Tiainen, Marja-Leena: Kahden maailman tyttö

Turkista lähtöisin oleva kurdityttö, 17-vuotias Tara, on asunut perheineen jo vuosia Suomessa. Tara itse, pikkuveli Sivan, vanhemmat siskot ja äitikin jossain määrin, ovat sopeutuneet hyvin uuteen kulttuuriin ja oppineet kielen. Isällä sen sijaan on kielen kanssa vaikeuksia, sopivia töitäkään ei oikein löydy ja suomalaisten elämäntavat tuntuvat vierailta. Isoveli Alan taas nauttii täysillä länsimaisista tavoista, kun on kyse hänen elämästään, mutta suhtautuu perheen naisten oikeuksiin yhtä ahdasmielisesti ja perinteitä kunnioittavasti kuin isänsä.

Tara haluaisi elää kuin kuka tahansa suomalaistyttö. Tavata kavereita, harrastaa ja pukeutua muodikkaasti. Koulusta hän pitää, uusien asioiden oppiminen on kivaa ja opinnot kiinnostaisivat myös lukion jälkeen. Isä ja veli kuitenkin näkevät uhkia joka puolella: koko perhe ja etenkin isä tulee häväistyksi jos tytär menettää siveytensä ennen avioliittoa, joten Taraa yritetään varjella. Kodin ulkopuolella ei saa meikata, ja pukeutua täytyy peittävästi. Harrastukset ovat poissuljettuja: niissähän saattaisi tavata poikia. Viaton, samassa kahvilan pöydässä istuminen tuntemattomien poikien kanssa kulkeutuu välittömästi isän tietoon ja rangaistus on väkivaltainen. Isä ja veli vahtivat Taraa puhelimitse (ja Taran puheluita) ja kontrolloivat hänen liikkumistaan. Koulumatkat kuljetaan isän tai veljen kanssa, ja vierailut ystävien luokse ovat erittäin rajoitettuja. Suomalaiset ystävät kielletään kokonaan, kun erään tyttökaverin synttäreille sattuu tulemaan myös muutama poika. Tara osuu sattumalta valokuvaan yhden pojan kanssa, kuva päätyy nettiin, ja sieltä sen joku tuttu välittää isälle ja veljelle. Taas on tiedossa ankara rangaistus.

Lopulta tilanne päätyy pisteeseen, jossa Taran on valittava todennäköisen kuoleman ja avun hankkimisen väliltä. Tara päätyy turvakotiin, jossa aloittelee itsenäistä elämää, tosin pelon varjostamana. Kotiin on valtava ikävä, mutta sinne ei voi palata takaisin äidin, siskojen ja pikkuveljen aneluista huolimatta. Isän ja veljen lupauksiin ja lähestymiskiellon pitävyyteen ei ole luottamista, ja ainahan on muita sukulaismiehiä, jotka voisivat hoitaa likaisen työn. Tara uskaltautuu vähitellen liikkumaan kaupungilla, mutta samalla kasvaa riski, että joku tunnistaa hänet ja välittää tiedon hänen olinpaikastaan isälle tai veljelle. Sukua ja yhteisön jäseniä on kaikkialla, onko mahdollista päästä pakoon? Ja jos pääsee pakoon, voiko tiiviiseen perheyhteisöön tottunut oppia elämään yksin?

Taran tarinaa kerrotaan Taran näkökulmasta ja kirjan nykyhetki sijoittuu turvakotiin eli aikaan kotoa lähdön jälkeen. Takaumat valaisevat aiempia tapahtumia ja antavat kuvaa asioista, jotka johtavat tilanteen lopulliseen kärjistymiseen. Isän ja veljen näkökulma tuntuu täysin kohtuuttomalta, vaikka Tara itse sitä jossain määrin ymmärtää. Perinteistä ei niin vain pääse eroon, kun ne ovat syvälle iskostuneet ja yhteisön paine on kova. Mahdollinen kunnian menetys sukulaisten ja yhteisön jäsenten edessä on vahva pelote, ja istuu tiukassa miehen mielen perukoilla.

Tara on kasvatettu perinteiden mukaisesti ja ”oikea” käytös on juurtunut myös häneen syvälle. Hänelle ei (ainakaan ensi alkuun) tule mieleenkään jutella ja flirttailla poikien kanssa, saati sitten harrastaa seksiä. Alkoholiakaan hän ei osaa kaivata eikä muutenkaan käyttäydy mitenkään arveluttavasti. Kapinahenki tosin vähitellen kasvaa, mitä enemmän kohtuuttomia rangaistuksia ja rajoituksia määrätään. Kaikesta tästä huolimatta isä epäilee, jopa vainoharhaisesti ja rankaisee epäilyjensä perusteella sen sijaan, että uskoisi tyttärensä vakuutteluja. Isän valvonta ja rangaistukset vain kiristyvät, kunnes tilanne menee mahdottomaksi.

Kirjan aihe on ajankohtainen ja Taran sekä muiden turvakodissa asuvien todellisuus lienee valitettavan totta monelle suomalaiselle ja Suomessa asuvalle, muusta maailmasta puhumattakaan.