Jenny Jägerfeld: Comedy Queen

Alkuteos: Comedy Queen

Kääntäjä: Katriina Kauppila
Otava 2019

Comedy queen -romaanin on kirjoittanut Jenny Jägerfeld ja ruotsin kielestä suomentanut Katriina Kauppila. Teos kertoo 12-vuotiaasta Sashasta, joka yrittää selvitä äitinsä kuolemasta.

Strategiani on yksinkertainen. Äiti epäonnistui elämässä. Ja kuoli. Siihen oli monta syytä. Minä ajattelin onnistua elämässä. Yksi tapa onnistua on varmaankin, etten tee samoja asioita kuin äiti. Että opin hänen epäonnistumisistaan ja toimin päinvastoin. Siksi olen tehnyt listan, jossa on seitsemän tärkeää kohtaa. Ratkaisuja minun ongelmiini.

Sasha ei halua olla kuten äitinsä, joka itketti ihmisiä. Sashasta on tuleva hauskuuttaja, koomikkojen kuningatar. Hän tahtoo olla ihminen, jolla on funny bones, hauskat luut. Sellainen, joka on hauska ihan luita ja ytimiä myöden.

Isä mutisee jotain läksyistä, mutta Sashan mielestä on se ja sama, millaisista kerroksista maapallo koostuu. Sasha haluaa olla hauskuuttaja, ja hänellä on myös muita tavoitteita, jotka hän muotoilee listaksi. 

Sashan listan kuusi kohtaa ovat sisällöltään melko kirjavia. Esimerkiksi ”1) Leikkaa tukka pois.” ja ”3) Älä lue kirjoja.” Tarinan edetessä lukijalle selviää, miten Sasha suoriutuu näistä itse asettamistaan askelmerkeistä ja ovatko ne ylipäätään järkeviä.

Sanotaan, että äiti on se, jota ihminen kaipaa kuolinvuoteellaan. Äiti hoivaa lasta pyytettömästi ja auttaa tämän aikuisuuteen. Sasha menetti äitinsä ennenaikaisesti. Lukija, niin lapsi kuin vanhempi, pystyy samaistumaan päähenkilön menetyksen suuruuteen. On helppo ymmärtää myös Sashan isän voimattomuuden tunteita, kun tytär ei näy surevan.

Ja eikö hän tajua, että teen hänelle palveluksen? Eikö hän tajua, että en halua tehdä häntä surullisemmaksi kuin hän jo on? Minä en halua olla sellainen, jota hänen täytyy lohduttaa.Niin kuin äiti.

Sashan äiti sairasti masennusta ja päätyi tappamaan itsensä. Näitä teemoja ei kovin monessa nuortenkirjassa käsitellä. Eteenkin hautajaiskuvaus liikutti mieltäni. Onneksi Sashan setä oli isän ja Sashan tukena. Sashalla on myös useita muita viisaita aikuisia rinnallaan. Sekä kerrassaan loistava bestis.

Comedy queen loppu on toiveikas, mikä onkin nuortenromaanissa hyvä ratkaisu. Pidin myös kirjaan liitetystä tietoaineksesta ja puhelinnumeroista, joihin voi soittaa, jos haluaa puhua jonkun kanssa. Aivan viimeinen kohta listassa on: ”Jos tarvitset pikaista apua, soita hätänumeroon 112”.

Kustantaja kertoo sivuillaan, että Jenny Jägerfeld (1974) on ruotsalainen psykologi ja kirjailija. Hänen toinen romaaninsa Oli kerran äiti joka katosi voitti Ruotsissa nuortenkirjoille suunnatun August-palkinnon 2010. Comedy Queenin Ruotsin radio palkitsi parhaana lastenkirjana 2018.Wikipedia tietää kertoa, että muitakin palkintoja on tullut. Comedy Queen on Jägerfeldin toinen suomennettu teos. Ensimmäinen oli Oli kerran äiti joka katosi (Karisto, 2011).

Tämän romaanin on kustantanut Otava. Se on julkaistu 2019 sekä tavanomaisena kovakantisena kirjana että e-kirjana. Teos on saanut avainlippumerkin. Painotuotteella on myös ympäristömerkki.

Selkorakkautta: Polttava rakkaus ja Lauralle oikea

Koulut alkavat taas pian. Tässä pari tarinaa sydämenasioista. Molemmat ovat selkokirjallisuutta jotka sopivat yläkoululaisille, eli näitä voi suositella hitaamminkin lukeville.

Polttava rakkaus kertoo 15-vuotiaasta Elvis Pärssisestä joka on bändissä, soittaa huuliharppua ja laulaa omaan tyyliinsä. Bändi soittaa vanhempaa rokkia. Yhtenä päivänä kesken bänditreenien paikalle ilmestyy Maritta joka on palokuntanuori ja hän huomauttaakin heti treenikämpän epäilyttävän näköisestä sähköratkaisusta. Maritta osaa laulaa ja pääseekin mukaan bändiin, kun Elvis on enemmänkin huutaja. Bändi pääsee keikallekin, mutta sitten Elvis joutuu muuttamaan kesäksi muualle, putkiremonttia pakoon. Miten sitä saa kesän kulumaan ja mikä on bändin tilanne kun pääsee takaisin Hämeenlinnaan?

Polttava rakkaus on tyypillistä Tapani Baggea kommelluksilla ja sanailulla. Se on sutjakkaa luettavaa 64 sivun verran. Itsellä alkupuoli tuli luettua, kun tarkoitus oli vähän silmäillä. Hitaamminkin voi 18 lukua toki nauttia.

Lauralle oikea kertoo Lauran elämästä, syntymästä itsenäiseksi 25-vuotiaaksi. Monenlaista tapahtuu Lauran elämässä ja kun hän vähän kasvaa, alkavat ihastumiset. Ihastuksen kohteet vaihtuvat, mutta ystävinä pysyvät kaverit Telle ja Ville. Laura pääsee itsenäisyyspäivän tanssiaisiin 10-vuotiaana, käy rippikoulun ja etsii ammattiaan peruskoulun jälkeen. Monta muutakin asiaa mahtuu naiseksi kasvamiseen. Mutta mistä löytyy Lauralle se oikea? On Joni, Usko, kokki-Pekka, …

Tuija Takalan Lauralle oikea on 110 sivuinen helppolukuinen kirja joka sopii nuorelle aikuisellekin. Siinä missä Baggen Polttava rakkaus on mukava tarina, menee Lauralle oikea enemmän henkilökohtaisiin tuntemuksiin. Molemmissa on vastoinkäymisiä, yllättävä mutta onnellinen loppu ja molemmat myös ilmestyivät 2018 Avain-kustantamolta.

Korkea-Aho, Kaj & Forsström, Ted: Zoo! Sydänkohtauksia

Teksti: Korkea-Aho, Kaj & Forsström, Ted
Suomentaja: Beck, Laura
Kuvitus: Otsamo, Pentti
Otava 2018, 224 s.

Suomenruotsalaisen huumorikaksikon nuortenkirjasarja on edennyt toiseen osaan. Kuten aikaisemmassa osassa ”Zoo! Viraalit nerot”, luvassa on jälleen hauskoja piirroksia, listoja, kamalaa kouluruokaa sekä rutkasti liioittelua ja sarkasmia 8-luokkalaisten elämästä.

Zoo!-sarjan kirjat ovat kokoelma sähköpostiviestejä, joita Atlas Frisk lähettää Uuteen Kaledoniaan muuttaneelle ystävälleen Elliottille. Uuden Kaledonian Internet-yhdeydet ovat niin kivikautiset ettei edes videopuheluista tule mitään! Onneksi sähköpostissa voi myös lähettää liitteenä kuvia. Atlas piirtää myös eläinaiheista Zoo-sarjakuvaa, jonka tapahtumat liittyvät koulumaailmaan.

Kuten ykkösosassakin, Atlas viihtyy välitunnit kaverinsa Miniturkin ja Sarah-Lin kanssa, kouluruokailussa on tarjolla aivan liian usein kalaa ja ruokalassa pitää järjestystä pelottava Gunvor. Atlas ei voi tässäkään osassa hyväksyä miten suosittuja koulun jalkapallojoukkueen jäsenet ovat tyttöjen keskuudessa.


JOS SUUNNITTELET LUKEVASI YKKÖSOSAN ÄLÄ LUE TÄTÄ PIDEMMÄLLE! LUVASSA JUONIPALJASTUKSIA, MYÖS ENSIMMÄISEEN KIRJAN EDUSTAJAVAALISTA!

Atlas on voittanut vaaleissa ja tullut valituksi 8-luokkalaisten edustajaksi koulun johtokuntaan. Nyt hänellä on avain kellaritoimistoon jossa on myös uusi käyttämätön tietokone. Kellaritoimiston joutuu ensin kuitenkin siivoamaan 7-luokan edustajan Felician kanssa. Sen jälkeen se onkin kiva hengailutila.

Koulun johtokunnan edustajuus tuo uusia vastuita Atlakselle, hänen pitää mm. toimia kykykilpailun tuomarina. Kouluruuasta valittaminen julkisella vetoomuksella tuo myös seurauksia. Mutta oikeastaan Atlas kokee kuitenkin suurimmat haasteensa tyttörintamalla.

Atlas tuntee että Sarah-Li, joka auttoi häntä paljon edustajavaalissakin, on enemmän kuin ystävä. Neuvokkaan mutta välillä Atlakselle vaikeaselkoisen Sarah-Lin kanssa on hauska viettää aikaa. Mutta Atlas alkaa saada huomiota myös mukavalta Tessieltä, jonka rintojen kokoa käsitellään tarkemmin sarjan osassa 1. Sitten ilmestyy kuin tyhjästä vielä yllätysihailija!

Vaikka Atlaksen ihastukset ovatkin normaaleja heterosuhteita, kirjassa on myös esillä muunlaisia suhteita ja identiteettejä. Intialainen vaihto-oppilas Dharampreet on tästä näkökulmasta (edelleen) kiinnostava (mystinen?) sivuhenkilö.

Zoo-sarjalle kirjoitetaan luultavasti vielä monta osaa. Itse asiassa ensimmäisestä kirjasta ollaan jo tekemässä TV-sarjaakin, jonka oletetaan valmistuvan ensi vuonna.

Emojit : tutustu emojien ihmeelliseen maailmaan

Tekijä: Thorne, Russ

Kuvittaja: Chau, Bernard

Suomentaja: Mäkelä, J. Pekka 

Karisto 2017, 128 s. 
 

Englanninkielinen alkuteos Emojipedia

Thorne, Russ: Emojit

Helsingin sanomat (8.7.2017) esitteli 25 kevään tuoretta kirjaa otsikolla "Parasta lomalukemista lapsille ja nuorille". Innostuin jutun perusteella Emojit-kirjasta ja päätin tuoda ajatukseni kirjasta tänne. Kirjoitin tekijätiedot yms. samalla vauhdilla muistiin, mutta jotenkin kesä kuitenkin vierähti ohi ennen kuin ehdin kirjaan tarttua.

Uskoni Hesarin Taika Dahlbomin arvioon ja Satakirjastojen aineistohausta löytyvään kirjaesittelyyn kuitenkin palkittiin. Opin kirjasta paljon. Kirjaston esittelyteksti lupaa, että " Hauska ja kattava Emojit on täydellinen lahja emojeihin hurahtaneelle alakoululaiselle!". Mutta on siitä hupia täti-ihmisellekin. Tosin olen Hesarin kirja-arvostelijan kanssa täysin samaa mieltä, että kirjan präntti on pientä, jopa niin pientä, että on siinä ja siinä, pystynkö sitä ylipäätään lukemaan. Olen päivittänyt silmälasini keväällä, mutta voi tietysti olla, että alakouluikäinen kohderyhmä on tarkkasilmäistä porukkaa.

Emoji-sana on yhdistelmä japanin sanoista e, joka tarkoittaa kuvaa, ja monzi eli kirjoitusmerkki. Ensimmäiset emojit ilmestyivät japanilaisten puhelimiin vuonna 1997 ja länsimaiseen populaarikulttuuriin ne rantautuivat vasta yli kymmen vuotta myöhemmin, Emojit-kirjan mukaan ne eivät nousseet suureen suosiooon ennen kuin Apple lisäsi emoji-näppäimistön iPhonen käyttöjärjestelmään. (Temppu tietysti auttoi myös Applea pärjäämään Japanin markkinoilla, jossa iPhone ei ollut kirjan mukaan menestynyt kovinkaan kaksisesti, koska se ei tukenut emojien käyttöä.)

Kirjasta saa paljon nippelitietoa, mutta myös hauskoja oivalluksia on tarjolla. Osaatko kääntää emojiksi sellaisten kirjojen nimet kuin Sota ja rauha tai Nälkäpeli?

Emoji-arvoituksia näkyy löytyvän myös netistä.

Kuronen, Kirsti: Pönttö

Karisto 2017, 86 s.
Kansi: Aino Ahtiainen 

Kuronen, Kirsti: Pönttö

Löysin jälleen uuden määritelmän. Se on säeromaani. Jos tahdot tietää, mitä se tarkoittaa, lue Kirsti Kurosen Pönttö. Tai Aamulehden juttu, jossa kirjailija kertoo teoksestaan.

Lainasin kirjan Huittisten kirjastosta. Siellä teos oli sijoitettu runokirjojen joukkoon, Porissa se näkyy olevan romaanihyllyssä. Kustantajan antama luokka on tietysti romaanin, runokirjat liikkuvat heikommin.

"Viidenneksi eniten pelkään iilimatoja.
Neljänneksi eniten pelkään täytekakkuja.
Kolmanneksi eniten pelkään sotaa.
Toiseksi eniten pelkään rakkautta.
Eniten, ylivoimaisesti eniten, pelkään aikuiseksi tulemista."
(Takakansiteksti. Kuronen, Kirsti: Pönttö)

Käsissäni on hieno teos. Minulla oli suunnattomia vaikeuksia poimia siitä vain jokin yksittäinen sitaatti, en millään meinannut osata valita, minkä kohdan ottaisin. Lainasin lopulta tähän kokonaisen sivun tekstiä, mieluusti olisin kopioinut koko kirjan. 

Teoksen alkutilanne on moneen kertaa kaluttu: päähenkilön koulu on loppunut ja hän on uuden edessä. Kaikki on epäselvää ja levällään.

Täysi-ikäinen, mitä se tarkoittaa?
Vasta viidesosa elämästä nähty,
olettaen että saa yhtä pitkän elämän kuin mummu.
Pikemminkin vajaavuotinen, ellei peräti tyhjäikäinen,
ontto ja autio, kolisee ja kaikuu

kukaan ei tule täydeksi.

 Paitsi tuo jumalaton täytekakku,
täyteläisessä täydellisyydessään
silkka mahdottomuus, epätosi.

Kakut kuvittelevat itsestään liikoja
koska niille on annettu tärkeilevä paikka
siirtymäriiteissä:
ristiäiskakku rippikakku
valmistujaiskakku kihlajaiskakku
hääkakku hautajaiskakku

helvetillinen määrä
arvonsa tuntevia kakkuja

naminami, en syö!

Kurosen päähenkilö vetäytyy kerhohuoneelle. Siellä hän kuluttaa aikaansa seuraamalla pikkulinnun pesintää televisioruudun välityksellä. Päähenkilön nimi on Luna. Luna seuraa Arja-tiaista. Minä seuraan runoilija Arja Tiaisen tuotantoa. Lunan kanssa minulla on yhteisiä ystäviä, kuten Tove ja Vilja-Tuulia.

Riddell, Chris: Ada Gootti ja hiiren haamu

Gummerus 2015
Englanninkielinen alkuteos Goth Girl and the Ghost of a Mouse
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
Muuan hiiri muistelee -kirjasen suomentanut Kristiina Drews

Ada Gootti asuu valtavassa Kalmatollon kartanossa isänsä lordi Gootin kanssa. Lordi Gootti on hurjan kuuluisa pyöräilevä runoilija, jonka harrastuksiin kuuluu myös potkuhevosratsastus ja puutarhatonttujen posauttelu väkipyssyllä. Adan äiti - kaunis thessalonikilainen nuorallatanssija - on kuollut traagisessa onnettomuudessa Adan ollessa vielä vauva, eikä lordi Gootti ole päässyt yli rakkaan vaimonsa menetyksestä. Ada muistuttaa kovasti äitiään, mikä on saanut lordin omaksumaan erikoislaatuisen uskomuksen siitä, että lasten tulisi kuulua, muttei näkyä. Ada ymmärtää, että hänen näkemisensä saa isän surulliseksi, mutta ei hän silti mielellään käytä isoja, kömpelöitä ja ennenkaikkea äänekkäitä saappaita, joiden aiheuttaman metelin ansiosta isä pystyy välttelemään häntä.

Isän kanssa vietettyjä viikottaisia teehetkiä lukuunottamatta Ada on kartanossa aika yksin. Omalaatuisia palvelijoita ja tiuhaan vaihtuvia kotiopettajattaria kyllä riittää, mutta samanikäisiä kavereita ei ole. Eräänä yönä Ada tutustuu Ishmaeliin, joka on hiiri. Tai itseasiassa oli hiiri, kunnes sai surmansa loukussa ja on nyt hiiren haamu. Jostain syystä Ishmael on jäänyt kummittelemaan kartanoon, eikä kukaan muu kuin Ada pysty näkemään sitä. Ada ja Ishmael lähtevät seikkailemaan valtavan kartanon vanhaan käyttämättömään osaan ja yhtä valtavaan ja sokkeloiseen puutarhaan, josta löytyykin monenlaista yllättävää.

Eräällä yksinäisellä aamiaisella Ada tapaa yllättäen kaksi omanikäistään lasta, joiden mukana hän pääsee salaperäiseen Ullakkokerhoon. Siellä kokoontuu kartanon nuoria palvelijoita ja työntekijöiden lapsia, eikä kartanonherran tytärtä ole tietenkään koskaan kutsuttu mukaan, vaikka hän on kovasti kavereita kaivannutkin. Ullakkokerhon porukka alkaa huomata kartanon tiluksilla epäilyttäviä tapahtumia, joihin tuntuu liittyvän kartanon sisäriistanvartija Nurjamaa. Lordi Gootin jokavuotinen sisämetsästyksen ja metaforisen polkukisan päivä lähenee, ja tänä vuonna Nurjamaan hoitamissa järjestelyissä vaikuttaa olevan jokin pielessä.

Kartanon fantastisen erikoinen väki ja kirjan tarina ihanan outoine käänteineen imaisee lukijan tehokkaasti mukaansa. Koskaan ei tiedä mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu ja sivua kääntämällä saattaa löytää itsensä mitä eriskummallisimpien hahmojen seurasta. Niin kuvittajana kuin kirjailijana tunnetun Chris Riddelin mustavalkopiirrokset ja luvun aloittavat koristeelliset anfangit sopivat hienosti kirjan goottiromanttisen tummaan tunnelmaan. Sarjasta on suomennettu tämän lisäksi kaksi osaa: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit sekä Ada Gootti ja Humisevan karju.




       

Gummerus 2016

 

 

Gier, Kerstin: Lupaus - Unien ensimmäinen kirja

Gummerus 2015


15-vuotias Liv Silber on tottunut liikkuvaiseen elämään. Mihinkään kirjaa suurempaan ei kannata kiintyä, kun sitä ei muuttaessa kuitenkaan voi ottaa mukaan, mutta onneksi läheisimmistä ihmisistä (ja eläimestä) ei tarvitse luopua. Rakkaimpia ovat pikkusisko Mia, koira Buttercup, äiti ja perheeseen aikoinaan au-pairiksi tullut Lottie, josta on vuosien kuluessa tullut perheenjäsen. Ehkä myös isä, jota Liv ja Mia näkevät kesälomilla.

Livin perhe muuttaa taas kerran uuteen paikkaan äidin työn perässä. Tällä kertaa vuorossa on Lontoo, ja pian käy ilmi, että muuton syynä on työn lisäksi myös äidin uusi miesystävä, Ernest. Etukäteen hyvältä vaikuttanut vuokratalo ei olekaan asumiskelpoinen ja pian Liv ja Mia toteavat elävänsä uusperheessä. Draamalta ja sovittelulta ei vältytä, mutta melko hyvin nuoret sopeutuvat uusiin sisaruspuoliin.

Ernestin lapset Florence ja Grayson käyvät samaa hienoa yksityiskoulua, Frognal Academya, jonne Liv ja Miakin menevät. Grayson ystävineen kuuluu koulun arvoasteikon ehdottomaan kärkeen hyvännäköisiä koripalloilijoita kun ovat, ja Graysonin siivellä myös Livin arvo nousee, vaikka hän on yleensä tottunut olemaan sivustaseuraaja ja jopa kiusaamisen kohde. Jatkuvat muutot ovat saaneet Livin välttelemään kiintymistä kavereihin, ja hän uskoo myös olevansa immuuni ihastumisille, mutta silti eräs Graysonin kavereista tuntuu saavan hänessä aikaan outoja reaktioita.

Liv alkaa nähdä oudon todentuntuisia unia, joissa hän kulkee ovesta käytävään, ja käytävän lukuisista salaperäisistä ovista sisään. Eräänä yönä hän tapaa unessa Graysonin ja seuraa kuinka tämä osallistuu kavereineen outoon rituaaliin öisellä hautausmaalla. Järkevänä ihmisenä Liv jättää unen omaan arvoonsa, mutta kun unimaailmassa tapahtuneet asiat alkavatkin löytää tiensä myös valvemaailmaan, on Livin uteliaisuus herätetty, ja asialle saatava jokin selitys. Graysonin ystävät tuntuvat olevan innokkaita vihkimään Livin mukaan salaisuuteen, mutta jostain syystä Grayson vastustaa.

Lupaus on Unien kirjat -trilogian ensimmäinen osa ja tykästyin sen luomaan unien maailmaan sen verran, että on mielenkiintoista nähdä miten tarina jatkossa etenee. Livin ja muiden hahmojen keskinäiset sanailut ovat hauskoja, ja vähän romantiikkaakin kirjasta löytyy, mitä en yleensä pistä pahakseni. Kirjan toinen mysteeri on Frognal Academyn asioita hämmentävää juoruglobia pitävä nimimerkki Secrecy. Hän tuntuu aina tietävän kaikista kaiken, mutta kukaan ei tiedä kuka hän on, ja siinähän on Liville ja Mialle selvitettävää. Toistaiseksi tämä juorublogi-kuvio jäi kirjassa vähän irralliseksi, mutta ehkäpä asia muuttuu tulevissa osissa.

Vala - Unien toinen kirja
(ilmestynee syksyllä 2015)

 

Parvela, Timo & Sortland, Bjørn: Kepler62 Kirja yksi: Kutsu

WSOY 2015
Kirjoittaneet Timo Parvela ja Bjørn Sortland
Kuvittanut Pasi Pitkänen

















Timo Parvela ja norjalainen Bjørn Sortland ovat kirjoittaneet koukuttavan aloituksen nuorille suunnattuun tieteissarjaan, jota pitäisi ilmestyä kuusi osaa syksyyn 2017 mennessä, ja samanaikaisesti sekä Suomessa että Norjassa. Kirjan päähenkilöt ovat veljekset Ari ja Joni, 13- ja 8-vuotta, ja ehkä kirjaa voisi suositella suunnilleen 13-vuotiaille ja siitä ylöspäin, ja ehkäpä vielä sellaisille, jotka mieluummin pelaisivat pleikkaa tms. kuin lukisivat sivuakaan. Kirjasarjan nimi Kepler62 vie ajatukset todellisen maailman saavutuksiin tähtitieteen ja avaruustutkimuksen saralla, mikä ei ole mitenkään huono ennakkoasetelma.

Pasi Pitkäsen kuvitus on kirjassa suuressa osassa ja paikoitellen varsin tummasävyiset, paljonpuhuvat kuvat luovat tarinaan mahtavaa lisäjännitettä tekstin rinnalla. Täytyy tunnustaa, että nuorten- ja lastenromaanien kuvitus jää monesti itselleni toissijaiseksi ja siihen tulee keskityttyä vain jos ihan vartavasten keskittyy. Tämän kirjan kuvituksen kanssa oli aivan toisin: se on sijoiteltu tekstin joukkoon niin osuvasti ja on niin onnistunutta, että kuvat väistämättä hyppäävät lukijan silmille, vievät tarinaa eteenpäin, ja aiheuttavat jännimmissä kohdissa vähintäänkin niskan kihelmöintiä...

Kepler62 Kirja yksi: Kutsu sijoittuu vuoden 2023 tienoille, jolloin maapallo on ylikansoittunut ja sen luonnonvarat hupenemassa. Kuivuus vaivaa, ja yhä harvemmalla on varaa ylellisyyksiin, kuten hedelmiin tai tuoreeseen maitoon. Yhden limsatölkin hinta on niin huima, ettei Ari ole ikinä maistanut kokista, vaikka hänen äitinsä lapsuudessa se oli kuulemma vielä ihan tavallinen juoma. Suurin osa maailman väestöstä on vanhuksia ja työvoimapulaa on helpotettu esimerkiksi neurotuunauksella. Sen tulokset eivät ole olleet aivan toivottuja, joten neurotuunausta ei tiettävästi enää tehdä, mutta siellä täällä toimii edelleen tuunattuja lapsia vaikkapa lääkäreinä.

Ihmiskunta on perustanut yhteishallituksen lopettaakseen sodat ja luonnon tuhoamisen sekä huolehtiakseen maankäytön suunnittelusta, että kaikille pystyttäisiin kasvattamaan riittävästi ruokaa. Etenkin lapsia ja nuoria varjellaan tarkasti tulevaisuuden toivoina, ja kaikkien ihmisten elämän ohjaaminen ja rajoittaminen on hallituksen vallassa.  "Hallitus on ystävämme" on slogan, jota viljellään, mutta kaikki eivät siihen usko.

Arin ja Jonin äiti etsii parempaa toimeentuloa ja muutosta elämään, eikä ilmeisesti ole käynyt kotona aikoihin. Ari pelkää, syystäkin, hallituksen reaktiota jos joku saisi tietää heidän asuvan kahdestaan, ja kun Joni sairastuu outoon kuumeeseen, pitäisi Arin viedä heidät terveysaseman valvontakameroiden ja lääkärin hankalien kysymysten eteen.

Maailma kohisee uudesta löytöretkien ajasta, kun avaruusrakettia retkikuntineen ollaan lähettämässä tutkimaan mahdollisesti elinkelpoista planeettaa. Toinen kuohuttava (ja etenkin Aria ja Jonia enemmän kiinnostava) asia on uusi tietokonepeli Kepler62, jota kukaan ei vielä ole läpäissyt. Huhut vellovat, ja kertovat pelissä olevasta ylimääräisestä tasosta, jonne pääsee viimeisen kentän ratkaistuaan. Tai ehkä pelin läpäisevät saisivatkin kutsun, mutta millaisen tai minne, sitä ei kukaan tunnu varmasti tietävän. Yllättäen Joni saa himoitun pelin käsiinsä, vaikkei pojilla itsellään ole mitenkään siihen varaa, ja he yhdistävät voimansa sen läpäistäkseen. Vuorokaudet vaihtuvat pelaamisen jatkuessa taso tasolta pidemmälle, kunnes on vuorossa viimeinen elämä –  ja loppu.

 

Pääsylippu parempaan elämään odottaa! Ehkä. Mutta mikä vaan taitaa olla parempaa kuin nykyisyys. Ehkä... Mikä on poikien päätös ja mitä siitä seuraa? Monen jännittävän vaiheen jälkeen jää myös kirjan loppu niin kutkuttavaan kohtaan, että seuraava osa saisi kyllä jo tulla. Ihan vaikka heti, kiitos.

Kepler62 Kirja kaksi: Lähtölaskenta (ilmestyy syksyllä 2015)

 

Kallioniemi, Tuula: Pako

Otava 2015

...Poliisi etsii kahta 30.7. kadonnutta tyttöä. Etsityt ovat 12-vuotias Matilda Salmi ja luultavasti samanikäinen Carita, jonka sukunimeä ja henkilöllisyyttä ei tiedetä...

Matildalla on vihkollinen keksittyjä tytönnimiä. Sellaisen kuuloisia, että sen nimiset olisivat varmasti hyviä kavereita. Todellisuudessa kavereita ei ole, koska samalla luokalla on Jarna, joka jostain syystä kiusaa, ja on saanut kaikki muutkin Matildaa vastaan. Kotona Matildalla on äiti ja isä – tai siis oikeastaan ei ole, sillä molemmat reissaavat paljon työn takia. Rahasta ei ole puutetta, mutta yhteisestä ajasta kyllä. Äiti on sitä mieltä, että viikon loma "laatuaikaa" ja shoppailureissu kyllä korvaavat kaiken, ja Matildahan kyllä pärjää, kun on niin reipas ja omatoiminen. Matilda taas on oppinut, että äidille on turha edes yrittää kertoa mitään, on parempi vaan näytellä reipasta ja omatoimista, ja vihkollista keksittyjä kaverien nimiä.

Carita elää vaarinsa kanssa eristyksissä saaressa. Ulkopuolella on paha maailma, ja vaari uskoo suojelevansa Caritaa siltä, kun ei päästä tätä minnekään, ei edes kouluun. Omaa tytärtään, Caritan äitiä, vaari ei pystynyt suojelemaan, joten Caritan kanssa hän on erityisen tarkka. Vaari on ankara, ja Carita on oppinut, että tottelemalla pääsee kaikkein helpoimmalla. Kun vaari eräänä päivänä tuo Caritalle kaveriksi Matildan, ja lukitsee oven jälkeensä, muuttuu molempien tyttöjen elämä. Matilda ei tyydy kohtaloonsa vankina, vaan järjestää tytöt pakoon, mutta mitä tehdä, kun edes oma äiti ei usko tapahtunutta. Ei kai poliisikaan sitten uskoisi, joten parempi vaan jatkaa pakomatkaa.

Samuelin elämän ulkoiset puitteet ovat yhtä hyvät kuin Matildankin. Isä on terveyskeskuksen ylilääkäri, ja perheellä on varaa kaikkeen mitä sattuu haluamaan. Isä tosin voisi yhtä hyvin asua terveyskeskuksessa, koska ei häntä juuri hulppeassa kotitalossa näy. Äiti taas on vähän ylisuojeleva ja tuntuu pitävän Samuelia ihan lapsena, vaikka hän ei sellainen omasta mielestään enää ole. Perhe on muuttanut isän työn perässä jo monta kertaa, ja Samuel on oppinut pärjäämään uusissa kouluissa, ja etsimään uusia kavereita. Viimeisimmän muuton jälkeen hän on kyllä sitä mieltä, että parempi vaan olla yksikseen, kun kohta kuitenkin taas muutetaan. Yöllisillä salaisilla retkillä Samuel löytää tukikohdakseen syrjäisen käyttämättömän mökin. Muut yölliset puuhailut eivät päivänvaloa kestäisikään, ja Samuel saa jonkinlaista tyydytystä siitä, ettei ole se kiltti ja nuhteeton ylilääkärin poika, joksi häntä luullaan.

Anders asuu äitinsä kanssa vuokrakerrostalossa ja on tottunut huolehtimaan itsestään. Äiti on uupunut yrittäessään pärjätä yhteiskunnan maksamilla pienillä tukisummilla, eikä usein jaksa enää edes nousta sängystä. Parempi kotona kyllä on olla kuin perhekodissa, josta Andersilla myös on kokemusta. Syksy ja koulun alku lähenee, eikä Anders odota sitä yhtään sen innokkaammin kuin Matilda tai Samuelkaan, koska siellä kiusataan. Koskaan ei tiedä löytääkö päänsä vessanpöntöstä vai kuralätäköstä. Anders on huomannut paikkakunnan uuden pojan, Samuelin, ja seurailee tämän yöllisiä puuhia. Elättelee pientä toivoa mahdollisesta kaverista, vaikka laittomuuksia hän ei kyllä hyväksy. Lopulta pojat tutustuvat, varsin vastentahtoisesti, ja autio mökki yhdistää lopulta kaikki neljä. Onko pojista tytöille apua vai haittaa ja kuka löytää karkulaiset ensimmäisenä?

Pako on pieni ja lyhyt kirja, jonka sisältöön kirjailija on saanut mahtumaan paljon asiaa ja tapahtumia. Erilaisista lähtökohdista tulevat nuoret kohtaavat toisensa ja kokemus taitaa olla hyvin silmiä avaava. Ulkoiset puitteet eivät välttämättä kerro mitään siitä miten ihmisillä todellisuudessa menee, eikä hyväosaiselle toisaalta välttämättä tule edes mieleen, että jollakulla toisella voi olla vaikeuksia. Aina on myös mahdollista oppia ja muuttaa asioita, ainakin omalla kohdallaan. Jos saa mahdollisuuden ymmärtää, että elää voi eri tavallakin kuin siihen asti, tai eri tavalla kuin vaikka omat vanhemmat, voi muutos olla jo aluillaan.
 

Hallava, Anna: Sammakkoprinsessa

WSOY 2015












Anna Hallavan esikoisteos Sammakkoprinsessa tarjoaa kevyttä ja hauskaa viihdettä nuorille, pienellä yliluonnollisella vivahteella, ja käy se hyvin tällaiselle vähän vanhemmallekin. Chick-lit on aikuisten kaunokirjallisuudessa ollut viime vuosina suosiossa, ja Sammakkoprinsessa menee aikalailla samantyyppiseen kategoriaan nuortenkirjallisuuden puolella.

Sammakkoprinsessan pääosassa on kohta 14 täyttävä Ofelia, joka haaveilee samaa koulua käyvästä Jetrosta. Jetro on hänen mielestään kaikinpuolin ihana, ja puheisiinkin Ofelia välillä aina pääsee, mutta juuri silloin suusta tuntuu aina purskahtavan kaikenlaista noloa ja asiaankuulumatonta. Parhaiden kavereiden, rauhallisen Esterin ja itsevarman Kukan, kanssa Ofelia voi onneksi suunnitella parhaita lähestymistaktiikoita ja pohtia, josko se Jetrokin olisi yhtä ihastunut, mutta vain ujo. Ofelian suurin ja tärkein lähiaikojen tavoite on päästä suutelemaan Jetroa, tai ehkä vaikka jotakuta muutakin, kunhan nyt vain ensisuudelma toteutuisi.

Ofelian 14-vuotissyntymäpäivänä hänen vanhemmillaan on asiaa. He myöntävät, että juttu olisi ehkä ollut hyvä kertoa jo aiemmin, mutta tässä se nyt tulee: Ofelian isä on ihminen, ja äiti keiju, mikä tarkoittaa, että Ofelia on puoliksi keiju, ja itseasiassa keijuprinsessa. Keijupuoli hänessä syttyy eloon tasan 14 vuotta syntymähetkestä, ja aika moni asia muuttuu, vaikka Ofelia yrittää taistella kaikin voimin vastaan. Toiveen ensisuudelmasta tämä käänne muuttaa enemmän kuin haastavaksi sillä Ofelian keijukummitäti on antanut tälle jo syntyessä lahjan, josta ei voi kieltäytyä. Rakkauden Tuntemisen lahja tietää kantajalleen suurta onnea tosirakkautensa kanssa, mutta vain tosirakkautensa kanssa, ja muiden suutelemisesta seuraa liuta sammakoksi muuttuvia poikia. Montako kokeilua Ofelia tarvitsee ennen kuin uskoo...?

Keijuprinsessa Ofelia yrittää tasapainotella oman maailmansa ja keijumaailman välillä. Yhtäkkiä hän on prinsessa, jonka pitäisi opetella hovietikettiä, ja mahtua iltapukuun, vaikka ihan tavismaailmakin on teinille riittävän hankalaa. Oma ulkonäkö häiritsee, eikä prinsessan viehkeydestä ole tietoakaan, mutta sellaista kai se helposti on nuoren pään sisällä: ainainen kömpelö ja itseensä tyytymätön olo. Ofelian tarina jää tässä kirjassa aika hauskasti kesken, ja seuraava osa Operaatio Huulituli on tiedossa 2016.

Lönn, Pasi: Aavetanssi

Tammi 2015












Konstaapeli Veijo Muusi pyytää Jakkea ja Makea apuun henkirikostutkimuksessa. Näyttää kovasti siltä, että poikien koulun vahtimestari "Lapamake" on joutunut uhriksi kesämökillään, tai ainakin todisteet viittaavat siihen suuntaan, mutta ruumis on kateissa. "Lapamake" on pojille ihan tuttu mies, joten tämän kohtalo tuntuu tosi pahalta, mutta selvitettävähän juttu tietysti on.

Poliisin resurssit ovat rajalliset, ja välillä pojista tuntuu, että jutun hyväksi pitäisi voida tehdä enemmän kuin mihin poliisi pystyy. Onneksi Jakkella ja Makella on terävät päät ja riittävästi rämäpäisyyttä ottaa homma hoidettavakseen. Eräältä autiolta mökiltä löytyy todisteita, joiden valossa pojat uskovat murhaajan olleen paikalla, ja ehkä vielä palaavankin. Mökillä on myös nähty aavemaista liikehdintää, mutta eihän aaveita ole olemassa, vai onko...?

Jakke ja Make ovat seikkailleet Pasi Lönnin nuortendekkareissa kolmen aiemman kirjan verran, ja Aavetanssi jatkaa samaa vauhdikasta meininkiä. Kirjasta tulevat mieleen monet "vanhojen kunnon poikakirjojen" seikkailut ja sankarit: rehtejä ja reiluja miehenalkuja, keskenään parhaita kavereita, jotka sattuvat sotkeentumaan kaikenlaiseen. Kotona äidit ovat vähän huolissaan, ja ehkä sietää ollakin, mutta lopulta pojat aina selviävät voittajina. Sivussa saatetaan hoitaa kuntoon myös kaverusten yksityiselämän harminpaikat.

Kirjan poliisityöskentely vaikuttaa varsin aidolta, ja niin tietysti pitäisikin kirjailijan ollessa toiselta ammatiltaan poliisi. Kirjan hahmot ovat varsin värikkäitä ja humoristisia, ja vauhtia todellakin riittää niin poliisiveneen kuin Porschenkin kyydissä. Hempeämpääkin puolta hahmoista löytyy. Veijo Muusilla on Minnansa ja rakkauden olemusta pohditaan myös Jakken äitiin liittyen.




Tammi 2009

Tammi 2012

Tammi 2011





Van Wagenen, Maya: Suosittu : omaelämäkerta

Karisto 2015












Maya Van Wagenenin omaelämäkerta kertoo yhdestä kouluvuodesta, jolloin 13-vuotias tyttö päättää nousta koulussaan suosituksi 1950-luvulla ilmestyneen oppaan ohjein. Tai ainakin testata olisiko se mahdollista. Samalla hän kirjaa ylös tapahtumia ja mietteitään ja kirjoittaa niistä sitten kirjan. Kuulostaako uskomattomalta? No niin minustakin, mutta taitaa tuo olla täyttä totta!

Maya Van Wagenen on koulunsa sosiaalisessa arvoasteikossa aika lailla pohjilla muiden syystä tai toisesta hyljeksittyjen tyyppien kanssa. Suosituimpia ovat lentopalloilijat ja jalkapalloilijat, ja välille mahtuu esimerkiksi orkesterinörttejä ja taidegoottityttöjä, eikä kenellekään tulisi mieleen rikkoa näiden ryhmittymien rajoja ja tuppautua itselleen "sopimattomaan" seuraan.

Betty Cornellin opaskirja suosiota tavoittelevalle teinille vuodelta 1951 tarttui aikoinaan Mayan isän mukaan kirpputorilta ja päätyy lopulta Mayalle. Perhe naureskelee kirjan ohjeille, mutta sitten äiti saa idean: mitä jos kokeilisit? Tottakai Maya kieltäytyy, mutta ajatus jää hautumaan ja lopulta hän päättää tosiaan kokeilla. Maya aloittaa helpoimmista ohjeista, sellaisista joiden noudattamista muut ihmiset eivät heti huomaa, ja etenee vähitellen, kuukausi kuukaudelta, asioihin, jotka väistämättä tulevat huomatuiksi. Ohjeita löytyy niin hiustenlaitosta ja meikkauksesta, pukeutumisesta, laihduttamisesta, ryhdistä, asenteesta kuin monesta muustakin aiheesta.

Mayan täytyy olla aika erikoislaatuinen ja todella rohkea nuori. Veikkaan, että aika harva 13-vuotias lähtisi toteuttamaan vastaavaa. Saati sitten kirjoittaisi kokemuksistaan kirjaa. Mayalla vaikuttaa olevan varsin vahva itseluottamus ja taustallaan perheen vahva tuki. Hän osaa myös nauraa itselleen ja kertoo kaikesta pieni pilke silmäkulmassa, joten kirja on varsin mukavaa luettavaa. Mutta mitä kokeilusta ja kirjasta sitten lopulta jää käteen? Maya pohtii paljon suosion olemusta ja sitä miksi joku on suosittu ja toinen ei, ja mitä suosittuna oleminen oikeastaan tarkoittaa. Hän myös yrittää selvittää pitävätkö suosittuina pidetyt tyypit itseään suosittuna vai eivät, ja yleensä eivät. Kaikilla on omat epävarmuutensa, oli ulkokuori ja ulkopuolisten mielikuva millainen tahansa. Sen sijaan, että pitää kiinni ennakkokäsityksistään ja jättää tutustumatta ihmisiin, kannattaisikin nostaa katse tuntemattoman silmiin, hymyillä ja mennä kysymään mitä kuuluu (vaikka kuinka pelottaisi). Sitä saattaa huomata kaataneensa muutaman näkymättömän raja-aidan ja tulleensa itsekin suosituksi.

Kuronen, Kirsti: Paha puuska

Karisto 2015












Kirsti Kurosen Paha puuska on lyhyt (75 s.) runomainen kertomus hyvin vaikuttavalla sisällöllä. Tarina on todentuntuinen ja uskottava kuvaus läheisen menettämisen kokemuksesta, ja siitä epätoivosta, kun jälkeen jääneisiin kysymyksiin ei löydy vastauksia, mutta myös surusta selviämisestä ja elämän jatkumisesta. Koskettavasti Kuronen tuo esiin myös nuoren elämän kipukohtia. Niitä asioita, jotka saattavat myllertää mielessä aiheuttaen suurtakin ahdistusta, pahoja puuskia.


               pahasta puuskasta ei koskaan tiedä
               aina se yllättää:
               tulee sunnuntaiaamuna sänkyyn
               tai Pessin kanssa lenkillä
               kesken Kaupungin valojen
               uimahallissa
               Pohjantähden alla
               koulun ruokalassa
               jyrkänteellä
               juhannuksena
               voitetun matsin jälkeen
               kun makaan nurmikolla ja tarkkailen siilejä

               siinä minä pelkään elämää

               säikyn tulevaa
                             jos ei ketään koskaan
                             jos väärät lauseet
                             jos astun ohi
                             jos en tyydy

                             jos kummajainen

               arvotonta
                             ulkopuolista
                                           nollafiilis

               paha puuska
               aina onnistumista väkevämpi
               aina pikimusta, iloton


Hillan veli, Lauri, menee junan alle koulun jälkeen, seiskaluokan ekana päivänä. Vuotta vanhempi Hilla on aina pitänyt pikkuveljeä vähän ärsyttävänä, tyyppinä jolla on oudot kiinnostuksen kohteet ja jonka toivoisi mieluummin pysyvän poissa tieltä, mutta ei sen nyt kuolla olisi kuulunut! Ja olihan se tärkeä, ei vain tullut sille sitä sanotuksi. Ensimmäisenä Hillan pään täyttävät kysymykset: mitä ihmettä tapahtui, mitä se oikein ajatteli, miksi?


               syksy talvi kevät
               hälläväliä kaikki
               paitsi Laurin pään ymmärtäminen:
               pakko selvittää, kysellä, tietää
               miksi helvetissä, miksimiksimiksi?
               ei yhtäkään järkevää vastausta,
               pelkkä ruma ja pusertava turhuus

               miettikää, turhuus!


Varmaa tietoa Laurin aivoituksista ei ole kellään. Kukaan ei ole huomannut mitään etukäteen, mutta kaikki miettivät ja kyselevät samoja asioita. Oliko se tahallista, oliko se vahinko ja voiko asiasta syyttää jotakuta? Olisiko pitänyt huomata jotain, tehdä jotakin toisin, pystyä estämään? Oliko kyseessä pitkään hautunut päätös vai hetken mielijohde – paha puuska? Perhe, ystävät ja sukulaiset yrittävät ymmärtää ja selviytyä jokainen tavallaan.

Hilla on ottanut tavakseen istua metsässä Laurin näyttämällä kivellä vain kuulostelemassa metsää. Hassu harrastus, eikä hän ikinä Laurille myöntänyt, että veljen idea olikin hyvä, mutta nyt se tarjoaa sekä hyvän paikan purkaa rauhassa ajatuksiaan että saada yhteys veljeen. Kivellä Hilla ensimmäisen kerran "kuulee" Laurin äänen, ja siitä eteenpäin Lauri kulkeekin Hillan mukana elämän isoissa ja pienissä tapahtumissa.


               hengittelen hetken ja toisen
               ja kuulen sen
               ne odottaa sua koulussa
               kannattais mennä
               turpa kiinni, sä olet kuollut!

               vedän jalat kippuraan
               painan posken polveen
               ja alan nyppiä sammalta

               sori, en mä ollut tarkoituksella tyly, sano jotain
               ei sammalta saa nyhtää, se on ikiaikaista
               olisikin


Hillan ja vanhempien ensimmäinen vuosi menee sumussa, mutta sitten alkaa helpottaa. Tavalla tai toisella kaikki jatkavat elämäänsä ja Lauria muistellaan lämmöllä vuosienkin päästä. Hän ei koskaan unohdu, vaikka suru ja ikävä vähitellen helpottavatkin.
 

Veirto, Kalle: Sählymestarit: Jyrsijöiden haaste

Karisto 2015

Olen kaipaillut alakoululaisille sopivia urheilukirjoja, ja kuin tilauksesta Kalle Veirto julkaisi ensimmäisen osan Sählymestarit - nuortenkirjasarjaan. Veirto on muutenkin hyvin tuottelias kirjailija, joka on kirjoittanut mm. Henkka & Kivimutka - sarjaa. Salibandyyn liittyvä nuortenkirja Säbätalvi ilmestyi viime vuonna, ja myös Sählymestarit jatkaa salibandy-linjalla - tällä kertaa kohderyhmänä on kuitenkin vähän nuoremmat lukijat. Kirja jatkaa taattua Veirtomaista tyyliä, jossa suoraa puhetta, huumoria ja tapahtumia on yhdistetty sopivasti keskenään.

Jyrsijöiden haaste on sarjan avausosa, joka jääkin sen verran kesken, että heti perään voisikin lukea jo seuraavan osan. Vilppu, Leksa ja Tapio päättävät nöyryyttävään murskatappioon päättyneen tossufutis-ottelun jälkeen, että he keskittyvät tietokonepeleihin ja jättävät oikean urheilun muille.

Sitten tulee kuitenkin synkkä ja myrskyinen yö, jonka jälkeen tapahtumat alkavatkin vyöryä vauhdilla eteenpäin. Löytyvät sählymailat, sopiva turnaus ja ihan oikea valmentajakin sekä pari hyvää vahvistusta, jotka nekin tosin ovat 10-vuotias pikkupoika ja ruotsalainen tyttö. Mutta miten umpisurkeista sähläreistä valmennetaan varteenotettavia mestariehdokkaita?

Tiesin joukkueestamme yhden luonnollisen parin: Anette ja Elvis. Se homma toimi tack så mycket, oikein kauniisti. Minä, Leksa ja Tappi olimme toista maata. Me muodostimme epäsäännöllisen kolmion, jonka sivuina olivat iso apulantapussi, heinäseiväs ja pieni apulantapussi.

Vaikka olin viikon aikana oppinut yhtä sun toista sählystä, en uskonut voivani auttaa muita kaukalossa, en edes tehdä vastustajan oloa vaikeaksi. En ollut kehittynyt Jyrsijöiden veroiseksi. En myöskään Juhani "Tami" Oksasen ja Paulus "Pellu" Multasaaren, en lähellekään.

Millainen pelaaja saatoin parhaana päivänä olla? Kun asiaa oli jyystetty satoja kertoja, olin oppinut ampumaan suoraan syötöstä ja maalia kohden.

Olin siis mahdollinen maalintekijä.

Siitä oli pitkä matka siihen, että todella tekisin maalin. 

Heinonen, Henna Helmi: Miisan kaksoisaxel & Miisa voittaa kultaa

Tammi 2014

Miisan kaksoisaxel on Henna Helmi Heinosen kirjoittama ensimmäinen nuortenkirja, ja se sijoittuu taitoluistelun maailmaan. Jatko-osa kirjalle saatiin, kun Miisa voittaa kultaa ilmestyi jokin aika sitten. 

Miisa on yläkoulua käyvä tyttö, joka harrastaa taitoluistelua. Miisan perheeseen kuuluvat äidin ja isän lisäksi myös taitoluistelua ja urheilua harrastavat isoveli ja pikkusisko. Yhdessä parhaan ystävänsä Katan kanssa kaverukset jakavat paitsi taitoluisteluharrastuksen, myös kaikki elämän ilot ja surut. Aina ei kuitenkaan ystävyyskään ole niin yksinkertaista, kuten ei moni muukaan asia nuoruudessa. Milloin on vanhempien kanssa riitaa ja milloin sisarukset saavat raivon partaalle. Myös Miisan ihastus Anton aiheuttaa ristiriitaisia tunteita..

Miisa-kirjoissa käsitellään suurimmaksi osaksi aivan tavallisia nuorten asioita: ystävyyttä, harrastusta, perhettä ja ihastumisia. Heinonen on kuitenkin osannut kirjoittaa kirjat todella sujuvasti ja lukija todella pystyy samaistumaan Miisan tunteisiin. Elämä ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan monenmoiset asiat painavat mieltä ja saavat tunteet heittelemään.

Heinonen kirjoittaa myös taitavasti taitoluistelun ja urheiluharrastuksen maailmasta, mikä tekee kirjasta myös mielenkiintoisan luettavan. Urheiluharrastukseen kuuluu myös monenlaisia tunteita - onnistumisen iloa ja häviämistä, harjoittelua ja yrittämistä ja itsensä ylittämistä. Itse myös urheilua harrastaneena tietää, miten paljon urheilu antaa, mutta myös ottaa, joten Miisan tunteisiin on helppo samaistua. 

Tammi 2015

Yhtäkkiä oli ollut vain Miisa ja jää. Hänen ikuinen ystävänsä. 

Aloitusasento, kädet ranteista kaarelle, jalat ristiin. 

Sitten oli alkanut musiikki, kädet olivat tehneet mitä niiden piti, jalat olivat lähteneet liikkeelle, eikä Miisa ollut ajatellut enää yhtään mitään. Hän ei ollut ehtinyt tai muistanut miettiä epäonnistumista, ei muuta kuin ajatella seuraavaa askelta, hyppyä, liukua, piruettia.

Lähteenmäki, Laura: North End - trilogia

WSOY 2012

WSOY 2014

WSOY 2013

Dystopia on kirjojen aiheena tällä hetkellä hyvin suosittua varsinkin nuorten sekä nuorten aikuisten kirjoissa. Varsinkin käännettyä dystopiakirjallisuutta ilmestyy paljon, mutta myös kotimaiset kirjailijat ovat tarttuneet tähän aiheeseen. Yhtenä esimerkkinä on Laura Lähteenmäki, jonka North End-trilogian päätösosa julkaistiin viime vuonna. Trilogia sijoittuu noin viidenkymmenen vuoden päähän, Muutoksen jälkeiseen aikaan, jolloin ilmastonmuutos on iskenyt rajusti maapallolle. Neljätoistavuotiaan Teklan elämä muuttuu kertaheitolla, kun perhe muuttaa etelästä Pohjois-Suomen karuihin olosuhteisiin. 

Lämpömittarissa oli edellispäivää karumpia lukemia. Muutoksen jälkeen ääriolosuhteet olivat korostuneet: kesällä oli todella kuuma ja talvella tappopakkaset, myös syys- ja kevätsateet olivat lisääntyneet. Lisäksi talvella tuli lunta. Iänikuista lunta loputtomiin.

Ääriolosuhteet ovat pakottaneet ihmiset sopeutumaan vallitsevaan ilmastoon ja maat ovat vetäytyneet kukin omiin oloihinsa. Ihmiset eivät enää matkustele ympäri maailmaa, sillä harvalla on enää rahaa edes lääkäriin. Lämmitystä säädellään, kaikki elintarvikkeet tilataan suoraan kotiin eikä kenelläkään ole autoa.

Palmun alle heittäytyminen oli kummallinen kielikuva. On vaikea kuvitella, millaista se olisi. Isä oli käynyt lapsuudessaan maassa, jossa kasvoi palmuja ja jossa syötiin jäätelöä. --- Loppumaton virta jäätelöitä, palmu, tulikuuma hiekka. Isä puhui toisesta ajasta ja maailmasta, jossa koulut ja lääkärit ja kouluruoat olivat olleet ilmaisia. Ilmaisia!

Trilogian ensimmäinen osa on Niskaan putoava taivas, jossa Teklan perhe on juuri muuttanut pohjoiseen North Endiin ja yrittää  kovasti sopeutua pohjoisen talveen. Teklalla on vaikeuksia saada ystäviä ja vanhatkin näyttävät päivä kerrallaan unohtavan Teklan kokonaan. Etelässä Tekla sentään meikkasi ja omisti kauniita vaatteita, mutta pohjoisessa se ei yksinkertaisesti kannata: kaikki kauniit vaatteet ovat liian kylmiä, ja lisäksi kaikkien toppauksien, pakkasrasvan ja huivien alta ihoa tuskin edes näkyy. 

Teklan äiti ja isä ovat vuoroviikoin kotona ja töissä, mutta eräällä viikolla Tekla huomaa, että vanhemmat ovat sekoittaneet viikot ja he ovat kumpikin töissä yhtä aikaa. Teklalla ja hänen pikkuveljellään Kaurilla on siis kokonainen viikko aikaa olla kotona ilman vanhempia ja tehdä mitä huvittaa! Tekla tutustuu naapureihinsa Aasaan, Lunaan ja Havuun, jotka ovat hänen ensimmäisiä ystäviään North Endissä. Kaikki alkaa kuitenkin mennä pieleen ja he löytävät itsensä kylmästä asunnosta ilman lämmitystä ja ruokaa. Kaiken lisäksi kaupunkiin työtä tuovaan suklaatehtaaseen tehdään isku, joka vaikuttaa heidän kaikkien elämään.

Lähteenmäki on luonut tulevaisuuden, joka ihan hyvin voi vielä joskus olla tottakin. Vaikka aika on mennyt eteenpäin, on maailma silti jotenkin taantunut. Tekniikka on mennyt eteenpäin, mutta muuten kehitys on ottanut takapakkia: hyvin toimeentulevat ihmiset voivat entistä paremmin ja köyhät entistä huonommin. Trilogiassa käsitellään myös paljon erilaisia nuorten ongelmia, jotka ovat kuitenkin aika lailla samankaltaisia mitä tälläkin hetkellä, joten kirjoihin on helppo tarttua ja helppo samaistua.

Karpio, Markku: Selviytymispeli

Tammi 2014

Korpi Manufacturing on iso paperikonefirma, josta saa elantonsa koko kaupunki, ja monesta perheestä siellä on töissä kaksi aikuista. Sitten tulee tarve vähentää väkeä, ja johtavassa asemassa olevien velvollisuudeksi jää laittaa pihalle ystäviä ja tuttuja.

Kaupunkiin muodostuu kaksi leiriä. On ne, joilla vielä on työ, varaa matkustaa ja hankkia lapselle uusi kännykkä, ja ne, jotka eivät löydä työtä, säästävät kaikessa, tuntevat katkeruutta, ja yrittävät löytää ulospääsyä tilanteestaan. Irtisanomiset ovat raskaita työnsä menettäville, mutta voivat olla jopa ylitsepääsemättömän vaikeita myös irtisanojalle.

Minä olen paketti. Tajuttomaksi huumattu paketti, joka ei kuule, näe tai haista mitään. En tunne kipua, en kylmää enkä kuumaa. Se on kai minun tilanteessani hyvä asia. Ehkä olen lähikaupungin isossa sairaalassa tai jossakin vielä kauempana. Tiedän vain, että olin tulipalossa, jonka minun isäni sytytti.

Osku makaa sairaalassa ja taistelee elämästään. Hän tietää olevansa perheestään ainoa, joka selvisi tulipalosta. Isä oli yksi irtisanojista. Oskun olo on tajuissaan ollessa kipujen puolesta suhteellisen siedettävä runsaan lääkityksen ansiosta, mutta muuta ei voi tehdä kuin maata ja odottaa. Kasvotkin on paketoitu niin, ettei näe mitään, jos nyt edes pystyisikään silmiä avaamaan. Muistamaan Osku pystyy, ja kuvittelemaan, asioita, joita tapahtui, ja asioita, joita kenties tapahtuu juuri nyt.

Fiilis on ihan nollassa. Mä en lähtisi koko paskaretkelle, ellei se yksi toimittaja olisi ängennyt meidän kololle kyselemään, onko lippukunnan tiedotusvastaava paikalla.

------ 

 "Ymmärsinkö oikein, että Oskar Kukkonen on tämän Majava-vartion jäsen?" "Ai, Osku vai?" Kurppa otti tilanteen haltuunsa ja juorusi, että me ollaan parin viikon päästä lähdössä selviytymisvaellukselle, joka tehdään Oskun kunniaksi.

Jonttu on Oskun serkku, ja he ovat olleet parhaat kaverit pienestä asti. Tulipalon jälkeen Jonttu on yrittänyt jotenkuten selvitä päivästä toiseen. Jontun kännykkä on mennyt rikki, ja uuteen ei enää ole varaa, kuten ei kavereiden kanssa Hesellä istuskeluunkaan, joten Jonttu on aika ulkona kaikesta. Ei sillä että kaikki kaverit enää edes olisivat kavereita, eikä Jonttua varsinaisesti mikään kiinnostakaan Oskun maatessa sairaalaassa.

Majava-vartio koostuu tätä nykyä entisistä kavereista, joita enää yhdistää partio, mutta jo pitkään suunnitteilla ollut selviytymisvaellus on kuitenkin päätetty toteuttaa, oli mikä oli. Yllättäen reissuun on lähdössä mukaan myös Osku – kuvitelmissaan. Osku seuraa taustalta Jontun valmistautumista matkaan ja elää mukana joka vaiheessa vähän kuin selän takaa tarkkaillen. Jonttu ja muut ovat Oskulle niin tuttuja, että hänen on helppo arvata porukan käymiä keskusteluja ja reissun tapahtumia.  Toisaalta lukijan on halutessaan myös helppo mieltää Osku jonkinlaiseksi haamuksi taustalle katsomaan tapahtumia "oikeasti" ja kuiskaamaan silloin tällöin jotain Jontun korvaan. Kirjan kertojina toimivat vuorotellen Jonttu ja Osku, ja vähitellen lukija pääsee selville niin nykyiseen tilanteeseen johtaneista tapahtumista kuin parhaillaan tapahtuvistakin.

Selviytymispeli kertoo monenlaisesta selviytymisestä. Oskun elämä on vaakalaudalla, ja monen muun myös. Hukuttaisiko sitä epätoivonsa alkoholiin, vai onko muita vaihtoehtoja? Miten elämä jatkuu jos ei vaan saa töitä, eikä ole varaa maksaa lainaa tai ostaa lapselle kenkiä? Miten lapset ja nuoret suhtautuvat kaveripiirin yhtäkkiseen eriarvoistumiseen tai kokevat vanhempien hädän ja ahdistuksen? Kirjan kerronta on paikoitellen aika ahdistavaa ja pahaenteistä, eikä lukija oikein tiedä odottaako seuraavalla sivulla jotain entistäkin pahempaa, vai miten asiat lopulta ratkeavat. Poikien vaelluksella menee moni asia pieleen, niin kuin monien elämässä on mennyt muutenkin, ja varmuus vaelluksesta selvinneitä odottavien juhlien olemassaolosta tuntuu pikkuhiljaa horjuvan. Kirjan loppua kohden voi kuitenkin havaita pientä valoa ja ahdistus hieman hälvenee. Ehkä se elämä vielä jotenkin voittaa.

Heinänen, Saku: Zaida ja lumienkeli - Ellilä, Kirsti: Majavakevät

Saku Heinäsen Zaida ja lumienkeli ja Kirsti Ellilän Majavakevät sattuivat luettavakseni samoihin aikoihin, ja niistä löytyi niin paljon yhteneviä piirteitä, että pääsevät nyt samaan postaukseen. Molemmissa kirjoissa päähenkilö on adoptoitu, ja erilaisuus on aiheuttanut kiusaamista. Yksinäisyyttä käsitellään myös, ja hyvin mielenkiintoisia maagisen realismin ja fantasian piirteitä löytyy molemmista. Zaida ja lumienkeli herätti kiinnostukseni Finlandia Junior -ehdokkuuden myötä ja Majavakevättä suositteli kaveri.

 

Heinänen, Saku: Zaida ja lumienkeli

Teksti, kuvitus ja fontti: Saku Heinänen
Tammi 2014

Zaida on 11-vuotias, pienenä Suomeen adoptoitu tyttö, ja jo vähän iäkkäämpien vanhempiensa ainoa lapsi. Perhe ja suku ovat pieniä, mutta välit läheisiin lämpimät, vaikka isän veli Aimo välillä aiheuttaakin käytöksellään harmia. Zaida on vähän yksinäinen, vaikka hänellä koulussa tyttökavereita onkin, ja toivoo, että hänellä olisi sisaruksia. Eräänä päivänä Zaida näkee liikennevaloissa tytön, joka on ihan kuin hän itse, mutta vaalea, ja sitten tyttö aivan kuin häviää, mutta jää Zaidan ajatuksiin.

Zaidan adoptiomaata ei kirjassa mainita, mutta hänen ulkonäkönsä ei ole kovin suomalainen, ja sen ovat kiusaajat huomanneet. Zaida on myös luonteeltaan sellainen, että hänet huomataan, ja se kenties aiheuttaa kateutta. Hän on reipas (mitä sanaa hän kyllä inhoaa) ja ulospäinsuuntautunut, ja koulun näytelmäkerhon esityksessäkin pääosassa.

 

Zaidan on huomannut myös rinnakkaisluokan Otto, joka yllättäen moikkaa ja juttelee ihan normaalisti, eikä näytä pelkäävän kavereidensa reaktiota tytön kanssa kaveeraamiseen. Otto on Zaidan mielestä ihan mukava, vaikka poika onkin, mutta kyllä se häntä vähän pohdituttaa miten asiaan tulisi suhtautua.

Zaidan perheellä on koira, Ludwig, jota Zaida ulkoiluttaa. Kodin lähellä on aidattu koirapuisto, jonne he välillä menevät, ja Ludwig löytää sinne reitin myös illalla porttien ollessa lukittuna. Autio puisto on vähän jännittävä hämärässä patsaineen ja lumisade tekee paikasta myös aika mystisen ja aavemaisen. Yllättäen Zaida tapaa puistossa toisen tytön, Ainun, joka vaikuttaa tuntevan puiston paremmin kuin Zaida. Yhdessä he tutkivat aluetta useampana iltana ja löytävät esimerkiksi lammen ja kukkulan, joita Zaida ei koskaan ennen ole siellä nähnyt. Miten sellaisia voi olla pienessä puistossa keskellä kaupunkia? Ja kuka on salaperäinen Ainu, jota Zaida tapaa vain koirapuistossa, eikä koskaan muualla.

Saku Heinänen on graafisen suunnittelun professori Aalto-yliopistossa, ja hänen käsialaansa ovat tekstin lisäksi myös kirjan kuvitus ja jopa fontti.

Ellilä, Kirsti: Majavakevät

Kuvitus: Kirsi Haapamäki
Karisto 2012

12-vuotias Hilla on adoptoitu Suomeen Kolumbiasta, ja hänen perheeseensä kuuluu vanhempien lisäksi sisko. Hilla kokee olevansa muukalainen paitsi koulussa, niin jossain määrin myös omassa perheessään. Hän on erilainen ulkonäöltään, mutta myös luonteeltaan, ja hän kokee vahvaa vetoa kodin ympärillä olevaa luontoa kohtaan. Ihmiset tai kaverien saaminen eivät juuri häntä kiinnosta, ehkä pakostakin, ja mieluummin hän olisi ihan vain yksin ja rauhassa kuin epämiellyttävän huomion kohteena.

Ympärillä olevien ihmisten käytös ei ole helpottanut erilaisuuden tunnetta. Hilla on muuttanut Suomeen jo ihan pienenä, joten ei hän kolumbialaiseksi itseään tunne vaan suomalaiseksi, mutta aikuisetkaan eivät välillä tunnu tätä ymmärtävän. Hyvää tarkoittavat tarhantädit ja opettajat ovat aivan tarpeettomasti korostaneet hänen erilaisuuttaan, ja jos aikuiset eivät osaa suhtautua häneen luontevasti yhtenä muista, niin miten sitten lapset?

Hillan kodin lähellä on lampi, jolla asuu majavapariskunta. Hilla on antanut niille nimet Hopeaturkki ja Mustatassu, jotka kuvaavat niiden ulkoista olemusta. Muut eivät oikein ymmärrä tytön viehtymystä majaviin, ja halua istua lammen rannalla niitä tarkkailemassa tunti toisensa perään. Kylmyys ja märkyyskään eivät haittaa, eikä Hilla oikeastaan enää edes huomaa sellaisia asioita. Ihan kuin varpaiden väleissä olisi räpylät, jotka vaativat päästä veteen, ja mitenpä muuten sitä kaikkein lähimmäs majavia pääsisikään, kuin liittymällä niiden seuraan niiden elementissä...

Majavat rakentavat patoja, ja Hilla ihastelee Hopeaturkin ja Mustatassun upeaa rakennelmaa. Naapurin Korpelainen taas ei ihastele, vaan suorastaan vihaa. Pato ei tee hyvää ympärillä olevalle metsälle – ainakaan jos metsästä haluaisi hyötyä ja vaikka myydä sitä. Ja kanadanmajavathan eivät edes kuulu Suomen luontoon, joten pitäisihän ne olla lupa hävittää, perustelee Korpelainen naapureille. Entäs muualta tänne tuotu lapsi, kysyy Hilla, eikö sekään kuulu Suomen luontoon? Onko hänellä oikeus olla täällä vai ei, ja sellaisena kuin on?

 

Hopeaturkki, Mustatassu ja näiden tuore poikue tarvitsevat Hillan apua. Sattumalta ja vähän väkisin hommaan joutuu mukaan Ilpo, joka muistaa Hillan lapsuuden leikeistä lammella, ja joka nyt on taas alkanut käydä siellä perittyään isotätinsä talon ja tontin lähistöltä. Ilpo ei ensialkuun juuri välitä majavista, ja joutuu miettimään asioiden arvoa: perittyä metsää myymällä saisi ehkä tietokoneen, mutta onko se tärkeämpää kuin luonnon ja majavien säilyttäminen? Salaperäisen ja arvoituksellisen Hillan, jonka Ilpo on joskus näkevinään majavien kanssa uimassa, mielipide on ainakin ihan selvä.

 

Hillan hiljaiset hetket lammella ja kohtaamiset majavien kanssa on kirjoitettu niin, että lukijakin tuntee varpaissaan pehmeän sammalen tai veden kylmyyden ja pystyy haistamaan lammen ja metsän tuoksun (tai ehkä hajun). Hillan kokemassa yhteydessä majaviin on lumoavia fantasiaelementtejä, jotka saavat osaltaan tarinan palaamaan mieleen aina uudelleen. Mikä siinä nyt taas olikaan totta, tai mitä haluaisin uskoa todeksi. No ihan mitä vaan, kun se on näin kuvattu.