Fuge, Charles: Pikku dinojen lentomatka

Mäkelä (2012)

Kuusi ja puolivuotias Oliver Fuge on päässyt osallistumaan kirjan tekoon, ja on selvästi kuvittaja-ainesta: esilehtien dinosauruskuvat ovat hänen kynästään. Itse tarinassa on vuoro sitten isällä ja mainio kuvittaja on hänkin. Etenkin värit ovat todella kauniita ja silmää miellyttäviä, iloisia, pirteitä ja puoleensavetäviä. Myös päähenkilöt eli kolme kaverusta Rapsu, Nuusku ja Hujoppi ovat värityksensä lisäksi myös muuten todella sympaattisen näköisiä pikkudinoja.

Kaverukset viettävät kaiket päivät yhdessä leikkien ja puuhaillen, ja mieluiten leikitään lentämistä. Hujoppi saa tietää äidiltään, mitä lentoon pääseminen vaatii – ainakin eräältä äidin ystävältä – ja he päättävät kokeilla. Ei muuta kuin kiivetään mahdollisimman korkealle, ja sitten vain räpytellään.

Vähän huonostihan siinä kuitenkin käy: ilmalennon sijaan pyöritään porukalla alas mäkeä, ja Nuuskukin jo niiskahtaa, etteivät dinot kyllä osaa lentää… Kolmikon ulkopuolelta tulee kuitenkin eriävä mielipide. Kyllä ainakin jotkut osaavat lentää, mutta siivethän siihen vaadittaisiin, ja aika isot vielä. Sellaisethan tällä tyypillä on, jopa niin isot, että ne kantavat kolme kaverustakin. Niin sitä mennään, kaikkein mahtavin kyyti kotiin. Ja vaikka lentäminen ei oikein itseltä onnistunutkaan, voi siitä silti unelmoida, ja unissaan vaikka oikeasti lentääkin.

Jeffers, Oliver: Lentävä pingviini

Karisto (2011)

Pelkistetyin, mutta paljon puhuvin kuvin Oliver Jeffers kertoo tarinan lentävästä pingviinistä. Tai siis pingviinistä, joka kovasti haluaisi osata lentää. Pingviinin paras kaveri on poika, ja he tekevät kaiken yhdessä. Lentäminen on kuitenkin se yksi haave, jonka pingviini toivoisi toteuttavansa ihan itse. Poika auttaa kyllä parhaansa mukaan harjoittelussa, ja monenmoista keinoa kokeillaan lentoon pääsemiseksi. Alkaa kuitenkin näyttää siltä, että hommasta tulee melko kinkkinen.

Poika ja pingviini lähtevät etsimään tietoa joltakulta viisaammalta. Sillä reissulla pingviini yhtäkkiä huomaa tilaisuutensa tulleen, tarttuu siihen, ja innostuu niin, että hukkaa kokonaan pojan. Poika etsii pingviiniä kaikkialta ja lopulta pingviinikin huomaa olevansa ihan yksin. Yöllä poika ei saa unta, eikä pingviini löydä yksin kotiin. Ikävä on kova puolin ja toisin, ja seuraavana päivänä poika jatkaa etsimistä. Pingviinin suuri tilaisuus koittaa, mutta yhtäkkiä lentäminen ei tunnukaan niin houkuttelevalta, kun poika ei ole mukana.  Nyt sitä on kuitenkin myöhäistä murehtia, ja onneksi poikakin löytää paikalle juuri ajoissa!

Lopulta on pakko myöntää, että pingviinin siivet eivät tosiaan ole kummoiset. Ja pingviinit eivät lennä. Mutta parhaan kaverin kanssa voi kyllä pelata vaikka molempien suosikkipeliä.

Vähäeleisesti kerrottu mainio tarina näyttää miten mahtavaa on, kun ystävä antaa tilaa toisen haaveille, ja on paikalla myös silloin, kun jokin meneekin mönkään. Kuvituksesta huomaa, miten hauskaa ja monipuolista voi olla myös pelkistetty kerronta. Iloiset värit ja yksinkertainen piirrosjälki (ja maalausjälki?) eivät välttämättä tarvitse kaverikseen edes tekstiä viedäkseen tarinaa eteenpäin.

Röning, Inga: Oiva – Lentokone, joka pelkäsi lentämistä

Kuvitus Marjo Nygård

Pieni punainen lentokone nimeltä Oiva asuu Sinitaivaan lentoasemalla monien muiden lentokoneiden kanssa. Oiva on aika uusi ja kiiltävä, mutta kuten lentoaseman muut koneet tietävät, se pelkää lentämistä aivan tosissaan. Kun pitää rullata kiitoradan päähän Oiva alkaa täristä, ja sen etenemisestä tulee nykivää ja hankalaa. Sitten, kun nenäpotkuriin lisätään kierroksia, alkaa nenää kutittaa eikä aivastusta lopulta pidättele mikään. Nenäpotkuri sammuu ja pienenpieni öljytippa tipahtaa mustalle asvaltille. Oivan lentäjä ja omistaja suuttuu ja uhkaa myydä Oivan romuttamolle. Osa isommista lentokoneistakin pilkkaa Oivaa ja naureskelee sen surkeudelle.

Eräänä päivänä se sitten tapahtuu; Oiva hinataan romuttamolle. Se haluaisi niin kovasti yrittää lentämistä vielä uudelleen ja olla rohkeampi, mutta ihmiset eivät kuule sen anelua. Eiväthän he tiedä, että jotkut lentokoneet osaavat puhua. Oivaa pelottaa romuttamolla oudon näköisten lentokoneenosien keskellä, mutta sitten eräs vanha lentokone alkaa tehdä tuttavuutta. Ensin Oiva pelkää, että sekin alkaa kiusata sitä niin kuin monet Sinitaivaan lentoaseman koneista, mutta tämä lentokone onkin aivan ystävällinen. Koneen nimi on Wanha lentäjäsankari ja se on ollut menestyvä taitolentokone. Se kertoo Oivalle hurjista lennoistaan, kaikista villeistä kiepeistä, kurveista ja kierteistä ja muista lentämisen riemuista, mutta Oiva ei oikein pysty uskomaan, että lentäminen voisi olla hauskaa. Tällä vanhalle mukavalle koneelle Oiva myös uskaltaa kertoa perimmäisen syyn lentopelkoonsa.

Monta päivää Oiva kuuntelee Wanhan lentäjäsankarin tarinoita ja aika kuluu. Joka aamu Oiva toivoo, että joku hakisi sen kotiin Sinitaivaan lentoasemalle ja se saisi vielä yrittää lentämistä, mutta päivän mittaan toivo hiipuu. Sitten tulee se hetki, jota Oiva on pelännyt, se hinataan romuttamon halliin odottamaan purkamista. Ennen kuin mekaanikot pääsevät purkuhommiin Oivan vierelle ilmestyy isä ja pieni poika, jolla on nauravat silmät ja pisamaiset kasvot. Poika hyppelee vuoroin Oivan ja vuoroin isänsä viereen, sanoo Oivaa kauniiksi ja kertoo haluavansa juuri tämän koneen itselleen. Seuraavat päivät ovat Oivan elämän jännittävimpiä. Purkamisen sijaan sitä aletaankin korjata, säätää, pestä ja puunata ja sen uusi pieni omistaja, Mikko, käy intoa puhkuen katsomassa sitä. Mikko myös kiipeää ohjaamoon harjoittelemaan ja suunnittelemaan tulevia lentoja. Vähitellen Oiva alkaa luottaa Mikkoon ja tämän into tarttuu Oivaankin.

Ei mene kauaa, kun Oiva siirretään takaisin kotiin, Sinitaivaan lentoasemalle, ja tulee aika kokeilla lentämistä. Oivaa pelottaa suunnattomasti, mutta se ei halua pettää Mikon odotuksia. Oiva muistelee Wanhan lentäjäsankarin kertomuksia ja haluaa onnistua myös sitä kunnioittaakseen. Mikko asettuu isänsä kanssa ohjaamoon, käynnistää moottorin ja rullaa kiitoradan päähän. Oiva hokee itsekseen ” Minä pystyn tähän!”, ja sitten Mikko nostaa kierroksia. Nokkapotkuri pärisee, Mikko kiihdyttää, viima kutittaa nenää ja vauhti kiihtyy! Miten Oivalle ja Mikolle sitten käy? Sinun täytynee lukea kirja, että saat tietää, mutta sen verran voin paljastaa, että loppu on kyllä onnellinen.

Tämä kirja sisältää enemmän tekstiä kuin kuvakirjat yleensä, ja tarina myös etenee vähemmän suoraviivaisesti. Siinä on siis enemmän lukemista, mutta kuviakin löytyy kuitenkin joka sivulta. Oivan ilmeet on kuvattu hienosti ja niistä käy hyvin ilmi sen luonne ja tunteet. Ensin Oiva on aika surumielinen, myöhemmin iloinen, ja sen huomaa myös kuvista kuinka sen itsetunto kasvaa ja olemus muuttuu tarinan edetessä. Lentokoneen ohjaamon mittarit ja nappulat lienevät myös mielenkiintoisia monen pienen lukijan mielestä.