 |
| Otava (2012) |
Vähän aikaa sitten sain sähköpostiviestin, jossa pyydettiin suosittelemaan yhdeksäsluokkalaisille sopivaa kirjaa. Toivomuksia oli kaksi: kirjan pitäisi puhutella sekä tyttöjä että poikia ja sivuja siinä saisi olla korkeintaan 200. Tässä se nyt on: Tuija Lehtisen uusi nuortenkirja Pesää! sopii annettuihin kriteereihin loistavasti.
Takakansitekstin mukaan kirja sisältää "hulluja tilanteita, hyvää läppää, rakkautta ja pettymyksiä - 15 koukuttavaa tarinaa pikkukaupungin kuumasta kesästä". Kun teoksen nimikin on monimerkityksellinen, kirjan voisi kuvitella kelpaavan yläkoulua päättävälle nuorelle.
Kyseessä on Tuija Lehtisen 99. kirja. Näin Tuija L. kertoo Kirsin kirjanurkkaan lähettämässään kommentissa 28.9.2012: "Sadas eli Tuhansien aamujen talo tuli viikko sitten käsiini ja numero 99 Pesää! tällä viikolla. Väärässä järjestyksessä, mutta minulle merkitsee vain se, missä järjestyksessä olen ne itse kirjoittanut."
Lehtinen kierrättää taitavasti tarinoissaan samoja aineksia, joita on käyttänyt jo aikaisemmassa tuotannossaan. Tarinoiden päähenkilöinä on sekä tyttöjä että poikia, ja samat tyypit esiintyvät useammassa tarinassa. Sattumukset ovat suhteellisen harmittomia ja teksti soljuu mukavasti. Kirjan nimen perusteella oletin, että teksti voisi olla melko roisiakin, mutta sitä se ei ollut. Toisinaan puhe on siitä, mistä puute:
- Mä tykkään enemmän kaksijalkaisista tipuista.
- Mä en tajua, mä katsoin sitä ymmälläni. - Kaksi jalkaahan linnuilla on.
- Maan päällä kävelevistä, Renne selvensi. - Joilla on pesä jalkojen välissä eikä puussa.Koko ajan pysytään asioissa, jotka voisivat tapahtua nuorelle lukijalle itselleenkin tai ainakin jollekin tutulle nuorelle. Pesänjakajat-niminen tarina kertoi Jonnasta, jonka vanhemmat tekevät eroa. Aluksi äiti ja isä jakavat huoneen jeesusteipillä ja kasaavat tavarat röykkilöiksi seinustoille. Pesänvaltaajat-tarinassa puolestaan löydetään saunanpesästä kissanpentuja ja jossain tarinassa innoittajana toimii mehiläispesä.
Lehtinen on parhaimmillaan sanaleikeissä.
- Bändille pitää keksiä parempi nimi, Mötikö tokaisi. - Nörttikopla antaa meistä tunkkaisen kuvan.
- Angry Nörts? Happo ehdotti.
- Säkylä, Itkonen heitti.
- Mikä itu Säkylässä muka on? Sippe kummasteli. - Eikö se ole joku inttipaikka?
- Säkylä on älykäs, Itkonen virnisti.
- Äly... ai takaperin, Happo tajusi. - Siinä on oikeesti jotain.
- On joo, Mötkö myönsi.
- Mun mielestä sekin on vähän tunkkainen, Sippe vänkäsi.
- Eikä ole, Itkonen väitti. - Nimi paljastaa paljon kuulijalle.
- Ne mitään tuollaisia palidromeja tajua, Sippe vastusti.
- Jätkä ei edes tiedä, mkä on palidromi, Itkonen taivasteli.
- Elli kusi sukille, Happo lausui vakavana.
- Kuka Elli? Mötkö innostui.Enricon Pizzeriaa pitää supisuomalainen Erkki, joka bisnestä edistääkseen pyrkii miellyttämään naisasiakkaita. Tätä tarkoitusta varten värjää tukkansa mustaksi ja sirottelee puheeseensa italiaa muistuttavia sanoja. Apunaan hänellä on Vinski, Vince, jonka tyttöystävästä tuli ex-tyttöystävä, kun tyttö iski silmänsä lupaavaan nuoreen malliin, Mikeen. Pojilla on siis kana kynimättä.
Mä ajoin hitaasti kaupungin läpi ja sain pääkadulla kannoilleni pitsamopon. Vinski seilasi takana ja irvisteli. Jätkä kaipasi kuriin panoa. Mä poikkesin reitiltä ja ajoin pitserian eteen, pysäköin ja istuin ulkona olevaan pöytään. Viski ilmaantui hetken kuluttua ja löi listan mun eteen. - Numero kuusitoista on pelkkää kasvista, sopii sun linjoille, mallipoju, Vinski suositteli.
Mä en ollut kuulevinani, vaan tutkailin rauhassa listaa. Vinski katosi keittiöön ja olis varmaan jäänyt sinne, ellei mun vieruspöytään olisi istunut kaksi naista. Sen oli pakko tulla palvelemaan niitä, ja kun ne oli saaneet listat, mä huudahdin: - Tarjoilija!
Vinski tuli nuivana mun luokse, ja mä ilmoitin ottavani vapaavalintaisen pitsan neljällä täytteellä. Mä luettelin ne neljä, ja kun Vinski oli melkein pitserian ovella, mä huusin sen takaisin ja sanoin muuttaneeni mieleni. Se palasi ärtyneenä mun luokse, ja mä sämpläsin täytteitä, otin ja poistin, lisäsin liikaa ja tuskailin, mitä vähentäisin. Ja taas, kun se oli jo livahtamaisillaan siäsän mä kiekaisin sen takaisin.
- Päätä jo, ääliö, Vinski tiuskaisi. - Täällä on muitakin asiakkaita.
- Kultapuppeli, älä hermostu, mä lepersin sille. - Ota heidän tilaukset ensin, mä jaksan kyllä odottaa tässä ja katsella sua.
Vinski meni mustanpunaiseksi, ja sen hauikset tärisi. Se asteli kankeana naisten luokse ja pakottautui ystävälliseksi, latoi niille italiankielisiä sanoja ja tissien sijaan pani tiskille sixpäkkiään. Kun se meni viemään tilausta paistajalle, mä huikkasin sen perään: - Caro mio, lollipop!
Mä näin naisten päät lähekkäin ja arvasin, että ne mietti, oltiinko me pari. Mä aistin, että ne tunnisti mut. Toinen näpläsi kännykkää mielessään Seiskan lukijapalkkiot. MIKEN KULTAPUPPELI VINCE! Varsinainen Vince, tekoitaliaano.
- Kultsu, mä äännähdin, kun Vinski oli tuonut naisille smoothiet. - Nyt mä tiedän, mitä tahdon.
Vinski astahti uhkaavana mun eteen, ja mä panin pään kalleleen ja sormen suuhun kultaisen säännön mukaan.
- Sut, mä sanoin sokerisesti. - Vain sut.
Vinski huitaisi, ja mä väistin. Se menetti tasapainonsa, ja mä hypähdin seisaalle ja otin sitä kiinni. Siinä me sitten halailtiin, siltä se varmaan näytti ohikulkijoista, mutta Vinski kyllä yritti kiemurrella irti. Mä olin maailmalla tottunut ilmaviin poskisuukkoihin mallipiirien jätkien kanssa, mutta raja tuli nyt vastaan. Mojova pusu otsalle olisi kruunannut tilanteen, mutta mä en pystynyt siihen. En millään.
- Vittu sun kanssa, Vinski sähisi ja tönäisi mut eroon itsestään.
Se näytti valmiilta vetämään vasemman koukun mun leukaan, mutta samassa sen oma leuka loksahti. Se huomasi tytön, joka oli seisahtanut vähän matkan päähän ja katsoi meitä silmät suurina. Tyttö kääntyi kannoillaan ja lähti nopeasti toiseen suuntaan.
- Minea, hei, odota! Vinski huusi ja jolkotti sen perään. - Tämä ei ole sitä, miltä näytti.Jos haluat tietää, miten tässä ja niissä neljässätoista muussa tarinassa kävi, hae kirja käsiisi!
