Suomentanut Sanna Vartiainen
Lainasin kirjan ehtimättä selaamaan sen sisältöä etukäteen ollenkaan, ja aloimme todennäköisesti heti samana iltana lukea sitä kotona iltasaduksi. Parin sivun jälkeen alkoi hiukan ihmetyttää ja sitten huvittaa, mutta ennen kuin kerron, että mikä, niin aloitetaanpa alusta. Tarinan ensimmäinen sivu ei vielä tuntunut mitenkään kovin erikoiselta. Siinä esitellään kirjan hahmot:
Sitten päästään itse tarinaan, eli mitäs ne maatilan eläimet siellä kotosalla puuhaavatkaan pitkän päivän, kun isäntä on töissä pellolla? Isännälle ei varmasti tulisi mieleen, että porukka käy veneretkellä tai viettää leppoisan iltapäivän piknikillä, mutta niin tässä näyttää käyvän. Ja monenlaista muuta hykerryttävää ja hauskaa vielä lisäksi.
Seuraavaksi pääsemme siihen huvitukseen. Parin ensimmäisenkin sivun teksti oli ollut eläinten äännähdyksistä koostuvaa: kurnuti myy, viik tööt vaak, ja niin edelleen, mutta ehkä vasta kolmannella sivulla aloin tajuta, että eihän tässä muuta olekaan! Ja kuvat kyllä kertovat tarinan niin tehokkaasti, ettei varsinaista selittävää tekstiä edes kaipaa. Pari lukukertaa taisi vaatia ennen kuin hoksasin, että eläimet ovat aukeaman kuvissa juuri siinä järjestyksessä, missä niiden kirjoitetut äännähdyksetkin ovat, ja ihanhan nuo "äännähdysrunot" myös kivasti rimmaavat. Varsin hauskaa ääneenluettavaa!
Vaikka kirja on muutenkin hauska, niin sen lähes naurunkyyneleitä aiheuttaneet osiot sijoittuvat loppuun: Aurinko jo laskee ja koira huomaa isännän olevan matkalla takaisin kotiin. Eläimille tulee hurja kiire ehtiä kotilaitumelle ennen kuin isäntä huomaa mitään, ja kyllähän ne juuri ja juuri ehtivät. Yksi pieni hiiri kyllä pikkuisen myöhässä, vielä juhlamekko päällä, mutta kuitenkin. Ja eihän tämä toki näin kirjoitettuna vaikuta juuri muulta kuin ehkä hiukan hymyilyttävältä, mutta uskokaa pois, ne kuvat! En paljasta niitä tässä ja ne täytyy jokaisen nähdä itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti