Appelgren, Tove: Vesta-Linnea ja kaverit

Ruotsinkielinen alkuteos: Vesta-Linnéa och vännerna
Teksti Tove Appelgren
Kuvitus Salla Savolainen
Suomentanut Tittamari Marttinen
Tammi 2019, 37 s.

Vesta-Linnea ja kaverit kertoo yhdestä viikonlopusta. Perjantai-iltapäivä on täynnä iloista odotusta. Vesta-Linnea ei voi olla hyppelemättä. Mindy on luvannut soittaa heti koulun jälkeen. Mitähän he tekisivät yhdessä?

Vesta-Linnea tuntee itsensä ihan toisenlaiseksi Vesta-Linneaksi silloin, kun Mindy leikkii hänen kanssaan. Hänestäkin tulee vilkas ja kekseliäs.

Mutta puhelin on hiljaa. Onkohan Mindy sairastunut? 

Vesta-Linnean vatsa nipistelee. Mitäpä jos Mindy onkin muuttanut mielensä? Jos hän ei enää haluakaan olla Vesta-Linnean kanssa. Jos Vesta-Linnea onkin hänen mielestään tylsä ja liian järkevä?

 
Lukija arvaa ennen Vesta-Linneaa, ettei Mindy taida soittaa, saati sitten ilmaantua paikalle. Kirjan nimi Vesta-Linnea ja kaverit, kuitenkin viesittää, että Vesta-Linnealla on oikeitakin ystäviä. Hänellä on ihana perhe, ja naapurissa asuu poika, joka tekee, mitä on luvannut.

Jälleen kerran tähdennän, että kuvakirjat sopivat myös koululaisen käteen. Vesta-Linneakin on jo koululainen. Aikuinenkin lukee Tittamari Marttisen sujuvaa suomennosta ilokseen. Vesta-Linnean äidistä voi jokainen vanhempi ottaa oppia. Siinäpä vasta onkin viisas ihminen!

Teatteritaiteen maisteri Tove Appelgren on kirjoittanut ja ohjannut näytelmiä vuodesta 1994. Suomenruotsalaisen Appelgrenin esikoiskirja Vesta-Linnea ja hirviö-äiti ilmestyi vuonna 2001 samanaikaisesti ruotsiksi, suomeksi ja tanskaksi. Nyttemmin Vesta-Linneoita on julkaistu yhteensä neljällätoista kielellä, ja niistä on otettu eri maissa jo useita painoksia. Osia on sarjaan on ilmestynyt nyt kuusi.

Taiteen maisteri Salla Savolaisen kädenjälki näkyy hämmästyttävän monissa lastenkirjoissa. Hän on kuvittanut mm. Riina Katajavuoren sekä Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjoja ja kirjoittanut ja kuvittanut myös neljä omaa kuvakirjaa. Yhteistyössä kirjailija Reetta Niemelän kanssa on syntynyt useita Tikkumäki-kirjoja.

Parvela, Timo: Maukan ja Väykän hyvä päivä

Teksti Timo Parvela
Kuvittanut Virpi Talvitie
Tammi 2017, 71 s.

 

Parvela, Timo: Maukan ja Väykän hyvä päivä

Maukan ja Väykän elämästä kertovia kirjoja on jo vaikka kuinka monta, mutta kirjailija Timo Parvela onnistuu ilahduttamaan lukijansa kerta toisensa jälkeen. Maukan ja Väykän hyvä päivä on todellinen hyvänmielenkirja. Kirjan nimi kuvaa teoksen sisältöä erinomaisesti.

Kuvittaja Virpi Talvitien työnjälki on hurmaavaa. Tässä kirjassa kirjailijan ja kuvittajan yhteistyö on sellaisella tasolla, jota sopii muidenkin tavoitella. Kun kirjailija on jakanut tekstinsä lukuihin kellotaulun mukaan, on kuvittaja iskenyt samaan rakoon alkuvinjetin, jossa numero toistuu. Kirja kannattaa hommata käsiinsä jo pelkän kuvituksenkin takia.

Virpi Talvitien kuvitusta teoksessa Maukan ja Väykän hyvä päivä

Pidän Maukka ja Väykkä -kirjojen huumorista. Rakastan niiden kieltä. Aloitteleva lukija ei pääse helpolla, mutta ääneenlukeva aikuinen nauttii yksityiskohdista. Ja on kirjailija selvästi ajatellut kokemattomia lukijoitaan, sillä virkkeet ovat niin lyhyitä, kuin voivat olla ilman, että ilmeikkyys kärsisi.

Onneksi yläkerran ikkuna oli auki. Väykkä lähti hakemaan tikkaita, jotka olivat maassa pitkällään vajan takana. Niiden päällä oli kymmenen multasäkkiä ja seitsemän pussia lannoitetta. Väykkä puuskutti säkit syrjään. Sitten se raahasi tikkaat ikkunan alle ja nosti ne seinää vasten. Kun se oli kiivennyt puoliväliin, se muisti polttopuut, joita oli alun perin lähtenyt hakemaan [..].

Olen kommentoinut Maukan ja Väykän aiempia seikkailuita kahdesti, vuonna 2012 ja 2013.

Kaksi kuvakirjaa: Kurittomat karhut ja rohkeat jänöt

McGee, Marni: Karhu ei saa unta

Kirjoittanut Marni McGee
Kuvittanut Sean Julian
Suomentanut Raija Rintamäki
Mäkelä 2015







Syksy saapuu ja karhuherran olisi aika käydä talvilevolle. Metsän muut eläimet valmistelevat talven ruokavarastojaan, kunnes alkavat ihmetellä karhun pesäluolalta kuuluvaa ärinää. Onkohan karhu vaarallinen? Karhu mörisee ja ulisee, kääntyilee ja kieriskelee, mutta ei saa millään unta. Ihmekös jos se on pahantuulinen!

Orava keksii, että karhulla on varmaankin nälkä. Reipas ja rohkea Laikku-jänis päättää hoitaa asian kuntoon, ja lähtee viemään sille valtavaa pinoa mustikka- ja sipulipikkelssileipiä. Ihan suunnitelmien mukaan tuo reissu ei mene, mutta lopulta Laikulle selviää karhun unettomuuden oikea syy, ja sille saadaan sopivaa apua. Ystävät auttavat aina.

Bates, Ivan: Karhu ja rohkea jänis

Kirjoittanut ja kuvittanut Ivan Bates
Suomeksi riimitellyt Raija Rintamäki
Mäkelä 2015

 

 

Oli kerran

karhu vähän

pahankurinen –

tavattoman

huonot oli

käytöstavat sen.

 

Nenäänsä se kaiveli

ja ruuan ahmi rumasti.

 

Ei koskaan

mistään kiittänyt,

ei pyytänyt se anteeksi.

 

Kaiken kukkuraksi

karhun mielihuvia

oli väijyä

ja säikytellä toisia...

 

 

Muut metsän eläimet alkavat saada tarpeekseen kurittomasta säikyttelevästä karhusta. Niiden mielestä leikki ei ole lainkaan hauska, ja karhu pitäisi saada jotenkin aisoihin. Kaikki ovat tästä yhtä mieltä, mutta kukaan ei halua vapaaehtoiseksi karhun taltutukseen – paitsi eräs pieni jänis. Jänis on vakuuttunut, että karhu ei ole tarkoituksella tuhma, vaan sille ei ole kukaan koskaan opettanut miten leikitään nätisti. Muita eläimiä epäilyttää ja naurattaa, olisiko noin? Jänis kuitenkin käy toimeen ystävällisyydellä, lempeydellä ja kärsivällisyydellä, ja arvatkaapa toimiiko se?

 

 

 



Flood, Ciara: Karhun uudet naapurit

Mäkelä 2015

Suomentanut
Terhi Leskinen


 

Miten Karhu joutuu tästä tilanteesta...



 

...tähän? 

No, sen saa tieysti selville lukemalla kirjan itse, mutta jospa nyt hiukan paljastan.

Karhu asuu keskellä korpea, kaukana kaikista muista, aivan yksinään, ja ihan tarkoituksella. Oma rauha on siitä maailman parasta. Niinpä karhu on varsin käärmeissään, kun se huomaa kaniperheen rakentavan taloa naapuriin. Voihan kanin kutaleet!

Talon valmistumista seuraa vääjäämätön "kop kop", ja jonkin ajan kuluttua seuraava, vaikka karhu ärähtelee, murahtelee ja suorastaan karjuu vastaukseksi joka kerralla. Se ei lainaa, eikä auta, vaikka kanit ystävällisesti pyytävät, ja aika kovasti apua tarvitsisivat, eikä edes tähdenlentojen katseluseura kiinnosta. Lopulta kanit luovuttavat ystävystymisyritystensä kanssa ja jättävät Karhun rauhaan.

Seuraava "kop kop" kuuluu vasta pitkän ajan kuluttua, mutta tällä kertaa sinnikkäillä kaneilla on toinen lähetysmistapa: jos Karhua ei kerran huvita jutella tai vaihdella lempparikirjoja, niin ehkä se kuitenkin malttaisi lukea kirjeen. Ja ehkä nauttia sen mukana tulevista jutuista.

Voihan kanin kutaleet minkä teitte! Ehkä naapureihin tutustuminen ei sittenkään olisi ihan huono asia.

Kirjan hauskan kuvituksen tutkailuun kannattaa käyttää hieman aikaa, ja aloittaa se heti kannesta, niin etu- kuin takapuoleltakin. Takaan ainakin muutaman hymyn!

Docherty, Helen: Abrakaseepra

Mäkelä 2015
Kirjoittanut Helen Docherty
Kuvittanut Thomas Docherty
Suomeksi riimitellyt Terhi Leskinen

On Torkkulan kylässä rauhaisaa aina,

kiire ei kenenkään niskassa paina.

Vuodesta toiseen aika vain mataa

ja elämä kitkuttaa hiljaista rataa.

Eräänä rauhallisena päivänä uneliaaseen pieneen Torkkulan kylään saapuu Abrakaseepran taikashow, ja saa asukkaat innostumaan. Seepra pystyttää lavansa torille muiden katsellessa vieressä jännittyneinä ja illalla koittaa esityksen aika. Koko kylä on kerääntynyt torille ihmettelemään ja seepraneitonen saa suuren suosion.

Ainoa, jota vähän kismittää on vuohi. Sitä harmittaa, että uusi tulokas tuntuu kokonaan vievän muiden eläinten huomion. Eläimet haluavat kiittää seepraa lahjoilla hienosta esityksestä ja show tuntuu kiinnostavan niitä ilta toisensa jälkeen. Päivisinkin seepran ympärille kerääntyy suuri joukko eläimiä kuuntelemaan sen tarinoita, eikä kukaan enää vietäkään aikaansa vuohen laivalla. Muut jopa pyytävät seepraa jäämään kylään, ja reissuelämään kyllästynyt seepra suostuu mielellään, mutta vuohelle tämä on viimeinen pisara. Se alkaa punoa juonta.



"Kaunainen vuohi samaa levyä soittaa
ja pikkuhiljaa eläimet puolelleen voittaa."

 

Seepralla on oudot raidat, toteaa vuohi. Ja kun vuohi riittävän pitkään kuiskuttaa vuorollaan jokaisen eläimen korvaan, että on se seepra aika kumma, alkaa se tuntua siltä muistakin. Seepran suosio laskee, ja kohta vuohi jo tyytyväisenä naputtelee puuhun kyltin: "raidat kielletty". Surullinen seepra lähtee matkoihinsa hiljaa yön pimeydessä.

 

"Vuohi veneestä loikkaa ja polskii rantaan,
sitten nöyrästi anellen kyykistyy santaan."

Seuraavana aamuna seepra on poissa ja kylän lapset suruissaan. Itse asiassa vuohi huomaa koko kylän surevan seepran lähtöä, ja tajuaa tehneensä jotain todella tyhmää. Miten asian saisikaan korjattua? Yhteispelillä, koko porukalla, vauhdilla takaa-ajoon! Onneksi seepra löytyy ja on anteeksiantavainen. Vuohi oppii, ettei kateuden kannata antaa ottaa valtaa. Kylästä kyllä löytyy tilaa ja tehtävää molemmille, ja taianomaiset illat saavat jatkua kaikkien ilona.

 

Baum, L. Frank: Ihmemaa Oz

Art House, 2011

Kirjoittanut: L. Frank Baum
Kuvittanut: W. W. Denslow
Suomentanut: Tuomas Nevanlinna

Tämän kertaista esittelykirjaa, Ihmemaa Ozia, ei voi oikein sanoa uutuudeksi, mutta kiistämätön amerikkalainen klassikko se on. Lyman Frank Baum kirjoitti sen yli sata vuotta sitten, vuonna 1900. L. Frank Baum (1856-1919) oli amerikkalainen kirjailija, jonka kuuluisin teos Ihmemaa Oz on. Kaiken kaikkiaan hän kirjoitti 15 Ozin maailmaan sijoittuvaa lastenkirjaa. Kirjan pohjalta tehtiin samanniminen musikaalielokuva v. 1939 ja uusimpana tulokkaana on v. 2013 ensi-iltansa saanut Sam Raimin ohjaama fantasiaelokuva Mahtava Oz, joka on sovitus sekä kirjasta että vanhasta musikaalista. Kirjan tarinaa on esitetty paljon teatterilavoillakin, myös Suomessa.  

Pieni Dorothy-tyttö asuu Kansasin paahtuneella preerialla Henry-setänsä ja Em-tätinsä luona. Nämä ovat raskaan työn uuvuttamia maanviljelijöitä. Onneksi tytöllä on seuranaan pieni, leikkisä Toto-koira. Eräänä päivänä pyörremyrsky tempaa Dorothyn ja Toton mukaansa ja he heräävät aivan uusissa maisemissa Munskottien maassa. Dorothy ikävöi kotiinsa ja kuulee, että Oz, suuri velho, voisi auttaa häntä palaamaan kotiin. Niinpä Dorothy ja Toto lähtevät keltatiilistä tietä pitkin kohti maagista Smaragdikaupunkia ja matkalla he saavat seurakseen Peltimetsurin, pelkurimaisen Leijonan ja Variksenpelättimen.

Variksenpelätin haluaa pyytää Ozilta itselleen aivot, Peltimetsuri sydämen ja Leijona rohkeutta.

Dorothy oli matkan edetessä vaipunut siinä määrin ajatuksiinsa, ettei huomannut, että Pelätin oli taas kompastunut koloon ja kierinyt tienposkeen. Sen oli jopa huudettava Dorothya tulemaan apuun.

"Mikset vain kiertänyt koloa?" Peltimetsuri kysyi.

"En tiedä tarpeeksi", vastasi Pelätin iloisesti. "Pääni on katsos täynnä olkia ja siinä onkin syy siihen, miksi olen menossa Ozin luo pyytämään aivoja."

"Aa, nyt ymmärrän", sanoi Peltimetsuri. "Mutta loppujen lopuksi aivot eivät ole maailman tärkein asia."

"Onko sinulla aivoja?" Pelätin uteli.

"Ei, pääni on typötyhjä", vastasi Peltimetsuri, "mutta aikoinaan minulla oli aivot ja sydän myös. Kokeiltuani molempia haluaisin paljon mieluummin sydämen."

Jännittävällä matkallaan seurue tapaa monenlaisia otuksia ja olentoja, mm. noitia, siipisimpansseja, vinkkelöitä, kalidaheja, kvanttuleita, lekapäitä ja posliinisen kaupungin asukkaita.  

Suuri velho osoittautuu lopulta vähän erilaiseksi kuin aluksi luultiin, mutta kaikesta huolimatta asiat järjestyvät ja Pelätin, Peltimetsuri ja Leijona saavat velholta sen, mitä luulevat itseltään puuttuvan. Oikeasti matka on antanut pelokkaalle Leijonalle itseluottamusta. Kirja korostaa yhteistyötä ja esim. Leijonan kohdalla opetuksena voisi olla, että todellinen rohkeus on sitä, että uskaltaa kohdata vaaran vaikka pelottaisi. Leijona päätyykin villieläinten kuninkaaksi, Pelätin Smaragdikaupungin hallitsijaksi ja Peltimetsuri vinkkelöiden valtiaaksi. Lopulta ystävykset heittävät toisilleen haikeat jäähyväiset ja Dorothykin koirineen pääsee kotiin Kansasiin.  

Päädyin esittelemään Ihmemaa Ozia, koska siitä ilmestyi neljä vuotta sitten uusi suomenkielinen käännös. Ensimmäistä kertaa suomenkielisessä laitoksessa on käytetty alkuperäisiä William Wallace Denslow'n kuvia. Kirjassa on seurattu muutenkin alkuperäisteoksen asettelua. Siinä on mukana kokosivun kuvia, joihin suomalaisessa laitoksessa on lisätty vielä kuvateksti kääntöpuolelle. Nämä tekstit saattavat aluksi tehdä lukukokemuksesta vähän sekavan ennen kuin tajuaa, että taustan tekstit kannattaa hypätä yli, koska ne löytyvät myös varsinaisesta kertomuksesta.

L. Frank Baum luonnehti itse tarinaansa seuraavasti:

"Ihmemaa Oz pyrkii olemaan uudenaikainen satu, jossa on säilytetty hämmästys ja ilo ja josta sydänsurut ja painajaiset on poistettu".

Kirja tarjoaa kuitenkin jännitystä ja viihdykettä niin lapsille kuin aikuisillekin. Tuomas Nevanlinnan taitava suomennos soljuu sujuvasti. Kaiken kaikkiaan Ihmemaa Oz tuntuu kestäneen aikaa paremmin kuin monet muut vanhat lastenkirjat.

Walliams, David: Herra Lemu

Tammi 2014

Herra Lemusta kertova kirja julkaistiin jo viime vuonna, mutta jostain syystä tartuin itse siihen vasta nyt. Ja kirja pääsi kyllä suoraan omaan vinkkauskoriini! Vinkkasin viime viikolla Roald Dahlin kirjoja yhdelle luokalle (ja taisin innostua niistäkin aika toden teolla), ja kun Walliamsia mainostetaan "uutena Roald Dahlina", niin pakkohan kirjaan oli tarttua. Täytyy myös mainita, että kirjan on suomentanut mm. Harry Pottereiden suomentajana tunnetuksi tullut Jaana Kapari-Jatta, joka on taas kerran tehnyt hyvää työtä. Kirjat on kuvittanut Quentin Blake, jonka tyyli sopii hyvin yhteen Walliamsin kanssa.

Herra Lemu lemusi. Ja löyhkäsi. Ja jos voi sanoa, että löyhkälemusi, niin sitä myös. Hän oli maailman lemuavista lemuavin lemuaja. 

Lemu on pahimman lajista hajua. Lemu on pahempaa kuin löyhkä. Ja löyhkä on pahempaa kuin haisu. Ja haisu on pahempaa kuin katku. Ja katkukin helposti nyrpistää nenän. 

Ei ollut herra Lemun vika, että hän lemusi. Hänhän oli kuitenkin kulkuri.

Herra Lemu on siis kulkuri, joka majailee puistonpenkillä pienen koiransa Herttuattaren kanssa. Kukaan ei tiennyt, mistä he oikein olivat ilmestynyt siihen, mutta kaikki olivat herra Lemulle enimmäkseen kilttejä. Kukaan ei kuitenkaan koskaan pysähtynyt juttelemaan hänen kanssaan, koska "mikään tässä maailmassa ei itse asiassa haissut yhtä pahalta kuin herra Lemu.". 

Kunnes yhtenä päivänä pieni Chloe-tyttö keräsi rohkeutensa ja meni juttelemaan kulkurille. Chloe ajeli vanhempiensa autossa joka päivä herra Lemun ohi (hän kävi koulua yksityisessä hienostokoulussa), ja aina Chloe ihmetteli, mistä mies oli puistonpenkille tullut ja ennen kaikkea miksi. Chloella ei ollut paljon ystäviä, sillä häntä kiusattiin koulussa, eikä kotonakaan sujunut paljon paremmin. Hänen äitinsä keskittyi pelkästään parlamenttiehdokkuuteensa ja Chloen siskoon Annabelleen, eikä Chloen taitoja tarinoiden kirjoittajana pidetty kovinkaan kummoisina.

Ja niin herra Lemu ja Chloe vähitellen ystävystyivät, vaikka Chloe ei asiasta voinut kenellekään kertoa. Eihän hänen perheensä olisi hyväksynyt kulkuria sopivaksi ystäväksi! Mutta kun Chloen äidin poliittisessa ohjelmassa halutaan mm. kieltää kaikki kodittomat eli "rähjä-roopet", täytyy Chloen tarttua toimeen: herra Lemu nimittäin muuttaa Chloen perheen puutarhavajaan. Asiahan ei kovin kauaa salassa pysy, ja herra Lemu onnistuu aiheuttamaan hämmennystä paitsi Chloen perheessä, myös ihan kansakunnan ylimmällä tasolla.

Walliamsin lastenkirjoissa on mukana yhteiskunnallista kannanottoa ja eriarvoisuutta mutta myös rutkasti huumoria. Tyyliltään se kieltämättä muistuttaa Roald Dahlin suorasukaista kerrontaa. Asioita ei hyssytellä, mutta loppujen lopuksi kaikki kääntyy kuitenkin parhain päin.

Heinonen, Henna Helmi: Miisan kaksoisaxel & Miisa voittaa kultaa

Tammi 2014

Miisan kaksoisaxel on Henna Helmi Heinosen kirjoittama ensimmäinen nuortenkirja, ja se sijoittuu taitoluistelun maailmaan. Jatko-osa kirjalle saatiin, kun Miisa voittaa kultaa ilmestyi jokin aika sitten. 

Miisa on yläkoulua käyvä tyttö, joka harrastaa taitoluistelua. Miisan perheeseen kuuluvat äidin ja isän lisäksi myös taitoluistelua ja urheilua harrastavat isoveli ja pikkusisko. Yhdessä parhaan ystävänsä Katan kanssa kaverukset jakavat paitsi taitoluisteluharrastuksen, myös kaikki elämän ilot ja surut. Aina ei kuitenkaan ystävyyskään ole niin yksinkertaista, kuten ei moni muukaan asia nuoruudessa. Milloin on vanhempien kanssa riitaa ja milloin sisarukset saavat raivon partaalle. Myös Miisan ihastus Anton aiheuttaa ristiriitaisia tunteita..

Miisa-kirjoissa käsitellään suurimmaksi osaksi aivan tavallisia nuorten asioita: ystävyyttä, harrastusta, perhettä ja ihastumisia. Heinonen on kuitenkin osannut kirjoittaa kirjat todella sujuvasti ja lukija todella pystyy samaistumaan Miisan tunteisiin. Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan monenmoiset asiat painavat mieltä ja saavat tunteet heittelemään.

Heinonen kirjoittaa myös taitavasti taitoluistelun ja urheiluharrastuksen maailmasta, mikä tekee kirjasta myös mielenkiintoisan luettavan. Urheiluharrastukseen kuuluu myös monenlaisia tunteita - onnistumisen iloa ja häviämistä, harjoittelua ja yrittämistä ja itsensä ylittämistä. Itse myös urheilua harrastaneena tietää, miten paljon urheilu antaa, mutta myös ottaa, joten Miisan tunteisiin on helppo samaistua. 

Tammi 2015

Yhtäkkiä oli ollut vain Miisa ja jää. Hänen ikuinen ystävänsä. 

Aloitusasento, kädet ranteista kaarelle, jalat ristiin. 

Sitten oli alkanut musiikki, kädet olivat tehneet mitä niiden piti, jalat olivat lähteneet liikkeelle, eikä Miisa ollut ajatellut enää yhtään mitään. Hän ei ollut ehtinyt tai muistanut miettiä epäonnistumista, ei muuta kuin ajatella seuraavaa askelta, hyppyä, liukua, piruettia.

Lähteenmäki, Laura: North End - trilogia

WSOY 2012

WSOY 2014

WSOY 2013

Dystopia on kirjojen aiheena tällä hetkellä hyvin suosittua varsinkin nuorten sekä nuorten aikuisten kirjoissa. Varsinkin käännettyä dystopiakirjallisuutta ilmestyy paljon, mutta myös kotimaiset kirjailijat ovat tarttuneet tähän aiheeseen. Yhtenä esimerkkinä on Laura Lähteenmäki, jonka North End-trilogian päätösosa julkaistiin viime vuonna. Trilogia sijoittuu noin viidenkymmenen vuoden päähän, Muutoksen jälkeiseen aikaan, jolloin ilmastonmuutos on iskenyt rajusti maapallolle. Neljätoistavuotiaan Teklan elämä muuttuu kertaheitolla, kun perhe muuttaa etelästä Pohjois-Suomen karuihin olosuhteisiin. 

Lämpömittarissa oli edellispäivää karumpia lukemia. Muutoksen jälkeen ääriolosuhteet olivat korostuneet: kesällä oli todella kuuma ja talvella tappopakkaset, myös syys- ja kevätsateet olivat lisääntyneet. Lisäksi talvella tuli lunta. Iänikuista lunta loputtomiin.

Ääriolosuhteet ovat pakottaneet ihmiset sopeutumaan vallitsevaan ilmastoon ja maat ovat vetäytyneet kukin omiin oloihinsa. Ihmiset eivät enää matkustele ympäri maailmaa, sillä harvalla on enää rahaa edes lääkäriin. Lämmitystä säädellään, kaikki elintarvikkeet tilataan suoraan kotiin eikä kenelläkään ole autoa.

Palmun alle heittäytyminen oli kummallinen kielikuva. On vaikea kuvitella, millaista se olisi. Isä oli käynyt lapsuudessaan maassa, jossa kasvoi palmuja ja jossa syötiin jäätelöä. --- Loppumaton virta jäätelöitä, palmu, tulikuuma hiekka. Isä puhui toisesta ajasta ja maailmasta, jossa koulut ja lääkärit ja kouluruoat olivat olleet ilmaisia. Ilmaisia!

Trilogian ensimmäinen osa on Niskaan putoava taivas, jossa Teklan perhe on juuri muuttanut pohjoiseen North Endiin ja yrittää  kovasti sopeutua pohjoisen talveen. Teklalla on vaikeuksia saada ystäviä ja vanhatkin näyttävät päivä kerrallaan unohtavan Teklan kokonaan. Etelässä Tekla sentään meikkasi ja omisti kauniita vaatteita, mutta pohjoisessa se ei yksinkertaisesti kannata: kaikki kauniit vaatteet ovat liian kylmiä, ja lisäksi kaikkien toppauksien, pakkasrasvan ja huivien alta ihoa tuskin edes näkyy. 

Teklan äiti ja isä ovat vuoroviikoin kotona ja töissä, mutta eräällä viikolla Tekla huomaa, että vanhemmat ovat sekoittaneet viikot ja he ovat kumpikin töissä yhtä aikaa. Teklalla ja hänen pikkuveljellään Kaurilla on siis kokonainen viikko aikaa olla kotona ilman vanhempia ja tehdä mitä huvittaa! Tekla tutustuu naapureihinsa Aasaan, Lunaan ja Havuun, jotka ovat hänen ensimmäisiä ystäviään North Endissä. Kaikki alkaa kuitenkin mennä pieleen ja he löytävät itsensä kylmästä asunnosta ilman lämmitystä ja ruokaa. Kaiken lisäksi kaupunkiin työtä tuovaan suklaatehtaaseen tehdään isku, joka vaikuttaa heidän kaikkien elämään.

Lähteenmäki on luonut tulevaisuuden, joka ihan hyvin voi vielä joskus olla tottakin. Vaikka aika on mennyt eteenpäin, on maailma silti jotenkin taantunut. Tekniikka on mennyt eteenpäin, mutta muuten kehitys on ottanut takapakkia: hyvin toimeentulevat ihmiset voivat entistä paremmin ja köyhät entistä huonommin. Trilogiassa käsitellään myös paljon erilaisia nuorten ongelmia, jotka ovat kuitenkin aika lailla samankaltaisia mitä tälläkin hetkellä, joten kirjoihin on helppo tarttua ja helppo samaistua.

Wieslander, Jujja: Mimmi Lehmä uimahallissa

Kustannus-Mäkelä Oy, 2014

Kirjoittanut: Jujja Wieslander
Kuvittanut: Sven Nordqvist
Suomentanut: Terhi Leskinen

Ensimmäiset suositut Mimmi Lehmä-kirjat ilmestyivät jo parikymmentä vuotta sitten ja sittemmin kirjoja on käännetty yli 30 kielelle. Sarjan tuorein kirja on viime vuonna ilmestynyt Mimmi Lehmä uimahallissa.

Mimmi Lehmä on lähdössä pyöräilemään Liisan kanssa uimahalliin, koska siellä voi suorittaa uimamerkin ja liukua putkessa. Varis ihmettelee ystävänsä puuhia: 

Kautta pyrstösulkani! Eivät lehmät voi suorittaa uimamerkkejä. Eivätkä lehmät voi liukua putkessa. Nehän voivat jäädä jumiin!

Uimahallissa Mimmi kuitenkin liukuu putkiliukumäestä takajalat edellä ja tutustuu Liisan opastuksella eri uimamerkkeihin. Reipas Mimmi haluaa suorittaa kaikkein vaikeimman merkin, Kultakalan, jossa pitää osata hypätä pää edellä altaan reunalta ja uida 25 metriä – altaan syvässä päässä. Uinnin jälkeen Mimmi lepäilee lastenaltaassa ja saunassa niin että sarvetkin lurpahtavat.

Myöhemmin Mimmin näyttäessä Varikselle uimamerkkiään, Varis ei osaakaan iloita hänen saavutuksestaan. Mimmiä alkaa harmittaa. Onneksi Liisa aavistaa, mistä kenkä puristaa ja hän saa idean, jolla Varis saadaan paremmalle tuulelle. Mimmi järjestää Varikselle hienon, kultaisen Lentokala-merkin suorittamisen. Saadakseen merkin Variksen pitää pystyä lentämään 25 metriä korkealla ilmassa ja sukeltamaan ilmaan navetan katolta. Varis ei ehkä välitä uimisesta eikä kastumisesta, mutta lentäminen on sille helppoa kuin heinänteko!   

Tekstin kirjoitti kirjastoalan opiskelija Jaana.

Palviainen, Jukka-Pekka: Perjantai on hyvä päivä lähteä

Karisto 2014

Lotta tapaa sattumalta leikkipuistossa koulun uuden pojan. Molempien mieltä askarruttavat muut kuin kouluasiat, joten kouluun ei ole sinä päivänä tullut mentyä. Lotan isä on joutunut piiloutumaan todistettuaan rikollisia vastaan, eikä edes perhe, eli Lotta ja äiti, saa tietää missä hän on. Ero isästä on ollut vaikea kestää, ja Lotalla on suuri tarve löytää hänet. Poika on paikkakunnalla ja koulussa uusi, ja hänen taustansa selviää vasta tarinan loppupuolella. Hän on hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, eikä sellaisella olemuksella kovin helposti saa kavereita, jos haluaakaan. Jostain syystä Lotta kuitenkin kiinnostuu pojasta jollain tavoin, kaverina, seurana, ja lyhyt keskustelu johtaa toteamukseen: perjantai on hyvä päivä lähteä.

Molempien yllätykseksi toinenkin on lähtemisestä tosissaan. Perjantaina pakataan reput, ja tosiaan lähdetään etsimään Lotan isää. Lotalla on oma arvauksensa isän olinpaikasta, tai ainakin hyvä suunta josta yrittää, joten sillä mennään. Lotan ja pojan reissu kulkee Raumalta Poriin, Tampereelle, Helsinkiin, Sastamalaan, Naantaliin ja takaisin Raumalle. Kyyteinä toimivat esimerkiksi keikkabussi, rekka ja vene, ja majapaikkoja löytyy niin sukulaisista kuin vaikka kommuunista. Joka etapista löytyy vihjeitä jatkosta, muttei isää. Matkan varrella tavatut mielenkiintoiset persoonat tuovat lisäväriä tarinaan ja erilaisissa murteissa korostuu paikkakuntien vaihtuminen. Raumalaisena on aina tietysti hauska lukea etenkin raumaa.

Lottaa välillä vähän huolettaa pojan pysyminen matkassa. Poika tuntuu huollettavalta, huolehdittavalta ja vähän riipalta – tai ainakin niin Lotta itselleen asiaa selittää. Poikaystäväksi Lotta haluaa jonkun vahvan ja voimakkaan, sitten joskus. Nuorten suhde lähenee varovasti ja hiljalleen. On ihan hyvä olla toisen seurassa hiljaa ja rauhassa. Lotta ei edes tule kysyneeksi pojan nimeä ennen kuin vasta tarinan loppupuolella. Pinnan alla poika saattaa olla ihan erilainen kuin Lotan ajatuksissa, ja ehkä hänestä lopulta on jopa poikaystäväksi.

Teksti on keveää, vaivatonta ja paikoitellen hauskaakin. Lotta ja poika ovat nuoruudessaan herkkiä ja hauraita, ja koko asetelma saattaisi romahtaa koska tahansa – mutta ehkä ei kuitenkaan romahda, ja ehkä siitä nuoruudestakin pystyy kasvamaan läpi. Ei varmasti ole kovin realistista, että isä on ilman perhettään pakomatkalla tai että kaksi toisilleen tuntematonta nuorta lähtee yhdessä etsintäreissulle, mutta eihän kirjan tarvitse realistinen ollakaan. Matka on päähenkilöille tärkeä ja käänteentekevä, ja lukija saa kokea heidän mukanaan hienon ja kauniin tarinan.

Raumalaislähtöinen Jukka-Pekka Palviainen (s. 1967) on kirjoittanut niin lasten-, nuorten- kuin aikuistenkin romaaneja. Nuortenromaani Joku vieraileva tähti palkittiin Topelius-palkinnolla vuonna 2012.

 

 

Corderoy, Tracey: Juuri sopiva kahdelle

Mäkelä 2014

Kuvittaja Rosalind Beardshaw

Suomentaja Raija Rintamäki

Juuri sopiva kahdelle on suloinen kuvakirja ystävyydestä, ja siitä mitä voi saada, kun uskaltaa vähän heittäytyä ja päästää jonkun lähelleen. Vaikkei edes tietäisi tarvitsevansa ystävää, voi se sittenkin olla juuri sitä mitä eniten kaipaa.

 

 

 

 

Koira säilyttää matkalaukussaan tärkeimpiä aarteitaan ja kantaa laukkua aina mukanaan. Se jopa nukkuu sen päällä, ja huomaa eräänä aamuna yllätyksekseen saaneensa seuraa Hiirestä. Koira kuvittelee, että sillä on laukussaan kaikki mitä se tarvitsee, eikä sen mielestä ainakaan laukun päälle mahdu muita. Onneksi Hiiri saa puhuttua koiran esittelemään aarteitaan ja jakamaan osan päivästäänkin kanssaan. Yllättäen, Hiiren lähdettyä jatkamaan matkaansa, Koirasta tuntuukin siltä kuin jotain puuttuisi.

 

 

 

 

Tartuin tähän kirjaan kuvituksen houkuttelemana. Se on aika rauhallinen ja yksinkertainen, mutta sisältää kuitenkin kivoja yksityiskohtia. Koira ja Hiiri ovat pehmeän, lämpöisen ja sympaattisen näköisiä tapauksia. Koiran ison sinisen matkalaukun tarrat ovat hauskoja ja puiden lehdet hurmaavia. Toki myös itse tarina on suloinen ja lämpöinen, ja jätti hyvälle mielelle.

 

 

 

Paretskoi, Jyri: Shell's Angles

Karisto 2013

Henri, Rudi ja Samu ovat parhaat kaverit. Kaikilla jo 15-vuotta mittarissa, tai ainakin melkein, ja riittävän iän myötä haaveissa mopokortti ja mopo. Mopon jälkeen seuraava askel olisi hommata mopon tarakalle tyttöystävä. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta saahan sitä haaveilla. Kaikenlaisia ideoita syntyy, kun on vilkas mieli, ja yksi noista kuolemattomista on mopojengin perustaminen. Jengin nimi muodostuu helposti: Shell’s Angles, huoltoaseman kulmilla kun pyöritään, ja sitten puuttuvat enää logo ja liivit.

Henrin suuri ihastus, naapuriluokan Milla, on kuulemma hyvä piirtämään. Sehän voisi varmaan suunnitella pojille logon, ja samalla Henri voisi hurmata itselleen tyttöystävän. Just joo, ei ole aivan todennäköistä, ajattelee Henri, mutta yllättää itsensäkin alkamalla jutella Millalle kirjastossa. Juttu etenee nopeasti: logo syntyy, eka suudelma vaihdetaan ja yhtäkkiä Henrillä on kuin onkin tyttöystävä.

Kauan odotettu kesäloma alkaa ja edessä on vapauden aika. Moporistijengi ratsastaa kommelluksesta ja kepposesta toiseen, keskinäinen naljailu kukoistaa ja tunnelma on hyvin välitön. Parhaille kavereille voi kertoa mitä vain, ikäviäkin asioita, ja kirjan nuoret ovat myös aikuisia kohtaan melko avoimia. Tai ainakin pienen pakon edessä toilailut pystytään kertomaan ja tunnustamaan suoraselkäisesti.

Kirjan huumori on hulvatonta, henkilöhahmoilla on sana hallussa ja pojat taitavat olla poikia aina vaan. Ainakin nämä tapaukset hommaavat itsensä yhä uudelleen mitä mielenkiintoisimpiin tilanteisiin pienestä noloudesta välittämättä, ja täytyy sanoa kerronnan olevan monessa kohdin niin herkullista, että ääneen saa nauraa vesissä silmin.

Tarina muuttuu loppua kohden yllättäen aika rankaksi. Toki jo aiemmin on käsitelty Samun ikävää perhetaustaa, kuten myös Henrin äidin vuosia sitten tapahtunutta kuolemaa, mutta silti seuraava raskaansarjan hölmöily tuli minulle yllätyksenä. Inhimillisyyttä se tietysti on myös, että vaikkei yhtään tarkoita, voi suhteellisen pieni virhearviointi ja ajattelemattomuus johtaakin megaluokan mokaan, jonka seurauksia on vaikea tai mahdoton korjata.

Tämän kirjan tapauksessa kaikki päättyy lopulta hyvin. Tai ainakin siten, että elämä jatkuu, vanha porukka on edelleen kasassa, ja sama vanha totuus ”kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta” pätee yhä tulevissakin koitoksissa. Kenelle hommataan tyttöystävä seuraavaksi, ja onko se kenties Sofía Vergara vai ihan joku muu…? Shell’s Angles ratsastaa jälleen kirjassa Shell’s Angles ja kalajoen hiekat (2014).

Karisto 2014

Smale, Holly: Geek girl: Matalalentoa mallitaivaalla

Miten ihmeessä 15-vuotiaasta Harrietista tulee maailmankuulun muotisuunnittelijan uusi tähtimalli?

Tammi 2013

Olen Harriet Manners: huippuoppilas, puolijalokivien keräilijä, virheettömässä mittakaavassa toteutettujen pienoisjunaratojen rakentaja, listojen kirjoittaja, kirjojen aakkostaja ja genrettäjä, keksittyjen sanojen käyttäjä, puutarhan perällä kahdenkymmenenkolmen kiven alla asuvan siiran suojelija. 

Olen Harriet Manners:

NÖRTTI. 

Harriet Manners on ihan tavallinen 15-vuotias koulutyttö - paitsi että hän on nörtti. Ongelmia Harrietilla riittää: hänen nörtti-ihailijansa Toby ja vihamiehensä Alexa - koulun suosituin tyttö - eivät jätä häntä rauhaan. Onneksi Harrietilla on maailman paras ystävä Nat ja ihan mukavat vanhemmat, isä ja äitipuoli Annabel. Harriet saa kuitenkin uusia päänvaivoja, kun hän menee muotimessuille ystävänsä Natin kanssa. Käykin nimittäin niin, että koko ikänsä mallin urasta haaveilleen Natin sijaan mallitoimisto nappaakin Harrietin listoilleen. Harrietin, jota muoti ei voisi vähempää kiinnostaa, ja joka pukeutuu pääasiassa Nalle Puh-puseroihin.

Harrietin elämä kääntyy hetkessä päälaelleen ja hänellä on vihdoin mahdollisuus muuttua ankanpoikasesta joutseneksi ja olla joku muu kuin nörtti. Vaikka mallintyö ei olekaan niin yksinkertaista, löytää Harriet itsestään uusia puolia. Lisäksi Harrietin kanssa kuvauksia tekevä Nick aiheuttaa sydämentykytyksiä kerran jos toisenkin.. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan, sillä Harrietin vihaajien lista tuntuu vain pitenevän, ja omien ihmissuhdekiemuroidensa lisäksi Harriet joutuu selvittelemään myös isänsä ja äitipuolensa aviokriisiä.  Loppujen lopuksi Harrietin täytyy selvittää, kuka hän oikeastaan on, ja miten paljon uhrauksia hän on valmis tekemään ollakseen malli.

Geek girl: matalalentoa mallitaivaalla on Holly Smalen kolmiosaisen sarjan avaus. Kirja sisältää myös omaelämäkerrallisia aineksia, sillä Smale pestattiin 15-vuotiaana lontoolaisen mallitoimiston listoille. Geek girl on kepeä, romanttinen ja hauska, mutta siitä löytyy myös syvempi puoli. Harriet kamppailee samojen ongelmien kanssa kuin monet muutkin teini-ikäiset: miten sopia joukkoon, miten olla oma itsensä ja miten olla rehellinen. Kirjan hahmot ovat välillä jopa hullunkurisia ja vähän liioiteltujakin, mutta samalla se tuo kirjalle omanlaisensa sävyn ja tunnelman. Kirja käsittelee erilaisia ihmissuhteita, ja vaikka välillä tilanne vaikuttaa toivottomalta, kääntyy kaikki kuitenkin parhain päin. 

Kirkkopelto, Katri: Molli

Lasten keskus (2013)

Molli on pieni olento, joka asuu yksin suuressa talossa ympärillään villiintynyt puutarha. Mollin piha on täynnä kylttejä pitämässä uteliaat olennot poissa: "Yksityisalue", "Älä tule", "Hus", "Pääsy kielletty". Eräänä päivänä pikku Sisu eksyy Mollin talon luo ja uteliaana olentona koputtaa Mollin oveen. Molli hämmästyy valtavasti, sillä kukaan ei ole koskaan ollut hänen oven takanaan! Valitettavasti Molli on tottunut olemaan epäystävällinen, yrmeä ja vakava - niin kuin kaikki muutkin hänen sukulaisensa. 

- Hei, asutko sinä täällä, en kai häiritse, mutta ajattelin.. Pikku Sisu höpötti hieman hengästyneenä. 

Se ei ehtinyt sanoa enempää, kun Molli kivahti kiukkuisesti:

- Ai häiritse? Kyllä häiritset! Keskeytit tärkeän jonninjoutavan tekemisen. Ja etkö osaa lukea? Kyltissä sanotaan Yksityisalue. Ja minä olen se Yksityis! 

Mollia alkaa kuitenkin kaduttaa, että hän passitti pikku Sisun tiehensä. Mollilla ei nimittäin ole koskaan ollut ystävää ja hän on kovin yksinäinen. Molli lukee kirjoista, että ystävä on joku erityinen, jolle voi supattaa salaisuuksia ja jonka kanssa voi kokea seikkailuja. Ystävä saa hyvälle tuulelle ja ystävän kanssa voi jopa kinata ja kiukutella! Molli lukee myös, että "paras lahja, jonka voi ystävälle antaa, on hymy ja iloinen nauru." Hän hämmästyy valtavasti! Mikä ihmeen hymy? Mikä ihmeen nauru? Mollin suku on aina ollut täynnä hapannaamoja - kukaan ei ole ikinä opettanut Mollia tekemään mitään muuta kuin murjottamaan. Ja Mollille murjottaminen riittää! 

Molli alkaa töihin: hän maalaa kaikkiin sukulaistensa kuviin iloiset hymynaamat, korjaa talon pihalla olevia kylttejä ja lopuksi kiinnittää portille lujasti kyltin "Ystävää kaivataan", ja alkaa odottamaan ystävää. Ja eräänä päivänä, kun Molli on jo melkein menettänyt toivonsa, kuuluu ovelta pienen pieni koputus..

Katri Kirkkopellon kirjoittama ja kuvittama Molli on tarina ystävyydestä ja yksinäisyydestä. Suloinen ja hauska kuvitus täydentää kirjan tarinaa hienosti. Kirja sopii ääneen luettavaksi pienemmille tai itse tutkittavaksi vähän suuremmillekin lapsille.

Lasten keskus (2013)

Kirjassa käsitellään paljon erilaisia tunteita, ja Katri Kirkkopelto ja Tiina Haapsalo ovatkin tehneet kuvakirjaan perustuvan kirjasen Molli: hyvällä mielellä vai pahalla päällä: tunteet taidoiksi. Kirja sisältää materiaalia erilaisten tunnetaitojen harjoittelemiseen ja omien tunteiden tunnistamiseen joko yksin tai ryhmässä.

Aarnio, Reeta: Tuulien taikuri

Otava (2013)

Taikakoululaiset Liina, Siri, Eetu ja Viola seikkailevat Reeta Aarnion taikojen maailmasta kertovassa fantasiasarjassa. Tuulien taikuri on sarjan itsenäinen päätösosa. Aiemmin ovat ilmestyneet Maan kätkemät, Veden vanki ja Virvatulen vartijat. 

Liina, Siri, Eetu ja Viola ovat parhaita ystäviä. He asuvat Kuunangan kaupungissa ja käyvät päivisin koulua. Iltaisin he osallistuvat taikatunneille, joille vain valitut, taikuuden lahjoja omaavat pääsevät. Lapset oppivat kaikkea uutta esimerkiksi kotitontuista, maahisista, veden väestä ja ilmanhengistä. He tutustuvat myös leijutukseen ja tuonpuoleiseen.

Kuunankaan saapuu outo muukalainen, joka kantaa tuonenmarjoja kaulallaan. Samaan aikaan kaupungissa alkaa tapahtua kummia: tuulet kovenevat ja myrsky nousee. Sähköt ja tiet ovat poikki, talot kärsivät tuhoista eikä kaikkia paikkoja ehditä korjata. Myös kaupunginjohtaja tapaa muukalaisen ja sen jälkeen palveluita aletaan lakkauttaa ja kaupungissa alkaa vallita kaaos. Mutta miksi muukalainen haluaa tuhota Kuunangan kaupungin?

Taikakoululaiset pääsevät muukalaisen jäljille, mutta ennen kuin kaupunki on pelastettu, lapset vierailevat tuonpuoleisessa ja oppivat myös jotain tärkeää ystävyydestä ja yhteistyöstä. Seikkailuun sisältyy kuitenkin vaaroja, sillä jos ei ole varovainen, voi tuonelaan jäädä ikuisiksi ajoiksi..

Poimi puolat pientareelta, / marjat mättähän nenästä, / hallahelmet, kylmäkyljet, / punapuolukat kokoa. 

Poimi puolat, nouki marjat, / Mutta älä noukkiessas, / älä itseäs unohda, / heitä huolta huomisesta, / täällä tuonen tantereilla, / pohjan pitkillä pihoilla

Silloin saat heittää hyvästit / maammollesi, taatollesi, / kullaiselle kodillesi, / ehtoisalle elollesi. 

Reeta Aarnion fantasiakirjoissa taikuus löytyy jokaisen sisältä, omasta mielestä - ei taikasauvoista tai taikatempuista. Kirjoissa on paljon suomalaista mytologiaa ja kalevalamittaiset loitsut ilahduttavat lukijaa. Aarnio onkin hienosti tuonut fantasian suomalaiseen ympäristöön. Kirjoissa käsitellään myös hyvin erilaisia tunteita ja arjen tilanteita, joita lapset kokevat ja joihin he joutuvat. Sarja sopii hyvin esimerkiksi alakoululaisille, joille lukeminen on jo sujuvaa. Myös aloittelevalle fantasialukijalle sarjaa voisi suositella.

Parvela, Timo: Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen

Tammi (2012)

Timo Parvelan kirjoittama ja Virpi Talvitien kuvittama Maukka,Väykkä ja Karhu Murhinen jatkaa Maukan ja Väykän seikkailuista kertovaa kirjasarjaa. Maukka on kissa ja Väykkä on koira. Karhu Murhinen puolestaan on päästäinen, jolle äiti on antanut pelottavan nimen, jotta poika saisi olla pedoilta rauhassa.  Nimihuijaus on kuitenkin paljastunut kaikille jo aikaisemmin, eikä kukaan enää pelkää Karhu Murhista. Toisaalta Karhu Murhinen on saanut Maukasta ja Väykästä ystävät, jotka suojelevat sitä paremmin kuin pelottavinkaan nimi. Maukka ja Väykkä asuvat taivaansinisessä talossa, ja talon pihassa päästäisellä on oma linnunpönttö.

Kirja rakentuu muutaman aukeaman pituisista tarinoista tämän kolmikon elämästä.  Kissan, koiran ja päästäisen yhteiselo on epätodennäköistä, ja päästäinen onkin onnellinen isoista  ystävistään. Murhinen ei anna pienen kokonsa häiritä. Sen mielestä on mukava pelata palloa kissan kanssa, vaikka se häviää aina. Se uskoo, että vielä jonain päivänä voittaa kissan, vaikka yleensä pelit päättyvät suunnilleen 50-0. Myös kissa on aina valmis uusintaotteluun päästäisen kanssa. Joskus se lupaa antaa jopa tasoitusta:

- Sinä saat vähän tasoitusta. Sovitaan, että sinulla on jo valmiiksi yksi maali. Tai ehkä sittenkin vain puolikas, ettei mene ihan epäreiluksi.

- Puolikas maali? Väykkä rypisti kulmiaan.

- Niin. Toinen puoli siitä kuuluu minulle, koska minä tavallaan teen sen, kun lahjoitan sen Murhiselle. Peli on siis puoli-puoli.

Maukka oli päättänyt, ettei koskaan kasva aikuiseksi. Väykän mielestä Maukka on onnistunut tavoitteessaan erinomaisesti. Toisinaan jämpti Väykkä tuskastuu itsekeskeiseen kissaan. Murhinen sen sijaan katsoo tärkeäksi alkaa käyttäytyä kuin aikuinen, kun on viettänyt ensimmäisen syntymäpäivänsä:

- Minä en enää voi juoksennella päättömästi sinne ja tänne. Minun tekemisilläni täytyy olla tietty tarkoitus. Minun täytyy itse tehdä omat voileipäni. Minä en voi röyhtäistä ruokapöydässä. Minä en saa sanoa kaikkeen "enkä" tai "jippijaiei". Minun täytyy mennä töihin. Minun täytyy mennä naimisiin. Ehkä.

Murhinen alkaa etsiskellä työpaikkaa ja huomaa, että kylässä tarvitaan poliisi. Se keksii ryhtyä kyläpoliisiksi. Uransa aikana se selvittää kadonneiden hevosenkenkien arvoituksen, huolehtii, että kanan hoitolapset pääsevät turvallisesti tarhaan, ja käy härän pellolla tarkastamassa, etteivät linnut noki jyviä. Vuodenvaihteessa Murhinen pettyy rakkaudessaan. Sitten sen viikset alkavat harmaantua. Kesän kynnyksellä nyt jo puolitoistavuotias Murhinen päättää jäädä eläkkeelle ja selvittää elämän tarkoituksen. Elämän tarkoituksen löytäminen ei ole helppo tehtävä. Väykän mielestä elämän tarkoitus on tehdä työtä ja ahkeroida kovasti. Sen sijaan kissa ilmoittaa maukkamaiseen tapaansa, että elämässä on tarkoitus riemuita ja remuta.

Kirjassa kuvataan kauniisti vanhenemista ja elinpäivien vähenemistä. Murhinen tietää, että harva päästäinen elää yli kaksivuotiaaksi. Se ei kuitenkaan sure asiaa. Vanhuus tuntuu Murhisesta omituiselta. Sen mielestä kaikkein kummallisinta vanhaksi tulemisessa on, että vanhat asiat nousevat mieleen. Murhinen muistaa, miltä kesä tuoksui, kun se oli lapsi, ja kuinka sen isä vei sen ensikertaa uimaan. Seitikki-siskon kanssa selvittämättä jäänyt asia kalvaa Murhista jatkuvasti, mutta se ei voi tehdä asialle enää mitään, koska arvelee isonsiskon jo kuolleen. Sitten Murhinen päättää, että sen on nähtävä lapsuudenkotinsa vielä kerran, ja koska se on hyvin päättäväinen pieni päästäinen, ystävykset lähtevät matkaan.

Kotiinpaluun jälkeen Murhinen keskittyy kirjoittamaan muistelmiaan. Murhinen myös ratkaisee elämän tarkoituksen. Voit lukea sen aivan kirjan lopusta.



Jeffers, Oliver: Lentävä pingviini

Karisto (2011)

Pelkistetyin, mutta paljon puhuvin kuvin Oliver Jeffers kertoo tarinan lentävästä pingviinistä. Tai siis pingviinistä, joka kovasti haluaisi osata lentää. Pingviinin paras kaveri on poika, ja he tekevät kaiken yhdessä. Lentäminen on kuitenkin se yksi haave, jonka pingviini toivoisi toteuttavansa ihan itse. Poika auttaa kyllä parhaansa mukaan harjoittelussa, ja monenmoista keinoa kokeillaan lentoon pääsemiseksi. Alkaa kuitenkin näyttää siltä, että hommasta tulee melko kinkkinen.

Poika ja pingviini lähtevät etsimään tietoa joltakulta viisaammalta. Sillä reissulla pingviini yhtäkkiä huomaa tilaisuutensa tulleen, tarttuu siihen, ja innostuu niin, että hukkaa kokonaan pojan. Poika etsii pingviiniä kaikkialta ja lopulta pingviinikin huomaa olevansa ihan yksin. Yöllä poika ei saa unta, eikä pingviini löydä yksin kotiin. Ikävä on kova puolin ja toisin, ja seuraavana päivänä poika jatkaa etsimistä. Pingviinin suuri tilaisuus koittaa, mutta yhtäkkiä lentäminen ei tunnukaan niin houkuttelevalta, kun poika ei ole mukana.  Nyt sitä on kuitenkin myöhäistä murehtia, ja onneksi poikakin löytää paikalle juuri ajoissa!

Lopulta on pakko myöntää, että pingviinin siivet eivät tosiaan ole kummoiset. Ja pingviinit eivät lennä. Mutta parhaan kaverin kanssa voi kyllä pelata vaikka molempien suosikkipeliä.

Vähäeleisesti kerrottu mainio tarina näyttää miten mahtavaa on, kun ystävä antaa tilaa toisen haaveille, ja on paikalla myös silloin, kun jokin meneekin mönkään. Kuvituksesta huomaa, miten hauskaa ja monipuolista voi olla myös pelkistetty kerronta. Iloiset värit ja yksinkertainen piirrosjälki (ja maalausjälki?) eivät välttämättä tarvitse kaverikseen edes tekstiä viedäkseen tarinaa eteenpäin.