1. helmikuuta 2020

Niemensivu, Reetta: Maalarisiskot

Suuri kurpitsa 2019, 118 s.



Maalarisiskot on fiktiivinen kertomus, joka perustuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin. Reetta Niemensivun sarjakuva-albumi on todella ajankohtainen. Helene Schjerfbeckiä tuntuu tulevan nyt joka tuutista. 

Olin pitkän tauon jälkeen elokuvissa. Hämmästyksekseni lipunmyynnin jono luikerteli kadulla asti. Kysyin, onko sellainen Raumalla kovinkin tavallista. Sentään arki-ilta. Ehdin arpoa vielä hyvän aikaa siinä jonossa, menisinkö katsomaan Helenen vai Teräsleidit. Valitsin jälkimmäisen, koska sitä tähdittää iki-ihana Seela Sella - ja koska näytti siltä, että siihen saliin oli tilaa. Helene Schjerfbeck ei kuitenkaan jättänyt minua rauhaan ja pari iltaa myöhemmin löysin itseni jälleen elokuvateatterista. Minulla kävi tuuri: Helene ei ollut loppuunmyyty sinä iltana.

Helene-elokuva jatkaa siitä, mihin Reetta Niemensivun sarjakuvaromaani jää. Vähänkö tunsin itseni sivistyneeksi, kun olin jo tutustunut Helene Schjerfbeckiin ja tämän aikalaisiin Niemensivun mukana. Sen paremmin elokuva kuin sarjakuvaromaani ei vaadi katsojaltaan taidehistorian opintoja, mutta silti pidän molempien parhaana antina Helene Schjerfbecin maalausten syntytarinoita.

Reetta Niemensivun sarjakuvaromaani kertoo paitsi Helene Schjerfbeckistä myös kolmesta muusta nuoresta naistaiteilijasta. Helene Schjerfbeck, Helena Westermarck, Maria Wiik ja Ada Thilén muodostavat tiiviin nelikon, jonka jäsenet pyrkivät kehittymään taiteilijoina aikana, jolloin naisten taideopintoja pidettiin tarpeettomina. Teoksen alussa Helene Schjerfbeck matkustaa Pariisiin, kuten kaikki muutkin aikaansa seuraavat taiteilijat.Ystävät ovat siellä jo.

Välillä palataan Helsinkiin, jossa kotiväki ei todellakaan aina osaa antaa taiteilijalle työrauhaa.

Myös Reetta Niemensivu on kiinnostava taiteilija. Pidän erityisesti Maalarisiskojen miellyttävästä värimaailmasta. Kaikkien muiden avujensa lisäksi tekijä osaa pelkistää tekstinsä niin, että se mahtuu ruutuihin. Ole tarkkana sen kohtauksen kohdalla, jossa Edelfelt antaa Helene Schjerfbeckille suklaata kiitokseksi maalausavusta. Siinä ei tekstiä tarvita edes joka ruudussa. Suklaapalkka taitaa olla tänäkin päivänä kiusallisen tuttua monelle taiteilijalle. Jos itse saat palkaksi usein pelkkää suklaata, kannattaa googlettaa, mitä Helene Schjerfbeckin maalausten nykyhinnoista kerrotaan.

PS Povaan etunimille Helene ja Helena kovaa nostetta.

1. tammikuuta 2020

Jenny Jägerfeld: Comedy Queen

Alkuteos: Comedy Queen

Kääntäjä: Katriina Kauppila
Otava 2019



Comedy queen -romaanin on kirjoittanut Jenny Jägerfeld ja ruotsin kielestä suomentanut Katriina Kauppila. Teos kertoo 12-vuotiaasta Sashasta, joka yrittää selvitä äitinsä kuolemasta.

Strategiani on yksinkertainen. Äiti epäonnistui elämässä. Ja kuoli. Siihen oli monta syytä. Minä ajattelin onnistua elämässä. Yksi tapa onnistua on varmaankin, etten tee samoja asioita kuin äiti. Että opin hänen epäonnistumisistaan ja toimin päinvastoin. Siksi olen tehnyt listan, jossa on seitsemän tärkeää kohtaa. Ratkaisuja minun ongelmiini.

Sasha ei halua olla kuten äitinsä, joka itketti ihmisiä. Sashasta on tuleva hauskuuttaja, koomikkojen kuningatar. Hän tahtoo olla ihminen, jolla on funny bones, hauskat luut. Sellainen, joka on hauska ihan luita ja ytimiä myöden.

Isä mutisee jotain läksyistä, mutta Sashan mielestä on se ja sama, millaisista kerroksista maapallo koostuu. Sasha haluaa olla hauskuuttaja, ja hänellä on myös muita tavoitteita, jotka hän muotoilee listaksi. 

Sashan listan kuusi kohtaa ovat sisällöltään melko kirjavia. Esimerkiksi ”1) Leikkaa tukka pois.” ja ”3) Älä lue kirjoja.” Tarinan edetessä lukijalle selviää, miten Sasha suoriutuu näistä itse asettamistaan askelmerkeistä ja ovatko ne ylipäätään järkeviä.
Sanotaan, että äiti on se, jota ihminen kaipaa kuolinvuoteellaan. Äiti hoivaa lasta pyytettömästi ja auttaa tämän aikuisuuteen. Sasha menetti äitinsä ennenaikaisesti. Lukija, niin lapsi kuin vanhempi, pystyy samaistumaan päähenkilön menetyksen suuruuteen. On helppo ymmärtää myös Sashan isän voimattomuuden tunteita, kun tytär ei näy surevan.

Ja eikö hän tajua, että teen hänelle palveluksen? Eikö hän tajua, että en halua tehdä häntä surullisemmaksi kuin hän jo on? Minä en halua olla sellainen, jota hänen täytyy lohduttaa.Niin kuin äiti.

Sashan äiti sairasti masennusta ja päätyi tappamaan itsensä. Näitä teemoja ei kovin monessa nuortenkirjassa käsitellä. Eteenkin hautajaiskuvaus liikutti mieltäni. Onneksi Sashan setä oli isän ja Sashan tukena. Sashalla on myös useita muita viisaita aikuisia rinnallaan. Sekä kerrassaan loistava bestis.

Comedy queen loppu on toiveikas, mikä onkin nuortenromaanissa hyvä ratkaisu. Pidin myös kirjaan liitetystä tietoaineksesta ja puhelinnumeroista, joihin voi soittaa, jos haluaa puhua jonkun kanssa. Aivan viimeinen kohta listassa on: ”Jos tarvitset pikaista apua, soita hätänumeroon 112”.

Kustantaja kertoo sivuillaan, että Jenny Jägerfeld (1974) on ruotsalainen psykologi ja kirjailija. Hänen toinen romaaninsa Oli kerran äiti joka katosi voitti Ruotsissa nuortenkirjoille suunnatun August-palkinnon 2010. Comedy Queenin Ruotsin radio palkitsi parhaana lastenkirjana 2018.Wikipedia tietää kertoa, että muitakin palkintoja on tullut. Comedy Queen on Jägerfeldin toinen suomennettu teos. Ensimmäinen oli Oli kerran äiti joka katosi (Karisto, 2011).

Tämän romaanin on kustantanut Otava. Se on julkaistu 2019 sekä tavanomaisena kovakantisena kirjana että e-kirjana. Teos on saanut avainlippumerkin. Painotuotteella on myös ympäristömerkki.



1. joulukuuta 2019

Anne Vasko: Mur ja tähti

Teksti: Kaisa Happonen
Kuvitus: Anne Vasko
Graafinen suunnittelu: Laura Lyytinen
Teoskokonaisuus: Tekijät ja Tammi, 2019



Kaisa Happosen kirjoittama ja Anne Vaskon kuvittama Mur ja tähti jatkaa tarinaa pienestä karhusta. Kirja käsittelelee elämän kiertokulkua, mutta onnistuu tekemään sen hyvin lempeästi, etäännyttäen. Suuren vanhan puun kaatuminen tai kaukaisen tähden sammuminen on helppo hyväksyä.

Anne Vasko on suosikkikuvittajiani. Katselin loppukesällä viimevuotista Mur ja mustikka -kirjaa bloggaamistarkoituksissa. Sitten mustikka-aika livahti ohi, ja homma jäi. Marraskuussa pääsin Lastenkirjainstituutin järjestämälle kritiikkikurssille, ja yllätys: kurssin järjestäjät olivat valinneet uuden Mur-kirjan harjoituskritiikin kohteeksi. Vähänkö nasta valinta! Ennakkotehtävän ohjeista jäi mieleen, että harjoituskritiikkiin saa käyttää merkkimäärän, jota voi kuvailla adjektiivilla säälittävä. Onneksi voin lätistä tässä blogissa ihan sellaisessa mittakaavassa kuin kulloinkin huvittaa.

Mutta takaisin Mur-karhuun. Mur ja tähti on kansikuvasta alkaen tuttua Mur-sarjaa. Itse asiassa luulen, että saman metsän väkeä esiintyi jo muutaman vuoden takaisessa pahvikirjaparissa.

Pieni ja suuri lukija pystyvät samaistumaan Murin ja sen emon vuorovaikutukseen. Emokarhu näyttäytyy ymmärtäväisenä ja muutkin metsäneläimet ovat sympaattisia, vaikka suhtautuvat Murin kysymyksiin aikuismaisen kärsimättömästi:

Mur tähysti taivasta sitkeästi
silmiään siristäen.

”Mitä näkyy?” kuiskasi Mur.
SHH!” komensi pöllö.
”SHH!” kivahti kettu.
”SHH!” suhisi tuuli yli kukkulan
ja kahisutti kuusen oksia mennessään.

Kuvakirjassa on vain vähän tekstiä. Pidän sitä osoituksena kirjoittajan suuresta ammattitaidosta. Kriitikkokurssilla kuvittaja Sari Airola vertasi kuvakirjaa ja polkupyöräilyä. Kuvittajan mukaan kuvakirja etenee parhaimmillaan kuin polkupyörä, kuvittajan ja kirjailijan vuoropolkaisuin. Tässä teoksessa kirjailijan ja kuvittajan tiimi on onnistunut.

Teos on Tammen kustantama. Painopaikasta kerrotaan vain, että se on EU:ssa. Tämä on harmi. Kaipaan avainlippumerkkiä.

1. marraskuuta 2019

Tonttu : tarua ja totta

Tekijä: Heikki Saure
Kannen suunnittelu: Timo Numminen
Sisuksen piirrokset: Antti Kosonen
Taitto: Samppa Ranta
Suomalaisen kirjallisuuden seura 2019, 315 s.




Joulutontut ovat tähän aikaan vuodesta kovassa nosteessa, mutta on hyvä muistaa, että joulupukin apuna hääräävät tontut ovat tonttuperinteen nuorimpia tulokkaita.

Heikki Saure kirjoittaa, että kansanperinteen tutkijat halusivat osoittaa suomalaisten kuuluvan suurten sivistyskansojen joukkoon ja etsivät omasta perinteestämme sellaisia hahmoja, joita esiintyi antiikin eepoksissa. Esiin nostettiin mahtipontisen Ukko Ylijumala ja kalevalalaiset sankarit. Itse Saure pitää mahdollisena, että "tontut ja haltijat ovat olleet muinaisille suomalaisille suuria jumalia ja sankareita tärkeämpiä hahmoja".

Entisaikaan tonttuja oli tapana muistaa ruokalahjoilla, ja niitä varottiin visusti suututtamasta. Tonttu auttoi ihmistä, mutta ei ollut kenenkään vallan alainen. Ihminen oppi vastavuoroisuuden periaatteen. Tontut ja haltijat huolehtivat kaikesta, mutta edellyttivät, että niitä itseään kuunneltiin ja kohdeltiin asiallisesti. Hyvä kiersi: "Kun kaikkialla oli tonttuja, haltijoita ja muuta väkeä, ihmiset oppivat ymmärtämään, että kaikesta täytyy pitää hyvää huolta: luonnosta, eläimistä, rakennuksista ja ihmisistä [..] Nykyään saattaa tuntua hölmöltä, että tonttuihin ja haltijoihin on joskus uskottu. Mutta tontuton ihminen se vasta hölmö onkin! Kaikesta piittaamaton nykyihminen on sotkenut veden, liannut ilman ja turmellut maan sillä seurauksella että koko maapallon hyvinvointi on uhattuna."

Heikki Saure kertoo, että tonttuja alkoi ilmestyä satuihin 1800-luvulla. Yksi varhaisimmista tonttusaduista on Topeliuksen Turun-linnan tonttu-ukko. Korvatunturista puolestaan kertoili ensi kertaa Markus-setä. Tämä tapahtui Yleisradion lastenohjelmassa vuonna 1927.

Teoksessa on muutaman sivun laajuinen osuus värikuvia, mm. lehtien ja kirjojen kansikuvia, joissa on kuvattuna tonttuja. Kuvien tiedoilla voi halutessaan löytää lisää tonttutietoa - tai muistutella sitä mieleen. Ilahduin tunnistaessani Suuren tonttukirjan kuvitusta. Lähteitä ja taustamateriaalia on listattu myös kirjan loppuun.


"Suomalaiset tutustuivat Rien Poortvlietin tonttuihin, kun Suuri tonttukirja ilmestyi vuonna 1978." (Kuvateksti Sauren kirjassa).


Heikki Saure käy aihepiiriä läpi varsin mukavasti. Hänellä on lukuisia hyviä oivalluksia, kuten lähiverkosta nykykodin haltijana: "Wi-Fiä on vaikea havaita, vaikka se vaikuttaa kodissa moneen asiaan. Yleensä se on täysin näkymätön, mutta huolehtii silti kodin hyvinvoinnista ja tavaroista. Se valvoo ja huolehtii kodista silloinkin, kun ihmiset nukkuvat."

Yli 300-sivuisessa teoksessa laajennetaan tonttujen ohi, muihin lähiotuksiin. Tiedätkö mikä on para? Minä en tiennyt. En vaikka sen käytöstä on langetettu jopa kuolemantuomioita.

Teoksen ulkoasu on asiallinen. Siinä on hyvä rakenne ja selkeä sisällysluettelo, jonka avulla kirjaa voi lukea haluamassaan järjestyksessä. Sivut ovat ilmavia ja fontti on riittävän iso. Antti Kososen piirroksia olisi saanut olla enemmänkin.

Tämä kirja on painettu Suomessa. Varmistin asian erikseen.

Asuukohan oven takana tonttu? Kuva Vauranojan kylän Vauranojalta.


PS Sauren mukaan para oli vaurauden lisäämiseen keskittynyt olento. Para kantoi omistajalleen muiden omaisuutta. Se oli hyvin kekseliäs ja muuntautumiskykyinen olento, joka pääsi sisälle rakennuksiin pienenpienestä raosta, jopa avaimenreiästä. Varhaisin tunnettu para imi maitoa muiden omistajien lehmistä. Tehokkaimmillaan se kykeni kirnuamaan maidon vatsassaan ja tuomaan omistajilleen voita. Tällainen maito- tai voipara saattoi liikkua karjasuojissa esimerkiksi kissan hahmossa.




1. lokakuuta 2019

Siri Kolu: Lue minut

Kuvat: Sanna Pelliccioni
Otava 2019, 32 s.



Lukeminen on supervoima.
Kaikki tieto, kaikki seikkailut,
kaikki kirjojen sivuilla odottavat ystävät ovat sinun.
Et ole koskaan yksin.

Siri Kolun viisaat sanat ja sanataidetehtävät sekä Sanna Pelliccionin sykähdyttävä kuvitus muodostavat sopusuhtaisen kokonaisuuden, taideteoksen. Teoksen sivut ovat ilmavia, eikä niitä ole kovin paksusti, mutta kirja tarjoaa isosti ajateltavaa. Varhaisnuorelle ja aikuiselle on merkitty omat harjoitukset, mutta kukapa estää kirjoittamasta siitä mikä kulloinkin itseä innostaa.
Jos saisit lukea vain kymmentä kirjaa koko loppuelämän ajan, mitkä ne olisivat?
Kirjoittaminen on hieno harrastus. Testaa itse. Kirjastosta löytyy erilaisia kirjoittamisoppaita lisää, mutta tästä on hyvä aloittaa.
Pidä sananvaihtopäivät. Kirjoita sanalistoja. Kymmenen surullista sanaa. [..] Vaihda sanoista neljä toisten listojen sanoihin. Kirjoita kymmenellä sanallasi jokin teksti.

Kirjalla on avainlippu. Se on tehty Suomessa. Kirjaan on painettu myös ympäristömerkki. En ehtinyt selvittää, mitä se tarkalleen merkitsee, mutta kirjoittamista pidän ympäristöystävällisenä harrasteena.

Lue minut -näyttely aukeaa Tampereella lokakuun puolivälin paikkeilla ja jatkaa keväällä kierrostaan.


1. syyskuuta 2019

Iloa musiikista : pianonsoiton alkeet värien avulla

Soitonoppaan tekijä: Terhi Knopman
S
ovittaja: Annalina Backman
Mummila [2018], 53 s.
Meinaan opetella soittamaan. Avuksi löysin Iloa musiikista -kirjan. Kannen kuvasta päätellen kirja on suunnattu nuorille soittajille ja heidän huoltajilleen, mutta millään tavalla lapsellisena en teosta pidä. Harjoittelen oikein mielelläni Tuiki tuiki tähtöstä ja muita tuttuja lauluja.

Soitto-ohjeet ovat huomattavan selkeät. Nuoteilla on värit, ja samoilla väreillä merkitään koskettimet. Peukku on ykkönen, etusormi kakkonen jne. Sormiharjoituksia on ilahduttavan vähän, ja melkein heti pääsee soittamaan ihan oikeita kappaleita. Ensin soitetaan yhdellä kädellä, mutta sävellykset muuttuvat sivu sivulta haastavammaksi. Välillä on vähän teoriaa nuottien kestosta ja sen semmoisesta. Kävin lapsena monta vuotta musiikkiopistossa ilman, että opin tätä kaikkea. 

Minulla ei ole halua eikä oikein mahdollisuuttakaan käydä pianotunneilla. En ole katsonut, osaisiko YouTube opettaa pianonsoittoa. Luultavasti osaisi, mutta pidän kirjoista enemmän kuin ruuduista.

Satakirjastojen kautta näet teoksen kappaleet ja saatavuuden.





Tämä isotädin soittopeli siirtyi muutama vuosi sitten kotini koristeeksi.

19. elokuuta 2019

Selkorakkautta: Polttava rakkaus ja Lauralle oikea

Koulut alkavat taas pian. Tässä pari tarinaa sydämenasioista. Molemmat ovat selkokirjallisuutta jotka sopivat yläkoululaisille, eli näitä voi suositella hitaamminkin lukeville.

Polttava rakkaus kertoo 15-vuotiaasta Elvis Pärssisestä joka on bändissä, soittaa huuliharppua ja laulaa omaan tyyliinsä. Bändi soittaa vanhempaa rokkia. Yhtenä päivänä kesken bänditreenien paikalle ilmestyy Maritta joka on palokuntanuori ja hän huomauttaakin heti treenikämpän epäilyttävän näköisestä sähköratkaisusta. Maritta osaa laulaa ja pääseekin mukaan bändiin, kun Elvis on enemmänkin huutaja. Bändi pääsee keikallekin, mutta sitten Elvis joutuu muuttamaan kesäksi muualle, putkiremonttia pakoon. Miten sitä saa kesän kulumaan ja mikä on bändin tilanne kun pääsee takaisin Hämeenlinnaan?

Polttava rakkaus on tyypillistä Tapani Baggea kommelluksilla ja sanailulla. Se on sutjakkaa luettavaa 64 sivun verran. Itsellä alkupuoli tuli luettua, kun tarkoitus oli vähän silmäillä. Hitaamminkin voi 18 lukua toki nauttia.

Lauralle oikea kertoo Lauran elämästä, syntymästä itsenäiseksi 25-vuotiaaksi. Monenlaista tapahtuu Lauran elämässä ja kun hän vähän kasvaa, alkavat ihastumiset. Ihastuksen kohteet vaihtuvat, mutta ystävinä pysyvät kaverit Telle ja Ville. Laura pääsee itsenäisyyspäivän tanssiaisiin 10-vuotiaana, käy rippikoulun ja etsii ammattiaan peruskoulun jälkeen. Monta muutakin asiaa mahtuu naiseksi kasvamiseen. Mutta mistä löytyy Lauralle se oikea? On Joni, Usko, kokki-Pekka, …

Tuija Takalan Lauralle oikea on 110 sivuinen helppolukuinen kirja joka sopii nuorelle aikuisellekin. Siinä missä Baggen Polttava rakkaus on mukava tarina, menee Lauralle oikea enemmän henkilökohtaisiin tuntemuksiin. Molemmissa on vastoinkäymisiä, yllättävä mutta onnellinen loppu ja molemmat myös ilmestyivät 2018 Avain-kustantamolta.

1. elokuuta 2019

Aaveiden Turku : kummitustarinoita Suomen vanhimmasta kaupungista

Kirjoittaja: Artemis Kelosaari
Ulkoasu ja kuvitus: Suvi Kari 
Haamu 2019, 109 s.


Turku on Suomen vanhin kapunki. Sen perustamisajankohdaksi voidaan laskea vuosi 1229. Paavi Gregorius IX antoi silloin luvan siirtää piispanistuin Nousiaisista Aurajoen rantaan. Aaveiden Turku -teoksen tekijä Artemis Kelosaari kirjoittaa, että Turkua voi kutsua tuhansien aaveiden kaupungiksi, liittyyhän kaupungin pitkään historiaan hyvinkin synkeitä tapahtumia ja traagisia ihmiskohtaloita. Vuosien varrella Turkuun on paikallistunut myös monia muuallakin maailmalla tunnettuja kummitusjuttutyyppejä. Esimerkiksi katoava liftari -kertomuksen varhaisessa versiossa hevoskärryjen kyytiin otettiin mies Vasaramäen hautausmaan portilta. Myöhemmin kuskille selviää, että kyytiläinen oli itse asiassa kuollut jo aikaisemmin. Kyyti suuntautui miehen murhapaikalle. Myös Ylioppilaskylän urbaaniaaveista Kelosaarella on sanottavaa.

Turku on hieno kaupunki. Olen asunut siellä pariin otteeseen. Urani aloitin juuri siellä, harjoittelijana Turun lastenkirjastossa, joka 1990-luvulla sijaitsi Hjeltintalossa Vanhan Suurtorin laidalla. Talo on hurjan vanha. Kapteeni Hjelt rakennutti sen pian Turun palon jälkeen. Ei siis mikään ihme, että siellä tiedetään kummittelevan. Ullakon suunnasta kuului kummallista kolinaa, vaikka yläkerta oli tyhjä. Jotkut arvelivat, että kapteenivainaa kolisteli siellä yhä itse. Harjoittelun jälkeen pääsin tuuraamaan kirjastonhoitajaa Turun pääkirjastoon. Sielläkin asui oma kummitus. Vai oliko se sittenkin sama, joka kolisteli lastenkirjaston ullakolla? Artemis Kelosaari esittää kirjassaan mahdollisuuden, että pääkirjaston kuuluisa haamu ulotti toimintansa myös lastenosaston alueelle.

Turun Taiteiden yötä vietetään tänä vuonna 30. kertaa. Juhlavuoden tapahtumapäivä 15. elokuuta. Kannattaa mennä katsomaan. Ties vaikka aaveitakin olisi liikkeellä.

1. heinäkuuta 2019

Appelgren, Tove: Vesta-Linnea ja kaverit

Ruotsinkielinen alkuteos: Vesta-Linnéa och vännerna
Teksti Tove Appelgren
Kuvitus Salla Savolainen
Suomentanut Tittamari Marttinen
Tammi 2019, 37 s.






Vesta-Linnea ja kaverit kertoo yhdestä viikonlopusta. Perjantai-iltapäivä on täynnä iloista odotusta. Vesta-Linnea ei voi olla hyppelemättä. Mindy on luvannut soittaa heti koulun jälkeen. Mitähän he tekisivät yhdessä?

Vesta-Linnea tuntee itsensä ihan toisenlaiseksi Vesta-Linneaksi silloin, kun Mindy leikkii hänen kanssaan. Hänestäkin tulee vilkas ja kekseliäs.

Mutta puhelin on hiljaa. Onkohan Mindy sairastunut

Vesta-Linnean vatsa nipistelee. Mitäpä jos Mindy onkin muuttanut mielensä? Jos hän ei enää haluakaan olla Vesta-Linnean kanssa. Jos Vesta-Linnea onkin hänen mielestään tylsä ja liian järkevä?
 
Lukija arvaa ennen Vesta-Linneaa, ettei Mindy taida soittaa, saati sitten ilmaantua paikalle. Kirjan nimi Vesta-Linnea ja kaverit, kuitenkin viesittää, että Vesta-Linnealla on oikeitakin ystäviä. Hänellä on ihana perhe, ja naapurissa asuu poika, joka tekee, mitä on luvannut.

Jälleen kerran tähdennän, että kuvakirjat sopivat myös koululaisen käteen. Vesta-Linneakin on jo koululainen. Aikuinenkin lukee Tittamari Marttisen sujuvaa suomennosta ilokseen. Vesta-Linnean äidistä voi jokainen vanhempi ottaa oppia. Siinäpä vasta onkin viisas ihminen!

Teatteritaiteen maisteri Tove Appelgren on kirjoittanut ja ohjannut näytelmiä vuodesta 1994. Suomenruotsalaisen Appelgrenin esikoiskirja Vesta-Linnea ja hirviö-äiti ilmestyi vuonna 2001 samanaikaisesti ruotsiksi, suomeksi ja tanskaksi. Nyttemmin Vesta-Linneoita on julkaistu yhteensä neljällätoista kielellä, ja niistä on otettu eri maissa jo useita painoksia. Osia on sarjaan on ilmestynyt nyt kuusi.

Taiteen maisteri Salla Savolaisen kädenjälki näkyy hämmästyttävän monissa lastenkirjoissa. Hän on kuvittanut mm. Riina Katajavuoren sekä Sinikka ja Tiina Nopolan lastenkirjoja ja kirjoittanut ja kuvittanut myös neljä omaa kuvakirjaa. Yhteistyössä kirjailija Reetta Niemelän kanssa on syntynyt useita Tikkumäki-kirjoja.

14. kesäkuuta 2019

Anniina Mikama: ”Taikuri ja taskuvaras” ja ”Huijarin oppipoika”

Viime vuonna ilmestyi Taikuri ja taskuvaras, jossa kadulla elävä Mina varasteli nälkäänsä kunnes hän sattui varastamaan erään taikurin talosta. Sattumusten kautta hän ei joudu kiipeliin varastelustaan vaan saakin töitä taikuri Tomin kodista. Ensin Mina saa töitä pyörätuolilla liikkuvan Wiktor-vanhuksen avustajana. Mina kuitenkin kiinnostuu taikuudesta ja pääsee lopulta myös avustajaksi esityksiin. Myös salaperäisen taikurin tausta alkaa avautua tarinan edetessä. Mutta mikä ajoi Wiktorin pyörätuoliin? Mina saa kuulla monenlaisia selityksiä jotka ovat keskenään ristiriitaisia. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoden 1890 Helsinkiin ja montaa tavallisena pitämäämme asiaa vasta kokeillaan, Tom ja Mina esimerkiksi järjestävät huikean taikaesityksen Helsingin ensimmäisen tavaratalon avajaisiin.

Taikuri ja taskuvaras on trilogian ensimmäinen osa ja se jatkuu tänä vuonna kirjalla ”Huijarin oppipoika”. Seuraavaksi tulee keskeinen juonipaljastus ensimmäisestä kirjasta, joten jos haluat lukea Taikurin ja taskuvarkaan ilman isoja paljastuksia palaa tähän arvosteluun vasta kirjan lukemisen jälkeen.

Tom ei ole ollenkaan tavallinen ihminen, vaan hän on muun muassa aikamatkustaja. Tom saapuu Krakovan kaupunkivaltioon Wiktorin ollessa 15 - vuotias , vuoteen 1829. Wiktor etsii vielä paikkaansa maailmassa eikä sopivaa ammattia ole löytynyt kuuluisan sotilassuvun nuorelle pojalle. Hänen pikkuveljensä Tomek on sairas ja isoveli Cezary maailmalla, isätönkin hän on. Tomin saavuttua eräänä yönä telekopterillaan Wiktor vammautuu, eikä Tomkaan ole parhaassa kunnossa saapuessaan. Molempien pelastukseksi koituu maankiertäjä Seweryn Król joka paljastuu käteväksi käsistään. Sewerynistä on kellosepäksi, mutta hän on elättänyt itseään myös kiertävänä taikurina ja kun Wiktor pääsee oppipojaksi uuteen kellosepän pajaan, hän alkaa haaveilla taikurin urasta.

Anniina Mikaman trilogia päättyy ensi vuonna kirjaan Tinasotamiehet. Molemmissa julkaistuissa osissa on ollut mielenkiintoinen historiallinen tapahtumaympäristö ja tarina edetessään saa enemmän piirteitä tieteiskirjallisuudesta. Kirjat sisältävät runsaasti yllättäviä käänteitä ja nuoret päähenkilöt etsivät siinä sivussa paikkaansa niin työn kuin romantiikankin maailmassa.

Suosittelen kirjoja lukemaan tottuneille nuorille, jotka etsivät tavanomaisesta poikkeavaa historiallista tai tieteiskirjallisuutta. Seikkailutarinaa kaipaavan aikuisen kannattaa myös tutustua sarjaan.

1. kesäkuuta 2019

Louhi, Aino: Mielikuvitustyttö

Imaginary girl
Englanninkielinen käännös Pauliina Haasjoki
Taitto Liina Luoma

Suuri Kurpitsa 2019, 161 s.

Aino Louhen kirja kirjastonhoitajan pihamaalla 14.5.2019


Muistatko, mitä sinulla oli ylläsi seiskaluokan ensimmäisenä päivänä? Minä en tiennyt muistavani. En ennen kuin aloin lukea Mielikuvitustyttöä.

Kyseessä on kasvutarina. Saamme seurata erään ihmisen elämää nollavuotiaasta itsenäiseen elämään. Kaksi pikkutyttöä on tuntenut toisensa aina, aivan vauvasta saakka. He ovat toistensa parhaat ystävät. Mutta kun koulu alkaa, kaikki muuttuu. Ystävykset pääsevät samalle luokalle, mutta lukija ymmärtää lähtöasetelmasta, että tilanne on kiikkerä. Luokalla on tyttöjä pariton määrä!

Yläasteelle mennessä ystävyys on hiipunut. Kyllä, teoksessa viitataan nykyiseen yläkouluun yläasteena, kertoja on jo aikuinen. Hän on käynyt peruskoulun aikana, jolloin se koostui ala-asteesta ja yläasteesta.

Teksti on ytimekästä, toteavaa. Pauliina Haasjoki on kääntänyt sen englanniksi. Napakka käännös on painettu sivujen alalaitaan hyvin pienillä kirjaimilla.

Aino Louhi käyttää ruutuja säästeliäästi. Monta kertaa sivulle mahtuu vain yksi kuva, toisinaan kuvan sijaan on värillinen sivu. Lukijalla on mahdollisuus täydentää tarina mielessään. Tavoitella samalla omia muistoja.


"Petra ja Heta sanovat, että nauran aina silmät kiinni.
Siitä lähtien yritän pitää silmät auki nauraessani."
(Mielikuvitustyttö, s. 44)


Teos on Aino Louhen ensimmäinen sarjakuvaromaani. Kirja on aivan ihana kaikin puolin. Erityisesti kansien väritys on herkullinen. Kuvissa värit ovat paikoin hyvin laimeita. Tulkitsin, että aika on laimentanut muistoja. Tekijä on kuitenkin tarttunut mahdollisuuteen värittää niitä ja nostaa asioita esiin. Katsopas, toistuvatko yksityiskohtien värit samoina kuvasta toiseen.

En seuraa uusia sarjakuvia, mutta tämä kiinnitti huomioni jo uutuuskärryssä. Tunnistin tekijän lastenkirjojen kuvittajana. Kirjastonhoitajan työssä on monia kivoja puolia. Kaikista hauskinta on ehkä se, että uusia kirjoja pääsee lehteilemään tuoreeltaan, melkein heti, kun ne ovat ilmestyneet. Silloin voi löytää helmen, kuten Mielikuvitustytön.

Terveiset vuosilomalta!


Kirjastonhoitajan edesmennyt hortensia, jonka oli määrä toimia kuvituksen taustalla.
Kuva päivää ennen yöhallaa.

1. toukokuuta 2019

Ruotsalainen, Satu-Maria: Lillin liikuntatarinat

Kirjoittaja: Satu-Maria Ruotsalainen
Kuvittaja: Ina Majaniemi
PS-kustannus 2019, 146 s,




Lilli minipossu, joka tykkää tarinoista. Ja liikkumisesta.

Satu-Maria Ruotsalainen on kehittänyt harjoitteita, joissa tarinat yhdistyvät liikkumiseen. Ne sopivat alle kouluikäisille sekä perheliikuntaan. Liikunnan ilon ja innostuksen lisäksi harjoitteet kehittävät perusliikuntataitoja.

Elämme tavarapaljouden keskellä. Tekijä kirjoittaa, että hänen ajatuksenaan on hyödyntää kaikkia niitä tavaroita, jotka on jo hankittu. Kirjan ohjeiden avulla arjen tavarat muutetaan liikunnan apuvälineiksi. Muodonmuutos käy yhdessä lasten kanssa. Ruotsalainen korostaa, että yhtä oikeaa tapaa liikkua ei ole.

Olohuoneen laminaattilattialle itsekseen putkahtaneita taikasieniä.
Kts. "Taikasienimetsä" teoksessa Lillin liikuntatarinat s.15.


Lillin liikuntatarinoita voi toteuttaa toteuttaa oman tahtonsa mukaan: sisällä tai ulkona, eri liikkumisympäristöissä ja vaihtuvien vuodenaikojen mukaisesti. Teoksen kansi on kiva, mutta muutoin ulkomuoto ei kuvakirjoihin tottunutta käyttäjää ehkä innosta. Toki teoksen painotus onkin liikkumiseen innostaminen. Aikuinen toimii tässäkin portinvartijana. Joissain kirjastoissa teos on sijoitettu lasten- ja nuortenosastolle, toisissa aikuiten tietokirjoihin. Tuskin lapsi omaehtoisesti tähän tarttuu. Kuvitus on mustavalkoinen ja kirjan olemus veltto. Oman kirjansa saa tuuntata mieleisekseen, mutta lainakirjaa ei tietenkään pidä mennä värittämään.

Tietokirjailija Satu Ruotsalainen on erityisliikunnanohjaaja, hyvinvointivalmentaja, mindfulness-ohjaaja ja perheliikunnan sekä varhaiskasvatuksen kouluttaja Espoosta. Hän pitää myös blogia. Sieltä voi lukea lisää vinkkejä kirjan käyttöön.

Kuvittaja Ina Majaniemi on koulutukseltaan graafinen suunnittelija. Hän asuu Jyväskylässä. Majaniemi on kuvittanut mm. Eetu, Iitu ja kertomattomat tarinat, joka on esitelty tässä blogissa viime vuoden maaliskuussa. Suosittelen tsekkaamaan myös tuon teoksen.

1. huhtikuuta 2019

Huovi, Hannele: Hiiri mittaa maailmaa

Hiiri mittaa maailmaa : valitut lastenrunot 1979 - 2019
Teksti Hannele Huovi
Kuvat Elina Warsta
Tammi 2019, 151 s.


Virvon, varvon sinut täällä
kevätpajun oksanpäällä,
kiedon valonsäteisiin,
käärin tuulta purjeisiin....

Hiiri mittaa maailmaa -kokoelma on aikamoinen aarrearkku. Siihen on koottu runoja lähes kolmestakymmenestä Huovin teoksesta. Mukana on vauvarunoja, sormiloruja, unirunoja, saturunoja, aakkosloruja, leikkiloruja, vain joitain esimerkkejä mainitakseni.

Nimiruno "Hiiri mittaa maailmaa" on monelle tuttu. Se on ilmestynyt teoksessa Vauvan vaaka ja ilahduttanut perheissä myös cd-levynä. Oletan, että runo osataan yhdistää Huoviin. Mutta tiedätkös, kenen käsialaa on "Metrolla mummolaan"? Aivan oikein! Hiiri mittaa maailmaa -kokoelman hakemistosta voit tarkistaa, missä Huovin teoksessa runo on ensimmäistä kertaa ilmestynyt. Yllä olevan linkin kautta voit kuunnella Huovin runon sävellettynä. Hänen itse lukeminaankin runoja löytyy Areenasta. Mitähän mäyräkoiria rakastava kirjallisuudenystävä pitää esimerkiksi tästä "Luulen, sanoi mäyräkoira" -runosta?


Luulen, sanoi mäyräkoira....


Teoksen kuvat ja ulkoasu on Elina Warstan työtä. Runot asettuvat kauniisti osaksi sivuja ja aukeamia. Tämä on runokuvakirja. Ulkomuodollaan se kumartaa Hanhiemon iloisen lippaan suuntaan, mutta toki pitkuliainen sivunmuoto tukee myös runon kapeaa palstaa. Ja toisin päin.

Hanhiemon iloinen lipas sisältää Kirsi Kunnaksen vanhojen englantilaisten lastenlorujen aiheista riimittelemiä loruja


Hannele Huovi on vuosien varrella ollut monessa mukana ja myös saanut monia merkittäviä palkintoja. Muistan Hannele Huovin radion lastenohjelmista ja kuvittelin, että hän on Kirsi Kunnaksen ikätoveri. Erehdyin. Huovi täytti maaliskuussa vasta 70 vuotta. Hesarin synttärihaastattelussa kirjailija kertoo mm., että oppi radiotyössä kirjoittamaan niin, että teksti sopii ääneen luettavaksi.

27. maaliskuuta 2019

Onnimanni 1/2019

Onnimanni on lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja sen tutkimusta edistävä lehti.
Lastenkirjallisuusinstituutin vuoden ensimmäinen Onnimanni on ilmestynyt. Lehti on sisällöltään tuhti. Raumalaisittain erityisen kiinnostava on Juli Aerilan juttu Kaikki lukemaan -hankkeesta. Onnimannia voi lukea esimerkiksi Rauman pääkirjastossa ja Kourujärven kirjastossa.

1. maaliskuuta 2019

Jarman, Julia: Varokaa härkää!

Jarman, Julia, kirjoittaja
Chapman, Lynne, taiteilija
Rintamäki, Raija, kääntäjä
Mäkelä 2018, 30 s. 
Alkuteos: Class one farmyard fun, 2017

Jarman, Julia: Varokaa härkää!
Eka luokka koulupäivän
retkeen tänään käyttää.
Maajussi tilaa esittelee, kaikki paikat näyttää. 
Mitä retkipäivänä oikein tapahtuukaan? Siitä jo kirjan nimi ja kansikuva antavat osviittaa.

Kävin läpi maatiloja ja tuottajia käsitteleviä kuvakirjoja. Tätä kirjaa pidän  yhtenä helmistä, vaikkei sillä olekaan oikein mitään tekemistä nykyaikaisen maatalouden kanssa. Maajussi näyttää olevan ennemminkin sirkustirehtööri tai kotieläinpihan omistaja kuin maataloustuottaja.

Erityisesti pidän Raija Rintamäen suomentamista riimeistä. Teos on tekstimäärältään lyhyt, mutta tarina on mukava. Luulen, että se puhuttelee lukemaan opettelevia lapsia, ja siinä on riittävästi vauhtia myös pojille. Väkivaltaa tässä kirjassa on, mutta lukija ei ehkä sitä tunnista. Härkä vaan pökkää ihmisiä, ja nämä päätyvät hilpeän ilmalennon jälkeen johonkin pehmeään, esim. heinäkasaan.

Koska kirjan henkilöt ovat jo koululaisia tai aikuisia, aloitteleva lukija ei joudu lukemaan itselleen liian lapsellista kirjaa. Myös satutuokioon kirja sopii. Sivuja pääsee kääntämään taajaan.

Lynne Chapman on tehnyt loistavan kuvituksen. Katsopas, mitä kaikkea elikot kirjassa puuhaavat. Löydätkö kirjaa lukevan lampaan?

Satakirjastojen kautta saat tämän teoksen myös alkukielisenä. Kirjoita hakukenttään "Class one farmyard fun".

1. helmikuuta 2019

Palviainen, Jukka-Pekka: Allu ja salaperäinen opettaja

Palviainen, Jukka-Pekka: Allu ja salainen ihailija
Kuvitus: Rönns, Christel
WSOY 2017, 82 s.

 
Palviainen, Jukka-Pekka: Allu ja salaperäinen opettaja
Kuvitus: Rönns, Christel
WSOY 2017, 90 s.



 
  "Meidän opettaja kuuluu salaseuraan", Allu selitti Aapolle tohkeissaan.
  "Vai niin", Aapo vastasi niin kuin asia ei olisi liikuttanut häntä pätkän vertaa.
  "Sinun on autettava meitä selvittämään, mitä hänen salaseurassaan tapahtuu."
  "Ei kai se teille kuuulu, jos se kerran on salaseura."
  "Meidän on saatava tietää, mistä on kysymys. Muuten me emme pysty keskittymään hänen opetukseensa. Sitten alamme saada huonoja numeroita emmekä pääse isona opiskelemaan ja töihin ja me muutamme sinun luoksesi asumaan, koska meillä ei ole varaa asua muualla."
Allu huokasi syvään.
  "Hyvä on. Minä autan teitä [..].
(Allu ja salaperäinen opettaja, s. 10).
Allu-sarja on edennyt toiseen osaan. Vanhalle rautatieasemalle muuttaneen perheen lapset aloittavat uudessa koulussa. Tokaluokkalaisten opettaja käyttää mustaa silmälappua ja väittää olevansa merirosvo. Allu päättää ottaa selvää, mitä opettaja oikein puuhaa. Aapo-veljen lisäksi menossa mukana ovat koulukaverit Markus ja Minttu. Ekassa osassa lapset saavat koiran. Ja kissaihmisille tiedoksi, että kyllä kisujakin saattaa tekstissä vilahdella. Tokassa osassa tutustutaan isän ottamiin onnellisiin kanoihin ja Mintun heppaan. Povaan sarjalle monta osaa. Sarjan kolmas osa Allu ja outo Uolevi on ilmestymässä keväällä.

Kirjailija Jukka-Pekka Palviainen on syntyjään raumalaisia. Sittemmin hän on muuttanut Sastamalaan. Alueviestin jutussa kirjailija paljastaa, että hänen kantakahvilansa on Pyymäki. Allun ystävän vanhemmat pitävät Pyykäkeä.

Aikuista viehättää sukupuolirooleilla leikittely. Allun isoäiti on vauhtihirmu, joka osallistuu ralliin. Yltääkö mummo kultamitaliin? Keinoja kaihtamatta hän ainakin siihen pyrkii. Vaarin lempipuuhaa puolestaan on makoilu ja kotoilu.

Kirjat on kuvittanut Christel Rönns. Kuvissa on kivoja yksityiskohtia. Tulin vertailleeksi Allu-kirjojen kansiaukeamia. Ne näyttävät ensisilmäyksellä aivan samanlaisilta. Tarkemmin tutkittaessa löytyy ainakin yksi ero. Löydätkö?

Jos kirjaston hyllyssä ei ole yhtään kappaletta näitä, niin kokeile e-kirjaa. Niitä löytyy verkosta. Helmikuussa Alla ja salaperäinen opettaja on mukana Koko kansa lukee -kampanjassa. Laina-ajoista ei tarvitse huolehtia, sillä kirjat palautuvat e-kirjastoon automaattisesti laina-ajan päätyttyä. Kampanja-aika on 4. - 24.2.2019.

1. tammikuuta 2019

Rönn, Åsa: Pekka Töpöhäntä maalla

Kirjailijat: Åsa ja Michael Rönn
Kuvittaja: Ingrid Flygare
Kääntäjä: Sirkka-Liisa Sjöblom
Gummerus 2018, 31 s.

Pekka Töpöhäntä maalla -kirjan kuvitti Ingrid Flygare.
Ensimmäinen Pekka Töpöhäntä -kirja julkaistiin vuonna 1939 eli tänä vuonna Töpöhäntä viettää jo 80-vuotistaiteilijajuhlaansa. Ensimmäinen suomennos ilmestyi vuonna 1943, ja tämän jälkeen Pekka Töpöhäntä -kirjoista on otettu lukemattomia uusintapainoksia meilläkin.

Käsissäni oleva tarina on uusi. Se on Åsa ja Michael Rönnin käsialaa, vaikka onkin kirjoitettu Gösta Knutssonin alkuperäisiä tarinoiden hengessä. Myös kuvittaja on uusi. Se on nyt Ingrid Flygare. Sukupolveni on tottunut näkemään Pekka Töpöhännän kumppaneineen eri näköisenä,.


Pekka Töpöhäntä ja kummitus on Lisbeth Holmbergin kuvittama.
 Pekka Töpöhäntä on syntynyt maalla, joten on luontevaa, että hänet kutsutaan erityisasiantuntijaksi, kun Metsäkulman maatilalle muuttanut erikoinen otus pitää tunnistaa. Kutsu on ilkeän Monnin idea. Onkohan Monnilla taas jokin kiero taka-ajatus? Se selviää, kun luet tämän kirjan.

En saannut kiinni, mitä aikaa tässä tarinassa eletään. Pihalla seisoo nykyaikainen traktori, mutta Monni päätyy tunkiolle vanhanaikaisen sontaluukun kautta. Tilan karja on pieni: parressa seisoo kolme lehmää, ulkotarhassa kolme sikaa ja vuohi. Sikolätin puolella on vastasyntynyt possu ja Klaara-emakko.

Kirjan viittaa Selma Lagerlöfin kirjoittamaan teokseen Peukaloisen retket villihanhien seurassa. Meinaan lainata sen seuraavaksi.

1. joulukuuta 2018

Vuori, Sanna Sofia: Muna

Teksti: Sanna Sofia Vuori
Kuvitus ja ulkoasu: Linda Bondestam
Hiiriseinämaalaus: Milja Bondestam 
Teos & Förlaget 2018, 31 s.
Alkuteos Ägget, Teos & Förlaget 2018




Lu, Maud ja Brie asuvat metsäkerrostalossa. Eräänä aamuna he löytävät lätäköstä yksinäisen munan. He ymmärtävät, että se tarvitsee turvaa, ja lähtevät kysymään kotitalon aikuisilta, kenelle muna kuuluu. Samalla he tulevat pohtineeksi, miten itse ovat tulleet tähän maailmaan.

"Pihalla on muna! Löysittekö minutkin niin? Kuoriuduinko? Onko muna meidän? Tuleeko taas uusia pikkusisaruksia?"

Talossa asuu hyvin monenlaisia eläimiä ja perheitä. Myös lasten huolto on organisoitu eri kodeissa eri tavoin. Lun kotona on mummo, sillä kaikki vanhemmat sattuvat olemaan matkoilla. Seinällä on lappu, jossa kerrotaan, että hoitovuoroja on myös muilla isovanhemmilla. Lapun vieressä on sateenkaarisateenvarjo. Ylipäätään kuvitus vilisee yksityiskohtia.

Maud taitaa asua kaksin äitinsä kanssa. Maud on adoptiolapsi. Hän syntyi siniketunkoloon, josta ruskea äitikettu haki hänet kotiin. Brie puolestaan syntyi osastolla 56 ja piipitti vastasyntyneenä niin, että vanhemmat joutuivat laittamaan rappuun anteeksipyyntölapun. Brie on jonkunsortin jyrsijä, ja hänellä on useampia sisaruksia. Perheen isä näyttääkin jossain kuvassa kovin uupuneelta. Isä yrittää tehdä töitä kotona.

Kirjan herkullinen kuvitus on Linda Bondestamin tekemä. Olen aikaisemmin kirjoittanut toisesta hänen kuvitustyöstään. Tässä kirjassa on pikkuisen avustanut Milja Bondestam. Löydätkö Miljan osuuden? Entä monellako sivulla etana esiintyy? Lue myös kaikki laput, myös roskiksen alta löytyvät.

Tämä teos vaatii aikaa ja paranee lukukertojen myötä.

Teos sai Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finladia -ehdokkuuden. Viime vuonna tämä palkinto annettiin toisen kerrostalon asukkaista kertovalle kirjalle. Muna on ehdolla myös Runeberg Junior -palkinnon saajaksi. Porvoolaiset päiväkotiryhmät ja ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat lukevat ja valitsevat lopullisen voittajan yhdeksän ehdokkaan joukosta. Palkinnon saaja julkistetaan Johan Ludvig Runebergin syntymäpäivänä helmikuun alkupuolella.

1. marraskuuta 2018

Katajavuori, Riina: Mennään jo naapuriin

Teksti Riina Katajavuori
Kuvitus Salla Savolainen
Graafinen suunnittelu Laura Lyytinen
Tammi 2017, 44 s.


Katajavuoren ja Savolaisen kuvakirja Mennään jo naapuriin (Tammi 2017).


Ajoittain minulta kysytään ideoita lahjaksi vauvalle. Sanomatta on selvää, että kyse on kirjalahjasta. Tai niin olen ainakin kysymyksen tulkinnut. Uusin ehdotukseni on Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen Mennään jo naapuriin -kirja. Teos on passeli eteenkin, jos pienokaisella on sisaruksia. Tällä teoksella on pitkä käyttöikä. En usko, että sitä edes pystyy lukemaan kertarykäisyllä. Kirja tarjoaa eri-ikäisille lukijoille eri asioita, ja tuntuu kestävän monta lukukertaa. Aika pienikin voi etsiskellä kuvista siiliä, joka lymyilee jokaisella aukeamalla. Kuvista voi bongailla myös joulukoristeita, vaikka ei tämä mikään joulukirja ole.

Asumme lähellä vastaanottokeskusta. Täällä on totuttu elämään muualta tulleiden ihmisten kanssa rinnakkain. Häpeäkseni tunnustan, että en ole koskaan vieraillut muissa kuin kantasuomalaisissa kodeissa. Kuvittaja Salla Savolainen ja kirjailija Riina Katajavuori ovat vierailleet. Vierailujen pohjalta työpari on tuottanut kirjan, joka avaa pääkaupunkiseudulle asettuneiden maahanmuuttajien koteja. Kirjassa on mukana maailmankartta, johon on merkitty ne kaikki maat, joista kuvatuissa kodeissa on siteitä. On myös lippunauha näiden kaikkien maiden lipuista.

Kirja on tietokirja, joka on onnistuneesti naamioitu kuvakirjaksi. Se kertoo 8-vuotiaasta Vellamosta, joka vierailee 18 eri kodissa. Tai lähinnä se kertoo juuri näistä kodeista ja niissä asuvista monikulttuuristalapsiperheistä. Millaista on afrikkalaisen heimokuninkaan kotona? Entä perheessä, jossa kaikki puhuvat samaa kieltä vain koiralle?


Minkä Vellamo on napannut hameeksi? Yksityiskohta kirjasta Mennään jo naapuriin.

Ja koko aukeama samasta kirjasta.


Kuvittaja Salla Savolainen vaikuttaa dokumentaristilta, joka onnistuu jalostamaan lapsiperheiden epämääräiset roinakasat tunnistettaviksi esineiksi. Toivon näille kotikuville Carl Larsson -luokan näkyvyyttä.

Kirjailija Riina Katajavuori kirjoittaa hyvää suomea. Hän on valinnut kertojiksi Vellamon ja kuvatuissa kodeissa asuvat lapset, joista nuorin on vain muutaman kuukauden ikäinen. Lukija toki ymmärtää, ettei pieni lapsi vielä oikeasti pysty tällaiseen kuvailuun, mutta idea on mukava.

Mennään jo naapuriin on itsenäinen jatko-osa Katajavuoren ja Savolaisen kuvakirjalle Mennään jo kotiin (Tammi 2007), jossa kurkistetaan perisuomalaisiin koteihin. Mennään jo naapuriin palkittiin keväällä Punni-palkinnolla. Se on myös Kirjojen Suomen vuoden 2017 kirja.

1. lokakuuta 2018

Laaksonen, Heli: Ykköne

Kuvitus Anne Vasko
WSOY 2018, 49 s.


Sukulaine sanos poikenneensa kirjastosa täsä yhtenä ehtoona. Oli kovin tyytyväinen, ku toppas, ko ol sielt saanu föliin Heli Laaksosen uuren kirjan. Sen nimi o Ykköne. Teos ol kuulemma laitettu nätist esil. Vaikia sitä muul taval o laittaaka, Anne Vaskon piirustama kirja meinaan o iha ko karkki. Vasko pruukaa käyttää färei aika mukaval taval. Mää hommasin sen kirjan sit heti seuraavan päivän. Oon sitä ny sit kattellut mukulain kans yhres ja yksinäns.

Menneellä viikolla flikka sanos muskarin trappusil, että "ny kyyti joka lyyti" ja käkätti pääl. Mää ihmettelin sit vähä aikaa, et millai se pikkufliku tommosen ollenka keksis. Arvaaks?

Naapurinki kans tuli Ykköne puhheeks. Se sanos ottaneens siit onnittelurunon hääparil. Jos malttasin, antasin senkin ettimisen sun tehtäväkses, mutku en malt, ni kirjotan vähä tähä sitä runoo:

Näi laulo rakastunu hirvi

"Mailman seittemäst ihmest
sää olet kuus ensmäst
ja se viimene o se,
et sää olet siin
ja mää olen täsä,
samas metäs [..]"

Värssyin lisäks Heli Laaksonen on kirjoittanut nelisivusen numeroesseen. Ja koska kiäli on täsä niin suures roolis, hän selvittää, mitä on miättiny murteest. Ykkösen lopus o lyhkäne käännösapu, jost voi miälens mukka ettii viarait sanoi.

Runoilija kertoo kotisivuillaan postiosoitteensa. Hän assuu Kodiksamis, Rauman Lapis. Tätä tietoo vaste vois ol hauska etsiskel viitteit raumalaisuuteen. Paateist ainaki puhutaa ja yhres laskutehtäväs mainitaan Rauma. Eikä Laaksonen o Mynämäkeäkä täysi unhottanu.

24. syyskuuta 2018

Korkea-Aho, Kaj & Forsström, Ted: Zoo! Sydänkohtauksia

Teksti: Korkea-Aho, Kaj & Forsström, Ted
Suomentaja: Beck, Laura
Kuvitus: Otsamo, Pentti
Otava 2018, 224 s.




Suomenruotsalaisen huumorikaksikon nuortenkirjasarja on edennyt toiseen osaan. Kuten aikaisemmassa osassa ”Zoo! Viraalit nerot”, luvassa on jälleen hauskoja piirroksia, listoja, kamalaa kouluruokaa sekä rutkasti liioittelua ja sarkasmia 8-luokkalaisten elämästä.

Zoo!-sarjan kirjat ovat kokoelma sähköpostiviestejä, joita Atlas Frisk lähettää Uuteen Kaledoniaan muuttaneelle ystävälleen Elliottille. Uuden Kaledonian Internet-yhdeydet ovat niin kivikautiset ettei edes videopuheluista tule mitään! Onneksi sähköpostissa voi myös lähettää liitteenä kuvia. Atlas piirtää myös eläinaiheista Zoo-sarjakuvaa, jonka tapahtumat liittyvät koulumaailmaan.

Kuten ykkösosassakin, Atlas viihtyy välitunnit kaverinsa Miniturkin ja Sarah-Lin kanssa, kouluruokailussa on tarjolla aivan liian usein kalaa ja ruokalassa pitää järjestystä pelottava Gunvor. Atlas ei voi tässäkään osassa hyväksyä miten suosittuja koulun jalkapallojoukkueen jäsenet ovat tyttöjen keskuudessa.


JOS SUUNNITTELET LUKEVASI YKKÖSOSAN ÄLÄ LUE TÄTÄ PIDEMMÄLLE! LUVASSA JUONIPALJASTUKSIA, MYÖS ENSIMMÄISEEN KIRJAN EDUSTAJAVAALISTA!

Atlas on voittanut vaaleissa ja tullut valituksi 8-luokkalaisten edustajaksi koulun johtokuntaan. Nyt hänellä on avain kellaritoimistoon jossa on myös uusi käyttämätön tietokone. Kellaritoimiston joutuu ensin kuitenkin siivoamaan 7-luokan edustajan Felician kanssa. Sen jälkeen se onkin kiva hengailutila.

Koulun johtokunnan edustajuus tuo uusia vastuita Atlakselle, hänen pitää mm. toimia kykykilpailun tuomarina. Kouluruuasta valittaminen julkisella vetoomuksella tuo myös seurauksia. Mutta oikeastaan Atlas kokee kuitenkin suurimmat haasteensa tyttörintamalla.

Atlas tuntee että Sarah-Li, joka auttoi häntä paljon edustajavaalissakin, on enemmän kuin ystävä. Neuvokkaan mutta välillä Atlakselle vaikeaselkoisen Sarah-Lin kanssa on hauska viettää aikaa. Mutta Atlas alkaa saada huomiota myös mukavalta Tessieltä, jonka rintojen kokoa käsitellään tarkemmin sarjan osassa 1. Sitten ilmestyy kuin tyhjästä vielä yllätysihailija!

Vaikka Atlaksen ihastukset ovatkin normaaleja heterosuhteita, kirjassa on myös esillä muunlaisia suhteita ja identiteettejä. Intialainen vaihto-oppilas Dharampreet on tästä näkökulmasta (edelleen) kiinnostava (mystinen?) sivuhenkilö.

Zoo-sarjalle kirjoitetaan luultavasti vielä monta osaa. Itse asiassa ensimmäisestä kirjasta ollaan jo tekemässä TV-sarjaakinjonka oletetaan valmistuvan ensi vuonna.

1. syyskuuta 2018

Townsend, Jessica: Morriganin koetukset

Teksti: Townsend, Jessica
Suomentaja: Kapari-Jatta, Jaana
Otava 2018, 368 s.

Kansi: Sami Saramäki

[..] keittäjä otti liidun käteensä ja kirjoitti KEITIÖKISSA - KUOLLU liitutaululle jatkoksi pitkään listaan, jossa viimeaikaisimpia olivat: PILANTUNU KALA, VANHAN TOMIN SYRÄNKOHTAUS, POHJOISVAURASIN TULVAT ja KASTIKETAHRRAT PARHAASA PYÖTÄLINASA [..].
Aivan sama minkä kokoisesta harmista on kyse, syypää on kaikkien tiedossa. Se on Morrigan, kirottu lapsi. Häntä ei huolita kouluun, eivätkä kotiopettajat viihdy pitkään. Isä ei näytä olevan pätkääkään kiinnostunut tyttärestään. Kun taas yksi opettaja on lähtenyt, isä päättää, että opetus on joka tapauksessa ajan ja rahan haaskuuta, tytärhän on kuoleva pian. "Tee mitä tahdot", Corvus kivahti siirrellen papereita pöydällään. "Kunhan et häiritse minua."

Morriganin äiti on kuollut, eikä äitipuoli juuri piittaa tytöstä, ei edes ehtoon iltana. Iltana, jonka päättyessä Morriganin oli määrä kuolla, kuten kaikkien muidenkin tasan yksitoista vuotta aikaisemmin syntyneiden lasten. Jotain hyvin merkillistä kuitenkin ehtii tapahtua ennen kuin kello lyö kaksitoista kertaa. Morrigan päätyy Nevermooriin, paikkaan, josta ei ollut koskaan kuullutkaan. Eivätkä merkillisyydet ota loppuakseen. 

Kirjailija oli onnistunut kuvittelemaan varsin erikoisen maailman ja myös siirtämään kuvitelmansa tekstiksi. Erityisesti arvostin huumorinvilahduksia tapahtumien vyöryessä eteenpäin: 
"Kiinnitä turvavyösi, Morrigan Korppi. Ja mitä ikinä teetkin, älä sulje silmiäsi".
"Mitä tapahtuu, jos suljen silmät?"

"Sinulta jää koko hauskuus näkemättä."

Jaana Kapari-Jatta, tiedät-kai-kuka, on jälleen luonut kelpo käännöksen. Erityisesti hänen erisnimivalintansa hykerryttävät. Esinäytöksessä Morriganin isä Kansleri Corvus Korppi julistaa Talvimeren tasavallan yhdeksännen ajan alkaneeksi ja lupaa: "Sakaalifaksin kaupunki - itse asiassa koko Suuri Susi-eekkeri - on taas turvassa."

Suomentajan lisäksi teoksella on muitakin yhtäläisyyksiä Harry Pottereiden kanssa. Löydätköhän ne kaikki? Tämä kirja sopii erinomaisesti myös aikuiselle. Olettaisin, että teoksen saa kirjastosta pian myös äänikirjana, mutta haluan vielä erikseen kehua kirjan ulkoasua. Valittu kirjasin(koko) suorastaan hiveli ikänäöstä kärsiviä silmäparkojani.

Kustantaja kertoo sivuillaan, että Morriganin koetukset on Jessica Towsendin esikoisromaani ja aloittaa sarjan. Kirjan elokuvaoikeudet on jo myyty.

1. elokuuta 2018

McDonald, Avril: Jukka Hukka ja varjohirviö

McDonald, Avril, kirjoittaja
Minina, Tatiana, taiteilija
Pikkupeura, Arja, kääntäjä
Ahonen, Liisa, kirjoittaja
PS-kustannus 2018, 40 s.

McDonald, Avril: Jukka Hukka ja varjohirviö


Jukka Hukka ja varjohirviö : pelon ja jännityksen kesyttäminen on yksi uusista tunnetaitojen opettamiseen keskittyvistä kirjoista. En oikein tiedä, mitä olisin näistä mieltä. Täsmäkirjoja kai tarvitaan - ja ostetaan. Ennen ostopäätöstä voi teoksiin tutustua kirjastokappaleen kautta. Esimerkiksi Satakirjastoissa Jukka Hukkaa on hyvin saatavilla.

Toimittaja Ida Kannisto kirjoittaa kirjailijasta Turun Sanomissa 20.5.18 pitkänpitkän otsikon alla: "Paniikkikohtaus sysäsi kirjailijan uralle - Avril McDonaldin Jukka Hukka -kirjojen tarkoituksena on auttaa lapsia vaikeiden tunteiden käsittelemisessä".

Kanniston jutussa kuvaillaan, miten 8-vuotias Avril kuvitteli kuolevansa tai ainakin tulleensa hulluksi. Avridin äiti otti tyttären huolen tosissaan, mutta lääkärit eivät tunnistaneet paniikkihäiriötä. Ongelma alkoi ratketa vasta vuosia myöhemmin, kun Avrilin sisar törmäsi paniikkihäiriöstä tehtyihin tutkimuksiin. Avril selvittää, kuinka helpottavaa oli, kun selitys löytyi. Hän ei ollutkaan hullu! Ei, hänellä oli oireita, joille oli annettu lääketieteellinen nimitys. Kokemukset havahduttivat mielen ja kehon yhteyden tutkimiseen, ja hän alkoi miettiä, miksei oman hyvinvoinnin lisäämiseen pyrkiviä taitoja opeteta jo lapsille. Kirjailija McDonald kertoo, että hänellä on halu auttaa lapsia, jotka joutuvat kohtaamaan vaikeita tunteita. Lapset voivat samaistua kirjojen henkilöihin ja näiden kokemuksiin. Lapsi oppii nimeämään tunteensa ja myös kesyttämään niitä.

Jukka Hukka ja varjohirviö käsittelee pimeänpelkoa. Lähestymistapa on hiukan etäinen, mikä ei sinänsä ole virhe. Etäältä pelottavia asioita on tietysti helpompi tarkastella. Ilahduin ensimmäiseksi kirjan nimestä. Mitkä mahdollisuudet se avaakaan: Jukka, hukka, kukka, nukka, rukka, sukka, tukka... Kieli oli kuitenkin pettymys. Loruttelu ei lähde lentoon.

Teos on pehmeäkantinen. Se tekee kirjasta halvanoloisen, mutta toisaalta tämä kirja on ilmiselvästi tarkoitettu käyttöön, ei sisustuselementiksi. Käytön tueksi Liisa Ahonen on kirjoittanut asiantuntijaohjeita aikuisia varten. Ahosen teksti on kirjan antoisin osuus, mutta itseltäni se meinasi mennä sivu suun, koska täyteen painetut sivut työnsivät pois. En varmaan olisi koskaan lukenut niitä ilman tarkoitusta kirjoittaa teoksesta tähän blogiin. Ymmärsin, että kirja on suunnattu ensisijaisesti lapsiryhmien kanssa työskenteleville, ja loppuosa antaakin hyvää tukea kirjan käyttöön. Uskon, että Ahosen ohjeita voi soveltaa myös muihin tunteita käsitteleviin lastenkirjoihin.

Pimeänpelko-hakusanalla voi haeskella lisää kuvakirjoja. Itse olen ihastunut Anneli Kannon Villit Virtaset -sarjaan, ja suosittelen tässä kohtaa suosittelen Paavo Virtanen ja pimeys -kirjaa. Sarjan tuoreen osan Virtaset huvipuistossa vinkkasinkin viime kuussa.

Jukka Hukka -sarja sisältää sekiin useampia osia. Ja lisää on näköjään tulossa.

Lisätietoja englanniksi.  

1. heinäkuuta 2018

Kanto, Anneli: Virtaset huvipuistossa

Teksti Anneli Kanto
Kuvat ja graafinen suunnittelu Noora Katto
Karisto 2018, 30 s.




Virtasen perheen lapsille on luvattu huvipuistopäivä, JOS lapset ovat oikein kilttejä ja ahkeria sitä ennen. Ja kyllähän he ovat, kukin ikänsä ja kykyjensä rajoissa: esikoinen ulkoiluttaa koiraa ja leikkii pikkusiskon kanssa, toiseksi vanhin kitkee, keskimmäinen siivoaa kissan vessalaatikkoa ja toiseksi nuorin järjestää lelunsa.

Perheen kuopus Kastehelmi on vielä niin pieni, ettei hän oikein osaa kodin hommia, joten hänen tehtävänsä on olla kiltti. Kilttinä oleminen ei ole helppoa, mutta Kastehelmi yrittää täysillä, sillä hän todellakin haluaa kieppumaan huvipuiston jännittäviin laitteisiin.


Kuvittaja Noora Katto osaa poimia kuviinsa kaiken olennaisen.
Tunnistatko huvipuiston, jossa Virtasen perhe vierailee?

Nyt seuraa juonipaljastuksia: Lapset suoriutuvat ahkeruus- ja kiltteysviikoista. Perhe lähtee huvipuistoon. Kastehelmi, 3 vuotta, ei kuitenkaan pääse haaveilemiinsa kieputtimiin, sillä hän on vasta 101 senttiä pitkä, eli aivan liian lyhyt. Pyörimään pääsevät vain yli 120-senttiset. Selvää on, että tyttöä kiukuttaa:

Hän ei todellakaan ole ollut viikkokausia kiltti vain päästäkseen puksuttamaan ympyrää lapsellisella possujunalla. Häntä on narrattu.

Kastehelmi on niin vihainen, että karkaa omille teilleen. Miten siinä käy? Lue kirja, niin tiedät. Samalla opit, miten huvipuistossa toimitaan. Aikuiselle kirja tarjoaa tervetulleen muistutuksen siitä, miltä oikein tosi iso pettymys ja harmitus voikaan lapsesta tuntua.



Kastehelmi on 101 senttiä pitkä.
Katto on onnistunut sisällyttämään kuviin herkullisia yksityiskohtia.
Mittauspiste on osa isompaa kuvaa teoksessa Virtaset huvipuistossa.


Kuvittaja on rajannut perheen vanhemmat pois, isän karvaisia raajoja muutamassa kuvassa tosin saattaa vilahtaa. Tulkitsin, että huvipuistopäivänä kameran takana on ollut äiti, sillä häntä en onnistunut kuvista löytämään. Tekstissä sentään sivutaan vanhempia: Isä on tuonut työpaikaltaan kaikille keltaiset mainoslippikset, ja äiti on mieltynyt hurjempiin huvipuistolaitteisiin kuin isä. Tai ainakin äiti menee niihin lasten seuraksi. Sillä aikaa isä köröttelee maisemareittiä wanhoilla autoilla.

Virtaset huvipuistossa on Villit Virtaset -sarjan kymmenes osa. Kirjailija Anneli Kanto sai toukokuussa 2018 Anni Swan -mitalin. Se myönnettiin Viisi villiä Virtasta -sarjan kirjoista Virtasen lapset ja pentu (2015), Perttu Virtanen ja varkaus (2016) ja Vilma Virtanen virpomassa (2017). Lue palkintoperusteista lisää tästä.

1. kesäkuuta 2018

Crossan, Sarah: Yksi

Suomentanut Kaisa Kattelus

S&S 2018, 439 s.


Kansi: Aino Ahtiainen



Sarah Crossanin kirjoittama Yksi on säeromaani. Törmäsin mokomaan termiin viime vuoden keväällä. Luin silloin Kirsti Kurosen Pönttö-kirjan. Pönttö teki minuun niin suuren vaikutuksen, että olisin halunnut antaa sen ylioppilaslahjaksi, mutta puoliso esti, koska kirjan nimi oli se mikä oli. Ylioppilas sai kirjansa vasta juhlien jälkeen, mutta mies muisti teoksen nimen vielä tämän vuoden ylioppilaslahjoista keskusteltaessa.

Yksikin on hyvä lahjakirja, vaikka on paljon paksumpi kuin runokirjanohut Pönttö. Yli 400 sivustaan huolimatta se on huomattavan nopealukuinen. Ja sisällöltään se on tosi painava. Antaisin sen peruskoulunsa päättävälle tytölle taikka mahdollisesti jo rippilahjaksi.

Yksi kertoo kahdesta 16-vuotiaasta tytöstä, siskoksista, joilla on yhteinen alavartalo. Mutta miten siamilaisista kaksosista kertovan kirjan nimi voi olla Yksin? Luulen, että nimi liittyy kertojaan: tytöistä vain toinen, Grace, pääsee itse ääneen.

Kirjan nimi on hieno, samoin Aino Ahtiaisen käsialaa oleva kansi. Löysin kirjaston kappaleen vasta haeskelun jälkeen. Sen olisi pitänyt olla nuorten osastolla, mutta se oli päätynyt aikuisten osaston uutuushyllyyn. Hyllyttäjän virhe ei ole suurikaan ihme, sillä ulkoasunsa perusteella Yksin voisi olla aikuisille suunnattu kirja. Ja toki se sopii aikuistenkin luettavaksi, vaikka tarinan kertoja onkin nuori.

Grace on ajattelee samanlaisia ajatuksia kuin kaikki muutkin. Perheeseen kuuluu kaksoissiskon ja vanhempien lisäksi pikkusisko, jota kaksoset kutsuvat hauskalla nimellä. Myös isoäiti asuu perheessä. Erityislaadustaan johtuen Grace on joutunut kohtaamaan toisenlaisia tilanteita kuin keskiarvonuoret, mutta hänellä on siitä huolimatta nuoren ihmisen toiveet. Hän janoaa rakkautta ja vertaa itseään muihin.

Mummi on menossa treffeille miehen kanssa jonka hän
tapasi keilahallissa.
En tiennyt ettö mummi pitää keilaamisesta.
En tiennyt että keilahalleissa voi tavata
     miehiä.
Enkä voi uskoa että  ihmisellä
jonka naama on kurttuinen
kuin ylikypsä avokado
on parempi onni
rakkaudessa
kuin minulla.

Kaipaan pilkkuja, mutta ihmeen luettavaa teksti on ilman niitäkin. Suosittelen kirjaa vähän lukeville. Heikolle lukijalle paksu kirja voi olla kauhistus, mutta nyt teksti on painettu niin ilmavasti, että sivuja saa kääntää palkitsevan tiuhaan. Liehureuna ei tee tästä selkokirjaa, mutta jollain tavalla kirjailija onnistuu toteuttamaan ajatusta "vähemmän on enemmän".






Vain harva siamilaisista kaksosista selviää aikuiseksi. Huoli onkin koko ajan läsnä Gracen perheessä:

Ajan kuluessa
todennäköisyys että me
    yhtäkkiä vain
lakkaamme
olemasta
nousee
sangen korkeaksi.

Erityiset huolenaiheet eivät tietenkään poista niitä tavanomaisia. Perheen isä yrittää hoitaa itseään alkoholilla. Siitä seuraa lisää ongelmia. Perheen elättää äiti, mutta hänenkään työpaikkansa ei ole varma.

Äidin firma irtisnoi aamulla kymmenen ihmistä:
  hips-haps-hups.
Keskipäivällä äiti luuli selviytyneensä teurastuksesta
ja meni lounaalle,
   osti itselleen makkaravoileivän
   ja valtavan kaurakeksin [..].

Mutta iloitseeko äiti ennenaikaisesti? Miten perheen rahat riittävät, jos äitikin saa lopputilin? Entä miten pärjää Gracen pikkusisko?

Säeromaanin määritelmää voit etsiä Aamulehdessä julkaistussa Kurosen haastattelusta. Maailmalla lajia kutsutaan kai termillä verse novel. Suomennoksen keksi kirjailija Anneli Kanto.



1. toukokuuta 2018

Loitsujen kirja

Toimittanut Marjut Hjelt
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2018, 280 s.


Kannen kuva: Daga Ulv
Kannen suunnittelu: Eija Hukka

Heti kärkeen haluan sanoa, että tätä kirjaa kannattaa etsiskellä kirjastossa aikuisten osastolta. Asian ei kannata antaa rajoittaa teoksen käyttöä. Erityisesti toivoisin, että kaikenikäiset Harry Potter -fanit löytäisivät Loitsujen kirjan.

Suomen kansalla on rikas loitsuperinne, josta on haettu apua monenlaisissa elämäntilanteissa ja aivan arkisen aherruksen keskellä. Loitsut keskittyvät elämän perusasioihin, kuten lemmen nostattamiseen tai sen kylmettämiseen, terveyteen ja toimeentuloon. Kirjassa ei neuvota loitsuja, joilla pyritään toisen vahingoittamiseen. Pidän tästä rajauksesta.

ppärä loitsu löytyy moneen arkipäiväiseen pulmaan. Hikasta on hankkiuduttu eroon toistamalla seuraavia sanoja, kunnes hikka loppuu:
Mene hikka niinistöön,
minä niinen kiskojaksi,
mene hikka tuohistoon,
minä tuohen kiskojaksi,
mene nikka niinistöön,
minä niinen kiskojaksi....
Sopii kokeilla!

Pääsiäinen ehti olla jo, mutta seuraavia vuosia ajatellen virpoja voi etsiä kirjan käsiinsä. Voit valita useamman värssyn väliltä. Samalla saat tietoa siitä, että alun perin virpomisperinne ei suinkaan ollut osa lastenkulttuuria, ei. Virpomassa kävivät aikuiset. Mutta miksi? Sekin selviää kirjaa selailemalla.

Tiesit ehkä ennestään, että muinaisilla suomalaisilla oli tapana välttää joidenkin sanojen sanomista. On käytetty kiertoilmaisuja, jotka eivät nykyloitsijalle ehkä enää aukenekaan. Mutta tiesitkö, että ennen vanhaan ajateltiin onnen määrä rajalliseksi? Onnea oli siis tarjolla vain rajallinen määrä. Jos siitä joku sai palan, se pala oli suoraan joltain toiselta pois.

Lopuksi pyydän vierittämään tätä tekstiä sen verran, että Loitsujen kirjan kansikuva tulee näkyviin. Kirjan kansi on onnistunut erinomaisesti. Se houkuttelee tarttumaan. Eikö vain?