1. heinäkuuta 2019

Appelgren, Tove: Vesta-Linnea ja kaverit

Ruotsinkielinen alkuteos: Vesta-Linnéa och vännerna
Teksti Tove Appelgren
Kuvitus Salla Savolainen
Suomentanut Tittamari Marttinen
Tammi 2019, 37 s.






Vesta-Linnea ja kaverit kertoo yhdestä viikonlopusta. Perjantai-iltapäivä on täynnä iloista odotusta. Vesta-Linnea ei voi olla hyppelemättä. Mindy on luvannut soittaa heti koulun jälkeen. Mitähän he tekisivät yhdessä?

Vesta-Linnea tuntee itsensä ihan toisenlaiseksi Vesta-Linneaksi silloin, kun Mindy leikkii hänen kanssaan. Hänestäkin tulee vilkas ja kekseliäs.

Mutta puhelin on hiljaa. Onkohan Mindy sairastunut

Vesta-Linnean vatsa nipistelee. Mitäpä jos Mindy onkin muuttanut mielensä? Jos hän ei enää haluakaan olla Vesta-Linnean kanssa. Jos Vesta-Linnea onkin hänen mielestään tylsä ja liian järkevä?
 
Lukija arvaa ennen Vesta-Linneaa, ettei Mindy taida soittaa, saati sitten ilmaantua paikalle. Kirjan nimi Vesta-Linnea ja kaverit, kuitenkin viesittää, että Vesta-Linnealla on oikeitakin ystäviä. Hänellä on ihana perhe, ja naapurissa asuu poika, joka tekee, mitä on luvannut.

Jälleen kerran tähdennän, että kuvakirjat sopivat myös koululaisen käteen. Vesta-Linneakin on jo koululainen. Aikuinenkin lukee Tittamari Marttisen sujuvaa suomennosta ilokseen. Vesta-Linnean äidistä voi jokainen vanhempi ottaa oppia. Siinäpä vasta onkin viisas ihminen!

Teatteritaiteen maisteri Tove Appelgren on kirjoittanut ja ohjannut näytelmiä vuodesta 1994. Suomenruotsalaisen Appelgrenin esikoiskirja Vesta-Linnea ja hirviö-äiti ilmestyi vuonna 2001 samanaikaisesti ruotsiksi, suomeksi ja tanskaksi. Nyttemmin Vesta-Linneoita on julkaistu yhteensä neljällätoista kielellä, ja niistä on otettu eri maissa jo useita painoksia. Osia on sarjaan on ilmestynyt nyt kuusi.

Taiteen maisteri Salla Savolaisen kädenjälki näkyy hämmästyttävän monissa lastenkirjoissa. Hän on kuvittanut mm. Riina Katajavuoren sekä Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjoja ja kirjoittanut ja kuvittanut myös neljä omaa kuvakirjaa. Yhteistyössä kirjailija Reetta Niemelän kanssa on syntynyt useita Tikkumäki-kirjoja.

1. kesäkuuta 2019

Louhi, Aino: Mielikuvitustyttö

Imaginary girl
Englanninkielinen käännös Pauliina Haasjoki
Taitto Liina Luoma

Suuri Kurpitsa 2019, 161 s.

Aino Louhen kirja kirjastonhoitajan pihamaalla 14.5.2019


Muistatko, mitä sinulla oli ylläsi seiskaluokan ensimmäisenä päivänä? Minä en tiennyt muistavani. En ennen kuin aloin lukea Mielikuvitustyttöä.

Kyseessä on kasvutarina. Saamme seurata erään ihmisen elämää nollavuotiaasta itsenäiseen elämään. Kaksi pikkutyttöä on tuntenut toisensa aina, aivan vauvasta saakka. He ovat toistensa parhaat ystävät. Mutta kun koulu alkaa, kaikki muuttuu. Ystävykset pääsevät samalle luokalle, mutta lukija ymmärtää lähtöasetelmasta, että tilanne on kiikkerä. Luokalla on tyttöjä pariton määrä!

Yläasteelle mennessä ystävyys on hiipunut. Kyllä, teoksessa viitataan nykyiseen yläkouluun yläasteena, kertoja on jo aikuinen. Hän on käynyt peruskoulun aikana, jolloin se koostui ala-asteesta ja yläasteesta.

Teksti on ytimekästä, toteavaa. Pauliina Haasjoki on kääntänyt sen englanniksi. Napakka käännös on painettu sivujen alalaitaan hyvin pienillä kirjaimilla.

Aino Louhi käyttää ruutuja säästeliäästi. Monta kertaa sivulle mahtuu vain yksi kuva, toisinaan kuvan sijaan on värillinen sivu. Lukijalla on mahdollisuus täydentää tarina mielessään. Tavoitella samalla omia muistoja.


"Petra ja Heta sanovat, että nauran aina silmät kiinni.
Siitä lähtien yritän pitää silmät auki nauraessani."
(Mielikuvitustyttö, s. 44)


Teos on Aino Louhen ensimmäinen sarjakuvaromaani. Kirja on aivan ihana kaikin puolin. Erityisesti kansien väritys on herkullinen. Kuvissa värit ovat paikoin hyvin laimeita. Tulkitsin, että aika on laimentanut muistoja. Tekijä on kuitenkin tarttunut mahdollisuuteen värittää niitä ja nostaa asioita esiin. Katsopas, toistuvatko yksityiskohtien värit samoina kuvasta toiseen.

En seuraa uusia sarjakuvia, mutta tämä kiinnitti huomioni jo uutuuskärryssä. Tunnistin tekijän lastenkirjojen kuvittajana. Kirjastonhoitajan työssä on monia kivoja puolia. Kaikista hauskinta on ehkä se, että uusia kirjoja pääsee lehteilemään tuoreeltaan, melkein heti, kun ne ovat ilmestyneet. Silloin voi löytää helmen, kuten Mielikuvitustytön.

Terveiset vuosilomalta!


Kirjastonhoitajan edesmennyt hortensia, jonka oli määrä toimia kuvituksen taustalla.
Kuva päivää ennen yöhallaa.

1. toukokuuta 2019

Ruotsalainen, Satu-Maria: Lillin liikuntatarinat

Kirjoittaja: Satu-Maria Ruotsalainen
Kuvittaja: Ina Majaniemi
PS-kustannus 2019, 146 s,




Lilli minipossu, joka tykkää tarinoista. Ja liikkumisesta.

Satu-Maria Ruotsalainen on kehittänyt harjoitteita, joissa tarinat yhdistyvät liikkumiseen. Ne sopivat alle kouluikäisille sekä perheliikuntaan. Liikunnan ilon ja innostuksen lisäksi harjoitteet kehittävät perusliikuntataitoja.

Elämme tavarapaljouden keskellä. Tekijä kirjoittaa, että hänen ajatuksenaan on hyödyntää kaikkia niitä tavaroita, jotka on jo hankittu. Kirjan ohjeiden avulla arjen tavarat muutetaan liikunnan apuvälineiksi. Muodonmuutos käy yhdessä lasten kanssa. Ruotsalainen korostaa, että yhtä oikeaa tapaa liikkua ei ole.

Olohuoneen laminaattilattialle itsekseen putkahtaneita taikasieniä.
Kts. "Taikasienimetsä" teoksessa Lillin liikuntatarinat s.15.


Lillin liikuntatarinoita voi toteuttaa toteuttaa oman tahtonsa mukaan: sisällä tai ulkona, eri liikkumisympäristöissä ja vaihtuvien vuodenaikojen mukaisesti. Teoksen kansi on kiva, mutta muutoin ulkomuoto ei kuvakirjoihin tottunutta käyttäjää ehkä innosta. Toki teoksen painotus onkin liikkumiseen innostaminen. Aikuinen toimii tässäkin portinvartijana. Joissain kirjastoissa teos on sijoitettu lasten- ja nuortenosastolle, toisissa aikuiten tietokirjoihin. Tuskin lapsi omaehtoisesti tähän tarttuu. Kuvitus on mustavalkoinen ja kirjan olemus veltto. Oman kirjansa saa tuuntata mieleisekseen, mutta lainakirjaa ei tietenkään pidä mennä värittämään.

Tietokirjailija Satu Ruotsalainen on erityisliikunnanohjaaja, hyvinvointivalmentaja, mindfulness-ohjaaja ja perheliikunnan sekä varhaiskasvatuksen kouluttaja Espoosta. Hän pitää myös blogia. Sieltä voi lukea lisää vinkkejä kirjan käyttöön.

Kuvittaja Ina Majaniemi on koulutukseltaan graafinen suunnittelija. Hän asuu Jyväskylässä. Majaniemi on kuvittanut mm. Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat, joka on esitelty tässä blogissa viime vuoden maaliskuussa. Suosittelen tsekkaamaan myös tuon teoksen.

1. huhtikuuta 2019

Huovi, Hannele: Hiiri mittaa maailmaa

Hiiri mittaa maailmaa : valitut lastenrunot 1979 - 2019
Teksti Hannele Huovi
Kuvat Elina Warsta
Tammi 2019, 151 s.


Virvon, varvon sinut täällä
kevätpajun oksanpäällä,
kiedon valonsäteisiin,
käärin tuulta purjeisiin....

Hiiri mittaa maailmaa -kokoelma on aikamoinen aarrearkku. Siihen on koottu runoja lähes kolmestakymmenestä Huovin teoksesta. Mukana on vauvarunoja, sormiloruja, unirunoja, saturunoja, aakkosloruja, leikkiloruja, vain joitain esimerkkejä mainitakseni.

Nimiruno "Hiiri mittaa maailmaa" on monelle tuttu. Se on ilmestynyt teoksessa Vauvan vaaka ja ilahduttanut perheissä myös cd-levynä. Oletan, että runo osataan yhdistää Huoviin. Mutta tiedätkös, kenen käsialaa on "Metrolla mummolaan"? Aivan oikein! Hiiri mittaa maailmaa -kokoelman hakemistosta voit tarkistaa, missä Huovin teoksessa runo on ensimmäistä kertaa ilmestynyt. Yllä olevan linkin kautta voit kuunnella Huovin runon sävellettynä. Hänen itse lukeminaankin runoja löytyy Areenasta. Mitähän mäyräkoiria rakastava kirjallisuudenystävä pitää esimerkiksi tästä "Luulen, sanoi mäyräkoira" -runosta?


Luulen, sanoi mäyräkoira....


Teoksen kuvat ja ulkoasu on Elina Warstan työtä. Runot asettuvat kauniisti osaksi sivuja ja aukeamia. Tämä on runokuvakirja. Ulkomuodollaan se kumartaa Hanhiemon iloisen lippaan suuntaan, mutta toki pitkuliainen sivunmuoto tukee myös runon kapeaa palstaa. Ja toisin päin.

Hanhiemon iloinen lipas sisältää Kirsi Kunnaksen vanhojen englantilaisten lastenlorujen aiheista riimittelemiä loruja


Hannele Huovi on vuosien varrella ollut monessa mukana ja myös saanut monia merkittäviä palkintoja. Muistan Hannele Huovin radion lastenohjelmista ja kuvittelin, että hän on Kirsi Kunnaksen ikätoveri. Erehdyin. Huovi täytti maaliskuussa vasta 70 vuotta. Hesarin synttärihaastattelussa kirjailija kertoo mm., että oppi radiotyössä kirjoittamaan niin, että teksti sopii ääneen luettavaksi.

27. maaliskuuta 2019

Onnimanni 1/2019

Onnimanni on lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja sen tutkimusta edistävä lehti.
Lastenkirjallisuusinstituutin vuoden ensimmäinen Onnimanni on ilmestynyt. Lehti on sisällöltään tuhti. Raumalaisittain erityisen kiinnostava on Juli Aerilan juttu Kaikki lukemaan -hankkeesta. Onnimannia voi lukea esimerkiksi Rauman pääkirjastossa ja Kourujärven kirjastossa.

1. maaliskuuta 2019

Jarman, Julia: Varokaa härkää!

Jarman, Julia, kirjoittaja
Chapman, Lynne, taiteilija
Rintamäki, Raija, kääntäjä
Mäkelä 2018, 30 s. 
Alkuteos: Class one farmyard fun, 2017

Jarman, Julia: Varokaa härkää!
Eka luokka koulupäivän
retkeen tänään käyttää.
Maajussi tilaa esittelee, kaikki paikat näyttää. 
Mitä retkipäivänä oikein tapahtuukaan? Siitä jo kirjan nimi ja kansikuva antavat osviittaa.

Kävin läpi maatiloja ja tuottajia käsitteleviä kuvakirjoja. Tätä kirjaa pidän  yhtenä helmistä, vaikkei sillä olekaan oikein mitään tekemistä nykyaikaisen maatalouden kanssa. Maajussi näyttää olevan ennemminkin sirkustirehtööri tai kotieläinpihan omistaja kuin maataloustuottaja.

Erityisesti pidän Raija Rintamäen suomentamista riimeistä. Teos on tekstimäärältään lyhyt, mutta tarina on mukava. Luulen, että se puhuttelee lukemaan opettelevia lapsia, ja siinä on riittävästi vauhtia myös pojille. Väkivaltaa tässä kirjassa on, mutta lukija ei ehkä sitä tunnista. Härkä vaan pökkää ihmisiä, ja nämä päätyvät hilpeän ilmalennon jälkeen johonkin pehmeään, esim. heinäkasaan.

Koska kirjan henkilöt ovat jo koululaisia tai aikuisia, aloitteleva lukija ei joudu lukemaan itselleen liian lapsellista kirjaa. Myös satutuokioon kirja sopii. Sivuja pääsee kääntämään taajaan.

Lynne Chapman on tehnyt loistavan kuvituksen. Katsopas, mitä kaikkea elikot kirjassa puuhaavat. Löydätkö kirjaa lukevan lampaan?

Satakirjastojen kautta saat tämän teoksen myös alkukielisenä. Kirjoita hakukenttään "Class one farmyard fun".

1. helmikuuta 2019

Palviainen, Jukka-Pekka: Allu ja salaperäinen opettaja

Palviainen, Jukka-Pekka: Allu ja salainen ihailija
Kuvitus: Rönns, Christel
WSOY 2017, 82 s.

 
Palviainen, Jukka-Pekka: Allu ja salaperäinen opettaja
Kuvitus: Rönns, Christel
WSOY 2017, 90 s.



 
  "Meidän opettaja kuuluu salaseuraan", Allu selitti Aapolle tohkeissaan.
  "Vai niin", Aapo vastasi niin kuin asia ei olisi liikuttanut häntä pätkän vertaa.
  "Sinun on autettava meitä selvittämään, mitä hänen salaseurassaan tapahtuu."
  "Ei kai se teille kuuulu, jos se kerran on salaseura."
  "Meidän on saatava tietää, mistä on kysymys. Muuten me emme pysty keskittymään hänen opetukseensa. Sitten alamme saada huonoja numeroita emmekä pääse isona opiskelemaan ja töihin ja me muutamme sinun luoksesi asumaan, koska meillä ei ole varaa asua muualla."
Allu huokasi syvään.
  "Hyvä on. Minä autan teitä [..].
(Allu ja salaperäinen opettaja, s. 10).
Allu-sarja on edennyt toiseen osaan. Vanhalle rautatieasemalle muuttaneen perheen lapset aloittavat uudessa koulussa. Tokaluokkalaisten opettaja käyttää mustaa silmälappua ja väittää olevansa merirosvo. Allu päättää ottaa selvää, mitä opettaja oikein puuhaa. Aapo-veljen lisäksi menossa mukana ovat koulukaverit Markus ja Minttu. Ekassa osassa lapset saavat koiran. Ja kissaihmisille tiedoksi, että kyllä kisujakin saattaa tekstissä vilahdella. Tokassa osassa tutustutaan isän ottamiin onnellisiin kanoihin ja Mintun heppaan. Povaan sarjalle monta osaa. Sarjan kolmas osa Allu ja outo Uolevi on ilmestymässä keväällä.

Kirjailija Jukka-Pekka Palviainen on syntyjään raumalaisia. Sittemmin hän on muuttanut Sastamalaan. Alueviestin jutussa kirjailija paljastaa, että hänen kantakahvilansa on Pyymäki. Allun ystävän vanhemmat pitävät Pyykäkeä.

Aikuista viehättää sukupuolirooleilla leikittely. Allun isoäiti on vauhtihirmu, joka osallistuu ralliin. Yltääkö mummo kultamitaliin? Keinoja kaihtamatta hän ainakin siihen pyrkii. Vaarin lempipuuhaa puolestaan on makoilu ja kotoilu.

Kirjat on kuvittanut Christel Rönns. Kuvissa on kivoja yksityiskohtia. Tulin vertailleeksi Allu-kirjojen kansiaukeamia. Ne näyttävät ensisilmäyksellä aivan samanlaisilta. Tarkemmin tutkittaessa löytyy ainakin yksi ero. Löydätkö?

Jos kirjaston hyllyssä ei ole yhtään kappaletta näitä, niin kokeile e-kirjaa. Niitä löytyy verkosta. Helmikuussa Alla ja salaperäinen opettaja on mukana Koko kansa lukee -kampanjassa. Laina-ajoista ei tarvitse huolehtia, sillä kirjat palautuvat e-kirjastoon automaattisesti laina-ajan päätyttyä. Kampanja-aika on 4. - 24.2.2019.

1. tammikuuta 2019

Rönn, Åsa: Pekka Töpöhäntä maalla

Kirjailijat: Åsa ja Michael Rönn
Kuvittaja: Ingrid Flygare
Kääntäjä: Sirkka-Liisa Sjöblom
Gummerus 2018, 31 s.

Pekka Töpöhäntä maalla -kirjan kuvitti Ingrid Flygare.
Ensimmäinen Pekka Töpöhäntä -kirja julkaistiin vuonna 1939 eli tänä vuonna Töpöhäntä viettää jo 80-vuotistaiteilijajuhlaansa. Ensimmäinen suomennos ilmestyi vuonna 1943, ja tämän jälkeen Pekka Töpöhäntä -kirjoista on otettu lukemattomia uusintapainoksia meilläkin.

Käsissäni oleva tarina on uusi. Se on Åsa ja Michael Rönnin käsialaa, vaikka onkin kirjoitettu Gösta Knutssonin alkuperäisiä tarinoiden hengessä. Myös kuvittaja on uusi. Se on nyt Ingrid Flygare. Sukupolveni on tottunut näkemään Pekka Töpöhännän kumppaneineen eri näköisenä,.


Pekka Töpöhäntä ja kummitus on Lisbeth Holmbergin kuvittama.
 Pekka Töpöhäntä on syntynyt maalla, joten on luontevaa, että hänet kutsutaan erityisasiantuntijaksi, kun Metsäkulman maatilalle muuttanut erikoinen otus pitää tunnistaa. Kutsu on ilkeän Monnin idea. Onkohan Monnilla taas jokin kiero taka-ajatus? Se selviää, kun luet tämän kirjan.

En saannut kiinni, mitä aikaa tässä tarinassa eletään. Pihalla seisoo nykyaikainen traktori, mutta Monni päätyy tunkiolle vanhanaikaisen sontaluukun kautta. Tilan karja on pieni: parressa seisoo kolme lehmää, ulkotarhassa kolme sikaa ja vuohi. Sikolätin puolella on vastasyntynyt possu ja Klaara-emakko.

Kirjan viittaa Selma Lagerlöfin kirjoittamaan teokseen Peukaloisen retket villihanhien seurassa. Meinaan lainata sen seuraavaksi.

1. joulukuuta 2018

Vuori, Sanna Sofia: Muna

Teksti: Sanna Sofia Vuori
Kuvitus ja ulkoasu: Linda Bondestam
Hiiriseinämaalaus: Milja Bondestam 
Teos & Förlaget 2018, 31 s.
Alkuteos Ägget, Teos & Förlaget 2018




Lu, Maud ja Brie asuvat metsäkerrostalossa. Eräänä aamuna he löytävät lätäköstä yksinäisen munan. He ymmärtävät, että se tarvitsee turvaa, ja lähtevät kysymään kotitalon aikuisilta, kenelle muna kuuluu. Samalla he tulevat pohtineeksi, miten itse ovat tulleet tähän maailmaan.

"Pihalla on muna! Löysittekö minutkin niin? Kuoriuduinko? Onko muna meidän? Tuleeko taas uusia pikkusisaruksia?"

Talossa asuu hyvin monenlaisia eläimiä ja perheitä. Myös lasten huolto on organisoitu eri kodeissa eri tavoin. Lun kotona on mummo, sillä kaikki vanhemmat sattuvat olemaan matkoilla. Seinällä on lappu, jossa kerrotaan, että hoitovuoroja on myös muilla isovanhemmilla. Lapun vieressä on sateenkaarisateenvarjo. Ylipäätään kuvitus vilisee yksityiskohtia.

Maud taitaa asua kaksin äitinsä kanssa. Maud on adoptiolapsi. Hän syntyi siniketunkoloon, josta ruskea äitikettu haki hänet kotiin. Brie puolestaan syntyi osastolla 56 ja piipitti vastasyntyneenä niin, että vanhemmat joutuivat laittamaan rappuun anteeksipyyntölapun. Brie on jonkunsortin jyrsijä, ja hänellä on useampia sisaruksia. Perheen isä näyttääkin jossain kuvassa kovin uupuneelta. Isä yrittää tehdä töitä kotona.

Kirjan herkullinen kuvitus on Linda Bondestamin tekemä. Olen aikaisemmin kirjoittanut toisesta hänen kuvitustyöstään. Tässä kirjassa on pikkuisen avustanut Milja Bondestam. Löydätkö Miljan osuuden? Entä monellako sivulla etana esiintyy? Lue myös kaikki laput, myös roskiksen alta löytyvät.

Tämä teos vaatii aikaa ja paranee lukukertojen myötä.

Teos sai Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finladia -ehdokkuuden. Viime vuonna tämä palkinto annettiin toisen kerrostalon asukkaista kertovalle kirjalle. Muna on ehdolla myös Runeberg Junior -palkinnon saajaksi. Porvoolaiset päiväkotiryhmät ja ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat lukevat ja valitsevat lopullisen voittajan yhdeksän ehdokkaan joukosta. Palkinnon saaja julkistetaan Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivänä helmikuun alkupuolella.

1. marraskuuta 2018

Katajavuori, Riina: Mennään jo naapuriin

Teksti Riina Katajavuori
Kuvitus Salla Savolainen
Graafinen suunnittelu Laura Lyytinen
Tammi 2017, 44 s.


Katajavuoren ja Savolaisen kuvakirja Mennään jo naapuriin (Tammi 2017).


Ajoittain minulta kysytään ideoita lahjaksi vauvalle. Sanomatta on selvää, että kyse on kirjalahjasta. Tai niin olen ainakin kysymyksen tulkinnut. Uusin ehdotukseni on Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen Mennään jo naapuriin -kirja. Teos on passeli eteenkin, jos pienokaisella on sisaruksia. Tällä teoksella on pitkä käyttöikä. En usko, että sitä edes pystyy lukemaan kertarykäisyllä. Kirja tarjoaa eri-ikäisille lukijoille eri asioita, ja tuntuu kestävän monta lukukertaa. Aika pienikin voi etsiskellä kuvista siiliä, joka lymyilee jokaisella aukeamalla. Kuvista voi bongailla myös joulukoristeita, vaikka ei tämä mikään joulukirja ole.

Asumme lähellä vastaanottokeskusta. Täällä on totuttu elämään muualta tulleiden ihmisten kanssa rinnakkain. Häpeäkseni tunnustan, että en ole koskaan vieraillut muissa kuin kantasuomalaisissa kodeissa. Kuvittaja Salla Savolainen ja kirjailija Riina Katajavuori ovat vierailleet. Vierailujen pohjalta työpari on tuottanut kirjan, joka avaa pääkaupunkiseudulle asettuneiden maahanmuuttajien koteja. Kirjassa on mukana maailmankartta, johon on merkitty ne kaikki maat, joista kuvatuissa kodeissa on siteitä. On myös lippunauha näiden kaikkien maiden lipuista.

Kirja on tietokirja, joka on onnistuneesti naamioitu kuvakirjaksi. Se kertoo 8-vuotiaasta Vellamosta, joka vierailee 18 eri kodissa. Tai lähinnä se kertoo juuri näistä kodeista ja niissä asuvista monikulttuuristalapsiperheistä. Millaista on afrikkalaisen heimokuninkaan kotona? Entä perheessä, jossa kaikki puhuvat samaa kieltä vain koiralle?


Minkä Vellamo on napannut hameeksi? Yksityiskohta kirjasta Mennään jo naapuriin.

Ja koko aukeama samasta kirjasta.


Kuvittaja Salla Savolainen vaikuttaa dokumentaristilta, joka onnistuu jalostamaan lapsiperheiden epämääräiset roinakasat tunnistettaviksi esineiksi. Toivon näille kotikuville Carl Larsson -luokan näkyvyyttä.

Kirjailija Riina Katajavuori kirjoittaa hyvää suomea. Hän on valinnut kertojiksi Vellamon ja kuvatuissa kodeissa asuvat lapset, joista nuorin on vain muutaman kuukauden ikäinen. Lukija toki ymmärtää, ettei pieni lapsi vielä oikeasti pysty tällaiseen kuvailuun, mutta idea on mukava.

Mennään jo naapuriin on itsenäinen jatko-osa Katajavuoren ja Savolaisen kuvakirjalle Mennään jo kotiin (Tammi 2007), jossa kurkistetaan perisuomalaisiin koteihin. Mennään jo naapuriin palkittiin keväällä Punni-palkinnolla. Se on myös Kirjojen Suomen vuoden 2017 kirja.

1. lokakuuta 2018

Laaksonen, Heli: Ykköne

Kuvitus Anne Vasko
WSOY 2018, 49 s.


Sukulaine sanos poikenneensa kirjastosa täsä yhtenä ehtoona. Oli kovin tyytyväinen, ku toppas, ko ol sielt saanu föliin Heli Laaksosen uuren kirjan. Sen nimi o Ykköne. Teos ol kuulemma laitettu nätist esil. Vaikia sitä muul taval o laittaaka, Anne Vaskon piirustama kirja meinaan o iha ko karkki. Vasko pruukaa käyttää färei aika mukaval taval. Mää hommasin sen kirjan sit heti seuraavan päivän. Oon sitä ny sit kattellut mukulain kans yhres ja yksinäns.

Menneellä viikolla flikka sanos muskarin trappusil, että "ny kyyti joka lyyti" ja käkätti pääl. Mää ihmettelin sit vähä aikaa, et millai se pikkufliku tommosen ollenka keksis. Arvaaks?

Naapurinki kans tuli Ykköne puhheeks. Se sanos ottaneens siit onnittelurunon hääparil. Jos malttasin, antasin senkin ettimisen sun tehtäväkses, mutku en malt, ni kirjotan vähä tähä sitä runoo:

Näi laulo rakastunu hirvi

"Mailman seittemäst ihmest
sää olet kuus ensmäst
ja se viimene o se,
et sää olet siin
ja mää olen täsä,
samas metäs [..]"

Värssyin lisäks Heli Laaksonen on kirjoittanut nelisivusen numeroesseen. Ja koska kiäli on täsä niin suures roolis, hän selvittää, mitä on miättiny murteest. Ykkösen lopus o lyhkäne käännösapu, jost voi miälens mukka ettii viarait sanoi.

Runoilija kertoo kotisivuillaan postiosoitteensa. Hän assuu Kodiksamis, Rauman Lapis. Tätä tietoo vaste vois ol hauska etsiskel viitteit raumalaisuuteen. Paateist ainaki puhutaa ja yhres laskutehtäväs mainitaan Rauma. Eikä Laaksonen o Mynämäkeäkä täysi unhottanu.

24. syyskuuta 2018

Korkea-Aho, Kaj & Forsström, Ted: Zoo! Sydänkohtauksia

Teksti: Korkea-Aho, Kaj & Forsström, Ted
Suomentaja: Beck, Laura
Kuvitus: Otsamo, Pentti
Otava 2018, 224 s.




Suomenruotsalaisen huumorikaksikon nuortenkirjasarja on edennyt toiseen osaan. Kuten aikaisemmassa osassa ”Zoo! Viraalit nerot”, luvassa on jälleen hauskoja piirroksia, listoja, kamalaa kouluruokaa sekä rutkasti liioittelua ja sarkasmia 8-luokkalaisten elämästä.

Zoo!-sarjan kirjat ovat kokoelma sähköpostiviestejä, joita Atlas Frisk lähettää Uuteen Kaledoniaan muuttaneelle ystävälleen Elliottille. Uuden Kaledonian Internet-yhdeydet ovat niin kivikautiset ettei edes videopuheluista tule mitään! Onneksi sähköpostissa voi myös lähettää liitteenä kuvia. Atlas piirtää myös eläinaiheista Zoo-sarjakuvaa, jonka tapahtumat liittyvät koulumaailmaan.

Kuten ykkösosassakin, Atlas viihtyy välitunnit kaverinsa Miniturkin ja Sarah-Lin kanssa, kouluruokailussa on tarjolla aivan liian usein kalaa ja ruokalassa pitää järjestystä pelottava Gunvor. Atlas ei voi tässäkään osassa hyväksyä miten suosittuja koulun jalkapallojoukkueen jäsenet ovat tyttöjen keskuudessa.


JOS SUUNNITTELET LUKEVASI YKKÖSOSAN ÄLÄ LUE TÄTÄ PIDEMMÄLLE! LUVASSA JUONIPALJASTUKSIA, MYÖS ENSIMMÄISEEN KIRJAN EDUSTAJAVAALISTA!

Atlas on voittanut vaaleissa ja tullut valituksi 8-luokkalaisten edustajaksi koulun johtokuntaan. Nyt hänellä on avain kellaritoimistoon jossa on myös uusi käyttämätön tietokone. Kellaritoimiston joutuu ensin kuitenkin siivoamaan 7-luokan edustajan Felician kanssa. Sen jälkeen se onkin kiva hengailutila.

Koulun johtokunnan edustajuus tuo uusia vastuita Atlakselle, hänen pitää mm. toimia kykykilpailun tuomarina. Kouluruuasta valittaminen julkisella vetoomuksella tuo myös seurauksia. Mutta oikeastaan Atlas kokee kuitenkin suurimmat haasteensa tyttörintamalla.

Atlas tuntee että Sarah-Li, joka auttoi häntä paljon edustajavaalissakin, on enemmän kuin ystävä. Neuvokkaan mutta välillä Atlakselle vaikeaselkoisen Sarah-Lin kanssa on hauska viettää aikaa. Mutta Atlas alkaa saada huomiota myös mukavalta Tessieltä, jonka rintojen kokoa käsitellään tarkemmin sarjan osassa 1. Sitten ilmestyy kuin tyhjästä vielä yllätysihailija!

Vaikka Atlaksen ihastukset ovatkin normaaleja heterosuhteita, kirjassa on myös esillä muunlaisia suhteita ja identiteettejä. Intialainen vaihto-oppilas Dharampreet on tästä näkökulmasta (edelleen) kiinnostava (mystinen?) sivuhenkilö.

Zoo-sarjalle kirjoitetaan luultavasti vielä monta osaa. Itse asiassa ensimmäisestä kirjasta ollaan jo tekemässä TV-sarjaakinjonka oletetaan valmistuvan ensi vuonna.

1. syyskuuta 2018

Townsend, Jessica: Morriganin koetukset

Teksti: Townsend, Jessica
Suomentaja: Kapari-Jatta, Jaana
Otava 2018, 368 s.

Kansi: Sami Saramäki

[..] keittäjä otti liidun käteensä ja kirjoitti KEITIÖKISSA - KUOLLU liitutaululle jatkoksi pitkään listaan, jossa viimeaikaisimpia olivat: PILANTUNU KALA, VANHAN TOMIN SYRÄNKOHTAUS, POHJOISVAURASIN TULVAT ja KASTIKETAHRRAT PARHAASA PYÖTÄLINASA [..].
Aivan sama minkä kokoisesta harmista on kyse, syypää on kaikkien tiedossa. Se on Morrigan, kirottu lapsi. Häntä ei huolita kouluun, eivätkä kotiopettajat viihdy pitkään. Isä ei näytä olevan pätkääkään kiinnostunut tyttärestään. Kun taas yksi opettaja on lähtenyt, isä päättää, että opetus on joka tapauksessa ajan ja rahan haaskuuta, tytärhän on kuoleva pian. "Tee mitä tahdot", Corvus kivahti siirrellen papereita pöydällään. "Kunhan et häiritse minua."

Morriganin äiti on kuollut, eikä äitipuoli juuri piittaa tytöstä, ei edes ehtoon iltana. Iltana, jonka päättyessä Morriganin oli määrä kuolla, kuten kaikkien muidenkin tasan yksitoista vuotta aikaisemmin syntyneiden lasten. Jotain hyvin merkillistä kuitenkin ehtii tapahtua ennen kuin kello lyö kaksitoista kertaa. Morrigan päätyy Nevermooriin, paikkaan, josta ei ollut koskaan kuullutkaan. Eivätkä merkillisyydet ota loppuakseen. 

Kirjailija oli onnistunut kuvittelemaan varsin erikoisen maailman ja myös siirtämään kuvitelmansa tekstiksi. Erityisesti arvostin huumorinvilahduksia tapahtumien vyöryessä eteenpäin: 
"Kiinnitä turvavyösi, Morrigan Korppi. Ja mitä ikinä teetkin, älä sulje silmiäsi".
"Mitä tapahtuu, jos suljen silmät?"

"Sinulta jää koko hauskuus näkemättä."

Jaana Kapari-Jatta, tiedät-kai-kuka, on jälleen luonut kelpo käännöksen. Erityisesti hänen erisnimivalintansa hykerryttävät. Esinäytöksessä Morriganin isä Kansleri Corvus Korppi julistaa Talvimeren tasavallan yhdeksännen ajan alkaneeksi ja lupaa: "Sakaalifaksin kaupunki - itse asiassa koko Suuri Susi-eekkeri - on taas turvassa."

Suomentajan lisäksi teoksella on muitakin yhtäläisyyksiä Harry Pottereiden kanssa. Löydätköhän ne kaikki? Tämä kirja sopii erinomaisesti myös aikuiselle. Olettaisin, että teoksen saa kirjastosta pian myös äänikirjana, mutta haluan vielä erikseen kehua kirjan ulkoasua. Valittu kirjasin(koko) suorastaan hiveli ikänäöstä kärsiviä silmäparkojani.

Kustantaja kertoo sivuillaan, että Morriganin koetukset on Jessica Towsendin esikoisromaani ja aloittaa sarjan. Kirjan elokuvaoikeudet on jo myyty.

1. elokuuta 2018

McDonald, Avril: Jukka Hukka ja varjohirviö

McDonald, Avril, kirjoittaja
Minina, Tatiana, taiteilija
Pikkupeura, Arja, kääntäjä
Ahonen, Liisa, kirjoittaja
PS-kustannus 2018, 40 s.

McDonald, Avril: Jukka Hukka ja varjohirviö


Jukka Hukka ja varjohirviö : pelon ja jännityksen kesyttäminen on yksi uusista tunnetaitojen opettamiseen keskittyvistä kirjoista. En oikein tiedä, mitä olisin näistä mieltä. Täsmäkirjoja kai tarvitaan - ja ostetaan. Ennen ostopäätöstä voi teoksiin tutustua kirjastokappaleen kautta. Esimerkiksi Satakirjastoissa Jukka Hukkaa on hyvin saatavilla.

Toimittaja Ida Kannisto kirjoittaa kirjailijasta Turun Sanomissa 20.5.18 pitkänpitkän otsikon alla: "Paniikkikohtaus sysäsi kirjailijan uralle - Avril McDonaldin Jukka Hukka -kirjojen tarkoituksena on auttaa lapsia vaikeiden tunteiden käsittelemisessä".

Kanniston jutussa kuvaillaan, miten 8-vuotias Avril kuvitteli kuolevansa tai ainakin tulleensa hulluksi. Avridin äiti otti tyttären huolen tosissaan, mutta lääkärit eivät tunnistaneet paniikkihäiriötä. Ongelma alkoi ratketa vasta vuosia myöhemmin, kun Avrilin sisar törmäsi paniikkihäiriöstä tehtyihin tutkimuksiin. Avril selvittää, kuinka helpottavaa oli, kun selitys löytyi. Hän ei ollutkaan hullu! Ei, hänellä oli oireita, joille oli annettu lääketieteellinen nimitys. Kokemukset havahduttivat mielen ja kehon yhteyden tutkimiseen, ja hän alkoi miettiä, miksei oman hyvinvoinnin lisäämiseen pyrkiviä taitoja opeteta jo lapsille. Kirjailija McDonald kertoo, että hänellä on halu auttaa lapsia, jotka joutuvat kohtaamaan vaikeita tunteita. Lapset voivat samaistua kirjojen henkilöihin ja näiden kokemuksiin. Lapsi oppii nimeämään tunteensa ja myös kesyttämään niitä.

Jukka Hukka ja varjohirviö käsittelee pimeänpelkoa. Lähestymistapa on hiukan etäinen, mikä ei sinänsä ole virhe. Etäältä pelottavia asioita on tietysti helpompi tarkastella. Ilahduin ensimmäiseksi kirjan nimestä. Mitkä mahdollisuudet se avaakaan: Jukka, hukka, kukka, nukka, rukka, sukka, tukka... Kieli oli kuitenkin pettymys. Loruttelu ei lähde lentoon.

Teos on pehmeäkantinen. Se tekee kirjasta halvanoloisen, mutta toisaalta tämä kirja on ilmiselvästi tarkoitettu käyttöön, ei sisustuselementiksi. Käytön tueksi Liisa Ahonen on kirjoittanut asiantuntijaohjeita aikuisia varten. Ahosen teksti on kirjan antoisin osuus, mutta itseltäni se meinasi mennä sivu suun, koska täyteen painetut sivut työnsivät pois. En varmaan olisi koskaan lukenut niitä ilman tarkoitusta kirjoittaa teoksesta tähän blogiin. Ymmärsin, että kirja on suunnattu ensisijaisesti lapsiryhmien kanssa työskenteleville, ja loppuosa antaakin hyvää tukea kirjan käyttöön. Uskon, että Ahosen ohjeita voi soveltaa myös muihin tunteita käsitteleviin lastenkirjoihin.

Pimeänpelko-hakusanalla voi haeskella lisää kuvakirjoja. Itse olen ihastunut Anneli Kannon Villit Virtaset -sarjaan, ja suosittelen tässä kohtaa suosittelen Paavo Virtanen ja pimeys -kirjaa. Sarjan tuoreen osan Virtaset huvipuistossa vinkkasinkin viime kuussa.

Jukka Hukka -sarja sisältää sekiin useampia osia. Ja lisää on näköjään tulossa.

Lisätietoja englanniksi.  

1. heinäkuuta 2018

Kanto, Anneli: Virtaset huvipuistossa

Teksti Anneli Kanto
Kuvat ja graafinen suunnittelu Noora Katto
Karisto 2018, 30 s.




Virtasen perheen lapsille on luvattu huvipuistopäivä, JOS lapset ovat oikein kilttejä ja ahkeria sitä ennen. Ja kyllähän he ovat, kukin ikänsä ja kykyjensä rajoissa: esikoinen ulkoiluttaa koiraa ja leikkii pikkusiskon kanssa, toiseksi vanhin kitkee, keskimmäinen siivoaa kissan vessalaatikkoa ja toiseksi nuorin järjestää lelunsa.

Perheen kuopus Kastehelmi on vielä niin pieni, ettei hän oikein osaa kodin hommia, joten hänen tehtävänsä on olla kiltti. Kilttinä oleminen ei ole helppoa, mutta Kastehelmi yrittää täysillä, sillä hän todellakin haluaa kieppumaan huvipuiston jännittäviin laitteisiin.


Kuvittaja Noora Katto osaa poimia kuviinsa kaiken olennaisen.
Tunnistatko huvipuiston, jossa Virtasen perhe vierailee?

Nyt seuraa juonipaljastuksia: Lapset suoriutuvat ahkeruus- ja kiltteysviikoista. Perhe lähtee huvipuistoon. Kastehelmi, 3 vuotta, ei kuitenkaan pääse haaveilemiinsa kieputtimiin, sillä hän on vasta 101 senttiä pitkä, eli aivan liian lyhyt. Pyörimään pääsevät vain yli 120-senttiset. Selvää on, että tyttöä kiukuttaa:

Hän ei todellakaan ole ollut viikkokausia kiltti vain päästäkseen puksuttamaan ympyrää lapsellisella possujunalla. Häntä on narrattu.

Kastehelmi on niin vihainen, että karkaa omille teilleen. Miten siinä käy? Lue kirja, niin tiedät. Samalla opit, miten huvipuistossa toimitaan. Aikuiselle kirja tarjoaa tervetulleen muistutuksen siitä, miltä oikein tosi iso pettymys ja harmitus voikaan lapsesta tuntua.



Kastehelmi on 101 senttiä pitkä.
Katto on onnistunut sisällyttämään kuviin herkullisia yksityiskohtia.
Mittauspiste on osa isompaa kuvaa teoksessa Virtaset huvipuistossa.


Kuvittaja on rajannut perheen vanhemmat pois, isän karvaisia raajoja muutamassa kuvassa tosin saattaa vilahtaa. Tulkitsin, että huvipuistopäivänä kameran takana on ollut äiti, sillä häntä en onnistunut kuvista löytämään. Tekstissä sentään sivutaan vanhempia: Isä on tuonut työpaikaltaan kaikille keltaiset mainoslippikset, ja äiti on mieltynyt hurjempiin huvipuistolaitteisiin kuin isä. Tai ainakin äiti menee niihin lasten seuraksi. Sillä aikaa isä köröttelee maisemareittiä wanhoilla autoilla.

Virtaset huvipuistossa on Villit Virtaset -sarjan kymmenes osa. Kirjailija Anneli Kanto sai toukokuussa 2018 Anni Swan -mitalin. Se myönnettiin Viisi villiä Virtasta -sarjan kirjoista Virtasen lapset ja pentu (2015), Perttu Virtanen ja varkaus (2016) ja Vilma Virtanen virpomassa (2017). Lue palkintoperusteista lisää tästä.

1. kesäkuuta 2018

Crossan, Sarah: Yksi

Suomentanut Kaisa Kattelus

S&S 2018, 439 s.


Kansi: Aino Ahtiainen



Sarah Crossanin kirjoittama Yksi on säeromaani. Törmäsin mokomaan termiin viime vuoden keväällä. Luin silloin Kirsti Kurosen Pönttö-kirjan. Pönttö teki minuun niin suuren vaikutuksen, että olisin halunnut antaa sen ylioppilaslahjaksi, mutta puoliso esti, koska kirjan nimi oli se mikä oli. Ylioppilas sai kirjansa vasta juhlien jälkeen, mutta mies muisti teoksen nimen vielä tämän vuoden ylioppilaslahjoista keskusteltaessa.

Yksikin on hyvä lahjakirja, vaikka on paljon paksumpi kuin runokirjanohut Pönttö. Yli 400 sivustaan huolimatta se on huomattavan nopealukuinen. Ja sisällöltään se on tosi painava. Antaisin sen peruskoulunsa päättävälle tytölle taikka mahdollisesti jo rippilahjaksi.

Yksi kertoo kahdesta 16-vuotiaasta tytöstä, siskoksista, joilla on yhteinen alavartalo. Mutta miten siamilaisista kaksosista kertovan kirjan nimi voi olla Yksin? Luulen, että nimi liittyy kertojaan: tytöistä vain toinen, Grace, pääsee itse ääneen.

Kirjan nimi on hieno, samoin Aino Ahtiaisen käsialaa oleva kansi. Löysin kirjaston kappaleen vasta haeskelun jälkeen. Sen olisi pitänyt olla nuorten osastolla, mutta se oli päätynyt aikuisten osaston uutuushyllyyn. Hyllyttäjän virhe ei ole suurikaan ihme, sillä ulkoasunsa perusteella Yksin voisi olla aikuisille suunnattu kirja. Ja toki se sopii aikuistenkin luettavaksi, vaikka tarinan kertoja onkin nuori.

Grace on ajattelee samanlaisia ajatuksia kuin kaikki muutkin. Perheeseen kuuluu kaksoissiskon ja vanhempien lisäksi pikkusisko, jota kaksoset kutsuvat hauskalla nimellä. Myös isoäiti asuu perheessä. Erityislaadustaan johtuen Grace on joutunut kohtaamaan toisenlaisia tilanteita kuin keskiarvonuoret, mutta hänellä on siitä huolimatta nuoren ihmisen toiveet. Hän janoaa rakkautta ja vertaa itseään muihin.

Mummi on menossa treffeille miehen kanssa jonka hän
tapasi keilahallissa.
En tiennyt ettö mummi pitää keilaamisesta.
En tiennyt että keilahalleissa voi tavata
     miehiä.
Enkä voi uskoa että  ihmisellä
jonka naama on kurttuinen
kuin ylikypsä avokado
on parempi onni
rakkaudessa
kuin minulla.

Kaipaan pilkkuja, mutta ihmeen luettavaa teksti on ilman niitäkin. Suosittelen kirjaa vähän lukeville. Heikolle lukijalle paksu kirja voi olla kauhistus, mutta nyt teksti on painettu niin ilmavasti, että sivuja saa kääntää palkitsevan tiuhaan. Liehureuna ei tee tästä selkokirjaa, mutta jollain tavalla kirjailija onnistuu toteuttamaan ajatusta "vähemmän on enemmän".






Vain harva siamilaisista kaksosista selviää aikuiseksi. Huoli onkin koko ajan läsnä Gracen perheessä:

Ajan kuluessa
todennäköisyys että me
    yhtäkkiä vain
lakkaamme
olemasta
nousee
sangen korkeaksi.

Erityiset huolenaiheet eivät tietenkään poista niitä tavanomaisia. Perheen isä yrittää hoitaa itseään alkoholilla. Siitä seuraa lisää ongelmia. Perheen elättää äiti, mutta hänenkään työpaikkansa ei ole varma.

Äidin firma irtisnoi aamulla kymmenen ihmistä:
  hips-haps-hups.
Keskipäivällä äiti luuli selviytyneensä teurastuksesta
ja meni lounaalle,
   osti itselleen makkaravoileivän
   ja valtavan kaurakeksin [..].

Mutta iloitseeko äiti ennenaikaisesti? Miten perheen rahat riittävät, jos äitikin saa lopputilin? Entä miten pärjää Gracen pikkusisko?

Säeromaanin määritelmää voit etsiä Aamulehdessä julkaistussa Kurosen haastattelusta. Maailmalla lajia kutsutaan kai termillä verse novel. Suomennoksen keksi kirjailija Anneli Kanto.



1. toukokuuta 2018

Loitsujen kirja

Toimittanut Marjut Hjelt
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2018, 280 s.


Kannen kuva: Daga Ulv
Kannen suunnittelu: Eija Hukka

Heti kärkeen haluan sanoa, että tätä kirjaa kannattaa etsiskellä kirjastossa aikuisten osastolta. Asian ei kannata antaa rajoittaa teoksen käyttöä. Erityisesti toivoisin, että kaikenikäiset Harry Potter -fanit löytäisivät Loitsujen kirjan.

Suomen kansalla on rikas loitsuperinne, josta on haettu apua monenlaisissa elämäntilanteissa ja aivan arkisen aherruksen keskellä. Loitsut keskittyvät elämän perusasioihin, kuten lemmen nostattamiseen tai sen kylmettämiseen, terveyteen ja toimeentuloon. Kirjassa ei neuvota loitsuja, joilla pyritään toisen vahingoittamiseen. Pidän tästä rajauksesta.

ppärä loitsu löytyy moneen arkipäiväiseen pulmaan. Hikasta on hankkiuduttu eroon toistamalla seuraavia sanoja, kunnes hikka loppuu:
Mene hikka niinistöön,
minä niinen kiskojaksi,
mene hikka tuohistoon,
minä tuohen kiskojaksi,
mene nikka niinistöön,
minä niinen kiskojaksi....
Sopii kokeilla!

Pääsiäinen ehti olla jo, mutta seuraavia vuosia ajatellen virpoja voi etsiä kirjan käsiinsä. Voit valita useamman värssyn väliltä. Samalla saat tietoa siitä, että alun perin virpomisperinne ei suinkaan ollut osa lastenkulttuuria, ei. Virpomassa kävivät aikuiset. Mutta miksi? Sekin selviää kirjaa selailemalla.

Tiesit ehkä ennestään, että muinaisilla suomalaisilla oli tapana välttää joidenkin sanojen sanomista. On käytetty kiertoilmaisuja, jotka eivät nykyloitsijalle ehkä enää aukenekaan. Mutta tiesitkö, että ennen vanhaan ajateltiin onnen määrä rajalliseksi? Onnea oli siis tarjolla vain rajallinen määrä. Jos siitä joku sai palan, se pala oli suoraan joltain toiselta pois.

Lopuksi pyydän vierittämään tätä tekstiä sen verran, että Loitsujen kirjan kansikuva tulee näkyviin. Kirjan kansi on onnistunut erinomaisesti. Se houkuttelee tarttumaan. Eikö vain?



1. huhtikuuta 2018

Itkonen, Jukka: Aprillipäivä

Tekstit Jukka Itkonen
Kuvitus ja graafinen suunnittelu Camilla Pentti
Lasten Keskus 2017, 54 s.



Häntä koiraa heiluttelee,
paisti karkaa padasta.
Miljoona on pieni luku,
murto-osa sadasta
.

Tässä blogissa on käsitelty useampia Itkosen kirjoja. Kotimaisia metsänelukoita pyörittelevä Hirvi irvistää on suosikkini. Aprillipäivän runot ovat pitempiä, ja luulen, että ne on ajateltu Hirven irvistystä vanhemmalle lukijakunnalle. Esimerkiksi Aaveauto-runossa runon minä on jo koululainen.

Johdantoruno toimii kirjan lukuohjeena:

Maapallo, se on litteä,
litteä kuin lettu.
Nämä runot aprillit päässä
muistiin kirjoitettu.

Edellisessä tekstissäni käsittelin Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat -satukirjaa. Sen vinksinvonksin-kuva-aukeamissa on samaa henkeä. Nuorta lukijaa riemastuttaa, kun arkipäiväiset asiat poikkeavat totutusta. Itse meinannut oikein saada kokoelmasta kiinni, vaikka se oli pitkään yöpöydälläni, toisin sanoen lattialla vuoteen vieressä - tai sen alla. Nyt aprillipäivän kunniaksi Aprillipäivä.


Camilla Pentin kuvitusta Jukka Itkosen teoksessa Aprillipäivä. Okeanpuoleisella sivulla olevaa runoa Aatamista ja Eevasta aion vinkata tutuille papeille. Ties vaikka tahtoisivat virkistää sillä rippikoululaisia.


Aprillipäivän on kuvittanut Camilla Pentti. Vaihtevan laajuinen kuvitus tukee hyvin runo-osuutta, runot on aseteltu niin, että kuva-aukeamista teksteineen on tullut yhtenäisiä kokonaisuuksia. Kaikesta näkee, että ammattilaiset ovat asialla.

Teoksen on kustantanut Lasten Keskus. Epäilen, että kustantamon runokirjat ovat blogissa yliedustettuna, mutta se johtuu siitä, että Lasten Keskus on kustantanut viime vuosina paljon mukavia lastenrunokokoelmia.

Vuonna 1951 syntyneen Itkosen kirjallinen tuotanto sisältää mm. runoja, romaaneja, näytelmiä ja kuunnelmia. Aprillipäivä on tähän mennessä huomioitu Savonia-palkintoehdokkuudella. Savonia on Kuopion kaupungin myötämä palkinto merkittävälle savolaisen tai savolaislähtöisen kirjailijan teokselle.

1. maaliskuuta 2018

Mäkinen, Leena: Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat : Lapsen kerrontataitoja kehittävä satukirja

Leena Mäkinen – Anne Suvanto – Soile Ukkola
Kuvitus Ina Majaniemi
PS-kustannus 2017, 143 s. + liitteet



Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat on 'tekstitön satukirja'. Tämä formaatti mullistaa kuuntelevan lapsen ja kertovan aikuisen roolit ja nostaa lapsen kertojan paikalle. Aikuisen tehtäväksi jää lapsen kuunteleminen ja auttaminen. Lapsen osallistumista keskustelevaan kirjan lukemiseen voi aktivoida kirjassa esiteltyjen tekniikoiden, esimerkiksi vuorolukemisen, avulla.

Puheterapeuteista ja tutkijoista koostuva tekijätiimi kertoo perehtyneensä vakuuttavaan tutkimusnäyttöön siitä, miten tällainen lapsen ja vanhemman välinen keskusteleva lukeminen kehittää lapsen kerrontataitoja. Kaikkea sitä tutkitaankin. Hyvä että tutkitaan, mutta tulee mieleen, että pelkkä arkijärki voisi toisinaan riittää. Äkkiä ajatellen on hyvin selvää, että kertominen harjaantuu juuri kertomalla.

Tekijät ovat onnistuneet puristamaan teoriansa napakaksi paketiksi ja antavat konkreettisia ohjeita juuri tämän kirjan käyttöön. Tavoite on siis vahvistaa lapsen omaa kerrontaa. Teoksessa myös avataan lapsen kerrontataitojen kehitystä. Kirja sisältää kolme kuvasarjaa ja niihin liittyvät johdantotarinat Puupposen perheestä. Teoksen on kuvittanut Ina Majaniemi. Majaniemelle povaan palkittua tulevaisuutta erityisesti selkokirjojen kuvittajana. Hän todellakin onnistuu poimimaan olennaisen kuviinsa, yksityiskohtiakin on, mutta ei liikaa.

Puupposen perheeseen kuuluu äiti, isä ja kaksi lasta. Perhe asuu omakotitalossa, jonka pihalla on leikkimökki, hiekkalaatikko ja muuta sälää, joka kertoo talon asukkaista. Ensimmäisessä tarinassa Puupposen kaksoset täyttävät neljä vuotta ja saavat lahjaksi kissan, joka kuitenkin katoaa sillä aikaa kun perhe on aamupalalla. Tarina päättyy onnellisesti, kun kissa kömpii pois lastenhuoneessa lojuvasta pahvilaatikosta. Lapset kasvavat tarinasta toiseen. Viimeisessä he ovat jo eskarilaisia. Tekijät ovatkin valinneet kirjan kohderyhmäksi 4 - 6-vuotiaat lapset, joiden kerrontataitojen kehitys on aktiivisimmillaan, mutta huomauttavat, että voi sitä käyttää kouluikäistenkin parissa.

Olen itse käynyt tarinoita läpi juuri kaksi vuotta täyttäneen lapsen kanssa. Aloitteleva kielenkäyttäjä ihastui kirjaan niin, että kaikki tarinat on muutaman kuukauden sisällä kerrottu useisiin kymmeniin kertoihin. Enkä nyt liioittele yhtään. Eetu ja Iitu on kuulemma hänen lempikirjansa.

Aikuisen näkökulmasta tarinat ovat yksinkertaisia ja etenevät ennalta-arvattavasti. Vanhemman taide-elemys ei tietenkään ole tässä tavoitteenakaan. Tarjolla on mukavaa vuorovaikutusta ja mahdollisuus tukea lapsen kehitystä sekä seurata miten tämän kerrontataidot kehittyvät. Bonuksena voi siirtää teoksessa annettuja vinkkejä muidenkin kirjojen käyttötilanteisiin.

Kirjan tapahtumia voidaan yhdistää lapsen omaan elämänpiiriin esimerkiksi seuraavilla kysymyksillä:
Muistatko, mitä sait lahjaksi syntymäpäivänäsi?
Muistatko, kun  mummu ja pappa ottivat kissanpennun?
Tykkäsikö sekin pentu käpertyä pahvilaatikkoihin?

Kirjan loppupuolella on kysymyskortteja ja kuvat Puupposen perheenjäsenistä. Kortit ja paperinuket voi laminoida käyttöön.


1. helmikuuta 2018

Mander, Sanna: Avain hukassa

Kustantamo S&S 2017, 41 s.


Mander, Sanna: Avain hukassa

Kerrostalossa voi asua monenlaisia ihmisiä. Sanna Mander päästää lukijat kurkkaamaan erään talon asuntoihin. Kuhunkin asuntoon ja sen asukkaihin tutustutaan aukeaman verran. Teoksen nimi kertoo oivallisesti, mistä on kyse. Harmittavaa kyllä avaimen hukkaajaa ei näytetä kuin keltaisten kumisaappaiden verran.

Mander on tehnyt kuvituksen lisäksi myös mukavat tekstit. Eikä siinä vielä kaikki! Hän on riimitellyt tekstin. Teos on julkaistu ruotsiksi nimellä "Nyckelknipan". Ruotsinkielistä versiota ei ole käännetty, vaan Mander on itse kirjoittanut näppäräsanaiset teoksensa molemmilla kielillä. Mainiota kyllä tekijä on onnistunut pitämään tekstit lyhyinä. Mikään ei estä lukijaa keksimästä asukkaille pitkän elämäntarinan tai vaikkapa sijoittamaan tuntemiaan henkilöitä kirjan koteihin. Tunnet ehkä tyypin, jolla on "pinot aina pinossa. Mikään ei ikinä vinossa. Ajatuksetkin hänessä on aakkosjärjestyksessä". Itse huvittelin miettimällä, missä ennestään tuntemassani teoksessa voisi kunkin asunnon haltijoista lukea lisää. Esimerkiksi eläkepäiviään kirjassa viettävät Ossi ja Ray saattavat esiintyä toisaalla salanimillä Aimo ja Unto.


Kuvitusta Minna Lindebergin teoksessa Aimo ja Unto (Schildts & Söderströms 2012).


Ossin ja Rayn koti teoksessa Avain hukassa.

Talossa asuu myös Peppilotta, ihana nainen. Onkohan maailmankuulu Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär muuttanut isoksi kasvetttuaan kerrostaloon ja värjännyt hiuksensa?

Avain hukassa on saanut sekä lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian että Rudolf Koivu -lasten- ja nuortenkirjakuvituspalkinnon. Tammikuussa 2017 suomenkielinen kirja oli päässyt jo neljänteen painokseensa. Se on hyvin se!

1. tammikuuta 2018

Lloyd-Jones, Sally: Kaikki pienet potalle!


Kirjoittanut Sally Lloyd-Jones
Kuvittanut Anita Jeram
Suomeksi riimitellyt Raija Rintamäki
Mäkelä 2016, 31 s.


Sally Lloyd-Jones: Kaikki pienet potalle


Koko kesän meillä pyöri pöydillä - ja lattioilla - yhteensä 17 erilaista kirjaa, joiden keskiössä oli potankäyttö ja vessatavat. Pottakirjajuttuni julkaistiin vuoden viimeisessä Onnimannissa.

Monissa pottakirjoissa on jokin ekstrajippo: luukkuja, tunnusteltavia elementtejä tai ääninappi. Tässä Sally Lloyd-Jonesin kirjoittamassa ja Anita Jeramin kuvittamassa kirjassa hauskuutuksena on kurkistuspeili. Minulla on ilo seurata taaperoa, joka on kova selaamaan kirjoja. Erityisesti Kaikki pienet potalle -kirja näkyy usein hänen kädessään. Peiliaukeamalle päästyään lapsi riemastuu oman kuvansa näkemisestä - yhä uudestaan ja uudestaan.


Kirjan loppupuolelta löytyy hauska yllätys: kurkistuspeili (teoksessa Sally Lloyd-Jones: Kaikki pienet potalle).


Muita ihmishahmoja ei kirjassa esiinnykään kuin peilistä näkyvä. Tässä kirjassa pieni käyttäjä voi bongata paitsi tuttuja eläimiä, kuten pupuja, hiiriä, kissoja ja koiria, myös dodo-linnun, joka on kuollut sukupuuttoon satoja vuosia sitten. Kummituksiakin sivuilla näkyy, ja tarkkasilmäisimmät varmaankin tunnistavat, minkä lajin eläimet ovat vetäneet lakanan niskaansa.



Anita Jeramin kuvitusta teoksessa Sally Lloyd-Jones: Kaikki pienet potalle.


Jotkut eläinhahmoin kuvitetuista kirjoista ovat sellaisia, joista hahmojen sukupuolen voi päätellä. Osa hahmoista esitetään ilman sukupuoleen viittaavia elementtejä. Jotkut on puettu ”tyttömäisesti” tai ”poikamaisesti”.

Teoksen on riimitellyt suomeksi Raija Rintamäki. Joskus olisi hauska vertailla käännöstä alkuperäiseen tekstiin. Lapsille kääntäessä pitää kääntäjän ottaa huomioon kohderyhmänsä rajoitteet, joista ensimmäisenä mieleen tulee käyttäjien sanavaraston suppeus. Tällaisten vaatimusten yhdistäminen toisella kielellä riimittelyyn tuottaa varmaankin ongelmia, mutta suomennoksesta sitä ei huomaa.


14. joulukuuta 2017

Nopola, Sinikka: Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö

Teksti: Nopola, Sinikka ja Nopola, Tiina
Kuvitus: Savolainen, Salla
Tammi 2017, 77 s. 
 

Heinähattu ja Vilttitossu -sarjan ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1989. Ensin Kattilakosken perheestä kertovia kirjoja kuvitti Markus Majaluoma. 13 kirjan ja 20 vuoden jälkeen kuvittajaksi tuli Salla Savolainen. Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö on jo Savolaisen seitsemäs Heinähattu ja Vilttitossu -kirja. Tekijäkolmikon työ on tasaista laatua, se ei yllätä mihinkään suuntaan. Lanseerasin äsken tunnisteisiin uuden termin. Tämä jos mikä on hyvän mielen kirja. Heti kansiaukeamalla on ihana kylämaisema, jossa Kattilakosken perheen naapuristo touhuaa joulunaluspuuhissaan paksujen lumikinosten keskellä.

Kirjan ensimmäisellä tekstisivulla kerrotaan, että jouluun on enää viikko. Siskokset Heinähattu ja Vilttitossu ovat rakentamassa isoa lumiukkoa, kun paikalle pysähtyy joulukeräyksen pakettiauto. Naapuritalosta kannetaan siihen saman tien tavaroita, kasseittain tavaroita: pehmonalleja, nukkeja ja ties mitä hauskaa.
- Varattomien kotien lapset saavat jouluna kauheasti paketteja! Vilttitossu älähti.
- Saathan sinäkin paketteja, Heinähattu huomautti.
- Mutta en tarpeeksi, sanoi Vilttitossu.

Vilttitossu ei olisi Vilttitossu, jollei hän heti tarttuisi toimeen. Hänen on saatava paljon lahjoja, ainakin pehmoleluja, muovailuvahaa, karkkeja ja nukenastiasto. Tyttö naamioituu ja kirjoittaa kerjäyskylttiin "KÖYHÄ LASPI. ANNA HETI LELUJA." Lopputulos ei kuitenkaan tyydytä Vilttitossua, joten hän alkaa lahjojen toivossa hyvin kiltiksi ja ahkeraksi. Mutta miten tämä hanke onnistuu? Saako Vilttitossu aattona enemmän lahjoja kuin sisko?

Tuttuun tapaan mukana menossa ovat myös poliisit Isonapa ja Rillirousku sekä Alibullenin neidit.


7. joulukuuta 2017

Leijona se venytteli : 100 vuotta suomalaista lastenrunoutta

Toimittaneet Tuula Korolainen ja Riitta Tulusto
Kuvittanut Maija Hurme
Lasten Keskus 2017, 111 s.


Leijona se venytteli : 100 vuotta suomalaista lastenrunoutta

Runot ovat kielen ääntä olematta musiikkia. Runot ovat rytmiä, hyppäyksiä, runot perkaavat sanoja. Runot ovat alkuvoimaa, ihmisen ensimmäinen yritys saada kontakti. Runot ovat loitsuja ja manauksia miljoonien vuosien takaa,  [Kirsi] Kunnas sanoo, kääntyy sitten puoleeni ja kysyy melkein kiusoitellen:
- Mitä runot sinun mielestäsi ovat?
(Matti Kuusela: Runoista, Epuista ja vähän ratikastakin. Satakunnan Kansa 14.10.2017)
Kirjailija Kirsi Kunnas, 92 vuotta, uskoo yhä edelleen sanan taikavoimaan. Ja niin uskon minäkin. Olen kirjoitellut täällä useammasta musiikkileikkikirjasta ja musiikin hyvistä vaikutuksista. Samankaltaisia, edullisia vaikutuksia on myös runouden käytöllä. Tätäkin on tutkittu. Tuula Korolainen kirjaa aivotutkimuksen tuloksia Onnimannissa 1/2017
Musiikista on jo pitkään tiedetty, että sillä on positiivisia vaikutuksia esimerkiksi havaitsemiseen, muistamiseen, tarkkaavaisuuteen, keskittymiseen, tunnereaktioihin, mielikuvitukseen [..]. Runouden lukeminen näkyy aivoissa samoissa kohdin kuin musiikin kuuntelu, ja vaikutuksetkin ovat paljolti samoja.

On siis fakta, että runot, fiktiiviset tekstit, tekevät ihmiselle hyvää.

Kognitiivisen aivotutkimuksen perusteella tiedetään myös, että runot ja lorut edistävät merkittävästi lapsen kielen kehitystä vauvaiästä asti. Tämä johtuu siitä, että loruissa ja runoissa on paljon sekä ennakoitavia että yllättäviä elementtejä – rytmin ja riimin perusteella lapsi ennakoi tuttua sanaa, mutta saattaakin törmätä uuteen [..] ja siitä seuraa oppimiseen johtava ”aivomyrsky”.

Onnimannin päätoimittaja Tuula Korolainen on tuottelias lasten- ja nuortenkirjailija, runoilija, kriitikko ja paljon muuta. Suomen satavuotispäivän kunniaksi hän kokosi yhdessä Riitta Tuluston kanssa suomalaisten runoilijoiden runoista kirjan lapsille. Antologiaan on valittu mukaan runoja yli 50 tekijältä, niitä on niin Kirsi Kunnakselta kuin Jukka Itkoselta, mutta myös vähän tunnetuilta tai kokonaan unohtuneilta runoilijoilta.

Perheitä on erilaisia.

Kielitoimiston sanakirjan mukaan antologia on "valikoima usean kirjailijan tuotantoa, varsinkin runoja, runovalikoima". On hauskaa törmätä tuttuun runoon, tässä yhteydessä vielä eri kuvituksella. Ehkä lukija innostuu niin paljon, että etsii käsiinsä runoilijoiden muutakin tuotantoa. Antologian lähdeluettelo antaa siihen hyvät eväät. Leijona se venytteli -teos sisältää myös sanaston, jossa selitetään outoja sanoja. Toivottavasti lukija löytää sen oikea-aikaisesti.

Teoksen esipuheessa siteerataan kirjailija Riina Katajavuorta: "Lapsilla on automaattisesti ihailtavan mutkaton suhde runoon. Sen rytmi otetaan haltuun, kuunnellaan sisältö ja nautitaan kuin lasillinen karpalomehua. Ei jäädä säikähtyneenä kurtistelemaan otsaa." Kirjallisuuden opinnoista ja yli neljännesvuosisata sitten alkaneesta kirjastourasta (ensimmäinen kesätyöpaikkani kirjastossa oli tosiaan jo vuonna 1992) runot tuntuvat minusta vaikeasti lähestyttäviltä. Olen keräillyt lapsen kirjakaappiin loru- ja runokirjoja, mutta mieheni niitä alkoi lukea. Ilokseni olen havainnut, että lapseni suhde runoon on todellakin mutkaton.

Kuvissa esiintyy monennäköisiä ihmisiä. Kaikkien sukujuuret eivät ehkä ole supisuomalaiset.

Lapsi nauttii kielen lisäksi myös kuvituksesta, pysähtyy katsomaan aukeamaa, jota aikuinen lukee ääneen, ja kääntää jännittyneenä uuden sivun. Maija Hurme on kuvituksessaan ottanut huomioon runojen syntyajan. Jossain kuvissa pojat on puettu ajanmukaisesti polvihousuihin ja tytöt essuihin, toisissa taas asusteet ovat nykymalliin sukupuolineutraaleita.

Teoksen nimiruno löytyy sivulta 23. Sen on kirjoittanut Pia Perkiö.



23. marraskuuta 2017

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

Otava 2017, 81 s.



Kirjastoalan opintojeni osana minulla oli ilo saada kirjavinkkausoppia Marja-Leena Mäkelältä. Tai silloin taidettiin vielä käyttää termiä 'bokprat'. Sikäli kun muistan oikein, Marja-Leena opetti, ettei vinkkarin kannata puhua niistä kirjoista, joita luetaan ilmankin. Kun valitsen kirjoja blogia varten, tulee mieleen, että tulisiko kirjoitusaikansa käyttää vähälevikkisen kirjallisuuden esittelyyn. Mauri Kunnaksen teokset löytävät kyllä lukijat ilman vinkkaustakin. Marja-Leena Mäkelä puhui mutun rinnalla mätystä (mä tykkään). Juuri mäty on johtotähteni, kun valitsen, mistä kirjoitan.

Koiramäen Suomen historia on ollut hyvin näkyvästi esillä monessa lehdessä. Tämänkaltainen näkyvyys ei ole lastenkirjallisuudelle tyypillinen juttu. Jopa Maaseudun Tulevaisuus (1.11.17) näkyi antaneen uudelle lastenkirjallisuudelle tilaa kokonaisen sivun verran. Tästä melkein puolet täytti Kunnaksen kuva Suomenlinnan rakennustöistä. Toki yksi kuva kertookin kirjasta tehokkaasti, ja yksityiskohtien runsaus olisi kärsinyt kuvan runsasta pienentämistä. Maaseutuun jutun kirjoittaneen Heli Virtasen tekstistä jäi mieleen, että Koiramäen Suomen historiaa on painettu jo yli 100 000 kappaletta. Se on paljon. Muistelen, että ilmestymisvuonnaan Suomessa eniten myytyä kuvakirjaa painettiin 130 000 kappaletta. Kirjan nimi oli Seitsemän koiraveljestä, niin ikään Kunnaksen työtä. Huomionarvoisaa luvuissa on, että molemmat satatonnarit julkaistiin vasta loppuvuodesta. Käytännössä puhutaan kai joulumyynnistä, vaikka Koiramäen Suomen historia on eniten myyty kirja Helsingin Kirjamessujen historiassa. Aamulehden mukaan teosta oli myyty neljän messupäivän aikana yli 5000 kappaletta.

100 000 kirjaa on valtava myyntiodote. Ennakkomarkkinointi ratsasti kirjailijan maineella: "Mauri Kunnaksen kirjoja on myyty kaikkiaan liki 10 miljoonaa!"

Kun näin ennakkotiedon Koiramäen Suomen historia -teoksesta, oli Suomen Kuvalehdessä 28/2017 juuri ollut Mikko Huotarin kirjoittama juttu, jossa kerrottiin, että Tammen kustantamia Harry Potter -kirjoja on myyty  1 700 000 kappaletta. Lukuun on laskettu mukaan  kaikki mahdollinen: kovakantiset kirjat, CD-äänikirjat, pokkarit ja kuvitetut laitokset. Ensimmäistä eli eniten myytyä osaa on mennyt vuosien saatossa 300 000 kappaletta. Huotarin mukaan suomalaisen kaunokirjallisuuden painetuimmaksi teokseksi arvioidaan Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Sitä on painettu noin puolitoista miljoonaa kappaletta. Luvut eivät ole keskenään vertailukelpoisia, mutta jotenkin yritin suhteuttaa.


Toimintaa täynnä olevien kuvien välissä pönöttävät hallitsijat muotokuvissaan.


Koiramäen Suomen historiasta jäi mieleeni päällimmäiseksi yksityiskohtien runsaus. Kuvien tutkimiseen voi uppoutua vaikka kuinka pitkiksi ajoiksi. Pienimpien mielenkiintoa on mahdollista ohjata Herra Hakkaraisen etsiskelyyn. Tämä kuuluisa unissakävelijä nimittäin ilmaantuu kuviin, vaikkei sillä tekstiin yhteyttä olekaan.

Teos on vaatinut valtavan taustatyön. Vaikka kirja on kuvakirjaksi paksu, on tekijä joutunut rajaamaan. Teoksen elinkaaren kannalta on ilman muuta näppärä ratkaisu olla lyömättä siihen minkäänlaista "Suomi 100 vuotta" -leimaa.

Tämäkin päivä on joskus historiaa!  

Teoksesta otetaan uusia ja uusia painoksia ties kuinka kauan. Koiramäen Suomen historia alkaa reformaatiosta. Jostain sen pitää alkaa. Tänä vuonna sattuu olemaan 500 vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi teesinsä anekaupan väärinkäytöksiä vastaan.

Koiramäen Suomen historia päättyy 1800-luvulle. Vänrikki Stoolin tarinoista on ilmestynyt jo ainakin ensimmäinen osa. Teoksen sukutaulusta on ajoituksessa hyötyä. Siinä keskellä ovat Kunnaksen aikaisemmasta tuotannosta tutut lapset. Heidän syntymävuosiaan ei anneta, mutta Martan, Elsan ja Killen Pransi-isä näkyy syntyneen vuonna 1810 ja äiti-Fiina pari vuotta miestään myöhemmin.


Sukutauluun on merkitty sinisellä esivanhemmista ne, jotka esiintyvät kirjan tarinassa.

Mauri Kunnas on harrastunut sukututkimuksesta. Kansiaukeaman sukutaulu auttaa hahmottamaan, kuinka kaukana historiassa tarinassa mukana olleet henkilöt oikein elivät. Teoksen viimeisellä tekstiaukeamalla kytketään teos nykyaikaan. Siinä on kuvattu Koiramäen Eemil. Kunnaksen aikaisemmasta tuotannosta tuttu Martta oli Eemilin vaarin vaarin äiti.

Teoksesta saa monenlaista tietoa.
Nimet ja muut tiedot ovat vanhoissa kirkonkirjoissa ruotsiksi sillä se oli valtakunnan virallinen kieli. Papit kirjoittivat nimiä kukin omalla tavallaan, eikä kaikkien kirjoitustaitokaan ollut vallan kehuttava. Läntisessä Suomessa ei juurikaan käytetty sukunimiä. Ihmiset olivat jonkun poikia tai tyttäriä. Taloilla oli nimet joitten mukaan asukkaitakin kutsuttiin.

Finlandia Junior -palkintoehdokkaat julkistettiin keskiviikkona 8.11.2017. Koiramäen Suomen historia on ehdokkaana. Voittajan kuuden ehdokkaan joukosta valitsee Anna Puu 29.11.2017.


Koiramäen Suomen historian synnystä on video Youtubessa