Kirsti Kurosen Paha puuska on lyhyt (75 s.) runomainen kertomus hyvin vaikuttavalla sisällöllä. Tarina on todentuntuinen ja uskottava kuvaus läheisen menettämisen kokemuksesta, ja siitä epätoivosta, kun jälkeen jääneisiin kysymyksiin ei löydy vastauksia, mutta myös surusta selviämisestä ja elämän jatkumisesta. Koskettavasti Kuronen tuo esiin myös nuoren elämän kipukohtia. Niitä asioita, jotka saattavat myllertää mielessä aiheuttaen suurtakin ahdistusta, pahoja puuskia.
pahasta puuskasta ei koskaan tiedä
aina se yllättää:
tulee sunnuntaiaamuna sänkyyn
tai Pessin kanssa lenkillä
kesken Kaupungin valojen
uimahallissa
Pohjantähden alla
koulun ruokalassa
jyrkänteellä
juhannuksena
voitetun matsin jälkeen
kun makaan nurmikolla ja tarkkailen siilejä
siinä minä pelkään elämää
säikyn tulevaa
jos ei ketään koskaan
jos väärät lauseet
jos astun ohi
jos en tyydy
jos kummajainen
arvotonta
ulkopuolista
nollafiilis
paha puuska
aina onnistumista väkevämpi
aina pikimusta, iloton
Hillan veli, Lauri, menee junan alle koulun jälkeen, seiskaluokan ekana päivänä. Vuotta vanhempi Hilla on aina pitänyt pikkuveljeä vähän ärsyttävänä, tyyppinä jolla on oudot kiinnostuksen kohteet ja jonka toivoisi mieluummin pysyvän poissa tieltä, mutta ei sen nyt kuolla olisi kuulunut! Ja olihan se tärkeä, ei vain tullut sille sitä sanotuksi. Ensimmäisenä Hillan pään täyttävät kysymykset: mitä ihmettä tapahtui, mitä se oikein ajatteli, miksi?
syksy talvi kevät
hälläväliä kaikki
paitsi Laurin pään ymmärtäminen:
pakko selvittää, kysellä, tietää
miksi helvetissä, miksimiksimiksi?
ei yhtäkään järkevää vastausta,
pelkkä ruma ja pusertava turhuus
miettikää, turhuus!
Varmaa tietoa Laurin aivoituksista ei ole kellään. Kukaan ei ole huomannut mitään etukäteen, mutta kaikki miettivät ja kyselevät samoja asioita. Oliko se tahallista, oliko se vahinko ja voiko asiasta syyttää jotakuta? Olisiko pitänyt huomata jotain, tehdä jotakin toisin, pystyä estämään? Oliko kyseessä pitkään hautunut päätös vai hetken mielijohde – paha puuska? Perhe, ystävät ja sukulaiset yrittävät ymmärtää ja selviytyä jokainen tavallaan.
Hilla on ottanut tavakseen istua metsässä Laurin näyttämällä kivellä vain kuulostelemassa metsää. Hassu harrastus, eikä hän ikinä Laurille myöntänyt, että veljen idea olikin hyvä, mutta nyt se tarjoaa sekä hyvän paikan purkaa rauhassa ajatuksiaan että saada yhteys veljeen. Kivellä Hilla ensimmäisen kerran "kuulee" Laurin äänen, ja siitä eteenpäin Lauri kulkeekin Hillan mukana elämän isoissa ja pienissä tapahtumissa.
hengittelen hetken ja toisen
ja kuulen sen
ne odottaa sua koulussa
kannattais mennä
turpa kiinni, sä olet kuollut!
vedän jalat kippuraan
painan posken polveen
ja alan nyppiä sammalta
sori, en mä ollut tarkoituksella tyly, sano jotain
ei sammalta saa nyhtää, se on ikiaikaista
olisikin
Hillan ja vanhempien ensimmäinen vuosi menee sumussa, mutta sitten alkaa helpottaa. Tavalla tai toisella kaikki jatkavat elämäänsä ja Lauria muistellaan lämmöllä vuosienkin päästä. Hän ei koskaan unohdu, vaikka suru ja ikävä vähitellen helpottavatkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti