Kaksi kuvakirjaa: Kurittomat karhut ja rohkeat jänöt

McGee, Marni: Karhu ei saa unta

Kirjoittanut Marni McGee
Kuvittanut Sean Julian
Suomentanut Raija Rintamäki
Mäkelä 2015







Syksy saapuu ja karhuherran olisi aika käydä talvilevolle. Metsän muut eläimet valmistelevat talven ruokavarastojaan, kunnes alkavat ihmetellä karhun pesäluolalta kuuluvaa ärinää. Onkohan karhu vaarallinen? Karhu mörisee ja ulisee, kääntyilee ja kieriskelee, mutta ei saa millään unta. Ihmekös jos se on pahantuulinen!

Orava keksii, että karhulla on varmaankin nälkä. Reipas ja rohkea Laikku-jänis päättää hoitaa asian kuntoon, ja lähtee viemään sille valtavaa pinoa mustikka- ja sipulipikkelssileipiä. Ihan suunnitelmien mukaan tuo reissu ei mene, mutta lopulta Laikulle selviää karhun unettomuuden oikea syy, ja sille saadaan sopivaa apua. Ystävät auttavat aina.

Bates, Ivan: Karhu ja rohkea jänis

Kirjoittanut ja kuvittanut Ivan Bates
Suomeksi riimitellyt Raija Rintamäki
Mäkelä 2015

 

 

Oli kerran

karhu vähän

pahankurinen –

tavattoman

huonot oli

käytöstavat sen.

 

Nenäänsä se kaiveli

ja ruuan ahmi rumasti.

 

Ei koskaan

mistään kiittänyt,

ei pyytänyt se anteeksi.

 

Kaiken kukkuraksi

karhun mielihuvia

oli väijyä

ja säikytellä toisia...

 

 

Muut metsän eläimet alkavat saada tarpeekseen kurittomasta säikyttelevästä karhusta. Niiden mielestä leikki ei ole lainkaan hauska, ja karhu pitäisi saada jotenkin aisoihin. Kaikki ovat tästä yhtä mieltä, mutta kukaan ei halua vapaaehtoiseksi karhun taltutukseen – paitsi eräs pieni jänis. Jänis on vakuuttunut, että karhu ei ole tarkoituksella tuhma, vaan sille ei ole kukaan koskaan opettanut miten leikitään nätisti. Muita eläimiä epäilyttää ja naurattaa, olisiko noin? Jänis kuitenkin käy toimeen ystävällisyydellä, lempeydellä ja kärsivällisyydellä, ja arvatkaapa toimiiko se?

 

 

 



Kennedy, Anne V.: Kun isäntä ei nää... Muu! Bää!

Karisto 2015
Suomentanut Sanna Vartiainen














Lainasin kirjan ehtimättä selaamaan sen sisältöä etukäteen ollenkaan, ja aloimme todennäköisesti heti samana iltana lukea sitä kotona iltasaduksi. Parin sivun jälkeen alkoi hiukan ihmetyttää ja sitten huvittaa, mutta ennen kuin kerron, että mikä, niin aloitetaanpa alusta. Tarinan ensimmäinen sivu ei vielä tuntunut mitenkään kovin erikoiselta. Siinä esitellään kirjan hahmot:

Sitten päästään itse tarinaan, eli mitäs ne maatilan eläimet siellä kotosalla puuhaavatkaan pitkän päivän, kun isäntä on töissä pellolla? Isännälle ei varmasti tulisi mieleen, että porukka käy veneretkellä tai viettää leppoisan iltapäivän piknikillä, mutta niin tässä näyttää käyvän. Ja monenlaista muuta hykerryttävää ja hauskaa vielä lisäksi.

Seuraavaksi pääsemme siihen huvitukseen. Parin ensimmäisenkin sivun teksti oli ollut eläinten äännähdyksistä koostuvaa: kurnuti myy, viik tööt vaak, ja niin edelleen, mutta ehkä vasta kolmannella sivulla aloin tajuta, että eihän tässä muuta olekaan! Ja kuvat kyllä kertovat tarinan niin tehokkaasti, ettei varsinaista selittävää tekstiä edes kaipaa. Pari lukukertaa taisi vaatia ennen kuin hoksasin, että eläimet ovat aukeaman kuvissa juuri siinä järjestyksessä, missä niiden kirjoitetut äännähdyksetkin ovat, ja ihanhan nuo "äännähdysrunot" myös kivasti rimmaavat. Varsin hauskaa ääneenluettavaa!

Vaikka kirja on muutenkin hauska, niin sen lähes naurunkyyneleitä aiheuttaneet osiot sijoittuvat loppuun: Aurinko jo laskee ja koira huomaa isännän olevan matkalla takaisin kotiin. Eläimille tulee hurja kiire ehtiä kotilaitumelle ennen kuin isäntä huomaa mitään, ja kyllähän ne juuri ja juuri ehtivät. Yksi pieni hiiri kyllä pikkuisen myöhässä, vielä juhlamekko päällä, mutta kuitenkin. Ja eihän tämä toki näin kirjoitettuna vaikuta juuri muulta kuin ehkä hiukan hymyilyttävältä, mutta uskokaa pois, ne kuvat! En paljasta niitä tässä ja ne täytyy jokaisen nähdä itse.

 

Emmett, Jonathan: Possun pulma

Kustannus-Mäkelä Oy, 2015

Kirjoittanut: Jonathan Emmett
Kuvittanut: Vanessa Cabban
Suomentanut: Raija Rintamäki

Ulkonäkökriittisenä nykyaikana on virkistävää tutustua possuun, joka on tyytyväinen ulkonäköönsä. Possuthan ovat siistejä eläimiä ja myös kirjan nasu haluaa pitää itsensä putipuhtaana. Mutta kuten selviää, se on paitsi siisti, myös melko turhamainen.

Eräänä kauniina kesäaamuna Mäkelän maatilalla Possu maiskuttelee kirsikoita hyvällä ruokahalulla, mutta - voi kauhistus - istuu vahingossa kirsikan päälle. Possu saa puhtoiseen kylkeensä kirkkaanpunaisen tahran, joka saa sen aivan pois tolaltaan:

"Huutava vääryys!" se vinkuu.

Maatilan muut eläimet yrittävät vuorotellen auttaa sitä parhaansa mukaan, mutta Possu joutuu ojasta allikkoon: tahra vain suurenee suurenemistaan.

Vuohi on syönyt punajuurta ja vain levittää tahraa,

Lehmä hakee puhdistukseen mopin, jossa onkin traktoriöljyä ja

Lammas kaataa tahralle shampoota, joka osoittautuukin värjäysaineeksi!

Lopulta lähinnä mustikkaa muistuttava, kauttaaltaan sininen Possu kipittää häpeissään latoon piiloon ja uskaltautuu sieltä ulos vasta pimeän tullen. Pimeässä se kuitenkin putoaa isoon mutalammikkoon ja on yltä päältä mudassa.

Seuraavana aamuna muut kotieläimet etsivät turhaan Possua. Ne löytävät lopulta vain ison mutaläjän, joka alkaa jupista Possun äänellä.

Muta on onneksi imenyt itseensä kaiken lian ja värin ja auringon kuivattamana se alkaa karista Possusta isoina palasina. Lopputuloksena Possu on puhtaampi kuin koskaan ennen ja kaikki on hyvin. Ainakin hetken aikaa...

Kirjassa viehättää erityisesti hauska tarina, joka muistuttaa rakenteeltaan hieman vanhoja satuja. Tilanne muuttuu komediallisesti koko ajan hullummaksi ja hullummaksi. Ainakin meillä kotona kirja nauratti minun lisäkseni jopa kriittistä 10-vuotiasta koeyleisöä, vaikka kuvakirja onkin suunnattu vähän pienemmille lapsille.

Englantilainen Jonathan Emmett (s. 1965) on kirjoittanut yli 50 lastenkirjaa, joista osa on käännetty myös suomeksi. Samaista possua on seurattu jo aikaisemmin kirjassa Possun pöksyt.

Teräs, Mila: Olga Orava ja metsän salaisuus

Teksti: Mila Teräs
Kuvat: Karoliina Pertamo
Lasten Keskus 2014

Värikylläinen kansi houkuttelee avaamaan kirjan ja ottamaan selvää Olga Oravan seikkailuista ja metsän salaisuudesta. Värien runsaus jatkuu läpi koko tarinan, ja Olga ja sen tapaamat metsän asukit on kuvattu mukavasti lähietäisyydeltä. Aivan kuin lukija olisi myös ihmettelemässä vastaan tulevia asioita pienen oravan silmin. Tekstistä löytyy ihania lauseita ja sanoja, joita haluaa jäädä makustelemaan, kuten soukat sääret tai heleähelmainen koivu. Myös eläinten nimet ovat mainioita.

Metsä oli suuri, ja se lauloi, surisi, suhisi ja liversi.

Olga Orava kurkistaa pesästään ja lähtee ihmettelemään ja katselemaan keväistä metsää, jossa surisee ja livertää. Olgan äiti sanoo kaikkien laulavan metsän salaisuudesta, ja että salaisuus on jokaisen itse löydettävissä. Olga katsoo kuitenkin parhaimmaksi kysellä kokeneemmilta, ja saa päivän mittaan monia vastauksia. Rouva Sini Tiaisen mielipide kiteytyy punapilkullisiin muniin, kun taas Erkko Kuoriainen uskoo kirjoihin ja oppimiseen.

Toukka oli virkannut itselleen hienon makuupussin. Kotelonsa sisällä se aikoi kutoa itselleen siivet unien langoista.

Toukka Perhosella on mielessään unia ja unelmia, ja toisaalla odotetaan kiihkeästi kaunista päivää ja aurinkoa. Olga miettii onko metsän salaisuus jokin näistä vai sittenkin joku muu? Olga kiipeilee oksilla ja hyppelee sinne tänne. Se näkee kaikenlaista ja pohdiskelee metsän salaisuuden arvoitusta. Kun ilta pimenee ja on aika palata äitioravan luokse, on Olgalla mukanaan paljon kysymyksiä. Osaakohan äiti vastata, ja mikä voisi lopulta olla se oikea metsän salaisuus?

Olga Orava ja metsän salaisuus oli vuoden 2014 Finlandia Junior -ehdokkaana.

Stark, Ulf & Eriksson, Eva: Suuren metsän joulu

 

WSOY 2014

Ulf Starkin kirjoittamassa ja Eva Erikssonin kuvittamassa joulutarinassa äksy vanha tonttuherra yrittää vakuuttaa itsensä ja muut siitä kuinka hyvä onkaan elellä yksinäisyydessä. Toisaalla tarinassa kurkataan kaniiniperheen kotikolon vilskeeseen ja mietitään yhdessä, että mikäs ihme se joulu on, ja milloin se tulee? Tarinassa on 25 mukavan mittaista lukua, jotka sopivat luettavaksi vaikkapa iltasaduiksi joulun alla. Kuvitus on kaunis, herkkä ja hauska, kuten koko tarina.

 

Pieni, vanha kotitonttu, Kire, elelee omassa rauhassaan kauan sitten asumattomaksi jääneessä pihapiirissä. Päivittäin hän tekee kierroksen rakennuksissa ja tarkistaa, että kaikki on kunnossa: koemakaa sängyt ja koeratsastaa keinuhevosen. Kire on hieman kireä ja äreä – koska tonttujen kuuluu olla sellaisia – mutta yksin ollessa saa onneksi tehdä asiat kuten tahtoo. On se vaan hyvä, etteivät kanat ja muut eläimet enää asustele samassa pihassa kiusaa tekemässä. Tontun muistiin palaa kuinka possuakin piti koko ajan olla rapsuttamassa niskasta.

 

Joulukuun ensimmäinen päivä sujuu alkuun aivan kuten sen kuuluukin, mutta sitten Kire kohtaa kierroksellaan kiipeliin jääneen kimalaisen, ja joutuu pelastuspuuhiin. Toki tonttu siitä harmistuu, ja pääsee nurisemaan myöhästymistään seuraavista askareista, mutta kimalainen suhtautuu marinaan tyynesti. Näyttää kovasti siltä, että Kire saa tahtomattaan seuraa talveksi, ja yksinäisyyden tarjoama rauha ja hiljaisuus on menetetty.

 

Hän pysähtyy kimalaisen sängyksi illalla petaamansa rasian luo. Patjaksi hän on pannut karhunsammalta ja peitoksi lehden. Hän vetää lehden syrjään ja tökkäisee kimalaista sormellaan. Kire tökkii niin kauan, että kimalainen herää.

– Minähän sanoin, että sinun pitää nukkua! hän ärähtää. No, nyt minun on kai otettava sinut mukaani ulos.

 

Pienen matkan päässä, suuren metsän tammen alla, on kaniinien kotikolo. Siellä käy aikamoinen hyörinä, kun pikkuiset riehuvat ja aikuiset puuhaavat kuka mitäkin. Talvi on tulossa, ja tuuli tuo mukanaan muutakin ihmeellistä: kyltin, jossa lukee TARJOA! HIENO TONT. Mikä ihme se on, ja kuka osaisi lukea siinä olevat kirjaimet?

– Me ihmettelemme vain, mikä tämä mahtaa olla. Ja lukeeko siinä jotakin, jonka voi lukea. Jos siis osaa lukea, vaari sanoo.
He ovat laskeneet kyltin maahan koukeropuoli ylöspäin. Pöllö lehahtaa oksalle ja tuijottaa kylttiä kauan.

No, pöllö ei tässä tarinassa ehkä ole aivan se viisas lukutoukka, jona sitä monesti pidetään, mutta tulee kyltti lopulta luetuksi. Ja luonteva päätelmä on, että tonttu on tulossa, ja vieläpä hieno sellainen! Jouluvalmistelut pyöräytetään käyntiin ja aletaan malttamattomina tontun odotteluun. Kaniinien kolossa odotetaan, ja odotetaan, mutta tonttua ei kuulu eikä näy. Lopulta pikkuinen Iina päättää, että jos tonttu ei muuten tule, on lähdettävä hakemaan. Jännittävä seikkailukin saadaan tarinaan vielä ennen kuin koko porukka pääsee yhteiseen lämpöiseen joulujuhlaan.

– Ja hyvä, lämmin, hellä! kyyhkynen kujertaa.
– Helläkö? isä kysyy.
– Sellaista minä olen kuullut puhuttavan, sanoo kyyhkynen, joka aina silloin tällöin käy kaupungissa kääntymässä. Hyvä, lämmin, hellä – sellainen pitää kai olla jouluna.

Moore, Inga: Talo metsässä

Mäkelä (2012)

Kirjan väritys ja yleisilme eivät oikeastaan ensin innosta tarkempaan tutkimiseen, mutta näemmä sellaisiinkin teoksiin kannattaa välillä tutustua. Talo metsässä sisältää mainion tarinan, ja kuvituksestakin löytyy lukuisia hauskoja yksityiskohtia, jotka nopealla selaamisella jäävät huomaamatta.

Hyvin paljon ulkomuodoltaan aitoja eläimiä muistuttavat kaksi porsasta, karhu sekä hirvi löytävät itsensä tilanteesta, jossa heillä kellään ei ole kotia tai muutakaan majapaikkaa. Sitten hirvi saa mainion idean: rakennetaan yhdessä niin iso talo, että kaikki mahtuvat sinne asumaan! Yksin he eivät kuitenkaan niin suureen projektiin pysty, joten ammattilaiset täytyy saada mukaan, ja niinpä hirvi soittaa majaville.

Ihan tavallinen metsä tässä ei siis ole kyseessä. Eläimet näyttävät muuten varsin aidoilta, mutta jossain vaiheessa sitä huomaa, että nehän seisovat kahdella jalalla. Possulla harvemmin myöskään on metsässä pesää tai sen vieressä postilaatikkoa. Ja metsän siimeksestä ei varmaankaan kovin usein löydy katulyhdyn alta penkkiä tai puun runkoon kiinnitettyä puhelinta. Yksityiskohtia siis riittää: tarkkana!

Rakentajamajavat saapuvat, sopimus syntyy ja päästään töihin. Kaikki osallistuvat, ja valmista tulee melko nopeaan tahtiin. Ruokatauoistakin huolehditaan esimerkillisesti, ja kenties se edistää myös itse rakennustyötä. Lopulta ollaan jo siinä vaiheessa, että on aika lähteä hankkimaan huonekaluja, verhoja ja muita sisustustarvikkeita. Onneksi majavilla on lava-autoja, joiden kyytiin koko lasti mahtuu.

Töitä on tehty kovasti, ja kiirekin meinaa väkisin tulla, mutta majavien palkanmaksusta huolehditaan vielä kunnolla. Sitten onkin aika ihastella uutta kotitaloa, valmistaa siellä ensimmäinen yhteinen ateria ja nauttia hetki takkatulen lämmöstä ennen yöpuulle vetäytymistä. Kauniita unia kaikille!

Westerlund, Kate: Suuri luistelukisa

Lasten Keskus (2011)

Kuvitus Eve Tharlet

Riemastuttavan hauska ja toisaalta herkkä kuvitus kertoo tekstin kera tarinan eläinten jokavuotisesta luistelukisasta. Ystävykset Pyry, Aatos ja Helmi päättävät kaikki osallistua, vaikka voittaminen ei heille – ainakaan jokaiselle – olekaan se tärkein asia.

Pyry on kani, ja kanit ovat luonnollisesti nopeita. Pyry on myös huippuluistelija ja haluaa osallistua kisaan ihan tosissaan, voitto mielessään. Aatos taas on erittäin älykäs orava ja paras aika monessa asiassa. Luistelukisaan hän on valmistautunut hiomalla teorioitaan ja uutta tekniikkaansa ja hienosäätämällä luistimiaan. Helmi taas on kilpikonna, eivätkä ainakaan ystävät kovin vahvasti luota tämän voittomahdollisuuksiin. Eivät he Helmille sitä kerro, koska eivät halua pahoittaa tämän mieltä, mutta eipä Helmi itsekään voitosta niin välitä: kisan tunnelman kokeminen on ihan riittävää.

Kisapäivänä koko metsänväki kerääntyy nauttimaan talvisesta tunnelmasta ja jännittävästä kilpailusta. Kilpailijat ovat valmiina, lähtölaukaus kajahtaa ja Pyry säntää joukon kärkeen. Kisassa on mukana paljon erilaisia eläimiä – myös sellaisia joita ei uskoisi talvisessa metsässä kohtaavansa – ja toisilta luistelu näyttää sujuvan hieman paremmin kuin toisilta. Kisaan osallistuminenhan se tärkeintä onkin, ja vaikka Helmi tuntuu jäävän joukosta, hän yrittää silti parhaansa ja nauttii luistelusta ja tunnelmasta. Innolla mukana on myös Aatos, joka luistelee muun joukon mukana. Muut seuraavat keskittyneinä kaartuvaa rataa, mutta Aatoksella on kuono muistikirjassaan, eikä hän huomaa mutkaa! Täysin muistiinpanoihinsa syventyneenä Aatos vain jatkaa matkaa, kunnes kuuluu risahdus ja jää antaa periksi…

Helmi näkee onnettomuuden ja yrittää luistella nopeasti hyisessä vedessä räpiköivän Aatoksen avuksi. Vauhti ei kuitenkaan sovi Helmille ja hän liukastuu ja kellahtaa selälleen. Samaan aikaan Pyry viilettää edelleen joukon kärjessä ja maaliviiva näkyy jo. Silloin Pyry vilkaisee taakseen ja näkee Helmin keikkuvan selällään, jalat huitoen ilmaa. Hetkeäkään epäröimättä Pyry tekee sen, mikä on hänelle tärkeintä. Mutta mitähän se lienee? Onko voittaja aina se, joka tulee ensimmäiseksi?

Hirvonen, Hannu: Rakastunut krokotiili

Kuvitus Pia Sakki

Pieni krokotiili Krristian on rakastunut – eikä vain rakastunut, vaan rrrrrrakastunut, ihan kuudella ärrällä. Rakkauden kohde on pieni (ihana) krokotiilineito Krrilla, joka on oopperalaulaja ja esiintyy kaukaisissa maissa. Kyseessä siis on kaukorakkaus, ja sellaisena Krristian sen toistaiseksi haluaa pitääkin. Ehkä hän jossain vaiheessa lähestyy Krrillaa paketillisella rakkausrunoja, mutta ei vielä. Paketti runojen lähetykseen vaadittaisiin siksi, että niitä on niin paljon. Tällä hetkellä kaikkiaan kuusisataa, ja koska tahansa voi syntyä seuraava.

Krristian riutuu rakkaudessaan eikä oikeastaan kykene keskittymään mihinkään muuhun. Murisevassa metsässä (jossa Krristian asuu) tapahtuu kuitenkin monenlaista, ja nyt valmistaudutaan hiirten häihin. Kaikkiaan 12 nuorta hiiripariskuntaa on menossa naimisiin ja valmistelut ovat jo pitkällä. Saukonpoikien leipomo valmistaa komean juustonmuotoisen kakun, hämähäkit ovat tehneet morsiushunnut, taivaalta saadaan jotain sinistä, kirkonkylän kirjastosta jotain lainattua ja harakka on luvannut jokaiselle morsiamelle jotain uutta. Itse kuu on lupautunut vihkimään hiirinuoret eli koko metsän väki siis osallistuu. Vieraita on tulossa läheltä ja kaukaa, ja juhlista on tulossa valtavat.

Hääjuhlien yö saapuu, kuu puhuu kauniisti ja hiiripariskunnat lupaavat tahtovansa. Sitten alkavat itse juhlat, suurimmat ja hauskimmat, jotka Murisevassa metsässä on koskaan pidetty. Sammakoiden kvartetti on palannut maailmankiertueeltaan ja esittää hääpareille häälaulunsa. Pöydät notkuvat herkkuja ja niihinkin muistetaan paneutua. Lopulta tulee kakun leikkaamisen aika ja pienen sählingin jälkeen hääparit painavat lapionsa kakkuun, jolloin kuuluu POKS! Kakun kansi lennähtää paikaltaan, kakun sisältä nousee kaunis nuori krokotiilityttö – ja Krristian pyörtyy…

Sitten vaaditaan pohdintaa ja ponnistuksia kavereilta, kuulta, pieniltä sinisiltä linnuilta ja jopa saunalta, että ensin saadaan Krristian lopettamaan pyörtyily, ja sitten ohjattua kahden pienen krokotiilin tarina oikeille raiteille. Tiedossa on onnellinen loppu ja hyvä mieli kaikenikäisille lukijoille.

Murisevan metsän moninaisista, varsin humoristisista tapahtumista kertovat myös Hannu Hirvosen kaksi aiempaa, Keltanokka -sarjassa ilmestynyttä lastenkirjaa, Tärisevä traktori ja Harvapäinen hirvi. Pia Sakki on kuvittanut kaikki kirjat, mutta tämä viimeisin on ainoa, jossa kuvat ovat saaneet suloisen pehmeät värit. Kuvista käy ilmi, että Krristian (ja Krrilla) todella ovat pieniä krokotiileja – lähellä hiirien kokoluokkaa – mikä tekee Krristianista entistäkin hellyttävämmän rakkaudentuskassaan. Kuvitus kaikenkaikkiaan tukee hienosti sympaattista tarinaa. Vinkkinä lisätietoa haluaville, että kirjan nimen perusteella netistä löytyy useampikin oikein kiva blogikirjoitus teoksesta.

Rakastunut krokotiili on vuoden 2011 Finlandia Junior -palkintoehdokkaana. Voittajan valitsee muusikko Paula Vesala ja palkinto jaetaan 23.11.2011.