17. syyskuuta 2015

Kaksi kuvakirjaa: Kurittomat karhut ja rohkeat jänöt

McGee, Marni: Karhu ei saa unta


Kirjoittanut Marni McGee
Kuvittanut Sean Julian
Suomentanut Raija Rintamäki
Mäkelä 2015







Syksy saapuu ja karhuherran olisi aika käydä talvilevolle. Metsän muut eläimet valmistelevat talven ruokavarastojaan, kunnes alkavat ihmetellä karhun pesäluolalta kuuluvaa ärinää. Onkohan karhu vaarallinen? Karhu mörisee ja ulisee, kääntyilee ja kieriskelee, mutta ei saa millään unta. Ihmekös jos se on pahantuulinen!


Orava keksii, että karhulla on varmaankin nälkä. Reipas ja rohkea Laikku-jänis päättää hoitaa asian kuntoon, ja lähtee viemään sille valtavaa pinoa mustikka- ja sipulipikkelssileipiä. Ihan suunnitelmien mukaan tuo reissu ei mene, mutta lopulta Laikulle selviää karhun unettomuuden oikea syy, ja sille saadaan sopivaa apua. Ystävät auttavat aina.






Bates, Ivan: Karhu ja rohkea jänis


Kirjoittanut ja kuvittanut Ivan Bates
Suomeksi riimitellyt Raija Rintamäki
Mäkelä 2015






 
 
Oli kerran
karhu vähän
pahankurinen
tavattoman
huonot oli
käytöstavat sen.
 
Nenäänsä se kaiveli
ja ruuan ahmi rumasti.
 
Ei koskaan
mistään kiittänyt,
ei pyytänyt se anteeksi.
 
Kaiken kukkuraksi
karhun mielihuvia
oli väijyä
ja säikytellä toisia...
 
 
Muut metsän eläimet alkavat saada tarpeekseen kurittomasta säikyttelevästä karhusta. Niiden mielestä leikki ei ole lainkaan hauska, ja karhu pitäisi saada jotenkin aisoihin. Kaikki ovat tästä yhtä mieltä, mutta kukaan ei halua vapaaehtoiseksi karhun taltutukseen paitsi eräs pieni jänis. Jänis on vakuuttunut, että karhu ei ole tarkoituksella tuhma, vaan sille ei ole kukaan koskaan opettanut miten leikitään nätisti. Muita eläimiä epäilyttää ja naurattaa, olisiko noin? Jänis kuitenkin käy toimeen ystävällisyydellä, lempeydellä ja kärsivällisyydellä, ja arvatkaapa toimiiko se?
 
 
 


11. syyskuuta 2015

Itkonen, Jukka: Laulavat lenkkitossut - Urheilullisia liikuntarunoja

Lasten Keskus 2015
Runot Jukka Itkonen
Kuvitus Matti Pikkujämsä


Kehissä, molskeilla, radoilla, laduilla,
kentillä, kouruissa, altaissa, kaduilla
kilpaillaan, pidetään urheilukisoja,
toisinaan pieniä toisinaan isoja.


Jukka Itkosen runojen ja Matti Pikkujämsän kuvituksen myötä pääsee jokainen tutustumaan lajiin jos toiseenkin. Hauskoista runoista löytyy monentasoista liikkujaa kuntokävelijästä jääprinsessaan ja saadaan sitä lukea myös esimerkiksi eksyneen suunnistajan tarina. Innokas sohvaurheilija (josta muuten yksi runo kertoo) tunnistaa varmasti erään Jamaikalaisen setä pitkäsäären tai ainakin savolaisen keihäänheittäjän:



TOIMITTAJA:
Hyvät kuulijat, täällä stadion.
Ja Yleisradion
haastateltavana on
keihäsmies Antti.
Ensimmäinen kysymys:
Kestääköhän kantti?

ANTTI:
Suottaahan se kestee
tae olla kestämätä.
Kukapa se ennakolta
ossoo sannoo tätä.





Jotain kaikesta tästä urheilusta voidaan myös oppia. Maileri toteaa kyynärpäät vähän turhan tylyksi työkaluksi juostessa ja suunnistaja alkaa arvostaa ikimetsää ihan erilailla joutuessaan kerrankin pysähtymään sen äärelle. Maailma vahvin voi olla myös se heiveröinen tyyppi, joka auttaa ja tukee itseään heikompaa, eikä aina tarvitse kilpailla ja yrittää olla toista parempi.




Punainen ja sininen hiihtivät kilpaa.

Ja kylläpä otti
vedonlyöjiä kaaliin,

kun ne saapuivat
sulassa sovussa
violettina maaliin. 

4. syyskuuta 2015

Gier, Kerstin: Lupaus - Unien ensimmäinen kirja

Gummerus 2015


15-vuotias Liv Silber on tottunut liikkuvaiseen elämään. Mihinkään kirjaa suurempaan ei kannata kiintyä, kun sitä ei muuttaessa kuitenkaan voi ottaa mukaan, mutta onneksi läheisimmistä ihmisistä (ja eläimestä) ei tarvitse luopua. Rakkaimpia ovat pikkusisko Mia, koira Buttercup, äiti ja perheeseen aikoinaan au-pairiksi tullut Lottie, josta on vuosien kuluessa tullut perheenjäsen. Ehkä myös isä, jota Liv ja Mia näkevät kesälomilla.

Livin perhe muuttaa taas kerran uuteen paikkaan äidin työn perässä. Tällä kertaa vuorossa on Lontoo, ja pian käy ilmi, että muuton syynä on työn lisäksi myös äidin uusi miesystävä, Ernest. Etukäteen hyvältä vaikuttanut vuokratalo ei olekaan asumiskelpoinen ja pian Liv ja Mia toteavat elävänsä uusperheessä. Draamalta ja sovittelulta ei vältytä, mutta melko hyvin nuoret sopeutuvat uusiin sisaruspuoliin.

Ernestin lapset Florence ja Grayson käyvät samaa hienoa yksityiskoulua, Frognal Academya, jonne Liv ja Miakin menevät. Grayson ystävineen kuuluu koulun arvoasteikon ehdottomaan kärkeen hyvännäköisiä koripalloilijoita kun ovat, ja Graysonin siivellä myös Livin arvo nousee, vaikka hän on yleensä tottunut olemaan sivustaseuraaja ja jopa kiusaamisen kohde. Jatkuvat muutot ovat saaneet Livin välttelemään kiintymistä kavereihin, ja hän uskoo myös olevansa immuuni ihastumisille, mutta silti eräs Graysonin kavereista tuntuu saavan hänessä aikaan outoja reaktioita.

Liv alkaa nähdä oudon todentuntuisia unia, joissa hän kulkee ovesta käytävään, ja käytävän lukuisista salaperäisistä ovista sisään. Eräänä yönä hän tapaa unessa Graysonin ja seuraa kuinka tämä osallistuu kavereineen outoon rituaaliin öisellä hautausmaalla. Järkevänä ihmisenä Liv jättää unen omaan arvoonsa, mutta kun unimaailmassa tapahtuneet asiat alkavatkin löytää tiensä myös valvemaailmaan, on Livin uteliaisuus herätetty, ja asialle saatava jokin selitys. Graysonin ystävät tuntuvat olevan innokkaita vihkimään Livin mukaan salaisuuteen, mutta jostain syystä Grayson vastustaa.

Lupaus on Unien kirjat -trilogian ensimmäinen osa ja tykästyin sen luomaan unien maailmaan sen verran, että on mielenkiintoista nähdä miten tarina jatkossa etenee. Livin ja muiden hahmojen keskinäiset sanailut ovat hauskoja, ja vähän romantiikkaakin kirjasta löytyy, mitä en yleensä pistä pahakseni. Kirjan toinen mysteeri on Frognal Academyn asioita hämmentävää juoruglobia pitävä nimimerkki Secrecy. Hän tuntuu aina tietävän kaikista kaiken, mutta kukaan ei tiedä kuka hän on, ja siinähän on Liville ja Mialle selvitettävää. Toistaiseksi tämä juorublogi-kuvio jäi kirjassa vähän irralliseksi, mutta ehkäpä asia muuttuu tulevissa osissa.

Vala - Unien toinen kirja
(ilmestynee syksyllä 2015)




 

28. elokuuta 2015

Savisaari, Aira & Ruohonen, Hannamari: Niilo nikkaroi

Karisto 2015
Kirjoittanut Aira Savisaari
Kuvittanut Hannamari Ruohonen










Maailman paras veivipotkun vetäjä Niilo lähtee kotipihalle pelaamaan jalkapalloa. Isä toimii maalivahtina ja saa tehdä tosissaan töitä pitääkseen maalin puhtaana. Maalitolppina olevat ämpärit vain lentelevät, kun isä syöksyy nappaamaan palloa.


Välillä isä ja Niilo nikkaroivat. Autotallista löytyy monenlaisia työkaluja ja tarvikkeita, ja nyt isä keksii mitä seuraavaksi rakennettaisiin. Niilon komea veivipotku ansaitsee oikein kunnollisen jalkkismaalin, ja kirjan ohjeilla voi lukijakin ryhtyä maalinrakennuspuuhiin.


Ensin pitää suunnitella tarkkaan ja sitten valitaan materiaalit. Isä on hyvä apupoika ja Niilo käyttelee mittanauhaa. Sitten päästäänkin sahaamaan, ja vaikka saha meinaakin välillä vikuroida, ovat kakkoskakkoset kohta sopivina palasina, ja palaset pian koottuna maaliksi.

Kohta on pihalla hurja matsi menossa. Isä on edelleen maalissa, pelaajana tietysti Niilo, mutta myös äiti, entinen mimmiliigalainen. Syöttö, syöttö - ja maaalii! Isä huomaa mitä maalista vielä puuttuu: verkko, ja kohta on sekin paikoillaan. Mukaan peliin tulee myös Niilon kaveri Hilla, ja sitten on selvitettävä enää yksi asia. Kuka ehtii upottamaan ensimmäisen laukauksen verkon perille?

14. elokuuta 2015

Parvela, Timo & Sortland, Bjørn: Kepler62 Kirja yksi: Kutsu


WSOY 2015
Kirjoittaneet Timo Parvela ja Bjørn Sortland
Kuvittanut Pasi Pitkänen

















Timo Parvela ja norjalainen Bjørn Sortland ovat kirjoittaneet koukuttavan aloituksen nuorille suunnattuun tieteissarjaan, jota pitäisi ilmestyä kuusi osaa syksyyn 2017 mennessä, ja samanaikaisesti sekä Suomessa että Norjassa. Kirjan päähenkilöt ovat veljekset Ari ja Joni, 13- ja 8-vuotta, ja ehkä kirjaa voisi suositella suunnilleen 13-vuotiaille ja siitä ylöspäin, ja ehkäpä vielä sellaisille, jotka mieluummin pelaisivat pleikkaa tms. kuin lukisivat sivuakaan. Kirjasarjan nimi Kepler62 vie ajatukset todellisen maailman saavutuksiin tähtitieteen ja avaruustutkimuksen saralla, mikä ei ole mitenkään huono ennakkoasetelma.

Pasi Pitkäsen kuvitus on kirjassa suuressa osassa ja paikoitellen varsin tummasävyiset, paljonpuhuvat kuvat luovat tarinaan mahtavaa lisäjännitettä tekstin rinnalla. Täytyy tunnustaa, että nuorten- ja lastenromaanien kuvitus jää monesti itselleni toissijaiseksi ja siihen tulee keskityttyä vain jos ihan vartavasten keskittyy. Tämän kirjan kuvituksen kanssa oli aivan toisin: se on sijoiteltu tekstin joukkoon niin osuvasti ja on niin onnistunutta, että kuvat väistämättä hyppäävät lukijan silmille, vievät tarinaa eteenpäin, ja aiheuttavat jännimmissä kohdissa vähintäänkin niskan kihelmöintiä...

Kepler62 Kirja yksi: Kutsu sijoittuu vuoden 2023 tienoille, jolloin maapallo on ylikansoittunut ja sen luonnonvarat hupenemassa. Kuivuus vaivaa, ja yhä harvemmalla on varaa ylellisyyksiin, kuten hedelmiin tai tuoreeseen maitoon. Yhden limsatölkin hinta on niin huima, ettei Ari ole ikinä maistanut kokista, vaikka hänen äitinsä lapsuudessa se oli kuulemma vielä ihan tavallinen juoma. Suurin osa maailman väestöstä on vanhuksia ja työvoimapulaa on helpotettu esimerkiksi neurotuunauksella. Sen tulokset eivät ole olleet aivan toivottuja, joten neurotuunausta ei tiettävästi enää tehdä, mutta siellä täällä toimii edelleen tuunattuja lapsia vaikkapa lääkäreinä.

Ihmiskunta on perustanut yhteishallituksen lopettaakseen sodat ja luonnon tuhoamisen sekä huolehtiakseen maankäytön suunnittelusta, että kaikille pystyttäisiin kasvattamaan riittävästi ruokaa. Etenkin lapsia ja nuoria varjellaan tarkasti tulevaisuuden toivoina, ja kaikkien ihmisten elämän ohjaaminen ja rajoittaminen on hallituksen vallassa.  "Hallitus on ystävämme" on slogan, jota viljellään, mutta kaikki eivät siihen usko.

Arin ja Jonin äiti etsii parempaa toimeentuloa ja muutosta elämään, eikä ilmeisesti ole käynyt kotona aikoihin. Ari pelkää, syystäkin, hallituksen reaktiota jos joku saisi tietää heidän asuvan kahdestaan, ja kun Joni sairastuu outoon kuumeeseen, pitäisi Arin viedä heidät terveysaseman valvontakameroiden ja lääkärin hankalien kysymysten eteen.

Maailma kohisee uudesta löytöretkien ajasta, kun avaruusrakettia retkikuntineen ollaan lähettämässä tutkimaan mahdollisesti elinkelpoista planeettaa. Toinen kuohuttava (ja etenkin Aria ja Jonia enemmän kiinnostava) asia on uusi tietokonepeli Kepler62, jota kukaan ei vielä ole läpäissyt. Huhut vellovat, ja kertovat pelissä olevasta ylimääräisestä tasosta, jonne pääsee viimeisen kentän ratkaistuaan. Tai ehkä pelin läpäisevät saisivatkin kutsun, mutta millaisen tai minne, sitä ei kukaan tunnu varmasti tietävän. Yllättäen Joni saa himoitun pelin käsiinsä, vaikkei pojilla itsellään ole mitenkään siihen varaa, ja he yhdistävät voimansa sen läpäistäkseen. Vuorokaudet vaihtuvat pelaamisen jatkuessa taso tasolta pidemmälle, kunnes on vuorossa viimeinen elämä –  ja loppu.

 

Pääsylippu parempaan elämään odottaa! Ehkä. Mutta mikä vaan taitaa olla parempaa kuin nykyisyys. Ehkä... Mikä on poikien päätös ja mitä siitä seuraa? Monen jännittävän vaiheen jälkeen jää myös kirjan loppu niin kutkuttavaan kohtaan, että seuraava osa saisi kyllä jo tulla. Ihan vaikka heti, kiitos.



Kepler62 Kirja kaksi: Lähtölaskenta (ilmestyy syksyllä 2015)




 

7. elokuuta 2015

Evinsalo, Kari: Etsivä Vertti ja väärentäjä

Mäkelä 2015

Elokuu on käsillä ja Vertti, Korppi ja Lissu ovat palaamassa koulunpenkille. Kenelläkään heistä ei olisi varmaan mitään sitä vastaan, että kesäloma vielä jatkuisi, mutta minkäs teet, Vertillä ja Korpilla alkaa neljäs luokka ja Lissulla viides. Kaveruksilla on ollut taipumusta sotkeentua rikollisiin puuhiin harrastelijaetsivien ominaisuudessa, eikä tämä sarjan kolmas kirja tee poikkeusta, joten jännitystä ja seikkailua on tiedossa.

Lissulla on uusi luokkakaveri, alunperin Vietnamista lähtöisin oleva Tâm, joka on mielissään uusista kavereista. Tâm kutsuu heidät kylään kotiinsa, jossa asuu myös Tâmin isä herra Trong. Herra Trong on koulutukseltaan konservaattori ja tekee monenlaisia taidemaailmaan liittyviä töitä. Hänellä on nettisivut, joiden kautta salaperäinen kreivi von Stroganov on ottanut häneen yhteyttä ja toivoo kopiota kuuluisan taidemaalarin Albert Edelfeltin työstä tädilleen syntymäpäivälahjaksi. Herra Trong lupautuu maalaamaan tilatun työn, mutta kuinka käy, kun kreivi haluaisikin maalauksia lisää, ja herra Trong kieltäytyy.

Erään koulupäivän jälkeen Tâm saapuu kotiin, ja ihmettelee kun isä ei olekaan siellä. Isä ei myöskään vastaa puhelimeen, ja hänen työhuoneestaan löytyy vain epäilyttävä viestilappu ja sekasotku, jollaista isä ei ikinä jättäisi jälkeensä vapaaehtoisesti. Onneksi Tâmin uudet ystävät ottavat herra Trongin etsimisen asiakseen, ja pian kaverukset löytävätkin lupaavia johtolankoja, joita seuraavat vaivojaan säästelemättä.

Kaverusten apuna etsivän työssä ovat niin Vertin isoisältään perinnöksi saamat etsivän tarvikkeet, kuin itse isoisä, yksityisetsivä Albert Vataja, jota tapaamaan Vertti leijailee unissaan. Aiemmin selvitettyjen juttujen tiimoilta tutuksi on tullut myös esimerkiksi rikosylikonstaapeli Tauno Murhanen, joka lupautuu opettamaan Vertille sormenjälkien ottamista, ja jonka epäilykset heräävät, kun tutkittu sormenjälki löytyykin poliisin tietokannasta. Etsiväkaverukset eivät mielellään ottaisi tutkimuksiinsa mukaan aikuisia, mutta miten heidän käy, kun tutkimukset johdattavat aivan rikollisten kintereille...


Mäkelä 2014
Mäkelä 2013

 

31. heinäkuuta 2015

Jäntti, Riikka: Pikku hiiri, tuuliviiri

Tammi 2015












Tässäpä kuvakirja kaikille kolmevuotiaiden uhmailijoiden vanhemmille! Ja meillä siitä kyllä tykkäsi uhmailija itsekin.

Pikku hiiri, tuuliviiri kertoo pienen hiiren ja sen äidin varsin tavallisen päivän tapahtumista. Aamulla noustaan sängystä, puetaan ja lähdetään kohti tarhaa, jossa kaikki kaverit jo odottavat. Päivä menee hyvin ja iltapäivällä äiti tulee hakemaan. Kotiin päästyä syödään ja puuhaillaan vielä hetki ennen iltapesuja ja iltasatua. Kuulostaa varsin mukavalta ja leppoisalta. Haastetta asioiden sujuvuuteen tuo pikkuisen oma tahto, mutta onneksi äidillä on pitkä pinna. Tutut tilanteet hymyilyttävät vanhempaa ja ovat lapsenkin mielestä hauskaa luettavaa.


Muumien ystäville löytyy
Hiirun kotoa hauska yllätys.
Tarhamatka ei etene ihan suorinta reittiä.






















Hiiru väritti, ja meillä kolmevee "kuulusteli"
joka lukukerralla isosiskolta, että minkäs värisiä
niistä hahmoista tulikaan.


Äidin katse on paljonpuhuva...


Iltapesuissa on vähän haasteita.
 

Hys, Hiiru nukkuu.

24. heinäkuuta 2015

Flood, Ciara: Karhun uudet naapurit

Mäkelä 2015

Suomentanut
Terhi Leskinen









 
Miten Karhu joutuu tästä tilanteesta...

 
...tähän? 

No, sen saa tieysti selville lukemalla kirjan itse, mutta jospa nyt hiukan paljastan.

Karhu asuu keskellä korpea, kaukana kaikista muista, aivan yksinään, ja ihan tarkoituksella. Oma rauha on siitä maailman parasta. Niinpä karhu on varsin käärmeissään, kun se huomaa kaniperheen rakentavan taloa naapuriin. Voihan kanin kutaleet!

Talon valmistumista seuraa vääjäämätön "kop kop", ja jonkin ajan kuluttua seuraava, vaikka karhu ärähtelee, murahtelee ja suorastaan karjuu vastaukseksi joka kerralla. Se ei lainaa, eikä auta, vaikka kanit ystävällisesti pyytävät, ja aika kovasti apua tarvitsisivat, eikä edes tähdenlentojen katseluseura kiinnosta. Lopulta kanit luovuttavat ystävystymisyritystensä kanssa ja jättävät Karhun rauhaan.


Seuraava "kop kop" kuuluu vasta pitkän ajan kuluttua, mutta tällä kertaa sinnikkäillä kaneilla on toinen lähetysmistapa: jos Karhua ei kerran huvita jutella tai vaihdella lempparikirjoja, niin ehkä se kuitenkin malttaisi lukea kirjeen. Ja ehkä nauttia sen mukana tulevista jutuista.

Voihan kanin kutaleet minkä teitte! Ehkä naapureihin tutustuminen ei sittenkään olisi ihan huono asia.





Kirjan hauskan kuvituksen tutkailuun kannattaa käyttää hieman aikaa, ja aloittaa se heti kannesta, niin etu- kuin takapuoleltakin. Takaan ainakin muutaman hymyn!


17. heinäkuuta 2015

Dahle, Stefanie: Lumoavaa, mansikkahaltijatar

Aurinko Kustannus 2015
Suomennos Maarit Varpu











Mansikkahaltijattaren seikkailuihin päästään tutustumaan tässä kirjassa, joka sopii hyvin vaikka juuri lukemaan oppineelle, tai miksei ääneenluettavaksikin. Kirjan jujuna ovat tikkukirjaimilla kirjoitetut tekstit, joissa osa sanoista on korvattu kuvilla. Lukijan ei siis tarvitse osata ja jaksaa lukea ihan joka sanaa. Toisaalta sujuvasti lukevalle ja lukemaan tottuneelle tyyli voi olla vähän hankalakin, mutta minulta onnistui lasten kanssa yhteistyössä. Kirjan lopusta löytyy kuvasanasto jos jonkun kuvan merkitys on epäselvä.






Kaunis kuvitus on mukavaa katseltavaa, ja kirja sisältää neljä erillistä tarinaa, joissa tutustutaan pikkuruiseen mansikkahaltijattareen ja jännätään esimerkiksi miten käy hänen taikomisharjoitustensa kanssa. Tutuksi tulevat myös Etna Etana, joka uhkaa päätyä linnun hotkaisemaksi, ja Silmu-siili, jonka silmälasit ovat hukassa, ja kukapa muu olisi parempi heitä auttamaan kuin mansikkahaltiatar. Viimeisessä tarinassa haltijakuningatar on tulossa kylään ja mansikkahaltijatar saa vaihteeksi apua kaikilta muilta.




10. heinäkuuta 2015

Kennedy, Anne V.: Kun isäntä ei nää... Muu! Bää!

Karisto 2015
Suomentanut Sanna Vartiainen














Lainasin kirjan ehtimättä selaamaan sen sisältöä etukäteen ollenkaan, ja aloimme todennäköisesti heti samana iltana lukea sitä kotona iltasaduksi. Parin sivun jälkeen alkoi hiukan ihmetyttää ja sitten huvittaa, mutta ennen kuin kerron, että mikä, niin aloitetaanpa alusta. Tarinan ensimmäinen sivu ei vielä tuntunut mitenkään kovin erikoiselta. Siinä esitellään kirjan hahmot:


Sitten päästään itse tarinaan, eli mitäs ne maatilan eläimet siellä kotosalla puuhaavatkaan pitkän päivän, kun isäntä on töissä pellolla? Isännälle ei varmasti tulisi mieleen, että porukka käy veneretkellä tai viettää leppoisan iltapäivän piknikillä, mutta niin tässä näyttää käyvän. Ja monenlaista muuta hykerryttävää ja hauskaa vielä lisäksi.


Seuraavaksi pääsemme siihen huvitukseen. Parin ensimmäisenkin sivun teksti oli ollut eläinten äännähdyksistä koostuvaa: kurnuti myy, viik tööt vaak, ja niin edelleen, mutta ehkä vasta kolmannella sivulla aloin tajuta, että eihän tässä muuta olekaan! Ja kuvat kyllä kertovat tarinan niin tehokkaasti, ettei varsinaista selittävää tekstiä edes kaipaa. Pari lukukertaa taisi vaatia ennen kuin hoksasin, että eläimet ovat aukeaman kuvissa juuri siinä järjestyksessä, missä niiden kirjoitetut äännähdyksetkin ovat, ja ihanhan nuo "äännähdysrunot" myös kivasti rimmaavat. Varsin hauskaa ääneenluettavaa!


Vaikka kirja on muutenkin hauska, niin sen lähes naurunkyyneleitä aiheuttaneet osiot sijoittuvat loppuun: Aurinko jo laskee ja koira huomaa isännän olevan matkalla takaisin kotiin. Eläimille tulee hurja kiire ehtiä kotilaitumelle ennen kuin isäntä huomaa mitään, ja kyllähän ne juuri ja juuri ehtivät. Yksi pieni hiiri kyllä pikkuisen myöhässä, vielä juhlamekko päällä, mutta kuitenkin. Ja eihän tämä toki näin kirjoitettuna vaikuta juuri muulta kuin ehkä hiukan hymyilyttävältä, mutta uskokaa pois, ne kuvat! En paljasta niitä tässä ja ne täytyy jokaisen nähdä itse.