22. marraskuuta 2013

Yankey, Rick: 5.aalto

Suomentanut Ulla Selkälä

WSOY

1.aalto: Sähköt katkeavat
2.aalto: Hyöky nousee
3.aalto: Rutto
4.aalto: Vaimentaja
5.aalto: Se alkaa nyt


Ensimmäinen aalto oli ohi muutamassa sekunnissa. Toinen aalto kesti vähän pidempään. Noin päivän. Ja kolmas aalto? Siihen meni hieman kauemmin – kaksitoista viikkoa. Kaksitoista viikkoa, jona aikana se tappoi…no, isän arvion mukaan yhdeksänkymmentäseitsemän prosenttia meistä epäonnekkaista, jotka olimme selvinneet kahdesta ensimmäisestä aallosta.

16-vuotias Cassie ei voi luottaa kehenkään. Elämästä on tullut joko/tai – maailma. Teet kuinka vain saatat kuolla: pakenet - kuolet, jäät - kuolet. Elämä on toivotonta.


…minä ja kaikki muut jotka olivat jäljellä, jos ketään oli enää jäljellä, me kaikki avuttomat, toivottomat, tyhmät ihmiset huusimme, koska olimme käsittäneet kaiken täysin väärin: taivaalta ei laskeutunut muukalaisten laumoja lentävillä lautasillaan tai isoilla metallisilla talsijoillaan, jotka olivat kuin suoraan Tähtien sodasta, maapallolle ei tullut pieniä, ryppyisiä, söpöjä E.T.-olentoja, jotka halusivat vain nyppäistä puusta pari lehteä, syödä pähkinävoikarkkeja ja mennä kotiin. Ei maailma niin lopu.
Kun armeija vie Cassielta pikkuveljen, päättää hän lähteä perään ainoa uskollinen ystävä, M16-rynnäkkökivääri, mukanaan. Cassieta ohjaa kaksi sääntöä, joita täytyy noudattaa: ensimmäinen sääntö: älä luota kehenkään, toinen sääntö: pysy yksin. Kaikki menee kuitenkin päälaelleen kun epäilyttävä Evan tarjoaa apuaan.
Samaan aikaan, vihan sokaisema Zombi, on valmis taistelemaan vihollista vastaan. Sota kuitenkin herättää tärkeän kysymyksen: kuka todellinen vihollinen oikeastaan on?

8. marraskuuta 2013

Docherty, Helen: Pikkuinen kirjavoro




Mäkelä

Kuvittanut Thomas Docherty
 
Suomentanut Terhi Leskinen


Kun työkaverini näytti tätä kirjaa, oli pakko hakea se luettavaksi. Kirjan nimi jo itsessään herättää kirjastoihmisen mielenkiinnon. Tarina on hyvin vetoava ja suloinen kuvitus lisää lukunautintoa. Kirja alkaa siitä, kun kaikki  metsän eläimet kömpivät omiin sänkyihinsä lukemaan satuja.
Kun illan varjot tihenee,
niin metsän väki hiljenee.
On mieli kevyt,
huoleton.
Nyt iltasadun hetki on.

Eläinlasten lempisatukirjat kuitenkin katoavat salaperäisesti. Vain verhon heilahdus ja kirja on poissa. Elisa-pupu päättää virittää vorolle ansan. Kiinni jäädessään voro surullisena:
 Tiedän, on väärin varastaa,
 mutta muuten en kirjoja mistään saa!
 Kukaan ei minulle ikinä lue,
 yöpaitaa ei päälleni koskaan pue.
Asiaan onneksi löytyy ratkaisu. Viihdyttävän tarinan ohella kirja samalla valaisee lukijaa ymmärtämään satujen tärkeyden lapsille. On mukavaa, kun saa hetkeksi heittäytyä satujen maailmaan, jossa kaikki on mahdollista.

18. lokakuuta 2013

Kanala, Sari: Hännän varjossa

Maahenki (2013)
Teksti: Sari Kanala
Maalaukset: Daga Ulv
Valokuvat: Hannu Ahonen

Oravat asuvat mielellään vanhoissa havumetsissä, mutta ne liikkuvat myös puistoissa ja pihamailla. Kirja kertoo, että oravalla on reviirillään useita pesiä. Pesiä on kahta sorttia. Kesäpesät ovat risuista ja heinistä kyhättyjä lepopaikkoja. Niitä kutsutaan myös nukkumapesiksi. Talvipesät ovat pyöreitä, jopa puoli metriä leveitä. Niitä kutsutaan myös poikaspesiksi, sillä juuri niissä orava kasvattaa jälkikasvunsa. Jos orava tuntee itsensä tai poikasensa uhatuiksi, se vaihtaa pesää. Siksi varapesiä on hyvä olla useita.


Tiukan asiatiedon lisäksi kirjassa on lyhyitä tarinoita oravien elosta sekä paljon valokuvia ja piirroksia.

Kaikki oravatkaan eivät ole nuoria, kauniita ja terveitä. Silmäpuolikin voi olla sankari!



Ekstraherkkuna löytyy täytettäviä sivuja lapsen omille oravajutuille.










Kirjan tekijöiden näyttely Satu metsässä kiertää maata. Lisätietoja saat osoitteesta http://satu-metsassa.blogspot.fi/2013/03/satu-metsassa-kiertaa-suomea.html.

Mistä muuten juontaa kirjan nimi Hännän varjossa? Lue kirja, niin tiedät.

20. syyskuuta 2013

Snicket, Lemony: The Dark

Orchard (2013)
Illustrated by Jon Klassen

Tämä kirja kertoo tarinan Laszlosta ja siitä miten hän selättää pimeänpelkonsa. Kirjan kieli on englanti, mutta tässäkin tapauksessa yksi kuva kertoo enemmän kuin monta sanaa. Kovin kaksista kielitaitoa kuvakirjojen käyttämiseen ei tarvita. Käyttöliittymän nimikin jo kertoo, että kuvahan siinä on määräävässä roolissa.

Valokuva ei tee palkitun kuvittajan käyttämille väreille oikeutta, mutta liitän silti alle yhden otoksen kirjasta.


6. syyskuuta 2013

Green, John: Tähtiin kirjoitettu virhe

WSOY (2013)

Suomentanut Helene Bützow

Kirjastonhoitajan työ on antoisaa. Tätäkään kirjaa en luultavasti olisi pyörittänyt kädessäni, ellen olisi sattunut istumaan palautustiskillä juuri silloin, kun teos palautui edelliselta asiakkaalta ja kone ilmoitti, että teokseen on varaus. Kun laitoin kirjan varaushyllyyn, huomasin, että siellä oli samaa teosta jo ennestään. Selasin yhtä ja tein saman tien oman varauksen.

Kirjan päähenkilö Hazel ei ole aivan tavallinen tyttö:
En ollut käynyt oikeaa koulua kolmeen vuoteen. Parhaat kaverini olivat äiti ja isä. Kolmanneksi paras kaverini oli kirjailija, joka ei edes tiennyt olemassaolostani. 
Kilpirauhassyöpää sairastava 16-vuotias Hazel on pysytellyt diagnoosin saatuaan etupäässä neljän seinän sisällä. Hän lukee samaa kirjaa kerta toisensa jälkeen ja ajattelee kuolemaa.
Kaikissa syöpäkirjoissa ja nettisivuilla sanotaan, että syövän sivuvaikutuksiin kuuluu muun muuassa masennus. Tosiasiassa masennus ei ole syövän sivuvaikutus. Masennus on kuolemisen sivuvaikutus.
Äiti huomaa, että Hazel on masentunut ja vie tytön lääkäriin. Lääkäri lähettää Hazelin vertaistukiryhmään, joka kokoontuu kerran viikossa. Mutta onko ryhmästä apua?
Vertaistukiryhmän miehitys vaihtui koko ajan, yhteistä oli se, että kaikki potivat eri vaiheissa olevaa syöpää. Miksi miehitys vaihtui? Kuolemisen sivuvaikutusta sekin.
Hazel ei pidä ryhmästä. Hän käy siellä vain yhdestä syystä: Halusin ilahduttaa äitiä ja isää. Maailmassa on vain yksi paskamaisempi juttu kuin syöpä kuusitoistavuotiaana, ja se on oman lapsen sairastuminen syöpään.

Hazelin elämä kuitenkin muuttuu, kun hän tapaa vertaistukiryhmässä erään pojan,  Augustus Watersin, joka sairastaa luusyöpää. August auttaa Hazelia tavoittelemaan unelmaansa. Onnistuuko se? Lue kirja. Raumalla löydät sen nuorten aikuisten hyllystä. Jos kaikki kappaleet ovat lainassa, tee varaus. Lasten  ja nuorten aineiston varaaminen oman kaupungin kokoelmasta on Satakirjastoissa maksutonta.

23. elokuuta 2013

Niemelä, Reetta: Tikkumäen koirat

Otava (2013)
Kuvat: Salla Savolainen

Tikkumäen tallista tuttu porukka jatkaa Tikkumäen koirat -kirjassa. Tikkumäelle on tullut uusi perheenjäsen! Vanhan tallikoiran seuraksi on otettu sekarotuinen pentu. Se saa nimen Hippa. Pentu tutustuu ponikerholaisten avustuksella elämään tallilla ja oppii joka päivä uusia taitoja. Samalla lapset oppivat pitämään koirasta hyvää huolta.

Salla Savolaisen yksityiskohdista rikasta kuvitusta on ilo katsella. Koiranomistajana hykertelin monen kuvan kohdalla. Heti ensimmäisellä sivulla pyyhitään lattialta sanomalehden viereen osunutta lätäkköä. Mieleeni nousi aika, jolloin yritin opettaa mäyräkoiraa sisäsiistiksi. Se ei suinkaan pissannut sanomalehden päälle, vaan lehden viereen, jotta sai helposti kuivattua jalkansa kävelemällä sivujen yli.

Tarinan sivussa lukija saa paljon tietoa koir(anpennu)ista ja niiden koulutuksesta. Hippa käy kokeilemassa sekä agilityä että näyttelyä, joten harrastussanastoakin saadaan käytettyä luontevasti, vaikka Hippa ei rotukoirien näyttelyyn voinutkaan osallistua, sillä se on monteri eli seropi. Jos haluat tietää, mistä moiset sanat tulevat, lainaa tämä kirja.

Rauman kaupunginkirjastossa Tikkumäen koirat löytyy kuvakirjaluokasta tekijänsä kohdalta aakkosista.

9. elokuuta 2013

Kallioniemi, Tuula: Aapinen

Otava (2013)
 Kuvittanut Jii Roikonen

Reuhurinteen alakoulusta tutut hahmot ovat siirtyneet nyt kuvakirjamuotoon. Tosifaneille löytyy kaupoista myös monenlaista oheiskamaa, kuten aakkosmuistipeli ja koulumuistokirja.

Reuhurinne on todellinen kyläkoulu, pieni ja idyllinen. Oppilaita ei välttämättä ole joka luokalla kuin yksi, mutta toki tarinassa vilahtelee muitakin kuin lapsia. Kaikki tyypit on esitelty kuvan kanssa heti ensimmäisellä aukeamalla. Itse tarina alkaa siitä, kun viisivuotias Eemeli ja ekaluokkalainen Tötterö ovat leikkimässä koulun pihalla. Eemeli huomaa, että koulun ikkunassa vilahtaa jotain. Onko se aave? Siitä pitää ottaa tietenkin selvä!

Tarinan ohessa sivuilla esitellään tietyillä kirjaimilla alkavia sanoja. Isomummo osoittautuu ensiluokan diivaksi. Ennen kuin hän lähtee diskoon ja laulaa dueton Doriksen kanssa, hän suihkauttaa kainaloon hiukan deorodanttia ja asettaa päähänsä diadeemin. Ihana yksityiskohta on, että myös pienen kirjankäyttäjän omalle käsialanäytteelle on varattu tilaa.  

2. elokuuta 2013

Parvela, Timo: Maukan ja Väykän satukirja

Tammi (2013)
Kuvittanut Virpi Talvitie

Satukirjahyllyn perkaus etenee pääkirjastossa pikkuhiljaa. Tuntuu oudolta, että myyntipöydältä poistetut satukirjat häviävät hetkessä, vaikka poistomyyntiin päätyy kaikista kulunein ja tylsimmän näköinen aineisto. Samaan aikaan satukirjojen lainaus on hyvin pientä, vaikka meilläkin on hyllyssä toinen toistaan mukavampia satukokoelmia. Jos et tiedä, minkä lainaisit, ota Maukan ja Väykän satukirja. Muista myös se, että lasten ja nuorten aineiston varaus on Rauman kaupunginkirjaston sisällä maksutonta.

Timo Parvela on tällä kertaa kirjoittanut Maukasta ja Väykästä monta lyhyttä tarinaa. Kissan ja koiran parivaljakko on yhdistelmä, jolle tapahtuu, eikä vähiten siksi, että katilla on rajaton itseluottamus, mutta hyvin vähän kärsivällisyyttä. Lempitarinani nimi on Kolme toivomusta. Siinä halkoja hakkaavan Väykän eteen tupsahtaa hyvä haltija, joka ilmoittaa täyttävänsä kolme toivomusta. Erikoista toivomuksissa on se, että Väykkä ei saa esittää niitä, vaan hänen tulee toteuttaa ne. Myös haltijan ulkonäkö herättää kysymyksiä.



Tarinat sopivat hyvin kaikenikäisille ja myös ääneenluettaviksi. Ellet tahdo itse lukea, voit kuunnella ne äänikirjana Paavo Kerosuon lukemana.

19. heinäkuuta 2013

Kunnas, Mauri & Kunnas, Tarja: Koiramäen tarinat

Otava (2013)
Herra Hakkarainen vierailee Rauman pääkirjastossa unikeonpäivän aattona. Visiitin innostamana tartuin Koiramäen tarinat -kirjaan. Tämä yhteisnide sisältää viisi ennen julkaistua tarinaa: Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen joulukirkko sekä Koiramäen lapset ja näkki. Näistä ensimmäinen ilmestyi vuonna 1980 ja viimeinen 2007.

Hakkarainen ei liikuskele varhaisemmassa tuotannossa, mutta taattua Kunnasta kirja on alusta loppuun. Erityisen ilahduttava on Mauri Kunnaksen esipuhe.
Koiramäkeen liittyy minun mielessäni sellaista nostalgiaa, jonka lapsena aistin suvussani ja sukulaisteni kertomuksissa. Jossakin syvällä se asuu minussakin, jonkinlainen entisaikojen suomalaisten henki. Vuosien mittaan Koiramäkeen on aina ollut kiva palata, piirtää niitä metsiä ja peltoja, aittoja ja hevosia. Kai kaipuu Koiramäkeen on paluuta johonkin entiseen, rauhalliseen maailmaan.
Esipuheessa Mauri Kunnas kertoo, miten pikkukaupunkilaispoika Vammala citystä alkoi tehdä kuvakirjaa perinteisestä suomalaisesta talonpoikaiselämästä. Esipuheesta selviää myös se, miksi Kunnakset viettivät aikaa Punkalaitumella, lähellä Yli-Kirran talonpoikaismuseota, josta tuli Koiramäen talon esikuva. Kunnas vaikuttaa vaatimattomalta mieheltä. Hän jättää rehvastelematta, miten paljon rahaa keräsi Koiramäen joulukirkkolla Tyrvään Pyhän Olavin kirkon jälleenrakennukseen. Tämän tiedon löydät Googlen avulla.

Pakko vielä mainita, että kirja on joutsenlipputuote. Se on siis tehty Suomessa. Yllättävän moni kuvakirjoista on painettu jossain ihan muualla.

5. heinäkuuta 2013

Kaiken maailman eläinsadut

Otava (2012)

Toimittaja: Katriina Kauppila
Kuvittaja: Matti Pikkujämsä

Minulla oli tänä keväänä ilo kuulla Vaski-kirjastojen Tarinatornadossa hankolaista Netta Möller-Salmelaa. Tämä verraton kirjallisuuskasvattaja piti hyvin tärkeänä, että lapselle luetaan ääneen. Netta esiintyi ruotsin kielellä, joten esityksestä meni minulta paljon ohikin, mutta Netan innoittamana päätin mm. perata satukirjahyllykkömme, saa sitten nähdä, virkistääkö se lainausta. Toivottavasti, sillä olen valmis jakamaan Netan näkemykseen siitä, että ennen kuin lapsi aloittaa koulutiensä, hänelle tulisi lukea 3000 satua: joka päivä yksi tuttu satu, yksi lempisatu ja yksi uusi satu. 

Katriina Kauppilan toimittama Kaiken maailman eläinsadut tarjoaa 33 satua, joilla on hyvä aloittaa. Sadut ovat pääosin lyhyitä, vain muutaman sivun mittaisia, ja mukaan kokoelmaan on päässyt hyvin erilaisia satuja eripuolilta maailmaa. Eniten tykkäsin oman aikamme saduista, joita edustavat esimerkiksi Jukka Itkosen Sorsa norsun räätälinä -kirjasta (2008) poimitut sadut.

Kirjan ulkoasu on erinomaisen onnistunut. Kiitokseksi tästä palkitsi Visuaalisten viestinnän suuunnittelijoiden järjestö Grafia kuvittaja Matti Pikkujämsän Rudolf Koivu -palkinnolla. Tämä palkinto jaetaan joka toinen vuosi parhaasta lasten- tai nuortenkirjakuvituksesta. Perusteluissa todetaan mm., että teos on kaunis ja eheä, kuvituksessa on huumoria ja kekseliäisyyttä.
Pikkujämsä liikkuu notkeasti kuvituksen ja muotoilun perinteistä ammentaen. Hän saa aikaan nostalgista, mutta tässä ajassa voimakkaasti läsnä olevaa kuvitusta. Klassinen ja pelkistetty taitto antaa tilaa kuville – kirjassa on hyvä rytmi ja tasapaino. Tämä on valmis lastenhuoneen klassikko!
Tämän kirjan ja muut sadut löydät kirjastoluokasta 85.12. Raumalaisten kannattaa myös seurata pääkirjaston poistomyyntipöytää, sillä välillä sieltä on mahdollista tehdä satulöytöjä.

7. kesäkuuta 2013

Havukainen, Aino & Toivonen, Sami: Veera ja maatalon eläimet

Otava (2013)

Veera ja maatalon eläimet on julkaistu alunperin jo vuonna 2001.  Nyt kaksitoista vuotta myöhemmin kirja on julkaistu uudelleen lapsen käteen hyvin sopivassa Lilliputti-koossa. Teos on Tatun ja Patun tekijöiden työtä ja myös Tatu ja Patu ovat menossa mukana. 

Kirja tutustuttaa tuotantoeläimiin, niihin perinteisiin: lehmään, sikaan, lampaaseen, vuoheen ja kanaan. Toki kumppanukset käyvät myös tallissa, ja näkevät miten hevosia kengitetään. Kuvissa tapahtuu paljon, ja juuri niitä asioita, joita on kotieläinten yhteydessä on tavattu esittää. Tekstiä on vähemmän kuin Tatu ja Patu -kirjoissa. Kirjan sisältö tuntuu hiukan vaatimattomalta, vaikka se voikin vastata moniin lasten kysymyksiin. Ainakin Tatulle ja Patulle selviää, mistä maito tulee. 

Kirjan kuvaamassa maatalossa karjanhoito näyttäisi olevan hyvin pienimuotoista. Elukoilla ei ole edes korvamerkkejä, paitsi vasikalla. Lehmän nimi on tietysti Mansikki. Jos katsot kuvia tarkkaan, löydät niistä varsinaisten kotieläinten lisäksi jonkun ihan muun vipeltäjän. Esiintyykö se kaikissa kuvissa?

26. huhtikuuta 2013

Putkonen, Hellevi & Sinnemäki, Jussi: Mahtava matikkamatka

Lasten Keskus (2013)
Kuvittanut Anita Polkutie

Mahtava matikkamatka on monipuolinen kirja. Se tutustuttaa pienet lukijat matematiikan peruskäsitteisiin ihan huomaamatta. Samalla se tarjoaa kivaa ajankulua. Moni on varmaan ennenkin laskenut matkan ratoksi autoja, mutta kirjassa tämäkin tuttu tekeminen saadaan kuulostamaan jännittävältä autojahdilta.

Kirjassa esitellyt tekemiset eivät vaadi ihmeellisiä apuvälineitä. Mittayksiköksi sopivat vaikka hammastikut tai palikat. Henkarista saa vaa'an ja purkista vesikellon.

Kirjan kuvitus on runsas ja onnistunut.

Takakannen suosituksen mukaan kirja soveltuu yli 5-vuotiaille, mutta tehtäviä pystyy soveltamaan monenikäisille. Suosittelen kirjaa erityisesti pienille tytöille. 


12. huhtikuuta 2013

Simola Marja: Miten joutsen sai mustat jalat

Pieni Karhu (2012)
Kuvittanut Leea Simola

Simoloiden selkokirjassa luonnon ilmiöitä selitetään ensin saduissa. Tämän jälkeen selvitetään tiedemiesten käsitys saman ilmiön alkuperästä. Mukana on tuttuja tarinoita, kuten kertomus siitä, miten karhu sai töpöhännän, mutta tekijät ovat valinneet mukaan myös oudompia kansansatuja ja säilyttäneet tarinoissa vieraita nimiä, paikkoja ja eläinlajeja. Lukijaa ei aliarvioida, vaan asioita selitetään luontevasti, vähän niin kuin kerraten. Kalevalan pohjalta mukautetun maailmansyntytarinaan liittyy seuraava tietoruutu:

Tiedemiehet uskovat,
 
että maailma syntyi alkuräjähdyksestä. 
Vähän samalla tavalla 
kuin muna meni rikki 
ja sen osat hajosivat taivaalle.

Teksti on aseteltu ilmavasti, juuri niin kuin selkokielen ohjeissa neuvotaan. Ulkoasultaan kirja on jämäkkä. Kansi houkuttelee ottamaan kirjan käteensä. Mustavalkoinen kuvitus ei ole kovin myyvä, mutta kuvista lukija saa lisätietoa, esimerkiksi siitä, miltä sadussa mainittu eläinlaji näyttää.

Kustannus Oy Pieni Karhu on jo useamman vuoden ajan tehnyt merkittävää työtä kustantamalla selkokielisiä kirjoja. Tästä työstä kustantaja Leena Reiman sai tunnustuksena Seesam-palkinnon vuonna 2009.  

Olen esitellyt kirjan Onnimannissa 1/2013.

Lasten selkologo

29. maaliskuuta 2013

Soiva laulukirja: 50 suomalaista lastenlaulua: paina nappia ja laula mukana

Tammi (2013)
Toimittanut Soili Perkiö
Kuvittanut Terese Bast
Säestys Vilhelmiina Luokkanen

Musiikkipedagogi Soili Perkiö on valinnut tähän kirjaan 50 lastenlaulua. Kaikki iki-ihanat tutut tuntuvat mahtuneet mukaan lauluvalikoimaan, mutta kansanlaulujen ohella mukana on Perkiön omaa tuotantoa. Kyse ei ole aivan tavallisesta laulukirjasta, sillä sanojen ja nuottien lisäksi mukana tulee säestys. Vilhelmiina Luokkanen on säestänyt laulut pianolla (tai huuliharpulla) ja soiton saa kuuluville nappia painamalla. Kirja on tukeva, eikä nappeja ole liian monta, joten käyttöliittymä vaikuttaa toimivalta ja kestävältä. Bonuksena mukana on vielä kuulokeliitäntäkin.

Hakemistot helpottavat kirjan käyttämistä ja myös säestyksen esiinsaaminen on selitetty seikkaperäisesti. Loppuunsaakka miettimisestä kertoo se, että lukijalle kerrotaan käytöstä poistetun kirjan olevan ongelmajätettä, joka tulee hävittää asianmukaisesti.

Terese Bastin kuvitus houkuttelee selailemaan kirjaa. Pääosa kuvista on niin isokokoisia, että niitä voi hyvin näyttää myös vähän isommalle ryhmälle.

Soili Perkiö on palkittu yhdessä Hannele Huovin kanssa Lastenkulttuurin valtionpalkinnolla vuonna 2009. Palkinto tuli uranuurtavasta ja innostavasta työstä lapsiperheiden loru-, laulu- ja leikkiperinteen uudistamisessa ja vaalimisessa sekä kirjallisuus- ja musiikkikasvatuksen kehittämisestä aiempaa lapsilähtöisempään suuntaan.

Soili Perkiön sydäntä lähellä on ajatus, että kuuntelemaan oppiminen on tie sekä oman itsensä ymmärtämiseen, että toisten ihmisten kanssa kommunikointiin. Kuuntelun kautta löytyy myös herkkyys, jota nykymaailmassa tarvitaan. 



15. maaliskuuta 2013

Happonen, Sirke: Muumiopas

SKS (2012)
Ulkoasu ja taitto Anne Kaikkonen

Muumiopas ei ole lastenkirja. Se on hakuteos, muumimaailman Kuka kukin on -kirja, joka esittelee yli sata hahmoa ja hahmotyyppiä agentista ötökkä Salomeen. Mukaan ovat pääseet Tove ja Lars Janssonin alkuperäiset muumihahmot. Tietoa tarjoillaan hahmojen luonteista ja vaiheista, mutta Sirke Happonen on kirjoittanut tärkeimmistä hahmoista myös erilliset osiot, joissa hän kertoo esimerkiksi meidän maailmamme muumipeikoista.

MEIDÄN MAAILMAMME MUUMIPEIKOT
Keskuudessamme kulkevat muumipeikot ovat huomaavaisia ja kilttejä, he ovat sitä ihan oikeasti. He lähestyvät toisia kiinnostuneina ja harvoin loukkaavat ketään. Toisaalta he huomaavat aina jonkun, joka herättää heissä sääliä. He kokevat olevansa vastuussa kaikkien epäonnesta tai ainakin heidän tilansa kohentamisesta. Muumipeikot ovat niitä, joiden kuuluisi olla auttamassa maailman kriisialueilla. Koska he eivät mene, he potevat ikuista syyllisyyttä. Todennäköisesti he tuskin kestäisivätkään, sillä muumipeikot ovat hyvin herkkiä [..].

Joidekin hahmojen kohdalta löytyy myös ohje, miten tietyksi hahmoksi voi muuntautua.
MUUNTAUDU NIPSUKSI (mikrotason harjoitus)
Laske rahasi. Huomaat, että sinulla on liian vähän. Mikä olisi nopein keino saada lisää? [..] Jos tuttavasi soittaa jotain instrumenttia, värvää hänet katusoittajaksi. Tee suurikokoinen juliste, jossa ilmaiset hänen olevan suuri nimi. Kun tuttava musisoi, kerää rahat. Pidä ne itse, saahan tuttava kanavan itseilmaisuun. Kerro hänelle, että taide syntyy vasta tilanteessa, jossa on myös vastaanottaja. Jos hän ei enää halua soittaa, vaihda tuttavaa. Ihmisillä on yllättäviä taitoja, joita voi hyödyntää ainakin kerran. Lähde ajatuksesta, että kaikki halua vat auttaa sinua rikastumaan. Ethän sinäkään tyhjän panttina ole vaan hankit vaivalla näkyvyyttä. Mainosten laatiminen ja bisnesideoiden keksiminen on kyvykkäiden työtä, eivätkä muumit ja mymmelit sellaiseen ryhdy. He vain tekevät tai - mikä pahempaa - ovat.

Kirjan kuvitus on runsasta. Alkuperäisteosten lisäksi Sirke Happonen on poiminut aineistoa myös kuvitusluonnoksista ja käsikirjoituksista. Hiukan minua häiritsi se, ettei kaikissa kuvissa ollut tietoa siitä, mistä ne olivat peräisin. Lisäksi kiusaannuin siitä, että toisinaan hahmojen nimet kirjoitetaan pienellä, toisinaan isolla alkukirjaimella. Tekijä olikin liittänyt aivan kirjan loppuun hemuleille osoittamansa kappaleen, jossa hän kertoo, että Tove Janssonin omakin käytäntö oli tässä kohtaa epäyhtenäinen. Jopa Muumipeikko esiintyy joissain kirjoissa isolla, joissakin kirjoissa pienellä alkukirjaimella kirjoitettuna.

Jos haluat nähdä, kun Sirke Happonen kertoo kirjastaan, katso se osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=pnxhbk2sfo8.

1. maaliskuuta 2013

Lahtinen, Mysi: Hei me kokataan!

Tammi (c2013)
Kuvittanut: Karoliina Pertamo

Mysi Lahtisen ja Karoliina Pertamon yhteistyönä syntynyt Hei me kokataan! vaikuttaa laadukkaalta työltä. Luulen, että siitä on hupia ja hyötyä erityisesti sellaisessa perheessä, jossa kokkailua harrastetaan koko perheen voimin. Kirjan iloinen kuvitus puhuttelee niitäkin pieniä, joille ei vielä pitkään aikaan voi antaa veistä käteen sipulin pilkkomista varten, mutta sipulinpilkkomiskuvakin kirjasta löytyy. 

Kirjan ruokaohjeissa ei ole turhia kommervenkkejä ja neuvot ovat tarkkoja. 
Ripaus = esim. suolaa niin paljon kuin yhdellä kertaa saat otettua etusormen ja peukalon väliin.

Heti kirjan sisäkannessa on kuvattu keittiön tärkeimmät työkalut. Siitä voi tarkistaa, miltä ohjeessa tarvittavat välineet näyttävät. Itsekin opin vasta tästä kuvasta, miten kasari poikkeaa kattilasta.

Ohjeissa ilahduttaa myös se, että ruokien raaka-aineet ovat yleensä sellaisia, joita ei tarvitse lähteä lähikauppaa kauempaa etsimään. Mukana on myös ohje kesän ensimmäiselle raparperikiisselille sekä nokkossopalle. Samalla kuitenkin neuvotaan, että kiisselin syntyy myös marjoista ja nokkosen voi korvata pakastepinaatilla.

Kehystarina ruuanlaittotaitoja opettelevista Tuulista ja Akusta viihdyttää tulevia ruuanlaittajia. Pidin siitä, että lapsia ruuanlaiton saloissa avustaa nimenomaan isoisä.

Lopuksi kirjassa annetaan neuvoja pöydän kattamiseen ja kerrotaan hyvistä ruokailutavoista. Kuvitus ja teksti on yhdistetty niin, että neuvot on kirjattu ikään kuin lautaselle. Samasta kuvasta näkee, että haarukka tulee lautasen vasemmalle puolelle ja veitsi oikealle.

Loppukaneettina todetaan, että kaikki kuuluisat kokitkin ovat aloittaneet alusta. 
Rohkeus, uteliaisuus ja mielikuvitus ovat ruuanlaiton suola ja mausteet. Ne on hyvä pitää aina mielessä.


15. helmikuuta 2013

Hämäläinen, Karo: Hurraa Helsinki!: ikioma kaupunki

Tammi (2012)

Kuvittanut: Salla Savolainen

Vietin joku aika takaperin Helsingissä kokonaisen päivän. En tunne pääkaupunkiamme kovin hyvin, mutta Kiasman pääoven sentään tiedän ja niinpä sovin tapaamisen lounasseuralaiseni kanssa sen luo. Kiasman kaupan näyteikkunassa oli sopivasti esillä Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki. Se olisi soveltunut erinomaisesti lukemiseksi kotimatkalle, sillä en ollut ehtinyt tutustua tähän kuvakirjaan, vaikka se ilmestyi jo vuosi sitten, ja vaikka se sai Finlandia Junior -ehdokkuuden, jonka viimeistään olisi pitänyt sytyttää niin paljon kiinnostusta, että olisin lukenut kirjan. Valitettavasti oli maanantai, ja Kiasma kauppoineen oli kiinni, joten en voinut tehdä heräteostosta vieläkään. Päätin kuitenkin hetimiten hommata kirjan käsiini ja kirjoittaa siitä tänne.

Hurraa Helsinki! Ikioma kaupunki julkaistiin Helsingin design-juhlavuoden kunniaksi. Samalla se juhlisti Helsingin kahtasataa vuotta pääkaupunkina. Designin ja Helsingin lisäksi kirjaan tarvitaan tietenkin tarina. Se alkaa siitä, kun mehukannu hajoaa, ja helsinkiläisperhe lähtee ostamaan rikkimenneen tilalle uutta. Perhe suuntaa kutosen raitiovaunulla kohti kirppistä. Tietoruudussa kerrotaan, että liikennettäkin pitää suunnitella ja annetaan linkkivinkki, jonka avulla lukija voi seurata raitiovaunujen matkaa reaaliaikaisesti. Varsinainen Helsinki-opas kirja ei kuitenkaan ole, vaikka Helsinkiä tunteva lukija voikin bongailla tuttuja paikkoja perheen matkan varrelta.

Kirjasta on iloa monen ikäiselle lukijalle. Salla Savolaisen tarkat kuvat ilahduttavat lukutaidotontakin ja tietoruuduista aikuinen saa uutta informaatiota tai voi kerrata tietojaan suomalaisesta muotoilusta ja muotoilijoista. Aivan kaikki on jonkun suunnittelemia, niin kolajuomapurkki kuin bussikatos. Tarinaan voi toki tutustua ilman tietoruutujakin. Hauskana bonuksena on aukeaman kokoinen peli, jossa edetään noppaa heittämällä design-esineestä toiselle eksynyttä isää etsien.

Englanninkielisille kavereille voi vinkata Elina Heleniuksen käännöstä Hooray for Helsinki!: our very own city ja aivan pienet voivat mutustella Mini-Helsinki-katselukirjan tukevia aukeamia. Katselukirja on tekstitön, mutta ilahduttaa silti myös aikuista. Se on koottu Hurraa Helsinki -kirjan kuvamateriaalista.

1. helmikuuta 2013

Niemelä, Reetta: Heppastelua

Lasten Keskus (2012)
Kuvat: Marjo Nygård

Heppastelua-kirjan tapahtumat sijoittuvat Kiitolan ratsastuskouluun, jossa 10-vuotiaan Amirin ja vuotta nuoremman Ilonan touhuja ohjaavat Piia- ja Marketta-nimiset aikuiset. Lapset ovat onnellisia hevosten kanssa puuhaillessaan ja eräänä päivänä he alkavat pohtia, miten he voisivat heppastella niin, että hevosilla olisi mahdollisimman hyvä olla.

Heppastelua on monipuolinen kirja. Siinä tarinaan yhdistyy tietoa ja tunnekasvatusta. Myös kuvista ja kuvien teksteistä saa paljon lisätietoa. Tekijät ovat keksineet käyttää symboleja tietoaineksen jäsentämiseen. Riimunarulla merkityt laatikot auttavat syventämään hevostietoja. Niitä voi tutkia vaikka heppakerhossa. Omenalla merkityt haukkapalat sisältävät pieniä, mutta tärkeitä tiedonmurusia. Porkkanat puolestaan tarjoavat mielenkiintoista pohdittavaa. Avain merkitsee erilaisia puuhia: ohjeita, kirjoitusvinkkejä tai reseptejä tallipuuhiin tai kepparitallille. Höyhen taas kannustaa kokeilemaan, miten kuvittelu auttaa voittamaan pelon tai huolet tai muuttamaan asennetta myönteisemmäksi. Höyhen-harjoitukset eivät liity pelkästään heppasteluun vaan niitä voi hyödyntää myös muussa elämässä:
Syväjuurinen puu -harjoitus auttaa olemaan rauhallinen ja levollinen hevosten seurassa: 
Seiso paikallasi ja kuvittele, että olet kaunis puu. Tunne, miten juuresi kaivautuvat syvälle maahan ja imevät ihanaa, raikasta vettä. Jokainen lehtesi kimaltaa auringossa ja nauttii pehmeästä tuulesta. Mikään ei voi kaataa sinua. Kun ratsastat tai olet vaikka kokeissa koulussa, olet yhä sama puu, jonka juuret ovat syvällä maassa. 
Lapset oppivat, että ihmiset ja hevoset ovat loppujen lopuksi kovin samanlaisia ja pitävät samoista asioista. He huomaavat, että jokainen voi vaikuttaa omalla esimerkillään myös siihen, että kaikkia hevosia kohdellaan hyvin. Älä tee toiselle mitään, mitä et toivo tehtävän itsellesi.

18. tammikuuta 2013

Rajala, Pertti: Selkoraamattu : raamatunkertomuksia selkokielellä

LK-kirjat (2012)
Kuvat: Salli Parikka Wahlberg
Ulkoasu: Tuija Kuusela

Pertti Rajala on mukauttanut aikaisemmin osia Raamatusta, mutta nyt hän on tarttunut rohkeasti koko Raamattuun ja valinnut sieltä keskeiset kohdat Selkoraamatuksi.

Raamatussa on kaksi osaa:
Vanha testamentti ja Uusi testamentti. 
Vanha testamentti kertoo
Jumalan toiminnasta
ennen Jeesuksen syntymää.
Uusi testamentti kertoo
Jeesuksen elämästä ja
hänen oppilaittensa toiminnasta
sekä Jeesuksen seuraajien eli
ensimmäisten kristittyjen vaiheista.


Selkokielellä tarkoitetaan kieltä, joka on suunnitelmallisesti muokattu helpommaksi lukea ja ymmärtää. Selkosuomessa pyritään välttämään vieraita sanoja ja vaikeita rakenteita. Yhdelle riville tulee yleensä vain yksi ajatus.

Selkokieliset tekstit suunnataan tavallisesti erityisryhmille, esimerkiksi maahanmuuttajille, mutta mikään ei estä ketä tahansa lukemasta sitä. Selkoraamattu on paljon alkuteostaan lyhyempi, sen avulla raamatunkertomuksia on helppo kerrata, vaikkei lukemisessa tai luetunymmärtämisessä vaikeuksia olisikaan. Kirja soveltuu myös ääneenluettavaksi. Tekstit ovat yleensä aukeaman tai parin pituisia.

Ihme häissä
Jeesus oli saanut kutsun häihin.
Myös Jeesuksen äiti Maria ja
Jeesuksen opetuslapset olivat häissä.
Häät pidettiin Kaanan kylässä.
Sinne tuli paljon ihmisiä ja
heille tarjottiin ruokaa ja viiniä.
Sitten viini loppui kesken.
Se oli noloa.
Maria, Jeesuksen äiti,
kuuli ongelmasta.
Maria kertoi asiasta Jeesukselle.
Talossa oli tyhjiä vesiruukkuja.
Jeesus antoi määräyksen palvelijoille:
-Täyttäkää astiat vedellä,
Jeesus käski.
Palvelijat tottelivat.
Kun juhlien isäntä maistoi vettä,
se olikin muutunut viiniksi.
Ihme oli tapahtunut.
Jeesus oli muuttanut veden viiniksi. (Johannes 2:1-12)

Salli Parikka Wahlbergin kuvitus havainnollistaa tekstiä hyvin.

Maakuntajohtaja Pertti Rajala on kiistatta Suomen tuotteliain selkokirjailija.  Hänet on palkittu tästä työstä selkokirjatyöryhmän myöntämällä Seesam-palkinnolla (2011).

4. tammikuuta 2013

Fretti

Perhemediat (2012)
Toimittaja: Anna Kylmänen
Kansikuva: iStockphoto
Kannen piirroskuva: Maria Riivali
Kannen ulkoasu: Heidi Kiviaho
Taitto: Ville Rautio

Kissoja tai koiria käsitteleviä kirjoja löytyy pienestäkin kirjastosta useampia, mutta frettiä käsittelevää suomenkielistä kirjaa on ollut vaikea löytää. Nyt Perhemcdioiden Minun lemmikkini -kirjasarjassa on ilmestynyt frettikirja. Kirja on suunnattu nuorelle lukijalle, ja siinä on saatesanat myös vanhemmille, joiden luokse lapsi suunnistaa mukanaan kuningasidea fretin hankkimisesta.

Mikä se fretti on? Fretti on lihansyöjä, joka kuuluu näätäeläinten sukuun. Sen sukulaisia ovat minkit, saukot ja kärpät. Fretti on pitkä ja kapea eläin, joka liikkuu niin halutessaan uskomattoman nopeasti ja ketterästi. Aikuinen naarasfretti painaa kirjan mukaan yleensä 400 grammasta puoleentoista kiloon ja pituutta sillä on korkeintaan puoli metriä. Urokset ovat naaraita reilun kymmenen senttiä pidempiä, ja ne voivat painaa jopa kolme kiloa. Fretin biologista alkuperää ei tunneta tarkasti. Luultavasti ihmiset käyttivät rotan ja kaniininmetsästyksessä alun perin villihillereitä. Vuosisatojen kuluessa kesytettyjä villihillereitä alettiin jalostaa sekoittamalla eri villihillerilajeja, kunnes syntyi se eläinlaji, joka nykyisin tunnetaan frettinä.

Kirja kertoo fretistä lemmikkinä, sen päivittäisestä hoidosta ja mahdollisista sairauksista. Myös fretin lisääntyminen käydään läpi. Kautta koko kirjan muistutetaan lemmikinomistajan vastuusta joka ikisenä päivänä lemmikin koko elämän ajan. Nuori (tai vanhakaan) lemmikinottaja ei välttämättä tule ajatelleeksi, kuinka paljon lemmikin hoitamiseen kuluu aikaa ja siksi kirjasta löytyy myös perheen frettitesti, jonka tarkoituksena on selvittää, onko koko perhe valmis lemmikin hankkimiseen.

Minun lemmikkini -sarjaan sisältyy kirjoja monesta muustakin eläinlajista kuin aikaisemmin mainitsemistani kissasta ja koirasta, esimerkiksi marsusta, chinchillasta, lemmikkisiilistä, minisiasta, vuohesta ja vesikilpikonnasta. Myös akvaario ja merivesiakvaario ovat saaneet oman kirjansa.