Maan korvessa kulkevi lapsosen tie : Suomen lasten enkelirunot

Toimittanut Ismo Loivamaa

Kuvat Rudolf Koivu

Minerva 2016

Ismo Loivamaa kirjoittaa teoksensa jälkisanoissa, että lasta suojelevat lempeät enkelit ovat aina kuuluneet suomalaiseen lastenrunouteen. Enkelirunot ovat hänen mukaansa säilyttäneet suosionsa, vaikka uskonnollisuus on hävinnyt muusta lastenkirjallisuudesta. Tähän kokoelmaan runoja on valikoitu monelta tekijältä. Nimet ovat tuttuja: Immi Hellén, Anna-Mari Kaskinen, Kaarina Helakisa, Z. Topelius... Myös suomalaisia kansanrunoja on mukana. Ilahduin tavattomasti, kun törmäsin kirjassa peruskoulun ensimmäisellä luokalla ulkoa opeteltuun kansanrunoon, josta muistin nyt enää vain alun "Ensimmäinen enkeli, toinen tonkeli, kolmas kovanokka..."

Tietysti kokoelmasta löytyy myös nimiruno Maan korvessa kulkeva lapsosen tie. Hiukan yllättäen mukaan oli otettu myös synkänsorttinen kolmas säkeistö, jota harvoin esitetään.

Kirjan kuvituksena on käytetty Rudolf Koivun (1890-1946) maalauksia. Koivun kuolemasta on tullut kuluneeksi 70 vuotta. Povaankin, että näemme Koivun kuvitusta tulevina vuosina entistä enemmän. Tekijänoikeushan päättyy, kun tekijän kuolemasta on kulunut 70 vuotta.

Kannesta ja kirjan graafisesta ulkoasusta kerrotaan sen verran, että työstä vastaa Taittopalvelu Yliveto. Henkilöitä ei nimetä. Ulkoasultaan teos on kovin perinteinen, ei kuitenkaan kömpelö. Oletan, että tekijät pyrkivät säilyttämään  Rudolf Koivu -tunnelman myös kirjan ulkoasussa.

Kuvituksesta olisin kernaasti tahtonut tietää enemmän. Jossain kuvassa tekijän nimikirjaimet ovat näkyvissä. Niiden sijainnin perusteella voi päätellä, että kuvassa on koko teos, mutta onko kuvituksena käytetty myös yksityiskohtia jostain suuremmasta työstä?
  

Laulua kuonoon, joulua tassuun

Tarina ja laulunsanat Tuula Korolainen
Sävellykset ja nuotit Timo Klementtinen
Leikkiohjeet Ulla Piispanen
Kuvat, ulkoasu ja kansi Marjo Nygård
Lasten Keskus ja Kirjapaja 2016

Timo Klementtinen ja Tuula Korolainen: Laulua kuonoon, joulua tassuun

Tarkoitukseni oli esitellä aivan eri teos, mutta sen saatavuudessa oli ongelmia, ja päädyin selailemaan Tuula Korolaisen tuotantoa. Se on mittava. Blogikirjoitukseen valikoitui Laulua kuonoon, joulua tassuun. Ja ennakkotietona kerrottakoon, että Korolainen on mukana myös seuraavaksi esittelemäni teoksen tekijäryhmässä.

Ylipäätään esiteltävien teosten valikoiminen on haastavaa. Uusien kirjojen tulva on loppumaton, ja hyllyjen uumenistakin olisi välillä mukava nostaa joku hiukan vanhempi teos. Mutta nyt asiaan, siis kirjaan. Timo Klementtinen on säveltänyt Laulua kuonoon, joulua tassuun -teosta varten 14 Tuula Korolaisen runoa, jotka on julkaistu kirjana Kuono johti joulua (2006). Takakansitekstissä luvataan, että laulujen säestys on merkitty helpoin sointumerkein.

Lauluaa kuonoon, joulua tassuun on joululaulukokoelma ja nuottikirja, mutta se ei ole pelkästään joululaulukokoelma ja nuottikirja, sillä lauluihin on liitetty leikkiohjeet ja laulujen väliin Korolainen on kirjoittanut kehystarinan. Kirjaa voi käyttää joustavasti vaikkapa joulujuhlaohjelman pohjana. Timo Klementtinen toimii Suomen musiikkioppilaitosten liiton toiminnanjohtajana, joten voisin kuvitella, että teos vastaa erityisesti oppilaitosten tarpeisiin.

Teos sisältää CD-levyn, jossa esitetään kaikki kirjan laulut. Luulenpa, että tämä levy soi myös monessa kodissa.

Mäyräkoirat ovat lähellä sydäntäni, joten innostuin tietysti laulusta, jonka nimi on Mäyräkoira kertoo.

Mieleenjäävin biisi taisi kuitenkin olla Joulu tuntuu turkissa.

 

Laulua kuonoon, joulua tassuun on kaikin puolin ammattitaitoisesti tehty. Heti ensiselailusta alkaen sen ulkoasu viehätti minua. Kehystarinan olisin toivonut ilmavammin esille, ja mieluusti myös isommalla kirjasintyypillä painettuna, mutta ymmärrän, että tekijöiden on tarvinnut tehdä valintoja. Sivumäärä on nyt 55. Marjo Nygårdin kuvitus on saanut ansaitsemansa runsaan tilan.

Kirjan lopussa tekijät esittävät kiitokset Pelle Miljoonalle ja Ari Taskiselle. Arvaatko miksi?

Riddell, Chris: Ada Gootti ja hiiren haamu

Gummerus 2015
Englanninkielinen alkuteos Goth Girl and the Ghost of a Mouse
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Muuan hiiri muistelee -kirjasen suomentanut Kristiina Drews

Ada Gootti asuu valtavassa Kalmatollon kartanossa isänsä lordi Gootin kanssa. Lordi Gootti on hurjan kuuluisa pyöräilevä runoilija, jonka harrastuksiin kuuluu myös potkuhevosratsastus ja puutarhatonttujen posauttelu väkipyssyllä. Adan äiti - kaunis thessalonikilainen nuorallatanssija - on kuollut traagisessa onnettomuudessa Adan ollessa vielä vauva, eikä lordi Gootti ole päässyt yli rakkaan vaimonsa menetyksestä. Ada muistuttaa kovasti äitiään, mikä on saanut lordin omaksumaan erikoislaatuisen uskomuksen siitä, että lasten tulisi kuulua, muttei näkyä. Ada ymmärtää, että hänen näkemisensä saa isän surulliseksi, mutta ei hän silti mielellään käytä isoja, kömpelöitä ja ennenkaikkea äänekkäitä saappaita, joiden aiheuttaman metelin ansiosta isä pystyy välttelemään häntä.

Isän kanssa vietettyjä viikottaisia teehetkiä lukuunottamatta Ada on kartanossa aika yksin. Omalaatuisia palvelijoita ja tiuhaan vaihtuvia kotiopettajattaria kyllä riittää, mutta samanikäisiä kavereita ei ole. Eräänä yönä Ada tutustuu Ishmaeliin, joka on hiiri. Tai itseasiassa oli hiiri, kunnes sai surmansa loukussa ja on nyt hiiren haamu. Jostain syystä Ishmael on jäänyt kummittelemaan kartanoon, eikä kukaan muu kuin Ada pysty näkemään sitä. Ada ja Ishmael lähtevät seikkailemaan valtavan kartanon vanhaan käyttämättömään osaan ja yhtä valtavaan ja sokkeloiseen puutarhaan, josta löytyykin monenlaista yllättävää.

Eräällä yksinäisellä aamiaisella Ada tapaa yllättäen kaksi omanikäistään lasta, joiden mukana hän pääsee salaperäiseen Ullakkokerhoon. Siellä kokoontuu kartanon nuoria palvelijoita ja työntekijöiden lapsia, eikä kartanonherran tytärtä ole tietenkään koskaan kutsuttu mukaan, vaikka hän on kovasti kavereita kaivannutkin. Ullakkokerhon porukka alkaa huomata kartanon tiluksilla epäilyttäviä tapahtumia, joihin tuntuu liittyvän kartanon sisäriistanvartija Nurjamaa. Lordi Gootin jokavuotinen sisämetsästyksen ja metaforisen polkukisan päivä lähenee, ja tänä vuonna Nurjamaan hoitamissa järjestelyissä vaikuttaa olevan jokin pielessä.

Kartanon fantastisen erikoinen väki ja kirjan tarina ihanan outoine käänteineen imaisee lukijan tehokkaasti mukaansa. Koskaan ei tiedä mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu ja sivua kääntämällä saattaa löytää itsensä mitä eriskummallisimpien hahmojen seurasta. Niin kuvittajana kuin kirjailijana tunnetun Chris Riddelin mustavalkopiirrokset ja luvun aloittavat koristeelliset anfangit sopivat hienosti kirjan goottiromanttisen tummaan tunnelmaan. Sarjasta on suomennettu tämän lisäksi kaksi osaa: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit sekä Ada Gootti ja Humisevan karju.




       

Gummerus 2016

 

 

Itkonen, Jukka: Hirvi irvistää

Tekstit Jukka Itkonen
Kuvitus ja tekstaus Matti Pikkujämsä
Lasten keskus 2016

Hirvi irvistää on runokuvakirja, jossa vilistää juuri niitä samoja elukoita, mitä maassamme esiintyy. Koalaa, pingviiniä tai jääkarhua ei sivuilla näy. Rajaus ilahduttaa, sillä monta kertaa lastenkirjoissa esitellään kaikkia muita kuin kotoisia eläinlajejamme.

Eläimet esitetään perinteisesti. Oravalla on käpy käpälissä, ketulla kana hampaissa. Itse asiassa citykettujen ja kotikanaloiden yleistyessä voi joku muheva kana päätyä repolaisen suuhun. Paitsi että tämä kirja ei puhukaan perinteisesti repolaisesta, kettu on tuliturkki.

Kettu, tuliturkki
      aidan takaa kurkki
näkyisikö pihamaalla
nam, nam, syötävää.
Sulavasti niin kuin tali,
      pujottautui aidan ali.
Ja kohta oli hampaissa
jo kana muheva.

Joka aukeamalla on kaksi eläintä, joten vajaassa viidessakymmenessä sivussa ehditään esitellä aika liuta eläinlajeja. Vain muutama laji on päässyt kahteen eri runoon. Hirvi irvistää on myös tietokirja. "Kiven päällä sisilisko häntää viputtaa. Jos se säikkyy kovasti, se voi sen tiputtaa. Hännänpätkä kiven päälle muistoksi vain jää."

Matti Pikkujämsän tekstaus antaa runoille viimeisen silauksen. Runo kesäkissasta toivottavasti koskettaa muitakin.

Viimeinen runo on erityisen hieno. Kaikille löytyy oma paikka!

Mutta mille se hirvi oikein irvistää? Hanki kirja käsiisi ja selvitä asia itse.

Tiainen, Marja-Leena: Poika joka katosi

Marja-Leena Tiainen: Poika joka katosi

Avain / BTJ Finland 2015

Poika joka katosi on selkokirja. Se perustuu Marja-Leena Tiaisen teokseen Poistui kotoaan (2005). Tiainen on itse kirjoittanut selkokirjan. Teoksen nimi ilmaisee hyvin, mitä kirjassa tullaan kertomaan, ja kerronta jatkuu tiiviinä, vaikka tekstin asettelu onkin ilmavaa, runomaista.

Lukija tavoittaa tunnelman, joka vallitsee kadonneen pojaan perheessä. Perheenjäsenet käsittelevät tilannetta kukin tavallaan. Ensimmäisistä joululahjoista katoamisen jälkeen iloitsee ainoastaan perheen viisivuotias, mutta vähitellen jäljelle jääneet jatkavat elämäänsä. Selkoteksissä suurimman roolin saa 18 vuotta täyttävä esikoistytär, joka olosuhteista huolimatta pyrkii elämään tavallista nuoren ihmisen elämää.

Suosittelen kirjaa täysi-ikäisyyden kynnyksellä eläville nuorille miehille ja naisille, myös teille, jotka ette kovin paljon lue. Tämä kirja on nopealukuinen ja ohut, sivuja siinä on vain 88 kappaletta.

Jukolan seitsemän poikaa ja Oma maa mansikka

Tammi on tänä syksynä aloittanut sarjan, jossa klassikkotekstit on mukautettu aivan pienille käyttäjille sopiviksi. Nämä Anne Vaskon värikylläiset ensikirjat puhuttelevat aikuistakin. Itse en pystynyt millään valitsemaan, kumman kirjoista esittelisin, joten päätin kertoa kummastakin.

Jukolan seitsemän poikaa :
luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan

Jukolan seitsemän poikaa : luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan
Kuvittanut Anne Vasko
Toimittanut Katariina Heilala
Graafinen suunntelu ja taitto Riikka Turkulainen
Sitaatit Aleksis Kivi
Tammi 2016

Oma maa mansikka = Smultronstället

Oma maa mansikka = Smultronstället
Kuvittanut Anne Vasko
Toimittaneet Katariina Heilala ja Leena Järvenpää
Ruotsikieliset tekstit Annika Sadelin
Graafinen suunnittelu ja taitto Riikka Turkulainen
Tammi 2016

Seitsemän veljestä on yksi lempikirjoistani. Omassa kirjahyllyssäni minulla on mummon antaman romaanin lisäksi Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä -kuvakirja ja Pertti Rajalan tekemä selkomukautus. Seitsemää koiraveljestä olen ostanut paljon lahjaksi. Aivan pienten lasten käsissä Kunnaksen kuvakirja ei kuitenkaan tahdo pysyä ehjänä. Sen sijaan Tammen kustantama paksulehtinen kuvakirja Jukolan seitsemästä pojasta on oivallinen tuliainen vauva- tai taaperoperheeseen. Vahvatekoinen kirja kestää kovia otteita ja tutustuttaa nuoren käyttäjänsä huomaamatta Kiven klassikkoon. Vanhemmille kirjassa on oma tietoaukeama, jossa kerrotaan Aleksis Kivestä ja tämän teoksista.

Alkuteoksen nimi on muuttunut hauskasti. Jukolan seitsemän poikaa on myös kirja numeroista. Siinä lasketaan Aapon sitomia saunavihtoja ja Laurin muovailemia savikukkoja. Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Lauri, Timo ja Eero tulevat nimitutuiksi. Tietoaukeamalla kerrotaan, etttä veljesten nimet ovat edelleen suosittuja. Tämän lauseen innoittamana tutustuin Väestörekisterikeskuksen nimipalveluun. Väestörekisterikeskuksen mukaan suosituin suomalaisen miehen nimistä on Juhani. Tällä vuosituhannella Juhaniksi on jo nimetty yli 30 000 poikaa. Simeon(i) ja Aapo näkyvät olevan kovassa nosteessa.

Jukolan seitsemän poikaa : luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan

Kohderyhmää silmälläpitäen veljesten elukat ovat saaneet suuren roolin. Valko-hevonen, koirat Killi ja Kiiski, Matti-kissa, kukko - ja jopa Männistön muorin kanat - marssitetaan sivuille. Lisäksi numeroita havainnollistetaan pienillä leppäkertuilla.

Kuvan hevonen on nimeltään Valko. Valkon väri yllätti, ja hevosia omistava ystävä kertoi, että hevosen väri voi muuttua vanhemmiten. (Kuva teoksesta Jukolan seitsemän poikaa : luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan.)

Lisää pieniä leppäkerttuja ja ilmeikkäitä yksityiskohtia löytyy Anne Vaskon toisesta uudesta paksulehtisestä kuvakirjasta Oma maa mansikka. Bongasin hevoskuvan myös siitä. Lieneekö kuvassa Valkon sukulaisia?

Oma maa mansikka

Oma maa mansikka = Smultronstället on kaksikielinen, kuten teoksen nimestä jo sopii päätellä. Värikkäiden kuvien lomaan on siroteltu pieniä runoja. Kun toisella sivulla on leikkiruno "Onko koira kotona?" leikkiohjeineen, kysytään viereisellä sivulla "Är hunden hemma?". Molemmat kotimaiset eivät kuitenkaan tee aukeamista raskaita, sillä tekstinsirpaleet ovat lyhyitä ja leikkiohjeet puolestaan präntätty pienellä kirjasinkoolla.

Oma maa mansikka

Nämäkin teokset saat käsiisi kirjastosta!

Kaksi kuvakirjaa: Kurittomat karhut ja rohkeat jänöt

McGee, Marni: Karhu ei saa unta

Kirjoittanut Marni McGee
Kuvittanut Sean Julian
Suomentanut Raija Rintamäki
Mäkelä 2015







Syksy saapuu ja karhuherran olisi aika käydä talvilevolle. Metsän muut eläimet valmistelevat talven ruokavarastojaan, kunnes alkavat ihmetellä karhun pesäluolalta kuuluvaa ärinää. Onkohan karhu vaarallinen? Karhu mörisee ja ulisee, kääntyilee ja kieriskelee, mutta ei saa millään unta. Ihmekös jos se on pahantuulinen!

Orava keksii, että karhulla on varmaankin nälkä. Reipas ja rohkea Laikku-jänis päättää hoitaa asian kuntoon, ja lähtee viemään sille valtavaa pinoa mustikka- ja sipulipikkelssileipiä. Ihan suunnitelmien mukaan tuo reissu ei mene, mutta lopulta Laikulle selviää karhun unettomuuden oikea syy, ja sille saadaan sopivaa apua. Ystävät auttavat aina.

Bates, Ivan: Karhu ja rohkea jänis

Kirjoittanut ja kuvittanut Ivan Bates
Suomeksi riimitellyt Raija Rintamäki
Mäkelä 2015

 

 

Oli kerran

karhu vähän

pahankurinen –

tavattoman

huonot oli

käytöstavat sen.

 

Nenäänsä se kaiveli

ja ruuan ahmi rumasti.

 

Ei koskaan

mistään kiittänyt,

ei pyytänyt se anteeksi.

 

Kaiken kukkuraksi

karhun mielihuvia

oli väijyä

ja säikytellä toisia...

 

 

Muut metsän eläimet alkavat saada tarpeekseen kurittomasta säikyttelevästä karhusta. Niiden mielestä leikki ei ole lainkaan hauska, ja karhu pitäisi saada jotenkin aisoihin. Kaikki ovat tästä yhtä mieltä, mutta kukaan ei halua vapaaehtoiseksi karhun taltutukseen – paitsi eräs pieni jänis. Jänis on vakuuttunut, että karhu ei ole tarkoituksella tuhma, vaan sille ei ole kukaan koskaan opettanut miten leikitään nätisti. Muita eläimiä epäilyttää ja naurattaa, olisiko noin? Jänis kuitenkin käy toimeen ystävällisyydellä, lempeydellä ja kärsivällisyydellä, ja arvatkaapa toimiiko se?

 

 

 



Itkonen, Jukka: Laulavat lenkkitossut - Urheilullisia liikuntarunoja

Lasten Keskus 2015
Runot Jukka Itkonen
Kuvitus Matti Pikkujämsä


Kehissä, molskeilla, radoilla, laduilla,
kentillä, kouruissa, altaissa, kaduilla
kilpaillaan, pidetään urheilukisoja,
toisinaan pieniä toisinaan isoja.


Jukka Itkosen runojen ja Matti Pikkujämsän kuvituksen myötä pääsee jokainen tutustumaan lajiin jos toiseenkin. Hauskoista runoista löytyy monentasoista liikkujaa kuntokävelijästä jääprinsessaan ja saadaan sitä lukea myös esimerkiksi eksyneen suunnistajan tarina. Innokas sohvaurheilija (josta muuten yksi runo kertoo) tunnistaa varmasti erään Jamaikalaisen setä pitkäsäären tai ainakin savolaisen keihäänheittäjän:



TOIMITTAJA:
Hyvät kuulijat, täällä stadion.
Ja Yleisradion
haastateltavana on
keihäsmies Antti.
Ensimmäinen kysymys:
Kestääköhän kantti?

ANTTI:
Suottaahan se kestee
tae olla kestämätä.
Kukapa se ennakolta
ossoo sannoo tätä.





Jotain kaikesta tästä urheilusta voidaan myös oppia. Maileri toteaa kyynärpäät vähän turhan tylyksi työkaluksi juostessa ja suunnistaja alkaa arvostaa ikimetsää ihan erilailla joutuessaan kerrankin pysähtymään sen äärelle. Maailma vahvin voi olla myös se heiveröinen tyyppi, joka auttaa ja tukee itseään heikompaa, eikä aina tarvitse kilpailla ja yrittää olla toista parempi.




Punainen ja sininen hiihtivät kilpaa.

Ja kylläpä otti
vedonlyöjiä kaaliin,

kun ne saapuivat
sulassa sovussa
violettina maaliin. 

Gier, Kerstin: Lupaus - Unien ensimmäinen kirja

Gummerus 2015


15-vuotias Liv Silber on tottunut liikkuvaiseen elämään. Mihinkään kirjaa suurempaan ei kannata kiintyä, kun sitä ei muuttaessa kuitenkaan voi ottaa mukaan, mutta onneksi läheisimmistä ihmisistä (ja eläimestä) ei tarvitse luopua. Rakkaimpia ovat pikkusisko Mia, koira Buttercup, äiti ja perheeseen aikoinaan au-pairiksi tullut Lottie, josta on vuosien kuluessa tullut perheenjäsen. Ehkä myös isä, jota Liv ja Mia näkevät kesälomilla.

Livin perhe muuttaa taas kerran uuteen paikkaan äidin työn perässä. Tällä kertaa vuorossa on Lontoo, ja pian käy ilmi, että muuton syynä on työn lisäksi myös äidin uusi miesystävä, Ernest. Etukäteen hyvältä vaikuttanut vuokratalo ei olekaan asumiskelpoinen ja pian Liv ja Mia toteavat elävänsä uusperheessä. Draamalta ja sovittelulta ei vältytä, mutta melko hyvin nuoret sopeutuvat uusiin sisaruspuoliin.

Ernestin lapset Florence ja Grayson käyvät samaa hienoa yksityiskoulua, Frognal Academya, jonne Liv ja Miakin menevät. Grayson ystävineen kuuluu koulun arvoasteikon ehdottomaan kärkeen hyvännäköisiä koripalloilijoita kun ovat, ja Graysonin siivellä myös Livin arvo nousee, vaikka hän on yleensä tottunut olemaan sivustaseuraaja ja jopa kiusaamisen kohde. Jatkuvat muutot ovat saaneet Livin välttelemään kiintymistä kavereihin, ja hän uskoo myös olevansa immuuni ihastumisille, mutta silti eräs Graysonin kavereista tuntuu saavan hänessä aikaan outoja reaktioita.

Liv alkaa nähdä oudon todentuntuisia unia, joissa hän kulkee ovesta käytävään, ja käytävän lukuisista salaperäisistä ovista sisään. Eräänä yönä hän tapaa unessa Graysonin ja seuraa kuinka tämä osallistuu kavereineen outoon rituaaliin öisellä hautausmaalla. Järkevänä ihmisenä Liv jättää unen omaan arvoonsa, mutta kun unimaailmassa tapahtuneet asiat alkavatkin löytää tiensä myös valvemaailmaan, on Livin uteliaisuus herätetty, ja asialle saatava jokin selitys. Graysonin ystävät tuntuvat olevan innokkaita vihkimään Livin mukaan salaisuuteen, mutta jostain syystä Grayson vastustaa.

Lupaus on Unien kirjat -trilogian ensimmäinen osa ja tykästyin sen luomaan unien maailmaan sen verran, että on mielenkiintoista nähdä miten tarina jatkossa etenee. Livin ja muiden hahmojen keskinäiset sanailut ovat hauskoja, ja vähän romantiikkaakin kirjasta löytyy, mitä en yleensä pistä pahakseni. Kirjan toinen mysteeri on Frognal Academyn asioita hämmentävää juoruglobia pitävä nimimerkki Secrecy. Hän tuntuu aina tietävän kaikista kaiken, mutta kukaan ei tiedä kuka hän on, ja siinähän on Liville ja Mialle selvitettävää. Toistaiseksi tämä juorublogi-kuvio jäi kirjassa vähän irralliseksi, mutta ehkäpä asia muuttuu tulevissa osissa.

Vala - Unien toinen kirja
(ilmestynee syksyllä 2015)

 

Savisaari, Aira & Ruohonen, Hannamari: Niilo nikkaroi

Karisto 2015
Kirjoittanut Aira Savisaari
Kuvittanut Hannamari Ruohonen










Maailman paras veivipotkun vetäjä Niilo lähtee kotipihalle pelaamaan jalkapalloa. Isä toimii maalivahtina ja saa tehdä tosissaan töitä pitääkseen maalin puhtaana. Maalitolppina olevat ämpärit vain lentelevät, kun isä syöksyy nappaamaan palloa.

Välillä isä ja Niilo nikkaroivat. Autotallista löytyy monenlaisia työkaluja ja tarvikkeita, ja nyt isä keksii mitä seuraavaksi rakennettaisiin. Niilon komea veivipotku ansaitsee oikein kunnollisen jalkkismaalin, ja kirjan ohjeilla voi lukijakin ryhtyä maalinrakennuspuuhiin.

Ensin pitää suunnitella tarkkaan ja sitten valitaan materiaalit. Isä on hyvä apupoika ja Niilo käyttelee mittanauhaa. Sitten päästäänkin sahaamaan, ja vaikka saha meinaakin välillä vikuroida, ovat kakkoskakkoset kohta sopivina palasina, ja palaset pian koottuna maaliksi.

Kohta on pihalla hurja matsi menossa. Isä on edelleen maalissa, pelaajana tietysti Niilo, mutta myös äiti, entinen mimmiliigalainen. Syöttö, syöttö - ja maaalii! Isä huomaa mitä maalista vielä puuttuu: verkko, ja kohta on sekin paikoillaan. Mukaan peliin tulee myös Niilon kaveri Hilla, ja sitten on selvitettävä enää yksi asia. Kuka ehtii upottamaan ensimmäisen laukauksen verkon perille?

Parvela, Timo & Sortland, Bjørn: Kepler62 Kirja yksi: Kutsu

WSOY 2015
Kirjoittaneet Timo Parvela ja Bjørn Sortland
Kuvittanut Pasi Pitkänen

















Timo Parvela ja norjalainen Bjørn Sortland ovat kirjoittaneet koukuttavan aloituksen nuorille suunnattuun tieteissarjaan, jota pitäisi ilmestyä kuusi osaa syksyyn 2017 mennessä, ja samanaikaisesti sekä Suomessa että Norjassa. Kirjan päähenkilöt ovat veljekset Ari ja Joni, 13- ja 8-vuotta, ja ehkä kirjaa voisi suositella suunnilleen 13-vuotiaille ja siitä ylöspäin, ja ehkäpä vielä sellaisille, jotka mieluummin pelaisivat pleikkaa tms. kuin lukisivat sivuakaan. Kirjasarjan nimi Kepler62 vie ajatukset todellisen maailman saavutuksiin tähtitieteen ja avaruustutkimuksen saralla, mikä ei ole mitenkään huono ennakkoasetelma.

Pasi Pitkäsen kuvitus on kirjassa suuressa osassa ja paikoitellen varsin tummasävyiset, paljonpuhuvat kuvat luovat tarinaan mahtavaa lisäjännitettä tekstin rinnalla. Täytyy tunnustaa, että nuorten- ja lastenromaanien kuvitus jää monesti itselleni toissijaiseksi ja siihen tulee keskityttyä vain jos ihan vartavasten keskittyy. Tämän kirjan kuvituksen kanssa oli aivan toisin: se on sijoiteltu tekstin joukkoon niin osuvasti ja on niin onnistunutta, että kuvat väistämättä hyppäävät lukijan silmille, vievät tarinaa eteenpäin, ja aiheuttavat jännimmissä kohdissa vähintäänkin niskan kihelmöintiä...

Kepler62 Kirja yksi: Kutsu sijoittuu vuoden 2023 tienoille, jolloin maapallo on ylikansoittunut ja sen luonnonvarat hupenemassa. Kuivuus vaivaa, ja yhä harvemmalla on varaa ylellisyyksiin, kuten hedelmiin tai tuoreeseen maitoon. Yhden limsatölkin hinta on niin huima, ettei Ari ole ikinä maistanut kokista, vaikka hänen äitinsä lapsuudessa se oli kuulemma vielä ihan tavallinen juoma. Suurin osa maailman väestöstä on vanhuksia ja työvoimapulaa on helpotettu esimerkiksi neurotuunauksella. Sen tulokset eivät ole olleet aivan toivottuja, joten neurotuunausta ei tiettävästi enää tehdä, mutta siellä täällä toimii edelleen tuunattuja lapsia vaikkapa lääkäreinä.

Ihmiskunta on perustanut yhteishallituksen lopettaakseen sodat ja luonnon tuhoamisen sekä huolehtiakseen maankäytön suunnittelusta, että kaikille pystyttäisiin kasvattamaan riittävästi ruokaa. Etenkin lapsia ja nuoria varjellaan tarkasti tulevaisuuden toivoina, ja kaikkien ihmisten elämän ohjaaminen ja rajoittaminen on hallituksen vallassa.  "Hallitus on ystävämme" on slogan, jota viljellään, mutta kaikki eivät siihen usko.

Arin ja Jonin äiti etsii parempaa toimeentuloa ja muutosta elämään, eikä ilmeisesti ole käynyt kotona aikoihin. Ari pelkää, syystäkin, hallituksen reaktiota jos joku saisi tietää heidän asuvan kahdestaan, ja kun Joni sairastuu outoon kuumeeseen, pitäisi Arin viedä heidät terveysaseman valvontakameroiden ja lääkärin hankalien kysymysten eteen.

Maailma kohisee uudesta löytöretkien ajasta, kun avaruusrakettia retkikuntineen ollaan lähettämässä tutkimaan mahdollisesti elinkelpoista planeettaa. Toinen kuohuttava (ja etenkin Aria ja Jonia enemmän kiinnostava) asia on uusi tietokonepeli Kepler62, jota kukaan ei vielä ole läpäissyt. Huhut vellovat, ja kertovat pelissä olevasta ylimääräisestä tasosta, jonne pääsee viimeisen kentän ratkaistuaan. Tai ehkä pelin läpäisevät saisivatkin kutsun, mutta millaisen tai minne, sitä ei kukaan tunnu varmasti tietävän. Yllättäen Joni saa himoitun pelin käsiinsä, vaikkei pojilla itsellään ole mitenkään siihen varaa, ja he yhdistävät voimansa sen läpäistäkseen. Vuorokaudet vaihtuvat pelaamisen jatkuessa taso tasolta pidemmälle, kunnes on vuorossa viimeinen elämä –  ja loppu.

 

Pääsylippu parempaan elämään odottaa! Ehkä. Mutta mikä vaan taitaa olla parempaa kuin nykyisyys. Ehkä... Mikä on poikien päätös ja mitä siitä seuraa? Monen jännittävän vaiheen jälkeen jää myös kirjan loppu niin kutkuttavaan kohtaan, että seuraava osa saisi kyllä jo tulla. Ihan vaikka heti, kiitos.

Kepler62 Kirja kaksi: Lähtölaskenta (ilmestyy syksyllä 2015)

 

Evinsalo, Kari: Etsivä Vertti ja väärentäjä

Mäkelä 2015

Elokuu on käsillä ja Vertti, Korppi ja Lissu ovat palaamassa koulunpenkille. Kenelläkään heistä ei olisi varmaan mitään sitä vastaan, että kesäloma vielä jatkuisi, mutta minkäs teet, Vertillä ja Korpilla alkaa neljäs luokka ja Lissulla viides. Kaveruksilla on ollut taipumusta sotkeentua rikollisiin puuhiin harrastelijaetsivien ominaisuudessa, eikä tämä sarjan kolmas kirja tee poikkeusta, joten jännitystä ja seikkailua on tiedossa.

Lissulla on uusi luokkakaveri, alunperin Vietnamista lähtöisin oleva Tâm, joka on mielissään uusista kavereista. Tâm kutsuu heidät kylään kotiinsa, jossa asuu myös Tâmin isä herra Trong. Herra Trong on koulutukseltaan konservaattori ja tekee monenlaisia taidemaailmaan liittyviä töitä. Hänellä on nettisivut, joiden kautta salaperäinen kreivi von Stroganov on ottanut häneen yhteyttä ja toivoo kopiota kuuluisan taidemaalarin Albert Edelfeltin työstä – tädilleen syntymäpäivälahjaksi. Herra Trong lupautuu maalaamaan tilatun työn, mutta kuinka käy, kun kreivi haluaisikin maalauksia lisää, ja herra Trong kieltäytyy.

Erään koulupäivän jälkeen Tâm saapuu kotiin, ja ihmettelee kun isä ei olekaan siellä. Isä ei myöskään vastaa puhelimeen, ja hänen työhuoneestaan löytyy vain epäilyttävä viestilappu ja sekasotku, jollaista isä ei ikinä jättäisi jälkeensä vapaaehtoisesti. Onneksi Tâmin uudet ystävät ottavat herra Trongin etsimisen asiakseen, ja pian kaverukset löytävätkin lupaavia johtolankoja, joita seuraavat vaivojaan säästelemättä.

Kaverusten apuna etsivän työssä ovat niin Vertin isoisältään perinnöksi saamat etsivän tarvikkeet, kuin itse isoisä, yksityisetsivä Albert Vataja, jota tapaamaan Vertti leijailee unissaan. Aiemmin selvitettyjen juttujen tiimoilta tutuksi on tullut myös esimerkiksi rikosylikonstaapeli Tauno Murhanen, joka lupautuu opettamaan Vertille sormenjälkien ottamista, ja jonka epäilykset heräävät, kun tutkittu sormenjälki löytyykin poliisin tietokannasta. Etsiväkaverukset eivät mielellään ottaisi tutkimuksiinsa mukaan aikuisia, mutta miten heidän käy, kun tutkimukset johdattavat aivan rikollisten kintereille...

Mäkelä 2014

Mäkelä 2013

 

Jäntti, Riikka: Pikku hiiri, tuuliviiri

Tammi 2015












Tässäpä kuvakirja kaikille kolmevuotiaiden uhmailijoiden vanhemmille! Ja meillä siitä kyllä tykkäsi uhmailija itsekin.

Pikku hiiri, tuuliviiri kertoo pienen hiiren ja sen äidin varsin tavallisen päivän tapahtumista. Aamulla noustaan sängystä, puetaan ja lähdetään kohti tarhaa, jossa kaikki kaverit jo odottavat. Päivä menee hyvin ja iltapäivällä äiti tulee hakemaan. Kotiin päästyä syödään ja puuhaillaan vielä hetki ennen iltapesuja ja iltasatua. Kuulostaa varsin mukavalta ja leppoisalta. Haastetta asioiden sujuvuuteen tuo pikkuisen oma tahto, mutta onneksi äidillä on pitkä pinna. Tutut tilanteet hymyilyttävät vanhempaa ja ovat lapsenkin mielestä hauskaa luettavaa.

Muumien ystäville löytyy
Hiirun kotoa hauska yllätys.

Tarhamatka ei etene ihan suorinta reittiä.




Hiiru väritti, ja meillä kolmevee "kuulusteli"
joka lukukerralla isosiskolta, että minkäs värisiä
niistä hahmoista tulikaan.



Äidin katse on paljonpuhuva...

Iltapesuissa on vähän haasteita.

 

Hys, Hiiru nukkuu.