26. syyskuuta 2014

Parvela, Timo: Hyvän mielen iltasatuja

Kuvitus Virpi Penna

– KERRO satu!
WSOY 2012
– Hyvä on. Olipa kerran…
– Eikö se ole enää?
– Mikä?
– Se, joka oli kerran.
– En minä tiedä. Niin vain sanotaan aina satujen alussa. Voinko minä nyt jatkaa? Hyvä. Siis, olipa kerran kaunis prinsessa ja paha noita.
– Oliko se noita oikein paha?
– Oli. Tämä noita oli erityisen kuuluisa ilkeydestään.
– Sitten se on liian pelottava. Minä en pidä 
vaarallisesta ja karmeasta. Kerro joku muu satu.

Näin alkaa Timo Parvelan kirjoittaman ja Virpi Pennan kuvittaman satukirjan, Hyvän mielen iltasatuja, ensimmäinen satu, joka on nimeltään Kerro satu. Kirja sai meillä aikaan sen, että äitiä alkoi hymyilyttää heti lähdöstä ja kuulijakunta vaati uskollisesti joka ilta vuorossa seuraavana olevaa satua, jonka nimi oli muistettu kysyä ja painaa mieleen jo edellisenä iltana.

Kirjan sadut ovat sellaisia, kun sadut nyt yleensä ovat: välillä vähän pelottavia, kuten Kauhea susi, tai muuten ikäviä, kuten Kiusankappale. Onnellinen loppu löytyy tietysti kaikista, ja jokunen noita ja prinsessakin. Ovat nämä sadut sitten kyllä vähän erilaisiakin kuin monet muut: niin mielikuvituksellisia, ettei juonikulkuja ja tarinan lopputulosta välttämättä osannut arvata, ja niin hauskoja, että ääneen lukeminen oli välillä naurun takia vaikeaa. Parhaimmat naurut taitaa aikuiselle tulla monista lapsiperheen arkisista tilanteista, jotka naurattavat lähinnä silloin, kun tapahtuvat jollekin muulle tai kun sattumuksista on jo kulunut sopivasti aikaa…

Kenkäkaupassa Anna ei halunnut nauhakenkiä, koska niissä oli
nauhat. Tarrakenkiä hän ei huolinut, koska niissä oli tarrat. Punai-
sista kengistä hän ei pitänyt, koska ne olivat punaiset. Keltaiset
kengät hän olisi ottanut, jos ne olisivat olleet punaiset.
– Saanko minä nuo siniset? kysyi Anna.
– Et saa, vastasi äiti.
– Minä haluan, kiljui Anna.

Antti halusi rallitakin. Sellaisen missä oli numero. Tismalleen sa-
manlaisen kuin päiväkodin Eliaksella. Sellaisia takkeja oli kaupassa
vain yksi ainoa kappale. Antti halusi sen.
– Et saa, yritti isä.
– Minä haluan, nyyhkytti Antti.

Anna, äiti, Antti ja isä tapasivat jäätelöpaikan edessä. Annalla oli
jalassa siniset sandaalit. Antin uuden talvitakin hihat ulottuivat
kyynärpäihin.
– Kivat ja käytännölliset talvikengät, isä ihasteli Annan uusia 
kenkiä.
– Onpa mukavasti kasvunvaraa, äiti sanoi ilahtuneena Antin
uudesta talvitakista ja yritti venyttää sen hihoja.

Jos yhtään hymyilytti ja alkoi kiinnostaa miten ostosreissu etenee, löytyy vastaus sadusta Ei saa!. Myös kuvituksen takia kannattaa tämä kirja avata. Se on hauskaa ja osuvaa, ja sisältää paljon yksityiskohtia, joita on kiva lasten kanssa tutkiskella.

Osa tarinoista on aiemmin ilmestynyt Anna ja Antti -sarjan teoksissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti