14. kesäkuuta 2019

Anniina Mikama: ”Taikuri ja taskuvaras” ja ”Huijarin oppipoika”

Viime vuonna ilmestyi Taikuri ja taskuvaras, jossa kadulla elävä Mina varasteli nälkäänsä kunnes hän sattui varastamaan erään taikurin talosta. Sattumusten kautta hän ei joudu kiipeliin varastelustaan vaan saakin töitä taikuri Tomin kodista. Ensin Mina saa töitä pyörätuolilla liikkuvan Wiktor-vanhuksen avustajana. Mina kuitenkin kiinnostuu taikuudesta ja pääsee lopulta myös avustajaksi esityksiin. Myös salaperäisen taikurin tausta alkaa avautua tarinan edetessä. Mutta mikä ajoi Wiktorin pyörätuoliin? Mina saa kuulla monenlaisia selityksiä jotka ovat keskenään ristiriitaisia. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1890 Helsinkiin ja montaa tavallisena pitämäämme asiaa vasta kokeillaan, Tom ja Mina esimerkiksi järjestävät huikean taikaesityksen Helsingin ensimmäisen tavaratalon avajaisiin.

Taikuri ja taskuvaras on trilogian ensimmäinen osa ja se jatkuu tänä vuonna kirjalla ”Huijarin oppipoika”. Seuraavaksi tulee keskeinen juonipaljastus ensimmäisestä kirjasta, joten jos haluat lukea Taikurin ja taskuvarkaan ilman isoja paljastuksia palaa tähän arvosteluun vasta kirjan lukemisen jälkeen.

Tom ei ole ollenkaan tavallinen ihminen, vaan hän on muun muassa aikamatkustaja. Tom saapuu Krakovan kaupunkivaltioon Wiktorin ollessa 15 - vuotias , vuoteen 1829. Wiktor etsii vielä paikkaansa maailmassa eikä sopivaa ammattia ole löytynyt kuuluisan sotilassuvun nuorelle pojalle. Hänen pikkuveljensä Tomek on sairas ja isoveli Cezary maailmalla, isätönkin hän on. Tomin saavuttua eräänä yönä telekopterillaan Wiktor vammautuu, eikä Tomkaan ole parhaassa kunnossa saapuessaan. Molempien pelastukseksi koituu maankiertäjä Seweryn Król joka paljastuu käteväksi käsistään. Sewerynistä on kellosepäksi, mutta hän on elättänyt itseään myös kiertävänä taikurina ja kun Wiktor pääsee oppipojaksi uuteen kellosepän pajaan, hän alkaa haaveilla taikurin urasta.

Anniina Mikaman trilogia päättyy ensi vuonna kirjaan Tinasotamiehet. Molemmissa julkaistuissa osissa on ollut mielenkiintoinen historiallinen tapahtumaympäristö ja tarina edetessään saa enemmän piirteitä tieteiskirjallisuudesta. Kirjat sisältävät runsaasti yllättäviä käänteitä ja nuoret päähenkilöt etsivät siinä sivussa paikkaansa niin työn kuin romantiikankin maailmassa.

Suosittelen kirjoja lukemaan tottuneille nuorille, jotka etsivät tavanomaisesta poikkeavaa historiallista tai tieteiskirjallisuutta. Seikkailutarinaa kaipaavan aikuisen kannattaa myös tutustua sarjaan.

1. kesäkuuta 2019

Louhi, Aino: Mielikuvitustyttö

Imaginary girl
Englanninkielinen käännös Pauliina Haasjoki
Taitto Liina Luoma

Suuri Kurpitsa 2019, 161 s.

Aino Louhen kirja kirjastonhoitajan pihamaalla 14.5.2019


Muistatko, mitä sinulla oli ylläsi seiskaluokan ensimmäisenä päivänä? Minä en tiennyt muistavani. En ennen kuin aloin lukea Mielikuvitustyttöä.

Kyseessä on kasvutarina. Saamme seurata erään ihmisen elämää nollavuotiaasta itsenäiseen elämään. Kaksi pikkutyttöä on tuntenut toisensa aina, aivan vauvasta saakka. He ovat toistensa parhaat ystävät. Mutta kun koulu alkaa, kaikki muuttuu. Ystävykset pääsevät samalle luokalle, mutta lukija ymmärtää lähtöasetelmasta, että tilanne on kiikkerä. Luokalla on tyttöjä pariton määrä!

Yläasteelle mennessä ystävyys on hiipunut. Kyllä, teoksessa viitataan nykyiseen yläkouluun yläasteena, kertoja on jo aikuinen. Hän on käynyt peruskoulun aikana, jolloin se koostui ala-asteesta ja yläasteesta.

Teksti on ytimekästä, toteavaa. Pauliina Haasjoki on kääntänyt sen englanniksi. Napakka käännös on painettu sivujen alalaitaan hyvin pienillä kirjaimilla.

Aino Louhi käyttää ruutuja säästeliäästi. Monta kertaa sivulle mahtuu vain yksi kuva, toisinaan kuvan sijaan on värillinen sivu. Lukijalla on mahdollisuus täydentää tarina mielessään. Tavoitella samalla omia muistoja.


"Petra ja Heta sanovat, että nauran aina silmät kiinni.
Siitä lähtien yritän pitää silmät auki nauraessani."
(Mielikuvitustyttö, s. 44)


Teos on Aino Louhen ensimmäinen sarjakuvaromaani. Kirja on aivan ihana kaikin puolin. Erityisesti kansien väritys on herkullinen. Kuvissa värit ovat paikoin hyvin laimeita. Tulkitsin, että aika on laimentanut muistoja. Tekijä on kuitenkin tarttunut mahdollisuuteen värittää niitä ja nostaa asioita esiin. Katsopas, toistuvatko yksityiskohtien värit samoina kuvasta toiseen.

En seuraa uusia sarjakuvia, mutta tämä kiinnitti huomioni jo uutuuskärryssä. Tunnistin tekijän lastenkirjojen kuvittajana. Kirjastonhoitajan työssä on monia kivoja puolia. Kaikista hauskinta on ehkä se, että uusia kirjoja pääsee lehteilemään tuoreeltaan, melkein heti, kun ne ovat ilmestyneet. Silloin voi löytää helmen, kuten Mielikuvitustytön.

Terveiset vuosilomalta!


Kirjastonhoitajan edesmennyt hortensia, jonka oli määrä toimia kuvituksen taustalla.
Kuva päivää ennen yöhallaa.