10. lokakuuta 2014

Ruuska, Kerttu: Elsa uimahallissa

Kuvitus Nadja Sarell

Oppi&ilo 2014
Uimahalliin tutustuminen oli meillä hetki sitten ajankohtaista, ja kuin tilauksesta saapui kirjastoon aihetta sivuava uutuus. Kirjan Elsa on lähdössä ensimmäistä kertaa uimahalliin äidin ja pikkuveljen kanssa, ja asiaan liittyy tietysti monenmoista uutta, ihmeellistä ja jännittävää.

Mitäköhän kaikkea sinne uimahalliin tarvitaan mukaan? Ainakin pyyhkeet, uimapuvut ja laudeliinat, ja kertyy sinne äidin kassiin aika paljon muutakin tavaraa. Mitä sitten täytyy tehdä ennen kuin pääsee itse altaalle? Pukuhuone on jännä paikka kaappeineen, ja avaimessa on hauska avaimenperä. Suihkussakin käydään ennen uima-altaita, ja lopulta sitten päästään pulikoimaan. Elsa harjoittelee hienosti vedessä liikkumista ja olemista.

Kaikkea uimahallireissuun liittyvää kuvaillaan perusteellisesti tässä hauskasti kuvitetussa ja tiedontäyteisessä kuvakirjassa. Lopuksi vielä kerrataan mitä kaikkea sitä mukaan tarvittiinkaan, mitä kuuluu uimahallin sääntöihin ja millä tavoin lapsi voi opetella vedessä olemista. Ainakin koelukija, innokas 5-v., jaksoi kuunnella, katsella ja omaksua tiedon tarkkaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti