1. toukokuuta 2018

Loitsujen kirja

Toimittanut Marjut Hjelt
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2018, 280 s.


Kannen kuva: Daga Ulv
Kannen suunnittelu: Eija Hukka

Heti kärkeen haluan sanoa, että tätä kirjaa kannattaa etsiskellä kirjastossa aikuisten osastolta. Asian ei kannata antaa rajoittaa teoksen käyttöä. Erityisesti toivoisin, että kaikenikäiset Harry Potter -fanit löytäisivät Loitsujen kirjan.

Suomen kansalla on rikas loitsuperinne, josta on haettu apua monenlaisissa elämäntilanteissa ja aivan arkisen aherruksen keskellä. Loitsut keskittyvät elämän perusasioihin, kuten lemmen nostattamiseen tai sen kylmettämiseen, terveyteen ja toimeentuloon. Kirjassa ei neuvota loitsuja, joilla pyritään toisen vahingoittamiseen. Pidän tästä rajauksesta.

ppärä loitsu löytyy moneen arkipäiväiseen pulmaan. Hikasta on hankkiuduttu eroon toistamalla seuraavia sanoja, kunnes hikka loppuu:
Mene hikka niinistöön,
minä niinen kiskojaksi,
mene hikka tuohistoon,
minä tuohen kiskojaksi,
mene nikka niinistöön,
minä niinen kiskojaksi....
Sopii kokeilla!

Pääsiäinen ehti olla jo, mutta seuraavia vuosia ajatellen virpoja voi etsiä kirjan käsiinsä. Voit valita useamman värssyn väliltä. Samalla saat tietoa siitä, että alun perin virpomisperinne ei suinkaan ollut osa lastenkulttuuria, ei. Virpomassa kävivät aikuiset. Mutta miksi? Sekin selviää kirjaa selailemalla.

Tiesit ehkä ennestään, että muinaisilla suomalaisilla oli tapana välttää joidenkin sanojen sanomista. On käytetty kiertoilmaisuja, jotka eivät nykyloitsijalle ehkä enää aukenekaan. Mutta tiesitkö, että ennen vanhaan ajateltiin onnen määrä rajalliseksi? Onnea oli siis tarjolla vain rajallinen määrä. Jos siitä joku sai palan, se pala oli suoraan joltain toiselta pois.

Lopuksi pyydän vierittämään tätä tekstiä sen verran, että Loitsujen kirjan kansikuva tulee näkyviin. Kirjan kansi on onnistunut erinomaisesti. Se houkuttelee tarttumaan. Eikö vain?