24. maaliskuuta 2014

Kallioniemi, Tuula: Karoliina ja oikukas uni

Otava 2014
Tuula Kallioniemen uusin kirja Karoliinasta kertoo unesta - tai oikeastaan sen puutteesta. Ekaluokkalainen Karoliina ei nimittäin millään saa enää iltaisin unta. Karoliina yrittää ystäviensä kanssa selvittää, miksi hän ei saa unta ja mikä siihen auttaisi. Ehdotuksia satelee aina kuuhulluudesta lampaiden laskemiseen ja homeopatiaan, ja unenpäätäkin Karoliina yrittää etsiä - mikään keino ei vain tunnu auttavan. Lopulta Karoliina päättää ottaa kaikki mahdolliset neuvot käyttöön yhtä aikaa.


Kello lähestyy yhdeksää. Karoliina Paju on valmistautunut perin pohjin. Hän on kuin onkin lainannut äidin piikkimaton, jolla äiti kuulemma rentoutuu raskaan työpäivän jälkeen. Hän on valmistanut rypsiöljystä ja ap-pel-sii-nin-kuo-ris-ta huonetuoksun, johon on lorauttanut varmuuden vuoksi isän hyväntuoksuista partavettä. Hän on juonut kolme isoa mukillista kaakaota ja syönyt neljä korvapuustia. Sänkynsä Karoliina on siirtänyt keskelle huoneensa lattiaa. Karoliina toivottaa vanhemmilleen hyvää yötä ja heittäytyy vuoteelleen. Jadekiven hän on asettanut huolellisesti tyynynsä alle.

Mutta mikä konsti saa Karoliinan lopulta nukahtamaan? 

Helppolukuinen Karoliina-sarja kertoo Karoliinasta ja hänen ystävistään. Karoliina on neuvokas tyttö, jolle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Karoliina-kirjoissa on ilahduttavasti aina erilaisia, ajankohtaisia aiheita ja kirjat ovat myös vaivihkaisella tavalla opettavia ja kasvattavia. Kirjassa on myös vaikeimmat sanat tavutettu ja Marika Maijalan laatimat kuvituskuvat ovat mielenkiintoisia ja tuovat kirjan henkilöitä lähemmäksi lukijaa.

Erityisen ilahduttavaa kirjastonhoitajalle Karoliina ja oikukas uni-kirjassa on kohtaus, jossa Karoliinan ystävä Paskeri ehdottaa Karoliinalle, että hänen pitäisi lukea jokin kirja että saisi unen päästä kiinni - Paskerin mielestä kaikki kirjat ovat niin tylsiä, että niitä lukiessa nukahtaa niin päivällä kuin yölläkin. Ystävykset hakevatkin kirjastosta Paskerin mielestä tylsän kirjan (onhan siinä tyttö kannessa) ja Karoliina alkaa lukea Paskerille. Jutussa käy kuitenkin niin, että kirja on Paskerin mielestä niin mielenkiintoinen, että hän joutuu lainaamaan sen Karoliinalta itselleen lukeakseen sen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti