Niemensivu, Reetta: Maalarisiskot

Suuri kurpitsa 2019, 118 s.

Maalarisiskot on fiktiivinen kertomus, joka perustuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Reetta Niemensivun sarjakuva-albumi on todella ajankohtainen. Helene Schjerfbeckiä tuntuu tulevan nyt joka tuutista. 

Olin pitkän tauon jälkeen elokuvissa. Hämmästyksekseni lipunmyynnin jono luikerteli kadulla asti. Kysyin, onko sellainen Raumalla kovinkin tavallista. Sentään arki-ilta. Ehdin arpoa vielä hyvän aikaa siinä jonossa, menisinkö katsomaan Helenen vai Teräsleidit. Valitsin jälkimmäisen, koska sitä tähdittää iki-ihana Seela Sella - ja koska näytti siltä, että siihen saliin oli tilaa. Helene Schjerfbeck ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan ja pari iltaa myöhemmin löysin itseni jälleen elokuvateatterista. Minulla kävi tuuri: Helene ei ollut loppuunmyyty sinä iltana.

Helene-elokuva jatkaa siitä, mihin Reetta Niemensivun sarjakuvaromaani jää. Vähänkö tunsin itseni sivistyneeksi, kun olin jo tutustunut Helene Schjerfbeckiin ja tämän aikalaisiin Niemensivun mukana. Sen paremmin elokuva kuin sarjakuvaromaani ei vaadi katsojaltaan taidehistorian opintoja, mutta silti pidän molempien parhaana antina Helene Schjerfbecin maalausten syntytarinoita.

Reetta Niemensivun sarjakuvaromaani kertoo paitsi Helene Schjerfbeckistä myös kolmesta muusta nuoresta naistaiteilijasta. Helene Schjerfbeck, Helena Westermarck, Maria Wiik ja Ada Thilén muodostavat tiiviin nelikon, jonka jäsenet pyrkivät kehittymään taiteilijoina aikana, jolloin naisten taideopintoja pidettiin tarpeettomina. Teoksen alussa Helene Schjerfbeck matkustaa Pariisiin, kuten kaikki muutkin aikaansa seuraavat taiteilijat.Ystävät ovat siellä jo.

Välillä palataan Helsinkiin, jossa kotiväki ei todellakaan aina osaa antaa taiteilijalle työrauhaa.

Myös Reetta Niemensivu on kiinnostava taiteilija. Pidän erityisesti Maalarisiskojen miellyttävästä värimaailmasta. Kaikkien muiden avujensa lisäksi tekijä osaa pelkistää tekstinsä niin, että se mahtuu ruutuihin. Ole tarkkana sen kohtauksen kohdalla, jossa Edelfelt antaa Helene Schjerfbeckille suklaata kiitokseksi maalausavusta. Siinä ei tekstiä tarvita edes joka ruudussa. Suklaapalkka taitaa olla tänäkin päivänä kiusallisen tuttua monelle taiteilijalle. Jos itse saat palkaksi usein pelkkää suklaata, kannattaa googlettaa, mitä Helene Schjerfbeckin maalausten nykyhinnoista kerrotaan.

PS Povaan etunimille Helene ja Helena kovaa nostetta.

Louhi, Aino: Mielikuvitustyttö

Imaginary girl
Englanninkielinen käännös Pauliina Haasjoki
Taitto Liina Luoma

Suuri Kurpitsa 2019, 161 s.

Aino Louhen kirja kirjastonhoitajan pihamaalla 14.5.2019

Muistatko, mitä sinulla oli ylläsi seiskaluokan ensimmäisenä päivänä? Minä en tiennyt muistavani. En ennen kuin aloin lukea Mielikuvitustyttöä.

Kyseessä on kasvutarina. Saamme seurata erään ihmisen elämää nollavuotiaasta itsenäiseen elämään. Kaksi pikkutyttöä on tuntenut toisensa aina, aivan vauvasta saakka. He ovat toistensa parhaat ystävät. Mutta kun koulu alkaa, kaikki muuttuu. Ystävykset pääsevät samalle luokalle, mutta lukija ymmärtää lähtöasetelmasta, että tilanne on kiikkerä. Luokalla on tyttöjä pariton määrä!

Yläasteelle mennessä ystävyys on hiipunut. Kyllä, teoksessa viitataan nykyiseen yläkouluun yläasteena, kertoja on jo aikuinen. Hän on käynyt peruskoulun aikana, jolloin se koostui ala-asteesta ja yläasteesta.

Teksti on ytimekästä, toteavaa. Pauliina Haasjoki on kääntänyt sen englanniksi. Napakka käännös on painettu sivujen alalaitaan hyvin pienillä kirjaimilla.

Aino Louhi käyttää ruutuja säästeliäästi. Monta kertaa sivulle mahtuu vain yksi kuva, toisinaan kuvan sijaan on värillinen sivu. Lukijalla on mahdollisuus täydentää tarina mielessään. Tavoitella samalla omia muistoja.

"Petra ja Heta sanovat, että nauran aina silmät kiinni.
Siitä lähtien yritän pitää silmät auki nauraessani."
(Mielikuvitustyttö, s. 44)

Teos on Aino Louhen ensimmäinen sarjakuvaromaani. Kirja on aivan ihana kaikin puolin. Erityisesti kansien väritys on herkullinen. Kuvissa värit ovat paikoin hyvin laimeita. Tulkitsin, että aika on laimentanut muistoja. Tekijä on kuitenkin tarttunut mahdollisuuteen värittää niitä ja nostaa asioita esiin. Katsopas, toistuvatko yksityiskohtien värit samoina kuvasta toiseen.

En seuraa uusia sarjakuvia, mutta tämä kiinnitti huomioni jo uutuuskärryssä. Tunnistin tekijän lastenkirjojen kuvittajana. Kirjastonhoitajan työssä on monia kivoja puolia. Kaikista hauskinta on ehkä se, että uusia kirjoja pääsee lehteilemään tuoreeltaan, melkein heti, kun ne ovat ilmestyneet. Silloin voi löytää helmen, kuten Mielikuvitustytön.

Terveiset vuosilomalta!

Kirjastonhoitajan edesmennyt hortensia, jonka oli määrä toimia kuvituksen taustalla.
Kuva päivää ennen yöhallaa.