Gibbs, Abigail: Illallinen vampyyrin kanssa

Otava 2013

Violet Lee, Britannian puolustusministerin 17-vuotias tytär, todistaa murhan Lontoossa Trafalgarin aukiolla biletysillan päätteeksi. Murhia on itse asiassa monta: Violet seuraa varjoista, kuinka kuusi nuorta miestä tappaa raa’asti ja yliluonnollisen helposti kolmekymmentä arpista ja selvästi taistelujen koulimaa vastustajaa. Ainoa todistaja ei jää vampyyreilta huomaamatta, mutta vastoin kaikkea todennäköisyyttä Violet jätetään henkiin ja kaapataan mukaan.

Yön tapahtumat muuttavat Violetin elämän kertaheitolla. Yhtäkkiä hän on vankina valtavassa, ylellisessä kartanossa murhiin kykeneviä, ihmisiä ja eläimiä ravintonaan käyttäviä (kauniita ja aristokraattisia) petoja ympärillään, ja hänen pitäisi vain sopeutua. Sitä hän ei tietenkään tee, vaan taistelee rajusti kaappaajiaan vastaan niin fyysisesti kuin sanallisestikin, ja tekee selväksi syvän inhonsa ja halveksuntansa vampyyreita ja heidän elintapojaan kohtaan.

 

Violet luottaa siihen, että hänet pelastetaan, että isä pelastaa. Hän ei kuitenkaan tiedä mitään taustalla olevasta politikoinnista: tavalliset ihmiset eivät tiedä vampyyreita tai muita ulottuvuuksia ja niissä asuvia olentoja olevan olemassakaan, saati sitten siitä hauraasta rauhasta, joka ihmisten ja vampyyrien välillä vallitsee. Violetin isä valtion johtavassa asemassaan taas tietää, eikä voi riskeerata mitään hyökkäämällä vampyyrien maille tytärtään hakemaan.

Tämän kirjan vampyyrien maailma on julma – julmempi ja raaempi kuin monissa muissa nuortenkirjoissa, vaikka yhteneväisyyksiäkin löytyy. Tämänkin kirjan vampyyrit ovat yliluonnollisen kauniita ja seksikkäitä, ja vaikka Violet parhaansa mukaan yrittää pitäytyä halveksunnassaan, alkaa hän väistämättä tuntea vetoa vampyyriprinssi Kasparia kohtaan. Ehkä kyseessä on Tukholman syndrooma, tai kenties vuosituhansia vanha ennustus alkaa vihdoin toteutua Violet keskiössään. Jääkö Violetille lopulta valinnanvaraa, vai onko hänen kohtalonsa jo sinetöity…

Illallinen vampyyrin kanssa tuo vampyyritarinoihin jonkin verran uusia piirteitä. Ajatus eri ulottuvuuksista, joissa asuu monia muitakin olentoja, on mielenkiintoinen, ja sitä varmasti avataan enemmän The Dark Heroine -sarjan toisessa osassa Autumn Rose. Kuten sanottua, Gibbsin vampyyrit ovat raaempia, kuin nuortenkirjoissa on yleensä nähty. He ovat vaarallisia saalistajia, jotka purevat oikeasti ja tappavat säälimättä. Seksiäkään ei jätetä halun ja himon asteelle, ja sitä kuvaillaan hyvin suorasukaisesti. Kirjan takakannen K-16 maininta on hyvinkin paikallaan.

 

-----

Abigail Gibbs (s.1994), nimimerkki Canse12, alkoi 15-vuotiaana julkaista vampyyritarinaansa netissä, Wattpad.com -palvelussa, yksi luku kerrallaan. Kirjailijan nuoruus ja kokemattomuus näkyykin tarinassa jonkin verran, mutta kohdeyleisö ei ehkä kiinnitä huomiota samoihin asioihin kuin (vähän) vanhempi kirjastotäti. Tarinanpätkät, jotka Gibbs alunperin julkaisi nimellä Dinner with a vampire. Did I mention I’m vegetarian, saivat valtavan määrän lukijoita ja kommentteja. Kirjallisuusagentti huomasi kirjailijalupauksen, ja Gibbs solmi kustannussopimuksen kahdesta kirjasta. Nykyään Gibbs opiskelee englantilaista kirjallisuutta Oxfordin yliopistossa.

 

 

Rouhiainen, Elina: Kesytön

Tammi 2012

Elina Rouhiaisen ihmissusisarjan ensimmäinen osa, Kesytön, osui käsiini palautuessaan asiakkaalta, ja kiinnitti huomioni välittömästi. Tumma kansi siluetteineen ja herkkine perhosineen tuntui lupaavan hyvää, ja sarjan nimi, Susiraja, laittoi myös heti mielikuvituksen laukkaamaan. On todella hauska lukea Suomeen sijoittuvaa fantasiaa, ja vielä hauskempaa tietysti silloin, kun tarina on hyvä ja vie mukanaan, ja niin tämän kanssa kyllä kävi. Nyt olen jo hetken saanut odotella, että saisin hyppysiini sarjan toisen osan, Uhanalainen (2013). Kolmas osa, Jäljitetty, ilmestynee syksyllä 2014.

Sarjan päähenkilö, Raisa Oja, on tarinan alkaessa 17-vuotias. Hän asuu Helsingissä äitinsä kanssa, ja opiskelee kuvataidelukiossa. Tulevaisuudessa odottaa elämä kuvataiteilijana. Kaikkea ei kuitenkaan pysty suunnittelemaan ja Raisan elämä järkkyy, kun äiti kuolee auto-onnettomuudessa. Äiti ja tytär ovat aina eläneet kaksin, eikä Raisalla ole tietoa sukulaisista, joten on suuri yllätys, kun Kajaanin suunnalta löytyykin eno.

Epäluuloisena ja varuillaan Raisa muuttaa enonsa luokse pieneen Hukkavaaran kylään ja alkaa tutustua ihmisiin ja ympäristöön, yhtenä tavoitteenaan saada tietoa äitinsä lapsuudesta ja nuoruudesta. Alku ei ole uudessa koulussa helppo. Ilmapiiri on jotenkin outo, vihamielinenkin, mutta toisaalta Raisa tuntuu myös herättävän kiinnostusta. Syrjityn oloisen Nikon kanssa Raisa tuntee yhteenkuuluvaisuutta, ja heistä tuleekin kavereita. Toinen, joka väistämättä kiinnittää Raisan huomion on Mikael. Selvästi koulun suosituin poika, jolla on täydellinen tyttöystävä, ja johon muut oppilaat suhtautuvat kunnioituksella. Aivan kuin kukaan ei edes uskaltaisi katsoa Mikaelia silmiin. Hätkähdyttävän sinisiin silmiin, joihin Raisa taas tuntuu uppoavan tämän tästä.

Vähitellen arvoitus alkaa avautua ja Raisalle selviää Hukkavaaran salaisuus. Kylä ja sen ihmiset ovat yhtä kuin susilauma, ja laumalla on lauman säännöt ja hierarkia. Laumanjohtajan sana on laki. Tavallisiakin ihmisiä kylässä asuu, ainakin ajoittain, turismi kun vaatii kausittaiset työntekijänsä, mutta lauman salaisuuden tuntevia on vain jokunen.

Miksi Raisan äiti sitten halusi lähteä Hukkavaarasta, jättää yhteisön ja salata menneisyytensä Raisalta? Eihän äiti voinut susi olla, sillä olisihan sen nyt huomannut, kai? Raisa itse uskoo ainakin olevansa ihan tavallinen ihminen, ehkä… Ja Mikael, ihana alfauros Mikael – entä jos Raisan Mikaelia kohtaan tuntema vetovoima onkin todellista ja vielä vastavuoroista? Maailma ei Hukkavaarassa toimi ihan niin kuin muualla, ja susilauman tavat ovat omanlaisensa. Jopa laumanjäsenille saattaa paljastua yllätyksiä, ja moni kysymys on vielä vastausta vailla kirjan loppuessa. Onneksi on ne seuraavat osat...

Tammi 2013

Tammi 2014

Salama, Annukka: Käärmeenlumooja



WSOY (2012

Olemme lasten- ja nuortenosastolla päättäneet panostaa erityisesti nuorten aikuisten lukemisharrastuksen edistämiseen, ja perkaamme parasta aikaa nuorten aikuisten romaaneja. Nuorten aikuisten hyllyyn tämä tamperelaisen Annukka Salaman kirjakin menee - ellei sitten ole lainassa. Luulen kyllä, että se on. Annukka Salama kirjoittaa poikkeuksellisen vetävästi, ja sitä paitsi kirjaan oli tehty jo etukäteen varauksia. Tämä on yllättävää, koska kyseessä on esikoiskirjailija. Ehkä kustantajan markkinointikoneisto on kunnossa. Tosin me olimme ottaneet teosta pääkirjastoon varovaisesti vain yhden kappaleen, mikä ei varsinaisesti viittaa siihen, että kustantajan kirjasta laatima ennakkoesittelyteksti olisi ollut erityisen myyvä. Ehkä kyse on nyt teoksen omista ansioista. Ainakin itse pistin toisen kappaleen kirjaa tilaukseen heti, kun sain ensimmäisen käsiini enkä harmikseni päässyt sitä heti lukemaan, koska kirjaan oli niitä varauksia. Voi olla, että lisäkappaleita hommataan jatkossakin.

Käärmeenlumooja kertoo poikkeuksellisista nuorista. Sen päähenkilöt ovat Unna ja Rufus. Rufuksen perhe on kuollut ja Rufus asuu kavereittensa kanssa kommuunissa, Keisarinkatu kahdessa, K2:ssa. K2 viittaa vuoreen, jolta naispuoliset kiipeilijät eivät ole päässeet hengissä alas. Keisarinkatu kakkoseen naisia ei ole edes päästetty, ei ennen Unnaa. Rufus on teekkari, joka on ehtinyt paljon. Hän aloitti koulun jo 6-vuotiaana, selvisi kahdessa vuodessa yläkoulusta eikä käyttänyt kahta vuotta kauempaa lukioonkaan. Nyt 19-vuotiaana hän on jo käynyt armeijan.

Unna on lahjakas urheilija, joka ole valinnut vielä lajiaan. Hän on miettinyt tulevaisuuttaan peruskoulun jälkeen kymppiluokalla ja on nyt aloittamassa lukion saadakseen lisää miettimisaikaa. Unna on ketterä kuin orava. Vaikka hän ei ole skeitannut aikaisemmin, hän tietää osaavansa.

Unna seisoi neljä metriä korkean rampin päällä ja nojasi skeittilautaan elämänsä ensimmäistä kertaa. Hän oikaisi kypäräänsä ja kiristi polvisuojia, vaikka oli pukenut ne vain näön vuoksi ylleen. Suojille ei olisi mitään tarvetta, koska Unnalla ei ollut aikomustakaan kaatua. Hän oli harrastanut kuudentoista ikävuotensa aikana kaikkea mahdollista rullaluistelusta niinkin typerään touhuun kuin trapetsitaiteiluun, eikä hän ollut ikinä edes horjahtanut. Eivät oravatkaan kaatuneet, ne tipahtivat aina kevyesti jaloilleen. Ja Unna osasi liikkua ketterämmin kuin yksikään pirun jyrsijä.

Skeittaaminen sujuu, itse asiassa temppuilu sujuu Unnalta huomiotaherättävän hyvin:

"Etkö sä tajua mitä sä teit?"
"Pyörähdin puoli kierrosta liikaa."
"Niin. Se on 1080 astetta. Temppu, jota kukaan ei ole onnistunut koskaan ländäämään. Tajuuks sä, että jenkeissä on ammattiskedettäjiä, jotka takoo satoja tuhansia dollareita vuodessa, eikä nekään osaa tota. Kukaan ei osaa."

Kun Unna tutustuu Rufukseen, hänelle selviää, miksi hän on niin ketterä. Hän on faunoidi! Faunoidi on ihminen, joka on saanut poikkeukselliset kykynsä joltain eläimeltä. Eikä Unna suinkaan ole ainoa sorttiaan. Myös Rufus ja tämän kämppikset ovat faunoideja. Unnan eläin on orava, mutta miltä eläimeltä Rufuksen voima on peräisin? Entä mitä seurauksia sillä on, että yleensä faunoidit ovat miehiä? Sekä Unnalla että Rufuksella on myös poikkeuksellinen hajuaisti. He haistavat heti myös toisistaan asioita, joita haluaisivat mieluusti salata.

Faunoidit yrittävät piilottaa kykynsä. Se ei ole helppoa, mutta se on välttämätöntä, sillä faunodeilla on metsästäjänsä. Onnistuuko Unna välttämään julkisuuden vai löytävätkö metsästäjät hänet? Miten Rufuksen ja hänen kämppiksiensä käy?

Se tiedetään, että tarina jatkuu, sillä takakansitekstissä teokselle luvataan jatkoa. YouTubesta tai osoitteesta http://www.faunoidit.fi/ löydät Käärmeenlumoojan kirjatrailerin.