Näytetään tekstit, joissa on tunniste siisteyskasvatus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siisteyskasvatus. Näytä kaikki tekstit

1. tammikuuta 2018

Lloyd-Jones, Sally: Kaikki pienet potalle!


Kirjoittanut Sally Lloyd-Jones
Kuvittanut Anita Jeram
Suomeksi riimitellyt Raija Rintamäki
Mäkelä 2016, 31 s.


Sally Lloyd-Jones: Kaikki pienet potalle


Koko kesän meillä pyöri pöydillä - ja lattioilla - yhteensä 17 erilaista kirjaa, joiden keskiössä oli potankäyttö ja vessatavat. Pottakirjajuttuni julkaistiin vuoden viimeisessä Onnimannissa.

Monissa pottakirjoissa on jokin ekstrajippo: luukkuja, tunnusteltavia elementtejä tai ääninappi. Tässä Sally Lloyd-Jonesin kirjoittamassa ja Anita Jeramin kuvittamassa kirjassa hauskuutuksena on kurkistuspeili. Minulla on ilo seurata taaperoa, joka on kova selaamaan kirjoja. Erityisesti Kaikki pienet potalle -kirja näkyy usein hänen kädessään. Peiliaukeamalle päästyään lapsi riemastuu oman kuvansa näkemisestä - yhä uudestaan ja uudestaan.


Kirjan loppupuolelta löytyy hauska yllätys: kurkistuspeili (teoksessa Sally Lloyd-Jones: Kaikki pienet potalle).


Muita ihmishahmoja ei kirjassa esiinnykään kuin peilistä näkyvä. Tässä kirjassa pieni käyttäjä voi bongata paitsi tuttuja eläimiä, kuten pupuja, hiiriä, kissoja ja koiria, myös dodo-linnun, joka on kuollut sukupuuttoon satoja vuosia sitten. Kummituksiakin sivuilla näkyy, ja tarkkasilmäisimmät varmaankin tunnistavat, minkä lajin eläimet ovat vetäneet lakanan niskaansa.



Anita Jeramin kuvitusta teoksessa Sally Lloyd-Jones: Kaikki pienet potalle.


Jotkut eläinhahmoin kuvitetuista kirjoista ovat sellaisia, joista hahmojen sukupuolen voi päätellä. Osa hahmoista esitetään ilman sukupuoleen viittaavia elementtejä. Jotkut on puettu ”tyttömäisesti” tai ”poikamaisesti”.

Teoksen on riimitellyt suomeksi Raija Rintamäki. Joskus olisi hauska vertailla käännöstä alkuperäiseen tekstiin. Lapsille kääntäessä pitää kääntäjän ottaa huomioon kohderyhmänsä rajoitteet, joista ensimmäisenä mieleen tulee käyttäjien sanavaraston suppeus. Tällaisten vaatimusten yhdistäminen toisella kielellä riimittelyyn tuottaa varmaankin ongelmia, mutta suomennoksesta sitä ei huomaa.


9. maaliskuuta 2012

Vestergaard, Hope: Vessavintiöt – Muistele tätä kun sinulla on hätä!

Tammi (2012)

Suomennos Tuula Korolainen


Kuvitus Valeria Petrone
Useimmat muksut (ja mikseivät aikuisetkin) ovat kivoja ja siistejä, mutta joukkoon taitaa aina mahtua jokunen sottapytty… Tämä kirja on tarkoitettu opiksi heille, mutta muistutukseksi muillekin siitä, mitä kuuluu hyviin käytöstapoihin vessan puolella.

Tammelan päiväkodissa viettää päiviään monta pientä kaveria. Pienellä Simpalla on esimerkiksi mitä puhtaimmat kädet – ainakin omasta mielestään – niiden pesemiseen saavat häntä toistuvasti houkutella niin vanhemmat kuin kaveritkin. Ja kyllähän Simppa lopulta pesee, ihan saippualla.

Jullea taas vähän jännittää. Mitä jos pöntössä kohiseva vesi imaiseekin hänet mukaansa! Eihän sitä sellaisen pelossa uskalla huuhtoa ollenkaan, se vähän niin kuin unohtuu, ja joku muu toivottavasti saa sotkusta moitteet.

Entäs sitten Hissu:

On Hissulla ilmavaivoja,
paine masussa melkoisen raju.
Kun paukku pääsee (ja pääseehän se),
menee hajusta melkein taju.

Ei paukkua pysty estämään,
pakko ilman on ulos päästä.
Silloin lapset Hissulle huutavat,
eikä yksikään ääntään säästä:

Hissu, pyydä anteeksi!

Monenlaista harmia voi olla tiedossa jos unohtaa käytöstavat vessassa. Harmi voi koitua niin seuraavalle käyttäjälle kuin itsellekin, joten mukavampaa lienee, kun opettelee toimimaan niin, ettei kenenkään tarvitse harmitella. Kirjan hauskannäköiset eläinlapset näyttävät esimerkkiä siitä, miten ei kuulu tehdä, ja joka aukeamalla on myös muistutus siitä oikeasta tavasta. Hauskasti riimitellyt tekstit on varsin ansiokkaasti suomeksi muotoillut Tuula Korolainen. Jos jatkossa ei tiedä mitä tehdä, tai jokin on päässyt unohtumaan, voi turvautua vaikka seuraavaan kertaukseen:

Mene aina vessaan ajoissa,
käy ennen matkaa ja unia.

Älä etuile, häiritse muita.
Pyydä anteeksi paukutteluita.

Muista koputtaa. Sulje ovi.
Älä lorvi, viivy vain tovi.

Älä unohda nostaa istuinta.
Muista pyyhkiä ja huuhdella.

Pese kädet, valot sammuta.
Vielä vetoketju tarkista.