Jeffers, Oliver: Lentävä pingviini

Karisto (2011)

Pelkistetyin, mutta paljon puhuvin kuvin Oliver Jeffers kertoo tarinan lentävästä pingviinistä. Tai siis pingviinistä, joka kovasti haluaisi osata lentää. Pingviinin paras kaveri on poika, ja he tekevät kaiken yhdessä. Lentäminen on kuitenkin se yksi haave, jonka pingviini toivoisi toteuttavansa ihan itse. Poika auttaa kyllä parhaansa mukaan harjoittelussa, ja monenmoista keinoa kokeillaan lentoon pääsemiseksi. Alkaa kuitenkin näyttää siltä, että hommasta tulee melko kinkkinen.

Poika ja pingviini lähtevät etsimään tietoa joltakulta viisaammalta. Sillä reissulla pingviini yhtäkkiä huomaa tilaisuutensa tulleen, tarttuu siihen, ja innostuu niin, että hukkaa kokonaan pojan. Poika etsii pingviiniä kaikkialta ja lopulta pingviinikin huomaa olevansa ihan yksin. Yöllä poika ei saa unta, eikä pingviini löydä yksin kotiin. Ikävä on kova puolin ja toisin, ja seuraavana päivänä poika jatkaa etsimistä. Pingviinin suuri tilaisuus koittaa, mutta yhtäkkiä lentäminen ei tunnukaan niin houkuttelevalta, kun poika ei ole mukana.  Nyt sitä on kuitenkin myöhäistä murehtia, ja onneksi poikakin löytää paikalle juuri ajoissa!

Lopulta on pakko myöntää, että pingviinin siivet eivät tosiaan ole kummoiset. Ja pingviinit eivät lennä. Mutta parhaan kaverin kanssa voi kyllä pelata vaikka molempien suosikkipeliä.

Vähäeleisesti kerrottu mainio tarina näyttää miten mahtavaa on, kun ystävä antaa tilaa toisen haaveille, ja on paikalla myös silloin, kun jokin meneekin mönkään. Kuvituksesta huomaa, miten hauskaa ja monipuolista voi olla myös pelkistetty kerronta. Iloiset värit ja yksinkertainen piirrosjälki (ja maalausjälki?) eivät välttämättä tarvitse kaverikseen edes tekstiä viedäkseen tarinaa eteenpäin.

Pehkonen, Kirsi: Aloituskiekko

Hilla on pelannut koko ikänsä jääkiekkoa kotikylän jätkien kanssa. Korttelikaukalolle hän meni ensin isoveljen perässä ja nykyään mukana kulkee pikkuveli. Varusteetkin siirtyivät perintönä isoveljeltä, joten hokkarit jalassa oli luontevampaa alkaa pelaamaan kuin harjoitella esimerkiksi taitoluistelua. Kaukalossa kaikki ovat tasa-arvoisia ja pojat ovat tottuneet Hillan mukanaoloon, joten vakiokävijöistä sitä ei ihmettele kukaan. Vieraammille ihmisille harrastusta saa joskus selitellä, eikä Hilla voi käsittää mitä väliä sillä on vaikka tyttö nyt sitten sattuu pitämään jääkiekosta, ja olemaan siinä vielä hyväkin. Koulussa samalla luokalla vaikuttava kolmen tytön pissisliiga ainakin saa huutelunaiheita Hillan harrastuksesta, mutta onneksi on olemassa paras kaveri Noora. Kahdestaan kiusaajia on helpompi kestää.

Eräänä iltana kaukalolla on uutta porukkaa, isä ja kaksi poikaa, jotka pyytävät päästä peliin mukaan. Uudet pelaajat otetaan mielellään vastaan, tuttujen kuviot kun voivat olla jo liiankin tuttuja. Pelin loputtua vieras mies esittelee itsensä Hillalle. Hän on lähikaupungin liigaseuran, Kiekkosusien, juniorivastaava. Seurassa on hänen mukaansa käynnistelty tyttöjoukkueita ja Hilla sopisi D-junnuihin. Hölmistynyt Hilla saa yhteystiedot ja pyynnön soitella, mutta ei oikein tiedä miten asiaan pitäisi suhtautua. Kiekkosudet olisi kova juttu, mutta hän ei edes ollut tiennyt tyttöjoukkueiden olemassaolosta. Saati sitten ikinä ajatellut pelaavansa muuten kuin korttelikaukalolla, tuttujen tyyppien kanssa. Hilla päättää tutkia asiaa, kunhan onnistuu saamaan vuoron perheen nettikoneelta, ja yllätyksekseen huomaa miehen juttujen olleen tosia. Pitäisiköhän joukkueeseen oikeasti yrittää mukaan?

Noora on ehdottomasti sitä mieltä, että Hillan ainoa oikea paikka on jääkiekkojoukkueessa. Jos Hilla ei ota Kiekkosusiin yhteyttä, tekee Noora sen hänen puolestaan. Oli joukkueessa sitten tosi hyviä ja treenattuja tyttöjä, joille Hilla ei voisi pärjätä tai toinen pissisliiga, pitäisi hommaa ainakin kokeilla. Voisihan olla, että huonojen vaihtoehtojen sijaan joukkue olisikin täynnä hyviä tyyppejä. Ja Hilla tietää olevansa hyvä, ainakin korttelikaukalolla. Kun Hilla toivotetaan tervetulleeksi harjoituksiin, jää vielä yksi ongelma ratkaistavaksi, miten hän kulkee 50 kilometrin matkan kaupunkiin? Kerta vielä menee isän tai äidin kyydillä, mutta entä sitten kun harjoituksia olisi monet viikossa, ja entä kun eteen aukeaa mahdollisuus siirtyä urheiluluokalle, samaisen 50 kilometrin päähän. Äiti ainakin tulee vastustamaan ajatusta. Onneksi on Nooran kaltainen hyvä ystävä, joka ainakin yrittää päihittää kaikki esteet, vaikka yhdellä jalalla…

Aloituskiekko aloittaa 13-vuotiaista Hillasta ja Noorasta kertovan urheilullisen kirjasarjan. Kirjailija tavoittaa hyvin nuorten ajatusmaailman. Kaverien ja rakkaan harrastuksen tärkeyden, ja toisaalta luokan ikävien tyyppien inhottavuuden – ja voitonriemun kun niille saakin pistettyä kampoihin… Romantiikkaa ei juuri tästä kirjasta löydy, tai ainakaan kyläkoulun vaihtoehdot eivät juuri Hillaa ja Nooraa kiinnosta. Eri asia ovat sitten Kiekkosusien poikajunnut, jotka jo vilahtavat kirjan loppupuolella, ja saavat mitä todennäköisimmin suuremman osan seuraavissa kirjoissa.