Lloyd-Jones, Sally: Kaikki pienet potalle!

Kirjoittanut Sally Lloyd-Jones
Kuvittanut Anita Jeram
Suomeksi riimitellyt Raija Rintamäki
Mäkelä 2016, 31 s.

Sally Lloyd-Jones: Kaikki pienet potalle

Koko kesän meillä pyöri pöydillä - ja lattioilla - yhteensä 17 erilaista kirjaa, joiden keskiössä oli potankäyttö ja vessatavat. Pottakirjajuttuni julkaistiin vuoden viimeisessä Onnimannissa.

Monissa pottakirjoissa on jokin ekstrajippo: luukkuja, tunnusteltavia elementtejä tai ääninappi. Tässä Sally Lloyd-Jonesin kirjoittamassa ja Anita Jeramin kuvittamassa kirjassa hauskuutuksena on kurkistuspeili. Minulla on ilo seurata taaperoa, joka on kova selaamaan kirjoja. Erityisesti Kaikki pienet potalle -kirja näkyy usein hänen kädessään. Peiliaukeamalle päästyään lapsi riemastuu oman kuvansa näkemisestä - yhä uudestaan ja uudestaan.

Kirjan loppupuolelta löytyy hauska yllätys: kurkistuspeili (teoksessa Sally Lloyd-Jones: Kaikki pienet potalle).

Muita ihmishahmoja ei kirjassa esiinnykään kuin peilistä näkyvä. Tässä kirjassa pieni käyttäjä voi bongata paitsi tuttuja eläimiä, kuten pupuja, hiiriä, kissoja ja koiria, myös dodo-linnun, joka on kuollut sukupuuttoon satoja vuosia sitten. Kummituksiakin sivuilla näkyy, ja tarkkasilmäisimmät varmaankin tunnistavat, minkä lajin eläimet ovat vetäneet lakanan niskaansa.

Anita Jeramin kuvitusta teoksessa Sally Lloyd-Jones: Kaikki pienet potalle.

Jotkut eläinhahmoin kuvitetuista kirjoista ovat sellaisia, joista hahmojen sukupuolen voi päätellä. Osa hahmoista esitetään ilman sukupuoleen viittaavia elementtejä. Jotkut on puettu ”tyttömäisesti” tai ”poikamaisesti”.

Teoksen on riimitellyt suomeksi Raija Rintamäki. Joskus olisi hauska vertailla käännöstä alkuperäiseen tekstiin. Lapsille kääntäessä pitää kääntäjän ottaa huomioon kohderyhmänsä rajoitteet, joista ensimmäisenä mieleen tulee käyttäjien sanavaraston suppeus. Tällaisten vaatimusten yhdistäminen toisella kielellä riimittelyyn tuottaa varmaankin ongelmia, mutta suomennoksesta sitä ei huomaa.

Syväjärvi, Annastiina: Kissanpissa

Teksti Johanna Venho

Tässä kirjassa kuvitus on pääosassa. Se on värikästä ja leikekirjamaista, ja siinä on joissain kohdin käytetty piirrosjäljen lisäksi erilaisia materiaaleja, kuten kangasta, räsymattoa tai vessapaperia. Veikkaisin, että kuvitus on tehty tietokoneavusteisesti. On mahdollista, että kuvitus näyttää ensi alkuun sekavalta, joten kirja ehkä vaatii useamman katselukerran, että siihen pääsee sisälle. Hauskat yksityiskohdat alkavat erottua, kun kuvat käyvät tutummiksi. Kirjan teksti koostuu sarjakuvamaisista puhekuplista eli puheesta hahmojen välillä, ja kertojamaisista tekstinpätkistä siellä täällä. Kirjassa esiintyvät hahmot ovat ihmismäisiä eläimiä, on kissaperhe, koiraperhe ja possuperhe.

Tarina kertoo Kusti-kissasta, jonka lempileikki on häntähippa – se siis jahtaa omaa häntäänsä. Kusti asuu kerrostalossa ja leikkii sen pihalla, ja sillä on siellä monia kavereita, kuten Kylli-koira. Pihapiiri on kuin minkä tahansa kerrostalon piha kesäaikaan. Voikukat ovat vähän villiintyneet, Kyllin isä istuu hiekkalaatikon viereisellä penkillä ja kuvaa lapsia kännykkäkameralla, Perttu-possu leikkii hiekkalaatikossa ja sen äiti istuu penkillä ja imettää pieniä kaksosia.

Tässä kesäpäivässä on kuitenkin jotain erilaista. Kusti huomaa, että Kyllillä ei ole enää vaippaa. Kustin isä ehdottaa myös Kustille, että vaipan voisi jättää pois ja esittelee uuden hienon punaisen potan. Kusti ei malttaisi luopua ihanan lämpimästä ja pilkullisesta vaipastaan, mutta suostuu kuitenkin kokeilemaan ja tutustumaan pottaan, jolla on yksi erikoisominaisuus. Se osaa leikkiä hippaa. Yhtäkkiä potta pääseekin karkuun ja porhaltaa rappukäytävään, ja siitä alkaa hurja pottahippa. Potta jää lopulta kiinni, kissanpissa lorisee pottaan, ja päivä päättyy kesteihin Kustin luona, jossa isä on leiponut pullaa.

Tämä kirja kannattaa lukea kuvituksen takia. Siinä on paljon katsottavaa, monta kivaa yksityiskohtaa ja mukavaa oivallusta. Tekstitkin ovat kyllä hauskoja ja tarina voi myös olla avuksi pottaharjoituksissa.