Karisto (2011)
Pelkistetyin, mutta paljon puhuvin kuvin Oliver Jeffers kertoo tarinan lentävästä pingviinistä. Tai siis pingviinistä, joka kovasti haluaisi osata lentää. Pingviinin paras kaveri on poika, ja he tekevät kaiken yhdessä. Lentäminen on kuitenkin se yksi haave, jonka pingviini toivoisi toteuttavansa ihan itse. Poika auttaa kyllä parhaansa mukaan harjoittelussa, ja monenmoista keinoa kokeillaan lentoon pääsemiseksi. Alkaa kuitenkin näyttää siltä, että hommasta tulee melko kinkkinen.
Poika ja pingviini lähtevät etsimään tietoa joltakulta viisaammalta. Sillä reissulla pingviini yhtäkkiä huomaa tilaisuutensa tulleen, tarttuu siihen, ja innostuu niin, että hukkaa kokonaan pojan. Poika etsii pingviiniä kaikkialta ja lopulta pingviinikin huomaa olevansa ihan yksin. Yöllä poika ei saa unta, eikä pingviini löydä yksin kotiin. Ikävä on kova puolin ja toisin, ja seuraavana päivänä poika jatkaa etsimistä. Pingviinin suuri tilaisuus koittaa, mutta yhtäkkiä lentäminen ei tunnukaan niin houkuttelevalta, kun poika ei ole mukana. Nyt sitä on kuitenkin myöhäistä murehtia, ja onneksi poikakin löytää paikalle juuri ajoissa!
Lopulta on pakko myöntää, että pingviinin siivet eivät tosiaan ole kummoiset. Ja pingviinit eivät lennä. Mutta parhaan kaverin kanssa voi kyllä pelata vaikka molempien suosikkipeliä.
Vähäeleisesti kerrottu mainio tarina näyttää miten mahtavaa on, kun ystävä antaa tilaa toisen haaveille, ja on paikalla myös silloin, kun jokin meneekin mönkään. Kuvituksesta huomaa, miten hauskaa ja monipuolista voi olla myös pelkistetty kerronta. Iloiset värit ja yksinkertainen piirrosjälki (ja maalausjälki?) eivät välttämättä tarvitse kaverikseen edes tekstiä viedäkseen tarinaa eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti