24. tammikuuta 2017

Palviainen, Jukka-Pekka: Tarpeeksi reilua

Karisto 2016
Kannen kuva: Elisabeth Ansley / Trevillion Images



Alun on oltava mukaansatempaava, Arttu pohtii kemian luokan takimmaisessa pulpettirivissä. Sen on vieteltävä katsoja, jotta tämä on valmis uhraamaan kallista aikaansa leffan katsomiseen. Jokaisella on vain yksi elämä, eikä yhtään hukattua hetkeä saa takaisin.
   Koponen haluaisi räjähtäviä ja palavia autoja, helikoptereita ja lentokoneita. Siksi se tuijottaa kiinteästi Jaatista, joka tekee virityksiään luokan edessä.

Ylläoleva lainaus on aivan kirjan alusta. Arttu ja Koponen suunnittelevat omaa leffaa lyhytelokuvakisaan, jonka voittona on matka Venetsian elokuvajuhlille. Työryhmää täydentää Jossu, jonka Arttu on tuntenut pienestä pitäen, ja johon Arttu voisi vaikka rakastua, ellei...

Jossu on aina tehnyt musiikin ja muun äänimaailman poikien elokuviin. Kun kouluun pöllähtää uusi tyttö, pojat pyytävät tätä mukaan elokuvantekoon, tarvitaanhan päärooliin tietenkin kaunis nainen. Tai no, myös henkilökohtaisia motiiveja saattaa olla roolivalinnan taustalla. Niin, henkilökohtaisia motiiveja on roolivalinnan taustalla, se käy selväksi heti. Sen sijaan epäselvä on, onko Jossukin ihastunut uuteen tyttöön, ja jos on, onko tunne vastavuoroinen.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin Raumalle. Kirjailija tuntee miljöönsä, sillä hän on syntynyt Raumalla. Sittemmin Palviainen on muuttanut Sastamalaan. Yksi kirjan henkilöhahmoista puolestaan on juuri muuttanut Sastamalasta Raumalle. On erityisen hauska lukea Pyymäen kahvilasta, kun tuntee paikan. Raumalaisia lukijoita ilahdutetaan tuttuja katuja nimeten. Elokuvateatteri Minervan muisto nousee useampia kertoja esille.

Elokuvista harrastuneiden nuorten elämää seuratessaan lukija saa paljon tietoa elokuvista. Vai tiedätkö sinä ennestään, mitä elokuvaa pidetään maailman huonoimpana? Toisaalta elokuvamieltymysten kautta saadaan myös luonnehdittua kirjan sivuhenkilöitä näppärästi. Esimerkiksi Artun vaari, joka sivumennen sanoen oli vuosikymmeniä elokuvateatteri Minervan koneenkäyttäjä, pyörittää vuosikymmeniä vanhoja klassikkofilmejä kelanauhurilta, sillä vaikka hän on menettänyt näkönsä, hän pysyy seuraamaan tuttuja elokuvia kuulonsa varassa.

Palviaisen teksti soljuu kauniisti, ja kirja on varsin nopealukuinen. Sitä pystyy lukemaan pätkissä - jos malttaa. Aihepiirinsä puolesta teoksen voisi kuvitella kiinnostavan myös vähänlukevia poikia, siis juuri heitä, joiden lukemisesta tai lukemattomuudesta ollaan erityisen huolissaan. Mutta houkutteleeko kirjan kansi lukemaan? Entä vastaako kansikuva kirjan sisältöä?

Tässä blogissa on kerrottu myös Palviaisen kahdesta edellisestä teoksesta Joku vieraileva tähti ja Perjantai on hyvä päivä lähteä.

12. tammikuuta 2017

Socha, Piotr: Mehiläinen

Piotr Socha
Tekstin toimittanut Wojciech Grajkowski
Puolasta suomentanut Päivi Paloposki 
Nemo 2016

Socha, Piotr: Mehiläinen (2016)


Mehiläiset ovat eläneet maapallolla ainakin 100 miljoonaa vuotta. Ne ovat peräisin ajoilta, jolloin dinosaurukset elivät. Mistä tämä voidaan tietää? Mehiläiset-kirja vastaa: "On löydetty vanhaa meripihkaa, johon on jähmettynyt raidallisia hyönteisiä." Teoksesta löytyy vastaus moneen muuhunkin mehiläisaiheiseen kysymykseen. Mikä on mehiläisen lentonopeus? Kuinka monta munaa kuningatarmehiläinen voi munia päivässä? Kuinka paljon mettä työläismehiläinen jaksaa kantaa?

Piotr Socha (syntynyt 1966) on puolalainen kuvittaja, joka tuntee mehiläisten maailman. Kustantajan esittelytekstin mukaan Piotr Sochan isä toimi mehiläistarhaajana. Isokokoinen teos on täpötäynnä hienoja kuvia, joiden tyyli tuo mieleen vanhat opetustaulut.

Socha, Piotr: Mehiläinen (2016)

Teoksessa kerrotaan, että kasveilla on kaksi elämäntehtävää: kasvaa ja tuottaa siemeniä, joista kehittyy uusia kasveja. Eri kasveilajeilla on erilaisia pölytysstrategioita, on itsepölytteisiä ja tuulipölytteisiä kasveja. Parhaita siemeniä syntyy, kun siitepöly on peräisin toisesta kasvista.

Tiedän, että mehiläisiä pidetään parhaina pölyttäjinä, mutten ole ymmärtänyt mihin väite perustuu, sillä pölyttäviä hyönteisiä on muitakin. Piotr Sochan kirjassa näin ensimmäisen kerran termin kukkauskollisuus. Sochan mukaan kukkauskollisuudeksi kutsuttu ilmiö esiintyy vain mehiläisillä, jotka keräävät ensin yhden lajin kasvit ja hoitavat muut lajit myöhemmin. Näin myös siitepöly kulkeutuu tarkoituksenmukaisesti esimerkiksi lehmuksen kukasta toiseen eikä esimerkiksi lehmuksesta vadelmaan.

Socha, Piotr: Mehiläinen (2016)

Kirja on vahvaa tekoa. Värikkäitä kuvia voi katsella pienikin, mutta tekstimassa vaatii jo edistyneen lukijan, vaikka otsikoita silmäilemällä voikin poimia tarkempaan syyniin vain kaikista kiinnostavimmat aiheet. Kieli on tavallista yleiskieltä, mutta tekijä havainnollistaa mukavasti.
On laskettu, että tuottaakseen yhden kilon hunajaa mehiläisten täytyy käydä muutamassa miljoonassa kukassa, jolloin ne lentävät noin 150 000 kilometriä. Matka on suunnillen sama kuin jos ne lentäisivät neljä kertaa maan ympäri.
Varsin tehokasta porukkaa ovat!