Kannen suunnittelu: Timo Numminen
Sisuksen piirrokset: Antti Kosonen
Taitto: Samppa Ranta
Suomalaisen kirjallisuuden seura 2019, 315 s.
Joulutontut ovat tähän aikaan vuodesta kovassa nosteessa, mutta on hyvä muistaa, että joulupukin apuna hääräävät tontut ovat tonttuperinteen nuorimpia tulokkaita.
Heikki Saure kirjoittaa, että kansanperinteen tutkijat halusivat osoittaa suomalaisten kuuluvan suurten sivistyskansojen joukkoon ja etsivät omasta perinteestämme sellaisia hahmoja, joita esiintyi antiikin eepoksissa. Esiin nostettiin mahtipontisen Ukko Ylijumala ja kalevalalaiset sankarit. Itse Saure pitää mahdollisena, että "tontut ja haltijat ovat olleet muinaisille suomalaisille suuria jumalia ja sankareita tärkeämpiä hahmoja".
Entisaikaan tonttuja oli tapana muistaa ruokalahjoilla, ja niitä varottiin visusti suututtamasta. Tonttu auttoi ihmistä, mutta ei ollut kenenkään vallan alainen. Ihminen oppi vastavuoroisuuden periaatteen. Tontut ja haltijat huolehtivat kaikesta, mutta edellyttivät, että niitä itseään kuunneltiin ja kohdeltiin asiallisesti. Hyvä kiersi: "Kun kaikkialla oli tonttuja, haltijoita ja muuta väkeä, ihmiset oppivat ymmärtämään, että kaikesta täytyy pitää hyvää huolta: luonnosta, eläimistä, rakennuksista ja ihmisistä [..] Nykyään saattaa tuntua hölmöltä, että tonttuihin ja haltijoihin on joskus uskottu. Mutta tontuton ihminen se vasta hölmö onkin! Kaikesta piittaamaton nykyihminen on sotkenut veden, liannut ilman ja turmellut maan sillä seurauksella että koko maapallon hyvinvointi on uhattuna."
Heikki Saure kertoo, että tonttuja alkoi ilmestyä satuihin 1800-luvulla. Yksi varhaisimmista tonttusaduista on Topeliuksen Turun-linnan tonttu-ukko. Korvatunturista puolestaan kertoili ensi kertaa Markus-setä. Tämä tapahtui Yleisradion lastenohjelmassa vuonna 1927.
Teoksessa on muutaman sivun laajuinen osuus värikuvia, mm. lehtien ja kirjojen kansikuvia, joissa on kuvattuna tonttuja. Kuvien tiedoilla voi halutessaan löytää lisää tonttutietoa - tai muistutella sitä mieleen. Ilahduin tunnistaessani Suuren tonttukirjan kuvitusta. Lähteitä ja taustamateriaalia on listattu myös kirjan loppuun.
 |
| "Suomalaiset tutustuivat Rien Poortvlietin tonttuihin, kun Suuri tonttukirja ilmestyi vuonna 1978." (Kuvateksti Sauren kirjassa). |
Heikki Saure käy aihepiiriä läpi varsin mukavasti. Hänellä on lukuisia hyviä oivalluksia, kuten lähiverkosta nykykodin haltijana: "Wi-Fiä on vaikea havaita, vaikka se vaikuttaa kodissa moneen asiaan. Yleensä se on täysin näkymätön, mutta huolehtii silti kodin hyvinvoinnista ja tavaroista. Se valvoo ja huolehtii kodista silloinkin, kun ihmiset nukkuvat."
Yli 300-sivuisessa teoksessa laajennetaan tonttujen ohi, muihin lähiotuksiin. Tiedätkö mikä on para? Minä en tiennyt. En vaikka sen käytöstä on langetettu jopa kuolemantuomioita.
Teoksen ulkoasu on asiallinen. Siinä on hyvä rakenne ja selkeä sisällysluettelo, jonka avulla kirjaa voi lukea haluamassaan järjestyksessä. Sivut ovat ilmavia ja fontti on riittävän iso. Antti Kososen piirroksia olisi saanut olla enemmänkin.
Tämä kirja on painettu Suomessa. Varmistin asian erikseen.
 |
| Asuukohan oven takana tonttu? Kuva Vauranojan kylän Vauranojalta. |
PS Sauren mukaan para oli vaurauden lisäämiseen keskittynyt olento. Para kantoi omistajalleen muiden omaisuutta. Se oli hyvin kekseliäs ja muuntautumiskykyinen olento, joka pääsi sisälle rakennuksiin pienenpienestä raosta, jopa avaimenreiästä. Varhaisin tunnettu para imi maitoa muiden omistajien lehmistä. Tehokkaimmillaan se kykeni kirnuamaan maidon vatsassaan ja tuomaan omistajilleen voita. Tällainen maito- tai voipara saattoi liikkua karjasuojissa esimerkiksi kissan hahmossa.
