...Poliisi etsii kahta 30.7. kadonnutta tyttöä. Etsityt ovat 12-vuotias Matilda Salmi ja luultavasti samanikäinen Carita, jonka sukunimeä ja henkilöllisyyttä ei tiedetä...
Matildalla on vihkollinen keksittyjä tytönnimiä. Sellaisen kuuloisia, että sen nimiset olisivat varmasti hyviä kavereita. Todellisuudessa kavereita ei ole, koska samalla luokalla on Jarna, joka jostain syystä kiusaa, ja on saanut kaikki muutkin Matildaa vastaan. Kotona Matildalla on äiti ja isä – tai siis oikeastaan ei ole, sillä molemmat reissaavat paljon työn takia. Rahasta ei ole puutetta, mutta yhteisestä ajasta kyllä. Äiti on sitä mieltä, että viikon loma "laatuaikaa" ja shoppailureissu kyllä korvaavat kaiken, ja Matildahan kyllä pärjää, kun on niin reipas ja omatoiminen. Matilda taas on oppinut, että äidille on turha edes yrittää kertoa mitään, on parempi vaan näytellä reipasta ja omatoimista, ja vihkollista keksittyjä kaverien nimiä.
Carita elää vaarinsa kanssa eristyksissä saaressa. Ulkopuolella on paha maailma, ja vaari uskoo suojelevansa Caritaa siltä, kun ei päästä tätä minnekään, ei edes kouluun. Omaa tytärtään, Caritan äitiä, vaari ei pystynyt suojelemaan, joten Caritan kanssa hän on erityisen tarkka. Vaari on ankara, ja Carita on oppinut, että tottelemalla pääsee kaikkein helpoimmalla. Kun vaari eräänä päivänä tuo Caritalle kaveriksi Matildan, ja lukitsee oven jälkeensä, muuttuu molempien tyttöjen elämä. Matilda ei tyydy kohtaloonsa vankina, vaan järjestää tytöt pakoon, mutta mitä tehdä, kun edes oma äiti ei usko tapahtunutta. Ei kai poliisikaan sitten uskoisi, joten parempi vaan jatkaa pakomatkaa.
Samuelin elämän ulkoiset puitteet ovat yhtä hyvät kuin Matildankin. Isä on terveyskeskuksen ylilääkäri, ja perheellä on varaa kaikkeen mitä sattuu haluamaan. Isä tosin voisi yhtä hyvin asua terveyskeskuksessa, koska ei häntä juuri hulppeassa kotitalossa näy. Äiti taas on vähän ylisuojeleva ja tuntuu pitävän Samuelia ihan lapsena, vaikka hän ei sellainen omasta mielestään enää ole. Perhe on muuttanut isän työn perässä jo monta kertaa, ja Samuel on oppinut pärjäämään uusissa kouluissa, ja etsimään uusia kavereita. Viimeisimmän muuton jälkeen hän on kyllä sitä mieltä, että parempi vaan olla yksikseen, kun kohta kuitenkin taas muutetaan. Yöllisillä salaisilla retkillä Samuel löytää tukikohdakseen syrjäisen käyttämättömän mökin. Muut yölliset puuhailut eivät päivänvaloa kestäisikään, ja Samuel saa jonkinlaista tyydytystä siitä, ettei ole se kiltti ja nuhteeton ylilääkärin poika, joksi häntä luullaan.
Anders asuu äitinsä kanssa vuokrakerrostalossa ja on tottunut huolehtimaan itsestään. Äiti on uupunut yrittäessään pärjätä yhteiskunnan maksamilla pienillä tukisummilla, eikä usein jaksa enää edes nousta sängystä. Parempi kotona kyllä on olla kuin perhekodissa, josta Andersilla myös on kokemusta. Syksy ja koulun alku lähenee, eikä Anders odota sitä yhtään sen innokkaammin kuin Matilda tai Samuelkaan, koska siellä kiusataan. Koskaan ei tiedä löytääkö päänsä vessanpöntöstä vai kuralätäköstä. Anders on huomannut paikkakunnan uuden pojan, Samuelin, ja seurailee tämän yöllisiä puuhia. Elättelee pientä toivoa mahdollisesta kaverista, vaikka laittomuuksia hän ei kyllä hyväksy. Lopulta pojat tutustuvat, varsin vastentahtoisesti, ja autio mökki yhdistää lopulta kaikki neljä. Onko pojista tytöille apua vai haittaa ja kuka löytää karkulaiset ensimmäisenä?
Pako on pieni ja lyhyt kirja, jonka sisältöön kirjailija on saanut mahtumaan paljon asiaa ja tapahtumia. Erilaisista lähtökohdista tulevat nuoret kohtaavat toisensa ja kokemus taitaa olla hyvin silmiä avaava. Ulkoiset puitteet eivät välttämättä kerro mitään siitä miten ihmisillä todellisuudessa menee, eikä hyväosaiselle toisaalta välttämättä tule edes mieleen, että jollakulla toisella voi olla vaikeuksia. Aina on myös mahdollista oppia ja muuttaa asioita, ainakin omalla kohdallaan. Jos saa mahdollisuuden ymmärtää, että elää voi eri tavallakin kuin siihen asti, tai eri tavalla kuin vaikka omat vanhemmat, voi muutos olla jo aluillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti