22. kesäkuuta 2017

Lasten oma lauluvuosi ja Lasten oma vuosikirja


Lasten oma lauluvuosi
Toimittanut: Soljander-Halme, Hannele
Kuvitus ja graafinen suunnittelu: Hurme, Maija
Kirjan rakenne ja juhlapäivätiedot: Tuula Korolainen
Lasten Keskus, 2016, 120 s. + cd-levy 

Lasten oma vuosikirja
Tekstit: Korolainen, Tuula ja Tulusto, Riitta
Kuvitus, typografia ja taitto: Hurme, Maija
Lasten Keskus, 3. p. 2017, 191 s.


Joskus käy niin, että yksi kirja johtaa toisen ja kolmannen luo. Ensin löysin Laula lelut laatikkoon, sitten Hei, me laulupiirretään. Näistä innostuneena hain lisää sellaisia lastenlaulukirjoja, joihin liittyisi äänite. Sain Lasten oman lauluvuoden. Rupesin kirjoittamaan siitä ja kiinnostuin aikaisemmin ilmestyneestä Lasten omasta vuosikirjasta. Itse asiassa heti lauluvuosikirjan esipuheessa viitattiin Lasten omaan vuosikirjaan oikein kuvan kera. Uskoakseni näitä kirjoja kannattaakin käyttää parina. Yksinään laulukirja jää tyngäksi, monista ansioistaan huolimatta.

Lasten oma vuosikirja esittelee kalenterivuoden juhla-, liputus- ja merkkipäivät taustoineen ja tapoineen. Lisäksi se tarjoaa juhlapäiviin liittyviä reseptejä ja askarteluideoita. Satuja, runoja ja loruja on mahtunut mukaan ilahduttava määrä. Kuvitus on osin Maija Hurmeen käsialaa, osin samoista teoksista, joista on poimittu tekstikappaleitakin. Esimerkiksi Juhannusyön huolista ja vaaroista Muumilaaksossa kertovassa tekstikatkelmassa on tietysti Tove Janssonin kuvitus. Joistain suurmiehistämme sekä Minna Canthista on valokuva.




Ylimmäisessä kuvassa aukeama teoksesta Lasten oma vuosikirja ja alimmaisessa Lasten oma laulukirja. Molemmissa aiheena Puolustusvoimain lippujuhlan päivä ja Maailman ympäristöpäivä.






Lasten oman lauluvuoden kuvitus on kierrätetty Lasten omasta vuosikirjasta, mutta kierrätys on tehty kekseliäästi. Laulukirjassa kuva saattaa esiintyä esimerkiksi alkuperäisen peilikuvana tai kuvitukseen on poimittu pelkkä yksityiskohta suuremmasta kuvasta. Toisinaan aukeamalle on voitu myös lisätä kuvituselementtejä, joiden ensiesiintyminen tapahtui toiseen juhlaan liittyen.
 
Keväällä on paljon liputuspäiviä. Lasten omassa vuosikirjassa viralliset liputuspäivät on merkitty leivokseen pystytetyllä pienellä lipulla.

Molemmat kirjat etenevät tammikuusta joulukuuhun. Sisällys on jaettu vuodenaikojen mukaan neljään ryhmään. Syksyn alle on sivuja tullut eniten, vaikka koulunalkamispäivä ja venetsialaiset onkin jätetty kesään. Lasten omassa laulukirjassa juhla- ja merkkipäivät on käsitelty lyhyesti kahden aukeaman laajuisessa tietopaketissa. Vakiintuneet liputuspäivät on merkitty myös laulukirjaan. Samoin Saamelaisten kansallispäivä ja marianpäivä, joka on saamelaisten vriallinen liputuspäivä. Ahvenanmaan kolmesta virallisesta liputuspäivästä mukana ovat Ahvenanmaan lipun päivä ja Ahvenanmaan itsehallintopäivä.

Juhlapäiviin liittyvien laulujen lisäksi mukaan on otettu vuodenaikoihin liittyviä lauluja: "Rati riti ralla", "Tuuli hiljaa henkäilee", "Peipon pesä" ja "Syksy". Vanhemmille tuttujen kappaleiden lisäksi mukana on vähemmistöjemme juhliin liittyviä lauluja. Vieraskieliset laulut on translitteroitu ääntämisen mukaan. Osa lauluista on käännetty tai tehty varta vasten tätä teosta varten. Ilahduin Kaisa Nuoliojan säveltämästä ja sanoittamasta laulusta "Äitini on yrittäjä", jossa laulun minä pohtii "Kuinka oikein yritetään, mitä sekä miksi?":

Voisikohan yrittäjä minustakin tulla?
Leipuri jos olisin, ei koskaan loppuis pulla.
Pullaa täynnä pöydät, tuolit, sohvat sekä peti.
Talon täyteen leipoisin, söisin kaiken heti.

Huvipuistoyrittäjä ehkä olla voisin.
Yrittäisin kovasti ja töitä kotiin toisin [..]

Laulukirjassa esitellään 94 laulua, joista 44 esitetään kirjan mukana tulevalla cd-levyllä. Kappaleista kerrotaan vain säveltäjä ja sanoittaja tai minkämaalainen kansanlaulu on kyseessä. Olisin kaivannut lauluista lisätietoa. Suvivirren kohdalla sitä innostuin hakemaankin. Laulukirja kertoo, että kyseessä on ruotsalainen kansanlaulu. Virsikirjasta antaa taustainformaatiota miltei yhtä niukalti, vain merkinnän "Ruotsissa 1697" ja tiedon siitä, että virsi on suomennettu vuonna 1700 ja otettu sitä seuraavana vuonna virsikirjaan. Wikipediasta löytyy runsassanainen artikkeli.


 

8. kesäkuuta 2017

Ruohonen, Laura: Tippukivitapaus

Teksti: Laura Ruohonen
Kuvat: Erika Kallasmaa
Otava 2017



Laura Ruohonen: Tippukivitapaus


Luin jostain, että Yökyöpelit- ja Allakka Pullakka -runokuvakirjojen tekijöinä tunnetut Laura Ruohonen ja Erika Kallasmaa ovat luoneet uuden runoseikkailun, ja että teokseen perustuva musiikkinäytelmä esitetään Kansallisteatterin suurella näyttämöllä syksyllä 2017. Vielä en ole ehtinyt tutustua aikaisempiin teoksiin, vaikka sekin on suunnitelmissa ollut, mutta uutuuden hommasin käsiini saman tien.

Erika Kallasmaan kuvitus on tasapainossa tekstin kanssa. Teoksen kansikuvaan en ollut ihan tyytyväinen, mutta varsinainen runokuvitus miellytti sitäkin enemmän.


Erika Kallasmaan koko aukeaman täyttävä kuvitus imaisee runotekstin sisäänsä tyylikkäästi.
Runokuvakirjan ensimmäiseksi tekijäksi on merkitty runoilija Laura Ruohonen. Laura Ruohonen todellakin osaa kielellä leikittelyn. En tunne lastenrunoutta kovin hyvin, mutta kun kokoelman runon takaa puski esiin Oli ennen Onnimanni -loru, onnistuin kokemaan hetken suurenmoista pätevyyden tunnetta. Ei tässä ihan turhaan olla lastenkirjallisuuskursseilla istuttu.

Todellisuudessa Onnimanni-yhteyden tunnistamiseen tuskin tarvitaan kirjallisuuden opintoja, mutta monta kertaa tuttuus on valttia. Taituruutta on se, miten tuttua osaa tuunata eteenpäin.

Aina roiskuu kun rapataan
itku pääsee kun pakataan
ja rakastamasta lakataan.

Kirja kestää monta lukukierrosta. En muista, monennellako kerralla vasta ymmärsin, että ne samat tyypithän esiintyvät läpi koko teoksen.

Kirja on avainlipputuote. Lisäksi sillä on ympäristömerkki. Aivan loistava lahjakirja siis kaikin puolin.





1. kesäkuuta 2017

Lappalainen, Minna: Hei, me laulupiirretään!

Hei, me laulupiirretään!: Laulupiirtämisen menetelmä monialaisen oppimisen ja vuorovaikutuksen tukena

Teksti ja toimitus sekä laulujen säestys ja sanoitus: Minna Lappalainen
Kuvitus: Eeva-Lotta Paavola, Pia Rantapihla
Laulau 2017, 168 s. + cd



 Laulupiirtäminen on moniaistinen ja elämyksellinen toimintamuoto, jonka ytimenä ovat pienet piirtämislaulut sekä laulun ja kuvallisen ilmaisun yhdistäminen samanaikaisesti ja toisiaan tukien.

Hei, me laulupiirretään! on samantyyppinen teos kuin Laula lelut laatikkoon. Molemmat kirjailijat kertovat käyttäneensä laulua helpottamassa omaa lapsiperhearkea.

Kaikkein tärkeimmäksi alkusysäykseksi laulupiirtämisen menetelmän kehittämiselle Minna Lappalainen nostaa oman lapsensa, pojan, jonka vahvimpia osaamisalueita piirtäminen ja kynänkäyttö ei äidin mukaan ollut. Kerran, kesken formulaleikin, äiti onnistui jekuttamaan pojan paperin ääreen piirtämällä formula-autoille radan paperille. Lapsi ei silti suostunut tekemään omia liirausjälkiä, vaan äiti sai kurvailla liidun kanssa yksinään. Tilanne muuttui, kun äiti alkoi lorutella: "formula se ajaa pitkin kilparataa. Niau, niau...". Poika pysähtyi katsomaan ja suostui itsekin kokeilemaan.
Havainnoin tässä yhteisessä leikissämme, että poika ei ajatellut piirtämistä ja kynää kuten yleensä, vaan oli laulun viemänä, kokonaisvaltaisesti formularadalla. Intensiivisen formulahetken jälkeen poika jäi keskittyneesti piirtelemään vielä pitkäksi toviksi ja tuntui ihan uudella tavalla nauttivan kuvan tekemisestä ja kynänsä jäjestä.

Lappalainen alkoi tietoisesti kehitellä pieniä harjoitustuokioita pojalle. Hän testasi laulupiirtämistä myös muskariryhmissään ja huomasi, että jo alle yksivuotiaat nauttivat piirtämisen katselemisesta tai vanhempiensa piirroksista selässään. Vähän vanhempien kanssa toimintamahdollisuuksien kirjo on laaja. Nyt laulupiirtämisen menetelmän kehittämisestä vastaa Laulau Oy. Laulupiirtäminen on Laulaun rekisteröimä tavaramerkki.

"Formula se ajaa pitkin kilparataa. NIAAU, NIAAU!"

Piirtämislaulut voivat olla piirtämistarkoitukseen tehtyjä tai ne voidaan improvisoida hetkeen sopiviksi. Myös vanhoja tuttuja lauluja voidaan käyttää monin eri tavoin. Lappalainen jakaa piirtämislaulut neljään eri tyyppiin: esittävään hahmolauluun, ei-esittävään piirtämislauluun, tukilauluun ja tarinalauluun. Esittävä hahmolaulun sanat kuvaavat elementtejä, jotka tukevat piirtämisen prosesseja. Piirtäminen voi saada tukea myös rytmistä. Ei-esittävät hahmolaulut tukevat abstraktimpaa kuvallista ilmaisua. Tukilaulussa lauletaan esimerkiksi siitä mitä lapset ovat jo piirtäneet. Tarinalaulu kertoo nimensä mukaan tarinan.

Laulupiirroksia voi tehdä esimerkiksi ilmaan, paperille tai lumihankeen. Hiekkataulu syntyy tarjottimelle. Kuviot on helppo poistaa ravistelemalla tarjotinta.

Tämä kirja koostuu menetelmäosuudesta, asiantuntija-artikkeleista, piirtämislauluista ja toimintavinkeistä.Teos on kotikäyttöön ehkä teorialtaan turhankin tuhti. Menetelmäosuuden voi kuitenkin harpata yli. Kaikissa lauluissa on omat toimintavinkit mukana.


Kuvan puhekuplassa neuvotaan, että laulupiirtämiseen voi joskus ottaa vauhtia vaikkapa renkaat alla. Tekstisivulla vinkataan, miten valmistetaan oma laulava taikakynä.


Pääsin alle kouluikäisenä seuraamaan Kylli-tädin, taiteilija Kylli Kosken (1906-1997), satutuokiota kotikunnassani. Kylli-täti kertoi satua ja maalasi sitä samaan aikaan paperille. En tiedä, voinko muistaa tätä tilaisuutta vai ovatko muistoni Kylli-tädin myöhemmistä televisioesiintymistä, mutta edelleen muistan Kylli-tädin, kun pääsen seuraamaan sellaisen kuvan syntymistä, johon liittyy tarina. Kuvilla voi tukea tietysti myös erilaisia musiikillisia teemoja ja laulujen sisältöjä. Moniaistisuus tukee ymmärtämistä.

Lappalainen uusi kirja on nyt ollut pöydälläni pari viikkoa, ja teokseen liittyvä cd-levy on jo soinut meillä ahkerasti. Heti ensimmäisellä kuuntelulla tunnistin laulun Matias-madosta, ja olen muistavinani, että ensikuulemalla samainen mato kiemurteli myös paperilla. Valitettavasti Matias mato -laulua ei netistä löytynyt, mutta Kukka-laulun laulupiirrosversio löytyi. Katso se tästä.

18. toukokuuta 2017

Kuronen, Kirsti: Pönttö

Karisto 2017, 86 s.
Kansi: Aino Ahtiainen 


Kuronen, Kirsti: Pönttö


Löysin jälleen uuden määritelmän. Se on säeromaani. Jos tahdot tietää, mitä se tarkoittaa, lue Kirsti Kurosen Pönttö. Tai Aamulehden juttu, jossa kirjailija kertoo teoksestaan.

Lainasin kirjan Huittisten kirjastosta. Siellä teos oli sijoitettu runokirjojen joukkoon, Porissa se näkyy olevan romaanihyllyssä. Kustantajan antama luokka on tietysti romaanin, runokirjat liikkuvat heikommin.


"Viidenneksi eniten pelkään iilimatoja.
Neljänneksi eniten pelkään täytekakkuja.
Kolmanneksi eniten pelkään sotaa.
Toiseksi eniten pelkään rakkautta.
Eniten, ylivoimaisesti eniten, pelkään aikuiseksi tulemista."
(Takakansiteksti. Kuronen, Kirsti: Pönttö)

Käsissäni on hieno teos. Minulla oli suunnattomia vaikeuksia poimia siitä vain jokin yksittäinen sitaatti, en millään meinannut osata valita, minkä kohdan ottaisin. Lainasin lopulta tähän kokonaisen sivun tekstiä, mieluusti olisin kopioinut koko kirjan. 

Teoksen alkutilanne on moneen kertaa kaluttu: päähenkilön koulu on loppunut ja hän on uuden edessä. Kaikki on epäselvää ja levällään.

Täysi-ikäinen, mitä se tarkoittaa?
Vasta viidesosa elämästä nähty,
olettaen että saa yhtä pitkän elämän kuin mummu.
Pikemminkin vajaavuotinen, ellei peräti tyhjäikäinen,
ontto ja autio, kolisee ja kaikuu
kukaan ei tule täydeksi.
 Paitsi tuo jumalaton täytekakku,
täyteläisessä täydellisyydessään
silkka mahdottomuus, epätosi.

Kakut kuvittelevat itsestään liikoja
koska niille on annettu tärkeilevä paikka
siirtymäriiteissä:
ristiäiskakku rippikakku
valmistujaiskakku kihlajaiskakku
hääkakku hautajaiskakku

helvetillinen määrä
arvonsa tuntevia kakkuja

naminami, en syö!

Kurosen päähenkilö vetäytyy kerhohuoneelle. Siellä hän kuluttaa aikaansa seuraamalla pikkulinnun pesintää televisioruudun välityksellä. Päähenkilön nimi on Luna. Luna seuraa Arja-tiaista. Minä seuraan runoilija Arja Tiaisen tuotantoa. Lunan kanssa minulla on yhteisiä ystäviä, kuten Tove ja Vilja-Tuulia.


5. toukokuuta 2017

Bell, Niina: Leppäkerttu ilman pillkuja

Kuvittanut Ilona Sundell & Raine Vasquez
Invalidiliitto 2016

 
Teoksen esittelytekstin mukaan Leppäkerttu ilman pilkkuja on musiikkisatukirja. Viime aikoina nämä lajityypin määrittelyt ovat jollain lailla alkaneet ottaa silmääni. Kiireistä kuluttajaa kosiskellaan ilmauksella, joka lupaa mahdollisimman paljon. 

Tässäkään tapauksessa lajileima ei ole kattava. Teos musiikkeineen löytyy Youtubesta, joten teokseen pääsee tutustumaan, vaikkei kirjaa käsiinsä saisikaan. Toisaalta pelkkä kirja vaatii laulajan, siinä on laulujen sanat mukana, muttei nuotteja. Musiikki-CD:n voi tilata Invalidiliitosta erikseen.

Suomessa on noin 400 000 vammaista henkilöä. Yhdistyneiden Kansakuntien vammaissopimuksen tavoitteena on taata kaikille ihmisille samat oikeudet, mutta tietämättömyys tai pelko saavat ihmiset syrjimään erilaisia. Asenteita on kuitenkin mahdollista muuttaa. Leppäkerttu ilman pilkkuja -teos auttaa ottamaan erilaisuuden  ja sen kohtaamisen puheeksi lapsen kanssa. 


"Minä en vietä aikaani leppäkerttujen kanssa, enkä varsinkaan sellaisten leppäkerttujen, joilla ei ole pilkkuja", vastaa hämähäkki Kerttulille, kun tämä pyytää sitä retkiseurakseen.




Teoksen loppu on seesteinen. Kerttulin äiti ottaa tytön syliinsä ja osoittaa ikkunasta näkyviä tähtiä.

- Tiesitkö, että jokainen taivaalla tuikkiva tähti
on erilainen? Tähtien lailla meistä jokainen on
säteilevä ja ainutkertainen, äiti kertoo.

Tarinaan on ympätty seitsemän lastenlaulua ja sen päättää "Tuiki, tuiki tähtönen".

Kirja on tuotettu osana Invalidiliiton Asennetta ja elämänhallintaa -projektia yhteistyössä Kirkkohallituksen ja Suomen Vammaisurheilu ja Liikunta VAU ry:n kanssa. Teos on saanut tukea myös Raha-automaattiyhdistykseltä.
Kirja on tuotettu osana Invalidiliiton Asennetta ja elämänhallintaa -projektia yhteistyössä Kirkkohallituksen ja Suomen Vammaisurheilu ja Liikunta VAU ry:n kanssa RAY:n tuella.
Kirja on tuotettu osana Invalidiliiton Asennetta ja elämänhallintaa -projektia yhteistyössä Kirkkohallituksen ja Suomen Vammaisurheilu ja Liikunta VAU ry:n kanssa RAY:n tuella.

20. huhtikuuta 2017

Kulmala, Marianne: Rufus, spesiaali lapsi

Lasten osion selkokielelle mukauttanut Ari Sainio
Kuvitus ja taitto Kirsi Tapani
Aivoliitto, 2016
Kulmala, Marianne: Rufus, spesiaali lapsi

Rufus, spesiaali lapsi -kirja on kirjoitettu selkokielellä. Selkokieli pyrkii olemaan yleiskieltä helpommin luettavaa ja ymmärrettävää. Vaikeat termit kuten 'kaunan kantaminen' on selitetty. Teksi on pyritty jakamaan niin, että yhdelle riville tulee vain yksi ajatus. Näin rivit ovat lyhyitä ja teoksen ulkoasusta on tullut ilmava.

Teos on kaksiosainen. Ensimmäinen osa on tarkoitettu lapsille ja jälkimmäinen aikuisille. Lapsille suunnatun osion kertoja on Boris. Boris on bostoninterrieri, samanrotuinen kuin valtakunnan ensimmäinen koira, Jenni Haukion Lenni, joka sekin vilahtaa kirjassa.

Boriksen isäntä on yhdeksänvuotias poika, nimeltään Rufus. Rufus on spesiaali lapsi, hänellä on neurologinen häiriö, Touretten oireyhtymä. Boris rakastaa isäntäänsä syvästi. Koira tietää, että Rufus voi päästää välillä suustaan ääniä, jotka ovat kummallisia pojan omastakin mielestä. Rufus ei kerta kaikkiaan voi näille äänille mitään. Rufuksella on myös erilaisia toistuvia liikkeitä, joita hänen pitää tehdä. Kertoja havainnollistaa: "Ihan sama juttu silloin, kun sinä olet flunssassa. Silloin et voi mitään sille, että nenäsi vuotaa tai sinulle tulee aivastus".

Flunssa kuitenkin menee ohi muutamassa päivässä. Sen sijaan Toureten oireyhtymä pysyy. Kirjassa todetaan vasta 20 vuotta rajapyykiksi, jolloin nähdään, helpottavatko oireet. Teoksesta saa paljon tietoa Toureten oireyhtymästä. Se tarjoaa vertaistukea sekä lapselle, jolla on tämä sama oireyhtymä, ja hänen vanhemmilleen. Ja toivon mukaan lisää myös muiden lukijoiden ymmärrystä.

Rufuksella on hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Huonona päivänä oireet itkettävät ja suututtavat.
Kirjassa on tehtäväruutuja. Ensimmäisessä kysytään: "Onko sinulla joskus huonoja päiviä? Mitä silloin teet?" Kirsi Tapanin kuvitus elävöittää teosta ja tukee tekstin ymmärtämistä. Alla on kuva aukeamasta, jossa kertoja vertaa erityislasta supersankareihin:

Minun mielestäni spesiaalit lapset
ovat supersankareits!
Niin kuin Batman, Zorro tai Tarzan!
He jaksavat kestää omia oireitaan,
he jaksavat kestää ihmisten tuijotukset [..]

Kirsi Tapanin kuvitusta Marianne.Kulmalan teoksessa Rufus, spesiaali lapsi.


Lisää selkokirjoja voit etsiä Selkokeskuksen ylläpitämästä tietokannasta.

5. huhtikuuta 2017

Lähteenmäki, Laura: Nutcase

Kansi Riikka Turkulainen
Kannen kuva Liivia Sirola
WSOY 2016



Juholla ja Saimilla on vain vuosi ikäeroa. Lapsena heitä luultiin kaksosiksi, mutta Saimin 15-vuotissyntymäpäivän aamuna ikäero on yhtäkkiä muuttunut valtavaksi. Juho on lähdössä kahden tunnin ajomatkan päähän lukioon, mutta Saimin täytyy jatkaa vielä vuosi tutussa koulussa. Saimia lohduttaa vain yksi ajatus: vuoden päästä hänkin pakkaisi tavaransa ja pääsisi asumaan veljen kanssa. Sitä ennen he toki viettäisivät viikonloput yhdessä.

Itsenäinen elämä vie Juhon mukanaan, ja Saimi joutuu huomaamaan, ettei veli ehdikään viikonlopuiksi kotiin. Tai jos ehtiikin, kaverit menevät Saimin edelle. Saimi ei löydä veljen veroista seuraa ja ajautuu nettiin. Sieltä hän löytää kiinnostavan blogin, jonka kautta kuvittelee taas pääsevänsä veljen lähelle.

Googlettelin kirjan nimellä. Kirjaan liittyy kuvitteellinen blogi ja kirjatraileri. Hauskin löytö oli kuitenkin vertaisvinkkausvideo. Aamulehden Nuoret kirjakriitikot -videosarjassa kirjallisuudesta kiinnostuneet nuoret arvioivat heitä kiinnostavia kirjoja. 14-vuotias Siiri Torvinen arvioi Laura Lähteenmäen nuortenromaanin täällä.

Huomaathan katsoa Liivia Sirolan tekemän kansikuvan. Liivia Sirola on pirkanmaalainen kuvataiteilija ja valokuvaaja.

 Vuonna 1973 syntynyt Laura Lähteenmäki on saanut lukuisia tunnustuksia: Arvid Lydecken -palkinnon, IBBY:n kunniamaininnan, ollut Finlandia Junior -palkintoehdokkaana sekä kolmesti Topelius-palkintoehdokkaana. 

23. maaliskuuta 2017

Paasolainen,Tuuli: Laula lelut laatikkoon : Laululeikkejä arjen iloksi ja avuksi

Kirjoittaja ja säveltäjä Tuuli Paasolainen
Kuvittaja Erika Kallasmaa
Nemo 2016


Yleisesti tiedetään, että musiikin käytöllä on monia hyviä vaikutuksia.  Laulaminen tai hyräily luo yhteyden pienen lapsen ja häntä hoivaavan aikuisen välille. Jopa sikiöaikaisista musiikkikokemuksista on tutkimusten mukaan hyötyä.

Laula lelut laatikkoon -teoksen tekijä Tuuli Paasolainen viittaa aivotutkija Minna Huotilaisen esittämiin väitteisiin musiikin hyödyistä.

Musiikkitoiminta ja musiikin käyttö:
- harjoittaa kuulontarkkuutta (kirjoittaminen, lukeminen)
- auttaa vieraiden kielten omaksumisessa
- soittoharrastus kehittää hienomotoriikkaa
- kehittää tarkkaavaisuustaitoja
- opettaa oman vuoron odottamista, vastuun ottamista
- vahvistaa matemaattisia kykyjä.

Mutta mistä energia päivittäiseen laulamiseen? Tuuli Paasolainen muistelee, että hänen oma jaksamisensa oli usein koetuksella lasten ollessa pieniä. Hän kertoo kuitenkin huomanneensa, että arki sujuu laulaen helpommin. Tähän kirjaan Tuuli Paasolainen on koonnut liki 20 itsetekemäänsä laulua, joista monet liittyvät lapsen arkeen. Näitä ovat esimerkiksi "Siivousloru" ja nukutuslaulu. Mukana on myös kaksi Ilpo Paasolaisen säveltämää ja sanoittamaa laulua. "Kierrän, käyn ja katselen" -laulun sanat ovat suomalaisesta kansanlorusta ja "Mulla auto oma on" -laulun sävel puolestaan on ranskalaisesta lastenlaulusta.

Väsyneelle vanhemmalle tarjotaan kuhunkin lauluun leikkiohjeet sekä vauvalle että vanhemmalle lapselle, mutta aikuista myös kannustetaan keksimään yhdessä lapsen kanssa. Esimerkiksi  porkkanoista tykkäävästä pupusta kertovasta "Mä olen pupu" -laulusta neuvotaan, että säkeistöjä voi helposti keksiä lisää: "Voitte laulaa ruoasta tai juomasta, josta lapsi pitää: "Mä olen Pekka ja tykkään rusinoista, olen Pekka ja tykkään rusinoista." Laulun voi myös körötellä."
 
Tuuli Paasolaisen mukaan puheen oppimisen kannalta on tärkeää, että lapsi saa harjoitella helppoja sanoja ja pieniä kokonaisuuksia. Tällöin hän saa kokemuksen osallisuudesta. Siitä, että ymmärtää, osaa ja voi olla mukana. Näin pieni laulu innostaa lasta osallistumaan ja vahvistaa tämän itsetuntoa.

Kun laulussa on vähän sanoja, laulu voi olla aikuisen mielestä kovin tylsä. Paasolainen kuitenkin esittää toisenlaisen näkökulman ja sanoo, että kun laulussa on vähän sanoja, jää energiaa musiikista nauttimiseen. Kuuntelin lauluja puolitoistavuotiaan kanssa. Hän käyttää itse vasta muutamia sanoja, mutta osaa matkia kotieläinten ääntelyä. Kun "Kissa mau mau mau" -laulu jatkui toistamalla kolmesti ensin "koira hau hau hau" ja sitten "heppa i-hah-haa", lapsi osallistui haukahtelemalla ja hirnahtelemalla.

Erika Kallasmaan kuvitusta sopii katsella ihan erikseen, vaikka laulut ja leikkiohjeet ovatkin tässä kirjassa kuvaa suuremmassa roolissa. Kustantajan esittelytekstissä teos määritellään laululeikkikirjaksi, mutta ei kai 'nuottikuvakirjakaan' sille vallan virheellinen määritelmä ole.



Teoksen mukana on cd-levy, jossa esitetään kaikki kirjan laulut. Kappaleet voi kuunnella laulettuina tai pelkkänä säestyksenä.

Tuuli Paasolainen (s. 1967) on MuM, musiikkikasvatuskouluttaja, joka toimii Helsingin kulttuurikeskus Annantalossa musiikkileikkikoulunopettajana.

Erika Kallasmaa (s. 1969) on koulutukseltaan graafinen suunnittelija ja kuvittaja. Hän on toiminut alansa opettajana Aalto-yliopistossa ja hänet on palkittu Kuvittajat ry:n Kaiku-palkinnolla 2005 ja kuvitustaiteen valtionpalkinnolla 2013. 

9. maaliskuuta 2017

Levanto, Marjatta & Vuori, Julia: Metsän pieni kansa : puunhaltijoiden opintoretki

Teksti Marjatta Levanto
Kuvitus Julia Vuori
Ulkoasu Tiina Ripatti
Kuvankäsittely Petri Kuokka / Aarnipaja

Maahenki 2016

Metsän pieni kansa : puunhaltijoiden opintoretki -selkoversio
Yleensä yhdessä selkokirjassa ei esiinny kovin monta toimijaa. Tässä niitä on aika liuta. Heti kirjan alussa luetellaan, ketä opintoretkellä on mukana. Se tietysti helpottaa lukijaa, joka palata listaan kesken luku-urakkansa. Pajunhaltija, Pihlajanhaltija, Vaivaiskoivunhaltija ja Väinämöinen esitellään oikein kuvan kanssa. Lisäksi luetellaan:
Ilmatar
Noidat
Vedenhaltijat / näkki
Hattarat, kapeet, rahkot
Metsänhaltijat / Tapio ja Mielikki, maahiset, suohaltijat
Sammakot
Karhut
Kratit
Menninkäiset
Vainajat, haamut, kummitukset
Kotitontut ja metsätontut
Jättiläiset
Tuliketut, lepänhaltijat
Vuorenpeikot / hiidet, staalot
Lintukotolaiset

Kirjan viimeisillä sivuilla kerrotaan kuvituksena käytettyjen taideteosten tiedot ja yleensä myös se, kuka on ottanut teoksesta tässä kirjassa julkaistun kuvan. Mukana on tuttuja kuvataiteilijoita, esimerkiksi Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg ja Magnus von Wright, mutta myös tuoreita suurelle yleisölle tuntemattomampia valokuvaajia. Siellä täällä vilahtelee Julia Vuoren hahmoja.

Kannen kuva on Torsten Wasastjernan Sadun prinsessa vuodelta 1898. Sama hurmaava kuva toistuu ehjänä kirjan sisällä. Siihen on liitetty myös valokuva sadun prinsessan mallista, pienestä tyttölapsesta. Kannessa olevan kolon merkitystä en oikein ymmärtänyt. Oikein pienikätinen tietysti voi työntää siitä kätensä.

Lukemani kirja oli kirjoitettu selkokielellä, mutta teosta on saatavissa myös yleiskielisenä.

Kirja on painettu Porvoossa, siitäkin täydet pisteet.

23. helmikuuta 2017

Kaskinen, Anna-Mari & Perkiö, Pia: Suuressa sylissä : runoja ja rukouksia

Teksti Anna-Mari Kaskinen ja Pia Perkiö
Ulkoasu ja taitto Virpi Penna

Lasten Keskus 2016


Suuressa sylissä on minikokoinen kuvakirja, runokuvakirja. 

Kun olin alle kouluikäinen, mummo luki minulle ääneen Seitsemää veljestä ja Ikuisia kertomuksia -kirjasarjaa. Ensin mainittuun palaan edelleen, mutta jälkimmäisiin en ole sittemmin kajonnut, vaikka tunnenkin lämpimän läikähdyksen aina nähdessäni näiden punaselkäisen kirjojen rivin. Katson, että lapsille on luettava monipuolisesti erilaisia tekstejä, vaikka tämä vaatiikin aikuiselta ylimääräistä viitseliäisyyttä. Ääneen luettavan pitää tietysti sopia tulemaan lukijan suusta ulos. Kehoitan lämpimästi kokeilemaan tätä kirjaa. Pidän sitä erinomaisen hienona teoksena, lajityypissään. Ja ylipäätään.

Suurella sydämellä -kirjan alaotsikko on "Runoja ja rukouksia". Kustantaja tarjoaa kirjalle takakannessa vain yhtä luokkaa, runoa. Valinta voi olla markkinointitekninen. Runokirjat liikkuvat sentään paremmin kuin uskonnollinen kirjallisuus. Lukijana ilahduin erityisesti juuri rukousosuudesta.

JEESUS, SINÄ TIEDÄT

Jeesus, sinä tiedät sen, 
että sinun apuasi
tänään tarvitsen.

Jeesus, minä tiedän sen,
että olet kanssani
päivän jokaisen.
Aamen.
(Pia Perkiö)

Satakirjastoissa kirja on sijoitettu hartauskirjojen luokkaan, mutta kirjan anti ei ole pelkästään hengellistä sorttia.

Kerään lähilasten hyllyihin kirjoja, jotka sanoittavat (ja kuvittavat) eri tilanteita. Kaskisen "Kaikki on nyt toisin" -runon minä on tilanteessa, jossa perheen dynamiikka on muuttunut uuden jäsenen myötä.

[..] Kaikki on nyt toisin täällä.
Vauva nukkuu vatsan päällä.
Äiti sille lepertää.
Sekaisin on isän pää.

Onhan täällä myöskin toinen
ihmislapsi aikamoinen.
Osaan monta taitoa,
enkä juo vain maitoa.

Runoissa ja rukouksissa käsitellään myös kuolemaa.

Virpi Pennan kuvitusta Pia Perkiön runoihin "Nyt itkettää" ja "Surun keskellä".


Anna-Mari Kaskinen lähestyy runossaan "Taivaan Isän hommissa" enkeliyttä.
Enkeliä näe en.
Onko siipi valkoinen?
Voiko ilman kaapua
hän tänne saapua?
Oliko se enkeli,
joka vastaan käveli,
otti kiinni kädestä,
auttoi hädän hetkellä? [..]

Arkista tilanteista löytyy paljon tuttuja juttuja.

ANTEEKSI
Sanoin äsken pahasti. Ja nyt hävettää.
Jeesus, anna anteeksi ja avukseni jää.
Auta, etten menettäisi hyvää ystävää.
(Pia Perkiö)

Kirjoittajapari on varsin tuotteliasta sorttia. Sain toistasataa osumaa, kun hain Satakirjastoista teoksia, joiden tekijäksi on merkitty Perkiö (synt. 1944). Kaskisella (synt. 1958) niitä tuli yli 200. Kaskinen on käsitellyt kirjoittamista runossaan "Pikkuinen loru":

Mistä löydän sanoja
loruun pikkuiseen?
Miten löydän runoja?
Mistä riimit teen?

Jostain aivan matalalta,
nurmikolta kiven alta,
sammaleilta jäkälästä,
vanhan käävän käppyrästä [..].

Kustantajan linkin takaa löytyy edustava näyte: http://www.kirjareppu.fi/korit/kasvattajan_kasikirjat/suuressa_sylissa/. Klikkaa sivun alareunassa olevia pikkukuvia.

16. helmikuuta 2017

Manninen, Kirsti & Cruz, Carlos da: Suomen lasten Suomi

Teksti Kirsti Manninen
Kuvitus Carlos da Cruz
Otava 2016



Olen miettinyt, mikä saa ihmisen käyttämään aikaansa blogin kirjoittamiseen. Voisihan saman ajan käyttää vaikkapa ulkoiluun. Itse pidän kirjoittamisesta ja kirjoista, kirjablogin avulla toteutan jonkinlaista kansankynttilän kutsumusta. Haluan levittää ilosanomaa kirjasta, hyvästä kirjasta.

Suomen lasten Suomi on hyvä kirja. Tuhti suorastaan. Painaakin yli kilon. Sisällöltään se pursuaa joka suuntaan. En silti peräänkuuluta karsimista ja tekstimassan supistamista, lukija etsiköön otsikkojen perusteella itseään kiinnostavat aukeamat. Aiheissa riittää valinnanvaraa Itämeren suojelusta jussipaidan tarinaan. Tiedonsirpaleet sidotaan paikkaan kehystarinalla: John ja Jenny ovat lähdössä Suomeen tapaamaan ystäviään, joita onkin aika liuta.

Heti teoksen aluksi esitellään kokonainen aukeamallinen suomalaisia lapsia, kuten Pate Ratina ja Anni Lalli. Pate on kitaristi Tampereelta ja Anni voimistelijatyttö Raumalta. Porukassa on mukana myös Dung Nguyen, nörttipoika Espoosta, ja Atik Samaletdin, joka on jalkapalloilija Järvenpäästä.

Suomen lasten Suomi on värikylläinen teos.



Tämänlaatuisten kirjojen ongelma on eittämättä, että osa tiedoista vanhenee nopeasti. Innostuin selvittämään, mikä kirjastojen ja kirjastoautojen lukumäärä on, sillä kirjastoinfon luvut vaikuttivat äkkisiltään suurilta. Kirjastotilastoista selviää, että vuonna 2015 Suomessa oli 288 pääkirjastoa ja 450 sivukirjastoa. Laitoskirjastoja oli 27. Kirjastoautoja oli käytössä 140 kappaletta.

Autojen lukumäärä näyttää hupenevan aika vauhtia. Vielä vuosituhannen taitteessa kirjastoautoja oli ajossa 201. Pää- ja sivukirjastoja oli yhteensä 835 ja laitoskirjastoja 99 kappaletta. Tieteellisten kirjastojen tilasto alkaa vuodesta 2002. Tällöin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kirjastojen toimipisteitä oli toiminnassa yhteensä 438, vuonna 2015 toimipisteitä oli enää 180 kappaletta.

Toki kirjan ilmaisu "yli 1000 kirjastoa ja melkein 200 kirjastoautoa" on riittävää tarkkuustasoa tässä yhteydessä.

Suomen lasten Suomi ei siis suinkaan ole pelkkää maantietoa, vaikka teoksen rakenne pitkälle maakuntien mukaan muodostuukin. Erityisesti ilahduin monista viittauksista kirjoihin ja kirjailijoihin.

Mutta mitä kirjan tekijät ovat ottaneet mukaan Satakunnasta? Hommaa kirja käsiisi, niin näet.

24. tammikuuta 2017

Palviainen, Jukka-Pekka: Tarpeeksi reilua

Karisto 2016
Kannen kuva: Elisabeth Ansley / Trevillion Images



Alun on oltava mukaansatempaava, Arttu pohtii kemian luokan takimmaisessa pulpettirivissä. Sen on vieteltävä katsoja, jotta tämä on valmis uhraamaan kallista aikaansa leffan katsomiseen. Jokaisella on vain yksi elämä, eikä yhtään hukattua hetkeä saa takaisin.
   Koponen haluaisi räjähtäviä ja palavia autoja, helikoptereita ja lentokoneita. Siksi se tuijottaa kiinteästi Jaatista, joka tekee virityksiään luokan edessä.

Ylläoleva lainaus on aivan kirjan alusta. Arttu ja Koponen suunnittelevat omaa leffaa lyhytelokuvakisaan, jonka voittona on matka Venetsian elokuvajuhlille. Työryhmää täydentää Jossu, jonka Arttu on tuntenut pienestä pitäen, ja johon Arttu voisi vaikka rakastua, ellei...

Jossu on aina tehnyt musiikin ja muun äänimaailman poikien elokuviin. Kun kouluun pöllähtää uusi tyttö, pojat pyytävät tätä mukaan elokuvantekoon, tarvitaanhan päärooliin tietenkin kaunis nainen. Tai no, myös henkilökohtaisia motiiveja saattaa olla roolivalinnan taustalla. Niin, henkilökohtaisia motiiveja on roolivalinnan taustalla, se käy selväksi heti. Sen sijaan epäselvä on, onko Jossukin ihastunut uuteen tyttöön, ja jos on, onko tunne vastavuoroinen.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin Raumalle. Kirjailija tuntee miljöönsä, sillä hän on syntynyt Raumalla. Sittemmin Palviainen on muuttanut Sastamalaan. Yksi kirjan henkilöhahmoista puolestaan on juuri muuttanut Sastamalasta Raumalle. On erityisen hauska lukea Pyymäen kahvilasta, kun tuntee paikan. Raumalaisia lukijoita ilahdutetaan tuttuja katuja nimeten. Elokuvateatteri Minervan muisto nousee useampia kertoja esille.

Elokuvista harrastuneiden nuorten elämää seuratessaan lukija saa paljon tietoa elokuvista. Vai tiedätkö sinä ennestään, mitä elokuvaa pidetään maailman huonoimpana? Toisaalta elokuvamieltymysten kautta saadaan myös luonnehdittua kirjan sivuhenkilöitä näppärästi. Esimerkiksi Artun vaari, joka sivumennen sanoen oli vuosikymmeniä elokuvateatteri Minervan koneenkäyttäjä, pyörittää vuosikymmeniä vanhoja klassikkofilmejä kelanauhurilta, sillä vaikka hän on menettänyt näkönsä, hän pysyy seuraamaan tuttuja elokuvia kuulonsa varassa.

Palviaisen teksti soljuu kauniisti, ja kirja on varsin nopealukuinen. Sitä pystyy lukemaan pätkissä - jos malttaa. Aihepiirinsä puolesta teoksen voisi kuvitella kiinnostavan myös vähänlukevia poikia, siis juuri heitä, joiden lukemisesta tai lukemattomuudesta ollaan erityisen huolissaan. Mutta houkutteleeko kirjan kansi lukemaan? Entä vastaako kansikuva kirjan sisältöä?

Tässä blogissa on kerrottu myös Palviaisen kahdesta edellisestä teoksesta Joku vieraileva tähti ja Perjantai on hyvä päivä lähteä.

12. tammikuuta 2017

Socha, Piotr: Mehiläinen

Piotr Socha
Tekstin toimittanut Wojciech Grajkowski
Puolasta suomentanut Päivi Paloposki 
Nemo 2016

Socha, Piotr: Mehiläinen (2016)


Mehiläiset ovat eläneet maapallolla ainakin 100 miljoonaa vuotta. Ne ovat peräisin ajoilta, jolloin dinosaurukset elivät. Mistä tämä voidaan tietää? Mehiläiset-kirja vastaa: "On löydetty vanhaa meripihkaa, johon on jähmettynyt raidallisia hyönteisiä." Teoksesta löytyy vastaus moneen muuhunkin mehiläisaiheiseen kysymykseen. Mikä on mehiläisen lentonopeus? Kuinka monta munaa kuningatarmehiläinen voi munia päivässä? Kuinka paljon mettä työläismehiläinen jaksaa kantaa?

Piotr Socha (syntynyt 1966) on puolalainen kuvittaja, joka tuntee mehiläisten maailman. Kustantajan esittelytekstin mukaan Piotr Sochan isä toimi mehiläistarhaajana. Isokokoinen teos on täpötäynnä hienoja kuvia, joiden tyyli tuo mieleen vanhat opetustaulut.

Socha, Piotr: Mehiläinen (2016)

Teoksessa kerrotaan, että kasveilla on kaksi elämäntehtävää: kasvaa ja tuottaa siemeniä, joista kehittyy uusia kasveja. Eri kasveilajeilla on erilaisia pölytysstrategioita, on itsepölytteisiä ja tuulipölytteisiä kasveja. Parhaita siemeniä syntyy, kun siitepöly on peräisin toisesta kasvista.

Tiedän, että mehiläisiä pidetään parhaina pölyttäjinä, mutten ole ymmärtänyt mihin väite perustuu, sillä pölyttäviä hyönteisiä on muitakin. Piotr Sochan kirjassa näin ensimmäisen kerran termin kukkauskollisuus. Sochan mukaan kukkauskollisuudeksi kutsuttu ilmiö esiintyy vain mehiläisillä, jotka keräävät ensin yhden lajin kasvit ja hoitavat muut lajit myöhemmin. Näin myös siitepöly kulkeutuu tarkoituksenmukaisesti esimerkiksi lehmuksen kukasta toiseen eikä esimerkiksi lehmuksesta vadelmaan.

Socha, Piotr: Mehiläinen (2016)

Kirja on vahvaa tekoa. Värikkäitä kuvia voi katsella pienikin, mutta tekstimassa vaatii jo edistyneen lukijan, vaikka otsikoita silmäilemällä voikin poimia tarkempaan syyniin vain kaikista kiinnostavimmat aiheet. Kieli on tavallista yleiskieltä, mutta tekijä havainnollistaa mukavasti.
On laskettu, että tuottaakseen yhden kilon hunajaa mehiläisten täytyy käydä muutamassa miljoonassa kukassa, jolloin ne lentävät noin 150 000 kilometriä. Matka on suunnillen sama kuin jos ne lentäisivät neljä kertaa maan ympäri.
Varsin tehokasta porukkaa ovat!


22. joulukuuta 2016

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie : Suomen lasten enkelirunot


Toimittanut Ismo Loivamaa
Kuvat Rudolf Koivu
Minerva 2016


Ismo Loivamaa kirjoittaa teoksensa jälkisanoissa, että lasta suojelevat lempeät enkelit ovat aina kuuluneet suomalaiseen lastenrunouteen. Enkelirunot ovat hänen mukaansa säilyttäneet suosionsa, vaikka uskonnollisuus on hävinnyt muusta lastenkirjallisuudesta. Tähän kokoelmaan runoja on valikoitu monelta tekijältä. Nimet ovat tuttuja: Immi Hellén, Anna-Mari Kaskinen, Kaarina Helakisa, Z. Topelius... Myös suomalaisia kansanrunoja on mukana. Ilahduin tavattomasti, kun törmäsin kirjassa peruskoulun ensimmäisellä luokalla ulkoa opeteltuun kansanrunoon, josta muistin nyt enää vain alun "Ensimmäinen enkeli, toinen tonkeli, kolmas kovanokka..."

Tietysti kokoelmasta löytyy myös nimiruno Maan korvessa kulkeva lapsosen tie. Hiukan yllättäen mukaan oli otettu myös synkänsorttinen kolmas säkeistö, jota harvoin esitetään.

Kirjan kuvituksena on käytetty Rudolf Koivun (1890-1946) maalauksia. Koivun kuolemasta on tullut kuluneeksi 70 vuotta. Povaankin, että näemme Koivun kuvitusta tulevina vuosina entistä enemmän. Tekijänoikeushan päättyy, kun tekijän kuolemasta on kulunut 70 vuotta.

Kannesta ja kirjan graafisesta ulkoasusta kerrotaan sen verran, että työstä vastaa Taittopalvelu Yliveto. Henkilöitä ei nimetä. Ulkoasultaan teos on kovin perinteinen, ei kuitenkaan kömpelö. Oletan, että tekijät pyrkivät säilyttämään  Rudolf Koivu -tunnelman myös kirjan ulkoasussa.

Kuvituksesta olisin kernaasti tahtonut tietää enemmän. Jossain kuvassa tekijän nimikirjaimet ovat näkyvissä. Niiden sijainnin perusteella voi päätellä, että kuvassa on koko teos, mutta onko kuvituksena käytetty myös yksityiskohtia jostain suuremmasta työstä?
  

15. joulukuuta 2016

Laulua kuonoon, joulua tassuun

Tarina ja laulunsanat Tuula Korolainen
Sävellykset ja nuotit Timo Klementtinen
Leikkiohjeet Ulla Piispanen
Kuvat, ulkoasu ja kansi Marjo Nygård
Lasten Keskus ja Kirjapaja 2016


Timo Klementtinen ja Tuula Korolainen: Laulua kuonoon, joulua tassuun

Tarkoitukseni oli esitellä aivan eri teos, mutta sen saatavuudessa oli ongelmia, ja päädyin selailemaan Tuula Korolaisen tuotantoa. Se on mittava. Blogikirjoitukseen valikoitui Laulua kuonoon, joulua tassuun. Ja ennakkotietona kerrottakoon, että Korolainen on mukana myös seuraavaksi esittelemäni teoksen tekijäryhmässä.

Ylipäätään esiteltävien teosten valikoiminen on haastavaa. Uusien kirjojen tulva on loppumaton, ja hyllyjen uumenistakin olisi välillä mukava nostaa joku hiukan vanhempi teos. Mutta nyt asiaan, siis kirjaan. Timo Klementtinen on säveltänyt Laulua kuonoon, joulua tassuun -teosta varten 14 Tuula Korolaisen runoa, jotka on julkaistu kirjana Kuono johti joulua (2006). Takakansitekstissä luvataan, että laulujen säestys on merkitty helpoin sointumerkein.

Lauluaa kuonoon, joulua tassuun on joululaulukokoelma ja nuottikirja, mutta se ei ole pelkästään joululaulukokoelma ja nuottikirja, sillä lauluihin on liitetty leikkiohjeet ja laulujen väliin Korolainen on kirjoittanut kehystarinan. Kirjaa voi käyttää joustavasti vaikkapa joulujuhlaohjelman pohjana. Timo Klementtinen toimii Suomen musiikkioppilaitosten liiton toiminnanjohtajana, joten voisin kuvitella, että teos vastaa erityisesti oppilaitosten tarpeisiin.

Teos sisältää CD-levyn, jossa esitetään kaikki kirjan laulut. Luulenpa, että tämä levy soi myös monessa kodissa.

Mäyräkoirat ovat lähellä sydäntäni, joten innostuin tietysti laulusta, jonka nimi on Mäyräkoira kertoo.
Mieleenjäävin biisi taisi kuitenkin olla Joulu tuntuu turkissa.

 
Laulua kuonoon, joulua tassuun on kaikin puolin ammattitaitoisesti tehty. Heti ensiselailusta alkaen sen ulkoasu viehätti minua. Kehystarinan olisin toivonut ilmavammin esille, ja mieluusti myös isommalla kirjasintyypillä painettuna, mutta ymmärrän, että tekijöiden on tarvinnut tehdä valintoja. Sivumäärä on nyt 55. Marjo Nygårdin kuvitus on saanut ansaitsemansa runsaan tilan.


Kirjan lopussa tekijät esittävät kiitokset Pelle Miljoonalle ja Ari Taskiselle. Arvaatko miksi?


7. joulukuuta 2016

Riddell, Chris: Ada Gootti ja hiiren haamu

Gummerus 2015
Englanninkielinen alkuteos Goth Girl and the Ghost of a Mouse
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Muuan hiiri muistelee -kirjasen suomentanut Kristiina Drews

Ada Gootti asuu valtavassa Kalmatollon kartanossa isänsä lordi Gootin kanssa. Lordi Gootti on hurjan kuuluisa pyöräilevä runoilija, jonka harrastuksiin kuuluu myös potkuhevosratsastus ja puutarhatonttujen posauttelu väkipyssyllä. Adan äiti - kaunis thessalonikilainen nuorallatanssija - on kuollut traagisessa onnettomuudessa Adan ollessa vielä vauva, eikä lordi Gootti ole päässyt yli rakkaan vaimonsa menetyksestä. Ada muistuttaa kovasti äitiään, mikä on saanut lordin omaksumaan erikoislaatuisen uskomuksen siitä, että lasten tulisi kuulua, muttei näkyä. Ada ymmärtää, että hänen näkemisensä saa isän surulliseksi, mutta ei hän silti mielellään käytä isoja, kömpelöitä ja ennenkaikkea äänekkäitä saappaita, joiden aiheuttaman metelin ansiosta isä pystyy välttelemään häntä.

Isän kanssa vietettyjä viikottaisia teehetkiä lukuunottamatta Ada on kartanossa aika yksin. Omalaatuisia palvelijoita ja tiuhaan vaihtuvia kotiopettajattaria kyllä riittää, mutta samanikäisiä kavereita ei ole. Eräänä yönä Ada tutustuu Ishmaeliin, joka on hiiri. Tai itseasiassa oli hiiri, kunnes sai surmansa loukussa ja on nyt hiiren haamu. Jostain syystä Ishmael on jäänyt kummittelemaan kartanoon, eikä kukaan muu kuin Ada pysty näkemään sitä. Ada ja Ishmael lähtevät seikkailemaan valtavan kartanon vanhaan käyttämättömään osaan ja yhtä valtavaan ja sokkeloiseen puutarhaan, josta löytyykin monenlaista yllättävää.

Eräällä yksinäisellä aamiaisella Ada tapaa yllättäen kaksi omanikäistään lasta, joiden mukana hän pääsee salaperäiseen Ullakkokerhoon. Siellä kokoontuu kartanon nuoria palvelijoita ja työntekijöiden lapsia, eikä kartanonherran tytärtä ole tietenkään koskaan kutsuttu mukaan, vaikka hän on kovasti kavereita kaivannutkin. Ullakkokerhon porukka alkaa huomata kartanon tiluksilla epäilyttäviä tapahtumia, joihin tuntuu liittyvän kartanon sisäriistanvartija Nurjamaa. Lordi Gootin jokavuotinen sisämetsästyksen ja metaforisen polkukisan päivä lähenee, ja tänä vuonna Nurjamaan hoitamissa järjestelyissä vaikuttaa olevan jokin pielessä.

Kartanon fantastisen erikoinen väki ja kirjan tarina ihanan outoine käänteineen imaisee lukijan tehokkaasti mukaansa. Koskaan ei tiedä mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu ja sivua kääntämällä saattaa löytää itsensä mitä eriskummallisimpien hahmojen seurasta. Niin kuvittajana kuin kirjailijana tunnetun Chris Riddelin mustavalkopiirrokset ja luvun aloittavat koristeelliset anfangit sopivat hienosti kirjan goottiromanttisen tummaan tunnelmaan. Sarjasta on suomennettu tämän lisäksi kaksi osaa: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit sekä Ada Gootti ja Humisevan karju.



       
Gummerus 2016
 

 

24. marraskuuta 2016

Itkonen, Jukka: Hirvi irvistää

Tekstit Jukka Itkonen
Kuvitus ja tekstaus Matti Pikkujämsä
Lasten keskus 2016



Hirvi irvistää on runokuvakirja, jossa vilistää juuri niitä samoja elukoita, mitä maassamme esiintyy. Koalaa, pingviiniä tai jääkarhua ei sivuilla näy. Rajaus ilahduttaa, sillä monta kertaa lastenkirjoissa esitellään kaikkia muita kuin kotoisia eläinlajejamme.

Eläimet esitetään perinteisesti. Oravalla on käpy käpälissä, ketulla kana hampaissa. Itse asiassa citykettujen ja kotikanaloiden yleistyessä voi joku muheva kana päätyä repolaisen suuhun. Paitsi että tämä kirja ei puhukaan perinteisesti repolaisesta, kettu on tuliturkki.

Kettu, tuliturkki
      aidan takaa kurkki
näkyisikö pihamaalla
nam, nam, syötävää.
Sulavasti niin kuin tali,
      pujottautui aidan ali.
Ja kohta oli hampaissa
jo kana muheva.

Joka aukeamalla on kaksi eläintä, joten vajaassa viidessakymmenessä sivussa ehditään esitellä aika liuta eläinlajeja. Vain muutama laji on päässyt kahteen eri runoon. Hirvi irvistää on myös tietokirja. "Kiven päällä sisilisko häntää viputtaa. Jos se säikkyy kovasti, se voi sen tiputtaa. Hännänpätkä kiven päälle muistoksi vain jää."

Matti Pikkujämsän tekstaus antaa runoille viimeisen silauksen. Runo kesäkissasta toivottavasti koskettaa muitakin.

Viimeinen runo on erityisen hieno. Kaikille löytyy oma paikka!




Mutta mille se hirvi oikein irvistää? Hanki kirja käsiisi ja selvitä asia itse.

10. marraskuuta 2016

Tiainen, Marja-Leena: Poika joka katosi

Marja-Leena Tiainen: Poika joka katosi
Avain / BTJ Finland 2015



Poika joka katosi on selkokirja. Se perustuu Marja-Leena Tiaisen teokseen Poistui kotoaan (2005). Tiainen on itse kirjoittanut selkokirjan. Teoksen nimi ilmaisee hyvin, mitä kirjassa tullaan kertomaan, ja kerronta jatkuu tiiviinä, vaikka tekstin asettelu onkin ilmavaa, runomaista.

Lukija tavoittaa tunnelman, joka vallitsee kadonneen pojaan perheessä. Perheenjäsenet käsittelevät tilannetta kukin tavallaan. Ensimmäisistä joululahjoista katoamisen jälkeen iloitsee ainoastaan perheen viisivuotias, mutta vähitellen jäljelle jääneet jatkavat elämäänsä. Selkoteksissä suurimman roolin saa 18 vuotta täyttävä esikoistytär, joka olosuhteista huolimatta pyrkii elämään tavallista nuoren ihmisen elämää.

Suosittelen kirjaa täysi-ikäisyyden kynnyksellä eläville nuorille miehille ja naisille, myös teille, jotka ette kovin paljon lue. Tämä kirja on nopealukuinen ja ohut, sivuja siinä on vain 88 kappaletta.

27. lokakuuta 2016

Jukolan seitsemän poikaa ja Oma maa mansikka

Tammi on tänä syksynä aloittanut sarjan, jossa klassikkotekstit on mukautettu aivan pienille käyttäjille sopiviksi. Nämä Anne Vaskon värikylläiset ensikirjat puhuttelevat aikuistakin. Itse en pystynyt millään valitsemaan, kumman kirjoista esittelisin, joten päätin kertoa kummastakin.


Jukolan seitsemän poikaa :
luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan
Jukolan seitsemän poikaa : luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan
Kuvittanut Anne Vasko
Toimittanut Katariina Heilala
Graafinen suunntelu ja taitto Riikka Turkulainen
Sitaatit Aleksis Kivi
Tammi 2016







Oma maa mansikka = Smultronstället

Oma maa mansikka = Smultronstället
Kuvittanut Anne Vasko
Toimittaneet Katariina Heilala ja Leena Järvenpää
Ruotsikieliset tekstit Annika Sadelin
Graafinen suunnittelu ja taitto Riikka Turkulainen
Tammi 2016

Seitsemän veljestä on yksi lempikirjoistani. Omassa kirjahyllyssäni minulla on mummon antaman romaanin lisäksi Mauri Kunnaksen Seitsemän koiraveljestä -kuvakirja ja Pertti Rajalan tekemä selkomukautus. Seitsemää koiraveljestä olen ostanut paljon lahjaksi. Aivan pienten lasten käsissä Kunnaksen kuvakirja ei kuitenkaan tahdo pysyä ehjänä. Sen sijaan Tammen kustantama paksulehtinen kuvakirja Jukolan seitsemästä pojasta on oivallinen tuliainen vauva- tai taaperoperheeseen. Vahvatekoinen kirja kestää kovia otteita ja tutustuttaa nuoren käyttäjänsä huomaamatta Kiven klassikkoon. Vanhemmille kirjassa on oma tietoaukeama, jossa kerrotaan Aleksis Kivestä ja tämän teoksista.

Alkuteoksen nimi on muuttunut hauskasti. Jukolan seitsemän poikaa on myös kirja numeroista. Siinä lasketaan Aapon sitomia saunavihtoja ja Laurin muovailemia savikukkoja. Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Lauri, Timo ja Eero tulevat nimitutuiksi. Tietoaukeamalla kerrotaan, etttä veljesten nimet ovat edelleen suosittuja. Tämän lauseen innoittamana tutustuin Väestörekisterikeskuksen nimipalveluun. Väestörekisterikeskuksen mukaan suosituin suomalaisen miehen nimistä on Juhani. Tällä vuosituhannella Juhaniksi on jo nimetty yli 30 000 poikaa. Simeon(i) ja Aapo näkyvät olevan kovassa nosteessa.

Jukolan seitsemän poikaa : luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan
Kohderyhmää silmälläpitäen veljesten elukat ovat saaneet suuren roolin. Valko-hevonen, koirat Killi ja Kiiski, Matti-kissa, kukko - ja jopa Männistön muorin kanat - marssitetaan sivuille. Lisäksi numeroita havainnollistetaan pienillä leppäkertuilla.

Kuvan hevonen on nimeltään Valko. Valkon väri yllätti, ja hevosia omistava ystävä kertoi, että hevosen väri voi muuttua vanhemmiten. (Kuva teoksesta Jukolan seitsemän poikaa : luvunlaskua Aleksis Kiven tapaan.)

Lisää pieniä leppäkerttuja ja ilmeikkäitä yksityiskohtia löytyy Anne Vaskon toisesta uudesta paksulehtisestä kuvakirjasta Oma maa mansikka. Bongasin hevoskuvan myös siitä. Lieneekö kuvassa Valkon sukulaisia?

Oma maa mansikka


Oma maa mansikka = Smultronstället on kaksikielinen, kuten teoksen nimestä jo sopii päätellä. Värikkäiden kuvien lomaan on siroteltu pieniä runoja. Kun toisella sivulla on leikkiruno "Onko koira kotona?" leikkiohjeineen, kysytään viereisellä sivulla "Är hunden hemma?". Molemmat kotimaiset eivät kuitenkaan tee aukeamista raskaita, sillä tekstinsirpaleet ovat lyhyitä ja leikkiohjeet puolestaan präntätty pienellä kirjasinkoolla.

Oma maa mansikka

Nämäkin teokset saat käsiisi kirjastosta!

17. syyskuuta 2015

Kaksi kuvakirjaa: Kurittomat karhut ja rohkeat jänöt

McGee, Marni: Karhu ei saa unta


Kirjoittanut Marni McGee
Kuvittanut Sean Julian
Suomentanut Raija Rintamäki
Mäkelä 2015







Syksy saapuu ja karhuherran olisi aika käydä talvilevolle. Metsän muut eläimet valmistelevat talven ruokavarastojaan, kunnes alkavat ihmetellä karhun pesäluolalta kuuluvaa ärinää. Onkohan karhu vaarallinen? Karhu mörisee ja ulisee, kääntyilee ja kieriskelee, mutta ei saa millään unta. Ihmekös jos se on pahantuulinen!


Orava keksii, että karhulla on varmaankin nälkä. Reipas ja rohkea Laikku-jänis päättää hoitaa asian kuntoon, ja lähtee viemään sille valtavaa pinoa mustikka- ja sipulipikkelssileipiä. Ihan suunnitelmien mukaan tuo reissu ei mene, mutta lopulta Laikulle selviää karhun unettomuuden oikea syy, ja sille saadaan sopivaa apua. Ystävät auttavat aina.






Bates, Ivan: Karhu ja rohkea jänis


Kirjoittanut ja kuvittanut Ivan Bates
Suomeksi riimitellyt Raija Rintamäki
Mäkelä 2015






 
 
Oli kerran
karhu vähän
pahankurinen
tavattoman
huonot oli
käytöstavat sen.
 
Nenäänsä se kaiveli
ja ruuan ahmi rumasti.
 
Ei koskaan
mistään kiittänyt,
ei pyytänyt se anteeksi.
 
Kaiken kukkuraksi
karhun mielihuvia
oli väijyä
ja säikytellä toisia...
 
 
Muut metsän eläimet alkavat saada tarpeekseen kurittomasta säikyttelevästä karhusta. Niiden mielestä leikki ei ole lainkaan hauska, ja karhu pitäisi saada jotenkin aisoihin. Kaikki ovat tästä yhtä mieltä, mutta kukaan ei halua vapaaehtoiseksi karhun taltutukseen paitsi eräs pieni jänis. Jänis on vakuuttunut, että karhu ei ole tarkoituksella tuhma, vaan sille ei ole kukaan koskaan opettanut miten leikitään nätisti. Muita eläimiä epäilyttää ja naurattaa, olisiko noin? Jänis kuitenkin käy toimeen ystävällisyydellä, lempeydellä ja kärsivällisyydellä, ja arvatkaapa toimiiko se?