Stein, David Ezra: Kukonpojan iltasatu

Pieni Karhu (2011)

Pienen punahelttaisen kukonpojan olisi aika käydä nukkumaan, joten isä auttaa sille yöpuvun päälle ja sitten suunnataan sänkyyn. Nukkumaan ei kyllä ihan heti ruveta, vaan ensin on ohjelmassa iltasatu. Sama asia on taidettu käydä läpi jo monta kertaa, sillä ensimmäiseksi isä vannottaa poikaansa olemaan tällä kertaa keskeyttämättä. Ja poikahan lupaa olla ihan kiltisti, totta kai.

Isä alkaa kertoa satua Hannusta ja Kertusta: Lapset olivat kovasti nälissään, löysivät syvältä metsästä karkista tehdyn mökin ja alkoivat nakertaa. Talossa asuva vanha nainen tuli ulos, ja pyysi lapsia astumaan sisälle. Hannu ja Kerttu aikoivat juuri seurata, kun – ”esiin sukelsi pieni punahelttainen kukonpoika, joka sanoi: ”Älkää menkö sisään! Se on NOITA!” Niinpä Hannu ja Kerttu eivät menneet sisään. Sen pituinen se.”

Isä katsoo ihmeissään poikaansa, joka taas kerran sukelsi innostuksissaan satukirjan lehdille. Mutta kun se nainen oli ihan oikeasti noita… Mitäpä siinä kukonpoika muutakaan voi, kun astua kehiin. Nyt pitäisi kuitenkin malttaa, rentoutua ja saada unen päästä kiinni. Ehkä jokin toinen satu tepsisi.

Paria tarinaa – ja keskeytystä – myöhemmin isän täytyy keksiä jokin muu konsti. Kukonpoika haluaa kokonaisen iltasadun nukahtaakseen, joten ehkä tämä voisi itse kertoa sellaisen. Isä käy haukotellen sänkyyn pitkäkseen ja iltasatu alkaa. Yhtäkkiä sen keskeyttää kova ääni! Hetken kukonpoika ihmettelee, kunnes tekee oman ratkaisunsa, ja lopulta nukahtaa. Sen pituinen se.

Kukonpojan iltasatu on paitsi hauska tarina, myös aika hauskannäköinen tarina. Väriliiduilla voimakkain värein tehdyt kuvat ovat eläviä ja lämpöisiä. Satukirjoista luetut pätkät taas erottuvat erilaisella tyylillään muusta kuvituksesta. Kukonpoika on mainion topakka hahmo: valmiina puuttumaan peliin, kun kerran tietää tilanteen muuten kääntyvän ikäväksi, ja pienet pyöreät silmät jälkikäteen niin suunnattoman viattomina ja tosissaan: vielä yksi, eikös juu, ”Olen ihan kiltisti.”