24. elokuuta 2017

Iloinen koulutie : Suomen lasten koulurunot

Toimittanut Ismo Loivamaa
Kuvat Rudolf Koivu
Minerva 2017, 55 s.





Koulut ovat taas alkaneet. Toivon, että kaikkien koulutaival olisi iloinen, kuten seuraavassa Immi Hellénin runossa, josta myös teoksen nimi on poimittu.

On joutuneet päivät jo syksyiset.
Käy metsäpolkua pienoiset [..]

Puut metsän lapsille nyökkivät
kuin ainakin armaat ystävät.

Syystuuli luo ruusuja poskillen.
He kulkevat riemuiten, laulellen.

Vaikka joskus se käy kautta notkojen
ja kautta jylhien rotkojen,

tää nuorten iloinen koulutie
maan kaikista teistä parhain lie.


Immi Hellénin lisäksi koulurunoja ovat kirjoittaneet monet nimitutut: Sakari Topelius, Marjatta Kurenniemi, Kaarina Helakisa, Tittamari Marttinen, Jukka Itkonen, Pia Perkiö, Kaija Pakkanen ja Elina Karjalainen. Rakastin aikoinaan Uppo-Nallea yli kaiken, ja ilahduin vielä nytkin, kun nyt törmäsin tuttuun nalletekstiin: "Koulutietä kulkiessas, nalle aina muista, ettei kadun jäätiköllä takatassut luista, ettei kynä putoa ja ettei kirja puutu [..].

Immi Hellén oli syntynyt vuonna 1861- Valikoiman runoilijoista nuorin, Tittamari Marttinen, syntyi reilut sata vuotta Immin syntymän jälkeen. Tästä lähtökohdasta on helppo arvata, että myös runot ovat hengeltään erilaisia. Vaihtelua tuo myös runojen pituus, mukana on sekä pitkiä että pätkiä. Olisin kaivannut runojen yhteyteen jonkinlaista ajoitusta, vaikkapa runoilijan syntymävuotta. Vanhin tekijän nimen yhteydessä esitetty runo lienee Topeliuksen (synt. 1818) käsialaa, lisäksi teokseen on valittu kaksi kansanrunoa.

Runojen nimistä osa on huisin houkuttelevia. Vai mitäs pidät näistä:
Pelastusliiveillä pulpettiin
Sanakin voi riittää
Toivoisin, että asuisin Kuussa
Koulutaksi Myssylään?

Kirjan kuvituksena on käytetty Rudolf Koivun piirroksia, joista ei valitettavasti kerrota mitään, ei edes sitä, onko sivulle painettu koko työ vai jokin yksityiskohta laajemmasta kuvasta. Tekijän nmikirjaimet näin vain kolmessa kuvassa. Neljännessä niistä oli näkyvissä yläreuna.

Ismo Loivamaan Lastenruno-sarjassa on aiemmin ilmestynyt : Kas kuusen latvassa : Suomen lasten runolipas, Jos sul lysti on : Suomen lasten leikkirunot, Unen sinistä maata päin : Suomen lasten tuutulaulut ja iltarunot, Soita, soita sinikello : Suomen lasten kesärunot, Sitten leikitellään kuusen alla : Suomen lasten joulurunot sekä Maan korvessa kulkevi lapsosen tie: Suomen lasten enkelirunot.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti