Lohikäärmeistä polveutuvat ihmiset, drakit, elävät omissa laumoissaan eristyksissä muusta maailmasta. Päivänvalolla on kiellettyä lentää paljastumisen pelossa ja lauman säännöt ovat muutenkin tiukkoja. Drakien suurin salaisuus on heidän kykynsä ottaa ihmishahmo, ja koko heidän olemassaolonsa voisi olla uhattuna, jos salaisuus paljastuisi.
Drakien suurimpia vihollisia ovat lohikäärmeenmetsästäjät. Ihmiset, jotka jo vuosisatojen ajan ovat metsästäneet ja tappaneet drakeja ja myyneet saaliinsa enkroille. Enkrot janoavat drakien lahjoja: kykyä löytää jalokiviä maan alta, panssarinvahvaa ihoa ja lohikäärmeenveren voimaa.
Jacinda on jo pitkään tuntenut itsensä erilaiseksi, jopa kaltaistensa eli drakien joukossa. Ja erilainen hän onkin. Jacinda on vuosisatoihin laumansa ensimmäinen tulensyöksijä, ja se on äärimmäisen voimakas ja arvokas erityistaito. Siitä hetkestä kun asia tuli lauman tietoon on Jacinda ollut niin koko lauman kuin sen tulevan hallitsijan silmäterä. Jacindaa erityisasema ei houkuta. Tuleva hallitsija Cassian voisi jopa olla ihan sopiva puoliso, jos valinnan saisi tehdä itse, mutta kun asia on ennalta määrätty, nousee Jacindan kapinahenki…
Jacindan rikottua riittävän monta sääntöä hänen äitinsä tekee päätöksen. Hän kokoaa jäljellä olevan perheensä, Jacindan ja tämän kaksoissiskon ja pakenee lauman luota kaupunkiin. Paikaksi valikoituu kuuma ja kuiva aavikko, jossa äidin mielestä Jacindan olisi helppo luopua drakipuolestaan ja antaa sen kuihtua pois. Drakin luonnollinen ympäristö kun olisi veden ja vuorien lähellä, elävän, kostean ja rikkaan maaperän äärellä. Aavikolla ja ihmisnuorten kansoittamassa koulussa Jacinda kärsii, ja sisko, Tamra, kukoistaa. Tamra ei ole koskaan kokenut muodonmuutosta drakiksi, eikä siten ole tuntenut sopivansa drakiyhteisöön. Nyt hän tuntee ensimmäistä kertaa olevansa omiensa joukossa.
Yllättäen Jacinda löytää uudesta elämästään yhden asian, johon hän tuntee suunnatonta yhteyttä, jonka lähellä hänen drakinsa virkoaa ja hän tuntee taas elävänsä. Tuo asia on ainoa, joka saa hänet jäämään kaupunkiin ja tuo asia – tai ihminen – on komea Will. Tuntuu siltä, että myös Will tuntee oudon yhteyden, joka näyttää vetävän heitä vastustamattomasti toistensa puoleen. Hankalaa on, että Jacindan draki todella herää Willin läsnäollessa ja hänellä on suunnattomia vaikeuksia saada pidettyä itsensä ihmismuodossa. Toinen hankaluus on se, että Will on lohikäärmeenmetsästäjien sukua, eikä siis todellakaan ihminen, jonka kanssa Jacindan pitäisi olla missään tekemisissä.
” Kaivattu värinä alkaa rintakehästäni, leviää sisuksiini. Ihoni herää eloon.
Pääni kääntyy, katseeni pyyhkii luokkaa,
pysähtyy sisään astuvaan Williin.
…Olen odottanut liian kauan sitä, että keuhkoissani alkaisi kiristää,
sydämeni hakkaisi ja painautuisi rintakehää vasten.
Olen odottanut liian kauan sitä, että lohikäärme sisälläni herää.”
Riskeeraako Jacinda koko lajinsa suurimman salaisuuden yhden pojan tähden? Jääkö hän äidin ja siskon kanssa aavikolle vai olisiko laumaan palaaminen vielä mahdollista? Ja mitä mieltä perheen paosta on taakse jätetty lauma? Se ei taida tyytyä silmäteränsä katoamiseen ilman toimenpiteitä. Onko äidin valitsema pakopaikka riittävän hyvä, vai onnistuuko joku, esimerkiksi Cassian, jäljittämään Jacindan?
Sophie Jordanin Liekki-trilogian ensimmäinen, samaa nimeä kantava osa tutustuttaa lukijan drakien maailmaan ja päähenkilö Jacindan elämään. Paljon peruuttamattomiakin asioita tapahtuu ja seuraavissa osissa jää nähtäväksi miten Jacindan tulevaisuus muotoutuu, mitä hän itse päättää tehdä sen muovaamiseksi ja miten käy hänen läheistensä ja drakien ylipäänsä.
Jacindan muutos ihmishahmosta drakiksi kuvataan mahtavasti. Jokaisen luun muovautuminen, kasvonpiirteiden ja ihon muutos, siipien tuleminen esiin, ja nautinto, jota hän tuntee lentäessään vapaana. Kirjailija on aiemmin kirjoittanut lukuisia historiallisia romaaneja sekä kauhuromantiikkaa. Liekki on hänen ensimmäinen nuortenromaaninsa, josta ei myöskään romantiikkaa puutu. Jacindan ja Willin kohtaamiset ovat sitä täynnä ja ne on kuvattu erittäin intensiivisinä.
Kritiikkiä saa kirjan suomen kielen viimeistely. Tekstissä on paljon häiritseviä virheitä: lauseista puuttuvia sanoja, sanojen vääriä muotoja, väärin kirjoitettuja sanoja. Tekstin ymmärrystä virheet eivät haittaa, mutta vähemmän mukavan ne tekevät lukukokemuksesta, joka tarinan puolesta on erittäin nautittava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti