja kapina raivokasta.

Uuteen kouluun sopeutuminen ei ole helppoa, eikä varsinaisesti Roopea kiinnostakaan. Riittävän tasokkaita tyttöjä on harvassa ja loput nörttejä ja partiolaisia, joten ei hyvin mene. Vastakkainen sukupuoli kiinnostaa, ja Roope antaa ymmärtää kokemusta löytyvän runsain mitoin. Yrityksestä ei voi syyttää uudessa kotikaupungissakaan eikä itsevarmuudesta ole pulaa, mutta lähestymisyritykset eivät tunnu johtavan tavoitteeseen. Sen sijaan Roope huomaa saaneensa kaverin lähellä asuvasta Jorsesta – kunhan alun väärinkäsitys tulee korjattua – ja porukkaan tuntuvat tuppautuvan myös Siiri ja Karla; nokkela ja sanavalmis partiotyttö sekä ujo kaniharrastaja. Roope sietää heitä, mutta ehkä jossain pinnan alla alkaa vähitellen myös lämmetä. Ja täytyyhän sitä itse Roopessakin, piittaamattomassa ja vain ja ainoastaan itseään ajattelevassa tyypissä, olla pinnan alla jotain muutakin kuin mitä ulkokuori antaa ymmärtää, vai miksipä kaverit muuten sietäisivät häntä.

Roope on tuttu Tuija Lehtisen aiemmista Karting team Vintiöt -kirjoista ja Piiitkä jäähy lienee uuden kirjasarjan aloitus.

Nopola, Sinikka ja Nopola, Tiina: Risto Räppääjä saa isän

Kuvitus Aino Havukainen
ja Sami Toivonen

Uusimman Risto Räppääjä -kirjan tarina saa alkunsa Rauha-tädin synttäreiltä. Juhliin tulee tietysti vieraita, ja yksi vieraista on Elvi-täti, joka ilmaisee Rauhalle huolestumisensa Riston harrastuksista, sekä niiden puutteesta. Risto on leiponut synttäreille suklaaneliöitä ja muffinsseja sekä koristellut kakun, mikä on Elvin mielestä aivan liian tyttömäistä poikalapselle – sellaisilla harrastuksilla ei tulla pärjäämään miesten karskissa maailmassa. Risto ei myöskään harrasta edes jääkiekkoa, jalkapalloa tai yhtään mitään pojalle sopivaa, joten Elvi kehottaa Rauhaa hankkimaan Ristolle urheilullisen isähahmon opastajaksi. Ja sellaisen voisi hommata esimerkiksi lehti-ilmoituksella.

Rauhakin huolestuu Riston tulevaisuudesta ja päättää noudattaa Elvin ohjetta, vaikka Risto ei itse ole asiasta tippaakaan innostunut. Lehti-ilmoitukseen tulee useita vastauksia ja sitten isähahmoja täytyy tietenkin haastatella. Siinä vaiheessa suunnitelmasta kuulee alakerrassa asuva Lennart Lindberg, joka ihan järkyttyy. Miksei hän kelvannut isähahmoksi, vaikka hän on tuntenut Riston ja Rauhan jo vuosikausia!

Haastattelut eivät suju kovin hyvin. On ”toki toki” -mies, ”hopi hopi” -mies ja vielä ”jepskukkuukin”, mutta kukaan ei oikein lopulta sovellu tehtävään. Viimeinen haastateltava saapuu yllättäen (hän ei ole ilmoittanut tulostaan etukäteen), mutta hän näyttää tehtävään juuri sopivalta: on leveät topatut hartiat, paksut säärisuojat, päässä jääkiekkokypärä ja kasvosuoja, jonka takaa kasvonpiirteitä ei juuri erotu, ja ääni on mahtavan möreä. Rauha on ihastuksissaan ja Risto lähetetään saman tien isähahmon matkaan jääkiekkotreeneihin.

Risto on ensin todella vastahakoinen, mutta alkaakin yllättäen tykätä isähahmon kanssa viettämästään ajasta. Rauha raportoi projektin etenemisestä Elvi-tädille, joka saa myös tilaisuuden tavata isähahmon. Elvi tosin alkaa haistaa palaneen käryä ja tehdä hieman omia tutkimuksiaan. Jotakin salamyhkäistä Riston isähahmossa hänen mielestään on… Tarinasta kehkeytyy aikamoinen soppa, johon sotkeutuvat niin Lennart kuin Riston kaveri Nellikin ja tiedossa on monta kiperää mutkaa – ja tuskatilaa – ennen kuin kaikki on lopulta onnellisesti päätöksessään.

Aino Havukaisen ja Sami Toivosen erittäin hauska, ja hauskoja yksityiskohtia vilisevä kuvitus siivittää Sinikka ja Tiina Nopolan ihan yhtä hauskaa tekstiä. Juonen monet käänteet pitävät lukijan mielenkiinnon tiiviisti yllä ja hahmojen välinen dialogi on välillä melkoisen hilpeää.