27. huhtikuuta 2012

Oram, Hiawyn: Kolme karmeaa kaverusta

Mäkelä (2012)

Kuvitus David Melling
Kolme karmeaa kaverusta tutustuttaa lukijansa lohikäärmeeseen, noitaan ja jättiläiseen, jotka ovat kaikki hirmuisen pelottavia. Ainakin he itse aina kauhistuvat kovasti, kun tulevat katsoneeksi peiliin. Kyllähän sitä tietysti myös naapurit ja muutkin lähelle uskaltautuvat saattavat pelästyä, jos toinen aina kovasti huutaa, että ”Täältä tullaan, älkää katsoko jos ette halua säikähtää!”

Lohikäärme päättää ensimmäisenä vaihtaa paikkakuntaa, ettei naapureiden tarvitsisi niin kovasti pelätä. Lohikäärmeen lemmikkikoira Pepi saattaa olla touhusta hieman eri mieltä, mutta lähtee kuitenkin mukaan. Matkan varrella vastaan tulevat niin noita kuin jättiläinenkin. Kun aina lopulta päästään selvyyteen siitä, että lohikäärme ei pelota noitaa, eikä noita jättiläistä, eikä oikeastaan kukaan heistä toisiaan, voidaan matkaa jatkaa porukalla. Varsin kirjava ja hauskannäköinen sakki tästä syntyykin tykötarpeineen ja lemmikkeineen, ja kukaan ei kyllä oikeastaan näytä kovin pelottavalta. Lohikäärmeen rohkea väritys miellyttää silmää ja olemus on oikeastaan aika lempeä. Jättiläisen ja noidan ulkoasut ovat myös varsin onnistuneet, mutta ilkeän näköisiä he eivät ole. Taustan monet yksityiskohdat ovat hauskoja ja tarkastelemisen arvoisia.

Matkalla on pysähdyttävä evästauolle, ja sen yhteydessä tuttavuutta tekee Piiperö, pieni suloinen tytöntyllerö. Lapset ovat aina lapsia, joten jättiläinen päättää olla pahastumatta, kun häneltä pyydetään kyytiä olkapäillä. Samaten noita suostuu lennättämään Piiperöä luudalla, ja lopuksi vielä lohikäärme avustaa päiväunille menemisessä. Kuka tahansa muu jos olisi pyytänyt, niin olisi kokenut surkean lopun, kenties. Tai ehkä joku muukin olisi saanut houkuteltua kaverusten oikean luonnon esiin, mutta Piiperö nyt sattui sopivasti paikalle.

Entäs nyt sitten? Pelottelu on elämäntehtävänä vähän huono juttu, jos kerran edes Piiperöä ei pelota. Pelkääköhän heitä lopulta yhtään kukaan? Ehkä parempi olisikin ryhtyä ihan johonkin muuhun puuhaan, joka olisi itsellekin nautittavampaa. Ainahan sitä voi tarpeen vaatiessa itseään sitten pelotella, jos ei kerran muita.

25. huhtikuuta 2012

Palviainen, Jukka-Pekka: Joku vieraileva tähti

WSOY (2011)
ARVION KIRJOITTI KIRJASTOPALVELUIDEN JOHTAJA KARRI HARA

Raumalaissyntyinen kirjailija Jukka-Pekka Palviainen on kirjoittanut 3 lastenkirjaa ja 5 aikuisten romaania. Joku vieraileva tähti on hänen ensimmäinen yrityksensä nuortenkirjaksi. Yritys onkin onnistunut, sillä Palviainen kuittasi teoksesta Topelius-palkinnon alkutalvesta 2012.

Joku vieraileva tähti kertoo peruskoulun viimeistä luokkaa käyvästä 16-vuotiaasta Atesta, joka harrastaa näyttelemistä. Hän ja sekalainen joukko muita nuoria valmistautuvat tunnetun nuortenromaanin, Anna-Leena Härkösen Häräntappoaseen teatteriversion esittämiseen. Puoli vuotta kestävät harjoitukset ja niihin liittyvä Härkösen kirjan dialogi ovat tarinassa tärkeässä osassa.

Atte on aika reippaantuntuinen poika, ei mikään varsinainen luuseri, vaikka teatteriharrastuksensa vuoksi onkin ehkä hieman outo lintu. Hänen aisaparinaan näytelmän pääosassa on kaunis, mutta epävarma Jenni, jonka ihailu ei kuitenkaan tee syvempää vaikutusta Atteen. Atte asuu äitinsä ja tämän uuden miesystävän kanssa, mutta tuntee enemmän yhteyttä taidevalokuvausta harrastavaan isäänsä. Aten maailma on periaatteessa mallillaan, mutta jonkinlaisen ulkopuolisuuden tunteen hänestä aistii. Ja se tärkein, eli tyttöystävä puuttuu. Enemmän tosin puute taitaa johtua siitä, ettei Atte kelpuuta ketä tahansa, kuin siitä, ettei ottajia olisi. Tyttöjä enemmän Atte keskittyy teatteriin.

Annin tilanne on toinen ja paljon synkempi. Hän on mustiin pukeutuva luoksepääsemätön tarkkiksen tyttö, jonka elämä on raskasta ja yksinäistä. Hänkin on avioeroperheen lapsi, ja hoitaa kotonaan pikkuveljeään ja mielenterveysongelmista ja masennuksesta kärsivää äitiään. Huolehtimisen raskas taakka saa hänetkin oirehtimaan, eikä hänellä käytännössä ole lainkaan kavereita. Hän tuntee itsensä friikiksi. Isän uusi naisystävä tarjoaa ainoan aikuisen ystävyyssuhteen. Isäänsä Anni ei voi sietää, eikä äidistäkään juuri sairautensa keskellä iloa ole.

Onneksi käy, kuten nuortenkirjoissa usein käy: tämä hiukan epätavallinen pari kohtaa ja ystävystyy. Anni on hyvä ompelemaan vaatteita, ja hän saa tehtäväkseen auttaa teatterin puvustuksessa. Näyttelemään hän on liian epävarma, mutta ihastuu sanavalmiiseen ja fiksuun Atteen. Lopulta Attekin huomaa Annin, ja kirjan lopussa ystävyys syventyy nopeasti yhdessäoloksi. Ja näytelmäkin saa ensi-iltansa, totta kai.

Palviainen kuljettaa tarinaa vaihdellen Annin ja Aten näkökulmasta. Tyyli toimii, sillä suuren osan kirjasta Anni ja Atte elävät elämäänsä toisistaan tietämättä. Palviaisen lauseet ovat lyhyitä ja teksti helppolukuista. Tapahtumapaikkana on Rauma, ja paikallisia kadun- ja paikannimiä vilahtelee tuon tuosta, puhuupa Aten isä oikein Rauman kieltäkin. Romaani on lyhyehkö, 167-sivuinen, eikä siinä periaatteessa tapahdu kovinkaan paljon. Siksi se on myös hyvin realistinen. Palviainen kuvaa nuorten arkielämää hyvin eläytyen ja liioittelematta, näyttäen epävarmuuden ja surun, mutta piehtaroimatta niissä. Annin elämä on melko ankeaa, ja sellaisena se esitetäänkin, mutta ajoittainen huumori keventää, ja loppu on kuitenkin onnellinen ja positiivisesti eteenpäin katsova, vaikka ei sokerinen.

Joku vieraileva tähti on melko ”aikuismainen” romaani, eikä sen lukeminen tökkinyt kohta 40-vuotiasta miestäkään. Tyylilajillisesti se kiinnostanee enemmän tyttöjä kuin poikia, koska ihmissuhteiden ja arkielämän kuvaus on asetettu nopeiden tapahtumien ja käänteiden edelle. Palviainen kuvaa ulkopuoliseksi itsensä tuntevien nuorten kamppailua oman arvonsa tuntemiseen ja vaikeuksista selviämiseen ja realismillaan antaa varmasti monelle mahdollisuuden samastua päähenkilöihin. Monivivahteisin lienee Anni, Aten jäädessä hieman piirteettömämmäksi. Muut henkilöt ovat sivuosissa; eniten ehkä keskitytään poikakaverinsa kaltoin kohtelemaan Jenniin, joka myös (ehkä) lopulta ymmärtää oman arvonsa, ja mikä elämässä on tärkeää ja tavoittelemisen arvoista.

Kirja oli mielestäni positiivinen elämys ja henkilöt oli kuvattu kypsästi ja realistisesti. Juoni on simppeli, mutta sellaista elämä on. Tapahtumia maltettiin kehitellä: ainoastaan Aten ja Annin nopea ystävystyminen ja Aten motiivit ihastua juuri Anniin sivuutettiin ehkä hieman liian kiireellä. Loppu jätti alleviivaamatta tulevaisuutta; maltettiin pysyä siinä mitä oli, esittämättä mitään ”ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun saakka” –lopetusta. Kyllä Palviainen on Topeliuksensa ansainnut.


20. huhtikuuta 2012

Veittikoski, Niina: Hertta leipoo pullaa

Tammi (2010)
Sarja-asun suunnittelu: Eevaliina Rusanen

Niina Veittikosken luoman Hertan maailma -kirjasarjan päähenkilö on toimelias naisenalku, joka on tullut tutuksi Pikku kakkosen esittämästä animaatiosarjasta. Hertta leipoo pullaa -kuvakirja ei rasita lukijaansa monilla hahmoilla. Hertan lisäksi kuvissa esiintyvät peikot Aivo ja Tollo. Vain yhdessä kuvassa näkyy muita lapsia. Aikuinen esiintyy niin ikään vain yhdessä kuvassa, ja siinä kuumaa uunipeltiä pitelevältä aikuiselta on rajattu pää pois.

Kirjan nimi kertoo tyhjentävästi teoksen sisällön. Kirjassa on vain vähän tekstiä, mutta pullanteossa tarvittava tietämys välittyy silti. Seuraava katkelma kattaa kolmen aukeaman verran:

Essun ylleni valjastan
ja mummoni ohjeen paljastan.
Kuules tätä!

Maito kädenlämpöinen – älä siis keitä.
Sekaan hiiva heitä.
Pari munaa, sokeria, suolaa,
kardemummaa.

Lisää jauhoja vähän
voi homma tyriä tähän.
Vähän ei riitä
ja liika on liikaa.

Joka aukeamalla on tieto- tai tehtävälaatikko, jossa pyydetään esimerkiksi nimeämään erilaisia päähineitä ja miettimään, mikä niistä sopii leipomistilanteeseen. Kuvituksesta saa lisätietoa, joka auttaa myös tietolaatikoiden kysymysten ratkomisessa.

Ja eikun leipomaan.

Lamb, Albert: Pikkukarhun puuhakas päivä

Mäkelä (2012)

Kuvitus David McPhail
Suloisen lempeä kuvitus johdattelee pienen Tommi-karhun nukkumaanmenoaikaan. Hän muistaa kivan leikin edelliseltä kesältä, ja se sopii myös peittelemään tulleelle äitikarhulle. Tommi saa aloittaa, ja hän kertoo kuinka ennen nukkumaanmenoa harjattiin hampaat joen rannalla.

Tarina jatkuu jutusteluna äitikarhun kanssa, kun he käyvät läpi illan ja päivän tapahtumia – takaperin. Ihailtiin auringonlaskua ja sitä ennen oli iltapalan vuoro. Aurinkokin oli päivällä lämmittänyt mukavasti – sen jälkeen kun äitikarhulle oli aiheutettu hirvitystä hyppäämällä veteen. Sitä ennen taas löytyi laho kanto mehiläispesineen, ja olisi heti kannattanut pyytää äiti paikalle.

Lopulta päästään aamupalaan ja auringonnousuun asti, mutta kertomus ei lopukaan vielä siihen. Ennen aamua on nukuttu. Ja nukuttu ja nukuttu. Koko pitkän talven on pieni Tommi saanut nukkua yhdessä isän ja äidin kanssa. Seuraavat unet ovatkin sitten vähän lyhyemmät, vain seuraavaan aamuun asti, mutta ainakin päivän touhujen jälkeen tulee nopeasti uni.

13. huhtikuuta 2012

Nuotio, Eppu: Kuusivuosi: sarjakuvarunoja

Tammi (2011)

Kuvitus Jusa Hämäläinen
Eppu Nuotion kouluvuodenkiertoa myötäilevät runot alkavat elokuiselta koulun pihalta ja kuvaavat tapahtumia ja sattumuksia jokaiselta kuukaudelta heinäkuulle asti. Toistuvasti runoissa esiintyy kuusi, joka seisoo niin koulun pihalla kuin muuallakin, ja jonka ajatuksia maailman menosta pohdiskellaan. Myös kissaporukka, Tahvo and The Boys, saa huomiota niin runoissa kuin kuvituksessa.

Kuusi katsoo kaveriaan, kohottaa havukulmiaan.
Tuuli kääntää päätä, kun kuusi ratkoo pulmiaan:
”Puiston tammi, paleletko koskaan
räntäsateessa, kun helmasi kastuvat loskaan?
Vai onko se niin, että kun pakkanen kiristyy,
niin puistossa seisova tammi aina vain piristyy?”

Runojen parina ovat Jusa Hämäläisen humoristiset sarjakuvat. Runoja ei kuitenkaan ole suoraan kuvitettu, vaan sarjakuvissa on runsaasti myös omaa tarinaa. Runot ja sarjakuvat sopivat hyvin samaan kirjaan ja toisiinsa, mutta ainakin kuvat toimisivat hyvin myös yksinään.

Olen pihkassa! Ihan pihkassa!
Olin kuusen alla piilossa
ja nyt olen ihan tahmea!
Olen pihkassa! Ihan pihkassa!
Senkin kuusi, sormenliimaaja!

5. huhtikuuta 2012

Revis, Beth: Across the Universe – Matka alkaa

Otava (2012)

Amy on aivan tavallinen nuori tyttö: hän käy koulua, hänellä on poikaystävä, hänellä on tulevaisuus edessään. Hänen vanhempansa sen sijaan eivät ole ihan niin tavallisia, vaan molemmat korkeasti koulutettuja omien alojensa osaajia. Vanhemmille tarjoutuu mahdollisuus uskomattomaan matkaan, mahtavaan tilaisuuteen käyttää asiantuntemustaan mahdollisesti koko ihmiskunnan hyväksi, ja he päättävät käyttää tilaisuutensa. Kun avaruusalus Varjelus lähtee pitkälle matkalleen kohti kaukaista planeettaa, ovat Amy ja hänen vanhempansa mukana: muiden tiedemiesten ja asiantuntijoiden tavoin syväjäädytettyinä seuraaviksi 350 vuodeksi, jotka matkan on tarkoitus kestää.

17-vuotias Seuraaja on asunut Varjeluksella koko ikänsä, kuten jo monet sukupolvet häntä ennen. Varjelus matkaa kohti Kentauri-Maata ja taakse jäänyt Aurinko-Maa on vain kaukaista historiaa. Aluksella asuu tuhansia ihmisiä, jotka pitävät yllä sen toimintoja, valvovat matkantekoa ja kehittävät uusia teknisiä sovelluksia matkan kestäessä. Seuraaja on kuitenkin erilainen kuin muut: hän on seuraava Vanhin, aluksen tuleva johtaja tämänhetkisen Vanhimman jälkeen. Vuosisatojen kuluessa aluksen käytännöt ja säännöt ovat muuttuneet radikaalisti lähtötilanteesta, mutta tälle sukupolvelle nykyisyys on normaalia – eiväthän he muusta tiedä. Aluksen johtohahmoilla, Vanhimmalla ja Lääkärillä on myös keinoja pitää ihmiset tottelevaisina ja asioita salassa. Seuraaja on ollut koulutettavana tulevaan tehtäväänsä nyt jo vuosia, mutta tuntee yhä tietävänsä aivan liian vähän, ja hänen luottamuksensa Vanhinta kohtaan murenee. Tuntuu olevan ainoa keino etsiä tietoa itse.

Oma-aloitteisuutensa myötä Seuraaja törmää salaisuuteen: alus kantaa mukanaan satoja syväjäädytettyjä ihmisiä, ja heistä yksi on kaunis, kalpeaihoinen, punatukkainen tyttö – Amy. Kun joku sulattaa Amyn tarkoituksenaan tappaa, on Seuraaja yksi ensimmäisistä paikalla. Amy saadaan pelastettua, mutta kohta ymmärretään, että murhaaja ei aio lopettaa yhteen yritykseen. Kuka murhaaja voi olla, kun kyse on suljetusta ja tarkoin vartioidusta aluksesta? Mahdollisia ehdokkaita – toinen toistaan vaarallisempia – onkin kenties useita…

Amy on sulatettu, joten hänen on sopeuduttava Varjelukselle. Itse hän olisi saattanut valita vaikka kuoleman sen sijaan, että löytää itsensä avaruusaluksesta outojen ihmisten keskeltä ilman vanhempiaan, ja ylipäätään mitään tuttua, mukanaan vain muistot Maasta ja kaikista rakkaista ihmisistä. 50 vuotta liian aikaisin heränneenä on epävarmaa ehtiikö Amy nähdä vanhempiaan enää ikinä tai tuleeko hän näkemään planeettaa, jonne on matkalla. Koko elämä olisi elettävä metalliseinäisessä aluksessa, kierrätettyä ilmaa hengittäen, ilman oikeaa sadetta tai auringon kirkkautta ja lämpöä.

Seuraajasta Amy löytää kuitenkin ihmisen, joka suhtautuu häneen avoimesti ja ystävällisesti, ja johon kenties voi luottaa. Lähes kaikille muille hän onkin sitten friikki: erilainen ja erinäköinen. Satoja vuosia matkalla olleella aluksella ihmisten piirteet ovat geneettisesti yhdenmukaistuneet, ja Amyn erilaisuus on pelottavaa. Hän saattaa olla jopa fyysisessä vaarassa, mutta ei silti pelkää ihmetellä ääneen monia aluksella normaaleina pidettyjä asioita. Puudutetun oloiset, kaiken sokeasti uskovat ihmiset ovat ”normaaleja” ja asioita kyseenalaistavat ja omilla aivoillaan ajattelevat ”hulluja”. Kohta on myös edessä parikymppisten ihmisten Kausi, lisääntymisen eli seuraavan sukupolven tuottamisen aika, joka tapahtuu vain kerran elämässä. Eiväthän ihmiset ennen ole näin käyttäytyneet! Mikä tällä aluksella on vikana!?

Matka alkaa on trilogian ensimmäinen osa, ja koukuttaa saman tien mukaan mielikuvitukselliseen tarinaan, joka sisältää kokonaan uudenlaisen futuristisen maailman, uutta teknologiaa, jännitystä ja rakkauttakin. Kirjan pohjalta on mielenkiintoista pohtia olisiko tuollainen satojen vuosien matka suljetussa tilassa oikeasti mahdollinen? Miten yhteisö muokkautuisi ja pystyisivätkö ihmiset elämään sovussa? Väistämättä jotkut myös kyseenalaistaisivat elämänsä aluksella: joku aiemman sukupolven edustaja on päättänyt lähteä mukaan, eikä seuraavilla ole vaihtoehtoja. Jos tietää, että ei tule itse koskaan pääsemään uudelle planeetalle, eikä ehkä vielä oma lapsikaan, mikä voisi motivoida ihmisiä työhön? Sääntöjä tietysti tarvitaan, mutta olisiko yhteisöä pakko kontrolloida jotenkin muutenkin, vai voisiko ihmisten antaa elää vapaasti omine mielipiteineen?

Trilogian seuraava osa A Million Suns ilmestyy suomeksi alkuvuodesta 2013.