21. syyskuuta 2017

Slegers, Liesbet: Jännät hännät

Hollanninkielinen alkuteos Gekke staarten
Teksti ja kuvat: Liesbet Slegers
Kääntäjä: Maisa Tonteri

Lasten Keskus 2017, 16 s.
 


Slegers, Liesbet: Jännät hännät


Jokaisella eläinlajilla on oma erityislaatuinen olemuksensa. Toisella siihen kuuluu pörröhäntä, toisella suloinen saparo ja kolmannella komea pyrstö. Jännät hännät -kirjassa voi kokeilla, miltä tuttu eläin näyttää vieraalla hännällä. 


IHAA,
hirnuu hevonen
heilahtelee harja sen:
laitumella tuuli kuiskii
hieno häntäni kun huiskii!
Piiloon voit sen panna,
uusi häntä anna!


Jännät hännät -teoksen idea on hauska. Tukeva pahvikirja on leikattu keskeltä halki, samalla sivuilla kuvatut eläimet ovat kahdessa osassa. Selaaja voi halunsa mukaan yhdistellä eri eläinten pää- ja häntäpuolia keskenään.



Slegers, Liesbet: Jännät hännät


Kaikki eläimet ovat helposti tunnistettavia. Eläinkuviin liittyy myös pieni runo, jossa kuvataan eläimen ulkonäköä, käyttäytymistä ja äänetelyä. Tekstit loppuvat kaikki samalla tavalla aktivoiden kääntämään sivua.

Tämänkin kirjan saat käsiisi kirjaston kautta. Kannattaa hakea! Lukemisilla on paljon hyviä vaikutuksia. Liian aikaisin lukemista tuskin voi aloittaa.

Lukutaitopäivän yhteydessä 8.9.2017 Turun Sanomissa julkaistiin pitkä artikkeli, jonka otsikko oli Lukematon lapsi jää paljoa vaille. Juttu perustuu lastenkirjallisuuden tutkija Päivi Heikkilä-Halttusen kirjaan Lue lapselle! Opas lapsen kirjallisuuskasvatukseen. Atena 2015.



7. syyskuuta 2017

Harjanne, Maikki: Minä Minttu

Otava 2017, 79 s.

Harjanne, Maikki: Minä Minttu

Minä Minttu -kirjan tarinat on julkaistu alun perin kolmena erillisenä teoksena: Minttu auttaa (1990), Minttu yksin kotona (1989) ja Minttu ei tahdo (1988). Tarinat on järjestetty tähän teokseen päinvastaiseen järjestykseen, missä ne ilmestyivät. Minä Minttu -teoksen ensimmäisessä tarinassa perheessä ei näytä olevan Mintun lisäksi muita lapsia, (oikein tarkkasilmäinen voi kuitenkin bongata tuttipullon ja muuta vauvakamaa kuvista), seuraavissa mukana on pikkuveli Santtu, joten järjestys vaikuttaa harkitulta.
 
En ole tarkastanut tätä, nykyisin en oikein paljon tarkastele, mutta luulen, että ensikohtaamiseni Mintun kanssa tapahtui äidin tilaaman Kotilieden kautta. Muistini mukaan lehden viimeisellä aukeamalla oli yhden sivun verran mustavalkoista minttua. Ajoittaisin tämän ensikohtaamisemme 1970-luvun lopulle. Ensimmäiset Minttu-kirjat joka tapauksessa julkaistiin vuonna 1978. Tämän vuosiluvun tarkastin.

Yhtään Minttu-kirjaa meillä ei kotona ollut, mutta hiukan nuoremmilla serkuilla taisi niitä olla, sillä muistan lukeneeni minttuja ääneen. Lukutaidon opettelu sujui minulta huomattavan tahmeasti, ja epäilen, että kirja ei suinkaan osunut sattumalta käteeni, vaan ovelilla aikuisilla oli sormensa pelissä. Minttu-kirjoissa tekstin määrä on kohtuullinen. Ja präntti on ilahduttavan kookasta. Heikkokin lukija pääsee kääntämään sivua usein.
 
Iän myötä olen alkanut ilahtua lastenkirjojen uusintapainoksista aina vain enemmän ja enemmän. On hauska lukea lapsille ääneen samoja kirjoja, joita itsellekin on luettu. Testasin kirjaa pian kaksi täyttävän tytön kanssa, ja hän istui tanakasti sylissäni, kun luin kirjan yhteen menoon kannesta kanteen. Kustantajan antama ikäsuositus on 3+.

Minttu on kestänyt aikaa hyvin. Tapahtumat liittyvät lapsen arkeen. Voisin kuvitella, että lapsi pystyy samaistumaan Minttuun helposti. Hahmon kotikin tuntuu ihan nykyaikaiselta. Minulla ei ollut käytettävissä alun perin ilmestyneitä kolmea nidettä, mutta tässä kädessäni olleessa kirjassa ei esiintynyt lankapuhelinta, kasettisoitinta tai muuta sellaista, jonka olemassaoloa nykylapsi ihmettelisi. Perheen vanhempien työnjako on perinteinen, isä käy töissä ja äiti hoitaa lapset. Kokoelman aloittavaa tarinaa suosittelen erityisesti niille aikuisille, jotka kantavat päävastuun kodista toisen vanhemman käydessä palkkatyössä.

Harjanne, Maikki: Minä Minttu

Areenassa on kuultavissa Maikki Harjanteen haastattelu. Harjanne kertoo mm. siitä, miksi Mintun isän rooli jää tarinoissa melko vähäiseksi.