25. marraskuuta 2011

Jordan, Sophie: Liekki

Lohikäärmeistä polveutuvat ihmiset, drakit, elävät omissa laumoissaan eristyksissä muusta maailmasta. Päivänvalolla on kiellettyä lentää paljastumisen pelossa ja lauman säännöt ovat muutenkin tiukkoja. Drakien suurin salaisuus on heidän kykynsä ottaa ihmishahmo, ja koko heidän olemassaolonsa voisi olla uhattuna, jos salaisuus paljastuisi.

Drakien suurimpia vihollisia ovat lohikäärmeenmetsästäjät. Ihmiset, jotka jo vuosisatojen ajan ovat metsästäneet ja tappaneet drakeja ja myyneet saaliinsa enkroille. Enkrot janoavat drakien lahjoja: kykyä löytää jalokiviä maan alta, panssarinvahvaa ihoa ja lohikäärmeenveren voimaa.

Jacinda on jo pitkään tuntenut itsensä erilaiseksi, jopa kaltaistensa eli drakien joukossa. Ja erilainen hän onkin. Jacinda on vuosisatoihin laumansa ensimmäinen tulensyöksijä, ja se on äärimmäisen voimakas ja arvokas erityistaito. Siitä hetkestä kun asia tuli lauman tietoon on Jacinda ollut niin koko lauman kuin sen tulevan hallitsijan silmäterä. Jacindaa erityisasema ei houkuta. Tuleva hallitsija Cassian voisi jopa olla ihan sopiva puoliso, jos valinnan saisi tehdä itse, mutta kun asia on ennalta määrätty, nousee Jacindan kapinahenki…

Jacindan rikottua riittävän monta sääntöä hänen äitinsä tekee päätöksen. Hän kokoaa jäljellä olevan perheensä, Jacindan ja tämän kaksoissiskon ja pakenee lauman luota kaupunkiin. Paikaksi valikoituu kuuma ja kuiva aavikko, jossa äidin mielestä Jacindan olisi helppo luopua drakipuolestaan ja antaa sen kuihtua pois. Drakin luonnollinen ympäristö kun olisi veden ja vuorien lähellä, elävän, kostean ja rikkaan maaperän äärellä. Aavikolla ja ihmisnuorten kansoittamassa koulussa Jacinda kärsii, ja sisko, Tamra, kukoistaa. Tamra ei ole koskaan kokenut muodonmuutosta drakiksi, eikä siten ole tuntenut sopivansa drakiyhteisöön. Nyt hän tuntee ensimmäistä kertaa olevansa omiensa joukossa.

Yllättäen Jacinda löytää uudesta elämästään yhden asian, johon hän tuntee suunnatonta yhteyttä, jonka lähellä hänen drakinsa virkoaa ja hän tuntee taas elävänsä. Tuo asia on ainoa, joka saa hänet jäämään kaupunkiin ja tuo asia – tai ihminen – on komea Will. Tuntuu siltä, että myös Will tuntee oudon yhteyden, joka näyttää vetävän heitä vastustamattomasti toistensa puoleen. Hankalaa on, että Jacindan draki todella herää Willin läsnäollessa ja hänellä on suunnattomia vaikeuksia saada pidettyä itsensä ihmismuodossa. Toinen hankaluus on se, että Will on lohikäärmeenmetsästäjien sukua, eikä siis todellakaan ihminen, jonka kanssa Jacindan pitäisi olla missään tekemisissä.

” Kaivattu värinä alkaa rintakehästäni, leviää sisuksiini. Ihoni herää eloon.
Pääni kääntyy, katseeni pyyhkii luokkaa,
pysähtyy sisään astuvaan Williin.
…Olen odottanut liian kauan sitä, että keuhkoissani alkaisi kiristää,
sydämeni hakkaisi ja painautuisi rintakehää vasten.

Olen odottanut liian kauan sitä, että lohikäärme sisälläni herää.”

Riskeeraako Jacinda koko lajinsa suurimman salaisuuden yhden pojan tähden? Jääkö hän äidin ja siskon kanssa aavikolle vai olisiko laumaan palaaminen vielä mahdollista? Ja mitä mieltä perheen paosta on taakse jätetty lauma? Se ei taida tyytyä silmäteränsä katoamiseen ilman toimenpiteitä. Onko äidin valitsema pakopaikka riittävän hyvä, vai onnistuuko joku, esimerkiksi Cassian, jäljittämään Jacindan?

Sophie Jordanin Liekki-trilogian ensimmäinen, samaa nimeä kantava osa tutustuttaa lukijan drakien maailmaan ja päähenkilö Jacindan elämään. Paljon peruuttamattomiakin asioita tapahtuu ja seuraavissa osissa jää nähtäväksi miten Jacindan tulevaisuus muotoutuu, mitä hän itse päättää tehdä sen muovaamiseksi ja miten käy hänen läheistensä ja drakien ylipäänsä.

Jacindan muutos ihmishahmosta drakiksi kuvataan mahtavasti. Jokaisen luun muovautuminen, kasvonpiirteiden ja ihon muutos, siipien tuleminen esiin, ja nautinto, jota hän tuntee lentäessään vapaana. Kirjailija on aiemmin kirjoittanut lukuisia historiallisia romaaneja sekä kauhuromantiikkaa. Liekki on hänen ensimmäinen nuortenromaaninsa, josta ei myöskään romantiikkaa puutu. Jacindan ja Willin kohtaamiset ovat sitä täynnä ja ne on kuvattu erittäin intensiivisinä.

Kritiikkiä saa kirjan suomen kielen viimeistely. Tekstissä on paljon häiritseviä virheitä: lauseista puuttuvia sanoja, sanojen vääriä muotoja, väärin kirjoitettuja sanoja. Tekstin ymmärrystä virheet eivät haittaa, mutta vähemmän mukavan ne tekevät lukukokemuksesta, joka tarinan puolesta on erittäin nautittava.

18. marraskuuta 2011

Shields, Gillian: Kirjasto-Kaisa

Kuvitus Francesca Chessa
Värikkäät ja voimakkaat kuvat johdattavat lukijan pienen Kaisa-tytön maailmaan. Kun Kaisa oppi lukemaan, äiti vei hänet kirjastoon, hankki kirjastokortin ja sitten se olikin menoa. Äiti on kyllä tyytyväinen, että Kaisa lukee, mutta ehkä vähän vähemmänkin voisi.

Kaisa lukee illalla peiton alla, vaikka pitäisi jo nukkua. Hän lukee aamulla hampaita harjatessaan, vaikka äidin pitäisi myös päästä vessaan. Kaisa lukee ruokapöydässä ja unohtaa syödä, eikä oikein malta kuunnella, kun äiti puhuu hänelle. Ihastuttavan kärsivälliseltä Kaisan äiti kyllä vaikuttaa, verrattuna esimerkiksi allekirjoittaneen omiin lapsuuden kokemuksiin... Ja täytyyhän sitä nyt huomauttaa, että eihän kukaan tietenkään kirjaston kirjoja lue syödessä tai hampaita harjatessa – nehän saattaisivat likaantua!

Kaisa on aina nenä kiinni kirjassa, ja saa lempinimen Kirjasto-Kaisa. Välillä äiti yrittää houkutella Kaisaa muihinkin leikkeihin. Voisi vaikka kokeilla josko leikkipuistossa kokisi seikkailuja ihan itse, sen sijaan että niistä lukee. Vastentahtoisesti Kaisa noudattaa äidin ehdotusta, mutta ei oikein keksi mitä siellä puistossa tekisi. Kunnes tapaa Maisan. Maisan, joka roikkuu ylösalaisin puusta ja sanoo vihaavansa lukemista. Voisi kuvitella, että näiden kahden ystävystyminen olisi hankalaa, mutta niinhän sitä väitetään että vastakohdat täydentävät. Ja ehkä kaksi aivan erilaista tyttöä voi myös opettaa toisilleen jotain. Kokonaisia uusia maailmoja voi löytää niin puun latvaan kiipeämällä kuin kirjan avaamalla, eikä kumpikaan tapa ole toista huonompi. Uusia maailmoja voi ihan hyvin tutkia yksin, mutta mahtavaa voi myös olla jakaa kokemuksensa toisen kanssa.

11. marraskuuta 2011

Hirvonen, Hannu: Rakastunut krokotiili

Kuvitus Pia Sakki
Pieni krokotiili Krristian on rakastunut – eikä vain rakastunut, vaan rrrrrrakastunut, ihan kuudella ärrällä. Rakkauden kohde on pieni (ihana) krokotiilineito Krrilla, joka on oopperalaulaja ja esiintyy kaukaisissa maissa. Kyseessä siis on kaukorakkaus, ja sellaisena Krristian sen toistaiseksi haluaa pitääkin. Ehkä hän jossain vaiheessa lähestyy Krrillaa paketillisella rakkausrunoja, mutta ei vielä. Paketti runojen lähetykseen vaadittaisiin siksi, että niitä on niin paljon. Tällä hetkellä kaikkiaan kuusisataa, ja koska tahansa voi syntyä seuraava.

Krristian riutuu rakkaudessaan eikä oikeastaan kykene keskittymään mihinkään muuhun. Murisevassa metsässä (jossa Krristian asuu) tapahtuu kuitenkin monenlaista, ja nyt valmistaudutaan hiirten häihin. Kaikkiaan 12 nuorta hiiripariskuntaa on menossa naimisiin ja valmistelut ovat jo pitkällä. Saukonpoikien leipomo valmistaa komean juustonmuotoisen kakun, hämähäkit ovat tehneet morsiushunnut, taivaalta saadaan jotain sinistä, kirkonkylän kirjastosta jotain lainattua ja harakka on luvannut jokaiselle morsiamelle jotain uutta. Itse kuu on lupautunut vihkimään hiirinuoret eli koko metsän väki siis osallistuu. Vieraita on tulossa läheltä ja kaukaa, ja juhlista on tulossa valtavat.

Hääjuhlien yö saapuu, kuu puhuu kauniisti ja hiiripariskunnat lupaavat tahtovansa. Sitten alkavat itse juhlat, suurimmat ja hauskimmat, jotka Murisevassa metsässä on koskaan pidetty. Sammakoiden kvartetti on palannut maailmankiertueeltaan ja esittää hääpareille häälaulunsa. Pöydät notkuvat herkkuja ja niihinkin muistetaan paneutua. Lopulta tulee kakun leikkaamisen aika ja pienen sählingin jälkeen hääparit painavat lapionsa kakkuun, jolloin kuuluu POKS! Kakun kansi lennähtää paikaltaan, kakun sisältä nousee kaunis nuori krokotiilityttö – ja Krristian pyörtyy…

Sitten vaaditaan pohdintaa ja ponnistuksia kavereilta, kuulta, pieniltä sinisiltä linnuilta ja jopa saunalta, että ensin saadaan Krristian lopettamaan pyörtyily, ja sitten ohjattua kahden pienen krokotiilin tarina oikeille raiteille. Tiedossa on onnellinen loppu ja hyvä mieli kaikenikäisille lukijoille.

Murisevan metsän moninaisista, varsin humoristisista tapahtumista kertovat myös Hannu Hirvosen kaksi aiempaa, Keltanokka -sarjassa ilmestynyttä lastenkirjaa, Tärisevä traktori ja Harvapäinen hirvi. Pia Sakki on kuvittanut kaikki kirjat, mutta tämä viimeisin on ainoa, jossa kuvat ovat saaneet suloisen pehmeät värit. Kuvista käy ilmi, että Krristian (ja Krrilla) todella ovat pieniä krokotiileja – lähellä hiirien kokoluokkaa – mikä tekee Krristianista entistäkin hellyttävämmän rakkaudentuskassaan. Kuvitus kaikenkaikkiaan tukee hienosti sympaattista tarinaa. Vinkkinä lisätietoa haluaville, että kirjan nimen perusteella netistä löytyy useampikin oikein kiva blogikirjoitus teoksesta.

Rakastunut krokotiili on vuoden 2011 Finlandia Junior -palkintoehdokkaana. Voittajan valitsee muusikko Paula Vesala ja palkinto jaetaan 23.11.2011.

4. marraskuuta 2011

Lindenbaum, Pija: Essin uni hukassa

Essi ja Serisia ovat parhaat kaverit ja Essi on saanut luvan mennä yökylään. Kaverukset ovat aivan innoissaan ja Essi toivoo, että häntä tuomaan tullut isä lähtisi nopeasti kotiin. Kun isä on mennyt, vieras talo tuntuukin äkkiä oudolta. Iso halli monine suljettuine ovineen on ehkä vähän pelottava ja talossa haisee vieraalta. Serisia esittelee paikkoja ja talosta löytyy esimerkiksi kamalan vanha mummu ja koira, jolla on tosi ällö patti päässä. Essi ei erityisemmin ihastu kumpaankaan.

Vihdoin päästään aloittamaan yökyläily kunnolla ja syödään vähän mehujäätä. Aika outoa on, että Serisia muka saa kaksi ja Essi vain yhden. Luolan rakentaminen on juuri kesken, kun tulee ruoka-aika. Kattaus on paljon hienompi kuin Essin kotona ja ruokakin erilaista. Essi kuitenkin maistaa. Serisia taas haluaisi keksejä ja löytääkin keinon niitä saadakseen, äitinsä kiellosta huolimatta.

Nukkumaanmenoaika tulee yllättävän nopeasti ja Serisia sammuttaa valon Essin toiveesta huolimatta. Essiä pelottaa, kun koira on samassa huoneessa ja hän vain odottaa aamua tuijottaen pimeyteen. Kenties Essi kuitenkin onnistuu nukahtamaan, sillä seuraavat tapahtumat vaikuttavat uneksituilta. Serisia ei yhtäkkiä olekaan enää huoneessa, joten Essi lähtee etsimään häntä ja harhailee ympäri taloa unen ja valveen rajamailla. Erään oven takaa Essi löytää Serisian vanhemmat, tosin jättikokoisina ja syömässä jättikokoista täytekakkua. Toisen oven takana makaa vanha mummu pikkiriikkisessä sängyssä ja tarvitsee Essin apua nukahtaakseen.

Muutakin vähän outoa tulee vastaan ennen Serisian löytymistä ja sitten tytöt päätyvät yhdessä uuteen nukkumapaikkaan. Essin isä ja Serisian äiti löytävät heidät aamulla ja kotimatka voi alkaa. Essin yhteenveto kiteyttää kaiken aika hyvin ”Nyt minä olen ollut yökylässä. Ei se niin kovin kivaa ollut.” Odotukset eivät ihan täyttyneet, paras kaveri ei ehkä ollutkaan ihan niin mahtava kuin kuvitteli ja vieras koti oli täynnä itselle tuntemattomia asioita. Kuvitus onnistuu hienosti kuvaamaan lapsen tunteita uudessa tilanteessa, kun kaikki on vähän outoa ja heijastuu vielä uniinkin.