Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä ja opas sen lukemiseen

Toimittaja: Sakari Katajamäki
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2020, 452 s.

 

Keväällä 2020 tuli kuluneeksi 150 vuotta Seitsemän veljeksen ilmestymisestä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kunnioitti merkkipäivää kauniilla juhlapainoksella, johon on tutun tekstin lisäksi koottu visuaalisia tiivistyksiä, ns. ennakkojäsentäjiä, jotka helpottavat lukemista. Teoshan on melko laaja ja monipolvinen. Uskallan kuitenkin luvata, että se myös palkitsee lukijansa. Kirja kertoo vanhoista ajoista, mutta ei ole millään lailla vanhentunut. Päin vastoin. Testaa vaikka itse.

Kun kokeilimme kirjastossa avoimia kirjoittajatreffejä, valmistauduin selaamalla pinon kirjoittamisoppaita. Siri Kolun ja Sanna Pelliccionin Lue minut! -teoksessa annettiin tehtäväksi miettiä, mitkä kirjat kukin valitsisi, jos saisi loppuelämänsä aikana lukea vain ja ainoastaan kymmentä kirjaa. Pystyin heti nimeämään yhden. Arvaatko mikä se on?

Aivan, Seitsemän veljestä. Tutustuttuani SKS:n tuoreeseen laitokseen, tarkennan, että ottaisin juuri sen. Tarina on minulle vanhastaan tuttu. Isoäitini luki minulle Seitsemästä veljeksestä otteita ääneen jo ennen kuin osasin itse lukea. Ala-asteella keräsimme rahaa leirikouluun iltamilla, jonka ohjelmaan kuului katkelmia Seitsemästä veljeksestä. Yliopistossa Kiven teokset pomppasivat esiin kerta toisensa jälkeen, ja taisinpa käyttää itse puheopin harjoitustehtävässä Mauri Kunnaksen Seitsemää koiraveljestä.

En ole enää aikoihin työskennellyt lasten- ja nuortenosastolla, ja nyt olen siirtynyt kirjastohommista vallan toiselle alalle. Haikein mielin jätän blogiharrastukseni. Lasten- ja nuortenkirjallisuus on pääosin varsin mukavaa luettavaa, ja meinaan toki jatkossakin sitä lukea, mutta aika ei riitä siitä kirjoittamiseen.

Kiitos kaikille lukijoille.

Anneli Kanto ja Noora Katto: Veera Virtanen ja kiusaaja

Karisto 2020

Anneli Kanto ja Noora Katto: Veera Virtanen ja kiusaaja

Villeistä Virtasista kertova sarja on edennyt jo 11. osaansa. Veera Virtanen ja kiusaaja -kirjan nimi kertoo sisällön: Veeraa kiusataan. Uskomatonta tosiaan! Veera on perheensä tomera esikoinen, mutta neuvoton kiusaajan edessä. Hän tietää, että aikuisille pitäisi kertoa, mutta toisaalta kanteleminenkin tuntuu epäilyttävältä. Miten tilanne etenee? Keksiikö Veera keinon sen ratkaisemiseksi? Hommaa kirja käsiisi ja selvitä itse.

Teos keskittyy kouluun. Veera Virtanen ja esikoulu -kirjasta tuttu Alex ja Veeran paras ystävä Kirsti ovat mukana tässä tarinassa. Virtasen muita lapsia ei näytetetä. Ainoastaan Vilma-sisko (ja Varzan-kisu) makoilevat kotikuvassa.

Kuvittaja Noora Katto tarjoaa tuttua laatua. Kuvista saa mukavasti lisätietoa. Esimerkiksi Veeran kännykkä on tosi vanhaa mallia, sen sijaan Alexilla näkyy olevan älykänny.

Myös oppimisongelmista puhumiseen kirja tarjoaa kevyen aasinsillan. Kiusaajalla on vaikeuksia oikeinkirjoituksessa, mikä saattaa viitata lukivaikeuteen. Aihepiirinsä puolesta kirja soveltuu koululaisten käyttöön. Tämä on kiva juttu, sillä myös isommat lapset voivat oikein hyvin lukea kuvakirjoja. Teksti on helppolukuista, ja pääosin se on rivitetty lukemista tukevalla tavalla siten, että yksi ajatus on yhdellä rivillä.

Mari Mörö: Tuhannenkymmentä perhosta

Teksti: Mari Mörö
Kuvitus: Mirkka Eskonen
Teos 2020, 59 s.

Talvi on kuin kasvu-unta.
Ja kevät taas: yllätys
ja kukkimisen villitys!

Mari Mörön ja Mirkka Eskosen runokuvakirja Tuhannenkymmentä perhosta on ihana. Jo kansi vie ajatukset suloiseen suveen.

Kauan on pioni kukkinut,
ja mummo on kertonut,
että se on ollut siinä aina.

Mari Mörö kirjoittaa tutuista asioista, tutuista kasveista. Juuri jotain tällaista kaipaan näinä poikkeusaikoina. Minullakin on pionimaa. Vanhaemäntä on kertonut, että pionit ovat hänen anoppinsa istuttamia.

Lippusalon tuntumassa,
punaisena hehkumassa
joka vuosi uudestaan. 

Isotätini pioni kukkii nimipäiväni aikaan. Muistan, miten sain pioneista kootun onnittelupuskan. Joka vuosi uudestaan. Täti kuoli ajat sitten, mutta edelleen hänen pioninsa kukoistavat joka kesä.

Teos on jaettu neljään osaan. Tulkitsin, että kaksi ensimmäistä Pitkin poikin ja Älä säiky perhonen voisivat kertoa keväästä ja kesästä, Uinuksissa syksystä ja kokoelman päättävä Kimmer kommer talvesta. Luonnon tapaan teos on moninainen. Ei vuosikaan, enää ainakaan, ole jaettavissa selvästi neljään toisistaan erottuvaan vuodenaikaan. Mirkka Eskosen kuvitus kuitenkin tekee teoksesta eheän ja kuljettaa lukijan läpi moniaiheisten runojen. Ei tämä runokirja pelkästään koristekasveista kerro, vaikka tekijä muiden kirjallisten töidensä ohella puutarha-aiheista blogia pitääkin.

PS Mistä kertookaan runo, jonka nimi on Kimmer kommer?

Sundström, Josefine: Tam-Tam menee päiväkotiin

Teksti: Josefine Sundström
Kuvat: Mervi Lindman
Suomentanut: Satu Karhu
Otava 2020, 27 s.

Alkuteos: Boken om att gå på förskolan 2018

Josefine Sundströmin ja Mervi Lindmanin teos Tam-Tam lupaa takakannessaan, että "kirja on täysosuma päiväkodin aloittavalle taaperolle". Myös mainosnikkari on osunut. Kirja tosiaan on täysosuma. Monet lapset aloittavat  päiväkodissa, kun ovat vielä vaipoissa. Kovin pitkiä kirjoja he eivät kuuntele, vaikka vanhempi haluaisikin käsitellä päiväkotiasiaa kirjojen kautta. Kivoja päiväkotikirjoja on paljon, mutta hiukan isommille. Sen sijaan näille pienimmille on oikeastaan vain Kolmikko-sarja.

Tam-Tam ei vielä käytä kieltä täydellisesti:

Tam-Tam on iso.

Osaa seistä. Osaa kurkottaa. Osaa kävellä.

Tam-Tam osaa sanoa hei. Osaa sanoa joo.

Osaa sanoa ei.

Josefine Sundströmin kirjoittaman tarinan on kääntänyt Satu Karhu.

Aivan parasta on, että teoksen on kuvittanut Mervi Lindman. Kuvittaja on tuttu esimerkiksi Prinsessa Rämäpää -kirjoista,

Teos tuo oivan lisän päiväkotikirjoihin. Siinä käsitellään hoidon alkuun liittyvät asiat juuri taaperon näkökulmasta. Lisäplussaa kirja saa siitä, että sen teksti on lyhyt.


Olen käynyt läpi uudehkoja kuvakirjoja, joissa käsitellään päiväkotiarkea. Laajempi juttu tästä löytyy Onnimannista 1/2020.

Rahikka, Kerttu: Elsa ja Lauri riehuvat

Kirjoittanut Kerttu Rahikka
Kuvittanut Nadja Sarell
Graafinen suunnittelu ja taitto Jussi Kaakinen
Mäkelä 2019, 31 s.
Painettu Latviassa

Kerttu Rahikan kirjoittaman Elsa ja Lauri riehuvat -kirjan tarina alkaa päiväkodin naamiaispäivästä ja päättyy siihen kun sisarukset kömpivät kotisänkyihinsä. Kirja kuuluu sarjaan, ja kuten muissakin osissa, kirja päättyy tieto-osuuteen, joka syventää kirjan teemaan liittyviä tietoja ja taitoja. Tässä tieto-osuus haastaa lasta ja aikuista pohtimaan riehumista ja rauhoittumista. Aikuista puhutellaan omissa tietoruuduissaan.

Kirjailija työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana, ja tämä hänen taustansa huokuu tekstistä.

Teoksen on kuvittanut Nadja Sarell. Kuvitus kytkee tieto-osuuden tarinaan ja tekee teoksesta hyvän kokonaisuuden.

Kirjastonhoitajan mieltäni hiveli se, miten paljon kirjoja näkyy kuvituksessa. Laskepas, montako kirjankäyttötilannetta löydät.

Niemensivu, Reetta: Maalarisiskot

Suuri kurpitsa 2019, 118 s.

Maalarisiskot on fiktiivinen kertomus, joka perustuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Reetta Niemensivun sarjakuva-albumi on todella ajankohtainen. Helene Schjerfbeckiä tuntuu tulevan nyt joka tuutista. 

Olin pitkän tauon jälkeen elokuvissa. Hämmästyksekseni lipunmyynnin jono luikerteli kadulla asti. Kysyin, onko sellainen Raumalla kovinkin tavallista. Sentään arki-ilta. Ehdin arpoa vielä hyvän aikaa siinä jonossa, menisinkö katsomaan Helenen vai Teräsleidit. Valitsin jälkimmäisen, koska sitä tähdittää iki-ihana Seela Sella - ja koska näytti siltä, että siihen saliin oli tilaa. Helene Schjerfbeck ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan ja pari iltaa myöhemmin löysin itseni jälleen elokuvateatterista. Minulla kävi tuuri: Helene ei ollut loppuunmyyty sinä iltana.

Helene-elokuva jatkaa siitä, mihin Reetta Niemensivun sarjakuvaromaani jää. Vähänkö tunsin itseni sivistyneeksi, kun olin jo tutustunut Helene Schjerfbeckiin ja tämän aikalaisiin Niemensivun mukana. Sen paremmin elokuva kuin sarjakuvaromaani ei vaadi katsojaltaan taidehistorian opintoja, mutta silti pidän molempien parhaana antina Helene Schjerfbecin maalausten syntytarinoita.

Reetta Niemensivun sarjakuvaromaani kertoo paitsi Helene Schjerfbeckistä myös kolmesta muusta nuoresta naistaiteilijasta. Helene Schjerfbeck, Helena Westermarck, Maria Wiik ja Ada Thilén muodostavat tiiviin nelikon, jonka jäsenet pyrkivät kehittymään taiteilijoina aikana, jolloin naisten taideopintoja pidettiin tarpeettomina. Teoksen alussa Helene Schjerfbeck matkustaa Pariisiin, kuten kaikki muutkin aikaansa seuraavat taiteilijat.Ystävät ovat siellä jo.

Välillä palataan Helsinkiin, jossa kotiväki ei todellakaan aina osaa antaa taiteilijalle työrauhaa.

Myös Reetta Niemensivu on kiinnostava taiteilija. Pidän erityisesti Maalarisiskojen miellyttävästä värimaailmasta. Kaikkien muiden avujensa lisäksi tekijä osaa pelkistää tekstinsä niin, että se mahtuu ruutuihin. Ole tarkkana sen kohtauksen kohdalla, jossa Edelfelt antaa Helene Schjerfbeckille suklaata kiitokseksi maalausavusta. Siinä ei tekstiä tarvita edes joka ruudussa. Suklaapalkka taitaa olla tänäkin päivänä kiusallisen tuttua monelle taiteilijalle. Jos itse saat palkaksi usein pelkkää suklaata, kannattaa googlettaa, mitä Helene Schjerfbeckin maalausten nykyhinnoista kerrotaan.

PS Povaan etunimille Helene ja Helena kovaa nostetta.

Jenny Jägerfeld: Comedy Queen

Alkuteos: Comedy Queen

Kääntäjä: Katriina Kauppila
Otava 2019

Comedy queen -romaanin on kirjoittanut Jenny Jägerfeld ja ruotsin kielestä suomentanut Katriina Kauppila. Teos kertoo 12-vuotiaasta Sashasta, joka yrittää selvitä äitinsä kuolemasta.

Strategiani on yksinkertainen. Äiti epäonnistui elämässä. Ja kuoli. Siihen oli monta syytä. Minä ajattelin onnistua elämässä. Yksi tapa onnistua on varmaankin, etten tee samoja asioita kuin äiti. Että opin hänen epäonnistumisistaan ja toimin päinvastoin. Siksi olen tehnyt listan, jossa on seitsemän tärkeää kohtaa. Ratkaisuja minun ongelmiini.

Sasha ei halua olla kuten äitinsä, joka itketti ihmisiä. Sashasta on tuleva hauskuuttaja, koomikkojen kuningatar. Hän tahtoo olla ihminen, jolla on funny bones, hauskat luut. Sellainen, joka on hauska ihan luita ja ytimiä myöden.

Isä mutisee jotain läksyistä, mutta Sashan mielestä on se ja sama, millaisista kerroksista maapallo koostuu. Sasha haluaa olla hauskuuttaja, ja hänellä on myös muita tavoitteita, jotka hän muotoilee listaksi. 

Sashan listan kuusi kohtaa ovat sisällöltään melko kirjavia. Esimerkiksi ”1) Leikkaa tukka pois.” ja ”3) Älä lue kirjoja.” Tarinan edetessä lukijalle selviää, miten Sasha suoriutuu näistä itse asettamistaan askelmerkeistä ja ovatko ne ylipäätään järkeviä.

Sanotaan, että äiti on se, jota ihminen kaipaa kuolinvuoteellaan. Äiti hoivaa lasta pyytettömästi ja auttaa tämän aikuisuuteen. Sasha menetti äitinsä ennenaikaisesti. Lukija, niin lapsi kuin vanhempi, pystyy samaistumaan päähenkilön menetyksen suuruuteen. On helppo ymmärtää myös Sashan isän voimattomuuden tunteita, kun tytär ei näy surevan.

Ja eikö hän tajua, että teen hänelle palveluksen? Eikö hän tajua, että en halua tehdä häntä surullisemmaksi kuin hän jo on? Minä en halua olla sellainen, jota hänen täytyy lohduttaa.Niin kuin äiti.

Sashan äiti sairasti masennusta ja päätyi tappamaan itsensä. Näitä teemoja ei kovin monessa nuortenkirjassa käsitellä. Eteenkin hautajaiskuvaus liikutti mieltäni. Onneksi Sashan setä oli isän ja Sashan tukena. Sashalla on myös useita muita viisaita aikuisia rinnallaan. Sekä kerrassaan loistava bestis.

Comedy queen loppu on toiveikas, mikä onkin nuortenromaanissa hyvä ratkaisu. Pidin myös kirjaan liitetystä tietoaineksesta ja puhelinnumeroista, joihin voi soittaa, jos haluaa puhua jonkun kanssa. Aivan viimeinen kohta listassa on: ”Jos tarvitset pikaista apua, soita hätänumeroon 112”.

Kustantaja kertoo sivuillaan, että Jenny Jägerfeld (1974) on ruotsalainen psykologi ja kirjailija. Hänen toinen romaaninsa Oli kerran äiti joka katosi voitti Ruotsissa nuortenkirjoille suunnatun August-palkinnon 2010. Comedy Queenin Ruotsin radio palkitsi parhaana lastenkirjana 2018.Wikipedia tietää kertoa, että muitakin palkintoja on tullut. Comedy Queen on Jägerfeldin toinen suomennettu teos. Ensimmäinen oli Oli kerran äiti joka katosi (Karisto, 2011).

Tämän romaanin on kustantanut Otava. Se on julkaistu 2019 sekä tavanomaisena kovakantisena kirjana että e-kirjana. Teos on saanut avainlippumerkin. Painotuotteella on myös ympäristömerkki.

Anne Vasko: Mur ja tähti

Teksti: Kaisa Happonen
Kuvitus: Anne Vasko
Graafinen suunnittelu: Laura Lyytinen
Teoskokonaisuus: Tekijät ja Tammi, 2019

Kaisa Happosen kirjoittama ja Anne Vaskon kuvittama Mur ja tähti jatkaa tarinaa pienestä karhusta. Kirja käsittelelee elämän kiertokulkua, mutta onnistuu tekemään sen hyvin lempeästi, etäännyttäen. Suuren vanhan puun kaatuminen tai kaukaisen tähden sammuminen on helppo hyväksyä.

Anne Vasko on suosikkikuvittajiani. Katselin loppukesällä viimevuotista Mur ja mustikka -kirjaa bloggaamistarkoituksissa. Sitten mustikka-aika livahti ohi, ja homma jäi. Marraskuussa pääsin Lastenkirjainstituutin järjestämälle kritiikkikurssille, ja yllätys: kurssin järjestäjät olivat valinneet uuden Mur-kirjan harjoituskritiikin kohteeksi. Vähänkö nasta valinta! Ennakkotehtävän ohjeista jäi mieleen, että harjoituskritiikkiin saa käyttää merkkimäärän, jota voi kuvailla adjektiivilla säälittävä. Onneksi voin lätistä tässä blogissa ihan sellaisessa mittakaavassa kuin kulloinkin huvittaa.

Mutta takaisin Mur-karhuun. Mur ja tähti on kansikuvasta alkaen tuttua Mur-sarjaa. Itse asiassa luulen, että saman metsän väkeä esiintyi jo muutaman vuoden takaisessa pahvikirjaparissa.

Pieni ja suuri lukija pystyvät samaistumaan Murin ja sen emon vuorovaikutukseen. Emokarhu näyttäytyy ymmärtäväisenä ja muutkin metsäneläimet ovat sympaattisia, vaikka suhtautuvat Murin kysymyksiin aikuismaisen kärsimättömästi:

Mur tähysti taivasta sitkeästi
silmiään siristäen.
”Mitä näkyy?” kuiskasi Mur.

”SHH!” komensi pöllö.
”SHH!” kivahti kettu.
”SHH!” suhisi tuuli yli kukkulan
ja kahisutti kuusen oksia mennessään.

Kuvakirjassa on vain vähän tekstiä. Pidän sitä osoituksena kirjoittajan suuresta ammattitaidosta. Kriitikkokurssilla kuvittaja Sari Airola vertasi kuvakirjaa ja polkupyöräilyä. Kuvittajan mukaan kuvakirja etenee parhaimmillaan kuin polkupyörä, kuvittajan ja kirjailijan vuoropolkaisuin. Tässä teoksessa kirjailijan ja kuvittajan tiimi on onnistunut.

Teos on Tammen kustantama. Painopaikasta kerrotaan vain, että se on EU:ssa. Tämä on harmi. Kaipaan avainlippumerkkiä.

Tonttu : tarua ja totta

Tekijä: Heikki Saure
Kannen suunnittelu: Timo Numminen
Sisuksen piirrokset: Antti Kosonen
Taitto: Samppa Ranta
Suomalaisen kirjallisuuden seura 2019, 315 s.

Joulutontut ovat tähän aikaan vuodesta kovassa nosteessa, mutta on hyvä muistaa, että joulupukin apuna hääräävät tontut ovat tonttuperinteen nuorimpia tulokkaita.

Heikki Saure kirjoittaa, että kansanperinteen tutkijat halusivat osoittaa suomalaisten kuuluvan suurten sivistyskansojen joukkoon ja etsivät omasta perinteestämme sellaisia hahmoja, joita esiintyi antiikin eepoksissa. Esiin nostettiin mahtipontisen Ukko Ylijumala ja kalevalalaiset sankarit. Itse Saure pitää mahdollisena, että "tontut ja haltijat ovat olleet muinaisille suomalaisille suuria jumalia ja sankareita tärkeämpiä hahmoja".

Entisaikaan tonttuja oli tapana muistaa ruokalahjoilla, ja niitä varottiin visusti suututtamasta. Tonttu auttoi ihmistä, mutta ei ollut kenenkään vallan alainen. Ihminen oppi vastavuoroisuuden periaatteen. Tontut ja haltijat huolehtivat kaikesta, mutta edellyttivät, että niitä itseään kuunneltiin ja kohdeltiin asiallisesti. Hyvä kiersi: "Kun kaikkialla oli tonttuja, haltijoita ja muuta väkeä, ihmiset oppivat ymmärtämään, että kaikesta täytyy pitää hyvää huolta: luonnosta, eläimistä, rakennuksista ja ihmisistä [..] Nykyään saattaa tuntua hölmöltä, että tonttuihin ja haltijoihin on joskus uskottu. Mutta tontuton ihminen se vasta hölmö onkin! Kaikesta piittaamaton nykyihminen on sotkenut veden, liannut ilman ja turmellut maan sillä seurauksella että koko maapallon hyvinvointi on uhattuna."

Heikki Saure kertoo, että tonttuja alkoi ilmestyä satuihin 1800-luvulla. Yksi varhaisimmista tonttusaduista on Topeliuksen Turun-linnan tonttu-ukko. Korvatunturista puolestaan kertoili ensi kertaa Markus-setä. Tämä tapahtui Yleisradion lastenohjelmassa vuonna 1927.

Teoksessa on muutaman sivun laajuinen osuus värikuvia, mm. lehtien ja kirjojen kansikuvia, joissa on kuvattuna tonttuja. Kuvien tiedoilla voi halutessaan löytää lisää tonttutietoa - tai muistutella sitä mieleen. Ilahduin tunnistaessani Suuren tonttukirjan kuvitusta. Lähteitä ja taustamateriaalia on listattu myös kirjan loppuun.

"Suomalaiset tutustuivat Rien Poortvlietin tonttuihin, kun Suuri tonttukirja ilmestyi vuonna 1978." (Kuvateksti Sauren kirjassa).

Heikki Saure käy aihepiiriä läpi varsin mukavasti. Hänellä on lukuisia hyviä oivalluksia, kuten lähiverkosta nykykodin haltijana: "Wi-Fiä on vaikea havaita, vaikka se vaikuttaa kodissa moneen asiaan. Yleensä se on täysin näkymätön, mutta huolehtii silti kodin hyvinvoinnista ja tavaroista. Se valvoo ja huolehtii kodista silloinkin, kun ihmiset nukkuvat."

Yli 300-sivuisessa teoksessa laajennetaan tonttujen ohi, muihin lähiotuksiin. Tiedätkö mikä on para? Minä en tiennyt. En vaikka sen käytöstä on langetettu jopa kuolemantuomioita.

Teoksen ulkoasu on asiallinen. Siinä on hyvä rakenne ja selkeä sisällysluettelo, jonka avulla kirjaa voi lukea haluamassaan järjestyksessä. Sivut ovat ilmavia ja fontti on riittävän iso. Antti Kososen piirroksia olisi saanut olla enemmänkin.

Tämä kirja on painettu Suomessa. Varmistin asian erikseen.

Asuukohan oven takana tonttu? Kuva Vauranojan kylän Vauranojalta.

PS Sauren mukaan para oli vaurauden lisäämiseen keskittynyt olento. Para kantoi omistajalleen muiden omaisuutta. Se oli hyvin kekseliäs ja muuntautumiskykyinen olento, joka pääsi sisälle rakennuksiin pienenpienestä raosta, jopa avaimenreiästä. Varhaisin tunnettu para imi maitoa muiden omistajien lehmistä. Tehokkaimmillaan se kykeni kirnuamaan maidon vatsassaan ja tuomaan omistajilleen voita. Tällainen maito- tai voipara saattoi liikkua karjasuojissa esimerkiksi kissan hahmossa.

Siri Kolu: Lue minut

Kuvat: Sanna Pelliccioni
Otava 2019, 32 s.

Lukeminen on supervoima.
Kaikki tieto, kaikki seikkailut,
kaikki kirjojen sivuilla odottavat ystävät ovat sinun.
Et ole koskaan yksin.

Siri Kolun viisaat sanat ja sanataidetehtävät sekä Sanna Pelliccionin sykähdyttävä kuvitus muodostavat sopusuhtaisen kokonaisuuden, taideteoksen. Teoksen sivut ovat ilmavia, eikä niitä ole kovin paksusti, mutta kirja tarjoaa isosti ajateltavaa. Varhaisnuorelle ja aikuiselle on merkitty omat harjoitukset, mutta kukapa estää kirjoittamasta siitä mikä kulloinkin itseä innostaa.

Jos saisit lukea vain kymmentä kirjaa koko loppuelämän ajan, mitkä ne olisivat?

Kirjoittaminen on hieno harrastus. Testaa itse. Kirjastosta löytyy erilaisia kirjoittamisoppaita lisää, mutta tästä on hyvä aloittaa.

Pidä sananvaihtopäivät. Kirjoita sanalistoja. Kymmenen surullista sanaa. [..] Vaihda sanoista neljä toisten listojen sanoihin. Kirjoita kymmenellä sanallasi jokin teksti.

Kirjalla on avainlippu. Se on tehty Suomessa. Kirjaan on painettu myös ympäristömerkki. En ehtinyt selvittää, mitä se tarkalleen merkitsee, mutta kirjoittamista pidän ympäristöystävällisenä harrasteena.

Lue minut -näyttely aukeaa Tampereella lokakuun puolivälin paikkeilla ja jatkaa keväällä kierrostaan.

Iloa musiikista : pianonsoiton alkeet värien avulla

Soitonoppaan tekijä: Terhi Knopman
Sovittaja: Annalina Backman

Mummila [2018], 53 s.

Meinaan opetella soittamaan. Avuksi löysin Iloa musiikista -kirjan. Kannen kuvasta päätellen kirja on suunnattu nuorille soittajille ja heidän huoltajilleen, mutta millään tavalla lapsellisena en teosta pidä. Harjoittelen oikein mielelläni Tuiki tuiki tähtöstä ja muita tuttuja lauluja.

Soitto-ohjeet ovat huomattavan selkeät. Nuoteilla on värit, ja samoilla väreillä merkitään koskettimet. Peukku on ykkönen, etusormi kakkonen jne. Sormiharjoituksia on ilahduttavan vähän, ja melkein heti pääsee soittamaan ihan oikeita kappaleita. Ensin soitetaan yhdellä kädellä, mutta sävellykset muuttuvat sivu sivulta haastavammaksi. Välillä on vähän teoriaa nuottien kestosta ja sen semmoisesta. Kävin lapsena monta vuotta musiikkiopistossa ilman, että opin tätä kaikkea. 

Minulla ei ole halua eikä oikein mahdollisuuttakaan käydä pianotunneilla. En ole katsonut, osaisiko YouTube opettaa pianonsoittoa. Luultavasti osaisi, mutta pidän kirjoista enemmän kuin ruuduista.

Satakirjastojen kautta näet teoksen kappaleet ja saatavuuden.

Kustantajan sivuilla kirjasta lisää.

Tämä isotädin soittopeli siirtyi muutama vuosi sitten kotini koristeeksi.

Selkorakkautta: Polttava rakkaus ja Lauralle oikea

Koulut alkavat taas pian. Tässä pari tarinaa sydämenasioista. Molemmat ovat selkokirjallisuutta jotka sopivat yläkoululaisille, eli näitä voi suositella hitaamminkin lukeville.

Polttava rakkaus kertoo 15-vuotiaasta Elvis Pärssisestä joka on bändissä, soittaa huuliharppua ja laulaa omaan tyyliinsä. Bändi soittaa vanhempaa rokkia. Yhtenä päivänä kesken bänditreenien paikalle ilmestyy Maritta joka on palokuntanuori ja hän huomauttaakin heti treenikämpän epäilyttävän näköisestä sähköratkaisusta. Maritta osaa laulaa ja pääseekin mukaan bändiin, kun Elvis on enemmänkin huutaja. Bändi pääsee keikallekin, mutta sitten Elvis joutuu muuttamaan kesäksi muualle, putkiremonttia pakoon. Miten sitä saa kesän kulumaan ja mikä on bändin tilanne kun pääsee takaisin Hämeenlinnaan?

Polttava rakkaus on tyypillistä Tapani Baggea kommelluksilla ja sanailulla. Se on sutjakkaa luettavaa 64 sivun verran. Itsellä alkupuoli tuli luettua, kun tarkoitus oli vähän silmäillä. Hitaamminkin voi 18 lukua toki nauttia.

Lauralle oikea kertoo Lauran elämästä, syntymästä itsenäiseksi 25-vuotiaaksi. Monenlaista tapahtuu Lauran elämässä ja kun hän vähän kasvaa, alkavat ihastumiset. Ihastuksen kohteet vaihtuvat, mutta ystävinä pysyvät kaverit Telle ja Ville. Laura pääsee itsenäisyyspäivän tanssiaisiin 10-vuotiaana, käy rippikoulun ja etsii ammattiaan peruskoulun jälkeen. Monta muutakin asiaa mahtuu naiseksi kasvamiseen. Mutta mistä löytyy Lauralle se oikea? On Joni, Usko, kokki-Pekka, …

Tuija Takalan Lauralle oikea on 110 sivuinen helppolukuinen kirja joka sopii nuorelle aikuisellekin. Siinä missä Baggen Polttava rakkaus on mukava tarina, menee Lauralle oikea enemmän henkilökohtaisiin tuntemuksiin. Molemmissa on vastoinkäymisiä, yllättävä mutta onnellinen loppu ja molemmat myös ilmestyivät 2018 Avain-kustantamolta.

Aaveiden Turku : kummitustarinoita Suomen vanhimmasta kaupungista

Kirjoittaja: Artemis Kelosaari

Ulkoasu ja kuvitus: Suvi Kari 

Haamu 2019, 109 s.

Turku on Suomen vanhin kapunki. Sen perustamisajankohdaksi voidaan laskea vuosi 1229. Paavi Gregorius IX antoi silloin luvan siirtää piispanistuin Nousiaisista Aurajoen rantaan. Aaveiden Turku -teoksen tekijä Artemis Kelosaari kirjoittaa, että Turkua voi kutsua tuhansien aaveiden kaupungiksi, liittyyhän kaupungin pitkään historiaan hyvinkin synkeitä tapahtumia ja traagisia ihmiskohtaloita. Vuosien varrella Turkuun on paikallistunut myös monia muuallakin maailmalla tunnettuja kummitusjuttutyyppejä. Esimerkiksi katoava liftari -kertomuksen varhaisessa versiossa hevoskärryjen kyytiin otettiin mies Vasaramäen hautausmaan portilta. Myöhemmin kuskille selviää, että kyytiläinen oli itse asiassa kuollut jo aikaisemmin. Kyyti suuntautui miehen murhapaikalle. Myös Ylioppilaskylän urbaaniaaveista Kelosaarella on sanottavaa.

Turku on hieno kaupunki. Olen asunut siellä pariin otteeseen. Urani aloitin juuri siellä, harjoittelijana Turun lastenkirjastossa, joka 1990-luvulla sijaitsi Hjeltintalossa Vanhan Suurtorin laidalla. Talo on hurjan vanha. Kapteeni Hjelt rakennutti sen pian Turun palon jälkeen. Ei siis mikään ihme, että siellä tiedetään kummittelevan. Ullakon suunnasta kuului kummallista kolinaa, vaikka yläkerta oli tyhjä. Jotkut arvelivat, että kapteenivainaa kolisteli siellä yhä itse. Harjoittelun jälkeen pääsin tuuraamaan kirjastonhoitajaa Turun pääkirjastoon. Sielläkin asui oma kummitus. Vai oliko se sittenkin sama, joka kolisteli lastenkirjaston ullakolla? Artemis Kelosaari esittää kirjassaan mahdollisuuden, että pääkirjaston kuuluisa haamu ulotti toimintansa myös lastenosaston alueelle.

Turun Taiteiden yötä vietetään tänä vuonna 30. kertaa. Juhlavuoden tapahtumapäivä 15. elokuuta. Kannattaa mennä katsomaan. Ties vaikka aaveitakin olisi liikkeellä.

Appelgren, Tove: Vesta-Linnea ja kaverit

Ruotsinkielinen alkuteos: Vesta-Linnéa och vännerna
Teksti Tove Appelgren
Kuvitus Salla Savolainen
Suomentanut Tittamari Marttinen
Tammi 2019, 37 s.

Vesta-Linnea ja kaverit kertoo yhdestä viikonlopusta. Perjantai-iltapäivä on täynnä iloista odotusta. Vesta-Linnea ei voi olla hyppelemättä. Mindy on luvannut soittaa heti koulun jälkeen. Mitähän he tekisivät yhdessä?

Vesta-Linnea tuntee itsensä ihan toisenlaiseksi Vesta-Linneaksi silloin, kun Mindy leikkii hänen kanssaan. Hänestäkin tulee vilkas ja kekseliäs.

Mutta puhelin on hiljaa. Onkohan Mindy sairastunut? 

Vesta-Linnean vatsa nipistelee. Mitäpä jos Mindy onkin muuttanut mielensä? Jos hän ei enää haluakaan olla Vesta-Linnean kanssa. Jos Vesta-Linnea onkin hänen mielestään tylsä ja liian järkevä?

 
Lukija arvaa ennen Vesta-Linneaa, ettei Mindy taida soittaa, saati sitten ilmaantua paikalle. Kirjan nimi Vesta-Linnea ja kaverit, kuitenkin viesittää, että Vesta-Linnealla on oikeitakin ystäviä. Hänellä on ihana perhe, ja naapurissa asuu poika, joka tekee, mitä on luvannut.

Jälleen kerran tähdennän, että kuvakirjat sopivat myös koululaisen käteen. Vesta-Linneakin on jo koululainen. Aikuinenkin lukee Tittamari Marttisen sujuvaa suomennosta ilokseen. Vesta-Linnean äidistä voi jokainen vanhempi ottaa oppia. Siinäpä vasta onkin viisas ihminen!

Teatteritaiteen maisteri Tove Appelgren on kirjoittanut ja ohjannut näytelmiä vuodesta 1994. Suomenruotsalaisen Appelgrenin esikoiskirja Vesta-Linnea ja hirviö-äiti ilmestyi vuonna 2001 samanaikaisesti ruotsiksi, suomeksi ja tanskaksi. Nyttemmin Vesta-Linneoita on julkaistu yhteensä neljällätoista kielellä, ja niistä on otettu eri maissa jo useita painoksia. Osia on sarjaan on ilmestynyt nyt kuusi.

Taiteen maisteri Salla Savolaisen kädenjälki näkyy hämmästyttävän monissa lastenkirjoissa. Hän on kuvittanut mm. Riina Katajavuoren sekä Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjoja ja kirjoittanut ja kuvittanut myös neljä omaa kuvakirjaa. Yhteistyössä kirjailija Reetta Niemelän kanssa on syntynyt useita Tikkumäki-kirjoja.

Anniina Mikama: ”Taikuri ja taskuvaras” ja ”Huijarin oppipoika”

Viime vuonna ilmestyi Taikuri ja taskuvaras, jossa kadulla elävä Mina varasteli nälkäänsä kunnes hän sattui varastamaan erään taikurin talosta. Sattumusten kautta hän ei joudu kiipeliin varastelustaan vaan saakin töitä taikuri Tomin kodista. Ensin Mina saa töitä pyörätuolilla liikkuvan Wiktor-vanhuksen avustajana. Mina kuitenkin kiinnostuu taikuudesta ja pääsee lopulta myös avustajaksi esityksiin. Myös salaperäisen taikurin tausta alkaa avautua tarinan edetessä. Mutta mikä ajoi Wiktorin pyörätuoliin? Mina saa kuulla monenlaisia selityksiä jotka ovat keskenään ristiriitaisia. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1890 Helsinkiin ja montaa tavallisena pitämäämme asiaa vasta kokeillaan, Tom ja Mina esimerkiksi järjestävät huikean taikaesityksen Helsingin ensimmäisen tavaratalon avajaisiin.

Taikuri ja taskuvaras on trilogian ensimmäinen osa ja se jatkuu tänä vuonna kirjalla ”Huijarin oppipoika”. Seuraavaksi tulee keskeinen juonipaljastus ensimmäisestä kirjasta, joten jos haluat lukea Taikurin ja taskuvarkaan ilman isoja paljastuksia palaa tähän arvosteluun vasta kirjan lukemisen jälkeen.

Tom ei ole ollenkaan tavallinen ihminen, vaan hän on muun muassa aikamatkustaja. Tom saapuu Krakovan kaupunkivaltioon Wiktorin ollessa 15 - vuotias , vuoteen 1829. Wiktor etsii vielä paikkaansa maailmassa eikä sopivaa ammattia ole löytynyt kuuluisan sotilassuvun nuorelle pojalle. Hänen pikkuveljensä Tomek on sairas ja isoveli Cezary maailmalla, isätönkin hän on. Tomin saavuttua eräänä yönä telekopterillaan Wiktor vammautuu, eikä Tomkaan ole parhaassa kunnossa saapuessaan. Molempien pelastukseksi koituu maankiertäjä Seweryn Król joka paljastuu käteväksi käsistään. Sewerynistä on kellosepäksi, mutta hän on elättänyt itseään myös kiertävänä taikurina ja kun Wiktor pääsee oppipojaksi uuteen kellosepän pajaan, hän alkaa haaveilla taikurin urasta.

Anniina Mikaman trilogia päättyy ensi vuonna kirjaan Tinasotamiehet. Molemmissa julkaistuissa osissa on ollut mielenkiintoinen historiallinen tapahtumaympäristö ja tarina edetessään saa enemmän piirteitä tieteiskirjallisuudesta. Kirjat sisältävät runsaasti yllättäviä käänteitä ja nuoret päähenkilöt etsivät siinä sivussa paikkaansa niin työn kuin romantiikankin maailmassa.

Suosittelen kirjoja lukemaan tottuneille nuorille, jotka etsivät tavanomaisesta poikkeavaa historiallista tai tieteiskirjallisuutta. Seikkailutarinaa kaipaavan aikuisen kannattaa myös tutustua sarjaan.

Louhi, Aino: Mielikuvitustyttö

Imaginary girl
Englanninkielinen käännös Pauliina Haasjoki
Taitto Liina Luoma

Suuri Kurpitsa 2019, 161 s.

Aino Louhen kirja kirjastonhoitajan pihamaalla 14.5.2019

Muistatko, mitä sinulla oli ylläsi seiskaluokan ensimmäisenä päivänä? Minä en tiennyt muistavani. En ennen kuin aloin lukea Mielikuvitustyttöä.

Kyseessä on kasvutarina. Saamme seurata erään ihmisen elämää nollavuotiaasta itsenäiseen elämään. Kaksi pikkutyttöä on tuntenut toisensa aina, aivan vauvasta saakka. He ovat toistensa parhaat ystävät. Mutta kun koulu alkaa, kaikki muuttuu. Ystävykset pääsevät samalle luokalle, mutta lukija ymmärtää lähtöasetelmasta, että tilanne on kiikkerä. Luokalla on tyttöjä pariton määrä!

Yläasteelle mennessä ystävyys on hiipunut. Kyllä, teoksessa viitataan nykyiseen yläkouluun yläasteena, kertoja on jo aikuinen. Hän on käynyt peruskoulun aikana, jolloin se koostui ala-asteesta ja yläasteesta.

Teksti on ytimekästä, toteavaa. Pauliina Haasjoki on kääntänyt sen englanniksi. Napakka käännös on painettu sivujen alalaitaan hyvin pienillä kirjaimilla.

Aino Louhi käyttää ruutuja säästeliäästi. Monta kertaa sivulle mahtuu vain yksi kuva, toisinaan kuvan sijaan on värillinen sivu. Lukijalla on mahdollisuus täydentää tarina mielessään. Tavoitella samalla omia muistoja.

"Petra ja Heta sanovat, että nauran aina silmät kiinni.
Siitä lähtien yritän pitää silmät auki nauraessani."
(Mielikuvitustyttö, s. 44)

Teos on Aino Louhen ensimmäinen sarjakuvaromaani. Kirja on aivan ihana kaikin puolin. Erityisesti kansien väritys on herkullinen. Kuvissa värit ovat paikoin hyvin laimeita. Tulkitsin, että aika on laimentanut muistoja. Tekijä on kuitenkin tarttunut mahdollisuuteen värittää niitä ja nostaa asioita esiin. Katsopas, toistuvatko yksityiskohtien värit samoina kuvasta toiseen.

En seuraa uusia sarjakuvia, mutta tämä kiinnitti huomioni jo uutuuskärryssä. Tunnistin tekijän lastenkirjojen kuvittajana. Kirjastonhoitajan työssä on monia kivoja puolia. Kaikista hauskinta on ehkä se, että uusia kirjoja pääsee lehteilemään tuoreeltaan, melkein heti, kun ne ovat ilmestyneet. Silloin voi löytää helmen, kuten Mielikuvitustytön.

Terveiset vuosilomalta!

Kirjastonhoitajan edesmennyt hortensia, jonka oli määrä toimia kuvituksen taustalla.
Kuva päivää ennen yöhallaa.

Ruotsalainen, Satu-Maria: Lillin liikuntatarinat

Kirjoittaja: Satu-Maria Ruotsalainen
Kuvittaja: Ina Majaniemi
PS-kustannus 2019, 146 s,

Lilli minipossu, joka tykkää tarinoista. Ja liikkumisesta.

Satu-Maria Ruotsalainen on kehittänyt harjoitteita, joissa tarinat yhdistyvät liikkumiseen. Ne sopivat alle kouluikäisille sekä perheliikuntaan. Liikunnan ilon ja innostuksen lisäksi harjoitteet kehittävät perusliikuntataitoja.

Elämme tavarapaljouden keskellä. Tekijä kirjoittaa, että hänen ajatuksenaan on hyödyntää kaikkia niitä tavaroita, jotka on jo hankittu. Kirjan ohjeiden avulla arjen tavarat muutetaan liikunnan apuvälineiksi. Muodonmuutos käy yhdessä lasten kanssa. Ruotsalainen korostaa, että yhtä oikeaa tapaa liikkua ei ole.

Olohuoneen laminaattilattialle itsekseen putkahtaneita taikasieniä.
Kts. "Taikasienimetsä" teoksessa Lillin liikuntatarinat s.15.

Lillin liikuntatarinoita voi toteuttaa toteuttaa oman tahtonsa mukaan: sisällä tai ulkona, eri liikkumisympäristöissä ja vaihtuvien vuodenaikojen mukaisesti. Teoksen kansi on kiva, mutta muutoin ulkomuoto ei kuvakirjoihin tottunutta käyttäjää ehkä innosta. Toki teoksen painotus onkin liikkumiseen innostaminen. Aikuinen toimii tässäkin portinvartijana. Joissain kirjastoissa teos on sijoitettu lasten- ja nuortenosastolle, toisissa aikuiten tietokirjoihin. Tuskin lapsi omaehtoisesti tähän tarttuu. Kuvitus on mustavalkoinen ja kirjan olemus veltto. Oman kirjansa saa tuuntata mieleisekseen, mutta lainakirjaa ei tietenkään pidä mennä värittämään.

Tietokirjailija Satu Ruotsalainen on erityisliikunnanohjaaja, hyvinvointivalmentaja, mindfulness-ohjaaja ja perheliikunnan sekä varhaiskasvatuksen kouluttaja Espoosta. Hän pitää myös blogia. Sieltä voi lukea lisää vinkkejä kirjan käyttöön.

Kuvittaja Ina Majaniemi on koulutukseltaan graafinen suunnittelija. Hän asuu Jyväskylässä. Majaniemi on kuvittanut mm. Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat, joka on esitelty tässä blogissa viime vuoden maaliskuussa. Suosittelen tsekkaamaan myös tuon teoksen.

Huovi, Hannele: Hiiri mittaa maailmaa

Hiiri mittaa maailmaa : valitut lastenrunot 1979 - 2019
Teksti Hannele Huovi
Kuvat Elina Warsta
Tammi 2019, 151 s.

Virvon, varvon sinut täällä
kevätpajun oksanpäällä,
kiedon valonsäteisiin,
käärin tuulta purjeisiin....

Hiiri mittaa maailmaa -kokoelma on aikamoinen aarrearkku. Siihen on koottu runoja lähes kolmestakymmenestä Huovin teoksesta. Mukana on vauvarunoja, sormiloruja, unirunoja, saturunoja, aakkosloruja, leikkiloruja, vain joitain esimerkkejä mainitakseni.

Nimiruno "Hiiri mittaa maailmaa" on monelle tuttu. Se on ilmestynyt teoksessa Vauvan vaaka ja ilahduttanut perheissä myös cd-levynä. Oletan, että runo osataan yhdistää Huoviin. Mutta tiedätkös, kenen käsialaa on "Metrolla mummolaan"? Aivan oikein! Hiiri mittaa maailmaa -kokoelman hakemistosta voit tarkistaa, missä Huovin teoksessa runo on ensimmäistä kertaa ilmestynyt. Yllä olevan linkin kautta voit kuunnella Huovin runon sävellettynä. Hänen itse lukeminaankin runoja löytyy Areenasta. Mitähän mäyräkoiria rakastava kirjallisuudenystävä pitää esimerkiksi tästä "Luulen, sanoi mäyräkoira" -runosta?

Luulen, sanoi mäyräkoira....

Teoksen kuvat ja ulkoasu on Elina Warstan työtä. Runot asettuvat kauniisti osaksi sivuja ja aukeamia. Tämä on runokuvakirja. Ulkomuodollaan se kumartaa Hanhiemon iloisen lippaan suuntaan, mutta toki pitkuliainen sivunmuoto tukee myös runon kapeaa palstaa. Ja toisin päin.

Hanhiemon iloinen lipas sisältää Kirsi Kunnaksen vanhojen englantilaisten lastenlorujen aiheista riimittelemiä loruja

Hannele Huovi on vuosien varrella ollut monessa mukana ja myös saanut monia merkittäviä palkintoja. Muistan Hannele Huovin radion lastenohjelmista ja kuvittelin, että hän on Kirsi Kunnaksen ikätoveri. Erehdyin. Huovi täytti maaliskuussa vasta 70 vuotta. Hesarin synttärihaastattelussa kirjailija kertoo mm., että oppi radiotyössä kirjoittamaan niin, että teksti sopii ääneen luettavaksi.

Onnimanni 1/2019

Onnimanni on lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja sen tutkimusta edistävä lehti.

Lastenkirjallisuusinstituutin vuoden ensimmäinen Onnimanni on ilmestynyt. Lehti on sisällöltään tuhti. Raumalaisittain erityisen kiinnostava on Juli Aerilan juttu Kaikki lukemaan -hankkeesta. Onnimannia voi lukea esimerkiksi Rauman pääkirjastossa ja Kourujärven kirjastossa.

Jarman, Julia: Varokaa härkää!

Jarman, Julia, kirjoittaja

Chapman, Lynne, taiteilija

Rintamäki, Raija, kääntäjä

Mäkelä 2018, 30 s. 

Alkuteos: Class one farmyard fun, 2017

Jarman, Julia: Varokaa härkää!

Eka luokka koulupäivän

retkeen tänään käyttää.

Maajussi tilaa esittelee, kaikki paikat näyttää. 

Mitä retkipäivänä oikein tapahtuukaan? Siitä jo kirjan nimi ja kansikuva antavat osviittaa.

Kävin läpi maatiloja ja tuottajia käsitteleviä kuvakirjoja. Tätä kirjaa pidän  yhtenä helmistä, vaikkei sillä olekaan oikein mitään tekemistä nykyaikaisen maatalouden kanssa. Maajussi näyttää olevan ennemminkin sirkustirehtööri tai kotieläinpihan omistaja kuin maataloustuottaja.

Erityisesti pidän Raija Rintamäen suomentamista riimeistä. Teos on tekstimäärältään lyhyt, mutta tarina on mukava. Luulen, että se puhuttelee lukemaan opettelevia lapsia, ja siinä on riittävästi vauhtia myös pojille. Väkivaltaa tässä kirjassa on, mutta lukija ei ehkä sitä tunnista. Härkä vaan pökkää ihmisiä, ja nämä päätyvät hilpeän ilmalennon jälkeen johonkin pehmeään, esim. heinäkasaan.

Koska kirjan henkilöt ovat jo koululaisia tai aikuisia, aloitteleva lukija ei joudu lukemaan itselleen liian lapsellista kirjaa. Myös satutuokioon kirja sopii. Sivuja pääsee kääntämään taajaan.

Lynne Chapman on tehnyt loistavan kuvituksen. Katsopas, mitä kaikkea elikot kirjassa puuhaavat. Löydätkö kirjaa lukevan lampaan?

Satakirjastojen kautta saat tämän teoksen myös alkukielisenä. Kirjoita hakukenttään "Class one farmyard fun".

Palviainen, Jukka-Pekka: Allu ja salaperäinen opettaja

Palviainen, Jukka-Pekka: Allu ja salainen ihailija
Kuvitus: Rönns, Christel
WSOY 2017, 82 s.

 
Palviainen, Jukka-Pekka: Allu ja salaperäinen opettaja
Kuvitus: Rönns, Christel
WSOY 2017, 90 s.

 

  "Meidän opettaja kuuluu salaseuraan", Allu selitti Aapolle tohkeissaan.
  "Vai niin", Aapo vastasi niin kuin asia ei olisi liikuttanut häntä pätkän vertaa.
  "Sinun on autettava meitä selvittämään, mitä hänen salaseurassaan tapahtuu."
  "Ei kai se teille kuuulu, jos se kerran on salaseura."
  "Meidän on saatava tietää, mistä on kysymys. Muuten me emme pysty keskittymään hänen opetukseensa. Sitten alamme saada huonoja numeroita emmekä pääse isona opiskelemaan ja töihin ja me muutamme sinun luoksesi asumaan, koska meillä ei ole varaa asua muualla."
Allu huokasi syvään.
  "Hyvä on. Minä autan teitä [..]. (Allu ja salaperäinen opettaja, s. 10).

Allu-sarja on edennyt toiseen osaan. Vanhalle rautatieasemalle muuttaneen perheen lapset aloittavat uudessa koulussa. Tokaluokkalaisten opettaja käyttää mustaa silmälappua ja väittää olevansa merirosvo. Allu päättää ottaa selvää, mitä opettaja oikein puuhaa. Aapo-veljen lisäksi menossa mukana ovat koulukaverit Markus ja Minttu. Ekassa osassa lapset saavat koiran. Ja kissaihmisille tiedoksi, että kyllä kisujakin saattaa tekstissä vilahdella. Tokassa osassa tutustutaan isän ottamiin onnellisiin kanoihin ja Mintun heppaan. Povaan sarjalle monta osaa. Sarjan kolmas osa Allu ja outo Uolevi on ilmestymässä keväällä.

Kirjailija Jukka-Pekka Palviainen on syntyjään raumalaisia. Sittemmin hän on muuttanut Sastamalaan. Alueviestin jutussa kirjailija paljastaa, että hänen kantakahvilansa on Pyymäki. Allun ystävän vanhemmat pitävät Pyykäkeä.

Aikuista viehättää sukupuolirooleilla leikittely. Allun isoäiti on vauhtihirmu, joka osallistuu ralliin. Yltääkö mummo kultamitaliin? Keinoja kaihtamatta hän ainakin siihen pyrkii. Vaarin lempipuuhaa puolestaan on makoilu ja kotoilu.

Kirjat on kuvittanut Christel Rönns. Kuvissa on kivoja yksityiskohtia. Tulin vertailleeksi Allu-kirjojen kansiaukeamia. Ne näyttävät ensisilmäyksellä aivan samanlaisilta. Tarkemmin tutkittaessa löytyy ainakin yksi ero. Löydätkö?

Jos kirjaston hyllyssä ei ole yhtään kappaletta näitä, niin kokeile e-kirjaa. Niitä löytyy verkosta. Helmikuussa Alla ja salaperäinen opettaja on mukana Koko kansa lukee -kampanjassa. Laina-ajoista ei tarvitse huolehtia, sillä kirjat palautuvat e-kirjastoon automaattisesti laina-ajan päätyttyä. Kampanja-aika on 4. - 24.2.2019.

Rönn, Åsa: Pekka Töpöhäntä maalla

Kirjailijat: Åsa ja Michael Rönn
Kuvittaja: Ingrid Flygare
Kääntäjä: Sirkka-Liisa Sjöblom
Gummerus 2018, 31 s.

Pekka Töpöhäntä maalla -kirjan kuvitti Ingrid Flygare.

Ensimmäinen Pekka Töpöhäntä -kirja julkaistiin vuonna 1939 eli tänä vuonna Töpöhäntä viettää jo 80-vuotistaiteilijajuhlaansa. Ensimmäinen suomennos ilmestyi vuonna 1943, ja tämän jälkeen Pekka Töpöhäntä -kirjoista on otettu lukemattomia uusintapainoksia meilläkin.

Käsissäni oleva tarina on uusi. Se on Åsa ja Michael Rönnin käsialaa, vaikka onkin kirjoitettu Gösta Knutssonin alkuperäisiä tarinoiden hengessä. Myös kuvittaja on uusi. Se on nyt Ingrid Flygare. Sukupolveni on tottunut näkemään Pekka Töpöhännän kumppaneineen eri näköisenä,.

Pekka Töpöhäntä ja kummitus 

on Lisbeth Holmbergin kuvittama.

 Pekka Töpöhäntä on syntynyt maalla, joten on luontevaa, että hänet kutsutaan erityisasiantuntijaksi, kun Metsäkulman maatilalle muuttanut erikoinen otus pitää tunnistaa. Kutsu on ilkeän Monnin idea. Onkohan Monnilla taas jokin kiero taka-ajatus? Se selviää, kun luet tämän kirjan.

En saannut kiinni, mitä aikaa tässä tarinassa eletään. Pihalla seisoo nykyaikainen traktori, mutta Monni päätyy tunkiolle vanhanaikaisen sontaluukun kautta. Tilan karja on pieni: parressa seisoo kolme lehmää, ulkotarhassa kolme sikaa ja vuohi. Sikolätin puolella on vastasyntynyt possu ja Klaara-emakko.

Kirjan viittaa Selma Lagerlöfin kirjoittamaan teokseen Peukaloisen retket villihanhien seurassa. Meinaan lainata sen seuraavaksi.

Vuori, Sanna Sofia: Muna

Teksti: Sanna Sofia Vuori

Kuvitus ja ulkoasu: Linda Bondestam

Hiiriseinämaalaus: Milja Bondestam 

Teos & Förlaget 2018, 31 s.
Alkuteos Ägget, Teos & Förlaget 2018

Lu, Maud ja Brie asuvat metsäkerrostalossa. Eräänä aamuna he löytävät lätäköstä yksinäisen munan. He ymmärtävät, että se tarvitsee turvaa, ja lähtevät kysymään kotitalon aikuisilta, kenelle muna kuuluu. Samalla he tulevat pohtineeksi, miten itse ovat tulleet tähän maailmaan.

"Pihalla on muna! Löysittekö minutkin niin? Kuoriuduinko? Onko muna meidän? Tuleeko taas uusia pikkusisaruksia?"

Talossa asuu hyvin monenlaisia eläimiä ja perheitä. Myös lasten huolto on organisoitu eri kodeissa eri tavoin. Lun kotona on mummo, sillä kaikki vanhemmat sattuvat olemaan matkoilla. Seinällä on lappu, jossa kerrotaan, että hoitovuoroja on myös muilla isovanhemmilla. Lapun vieressä on sateenkaarisateenvarjo. Ylipäätään kuvitus vilisee yksityiskohtia.

Maud taitaa asua kaksin äitinsä kanssa. Maud on adoptiolapsi. Hän syntyi siniketunkoloon, josta ruskea äitikettu haki hänet kotiin. Brie puolestaan syntyi osastolla 56 ja piipitti vastasyntyneenä niin, että vanhemmat joutuivat laittamaan rappuun anteeksipyyntölapun. Brie on jonkunsortin jyrsijä, ja hänellä on useampia sisaruksia. Perheen isä näyttääkin jossain kuvassa kovin uupuneelta. Isä yrittää tehdä töitä kotona.

Kirjan herkullinen kuvitus on Linda Bondestamin tekemä. Olen aikaisemmin kirjoittanut toisesta hänen kuvitustyöstään. Tässä kirjassa on pikkuisen avustanut Milja Bondestam. Löydätkö Miljan osuuden? Entä monellako sivulla etana esiintyy? Lue myös kaikki laput, myös roskiksen alta löytyvät.

Tämä teos vaatii aikaa ja paranee lukukertojen myötä.

Teos sai Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finladia -ehdokkuuden. Viime vuonna tämä palkinto annettiin toisen kerrostalon asukkaista kertovalle kirjalle. Muna on ehdolla myös Runeberg Junior -palkinnon saajaksi. Porvoolaiset päiväkotiryhmät ja ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat lukevat ja valitsevat lopullisen voittajan yhdeksän ehdokkaan joukosta. Palkinnon saaja julkistetaan Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivänä helmikuun alkupuolella.

Katajavuori, Riina: Mennään jo naapuriin

Teksti Riina Katajavuori
Kuvitus Salla Savolainen
Graafinen suunnittelu Laura Lyytinen
Tammi 2017, 44 s.

Katajavuoren ja Savolaisen kuvakirja Mennään jo naapuriin (Tammi 2017).

Ajoittain minulta kysytään ideoita lahjaksi vauvalle. Sanomatta on selvää, että kyse on kirjalahjasta. Tai niin olen ainakin kysymyksen tulkinnut. Uusin ehdotukseni on Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen Mennään jo naapuriin -kirja. Teos on passeli eteenkin, jos pienokaisella on sisaruksia. Tällä teoksella on pitkä käyttöikä. En usko, että sitä edes pystyy lukemaan kertarykäisyllä. Kirja tarjoaa eri-ikäisille lukijoille eri asioita, ja tuntuu kestävän monta lukukertaa. Aika pienikin voi etsiskellä kuvista siiliä, joka lymyilee jokaisella aukeamalla. Kuvista voi bongailla myös joulukoristeita, vaikka ei tämä mikään joulukirja ole.

Asumme lähellä vastaanottokeskusta. Täällä on totuttu elämään muualta tulleiden ihmisten kanssa rinnakkain. Häpeäkseni tunnustan, että en ole koskaan vieraillut muissa kuin kantasuomalaisissa kodeissa. Kuvittaja Salla Savolainen ja kirjailija Riina Katajavuori ovat vierailleet. Vierailujen pohjalta työpari on tuottanut kirjan, joka avaa pääkaupunkiseudulle asettuneiden maahanmuuttajien koteja. Kirjassa on mukana maailmankartta, johon on merkitty ne kaikki maat, joista kuvatuissa kodeissa on siteitä. On myös lippunauha näiden kaikkien maiden lipuista.

Kirja on tietokirja, joka on onnistuneesti naamioitu kuvakirjaksi. Se kertoo 8-vuotiaasta Vellamosta, joka vierailee 18 eri kodissa. Tai lähinnä se kertoo juuri näistä kodeista ja niissä asuvista monikulttuuristalapsiperheistä. Millaista on afrikkalaisen heimokuninkaan kotona? Entä perheessä, jossa kaikki puhuvat samaa kieltä vain koiralle?

Minkä Vellamo on napannut hameeksi? Yksityiskohta kirjasta Mennään jo naapuriin.

Ja koko aukeama samasta kirjasta.

Kuvittaja Salla Savolainen vaikuttaa dokumentaristilta, joka onnistuu jalostamaan lapsiperheiden epämääräiset roinakasat tunnistettaviksi esineiksi. Toivon näille kotikuville Carl Larsson -luokan näkyvyyttä.

Kirjailija Riina Katajavuori kirjoittaa hyvää suomea. Hän on valinnut kertojiksi Vellamon ja kuvatuissa kodeissa asuvat lapset, joista nuorin on vain muutaman kuukauden ikäinen. Lukija toki ymmärtää, ettei pieni lapsi vielä oikeasti pysty tällaiseen kuvailuun, mutta idea on mukava.

Mennään jo naapuriin on itsenäinen jatko-osa Katajavuoren ja Savolaisen kuvakirjalle Mennään jo kotiin (Tammi 2007), jossa kurkistetaan perisuomalaisiin koteihin. Mennään jo naapuriin palkittiin keväällä Punni-palkinnolla. Se on myös Kirjojen Suomen vuoden 2017 kirja.

Laaksonen, Heli: Ykköne

Kuvitus Anne Vasko
WSOY 2018, 49 s.

Sukulaine sanos poikenneensa kirjastosa täsä yhtenä ehtoona. Oli kovin tyytyväinen, ku toppas, ko ol sielt saanu föliin Heli Laaksosen uuren kirjan. Sen nimi o Ykköne. Teos ol kuulemma laitettu nätist esil. Vaikia sitä muul taval o laittaaka, Anne Vaskon piirustama kirja meinaan o iha ko karkki. Vasko pruukaa käyttää färei aika mukaval taval. Mää hommasin sen kirjan sit heti seuraavan päivän. Oon sitä ny sit kattellut mukulain kans yhres ja yksinäns.

Menneellä viikolla flikka sanos muskarin trappusil, että "ny kyyti joka lyyti" ja käkätti pääl. Mää ihmettelin sit vähä aikaa, et millai se pikkufliku tommosen ollenka keksis. Arvaaks?

Naapurinki kans tuli Ykköne puhheeks. Se sanos ottaneens siit onnittelurunon hääparil. Jos malttasin, antasin senkin ettimisen sun tehtäväkses, mutku en malt, ni kirjotan vähä tähä sitä runoo:

Näi laulo rakastunu hirvi

"Mailman seittemäst ihmest
sää olet kuus ensmäst
ja se viimene o se,
et sää olet siin
ja mää olen täsä,
samas metäs [..]"

Värssyin lisäks Heli Laaksonen on kirjoittanut nelisivusen numeroesseen. Ja koska kiäli on täsä niin suures roolis, hän selvittää, mitä on miättiny murteest. Ykkösen lopus o lyhkäne käännösapu, jost voi miälens mukka ettii viarait sanoi.

Runoilija kertoo kotisivuillaan postiosoitteensa. Hän assuu Kodiksamis, Rauman Lapis. Tätä tietoo vaste vois ol hauska etsiskel viitteit raumalaisuuteen. Paateist ainaki puhutaa ja yhres laskutehtäväs mainitaan Rauma. Eikä Laaksonen o Mynämäkeäkä täysi unhottanu.

Korkea-Aho, Kaj & Forsström, Ted: Zoo! Sydänkohtauksia

Teksti: Korkea-Aho, Kaj & Forsström, Ted
Suomentaja: Beck, Laura
Kuvitus: Otsamo, Pentti
Otava 2018, 224 s.

Suomenruotsalaisen huumorikaksikon nuortenkirjasarja on edennyt toiseen osaan. Kuten aikaisemmassa osassa ”Zoo! Viraalit nerot”, luvassa on jälleen hauskoja piirroksia, listoja, kamalaa kouluruokaa sekä rutkasti liioittelua ja sarkasmia 8-luokkalaisten elämästä.

Zoo!-sarjan kirjat ovat kokoelma sähköpostiviestejä, joita Atlas Frisk lähettää Uuteen Kaledoniaan muuttaneelle ystävälleen Elliottille. Uuden Kaledonian Internet-yhdeydet ovat niin kivikautiset ettei edes videopuheluista tule mitään! Onneksi sähköpostissa voi myös lähettää liitteenä kuvia. Atlas piirtää myös eläinaiheista Zoo-sarjakuvaa, jonka tapahtumat liittyvät koulumaailmaan.

Kuten ykkösosassakin, Atlas viihtyy välitunnit kaverinsa Miniturkin ja Sarah-Lin kanssa, kouluruokailussa on tarjolla aivan liian usein kalaa ja ruokalassa pitää järjestystä pelottava Gunvor. Atlas ei voi tässäkään osassa hyväksyä miten suosittuja koulun jalkapallojoukkueen jäsenet ovat tyttöjen keskuudessa.


JOS SUUNNITTELET LUKEVASI YKKÖSOSAN ÄLÄ LUE TÄTÄ PIDEMMÄLLE! LUVASSA JUONIPALJASTUKSIA, MYÖS ENSIMMÄISEEN KIRJAN EDUSTAJAVAALISTA!

Atlas on voittanut vaaleissa ja tullut valituksi 8-luokkalaisten edustajaksi koulun johtokuntaan. Nyt hänellä on avain kellaritoimistoon jossa on myös uusi käyttämätön tietokone. Kellaritoimiston joutuu ensin kuitenkin siivoamaan 7-luokan edustajan Felician kanssa. Sen jälkeen se onkin kiva hengailutila.

Koulun johtokunnan edustajuus tuo uusia vastuita Atlakselle, hänen pitää mm. toimia kykykilpailun tuomarina. Kouluruuasta valittaminen julkisella vetoomuksella tuo myös seurauksia. Mutta oikeastaan Atlas kokee kuitenkin suurimmat haasteensa tyttörintamalla.

Atlas tuntee että Sarah-Li, joka auttoi häntä paljon edustajavaalissakin, on enemmän kuin ystävä. Neuvokkaan mutta välillä Atlakselle vaikeaselkoisen Sarah-Lin kanssa on hauska viettää aikaa. Mutta Atlas alkaa saada huomiota myös mukavalta Tessieltä, jonka rintojen kokoa käsitellään tarkemmin sarjan osassa 1. Sitten ilmestyy kuin tyhjästä vielä yllätysihailija!

Vaikka Atlaksen ihastukset ovatkin normaaleja heterosuhteita, kirjassa on myös esillä muunlaisia suhteita ja identiteettejä. Intialainen vaihto-oppilas Dharampreet on tästä näkökulmasta (edelleen) kiinnostava (mystinen?) sivuhenkilö.

Zoo-sarjalle kirjoitetaan luultavasti vielä monta osaa. Itse asiassa ensimmäisestä kirjasta ollaan jo tekemässä TV-sarjaakin, jonka oletetaan valmistuvan ensi vuonna.

Townsend, Jessica: Morriganin koetukset

Teksti: Townsend, Jessica

Suomentaja: Kapari-Jatta, Jaana

Otava 2018, 368 s.

Kansi: Sami Saramäki

[..] keittäjä otti liidun käteensä ja kirjoitti KEITIÖKISSA - KUOLLU liitutaululle jatkoksi pitkään listaan, jossa viimeaikaisimpia olivat: PILANTUNU KALA, VANHAN TOMIN SYRÄNKOHTAUS, POHJOISVAURASIN TULVAT ja KASTIKETAHRRAT PARHAASA PYÖTÄLINASA [..].

Aivan sama minkä kokoisesta harmista on kyse, syypää on kaikkien tiedossa. Se on Morrigan, kirottu lapsi. Häntä ei huolita kouluun, eivätkä kotiopettajat viihdy pitkään. Isä ei näytä olevan pätkääkään kiinnostunut tyttärestään. Kun taas yksi opettaja on lähtenyt, isä päättää, että opetus on joka tapauksessa ajan ja rahan haaskuuta, tytärhän on kuoleva pian. "Tee mitä tahdot", Corvus kivahti siirrellen papereita pöydällään. "Kunhan et häiritse minua."

Morriganin äiti on kuollut, eikä äitipuoli juuri piittaa tytöstä, ei edes ehtoon iltana. Iltana, jonka päättyessä Morriganin oli määrä kuolla, kuten kaikkien muidenkin tasan yksitoista vuotta aikaisemmin syntyneiden lasten. Jotain hyvin merkillistä kuitenkin ehtii tapahtua ennen kuin kello lyö kaksitoista kertaa. Morrigan päätyy Nevermooriin, paikkaan, josta ei ollut koskaan kuullutkaan. Eivätkä merkillisyydet ota loppuakseen. 

Kirjailija oli onnistunut kuvittelemaan varsin erikoisen maailman ja myös siirtämään kuvitelmansa tekstiksi. Erityisesti arvostin huumorinvilahduksia tapahtumien vyöryessä eteenpäin: 

"Kiinnitä turvavyösi, Morrigan Korppi. Ja mitä ikinä teetkin, älä sulje silmiäsi".
"Mitä tapahtuu, jos suljen silmät?"
"Sinulta jää koko hauskuus näkemättä."

Jaana Kapari-Jatta, tiedät-kai-kuka, on jälleen luonut kelpo käännöksen. Erityisesti hänen erisnimivalintansa hykerryttävät. Esinäytöksessä Morriganin isä Kansleri Corvus Korppi julistaa Talvimeren tasavallan yhdeksännen ajan alkaneeksi ja lupaa: "Sakaalifaksin kaupunki - itse asiassa koko Suuri Susi-eekkeri - on taas turvassa."

Suomentajan lisäksi teoksella on muitakin yhtäläisyyksiä Harry Pottereiden kanssa. Löydätköhän ne kaikki? Tämä kirja sopii erinomaisesti myös aikuiselle. Olettaisin, että teoksen saa kirjastosta pian myös äänikirjana, mutta haluan vielä erikseen kehua kirjan ulkoasua. Valittu kirjasin(koko) suorastaan hiveli ikänäöstä kärsiviä silmäparkojani.

Kustantaja kertoo sivuillaan, että Morriganin koetukset on Jessica Towsendin esikoisromaani ja aloittaa sarjan. Kirjan elokuvaoikeudet on jo myyty.