14. joulukuuta 2012

Lindeberg, Minna: Aimo ja Unto



Schildts & Söderströms (2012)
Alkuteos Allan och Udo 
Teksti: Minna Lindeberg
Kuvat ja ulkoasu: Linda Bondestam
Suomennos: Titta-Mari Marttinen

Halusin kirjoittaa uudehkosta kuvakirjasta, jossa sivutaan jouluteemaa. Aloitin sopivan kirjan hakemisen laittamalla kirjaston tarkennettuun aineistohakuun hakusanaksi 'joulu', luokka-valikosta valikoin 'kuvakirjat' ja vuosirajaukseksi '2012'. 

Minna Lindebergin ja Linda Bondestamin runokuvakirja Aimo ja Unto ei ole tyypillinen joulukirja sen paremmin tarinaltaan kuin kuvitukseltaankaan, vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvatkin jouluun. Kirja kertoo kahdesta keskenään hyvin erilaisesta miehestä. Aimo on kahdeksankymppinen valaisinliikkeen omistaja ja Unto on eläkkeellä armeijan leivistä. Pari he ovat olleet jo iät ja ajat. Unto vaikuttaa kovin tyytymättömältä elämäänsä:
”Nyt olen vanha jäärä tarpeeton,
joka ihan turhaan yhä täällä on”,
Unto Bismarck huokaa.
”Mennyt maineeni takaisin tuokaa!”

Aimo yrittää parhaansa mukaan piristää Untoa, mutta tämä vain kiukkuaa:

”Mene tiehesi, vie kukat ja kuuset pois, en juhli ollenkaan. Istun keittiössä, kunnes joulu on ohi kokonaan.”


Aimo ohjaa Unton yhteisille päikkäreille, mutta jopa unissaan Unto on tyytymätön puolisoonsa:
”Päästä irti, senkin kuvatus!”
Hän huutaa hirveyksiä korvaan Aimon,
jota oikeastaan rakastaa:
”Eikö täällä hetken rauhaa saa?
Älä kulje mukanani, älä roiku kannoillani!”
Onneksi uni saadaan Aimon neuvokkuuden avulla loppumaan. 


Tarinan loppu on seesteinen:

”Ihmisen on hyvä olla kaksin.
Kun toinen selittää, voi toinen ymmärtää,
miksi pimeys pohjaton, miksi tähdet pieniä on.”


Tiesitkö muuten, että Päivi Heikkilä-Halttunen on tavannut kirjoittaa Lastenkirjahylly-blogissaan joulukirjoista aina joulukuussa? Blogi löytyy osoitteesta http://lastenkirjahylly.blogspot.fi/.

7. joulukuuta 2012

Wieslander, Jujja: Mimmi Lehmän ja Variksen iso kirja

Mäkelä (2012)

Stora boken on Mamma Mu och Kråkan

Teksti: Jujja ja Tomas Wieslander
Kuvitus: Sven Nordqvist
Nuotit: Backa Hans Eriksson
Suomentajat: Pirjo Santonen ja 
Terhi Leskinen

Mimmi Lehmä on kummallinen lehmä, joka kiipeää puuhun, ajaa polkupyörällä ja yrittää tehdä kaikkea sitä mitä lapsetkin. 

Varis on Mimmi Lehmän ystävä, vaikkei aina sitä olekaan valmis myöntämään. Se yrittää jatkuvasti muuttaa Mimmi Lehmää:

Varis asetti siivet lanteilleen ja katsoi Mimmiä tiukasti.  
- Mikset sinä voi seistä omalla paikallasi ja märehtiä ja toljottaa niin kuin tavallinen lehmä!?
- Niinhän minä teenkin, Varis. Välillä. Mutta en aina. Se on niin tylsää.

Toisinaan Mimmi kuitenkin yllättää Variksen käyttäytymällä kuin tavallinen lehmä. Ainakin hetkisen aikaa.

- Hei Mimmi, Varis sanoi kiireesti. - Isäntä tulee! 
Mimmi haukkasi tukon ruohoa. 
- Vai niin, se totesi rauhallisesti. 
Varis viuhtoi siivillään ja raakkui. 
- Leikitään, ettei mitään erityistä ole tekeillä, se sanoi nopeasti. - Leikitään, että sinä vain seisot laitumella ruohoa syömässä. 
Mimmi katseli ympärilleen. - Mutta eihän minun tarvitse leikkiä mitään sellaista, Varis, se sanoi. - Minähän vain seison laitumella ruohoa syömässä! 
Varis näytti hämmästyneeltä. - Vai niin? se sanoi. - Mutta etkö sinä ole tänään hypännyt aidan yli tai kiivennyt puuhun tai ajanut pyörällä tai tehnyt mitään muuta kummallista? 
Mimmi Lehmä pudisti päätään.  - En se sanoi.  - En yhtään mitään kummallista. Se haukkasi tukon ruohoa ja mietti vielä vähän aikaa.  - Ai niin, hyppäsinhän minä aidan yli ja ajoin vähän pyörällä aamupäivällä, se sanoi.

Jujja ja Tomas Wieslander ovat koonneet tähän kirjaan Mimmi Lehmä ja Varis -kuvakirjojen kertomuksia, muita tarinoita, lauluja nuotteineen sekä lasten runoja ja ajatelmia. Tekijät lupavat, että tekstit soveltuvat ääneenluettavaksi. Kirjastonhoitajana ihastuin erityisesti tarinaan, jossa Mimmi Lehmä vierailee kirjastossa:

- Kirjastossa oli hirveän hauskaa, Mimmi Lehmä sanoi. 
- On niin mukavan näköistä, kun lapset istuivat lukemassa ja katselemassa kirjoja ja kuuntelemassa musiikkia. Mutta yksi huono puoli siellä oli.  Siellä oli vain kolme jakkaraa. Ja kaksi niistä oli liian pieniä minulle. 
- Totta kai oli! Varis huusi. - Lastenhan niissä pitäisi istua lukemassa eikä lehmien! 
- Ja ammuu. Siinä, joka oli tarpeeksi iso. Siinä ei ollut reikää häntää varten. 
- Eikä sellaista tarvitakaan, sanoi Varis. - Ei kirjastossa.
- Tarvitaanpas, sanoi Mimmi. - Häntään sattuu ihan kamalasti, jos sen päällä istuu.
- Lehmä kirjastossa!sanoi Varis. - Saan kohta siipihalvauksen. 
- Mutta tänään isäntä tuli kirjastoon, Mimmi Lehmä kertoi. - Hän toi sinne penkin, jonka hän oli itse tehnyt ja jossa on reikä häntää varten! Eikö olekin kivasti tehty? 
- Onko hän ihan viisas!? raakkui Varis.  - Ilmeisesti on sitten olemassa isäntiä, jotka eivät ole yhtään älykkäämpi kuin lehmänsä!
- Hänestä minä lypsän paljon paremmin sen jälkeen, kun olen käynyt kirjastossa, sanoi Mimmi.  - Sen takia hän teki penkin.


Kirjanautinnon viimeistelevät Sven Nordqvistin mainiot kuvat. 

 Tämä kirja kannattaa pitää mielessä, kun kirjoitat joulupukille.