Kansi: Aino Ahtiainen
Kuronen, Kirsti: Pönttö |
Löysin jälleen uuden määritelmän. Se on säeromaani. Jos tahdot tietää, mitä se tarkoittaa, lue Kirsti Kurosen Pönttö. Tai Aamulehden juttu, jossa kirjailija kertoo teoksestaan.
Lainasin kirjan Huittisten kirjastosta. Siellä teos oli sijoitettu runokirjojen joukkoon, Porissa se näkyy olevan romaanihyllyssä. Kustantajan antama luokka on tietysti romaanin, runokirjat liikkuvat heikommin.
Käsissäni on hieno teos. Minulla oli suunnattomia vaikeuksia poimia siitä vain jokin yksittäinen sitaatti, en millään meinannut osata valita, minkä kohdan ottaisin. Lainasin lopulta tähän kokonaisen sivun tekstiä, mieluusti olisin kopioinut koko kirjan.
Teoksen alkutilanne on moneen kertaa kaluttu: päähenkilön koulu on loppunut ja hän on uuden edessä. Kaikki on epäselvää ja levällään.
Täysi-ikäinen, mitä se tarkoittaa?
Vasta viidesosa elämästä nähty,
olettaen että saa yhtä pitkän elämän kuin mummu.
Pikemminkin vajaavuotinen, ellei peräti tyhjäikäinen,
ontto ja autio, kolisee ja kaikuu
kukaan ei tule täydeksi.
Paitsi tuo jumalaton täytekakku,
täyteläisessä täydellisyydessään
silkka mahdottomuus, epätosi.
Kakut kuvittelevat itsestään liikoja
koska niille on annettu tärkeilevä paikka
siirtymäriiteissä:
ristiäiskakku rippikakku
valmistujaiskakku kihlajaiskakku
hääkakku hautajaiskakku
helvetillinen määrä
arvonsa tuntevia kakkuja
naminami, en syö!
Kurosen päähenkilö vetäytyy kerhohuoneelle. Siellä hän kuluttaa aikaansa seuraamalla pikkulinnun pesintää televisioruudun välityksellä. Päähenkilön nimi on Luna. Luna seuraa Arja-tiaista. Minä seuraan runoilija Arja Tiaisen tuotantoa. Lunan kanssa minulla on yhteisiä ystäviä, kuten Tove ja Vilja-Tuulia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti