15. heinäkuuta 2011

Huovi, Hannele: Huhuu – kuka siellä?

Kuvitus Kristiina Louhi

Eräänä aamuna huuhu-äiti tuntee, että nyt se saattaisi munia munan. Se istahtaa untuvapesään, jonka isä-huuhu on rakentanut ruohomättääseen Huuhumetsän Huuhuvuorelle, ja pyöräyttää munan. Munassa on pirteitä pilkkuja, se on silkosen sileä ja kerrassaan täydellinen. Äiti-huuhu alkaa laulella munalle: ”Hu-huu, kuka siellä?”, ja yhtäkkiä muna alkaa väristä ja täristä, pomppia ja pyöriä ja sitten se ponkaisee ulos pesästä ja lähtee karkuun!

Muna pomppii alas Huuhuvuorta ja isä-huuhu ja äiti-huuhu huhuilevat ja juosta junksuttavat lyhyillä jaloillaan perässä, huuhut nimittäin eivät osaa lentää. Muna tekee pitkän matkan vuorta alas metsään ja sitten plumpsahtaa puron vietäväksi. Se kohtaa matkallaan monta erilaista eläintä, jotka kaikki toteavat, että onpa siinä silkosen sileä ja kerrassaan täydellinen muna, jossa on vielä pirteitä pilkkujakin – maistuisipa se varmaan makoisalle… Muna kuitenkin karkaa kaikista nälkäisistä tassuista ja päätyy lopulta kahden pojan haaviin, ja heidän kotiinsa.

Poikien äiti innostuu tunnistaessaan munan huuhulinnun munaksi. Hän tietää, että linnut ovat harvinaisia ja niiden munat kovia karkailemaan. Äiti päättää lähteä näyttämään munaa kaupunginjohtajalle, joka on löydöstä aivan yhtä innoissaan. Silloin muna kuitenkin kuulee koko ajan sitkeästi perässään junksuttaneiden vanhempiensa huhuilun, karkaa kaupunginjohtajan käsistä ja alkaa vieriä ääntä kohti. Seuraavaksi sen reitille osuvat portaat! Muna hyppelee ja vierii portaalta portaalle ja samalla sen kuori alkaa särkyä ja siitä alkaa lähteä paloja. Kukaan ei voi enää sanoa, että se olisi silkosen sileä ja kerrassaan täydellinen. Lopulta muna vierii portaat alas asti ja tupsahtaa suoraan paikalle ehtineen äitinsä syliin. ”Hu-huu! Kuka siellä?” kysyy äiti irrottaen viimeisetkin kuoren rippeet. ”Hu-huu! Minä täällä!” sanoo huuhunpoikanen, jonka höyhenissä on pirteitä pilkkuja, nokka on silkosen sileä ja joka on kaikkien mielestä kerrassaan täydellinen. Sitten päästään lähtemään porukalla takaisin kotiin.

Tämä iloinen eläintarina kuuluu Tammenterho-sarjaan, jossa ilmestyy suomalaisten kirjailijoiden ja kuvittajien tekemiä lastenkirjoja. Kristiina Louhen kuvitus on lämminhenkinen ja leikkisä, kuten Hannele Huovin tekstikin. Voit kokeilla laskea montaako eri väriä on munan pirteissä pilkuissa. Huuhu-vanhemmat suhtautuvat ihanteellisen rauhallisesti karkailevaan jälkikasvuunsa. Kuuluu asiaan, että ensin on kiva vähän seikkailla ja nähdä maailmaa, ja sitten voi rauhoittua kotiin. 

8. heinäkuuta 2011

Weston, Carrie: Hissu Hirviö

Kuvitus Lara Jones
Lukukaveri-sarjan uudemmasta päästä oleva tarina kertoo pienestä hirviöstä nimeltä Hissu. Kirjan teksti on isokokoista ja melko yksinkertaista, ja tekstin kaverina on runsas kuvitus. Helppolukuisessa muodossa oleva nokkela tarina opettaa nuoria lukijoita nauttimaan kirjoista.

Hissu on hirviö, joka haluaisi pitää hauskaa ja esitellä temppujaan, mutta sillä ei oikein ole leikkikavereita. Hissun perheenjäsenet alkavat saada tarpeekseen Hissun tempuista; se ei tarkoita pahaa, mutta onnistuu siitä huolimatta aiheuttamaan puuhillaan harmia. Hissu asuu perheensä kanssa veden alla Sinijärvessä ja he pysyttelevät yleensä pohjassa piilossa, koska eivät halua pelotella ihmisiä.

Hissu on yksinäinen, ja välillä se käy kurkkaamassa miltä veden pinnalla näyttää. Siitä on hauskaa, kun rannalla olevat lapset pudottavat jäätelönsä ja alkavat osoitella Hissua tai kun retkeilijät säntäävät kirkuen karkuun. Muut Hissun perheessä eivät ole lainkaan huvittuneita. Äiti- ja isähirviö varoittelevat, että tällä menolla ihmiset yrittävät kohta pyydystää Hissun ja sitten Hissu joutuu johonkin näytteille. Hissu ei kuitenkaan malta kuunnella vanhempiaan.

Eräänä päivänä Hissu ei taaskaan löydä leikkikaveria ja päättää ponkaista kohti järven pintaa. Hyvin hitaasti se työntää nenänsä ylös vedestä, katselee ympärilleen ja alkaa liukua rannalla leikkiviä lapsia kohti. Hissu on jo aika lähellä kun lapset huomaavat sen, ja sitten Hissu alkaa esitellä lapsille temppujaan. Se pyörii ja polskii vedessä ja lähtee lopulta väsyneenä kotiin. Olipa sillä hauska päivä! Seuraavana päivänä Hissu lähtee taas rannalle, kurkistaa pinnalle ja ilahtuu nähdessään, että rannalla odottaa joukko innokkaita lapsia. Hissu temppuilee taas riemuissaan siihen asti, kun kuulee äidin huutavan syömään.

Jälleen seuraavana aamuna Hissu livahtaa kohti rantaa, kurkistaa pinnalle, ja siellä odottaakin melkoinen yllätys. Rannalla on iso kyltti ”Varokaa hirviötä!”, ankarailmeisiä aikuisia kameroiden kanssa, verkkoja, haaveja ja moottorivene! Hissu sukeltaa veteen ja ui nopeasti kotiin. Se on suunnattoman häpeissään, mutta kertoo kuitenkin perheelleen mitä on tehnyt. Seuraavan päivän sanomalehdessä on Hissun kuva etusivulla ja Hissun ei tee mieli edes puuroa…

Äitihirviöllä on idea, joka saattaisi ratkaista hirviöperheen pulmallisen tilanteen. Hissun ei ehkä myöskään tarvitsisi enää olla yksinäinen, vaan se saisi saman ikäisiä kavereita. Idea edellyttää jännää matkaa vuorten yli ja metsän halki, mutta lopulta tuloksena on onnellinen hirviöperhe.

1. heinäkuuta 2011

Cast, P. C. & Kristin: Valittu (Yön talo 3)

Yön talo -sarja kertoo 16-vuotiaasta Zoey Redbirdistä, joka elää melko tavallista amerikkalaisen teinin elämää – kunnes hänestä tulee vampyyrikokelas. Zoey elää maailmassa, jossa vampyyrit ovat osa yhteiskuntaa. Parhaat näyttelijät, muusikot ja taiteilijat ovat vampyyreja, ja vampyyrien sisäoppilaitoksia, Yön taloja, on ympäri maailmaa. Kuka tahansa nuori voi tulla vampyyrien palvoman jumalatar Nyksin merkitsemäksi, ja muuttua näin ihmisestä vampyyrikokelaaksi, joka kehittyy vähitellen aikuiseksi vampyyriksi.

Valittu on Yön talo -sarjan kolmas osa, ja sen tarina jatkuu lähes suoraan siitä mihin edellinen osa päättyi. Zoey on nyt elänyt pari kuukautta kokelaana Yön talossa ja on käynyt selväksi, että hän on jumalatar Nyksin valittu; ainutlaatuinen ja erityinen koko vampyyrien historiassa. Hän on myös saanut Nyksiltä runsaat lahjat, eli yhteyden kaikkiin viiteen elementtiin, mikä on täysin poikkeuksellista. Zoey on saanut Yön talossa läheisiä ystäviä ja noussut johtamaan ja uudistamaan Pimeyden tyttäriä, jota voisi sanoa sisäoppilaitoksen oppilasjärjestöksi.

Zoeyn paras ystävä Yön talossa, Stevie Ray, on kuollut – tai niin kaikki luulevat – mutta Zoey on saanut selville, että hän onkin muuttunut hirviöksi. Zoey näkee Stevie Rayssa vielä pilkahduksen inhimillisyyttä ja päättää pelastaa hänet ennen lopullista vaipumista pimeyden voimien valtaan. Zoeylle paljastuu myös vähitellen, että koulun valtavan kaunis, arvostettu ja palvottu ylipapitar Neferet ei ole ihan sitä miltä näyttää. Neferet on vahva ja vaikutusvaltainen, ja jos hän on siirtynyt pahuuden puolelle, hän on mahtava ja vaarallinen vihollinen. Voiko yksi vampyyrikokelas Neferetille mitään, vaikka olisi kuinka ainutlaatuinen, ja miten Zoey jaksaa, jos Neferet onnistuu kääntämään Zoyen ystävät häntä vastaan?

Zoeyn ihmispoikaystävä, Heath, ei suostu jättämään Zoeya rauhaan – tosin Zoey ei ole varma haluaako hän edes sitä. Koulun parhaimman näköinen poika, Erik, on Zoeyn virallinen poikaystävä, ja myös yksi koulun opettajista, arvostettu vampyyrien hovirunoilija Loren, näyttää olevan kiinnostunut. Kenet Zoey lopulta itse haluaa ja mikä sen päättää; järki, tunne vai kenties verenhimo? Ja voiko useamman poikaystävän yhtälö johtaa mihinkään muuhun kuin katastrofiin…

Zoey sekoittaa asiansa oikein kunnolla, eikä aina ehdi miettiä tekemisiään aivan loppuun saakka. Hänen ainutlaatuisuutensa ja erilaisuutensa ei auta asiaa. Kukapa nuori haluaisi olla erilainen kuin muut? Zoey tuntee jumalatar Nyksin olevan tukenaan ja ohjaavan häntä oikeaan suuntaan, mutta taakka painaa välillä raskaana. Vähitellen Zoey alkaa hyväksyä saamansa Valitun osan ja yrittää selvitä velvollisuuksistaan parhaansa mukaan, vaikka se tie olisikin yksinäinen.

Yön talo -sarjaa kirjoittavat äiti (P. C. Cast) ja tytär (Kristin Cast). Sarjaa on suunniteltu kaksitoistaosaiseksi, ja kirjoista on tähän mennessä ilmestynyt Yhdysvalloissa kahdeksan ja Suomessa kolme. Neljäs suomennettu osa ilmestynee syksyllä 2011. Sarjaa on kirjoitettu melko nopeassa tahdissa ja se myös hieman näkyy; pienelle viimeistelylle ja muokkaukselle olisi ehkä ollut tarvetta. Siitä huolimatta tarina ja juonenkäänteet ovat erittäin koukuttavia ja moni (allekirjoittanut mukaan lukien) odottaa jo malttamattomana seuraavaa osaa. Kuinkahan Zoeyn lopulta käy?