Rouhiainen, Elina: Kesytön

Tammi 2012

Elina Rouhiaisen ihmissusisarjan ensimmäinen osa, Kesytön, osui käsiini palautuessaan asiakkaalta, ja kiinnitti huomioni välittömästi. Tumma kansi siluetteineen ja herkkine perhosineen tuntui lupaavan hyvää, ja sarjan nimi, Susiraja, laittoi myös heti mielikuvituksen laukkaamaan. On todella hauska lukea Suomeen sijoittuvaa fantasiaa, ja vielä hauskempaa tietysti silloin, kun tarina on hyvä ja vie mukanaan, ja niin tämän kanssa kyllä kävi. Nyt olen jo hetken saanut odotella, että saisin hyppysiini sarjan toisen osan, Uhanalainen (2013). Kolmas osa, Jäljitetty, ilmestynee syksyllä 2014.

Sarjan päähenkilö, Raisa Oja, on tarinan alkaessa 17-vuotias. Hän asuu Helsingissä äitinsä kanssa, ja opiskelee kuvataidelukiossa. Tulevaisuudessa odottaa elämä kuvataiteilijana. Kaikkea ei kuitenkaan pysty suunnittelemaan ja Raisan elämä järkkyy, kun äiti kuolee auto-onnettomuudessa. Äiti ja tytär ovat aina eläneet kaksin, eikä Raisalla ole tietoa sukulaisista, joten on suuri yllätys, kun Kajaanin suunnalta löytyykin eno.

Epäluuloisena ja varuillaan Raisa muuttaa enonsa luokse pieneen Hukkavaaran kylään ja alkaa tutustua ihmisiin ja ympäristöön, yhtenä tavoitteenaan saada tietoa äitinsä lapsuudesta ja nuoruudesta. Alku ei ole uudessa koulussa helppo. Ilmapiiri on jotenkin outo, vihamielinenkin, mutta toisaalta Raisa tuntuu myös herättävän kiinnostusta. Syrjityn oloisen Nikon kanssa Raisa tuntee yhteenkuuluvaisuutta, ja heistä tuleekin kavereita. Toinen, joka väistämättä kiinnittää Raisan huomion on Mikael. Selvästi koulun suosituin poika, jolla on täydellinen tyttöystävä, ja johon muut oppilaat suhtautuvat kunnioituksella. Aivan kuin kukaan ei edes uskaltaisi katsoa Mikaelia silmiin. Hätkähdyttävän sinisiin silmiin, joihin Raisa taas tuntuu uppoavan tämän tästä.

Vähitellen arvoitus alkaa avautua ja Raisalle selviää Hukkavaaran salaisuus. Kylä ja sen ihmiset ovat yhtä kuin susilauma, ja laumalla on lauman säännöt ja hierarkia. Laumanjohtajan sana on laki. Tavallisiakin ihmisiä kylässä asuu, ainakin ajoittain, turismi kun vaatii kausittaiset työntekijänsä, mutta lauman salaisuuden tuntevia on vain jokunen.

Miksi Raisan äiti sitten halusi lähteä Hukkavaarasta, jättää yhteisön ja salata menneisyytensä Raisalta? Eihän äiti voinut susi olla, sillä olisihan sen nyt huomannut, kai? Raisa itse uskoo ainakin olevansa ihan tavallinen ihminen, ehkä… Ja Mikael, ihana alfauros Mikael – entä jos Raisan Mikaelia kohtaan tuntema vetovoima onkin todellista ja vielä vastavuoroista? Maailma ei Hukkavaarassa toimi ihan niin kuin muualla, ja susilauman tavat ovat omanlaisensa. Jopa laumanjäsenille saattaa paljastua yllätyksiä, ja moni kysymys on vielä vastausta vailla kirjan loppuessa. Onneksi on ne seuraavat osat...

Tammi 2013

Tammi 2014

Salama, Annukka: Käärmeenlumooja



WSOY (2012

Olemme lasten- ja nuortenosastolla päättäneet panostaa erityisesti nuorten aikuisten lukemisharrastuksen edistämiseen, ja perkaamme parasta aikaa nuorten aikuisten romaaneja. Nuorten aikuisten hyllyyn tämä tamperelaisen Annukka Salaman kirjakin menee - ellei sitten ole lainassa. Luulen kyllä, että se on. Annukka Salama kirjoittaa poikkeuksellisen vetävästi, ja sitä paitsi kirjaan oli tehty jo etukäteen varauksia. Tämä on yllättävää, koska kyseessä on esikoiskirjailija. Ehkä kustantajan markkinointikoneisto on kunnossa. Tosin me olimme ottaneet teosta pääkirjastoon varovaisesti vain yhden kappaleen, mikä ei varsinaisesti viittaa siihen, että kustantajan kirjasta laatima ennakkoesittelyteksti olisi ollut erityisen myyvä. Ehkä kyse on nyt teoksen omista ansioista. Ainakin itse pistin toisen kappaleen kirjaa tilaukseen heti, kun sain ensimmäisen käsiini enkä harmikseni päässyt sitä heti lukemaan, koska kirjaan oli niitä varauksia. Voi olla, että lisäkappaleita hommataan jatkossakin.

Käärmeenlumooja kertoo poikkeuksellisista nuorista. Sen päähenkilöt ovat Unna ja Rufus. Rufuksen perhe on kuollut ja Rufus asuu kavereittensa kanssa kommuunissa, Keisarinkatu kahdessa, K2:ssa. K2 viittaa vuoreen, jolta naispuoliset kiipeilijät eivät ole päässeet hengissä alas. Keisarinkatu kakkoseen naisia ei ole edes päästetty, ei ennen Unnaa. Rufus on teekkari, joka on ehtinyt paljon. Hän aloitti koulun jo 6-vuotiaana, selvisi kahdessa vuodessa yläkoulusta eikä käyttänyt kahta vuotta kauempaa lukioonkaan. Nyt 19-vuotiaana hän on jo käynyt armeijan.

Unna on lahjakas urheilija, joka ole valinnut vielä lajiaan. Hän on miettinyt tulevaisuuttaan peruskoulun jälkeen kymppiluokalla ja on nyt aloittamassa lukion saadakseen lisää miettimisaikaa. Unna on ketterä kuin orava. Vaikka hän ei ole skeitannut aikaisemmin, hän tietää osaavansa.

Unna seisoi neljä metriä korkean rampin päällä ja nojasi skeittilautaan elämänsä ensimmäistä kertaa. Hän oikaisi kypäräänsä ja kiristi polvisuojia, vaikka oli pukenut ne vain näön vuoksi ylleen. Suojille ei olisi mitään tarvetta, koska Unnalla ei ollut aikomustakaan kaatua. Hän oli harrastanut kuudentoista ikävuotensa aikana kaikkea mahdollista rullaluistelusta niinkin typerään touhuun kuin trapetsitaiteiluun, eikä hän ollut ikinä edes horjahtanut. Eivät oravatkaan kaatuneet, ne tipahtivat aina kevyesti jaloilleen. Ja Unna osasi liikkua ketterämmin kuin yksikään pirun jyrsijä.

Skeittaaminen sujuu, itse asiassa temppuilu sujuu Unnalta huomiotaherättävän hyvin:

"Etkö sä tajua mitä sä teit?"
"Pyörähdin puoli kierrosta liikaa."
"Niin. Se on 1080 astetta. Temppu, jota kukaan ei ole onnistunut koskaan ländäämään. Tajuuks sä, että jenkeissä on ammattiskedettäjiä, jotka takoo satoja tuhansia dollareita vuodessa, eikä nekään osaa tota. Kukaan ei osaa."

Kun Unna tutustuu Rufukseen, hänelle selviää, miksi hän on niin ketterä. Hän on faunoidi! Faunoidi on ihminen, joka on saanut poikkeukselliset kykynsä joltain eläimeltä. Eikä Unna suinkaan ole ainoa sorttiaan. Myös Rufus ja tämän kämppikset ovat faunoideja. Unnan eläin on orava, mutta miltä eläimeltä Rufuksen voima on peräisin? Entä mitä seurauksia sillä on, että yleensä faunoidit ovat miehiä? Sekä Unnalla että Rufuksella on myös poikkeuksellinen hajuaisti. He haistavat heti myös toisistaan asioita, joita haluaisivat mieluusti salata.

Faunoidit yrittävät piilottaa kykynsä. Se ei ole helppoa, mutta se on välttämätöntä, sillä faunodeilla on metsästäjänsä. Onnistuuko Unna välttämään julkisuuden vai löytävätkö metsästäjät hänet? Miten Rufuksen ja hänen kämppiksiensä käy?

Se tiedetään, että tarina jatkuu, sillä takakansitekstissä teokselle luvataan jatkoa. YouTubesta tai osoitteesta http://www.faunoidit.fi/ löydät Käärmeenlumoojan kirjatrailerin.

Palviainen, Jukka-Pekka: Joku vieraileva tähti

WSOY (2011)

ARVION KIRJOITTI KIRJASTOPALVELUIDEN JOHTAJA KARRI HARA

Raumalaissyntyinen kirjailija Jukka-Pekka Palviainen on kirjoittanut 3 lastenkirjaa ja 5 aikuisten romaania. Joku vieraileva tähti on hänen ensimmäinen yrityksensä nuortenkirjaksi. Yritys onkin onnistunut, sillä Palviainen kuittasi teoksesta Topelius-palkinnon alkutalvesta 2012.

Joku vieraileva tähti kertoo peruskoulun viimeistä luokkaa käyvästä 16-vuotiaasta Atesta, joka harrastaa näyttelemistä. Hän ja sekalainen joukko muita nuoria valmistautuvat tunnetun nuortenromaanin, Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen teatteriversion esittämiseen. Puoli vuotta kestävät harjoitukset ja niihin liittyvä Härkösen kirjan dialogi ovat tarinassa tärkeässä osassa.

Atte on aika reippaantuntuinen poika, ei mikään varsinainen luuseri, vaikka teatteriharrastuksensa vuoksi onkin ehkä hieman outo lintu. Hänen aisaparinaan näytelmän pääosassa on kaunis, mutta epävarma Jenni, jonka ihailu ei kuitenkaan tee syvempää vaikutusta Atteen. Atte asuu äitinsä ja tämän uuden miesystävän kanssa, mutta tuntee enemmän yhteyttä taidevalokuvausta harrastavaan isäänsä. Aten maailma on periaatteessa mallillaan, mutta jonkinlaisen ulkopuolisuuden tunteen hänestä aistii. Ja se tärkein, eli tyttöystävä puuttuu. Enemmän tosin puute taitaa johtua siitä, ettei Atte kelpuuta ketä tahansa, kuin siitä, ettei ottajia olisi. Tyttöjä enemmän Atte keskittyy teatteriin.

Annin tilanne on toinen ja paljon synkempi. Hän on mustiin pukeutuva luoksepääsemätön tarkkiksen tyttö, jonka elämä on raskasta ja yksinäistä. Hänkin on avioeroperheen lapsi, ja hoitaa kotonaan pikkuveljeään ja mielenterveysongelmista ja masennuksesta kärsivää äitiään. Huolehtimisen raskas taakka saa hänetkin oirehtimaan, eikä hänellä käytännössä ole lainkaan kavereita. Hän tuntee itsensä friikiksi. Isän uusi naisystävä tarjoaa ainoan aikuisen ystävyyssuhteen. Isäänsä Anni ei voi sietää, eikä äidistäkään juuri sairautensa keskellä iloa ole.

Onneksi käy, kuten nuortenkirjoissa usein käy: tämä hiukan epätavallinen pari kohtaa ja ystävystyy. Anni on hyvä ompelemaan vaatteita, ja hän saa tehtäväkseen auttaa teatterin puvustuksessa. Näyttelemään hän on liian epävarma, mutta ihastuu sanavalmiiseen ja fiksuun Atteen. Lopulta Attekin huomaa Annin, ja kirjan lopussa ystävyys syventyy nopeasti yhdessäoloksi. Ja näytelmäkin saa ensi-iltansa, totta kai.

Palviainen kuljettaa tarinaa vaihdellen Annin ja Aten näkökulmasta. Tyyli toimii, sillä suuren osan kirjasta Anni ja Atte elävät elämäänsä toisistaan tietämättä. Palviaisen lauseet ovat lyhyitä ja teksti helppolukuista. Tapahtumapaikkana on Rauma, ja paikallisia kadun- ja paikannimiä vilahtelee tuon tuosta, puhuupa Aten isä oikein Rauman kieltäkin. Romaani on lyhyehkö, 167-sivuinen, eikä siinä periaatteessa tapahdu kovinkaan paljon. Siksi se on myös hyvin realistinen. Palviainen kuvaa nuorten arkielämää hyvin eläytyen ja liioittelematta, näyttäen epävarmuuden ja surun, mutta piehtaroimatta niissä. Annin elämä on melko ankeaa, ja sellaisena se esitetäänkin, mutta ajoittainen huumori keventää, ja loppu on kuitenkin onnellinen ja positiivisesti eteenpäin katsova, vaikka ei sokerinen.

Joku vieraileva tähti on melko ”aikuismainen” romaani, eikä sen lukeminen tökkinyt kohta 40-vuotiasta miestäkään. Tyylilajillisesti se kiinnostanee enemmän tyttöjä kuin poikia, koska ihmissuhteiden ja arkielämän kuvaus on asetettu nopeiden tapahtumien ja käänteiden edelle. Palviainen kuvaa ulkopuoliseksi itsensä tuntevien nuorten kamppailua oman arvonsa tuntemiseen ja vaikeuksista selviämiseen ja realismillaan antaa varmasti monelle mahdollisuuden samastua päähenkilöihin. Monivivahteisin lienee Anni, Aten jäädessä hieman piirteettömämmäksi. Muut henkilöt ovat sivuosissa; eniten ehkä keskitytään poikakaverinsa kaltoin kohtelemaan Jenniin, joka myös (ehkä) lopulta ymmärtää oman arvonsa, ja mikä elämässä on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista.

Kirja oli mielestäni positiivinen elämys ja henkilöt oli kuvattu kypsästi ja realistisesti. Juoni on simppeli, mutta sellaista elämä on. Tapahtumia maltettiin kehitellä: ainoastaan Aten ja Annin nopea ystävystyminen ja Aten motiivit ihastua juuri Anniin sivuutettiin ehkä hieman liian kiireellä. Loppu jätti alleviivaamatta tulevaisuutta; maltettiin pysyä siinä mitä oli, esittämättä mitään ”ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka” –lopetusta. Kyllä Palviainen on Topeliuksensa ansainnut.



Hirvonen, Hannu: Rakastunut krokotiili

Kuvitus Pia Sakki

Pieni krokotiili Krristian on rakastunut – eikä vain rakastunut, vaan rrrrrrakastunut, ihan kuudella ärrällä. Rakkauden kohde on pieni (ihana) krokotiilineito Krrilla, joka on oopperalaulaja ja esiintyy kaukaisissa maissa. Kyseessä siis on kaukorakkaus, ja sellaisena Krristian sen toistaiseksi haluaa pitääkin. Ehkä hän jossain vaiheessa lähestyy Krrillaa paketillisella rakkausrunoja, mutta ei vielä. Paketti runojen lähetykseen vaadittaisiin siksi, että niitä on niin paljon. Tällä hetkellä kaikkiaan kuusisataa, ja koska tahansa voi syntyä seuraava.

Krristian riutuu rakkaudessaan eikä oikeastaan kykene keskittymään mihinkään muuhun. Murisevassa metsässä (jossa Krristian asuu) tapahtuu kuitenkin monenlaista, ja nyt valmistaudutaan hiirten häihin. Kaikkiaan 12 nuorta hiiripariskuntaa on menossa naimisiin ja valmistelut ovat jo pitkällä. Saukonpoikien leipomo valmistaa komean juustonmuotoisen kakun, hämähäkit ovat tehneet morsiushunnut, taivaalta saadaan jotain sinistä, kirkonkylän kirjastosta jotain lainattua ja harakka on luvannut jokaiselle morsiamelle jotain uutta. Itse kuu on lupautunut vihkimään hiirinuoret eli koko metsän väki siis osallistuu. Vieraita on tulossa läheltä ja kaukaa, ja juhlista on tulossa valtavat.

Hääjuhlien yö saapuu, kuu puhuu kauniisti ja hiiripariskunnat lupaavat tahtovansa. Sitten alkavat itse juhlat, suurimmat ja hauskimmat, jotka Murisevassa metsässä on koskaan pidetty. Sammakoiden kvartetti on palannut maailmankiertueeltaan ja esittää hääpareille häälaulunsa. Pöydät notkuvat herkkuja ja niihinkin muistetaan paneutua. Lopulta tulee kakun leikkaamisen aika ja pienen sählingin jälkeen hääparit painavat lapionsa kakkuun, jolloin kuuluu POKS! Kakun kansi lennähtää paikaltaan, kakun sisältä nousee kaunis nuori krokotiilityttö – ja Krristian pyörtyy…

Sitten vaaditaan pohdintaa ja ponnistuksia kavereilta, kuulta, pieniltä sinisiltä linnuilta ja jopa saunalta, että ensin saadaan Krristian lopettamaan pyörtyily, ja sitten ohjattua kahden pienen krokotiilin tarina oikeille raiteille. Tiedossa on onnellinen loppu ja hyvä mieli kaikenikäisille lukijoille.

Murisevan metsän moninaisista, varsin humoristisista tapahtumista kertovat myös Hannu Hirvosen kaksi aiempaa, Keltanokka -sarjassa ilmestynyttä lastenkirjaa, Tärisevä traktori ja Harvapäinen hirvi. Pia Sakki on kuvittanut kaikki kirjat, mutta tämä viimeisin on ainoa, jossa kuvat ovat saaneet suloisen pehmeät värit. Kuvista käy ilmi, että Krristian (ja Krrilla) todella ovat pieniä krokotiileja – lähellä hiirien kokoluokkaa – mikä tekee Krristianista entistäkin hellyttävämmän rakkaudentuskassaan. Kuvitus kaikenkaikkiaan tukee hienosti sympaattista tarinaa. Vinkkinä lisätietoa haluaville, että kirjan nimen perusteella netistä löytyy useampikin oikein kiva blogikirjoitus teoksesta.

Rakastunut krokotiili on vuoden 2011 Finlandia Junior -palkintoehdokkaana. Voittajan valitsee muusikko Paula Vesala ja palkinto jaetaan 23.11.2011.