9. elokuuta 2013

Kallioniemi, Tuula: Aapinen

Otava (2013)
 Kuvittanut Jii Roikonen

Reuhurinteen alakoulusta tutut hahmot ovat siirtyneet nyt kuvakirjamuotoon. Tosifaneille löytyy kaupoista myös monenlaista oheiskamaa, kuten aakkosmuistipeli ja koulumuistokirja.

Reuhurinne on todellinen kyläkoulu, pieni ja idyllinen. Oppilaita ei välttämättä ole joka luokalla kuin yksi, mutta toki tarinassa vilahtelee muitakin kuin lapsia. Kaikki tyypit on esitelty kuvan kanssa heti ensimmäisellä aukeamalla. Itse tarina alkaa siitä, kun viisivuotias Eemeli ja ekaluokkalainen Tötterö ovat leikkimässä koulun pihalla. Eemeli huomaa, että koulun ikkunassa vilahtaa jotain. Onko se aave? Siitä pitää ottaa tietenkin selvä!

Tarinan ohessa sivuilla esitellään tietyillä kirjaimilla alkavia sanoja. Isomummo osoittautuu ensiluokan diivaksi. Ennen kuin hän lähtee diskoon ja laulaa dueton Doriksen kanssa, hän suihkauttaa kainaloon hiukan deorodanttia ja asettaa päähänsä diadeemin. Ihana yksityiskohta on, että myös pienen kirjankäyttäjän omalle käsialanäytteelle on varattu tilaa.  

1 kommentti:

  1. Varmaan hyvä kirja meidän lukemisesta kiinnostuneelle viskarille. Kiitokset muistutuksesta. Oheiskaman kyllä kirjakaupassa huomasin, mutta itse kirjan vilkuilu jotenkin unohtui :D.

    VastaaPoista