Shields, Gillian: Kirjasto-Kaisa

Kuvitus Francesca Chessa

Värikkäät ja voimakkaat kuvat johdattavat lukijan pienen Kaisa-tytön maailmaan. Kun Kaisa oppi lukemaan, äiti vei hänet kirjastoon, hankki kirjastokortin ja sitten se olikin menoa. Äiti on kyllä tyytyväinen, että Kaisa lukee, mutta ehkä vähän vähemmänkin voisi.

Kaisa lukee illalla peiton alla, vaikka pitäisi jo nukkua. Hän lukee aamulla hampaita harjatessaan, vaikka äidin pitäisi myös päästä vessaan. Kaisa lukee ruokapöydässä ja unohtaa syödä, eikä oikein malta kuunnella, kun äiti puhuu hänelle. Ihastuttavan kärsivälliseltä Kaisan äiti kyllä vaikuttaa, verrattuna esimerkiksi allekirjoittaneen omiin lapsuuden kokemuksiin... Ja täytyyhän sitä nyt huomauttaa, että eihän kukaan tietenkään kirjaston kirjoja lue syödessä tai hampaita harjatessa – nehän saattaisivat likaantua!

Kaisa on aina nenä kiinni kirjassa, ja saa lempinimen Kirjasto-Kaisa. Välillä äiti yrittää houkutella Kaisaa muihinkin leikkeihin. Voisi vaikka kokeilla josko leikkipuistossa kokisi seikkailuja ihan itse, sen sijaan että niistä lukee. Vastentahtoisesti Kaisa noudattaa äidin ehdotusta, mutta ei oikein keksi mitä siellä puistossa tekisi. Kunnes tapaa Maisan. Maisan, joka roikkuu ylösalaisin puusta ja sanoo vihaavansa lukemista. Voisi kuvitella, että näiden kahden ystävystyminen olisi hankalaa, mutta niinhän sitä väitetään että vastakohdat täydentävät. Ja ehkä kaksi aivan erilaista tyttöä voi myös opettaa toisilleen jotain. Kokonaisia uusia maailmoja voi löytää niin puun latvaan kiipeämällä kuin kirjan avaamalla, eikä kumpikaan tapa ole toista huonompi. Uusia maailmoja voi ihan hyvin tutkia yksin, mutta mahtavaa voi myös olla jakaa kokemuksensa toisen kanssa.