 |
| Kuvitus Giuliano Ferri |
Ihanan tunnelmallisin, tummasävyisin kuvin kerrottu, aivan yhtä ihana ja lämminhenkinen tarina pienestä tomerasta tulikärpäsestä alkaa äidille esitetyllä hankalalla kysymyksellä: Tino haluaa tietää, josko tulikärpäset voisivat joskus loistaa yhtä kirkkaasti kuin kuu, jota kaikki viidakon eläimet tuntuvat ihailevan. Tulikärpäset kun itse tuntuvat Tinosta olevan niin pieni ja huomaamaton osa viidakon elämää, että niihin ei kukaan kiinnitä huomiota.
Kuu kuulee Tinon ja äidin välisen keskustelun, ja päättää tehdä asialle jotain. Niinpä se kysyy Tinolta apua pieneen levähdystaukoon. Voisikohan Tino auttaa, että kuu voisi poistua paikaltaan yhdeksi yöksi? Tino on innoissaan, mutta miten ihmeessä asiassa voitaisiin onnistua. Onneksi Tino saa ajatuksen. Se kerää kaikki tulikärpäset yhteen, selittää asiansa ja suunnitelmansa – ja yrittää vakuuttaa epäilijät. Tino on varma, että yhdessä he onnistuvat.
Seuraavana yönä on tosi kyseessä. On pimeää, kuu on mennyt lepäämään ja viidakon eläimet alkavat jo huolestua. Silloin Tino kerää kaikki tulikärpäset yhteen ja käskee niiden alkaa nousta ilmaan. Lumoavan kaunis valo täyttää taivaan, kun valtava sädehtivä pallo tulikärpäsiä nousee ylemmäs ja ylemmäs. Eläimet ovat haltioituneita ja kuu tyytyväinen sijaisiinsa. Tulikärpäset ovat onnistuneet! Unelmia kannattaa aina seurata, ja yhteisvoimin mikä tahansa on mahdollista.
Kirjan kuvitus on katsomisen arvoinen vaikka ilman tarinan lukemista. Sen syvät, tummat ja lempeät, mutta samalla vahvat värit saavat tuntemaan kuin olisi itse viidakon keskellä, lämpöisessä tropiikin yössä. Voi melkein kuulla yön äänet: pientä siritystä joka puolella, ehkä joku lintu tuolla, pieni loiskahdus lammen suunnalla toisaalla. Puiden ääriviivat hämärtyvät ja muuttuvat epäselviksi. Eläimiä saattaa erottaa kirkasta valoa vasten. Jotain jännää taitaa juuri olla tapahtumassa. Tulikärpästen valo on kirjan sivuilla saanut lisähohtoa kiiltävästä kultaisesta pinnasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti