Riddell, Chris: Ada Gootti ja hiiren haamu

Gummerus 2015
Englanninkielinen alkuteos Goth Girl and the Ghost of a Mouse
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Muuan hiiri muistelee -kirjasen suomentanut Kristiina Drews

Ada Gootti asuu valtavassa Kalmatollon kartanossa isänsä lordi Gootin kanssa. Lordi Gootti on hurjan kuuluisa pyöräilevä runoilija, jonka harrastuksiin kuuluu myös potkuhevosratsastus ja puutarhatonttujen posauttelu väkipyssyllä. Adan äiti - kaunis thessalonikilainen nuorallatanssija - on kuollut traagisessa onnettomuudessa Adan ollessa vielä vauva, eikä lordi Gootti ole päässyt yli rakkaan vaimonsa menetyksestä. Ada muistuttaa kovasti äitiään, mikä on saanut lordin omaksumaan erikoislaatuisen uskomuksen siitä, että lasten tulisi kuulua, muttei näkyä. Ada ymmärtää, että hänen näkemisensä saa isän surulliseksi, mutta ei hän silti mielellään käytä isoja, kömpelöitä ja ennenkaikkea äänekkäitä saappaita, joiden aiheuttaman metelin ansiosta isä pystyy välttelemään häntä.

Isän kanssa vietettyjä viikottaisia teehetkiä lukuunottamatta Ada on kartanossa aika yksin. Omalaatuisia palvelijoita ja tiuhaan vaihtuvia kotiopettajattaria kyllä riittää, mutta samanikäisiä kavereita ei ole. Eräänä yönä Ada tutustuu Ishmaeliin, joka on hiiri. Tai itseasiassa oli hiiri, kunnes sai surmansa loukussa ja on nyt hiiren haamu. Jostain syystä Ishmael on jäänyt kummittelemaan kartanoon, eikä kukaan muu kuin Ada pysty näkemään sitä. Ada ja Ishmael lähtevät seikkailemaan valtavan kartanon vanhaan käyttämättömään osaan ja yhtä valtavaan ja sokkeloiseen puutarhaan, josta löytyykin monenlaista yllättävää.

Eräällä yksinäisellä aamiaisella Ada tapaa yllättäen kaksi omanikäistään lasta, joiden mukana hän pääsee salaperäiseen Ullakkokerhoon. Siellä kokoontuu kartanon nuoria palvelijoita ja työntekijöiden lapsia, eikä kartanonherran tytärtä ole tietenkään koskaan kutsuttu mukaan, vaikka hän on kovasti kavereita kaivannutkin. Ullakkokerhon porukka alkaa huomata kartanon tiluksilla epäilyttäviä tapahtumia, joihin tuntuu liittyvän kartanon sisäriistanvartija Nurjamaa. Lordi Gootin jokavuotinen sisämetsästyksen ja metaforisen polkukisan päivä lähenee, ja tänä vuonna Nurjamaan hoitamissa järjestelyissä vaikuttaa olevan jokin pielessä.

Kartanon fantastisen erikoinen väki ja kirjan tarina ihanan outoine käänteineen imaisee lukijan tehokkaasti mukaansa. Koskaan ei tiedä mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu ja sivua kääntämällä saattaa löytää itsensä mitä eriskummallisimpien hahmojen seurasta. Niin kuvittajana kuin kirjailijana tunnetun Chris Riddelin mustavalkopiirrokset ja luvun aloittavat koristeelliset anfangit sopivat hienosti kirjan goottiromanttisen tummaan tunnelmaan. Sarjasta on suomennettu tämän lisäksi kaksi osaa: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit sekä Ada Gootti ja Humisevan karju.




       

Gummerus 2016

 

 

Savolainen, Salla: Maikki ja kellarin kummitukset

Tarina alkaa jo kirjan etukannen sisäpuolelta: Maikki leikkaa tilkkuja kaikesta mitä saa käsiinsä ja hänellä onkin jo hieno kokoelma (jota voi tutkia tarkemmin takakannen sisäpuolelta). Tilkkuja on paljon ja ne pitäisi järjestää, mutta tilaa ei tunnu millään löytyvän. Maikki tuntee olevansa tiellä joka paikassa, joten hän päättää ottaa tilkkunsa ja lähteä pois.

Kerrostalon pihalla ei ole ketään. Siellä on aivan harmaata ja taitaa sataakin, mutta kellarin ovi on auki. Kellarista löytyy varastokoppi, jossa on Maikin vanha pinnasänky ja tutun tuoksuinen torkkupeitto. Pimeässä uni tulee huomaamatta. Kotona Maikkia aletaan jo kaivata, ja etsintäpartioon liittyy isosiskon lisäksi kavereita naapurista. Irma-koira on lopulta se, joka huomaa avonaisen kellarinoven.

Maikki herää etsintäpartion saapuessa, mutta häntä harmittaa edelleen, joten hän painuu tilkkulaatikkonsa kera piiloon. Sängyn alla on ahdasta, mutta sieltä löytyy myös jotain ihanaa. Uusi tilkku Maikin kokoelmaan – silkinhienoa vaaleaa kangasta, johon on ommeltu pieniä kiiltäviä helmiä. Onneksi Maikilla on sakset mukana.

Irma-koira paikantaa Maikin lopulta ja kiskoo hänet esiin. Etsintäpartio on iloinen ja Maikin suuttumus katoaa myös. Hän on keksinyt kivan leikin: pukeudutaan kummituksiksi! Tarkoitukseen löytyy vanhoja lakanoita ja käyttöön otetaan myös se puku, josta Maikki jo sai uuden yksilön tilkkukokoelmaansa. Leikki ei ehkä kuitenkaan olisi ihan niin hauska jos lapset tietäisivät, mitä viereisessä varastokopissa lymyää…

Äiti ja isä tulevat tuomaan laatikoita kellariin ja vähän yllättyvät kellarin kummituksista, eikä äiti ole kovin iloinen huomatessaan hääpukunsa kohtalon. Selvittäisiinköhän tästä kakulla? Ja ehkä kellarin asukitkin kaipaisivat kahvihetkeä…